keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Kauimpana kuolemasta

Marraskuun alun lukupiirikirjana Kauhavan kirjastossa oli Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta. En ehtinyt lukemaan sitä ajoissa ja samalle illalle sattui myös Pohjanmaan Lausujien kokous.

Minulle jostain syystä Afrikkaan liittyvät realistiset romaanit ovat vaikeita lukea - en saa niiden tunnelmasta kiinni.  Tämänkin tarinan aikana oli välillä ahdistunut, välillä turhautunut. En tiedä miksi en pääse romaaneissa afrikkalaiseen maailmaan kiinni. Onko niiden ihmissuhteet ja elämäntapa jotain sellaista mikä ei minua kiinnosta. Kuitenkin olen lukenut Afrikan luonnosta ja eläimistä kirjoja - haenko vain jotain liian myönteistä tunnelmaa näistä tarinoista.

Paulin ja Estherin tarinat olivat traagisia omalla tavallaan.  Estherin ystävän Bessyn kohtalo oli järkyttävä, mutta silti se ei koskettanut minua  niinkuin olisin kuvitellut.  Paulin ja Johannan parisuhdeongelmat tuntuivat puisevalta.

Ympäristön kuvaukset olivat varmastikin todellista elämää kuvaaviakin, mutta joko en juuri nyt ollut vastaanottainen tälläisen jotenkin "likaisen" kurjuuden kuvaukseen tai sitten en vain osannut tulkita kirjaa siten, että se olisi minulle antanut jotain lukuelämyksenä.

Silti etsin yhä afrikkalaisuudesta kertovia romaanejakin - olivat ne sitten afrikkalaisten tai joidenkin muidenkin kirjoittamia.  Ehkä sydämeni vielä avautuu tälle maanosalle enemmänkin kuin luonnon ja eläinten kautta.

Kauimpana kuolemasta-romaanista ovat blogeissaan kirjoittaneet:

Amman lukuhetki
Hiirenkorvia ja muita merkintöjä
Järjellä ja tunteella
Kirjanurkkaus
Lumiomena
Mari A:n kirjablogi
Oota, mä luen tän eka
Rakkaudesta kirjoihin
Villasukka kirjahyllyssä

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta, Avain (pokkari), 2011
Kansi: Jarkko Virtanen
Mistä hankittu: Jalasjärven kirjastosta lukupiirikirjaksi Kauhavan kirjastoon

perjantai 25. marraskuuta 2016

Runo vieköön

Kesällä naapurin flikka antoi Facebook-ryhmä Roskalava Lapuassa nuorten runokirjan, jonka minä sitten kipaisin hakemassa omaan runokirjahyllyyni :)

Runo vieköön-runokokoelman on toimittanut Kari Levola.

Kirjan jälkisanoissa Kari Levola kirjoittaa:

"Meiltä puuttuu nuorille kirjoitettu runo. On mukavankin paljon lastenlyriikkaa ja ns. aikuislyriikka on elänyt vahvana läpi vuosien. Mutta nuortenlyriikka on puuttunut lähes kokonaan. Kun puhutaan "nuortenkirjoista" puhutaan proosasta"

Nämä jälkisanat Levola on kirjoittanut vuonna 2009, mikä on nuortenlyriikan tilanne nyt vuonna 2016, seitsemän vuotta myöhemmin.
Pikaisella haulla löysin:

Kirsi Kuronen; Likkojen lipas, Karisto 2011
Tuula Korolainen - Riitta Tulusto - Virpi Talvitie: Pää auki! : säkeitä nuorille, LK-kirjat, 2010
Aira Savisaari - Lotta Kauppi: Joku siipi pitäis olla, WSOY, 2009

Kari Levola otti yhteyttä nuorille proosaa kirjoittaneisiin  kirjailijoihin, jotka ovat kokeilleet myös laululyriikkaa tai runoja lapsille sekä nuoriin ja nuorekkaisiin runoilijoihin. Kuusitoista kirjailijaa sai runonsa valmiiksi tähän Runo vieköön-teokseen. He ovat  Jyrki Heikkinen, Niina Hakalahti, Hannu Hirvonen, Vilja-Tuulia Huotarinen, Hannele Huovi, Ville Hytönen, Markku Kaskela, Riina Katajavuori, Tomi Kontio, Tittamari Marttinen, Harri István Mäki, Mari Mörö, Sari Peltoniemi, Ilpo Tiihonen, Esko-Pekka Tiitinen ja Johanna Venho.

Toivo

Haluan kasvattaa pieniä metsiä,
niin pieniä, että ne voi nähdä vain suurennuslasilla
että nurin käännetty juomalasi on niiden kasvihuone.

Ja kun on pieni ja repaleinen olo,
voi ottaa kämmenelle kokonaisen metsän
ja nähdä miten rautahämähäkin kokoiset linnut lentelevät
puusta puuhun
miten miniaurinko loistaa kirkkaana kuin laservalo

ja että aina on toivoa, kaksimillisten mäntyjen juuret vahvoja.

- Niina Hakalahti.

Pienistä asioista toivo herää... pienistä kauneuden sirpaleista epätoivon alttarilla...


Unessa olet vapaa

Unessa olet vapaa tekemään
ihan mitä tahansa.
Voit lentää kuin lintu
ja soittaa mitä tahansa instrumenttia
vaivattomasti,
  kuin synnynnäinen virtuoosi

Ja mitä sinä teet?

Astut alastomana
luokan eteen.

- Hannu Hirvonen -

Olla oma itsensä, hyväksyä omat taitonsa ja virheensä - elämänpituinen matka....

Purje

Saaren siniharmaa purje
irtoaa kuvastaan, enkeli laskeutuu
metsän hampaisiin, kuuntelee
pisaroiden reikiä veden pinnasta
kajastavaa valoa
      sateen takana soi
ennustajan ääni

- Hannele Huovi -

Kaunista kuvailua, jota siivittää mystiikka

Yllä olevat kolme runoa puhuttelevat minua juuri nyt. Muiden runojen myötä palasin omaan nuoruuteeni - kipuihin, kasvuihin, rakastumisiin.  Runo vieköön on runoutta nuorista aikuisten näkökulmasta, mutta silti lähellä niitä tunteita, mitä luulen tämänkin päivän nuoren käyvän läpi - kahden nuoren äitinä jotain siitäkin maailmasta tiedän.

Runo vieköön-teoksesta on blogissaan kirjoittanut:

Periaatteessa kirjoista
Tarinoiden taikaa
Äikkä 3


Runo vieköön, Tammi, 2009
toim. Kari Levola
Kannen ja ulkoasun suunnittelu: Aino Ahtiainen
Mistä hankittu: saatu lahjaksi







tiistai 1. marraskuuta 2016

Ilo puhua : ajatuksia puheilmaisusta

Jälleen syksyn myötä ovat alkaneet kansalaisopiston kurssit - näin myös Lapuan Lausujien runoryhmä. Ilmoittauduin myös keväälle Äänekäytön kurssille. Näistä kursseista innostuneena lainasin kirjastosta pinon puheen ja äänenkäytön kirjoja.

Ilo puhua on pikku kirjanen - Tietolipas-sarjan osa 78.  Kirjan on kirjoittanut Ritva Ahonen-Mäkelä.

Alkusannoissa Ahonen-Mäkelä kirjoittaa:

"Omistan ja osoitan kirjani niille, joiden ammattina on tai joiden ammattiin liittyy puheilmaisu: ko. opiskelijoista opettajiin, esiintyvistä taiteilijoista yleisöön"

 Opetustilanteen lähtökohdat

1 Opettaja ja oppilas

"Oppilaiden mielestä esiintymispelko, ramppikuume, kangistaa heidät. Yleisä koetaan monisilmäisenä, monikorvaisena hirviönä, kuunteleva ihminen vastustajana. Kukaan ei kuitenkaan sano, että puuttuisi halua puhua ihmisille. On tarve puhua ja tulla kuulluksi ja vaikuttaa. Kyky vain puuttuu, niin uskotaan."  (s. 11)

2 Luovasti esittävä ihminen

"Tälläinen luonnollinen, elävä esitystilanne ei suinkaan synny itsestäään, vaan sen takana on vuosien työ. Luovasti esittävän ihmisen - olkoon hän lausuja, näyttelijä, opettaja, pappi, poliitikko, kuka tahansa - täytyy osata kehittää itsessään tiettyjä ominaisuuksia. Onnistumisen edellytys ovat herkkyys, mielikuvitus ,tarkkailun ja keskittymisen taito." (s. 12-13)

3 Arvostelusta opetustilanteessa

"Arvostelu-sanan kantana on "arvo". Arvostelulla ei suinkaan tarkoiteta ainoastaan arvon puuttumisen osoittamista, vaan ennen kaikkea arvojen löytämistä ja tunnustamista ja punnintaa. Arvostelu ei siis yksinomaan voi olla virheiden ja puutteiden esiintuomista, vaan molempien - arvottoman ja arvokkaat - tasapuolista tarkastelua." (s. 23)

4 Aitoudesta

"Jokainen esittäjä tahtoo valloittaa yleisönsä, vähintään tavoittaa sen." (s. 30)

"... mutta täysipainoinen ei esitys koskaan ole ilman että sitä kannattavat nämä molemmat: aitous ja ammattitaito"  (s. 30)

Tehostus eli tehokeinojen käyttö puheilmaisussa

1 Puheopin käsitteestä

Kirja on kirjoitettu 1980-luvun alussa, jolloin puheoppi käsitteenä ei ole ollut vielä kovin kauan käytössä. Nyt 2010-luvulla  mm. Tampereen yliopistosta voi opiskella Puheoppia.

"Emme voi erottaa kuin ajatuskokeena puheteknikkoa, puhetaituria, retorikkoa ja ilmaisuntaitajaa toisistaan. Puheopin kolmijako on siis käyttökelpoinen työhypoteesi ja suo mahdollisuuden  eri tavoin ja eri suuntiin keskittyneiden opettajien työskentelylle. Myös näin on mahdollista oppilaiden keskittyminen taipumuksiaan vastaaville aloille." (s. 38)

2 Tietoiset tehokeinot

Tauko - tauon tehokas käyttö kysyy varmuutta; se on tietoiista keinoista itsenäisin.
Esitauko - tunnevoimaiset esitykset
Jälkitauko - tunnevireen jatkaminen

Oratorinen - puhetaitoon liittyvä
Emfaattinen - tunnevoittoinen tehoste, mahtipohtisuus
Prosidinen paussi - antiikin runomitan tahtilepo
Jaksottelu eli fraseeraus

"Taitavaa taukojen käyttöä edellyttää ns. dramaattisesti äkkikäänteinen esitys, asiapitoinen selostus tai erityisesti moderni runo, jossa voidaan yhdistää asioita erottamalla niitä toisistaan." (s. 41)

"Taukojen hallittu käyttö  johtaa esityksen selvyyteen ja kirkkauteen" (s. 42)

Painotus

Tärkeät kohdat sanotaan ääntä voimistamalla - yksistään käytettynä ikävää ja yksitoikkoista
Vähennä voimaa, tauota, tempoa kiihdyttäen tai hidastaen ,säveltason mataloittaminen tai korottaminen.

Hyvä esitys on niukasti painotettua. Iskevä painotus on rauhallista.

"Pane paino sille ja sille sanalle" on huono neuvo. Parempi, joskin ohjaajan taitoa kysyvämpi on jälleen kiertotie: mikä on tärkeää, mikä pääasia? Silloin oppilas itse on mukana keinojen löytämisessä, ja tulos on luontevampi, järkevämpi, kauniimpi"  (s. 45)

Tempo

"Tempo eli vauhditus on tietoisista tehokeinoista kenties vaikein oppia." (s. 45)

Nopeasta temposta on erotettava hätiköinti.

"Monet ihmiset kiirehtivät, vain hermostoneisuuttaan; he saattavat myös pelätä ikävysttävänsä kuulijoitaan, ja siksi esitys on kilpajuoksua ajan kanssa." (s. 45)

"Voimme pyytää ohjattavamme viipymään jossakin sanassa tai puhunnoksessa; voimme selittää, että jokin sana on "suuri" taikka "avara" ; voimme kysyä, miksi suotta kiiruhdetaan voimme kysyä, eikö ole mitään syytä vilkastua."  (s. 47)

3 Tunnetehotus

Sointivärit

"Kasvot paljastavat ilmein ja ruumis elein sielunelämän liikahduksia. Äänessä näitä ilmaisevat sointivärit, joiden osaava käyttö on ilmaisullisista tehokeinoista vaikuttavin" (s. 49-50)

Runosopista tuttu äännemaalailu on sukua puheopin sointiväreille.

Pyri pois akustisesta kuvittelusta, oman äänen kuulostelusta. Ääniharjoituksista ei kuuntelua voi syrjäyttää, mutta esityshetkellä se ei auta eikä sitä saa sallia.

On osattava kuvitella tunteita, joita ei ehkä koskaan ole tuntenut, jotta niiden ilmaisu sointiväriä myöten olisi uskottava.

"Koko sielunelämäämme kuvastava ääni-ilmaisumme ei siis ole pelkkä ääni, vaan se on kietoutuneena pantomimiikkaan (elenäytelmä, äänetön näytelmäesitys), gestiikkaan (elehtiminen ja ilmeet) , mimiikkaan (esiintyminen, joka perustuu eleisiin ja ilmeisiin) - tätä kytkeytyneisyyttå on pyrittävä käyttämään hyväksi." (s. 54)

Sävelkulku

"Sävelkulun (meloksen) tarkoituksenmukainen hallinta on erittäin arka asia, mutta samoin kuin sointivärien tietoisessa käytössä voidaan tässäkin kehittyä."  (s. 54)

Liu'untaharjoitukset, aste asteelta sävelkulun mataloittaminen ja nostaminen ilman painotusta.

"Oman suotuisan puhekorkeuden löytäminen on monelle suuri yllätys; äänen lepokorkeuden löytämisestä käsin voi äänen liikkuma-alaa harjoittaa selkeämmin." (s. 55)

Vältä kaavamaista sävelkulkua.

"Murteemme tarjoavat mitä moninaisempia sävelkulun ja intonaation vaihteluita" (s. 55)

4 Hengitys - rytmi - eutonia

Hengitys

"Hengitys on ilmaisullisen ihmisen ravintoa, jonka oikeasta hyväkskäytöstä syntyy vapautunut, mahdollisuuksista rikas ääni" (s. 60)

Rytmi

"Meille esittäjille ikään kuin itsestään luontuvat tietyn kirjailijan käyttämät jaksottelut ja rytmikuviot: voimme puhua hänen tekstejään kuin omaa äidinkieltämme. Jokin toinen taas vaivoin aukeaa, jos aukeaa ollenkaan. Tämä johtunee siitä, että esittäjän oma jäljittelemätön, persoonallinen rytmi ei ole sama kuin kirjailijan." (s. 61)

Eutonia

"Eutonia ei ole näennäistä luovuutta tai rentoutta; se ei ole ruumiin ja sielun yhteyden tajuattomuutta; se ei ole ajatuksen tai puheen holtittimuutta; se ei ole suorituksesta suurin piirtein tai vaistonvaraisesti  selviämistä; se ei ole ilmaisun muodottomuutta."  (s. 62)

Sirkustaiteilija, viulunsoittaja, kreikkalaisen miestanssijat - englantilainen sana dignity kuvastanee sisäistä ja ulkoista ryhtiä.

"Se (eutonia) tarkoittaa fyysisten ja henkisten voimien saumatonta yhteistyötä, eri jännitystilojen höyhenkeveää vuorottelua, luovaa rytmiä määrätavoitteeseen pääsemseksi." (s. 64)

Ilo puhua

1 Ilon pilaajat

"Jokaisessa ryhmässä voi havaita myös yksilöitä, jotka eivät halua huomata toisten edistymistä ja näin omalla passiivisella tavallaan jarruttavat sitä"  (s. 66)

"Ilon pilaajan tuntee myös siitä, että hänelle kaikki on koko ajan "vaikeata". Hänen on vaikea käsittää, löytää yhteyksiä, motivaatiota, vaikea ilmaista, vaikea löytää kontakteja. Tai sitten ilon pilaaja on selvillä tai ainakin luulee tietävänsä kaikesta syvemmin, paremmin ja tarkemmin kuin muut."  (s. 67)

Käytöksen syynä useinmiten esiintymisen pelko, ramppikuume. Sitä ei voi kokonaan voittaa, mutta sitä voi säädellä.

2 Mistä ilo?

Ammattitaito

Iloinen kuri

By heart

Puhua - olla ihminen


Ritva Ahonen-Mäkelä: Ilo puhua: ajatuksia puheilmaisusta, SKS, 1985
Kansi: Osmo Omenamäki
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto








lauantai 29. lokakuuta 2016

Kohtalon tango

Kolmisen vuotta sitten sain kirjakauppatyöni kautta ennakkokappaleen Arturo Pérez-Reverten Kohtalon tango-romaanista. Kirja kirjalta ennakkokappalepinoni vähenee - ehkä ensi vuonna pääsen siihen pisteeseen, että pinossa on vain vuoden 2017 kirjoja....  Lukutahtiani helpottanee se, että olen ollut välillä poissa kirjakauppatyöstä, joten vuosilta 2014-2015 ei ole monia ennakkokappaleita. Kuluvan vuoden ennakkokappaleita onkin sitten odottamassa nykyisessä työpaikassani ja saattaa sieltä henkilökunnan hyllystä löytyä vanhempiakin teoksia, joita en ole vielä lukenut :)


Arturo Pérez-Reverte oli minulle jälleen uusi kirjailija - niitähän riittää loppuelämäksi, kun esikoiskirjailijoilta ilmestyy joka vuosi mielenkiintoisia teoksia ja moni vanhempi kirjailijakin on vielä tutustumatta :)

Hänen aikaisemmista kirjoistaan on tehty elokuvia. En ole varma olenko nähnyt Yhdeksäs portti-elokuvan ja voi olla Alatriste-elokuvakin on katsomatta.  Ehkä ehdin jossain välissä lukea Pérez-Reverten aikaisempia teoksia.

Kohtalon tango kuljettaa Max Costan tarinaa menneisyydessä ja nykyisyydessä. Menneisyydessä Max Costa oli salonkitanssija ja herrasmiesvaras 1920-luvulla Buenos Airesissa. Hän kohtaa Mecha Inzunza de Troyen, säveltäjän vaimo.  Kohtalokas tango kietoo heidän elämänsä hetkelliseen monivivahteiseen suhteeseen.

Ihastuin tangon tanssijoiden kuvaukseen, argentiinalaisen salonkielämän kiihkeään elämän sykkeeseen, jossa sykähdyksittäin kumpusi petokset, uhka ja väkivalta. Romaani on raastava rakkaustarina petoksen ja väkivallan syövereissä - kuitenkin sitä sävyttää pieni ripaus kauneutta.

Nykyajassa Max sattumalta tapaa monen vuosikymmenen jälkeen Mechan Italiassa. Mecha on saapunut sinne poikansa Jorgen shakkiotteluun.  Menneisyys palaa Maxin elämään, vaikka se ei tavallaan ole ihan kokonaan koskaan poistunut hänen elämästä. Eläähän hän nytkin isäntänsä omaisuuden avulla kaksoiselämää.

Menneisyyden ja nykyisyyden tarinat loppuvat kappaleiden keskenkin ja se koukuttaa lukemaan eteenpäin - haluaa tietää mitä tapahtui menneisyydessä ja miten tarinan käy juuri nyt.

Romaanista jää haikean rakkauden tunne, vaikka raa'at ja jännittävät kohtaukset sai sykkeen nousemaan toisella tapaa.

Arturo Pérez-Reverte: Kohtalon tango, Like, 2013
Kansi: Tommi Tukiainen
Suomentanut Sari Selander
(alk. esp.  El tango de la Guardia Vieja, 2012)
Mistä hankittu: ennakkokappale kirjakaupalle


Kohtalon tangosta ovat blogeissaan kirjoittaneet:

Oksan hyllyltä
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

torstai 27. lokakuuta 2016

Lempi

Lapuan kirjaston marraskuun kirjaklubikirjana on Minna Rytisalon Lempi. Kirja on yksi lainatuimpia romaaneja kirjastoissa tällä hetkellä, joten palautan oman lainakappaleeni ennen lukupiiriämme ja ostan kirjakaupasta oman kappaleen.

Minna Rytisalo on tämän vuoden esikoiskirjailijoita. Lempi on puhuttanut kirjablogimaailmassakin hyvin paljon - en olisi vielä romaania lukenut, ellei se olisi tullut lukupiirikirjaksi. Ajattelin pitää taukoa moniminä-romaaneista, kun on Linnea Alhonkin Todistaja vielä kesken. Lempi olisi sopinut hyvin vaikka ensi kesän lukuhetkiin, mutta lukupiiri/haasteet toisinaan vaikuttavat milloin minkäkin kirjan luen.

Kirjan kannen on suunnitellut Jenni Noponen. Kannen mustavalkoiset kuvaavat kirjan tunnelmaa monin tavoin - hiukset, kädet, kasvot ja synkkä puu, joka kätkee salaisuuden....

Tarina alkaa parin sivun Prologilla - kuka onkaan tuo nainen, joka saapuu ja mikä loppuu....

Tarinaan sisälle houkuttelevat kolme lyhyttä Ellin kirjettä Viljamille - mitä tapahtuikaan Lempille...

Ensimmäisessä osassa Viljami kertoo oman elämänsä, tunteensa ja muistonsa Lempistä. Ikävää ja surua on vaimosta, mutta myös sota on jättänyt arpensa. Vaikea on palata kotiin...

Toisessa osassa Elli kertoo miten asiat ovat menneet Pursuojalla Viljamin ollessa sodassa - miten ne hänen mielestään olisivat saanet alunperin mennä. Ellin sanat, mietteet ja teot saavat uuden sävyn Lempin tarinalle....

Viimeisessä osassa Sisko, Lempi kaksoisisar muistelee Lempiä ja omaa elämäänsä saksalaissotilaiden aikaan - Lempiä hän ei pääse tapamaan, Sisko lähtee Saksaan. Elämän traagisuus riepottelee molempia sisaruksia -  totuus paljastuu kuitenkin järkyttävällä tavalla.....

Sana sanalta. Sivu sivulta. Tunne tunteelta. Kirjan tarina vei mukanaan ja jäi sydämeni sopukoihin muiden koskettavien ja mieleenjäävien tarinoiden viereen.

Minna Rytisalo: Lempi, Gummerus, 2016
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Mistä hankittu: lukupiirikirja Lapuan kaupunginkirjasto, kaukolaina Alavuden kaupunginkirjasto

Lempi-tarinasta ovat blogeissan kirjoittaneet:

1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
Amman lukuhetki
Kannesta kanteen
Eniten minua kiinnostaa tie
Hemulin kirjahylly
Kaikki päivät tulevat
Kirjoista ja muista kertomuksista
Kirjapolkuni
Kirjojen keskellä
Kujerruksia
Kulttuuri kukoistaa
Lillin kirjataivas
Luettua elämää
Lukuisa
Lumiomena
Mari A:n kirjablogi
Pieni kirjasto
P. S. Rakastan kirjoja
Rakkaudesta kirjoihin
Sinisen linnan kirjasto
Tekstiluola
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Villasukka kirjahyllyssä

tiistai 25. lokakuuta 2016

Sisar vesi, veli tuli

Aila Meriluodon dekkarijännäri oli myös hvyin ailamaisesti kirjoitettu. Jännitystä toki oli tarinan lomassa, mutta enemmän sellaista komediallista. Kuka oli syyllinen ja murhasiko kuka kenetkin oli välillä minullakin hukassa - ja sehän hyvän dekkarin/jännärin yksi tarkoitus onkin.

Italianmatka kuvailu oli elävää ja suomalaisen turistimatkaryhmän henkilökuvaukset hauskojakin. Silti tarinassa oli syvällisiä ja hiukan haikeitakin sävyjä.

Hanne ja Hemppu menivät välillä sekaisin, että kumpikos nyt oli kumpi.  Muut kirjan tarinan henkilöt kulkivat mukana sujuvasti. Luin romaanin loppuun, mutta ei tämä Meriluodon parhaimpiin lukemiinin romaaneihin lukeudu.

Aila Meriluoto: Sisar vesi, veli tuli, WSOY, 1979
Päällys: Pekka Loiri
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto



Vaellus

Vaellus on Herättäjä-Yhdistyksen romaanikirjoituskilpailun voittanut romaani vuodelta 1987. Kirjasammon kautta etsin kesällä Herättäjä-Yhdistyksen julkaisemia romaaneja ja olenkin niitä muutaman ehtinyt lukea tämän Vaellus-romaanin lisäksi.

Jorma Pakkanen on  pappi ja kirjailija. Hän on toiminut mm. matkapappina Herättäjä-Yhdistyksessä vuosina 1962-1964.  Hän on julkaissut muitakin historiallisia romaaneja uskonnollisuudesta - aion nekin myöhemmin lukea.

Vaellus-romaani kertoo Mooseksen ajasta ja erityisesti siitä ajasta, kun Israelin kansa vaelsi erämaassa - oli matkalla Luvattuun maahan. Kertojana on Joosua, joka on Mooseksen kuolemasta johtuvana suruaikana vetäytynyt telttaan. Hän kertaa erämaavaelluksen vaiheita Hoobabin kanssa.

Raamatun teksti Mooseksen kirjoista on tuttu minullekin. Ihailin kirjailijan tuntemusta Raamatusta ja hienoa tulkintaa romaaniksi näistä Israelin kansan tapahtumista - nyt, kun tiedän, että kirjailija on pappi, ymmärrän vielä paremmin hänen taitonsa käsitellä aihetta.

Luin kesällä aikaisemmin Joseph Hellerin Herra tietää, joka kertoo kuningas Daavidin elämästä. Kirjoitustyyli on hiukan erilainen Hellerillä, mutta samat raa'at taistelut eri kansojen välillä kulkevat niin tässä Hellerin Herra tietää-romaanissa kuin Pakkasen Vaellus-romaanissa -  se on ollut sen ajan historiallista tapahtumakuvausta.

Vaellus-romaanissa kuitenkin uskonnollinen ja hengellinen sävy on voimakkaampi ja voisiko sanoa osittain lempeämpikin - pidin enemmän tästä Pakkasen romaanista kuin Hellerin.

Olen 1990-luvun tilannut Valitut Paloilta teoksen nimeltään Kuka kukin on Raamatussa. Tästä kirjasta varmistin vielä, keitä olivat Joosua ja Hoobab.
Joosuasta sanotaan:
"Joosua, Nunin poika oli muinaisille israelilaisille esikuva Herran lain tottelevaisesta noudattamisesta. Siirakin kirjassa Joosuan ylistettiin olleen "Mooseksen seuraaja profeetanvirassa ja "suuri Herran valittujen vapauttamisessa"

Hoobab on ilmeisesti keksitty henkilö, koska sitä en tuosta Kuka kukin on Raamatuss-kirjasta löydä.

Vaellus-romaani syventää Raamatun kertomuksen ymmärtämistä ja antaa tapahtumapaikoille ja henkilöille vielä enemmän elävyyttä.

Jorma Pakkanen: Vaellus, Herättäjä-Yhdistys, 1987
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupungikirjasto

maanantai 24. lokakuuta 2016

Wilhelmi Malmivaara: elämä ja elämäntyö

Olen lukenut Aukusti Oravalan kirjoittamat elämäkerrat Juho Malkamäestä ja Mauno Rosendalista. Wilhelmi Malmivaara on kolmas henkilö, jonka elämä ja elämäntyö liittyy samaan ajanjaksoon herännäisyydessä. Näistä kolmesta Oravala on kirjoittanut ensimmäiseksi Mauno Rosendalista, sen jälkeen Wilhelmi Malmivaarasta 1920-luvulla. Juho Malkamäestä kertova elämäkerta on ilmestynyt 1939.  Vielä on jäljellä Paavo Ruotsalaisesta kertova elämäkerta, joka on julkaistu 1918. Jätin sen viimeiseksi, koska luin ensimmäisenä Oravalan romaanin Elämän profeetta- se kertoo myös Paavo Ruotsalaisesta.


1. Lapsena ja nuorena

Wilhelmi Malmivaaran (1854-1922) lapsuudenmaisemat ovat täällä Lapualla. Luonnollisesti on viehättävää lukea kuvausta 1850-luvun Lapuasta.  Aukusti Oravala taitaa maisemakuvauksen erinomaisesti.
Wilhelmi Malmivaaran isä oli Niilo Kustaa Malmberg (Wilhelmi muutti sukunimensä Malmivaaraksi 1900). Hänestä on kirjoittanut elämäkerran Olavi Kares: Palava kynttilä: Niilo Kustaa Malmbergin elämä (WSOY, 1936).
Samoja henkilöitä kuvataan tässäkin teoksessa kuin aikaisemmin lukemissani: Arvi Logren, Rautakorven Tiina, Maria Kellokangas, Suutarin Kaisa jne.  Kirjasta löytyy myös valokuvia heistä - vakavahenkisine kasvoineen.
Wilhelmin isä kuoli hänen olleessaan 4-vuotias. Hänen äidistään Heleena Malmbergista Oravala kirjoittaa:
"Heleena Malmbergilla tuntui jo aikaisin olleen lähimpänä päämääränään saada poikansa koulutielle ja etäisempänä nähdä hänet kerran pappina, vieläpä heränneenä pappina ja isän työn jatkajana" (s. 22)

Wilhelmille hankittiin ruotsinkielinen leikkikaveri ja hänet lähetettiin Orisbergin ruotsalaiseen kansakouluun.  Wilhelmi asui kouluaikanaan Ylihärmässä neiti Maria Fredrika Bäckin hoivissa, myöhemmin Wilhelmin äiti muutti myös Ylihärmään Marika-palvelijan kanssa. Oravala kirjoittaa: "Neiti Bäck, joka oli ollut Niilo Kustaa Malmbergin hyvä ystävä ja joka oli valinnut kerran sanat tämän kuulun saarnamiehen hautaristiin, oli varakas nainen, auttavainen ja palvelevainen. Usein Heleena Malmberg sai kokea hänen apuaan ja anteliaisuuttaan" (s. 23)

Orisbergin kansakoulun jälkeen Wilhelmi lähti Vaasaan kouluun. Äiti seurasi poikaansa kaupunkiin.
Oravala kirjoittaa:
"Nähtävästi oli sittenkin koulutyö Malmivaarasta sangen vastahakoista, koskapa hän viipyi koulussa kokonaista kymmenen vuotta istuen kaksi vuotta lukion ensimmäisellä luokalla ja, sittenkun koulujärjestys muutettiin 1872, vielä yhden vuoden vastaavalla lyseoluokalla, jotne hän tulee olleeksi kolme vuotta samalla luokalla. Lahjoja häneltä ei suinkaan puuttunut. Hän luki yleensä muuta, mitä milloinkin käteensä sai." (s. 30)
Malmivaara kirjoitti mm. ruotsinkielisiä runoja, joita on julkaistuna tässä teoksessa.
Ylioppilastutkinnon hän suoritti Helsingissä 1874. Wilhelmi Malmivaara vieroksui aluksi pappisuraa - hän ei pitänyt pappien kevyestä tavasta hoitaa pyhää virkaansa. Mutta äitinsä katse, toiveet ja rukoukset saivat hänen mielensä myönteiseksi papinuran valinnalle.
Sven Toppari toimitti Wilhelmin rovasti F.N. Nottelinin saarna-apulaiseksi Kauhavalle. Sven Toppari oli hänen isällinen huolehtijansa ja avunantaja.
Wilhelmi Malmivaara meni naimisiin Karin Rajanderin kanssa keväällä 1875 ja syksyllä he matkustivat Helsinkiin, jossa Wilhelmi aloitti pappistutkintonsa.

2. Pappina Savossa

Ensimmäiset pappivuotensa Malmivaara vietti Nilsiässä - pappisaika siellä ei ollut helppoa.vaikka oltiin herännäisyyden syntysijoilla, Paavo Ruotsalaisen mailla  Aholansaarella eli vielä Ruotsalaisen leski Anna Loviisa.
Oravala kirjoittaa:
"Mutta Nilsiä oli enää vain muistojen maa. Jo Paavo Ruotsalaisen elinpäivinä oli hengellinen kuolema tehnyt tuhojaan täällä herätyksien synnyinsijoilla, missä enää jokunen yksilö eli sitä salattua elämää, josta ukko Paavo oli kerran puhunut." (s. 58)
Syksyllä 1878 valittiin Malmivaara Kiuruveden pitäjänapulaisen virkaan. Kiuruvedellä Malmivaara koki herätyksen voiman - hänen äitinsä oli viettänyt vuoden poikansa perheen luona ja sai nähdä poikansa kokonaan Herran käsissä.  Tämä kertomus on minullekin jo tuttu useimmista kirjoista:
"Hän (Malmivaara) oli pitänyt kevätrippikoulua pappilan tuvassa. Nuorten ksken oli alkanut ilmetä huomattavaa herätysliikettä. Rippikoulun päätyttyä oli hän aikonut lähteä rouvineen saattamaan äitiä Nivalaan saakka, äidin oma kun oli ollut aikomus käydä kotona Lapualla. Lopetettuaan rippikoulun eräänä päivänä saikin hän kokea jotakin aavistamatonta. Kun hän koulutuvasta tultuuaan astui eteisen edessä oelvalla rappusilla ajatuksiinsa vaipuneena, alkoi tuvasta kuulua itkua ja samassa hän näki muutamien nuorukaisten juoksevan päärakennukseen päin. " Nyt ne tulevat kysymään parannuksen neuvoa asiassa enkä minä itsekään tiedä mitään koko asiasta", tuli silloin hänen mieleensä, ja hän lähti kiireesti huoneeseensa ja lukitsi oven. "Toiset itkivät oven takana, minä Herran jalkoihin polvistuneena huoneessani, ja minn on aina täytynyt pitää tätä hetkeä sinä, jolloin Herran armo särki sydämeni pohjan"  (s. 78)

Suruakin Malmivaaran perhe koki Kiuruveden aikana.  Neljä lasta menehtyivät sairauteen: Karin Heleena 1880, Yrjö Veikko 1884, Sven Berthel 1888 ja Aimo Gustaf 1892

3. Pappina Pohjanmaalla

Toukokuussa 1892 Malmivaara valittiin Paavola kirkkoherran virkaan. Minun täytyi katsoa wikipediasta, että missä Keski- tai Pohjois-Pohjanmaalla Paavolan pitäjä sijaitsee - minulle kun tämä pitäjä ei ole tuttu.  Nykyäänhän se kuuluukin Siikajoen kuntaan.  Paavolan kirkko muistuttaa synnyinpitäjäni Ilmajoen kirkkoa - onhan kummatkin kirkot suunnitellut Matti Honka.
Monien vaiheitten jälkeen Malmivaara keväällä 1900 valittiin Lapuan kirkkoherraksi. Suru kohtasi Malmivaaran perheen jo seuraavana vuonna Aili-tytär kuoli lavantautiin ja sama tauti vei Malmivaaran vaimonkin kuukautta myöhemmin. Vielä heinäkuussa menehtyi 17-vuotias Saima-tytär lavantautiin.
Tänä samaisena kesänä vietettiin herättäjäjuhlia Lapualla - Malmivaara pyysi ensin kirkkoherra P. Korhosta saarnaamaan juhlasaarnaan. mutta eipä hänen tehtäväänsä kukaan voinut täyttää.  Kirjailija Juhani Aho oli myös vieraillut Lapualla - vähämpä minäkin Ahon taustoista tiesin, että hän oli papin poika ja hänen äitinsä oli heränneitä.
Wilhelmi Malmivaara meni naimisiin Hilma Hautalan kanssa 1902.

4. Saarnamiehenä ja sielunhoitajana

Wilhelmi Malmivaaran puhujanlahjat olivat osaksi perittyä luonnonlahjakkuutta, osaksi opittua.
Aukusti Oravala kirjoittaa:
"Malmivaarallahan oli erinomainen ääni, ainutlaatuinen. joka tuntui lähteävän jostakin syvyyksistä, kaikui tummana ja täyteläisenä, värähti sielussa, kosketti kuulijaa oudosti ja pysähdyttävästi." (s. 149)

"Malmivaara oli niitä pappismiehiä, joilla oli usein monia ja vaikeita asioita selvitettävänä. Kotielämän salaiset surut, sen monella tapaa kietoutuneet vaikeudet, monet kysymykset ja asiat, jotka kaipasivat arvovaltaista ratkaisua, joutuivat hänen käsiteltävikseen. Herännyt kansa on aina tottunut kääntymään luottamuksella johtomiestensä puoleen, ja tämä luottamus tarjosi hänelle tehtäviä, joiden suoritus kysyi suurta taitoa ja hienotunteisuutta, vakavaa harkintaa ja Jumalan tahdon tarkkaamista. Malmivaara joutui oman asemansa takia heränneen kansan keskellä olemaan sekä tuomarina että pappina, ratkaisemaan asioita, jotka olivat hänen ratkaistavakseen alistetut, samalla pitämään huolta siitä, että Jumalan työ ja keskinäinen rauha ja rakkaus pysyisivät loukkaantumattomina heränneiden ystävien sieluissa." (s. 173)

5. Heränneiden johtajana

"Monet niistä papeista, jotka toimivat herännäisseuduilla, eivät ottaneet ymmärtääkseen Malmivaaran erikoisasemaa heränneen kansan keskellä. Tällaisten pappien kesken keskusteltiin varsin vakavasti siitä, oliko oikein, että pappi kulki vieraissa seurakunnissa ilman asianomaisen papiston lupaa. Olipa vielä niitäkin, jotka olisivat hartaasti suoneet, että koko liike oisi loppunut. Ja yleensä oli vallalla se käsitys, että herännäisyys oli aikansa elänyt, muotoihinsa kangistunut ja henkitoreissaan oleva liike, jolla ei ollut enää elämisen oikeutta eikä mahdolisuutta." (s. 191)

"Papit kyllä tiesivät, ettei hän (Malmivaara) kuljettanut mukanaan vieraita oppeja eikä särkenyt heränneiden suhdetta heidän pappeihinsa yhtä vähän kuin hän yritti vieroittaa heitä yhteisestä jumalanpalveluksesta" (s. 194)

Malmivaaran oli tehtävä muutakin kuin kulkea seuramatkoilla heränneiden keskuudesta, niinpä syntyi heränneiden lehti: Hengellinen Kuukauslehti, joka alkoi ilmestyä vuoden 1888 alussa.

Samana vuonna alettiin pitää ns. veljeskokouksia Keski-Pohjanmaan pappien kesken, joilla oli tai joiden isillä oli ollut lähempi suhde herätysliikkeeseen.  Toinen samanlainen kokous pidettiin Kiruveden pappilassa, Malmivaaran kotona maaliskuussa 1889.

Malmivaara ja Mauno Rosendal perustivat kirjojen kustantamista varten osakeyhtiön - kustannusosakeyhtiö Herättäjä.

Heinäkuun 6. 1892 pidettin ensimmäiset herättäjäjuhlat Ylivieskassa .

Malmivaara ryhtyi uusimaan hengellistä laulukirjaa - vanha Siionin virret ja Halullisten sielujen Hengelliset laulut uudistettiin 1893 Siionin virsiksi.

Malmivaara huolehti myös herännneen kansan nuorisosta.  Ystävänsä Mauno Rosendalin kanssa syntyi ajatus kansanopistosta 1890-puolivälissä.  Karhunmäen kristillinen kansanopisto aloitti toiminsa syksyllä 1914 Lapuan ja Ylistaron rajalla.

6. Kirjallisen työntekijänä

Malmivaara kirjoitti paljon Hengelliseen Kuukauslehteen - olihan hän yksi lehden perustajistakin. Ennen lehden syntyä 1887 hän julkaisi pienen kirjasen Mistä tunnetaan Jumalan lapsi?

1901  julkaistiin Kaita tie Joonaan kirjan valossa - Nämä Joonaan kirjan selitykset oli julkaistu aikaisemmin Hengellisessä Kuukauslehdessä.

1914 ilmestyi Puolivuosisataa heränneiden keskuudessa.

Malmivaara oli myös runoilija. Hänen runojaan julkaistiin Hengellisessä Kuukauslehdessä. Jos hänellä olisi ollut enemmän aikaa runojen kirjoittamiselle, olisi ehkä hänen virsiäänkin vielä enemmän.  Hän myös suomensi Lauri Stenbäckin runoja.

Siionin virsien uudistustyö oli Malmivaarankin aikana arkaluontoista - virsien sanat ja sävelet olivat vuosikymmenien saatossa olleet heränneelle kansalle tuttuja ja syvälle sieluun meneviä. Niiden muutos tuntui väärältä - niinhän se tuntuu tänäkin päivänä, kun jälleen Siionin virsiä ollaan uudistamassa.  Mutta ajat ja kieli muuttuvat ja uusia virsiä syntyy.

7. Valtiollisessa työssä

1897 Malmivaara oli valittu Kuopion hiippakuntaan papiston edustajana ja ensimmäinen pappissäädyn  täysistunto oli tammikuussa.

Väkijuomakysymys oli vuoden 1897 valtiopäivillä.  Malmivaara oli kieltolain kannalla, joka oli kuitenkin tuohon aikaan vielä mahdoton säätää. Ainut keino oli pirtutehtaiden etsiminen ja tuhoaminen.

Kansanvalistuksen ystävänä Malmivaara kannatti valtionavun myöntämistä kansakoulujen jatkokursseja varten ja kansakoulun kehittämiseen.

Malmivaaran kahdenkymmenen vuoden valtiollinen työ koski Venäjän vallan alaista aikaa, sisällisotaa ja oppivelvollisuuden aloittamista.

8. Kirkolliskokouksissa

1898 hänet valittiin kirkolliskouksen edustajaksi ja hän jatkoi edustajana vuodesta toiseen, lukuunottamatta vuotta 1903 - mikähän lie syynää siihen, ettei hän ollut silloin edustajan?

Malmivaara kannatti että yksin toimiva pappi saisi ehtoollisen seurakunnan hurskaalta vanhimmalta. Hän myös kannatti neljännen vaalipapin kutsumisen helpottumista. Mutta hän vastusti naisten valitsemista kirkkovaltuuston jäseniksi - tosin kymmenen vuotta myöhemmin Malmivaara oli anomassa vaalikelpoisuutta naisille kirkollisiin luottamustoimiin.

Virsikirjan uudistustarve oli luonnolisesti Malmivaaralla tärkeä - olihan hän uudistanut Siionin virsiäkin.

9. Ihmisenä ja kristittynä

"Malmivaaran persoonallisuus esiintyi monivivahteisena. Sen runkona oli toiselta puolen voima, toiselta herkkyys ja tunteellisuus. Hänen voimansa oli enemmän hengellistä kuin henkistä, enemmän syvän uskonnollisen elämän luomaa kuin perittyä tai kehitettyä persoonallisuuden henkistä pääomaa."  (s. 346)

"Malmivaaralla oli kehittynyt esteettinen aisti. Tämä puoli tuli esille sekä hänen julistuksessaan että hänen kirjallisessa työssään.  Hän ymmärsi taidetta ja nautti siitä."  (s. 347)

"Malmivaaran luonteeseen kuului myö leikillisyys, huumori. Heränneiden parissa tapaa yleensä leikkisiä, huumorintajuisia ihmisiä. Sellaisia olivat myöskin Rosendal ja Malkamäki, varsinkin jälkimäinen. (s. 354)

Tammikuun 12.  1922 Wilhelmi Malmivaara menehtyi sairauden murtmana diakonissalaitoksella. Wilhelmi Malmivaaran ruumis kuljettiin Lapualle - sankat joukut herännyttä kansaa oli Lapuan asemalla vastassa.  Wilhelmi Malmivaara on haudattu Lapuan hautausmaalle.


Aukusti Oravala: Wilhelmi Malmivaara: elämä ja elämäntyö, Herättäjä ja WSOY, 1929
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupungin kirjasto






torstai 13. lokakuuta 2016

Korkea aika

Lapuan kirjaston Kirjaklubin lokakuun kirja on Laura Lähteenmäen Korkea aika. En ole ehtinyt vielä lukemaan pari vuotta sitten ostamaani Ikkunat yöhön-romaaniakaan.

Tarina alkaa prologilla - Olavi on lähtenyt, Heljän näkökulmasta kuvataan Olavin lähtöä - Annan puolesta ajattelin Heljän ajattelevan Olavia, vaan mitä tarina toikaan mukanaan...

I Vieraanvara

Tarina alkaa vuodesta 2015 - Saanan näkökulmasta.  Miten tässä kappaleessa olevat henkilöt nivoutuvat koko tarinaan, selviää pikku hiljaa, kirjan viimeiseen lukuun saakka.

II Käki

Mennään ajassa taaksepäin vuoteen 1948 -Annan tarinaan.  Anna on Saanan isänäiti.  Annan perhe on evakkoja.  Annan ja Heljä-emännän ystävyys näyttäytyy lempeänä - Annan mies Olavi ei vain aina ymmärrä, miksi Anna menee ja auttaa Heljää yhä enemmän.  Olavi ei tahdo auttaa Pihlajan talossa, vaikka Kalle-isäntä on vakavasti haavoittunut sodasta ja he ovat saanet asumispaikan Pihlajan mailta. Anna odottaa toista lasta eikä uskalla iloita uudesta elämästä kuin karjalaiset ovat ruukanneet. Anna haluaa tässäkin asiassa auttaa Heljää ja yrittää suostutella Olavin veljeä Kalevia avuksi...
Evakkoperheen ja talon pariskunnan välisiä suhteita Laura Lähteenmäki kuvaa uskottavasti - en tiedä millaista se on ollut, olisi hyvä lukea historiallisiakin teoksia tästä aiheesta.
Ensi tunnelma tästä oli, että karjalaisena Anna on ystävällinen, kiitollinen ja auttavainen, mutta tarinan jatkuessa Heljän näkökulmaan, huomaan ajattelevan toisinkin....

III Marian osa

Heljän tarinaa kerrotaan vuodesta 1955.  Annalla on Lauri-pojan lisäksi Riitta-tytär ja Heljällä Gloria. Anna on opettajana molemmille tytöille. Riitta ja Gloria ovat ystäviä, mutta Annan ja Heljän välillä on säröjä....

IV Sininen kana

Tarina jatkuu vuodesta 1958 Laurin näkökulmasta.  Vanhempien parisuhteen säröt, Riitan sairastuminen tuovat synkän ja surullisen vivahteen Laurin tarinalle.  Laurin suhde isäänsä säröilee myös rajusti - aavistaako Lauri jotain tapahtumista....


V Ylpeä väreistään

Harpataan kymmenisen vuotta eteenpäin, vuoten 1970 - Olavin tarinaan.  Olavi on päättänyt lähteä Australiaan ja aikoo jättää talon Annalle - Anna ei ole pitkiin aikoihin asunut enää Olavin kanssa, vaan asuu koululla. Olavi ostaa taloon Salora-tv:n hyvitelläkseen Annaa - kipeät asiat vaan eivät tavaralahjoilla parane...

VI Sisällä sataa

Vuonna 1978 kerrotaan Lean tarina - Laurin vaimon.  Laurin yltiiöpäinen suhtautuminen sairauksiin kumpuaa Riitta-siskon kuolemasta.  Anna huolehtii ja hoivaa omalla tavallaan Leaa ja pojantytärtään Saanaa.

VII Ihannetyttö

Saanan näkökulmasta kerrotaan vuodesta 1993. Saana opiskelee taideopintoja - samoin Ari...  Riitta-tädin vaiettu elämä ja prinsessa Margareetta saavat Saanan maalaamaan pakonomaisesti yhtä samaa tauluaan - tauluun kohdistuu monenlaista tunnetta, tuhoon asti.

VIII Isoisä

Lauri jatkaa tarinaansa vuodesta 2000. Hän on päättänyt myydä Kaunismäen, samoin Gloria on myymässä Pihlajaa saman kiinteistövälittäjän toimesta. Lauri menee vielä viimeisen kerran Pihlajaan - Lauri tietää totuuden, mutta ilmeisesti Gloria ei.... Saana-tytär synnyttää ensimmäisen lapsensa, punatukkaisen tytön....

IX Die Hochzeit

Romaani päättyy vuoteen 2015 - Annan näkökulmasta.  Saanan tytär Emma käy isoisoäidin luona - isoäiti Leahan on kuollut ennen Emman syntymää. Emman vanhemmat eroavat - Anna tietää syyn, mutta onko Emmalle kerrottu vai jatkuuko totuuden salailu yhä sukupolvesta toiseen....  Löytääkö Emma tulevaisuudessa isoisoisänsä Olavin Saksasta.... lähteekö hän sittenkin Saksaan vaihto-oppilaaksi... tarinan jatkumisen voi kukin itse kuvitella.


Annan ja Heljän ystävyys muuttuu kateudeksi ja katkeruudeksi. Riitta ja Gloria ovat erilaisia luonteiltaan - olisiko heidän ystävyytensä kestänyt aikuisenakin vai olisivatko he vieraantuneet toisistaan? Entä olisiko totuus paljastunut, jos Riitta ei olisi kuollut ja olisiko Olavi lähtenyt? Miten paljon salattuja sukulaisuusuhteita maailmassa onkaan... mitähän kaikkea dna:t paljastavaisitkaan biologisesta perimästä....  Miten Emman käy, jos hän ehtisi löytää isoisoisänsä Olavin ja kuulisi häneltä totuuden... vai kertooko sukutarinan hänelle Saana-äiti tai  Lauri-isoisä - en usko, että Anna-isoisoäiti ainakaan.

Romaanin tunnelma on minulle melko haikea ja toisinaan painostavakin - tämä tarina ei vie sydäntäni, mutta jää ajatuksiini. Olen aika paljon lukenut viime aikona näitä eri henkilöiden eri aikakaudesta kertovia moniminä-tarinoita, ehkä jo vähän väsynkin tähän kirjoitustapaan. Pitäisi lukea välillä toisenlaista, että jaksaisi uudestaan viehättyä tästä kirjoitustyylistä.

Odotan silti jälleen mielenkiinnolla illan kirjaklubitapaamistamme, missä nuoret aikuiset, keski-ikäiset ja tämän ajankin eläneet sukupolvet kohtaavat ajatuksineen ja kokemuksineen.

Laura Lähteenmäki: Korkea aika, WSOY, 2016
Graafinen suunnittelu: Anna Makkonen
Mistä hankittu: Lapuan kaupunginkirjasto kaukolaina Kihniön kunnankirjasto


Korkea aika-romaanista ovat blogeissaan kirjoittaneet:

Hiirenkorvia ja muita merkintöjä
Kirja hyllyssä
Kirjakaapin kummitus
Kirjasähkökäyrä
Kulttuuri kukoistaa
Suomi lukee - Lukutoukan kulttuuriblogi
Lumiomena
P.S. Rakastan kirjoja
Sinisen linnan kirjasto
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Ullan luetut kirjat




keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Aarteemme kallis

Syksyn lukupiiri Kauhavan kirjastossa aloitetaan tänä iltana Linn Ullmannin romaanilla Aarteemme kallis. Viime hetkellä sain romaanin luettua loppuun ja juuri ennen töihin lähtöä ehdin kirjoittaa ajatuksiani tänne blogiinikin - ehkä nyt on syytä hiukan vähentää keskeneräisten kirjojen määrää, että ehtii tärkeimmät luettavat lukea vähemmällä kiireellä.

Linn Ullmann oli uusi kirjailijatuttavuus minulle. Sen verran hänestä tiedän, että hän on Ingmar Bergmanin ja Liv Ullmanin tytär.

Aarteemme kallis-romaani on perhe- ja ihmissuhteiden kipeitä kohtia käsittelevä tarina, johon nivoutuu Mille-tytön katoaminen ja traaginen kohtalo. Ihmissuhteissa pääosaaan nousevat äiti ja tytär eri sukupolvissa - järkyttävien tapahtumien seurauksena äidit eivät kykene omalta surultaan tai vihaltaan olemaan riittävästi läsnä omalle tyttärelleen. Äidit syyllistävät omia tyttäriään oman surunsa keskellä - pieniä onnen hetkiä, jotka katkeavat salamanopeasti kylmyyteen ja välinpitämättömyyteen.

Tyttäristä tulee isän tyttöjä ja heidän rakkautensa omaa isäänsä kohtaan on välillä liiankin läheisriippuvaista - isältä lapsi saa sitä kaipaamaansa huomiota ja hellyyttä edes jonkin verran.

Isoäiti Jennyn ja tyttärentytär Alman läheisyydessä on kuitenkin jotain erilaista - mitä Jenny ymmärtää lapsenlapsessaan toisin kuin omassa Siri-tyttäressään, Alman äidissä....

Jonin ja Sirin parisuhdekipuilut kulkevat lapsiperheen arjen ongelmissa, joihin nivoutuu Jonin toiset naiset, valehtelu ja salailu.  Siri kantaa tietämiänsä asioita monta vuotta sisällään - ei kerro mitä tietää.

Jenny-isoäidin vanheneminen ja Irman yltiöpäinen omistushalu Jennyn huolehtimisesta tuntuu välillä koomiseltakin, mutta enimmäkseen surullisen ahdistavalta.

Ehkä tämä tarina olisi voinut olla hiukan lyhyempikin - välillä tuntui että viivyttiin tai palattiin saman aiheen pariin.  Millen kohtalokin oli jo tiedossa, vaikka sen tapahtumista oli välillä epäselvyyttä. Toki Millen kohtalon tapahtumat eivät olleetkaan se pääasia tässä tarinassa....

Romaanin teema ja kipukohdat eivät koskettaneet niin syvästi minua kuin olisin kuvitellut - jotenkin vain en päässyt Ullmannin tyyliin kirjoittaa kiinni vaikka itse olen Sirin ikäinen suurinpiirtein. Enkä oikein viehättynyt erityisesti hänen kirjoitustyylistään - kirjan luin loppuun kuitenkin vaivoitta ja saatan johonkin toiseen Ullmannin teokseen tarttua myöhemmin.

Luulenpa kuitenkin, että meillä on lukupiirissä mielenkiintoinen ja antoisa keskusteluhetki tänä iltana - se antaa varmasti uutta syvyyttä omallekin lukukokemukselle.


Linn Ullmann: Aarteeme kallis, WSOY, 2012
(norj. alkuteos Det dyrebare, 2011)
suomentanut Tarja Teva
Mistä hankittu: lainattu kaukolainan Kauhavan kirjastoon Lahden kaupunginkirjastosta


Aarteemme kallis-romaanista ovat blogeissaan kirjoittaneet:

Hemulin kirjahylly
Ihminen välissä
Järjellä ja tunteella
Kannesta kanteen
Kirjakirppu
Kirjapolkuni
Kirjava kammari
Kohtisuora
Kulttuuri kukoistaa
Leena Lumi
Les! Lue! 
Luettua
Luetut, lukemattomat
Lukutuulia
Mari A:n kirjablogi
Nenä kirjassa
P.S. Rakastan kirjoja
Rakkaudesta kirjoihin
Sivulauseita




torstai 22. syyskuuta 2016

Torni ja kierreportaat : valitut runot

Kevään kirjastoalan opintojaksolla Englantilainen kirjallisuus 1500-1900-luvuilla oli tehtävänä tutustua eri aikakausien runoilijoihin ja niistä kirjoittaa runopäiväkirja. Yksi valitsemistani runoilijoista oli William Butler Yeats. Löysin Nurmon kirjastosta uuden suomennoksen Torni ja kierreportaat: valitut runot (Basam Books, 2015). Olen tätä runoteosta uudelleen lainannut (lue: pidentänyt laina-aikaa verkkokirjaston kautta) puolisen vuotta.  Olen odottanut sopivaa aikaa kirjoittaa blogiini tästä runoteoksesta - vihdoinkin sellainen väli blogikirjoittelussani löytyy ja voin tänään palauttaa Nurmon kirjastoon teoksen muidenkin lainattavaksi.

Tuomo Parikan suunnittelema kirjan irtokansi on kiehtova kultaisin yksityiskohdin ruskeahkolla taustalla - juhlava runokirja.  Etusisäkansilla on W.B. Yeatsin kuva ja lyhyt kuvaus hänestä, samalla tyylillä löytyy kuva suomentaja Jyrki Vainosesta takasisäkansilta ja lyhyt kuvaus hänestä. Sisäkansien visuaalisuuteen soisi useimminkin kiinnitettävän huomiota.

Runoteoksen esipuheessa Jyrki Vainonen kirjoittaa:
"Yeatsin varhaisin runous on tunnelmaltaan ja kielikuviltaan hyvin romanttista ja sijoittuu jonkilaiseen kuvitteelliseen idylliseen Arkadiaan"
"Suurin osa Yeatsin myöhemmistä rakkausrunoista on kirjoitettu Maud Gonnelle tai Maud Gonnesta."
"Yeatsin myöhäinen runous puhuu lyhyehköin ja pelkistetyin, jopa karuin säkein. Poissa ovat nuoruuden romantisoitu loppusoinnuttelu ja pitkä, polveileva laulullisuus. 1920- ja 1930-luvun runoissaan hän käsittelee vanhenemista, ruumiin ja sielunvoimien hiipumista, seksuaalisuutta. Hän silmää elämäänsä taaksepäin ja kunnioittaa runoillaan ystäviään ja muita hänelle tärkeitä ihmisiä."

Muutamasta mielirunostani  mietteitä:

Teoksen ensimmäinen runo Takki, vene ja kengät  on kosketteva vuoropuhelu - toinen kysyy mitä ompelet, mitä rakennat, mitä valmistat. Toinen vastaa surun voimalla. Tästä runosta sain heti mielikuvia runoesitykseen.

Seuraava runo Intialaisen mietteitä Jumalasta menee syvälle sieluuni hengellisine luonnovertauskuvineen: nummiriekko, lootuksenkukka, riikinkukko

Kaksi puuta-runo kuvaa kauniisti sisäistä sydäntä ja runon lopussa varoittaa katkeruuden peiliin katsomasta.

Hän toivoo taivaiden kankaita-runo on herkkä kuvaus rakkaudesta, jota köyhänä ei voi kyllin antaa. Silti niistä voi haaveilla ja toivoa, ettei toinen toisen haaveitakaan tallaa.

Mielen ilmapallo 

Kädet tehkää  tehtävänne:
tuokaa ahtaaseen  suojaansa 
mielen ilmapallo,
jota tuuli  vie ja pullistaa.

-suom.  Jyrki Vainonen / William Butler Yeats -

Kissa ja kuu-runo ihastuttaa kissamieltäni (vaikka olenkin enemmän koiraihminen :) ), mutta toisaalta runon kuvaus tuo mieleen tanssivan naisen.

Runoteoksen lopusta löytyy myös lyhyitä selityksiä runoille.

Tähän kirjoitukseni loppuun lisää otteen runopäiväkirjastani:

WILLIAM BUTLER YEATS (1865–1939)  Viktoriaaninen kirjallisuus

William Butler Yeats oli irlantilainen runoilija, näytelmäkirjailija ja mystikko.  Hänen runonsa A Poet to his Beloved on julkaistu 1899 runoteoksessa The Wind Among the Reeds. Runon on suomentanut Jyrki Vainonen nimellä Runoilija rakastetulleen ja se on julkaistu teoksessa William Butler Yeats: Torni ja kierreportaat: valitut runot.
Runon teemana on kirjailijan rakkaus tiettyä naista kohtaan. Runon tunnelma on haikean rakkauden kaipuuta, jolla ei ole onnellista loppua.  William Butler Yeatsin rakkaus näyttelijä Maud Gonnea kohtaan ei saanut koskaan vastakaikua. Todennäköisesti tässä runossa Butler kuvaa rakkauttaan tähän naiseen.
Runo alkaa sanoin I BRING, jotka on kirjoitettu runossa suuraakkosin, sanoja on haluttu voimakkaasti alleviivata. Runon ensimmäisen säkeen loppusäe numberless dreams toistuu viimeisessä säkeessä. Riimipareja löytyy hands – sands, worn – horn. White woman toistuu alussa ja lopussa. Runon loppusäkeessä on myös sanat I bring, joita ei ole enää alleviivattu suuraakkosin kuin runon alussa.
G K Fralinin runoanalysointia mukaellen:
Runon ensimmäisen rivin sanat reverent hands (kunnioittavin käsin) kuvaa kertojan kiintymystä ja kunnioitusta naista kohtaan.  Runoilijahan on osoittanut runonsa rakastetulleen Maud Gonnelle.
Toisen rivin sanat The books of my numberless dreams kuvaa runoilijan vuosien rakkautta runojensa kautta tiettyä naista kohtaan.
Runoilija ei saanut vastakaikua Maud Gonnelta, vaan hän meni naimisiin toisen miehen kanssa.
White woman that passion has worn
As the tide wears the dove-grey sands,
Nuoren vaaleaihoisen naisen intohimoinen rakastaminen on riuduttanut runoilijaa kuin kyyhkysenharmaan hiekka, jota vuorovesi kuluttaa.
And with heart more old than the horn
Runoilija on rakastunut nuorempaan naiseen ja kuvaa rakkautta vanhan sydämen, vanhemman kuin torvi, joka symboloi siihen aikaa julkilausumien ilmoitusta.
That is brimmed from the pale fire of time
Runoilija jatkaa rakkauttaan vuosien varrella saamatta vastakaikua, vanhemman miehen kalpealla tulella.
White woman with numberless dreams
Runoilija on aina ihaillut naisen idealistisia ajatuksia, huolimatta siitä, ettei hän saanut naista rakastetukseen.
I bring you my passionate rhyme
Runon säkeiden myötä hän voi tuoda rakkautensa naista kohtaan muistona.

Jokin tässä runossa viehättää minua rakkaudentunnustuksellaan, vaikka nainen ei anna vastakaikua miehelle. Jyrki Vainosen suomennos on myös kaunis ja erittäin suora käännös. Youtubesta löytyi koskettava lauluversiokin.

Löysin myös autenttisen audioesityksen, jossa William Butler Yeats lausuu itse runojaan 1930-luvulla. Oli sykähdyttävää kuulla runoilijan ääni ja hänen perinteinen, sen ajan runonlausunta.

A Poet to his Beloved

I bring you with reverent hands
The books of my numberless dreams,
White woman that passion has worn
As the tide wears the dove-grey sands,
And with heart more old than the horn
That is brimmed from the pale fire of time:
White woman with numberless dreams,
I bring you my passionate rhyme.

-William Butler Yeats-

Runoilija rakastetulleen

Tuon sinulle kunnioittavin käsin
lukemattomien haaveitteni kirjat,
valkea nainen jota intohimo on syönyt
kuin vuorovesi kyyhkynharmaata hiekkaa,
tuon ne sydämin vanhemmin kuin torvi
jonka aika täyttää kalpealla tulella ja hehkul-laan:
lukemattomien haaveitten nainen,
tuon sinulle intohimoiset säkeeni.

suomentanut Jyrki Vainonen / William Butler Yeats: Torni ja kierrportaat: valitut runot, Basam Books, 2015


William Butler Yeats: Torni ja kierreportaat: valitut runot, Basam Books, 2015
valikoinut, suomentanut ja esipuheen kirjoittanut: Jyrki Vainonen
Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka
Mistä hankittu: lainattu Nurmon kirjasto





Raamatun runous ja viisaus

Kirjan saatteessa Hannu Mäkelä kirjoittaa: "Yhdelle raamatun jokainen sana on pyhä ja totta, toinen sivuuttaa sen täysin, kolmannelle se on antologia, johon jo vuosituhansia sitten on koottu mitä erilaisimpien ihmisten kirjoituksia nähdystä, koetusta, kuullusta, kuvitellusta ja luetusta. Sellaisenakin se on kiehtova kokoelma tarinoita, taruja, opetuksia, myyttejä; niiden viisautta ja runollisuutta. Mistä näkökulmasta raamattua sitten katseleekin, varmaa on vain se, että sen sanoma ja ilmaisu kohtaavat jokaisen ihmisen omalla tavallaan"

Hannu Mäkelä on julkaissut Raamatun runous, raamatun viisaus. Ensimmäinen kirja vuonna 1988 kustantamo Fenlit Oy kautta.  Tätä samaa tekstiä on hän mukaillut tässä uudessakin teoksessa, mutta tähän kirjaan on tullut mukaan myös neljä muuta kirjaa  - voisiko sanoa, että tämä teos on läpikulku koko raamatun kertomuksista, vanhasta testamentista uuteen testamenttiin.

Hannu Mäkelä käyttää tässä teoksessaan raamatun vanhempaa käännöstä vuodelta 1933/1938. Minulle tämä käännös toki on lapsuudesta tuttu, mutta silti olen tykästynyt tähän uuteen käännökseen vuodelta 1992 - olen silloin ollut 21-vuotias ja elämässäni on ollut uskonnollisempi vaihe sitten rippikouluaikojen.  Lähes parikymmentä vuotta ehti kulua ennenkuin olen palannut sanan äärelle muulloinkin kuin joulun aikaan.  Toivon, että uskoni pysyy vahvana elämäni loppuun saakka - epäilyä ja kipuilua matkan varrella tulee olemaan, mutta toivottavasti en silloinkaan hylkää Jumalaa...

Saatteen lopuksi Hannu Mäkelä toteaa: " Kuka tahansa voi tehdä saman matkan ja kokea oman raamattunsa toisin, kuten moni varmasti myös tekee. Hyvä niin. Maailma on onneksemme yhä (vai pitäisikö nykyään sanoa vielä) sellainen. Kauan sitten kirjoitetut tekstit avautuvat edelleen jokaiselle, jolta lukemiseen ja luetun omakohtaiseen tulkitsemiseen löytyy avointa kiinnostusta ja halua."

Odotin jotenkin tältä teokselta enemmän "vapaampaa" raamattuun perustuvaa runollisuutta, mutta toisaalta tämä ei ole runoteos vaan katkelmia raamatun runoudesta ja viisaudesta.  Onhan kirja kirjastoissa luokiteltu luokkaan 22 Raamattu. Raamatutkimus. Kustantaja Paasilinna on kuitenkin kirjan taaksen painattanut kirjastoluokan 84.2 Romaanit.  Epäilenpä vaan, että onko teos esillä kirjakaupoissakaan tuossa luokassa (Kirjavälityksen tietokannan tietoa en pääse näin kotoa katsomaan, mutta voisin sen mielenkiinnosta katsoa töissäni kirjakaupassa).

Kirjan irtokannet ovat kauniit - valkoinen  käsitehdyn näköinen paperi, jossa raamatun alkusanoja käsialalla kirjoitettuna. Kirjaston kirjasta en pääse kurkkamaan onko kirjan varsinaisissa kansissa jotain erikoista.  Kannen on suunnitellut Marjaana Virta. Kiitos Paasilinna kustantamolle, joka painattaa kannen suunnitelijan nimenkin kirja sisälehtitietoihin - kirjaston kirjoissa kun tuo takakansitieto monesti peittyy lainaustarran alle.

Osa Hannu Mäkelän valitsemista raamatun teksteistä ovat tuttuja, perinteisiä joita kuullaan kirkkovuoden aikana jumalanpalveluksissa ja muissa hengellisissä tilaisuuksissa.

En ole vielä lukenut raamattua kannesta kanteen - ehkä tämä teos avautuisi vielä paremmin, jos tuntisin raamatun kertomukset vielä paremmin.

Hannu Mäkelä: Raamatun runous ja viisaus, Paasilinna, 2014
Kannen suunnittelu: Marjaana Virta
Mistä hankittu: lainattu Nurmon kirjasto

lauantai 20. elokuuta 2016

Mauno Rosendal: elämäkerta



Aukusti Oravalan kirjoittama elämäkerta Mauno Rosendalista (1848-1917) avasi minulle lisää herännäisyyden historiaa.  Hänen kirjoittamiaan Suomen herännäisyyden historia-teoksia voi lukea Projekti Lönnrotin kautta tai epub-versiona Projekti Gutenbergin kautta - jaksaisinkohan lukea nämä teokset kokonaan sähköisenä versiona. Paljon on vielä mielenkiintoista luettavaa muutenkin herännäisyyden historiasta. 

Aukusti Oravala kirjoittaa alkulauseessaan:

"Rehtori Mauno Rosendal, jonka elämäkerta tässä tarjoutuu luettavaksi, oli epäilemättä kanssamme vaiherikkaan ajan merkkimiehiä. Koulu- ja herännäismiehenä, isänmaanystävänä ja kirjailijana hän jätti varsin tuntuvia jälkiä kansamme elämänkulkuun"


Koti, koulunkäynti ja nuoruuselämä

Aukusti Oravala kuvaa Mauno Rosendalin synnyinseutua ja sen luontoa elävästi.  Rosendalin vanhempien sukutarina on kuvattu pääpiirteittäin. Mauno oli vanhempiensa vanhin lapsi.  Hänellä oli kolme pikkuveljeä ja yksi pikkusisko.  Maunon isä oli rehtori ammatiltaan. Rosendalien koti oli uskonnollinen - he kävivät säännöllisesti kirkossa ja Jumalan sanaa luettiin kotonakin. Maunon vanhemmat kuuluivat evankeliseen liikkeeseen, joka oli erkautunut varsinaisesta herännäisyydestä 1844.  Maunon vanhemmat puhuivat keskenään ruotsia, äidin suomenkielen taito ei ollut kovin hyvä.

"Siinä henkisessä ilmapiirissä, missä Mauno Rosendal eli ja kasvoi, imeytyi hänen herkkään sieluunsa jo aikaisin isänmaallisia ja nimenomaan suomalaiskansallisia ihanteita."  (s. 18)

Tulevan vaimonsa, Alma Helsingiuksen Mauno Rosendal Ikaalisista ostaessaan Kalman talon 1856. Mauno ja Ama olivat tavanneet lapsuutensa aikoina silloin tällöin sukulaisperheidensä luona.  Heidän häät vietettiin vuonna 1876.

Koulutyö Oulun ruotsalaisessa lyseossa ja aatteiden palvelus

Syksyllä 1876 Mauno ja Alma Rosendal muuttivat Satakunnasta (Pohjois-)Pohjanmaalle Ouluun - 1920-luvulla on vielä näköjään puhutti pelkästä Pohjanmaasta,  nykyäänhän se käsittää Vaasan seudun.  Mauno opiskeli kuitenkin vielä Helsingissä kasvatusopin tutkintoa, jotta hän voi hakea lehtorinvirkaa, jota oli sijaisena hoitanut.  1877 joulukuussa Mauno Rosendal sai uskonnon ja ruotsikielen lehtorin viran Oulun ruotsalaisesta lyseosta.

Rosendal oli kuitenkin suomenmielinen, joten seurustelu samanmielisten opettajatoverien ja kansallismielisten perheiden kesken oli vilkasta.

Kesät Rosendalit viettivät Ikaalisten Kalmalla ja osaksi Tuokkolassa, missä Maunon äiti hoiti taloa nuorimman poikansa avulla.  1878 Tuokkola palo irtaimistoineen - tilalle rakennettiin pieni rakennus. Maunon äidin kuoleman jälkeen oli luovuttava lapsuudenkodista - heillä kenelläkän ei ollut varaa lunastaa tilaa.

"Mauno Rosendal oli hyvä opettaja ja sellaisena jo opettajatoimensa alussa pidetty ja kunnioitettu. Tosin häneltä puuttui uskonnon opettajan varsinainen lahja, hengen kosketus ja sisäisen elämän kokemus uskonnollisen maailman todellisuuksista, mutta hänellä oli syvä kunnioitus edustamaansa ainetta kohtaan ja varsin etevä esitystapa." (s. 52)

Uskonnollinen murros, kirjallinen työ ja opettajapersoonallisuus

Rosendalien muuttaessa 1880 lehtori Hällforsin taloon saivat he tilaisuuden tutustua vakaviin ja kokeneihin kristittyihin Oulussa. Lydia Hällfors oli kasvanut herännäismuistojen keskellä  Keuruun pappilassa.  Tämän kautta Rosendalit tapasivat mm. Niilo Kustaa Malmbergin tyttären Lydia Theslöfin.  Tyttärensä Naemin kuoleman jälkeen Rosendalit alkoivat säännöllisesti käydä herännäisten vaatimattomissa seuroissa.

Mauno Rosendal kirjoitti ensimmäisen teoksensa vuoden 1887 aikana, Kertomuksia kirkkohistorian alalta I Vanha aika ilmestyi joulukuussa.

Tämän kirjallisen työn aikana Rosendal tutustui myös Wilhelmi Malmivaaraan.  Aukusti Oravala kirjoittaa: ".... jolla sittemmin tuli olemaan niin suuri vaikutus hänen (Maunon) sisälliseen kehitykseensä ja siihen  tuntemukseen, jonka hän myöhemmin sai herännäisyydestä maassamme"

"Herännäisliikkeelle sekä sen vastaiselle kehitykselle oli erityisen suuresta merkityksestä kustannusosakeyhtiö Herättäjän perustaminen, joka tapahtui aivan pian Malmivaaran Paavolaan muuttamisen jälkeen. Ajatus tälläisen liikkeen perustamisest oli syntynyt Rosendalin mielessä ja oli asiasta tiettävästi sitten yhdessä neuvoteltu sekä Oulussa että Paavolan pappilassa. " (s. 92)

Heinäkuun 6. päivä 1892 pidettiin tarkoitusta varten kokous Ylivieskan Ylitalon talossa - perustettavaa osakeyhtiötä varten oli merkitty 331 osaketta.  Kusttannusosakeyhtiön johtokuntaan valittiin kirjakauppias B. B. Bergdahl, kauppias J. Riikonen Paavolasta, talolliset J. Malkamäki Ylistarosta, J. Logren Lapualta, Paavo Niskanen Nivalasta, pastori P. Korhonen Ylivieskasta, kirkkoherra V. Malmivaara Paavolasta ja rehtori M. Rosendal Oulusta.

"Tutustuttaan lähemmin herännäiskansaan ja opittuaan tuntemaan sitä sisäistä elämää, jota tämä kansa eli ja niitä kiusauksia, joita se koki. tunsi Rosendal kehoitusta saada yhää edelleen myöskin kirjoitetun sanan avulla palvella heränneitä ystäviään" (s. 97)  Herättäjän esikoisjulkaisu Sananen kiusatuille sieluille ilmestyi jouluksi 1892.

Toukokuussa 1888 Rosendal omasta pyynnöstään siirtyi ssuomalaisen koulun palvelukseen ja 1890 Rosendal nimitettiin koulun rehtoriksi.

Herännäisyystutkimus, valtiollinen toiminta ja maasta karkoitus

Minulle uutta tietoa oli, että osa suomalaisista joutui maasta karkoitektuksi. Heinäkuussa 1903 Mauno Rosendal tuli karkoitetuksi poliittisten mielipiteittensä takia Ruotsiin. Historian tietämykseni puutteellisuus vaati tarkistamaan, mikä ajankohta on ollut silloin kyseessä - Ensimmäinen sortokausi 1899-1905 

Tähän aikaan Rosendal kirjoitti myös  Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla, ensimmäinen osa ilmestyi 1902.

Maanpakolaisena

Maanpakolaisuus Ruotsissa oli raskasta aikaa. Olla erossa perheestään, isänmaastaan ja samalla yrittää kirjoitta seuraavaa osaa Suomen herännäisyyden historiaan.

Marraskuussa 1903 Rosendal teki kuitenkin matkan Saksaan kahden muun maasta karkoitetun henkilön kanssa, kreivi Karl Mannerheimin ja konsuli Eugen Wolffin.  Matkan tarkoituksena oli jättää keisari Nikolai II:lle adressi, jonka suuri joukko karkotettuja oli allekirjoittanut - adressi oli syntynyt karkoitettujen sisäisestä tarpeesta saada olla puolustamassa Suomen oikeuksia.  Adressi julkaistiin useissa saksalaisissa sanomalehdissä.

Rosendalin perhe pääsi kuitenkin matkustamaan Ruotsiin tapamaan Maunoa.  Bobrikovin murhan jälkeen tilanne Suomessa muuttui ja karkoitetut pääsivät muuttamaan takaisin Suomeen, Rosendal vihdoin  vuoden 1905 tammikuun lopulla.

Yhteiskoulun opettajana, valtiopäivillä ja historiantyössä

Syksyllä 1902 perustettiin Ouluun yhteiskoulu. Alku oli hankalaa, vain 24 oppilasta ilmoittautui ja seuraavana lukuvuotena vain 12.  Rosendal, joka oli koulun johtaja, karkoitettiin juuri tuohon aikaan maasta.  Kun hän palasi maanpakolaisuudesta kasvoi yhteiskoulun oppilasmääräkin vuoden 1906 alussa 205:teen.

Mauno Rosendali viimeisteli kesällä 1905 Suomen herännäisyyden historian toista osaa.

Poliittiseen työhön Rosendal valittiin porvarissäätyyn Oulun kaupungin edustajana. Rosendal ei kuitenkaan ollut kovin mielissään eduskuntatyöstään - se oli hänelle melko raskasta aikaa henkisestikin.

Herran tuli, historian työn päättyminen, matkat,sairaus ja kuolema

"Rosendalin harrastukset olivat monipuolisia. Hän oli koulumies, kirjailija ja samalla uskonnollinen työntekijä. Täytyy todella ihmetellä hänen työkykyään ja sitä henkistä tarmoa, jota hän työssään  ja elämässään osoitti, huolimatta siitä, että niin monet surut ja huolet ja myöhemmin ruumiillinen sairaloisuus olivat häntä rasittaneet."  (s. 214)

Rosendal kirjoitti romaanin Herran tuli, joka julkaistiin 1914.  Varastokirjaston kautta voisin kaukolainata tämän romaanin jossain vaiheessa.

Rosendal sai myös kirjoitettua valmiiksi kolmannen ja neljännen osan Suomen herännäisyyden historiasta.


Aukusti Oravala: Mauno Rosendal: elämäkerta, WSOY, 1922
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto








tiistai 16. elokuuta 2016

Yö ajelehtii länteen

Viikko sitten aloitimme syyskauden Kyösti Wilkuna-seuran kirjallisuuspiirissä Marian Tallissa Lapualla.  Jäsenetuna saimme Tarja Kristolan uutuusrunokirjan Yö ajelehtii länteen.  Tiistai-iltamyöhällä lueskelin runoja ennen nukkumaanmenoa.  Näistä runoista löysin monta runoa, jotka olisi ihana lausua erilaisissa tilaisuuksissa.

Kirjan kansikuvassa on utuinen kuva jäkäläkalliosta männynjuurineen - yksi luonnonkuvista, joka minullekin on rakas Simpsiön kallioita ja lapsuuden Luomastenkallioita kuljeskelleelle. Kannen on suunnittelut Kari Kaisla Neirol-kustannuksesta, joka onkin julkaissut tämän runoteoksen.

Toisen lukukerran jälkeen - ääneen lausuttuna, tälläisin miettein runoista:


Yö ajelehtii jälleen

Illan ja yön tunteina ajatukset kulkevat ajelehtien. Syksy on kaunista kuolemankin aikaa - herkkyyttä, kaipuuta, muistoja.

Runonkirjoittamisen luovaa tuskaa ja iloa - saan kirjoittaa ajatukseni paperille.

Laitoin kädet vastakkain
ja tekoni sykkivät kämmenten välissä.

Niin epätäydellinen olen
kuinka epätäydellisesti tunnen Jumalan

Ylläoleva runo kuvaa minunkin kipuilua uskossani ja luottamuksessani Jumalaan.

Kesäisin yö valvoo

Tämän osion runot vievät mukanaan vielä enemmän kun ne ääneen lausun. Miten runojen tuntemukset puista, luonnosta, vuodenajoista, elämästä, kirjoittamisesta tulevatkin niin lähelle omaa sydäntäni.

Miten vihreää
sanon kädestä männynoksalle päivää
ja sade tulee siihen, koskettaa minua
                                     vanha muisto.

Ja tällä vihreällä
äsken tuntemattomalla on nimi taas, vanha
                                      ja minä muistan sen.


Mullassa elämänjälki

Hienoja runoja sukujuurista esi-isistä ja -äideistä. Omaa sukua tutkineena ja historiasta kiinnostuneena nämä runot puhuttelivat lempeästi - kuin viestit olisivat olleet omilta esi-isiltäni ja äideiltäni.

Tutkin sukua ,
kartoitan oksistoa.

Esi-isistäni tunnen puut parhaiten,
yhteiset juuret ulottuvat maan pohjaan.

He jotka elivät vuosisatoja sitten
pääsivät jossakin ohitseni
matkalaukuissaan jalostunutta aikaa,
katsovat minua tulevasta
vanhoin näkevin silmin
ja minussa heijastuu heidän vanhuutensa.
Heitä ilman tuntisinko itseäni.

Oma historia liian nuorta,
vihreää kevättä, pelkkää muotia.

Näkyy läpi monta vuotta

Elämäntäyteisiä rakkausrunoja sekä ihmisen elämäntyöstä kertovia runoja. Sydäntäni lähelle tuli seuraava rakkaudesta ja välittämisestä kertova runo:

Sanon päivää eiliselle,
kun tavattiin taas.

Olen yhdessä sydämeni kanssa
ja sinun sydämesi kanssa,
monta vihreää kesää
tien varressa molemmin puolin.

Harmaantunut sydän

Ensimmäiset runot saavat minut kyyneliin - parin viimeisen vuoden aikana olemme saatelleet kolme isäni veljeä taivasmatkalle, viimeksi kesän kynnyksellä kummisetäni....

Oma sukuni on vahvasti pohjalaista, mutta olen ystävieni sekä kirjallisuuden kautta saanut kokea mitä on lähteä omalta kotiseudulta sotaa pakoon....

Tarja Kristola: Yö ajelehtii länteen, Neirol-kustannus, 2016
Kansi: Kari Kaisla
Mistä hankittu: saatu lahjaksi (jäsenetu Kyösti Wilkuna-seura)







torstai 11. elokuuta 2016

Poissaolo

Risto Kormilainen on Suomussalmen kirkkoherra ja Kajaanin rovastikunnan lääninrovasti. Poissaolo-romaani on ensimmäinen teos, jonka olen lukenut. Kormilainen on julkaissut useita runo-, hartaus- ja meditaatiokirjoja -  taidanpa ensin lukaista  muutkin Herättäjä-Yhdistyksen julkaisemat.

Poissaolo on miehen näkökulmasta kuvattua arkielämää - töissä ja kotona.  Antero ja Anja ovat keski-ikäinen pariskunta, jonka parisuhde kipuilee tunteiden aallokoissa - nuoruuden huuma on vaihtunut arjen tasapaksuisuudeksi, puhumattomuudeksi ja ainaiseksi riitelyksi.

Antero sulkeutuu kotona sinisen kirjan äärelle merkitsemään päivän tapahtumia - toisinaan rohkenee kirjoittaa runojakin. Anja turhautuu kotona yksin ollessaan - lapsettomuus on yhä kipeä asia.

Romaanissa kuvataan Anteron työtä rakennustyömaalla - seurakuntatalon remontissa.  Välillä on dialogia työkavereiden kesken, välillä käydään kirkkoherran luona kahvilla ja hiukan sivutaan uskon asioitakin.

Naapurin Niilon kanssa Antero käy kalastamassa - miehet keskustelevat omista elämän kivuista, ehkä enemmän Niilo uskaltaa purkaa suhdettaan appeensa ja asumista vävynä vaimon kotitilalla samassa talossa apen ja anopin kanssa.

Naisena vaatii hiukan asennoitumista, että pääsee jotenkin miehen ajatuksiin ja mielentiloihin sisälle - tunnistan romaanin miehissä piirteitä läheisistäni ja ystävistäni, ehkä ymmärrän jälleen hiukan enemmän miestenkin ajatusmaailmaa...


Risto Kormilainen: Poissaolo, Herättäjä-Yhdistys, 1988
Kansi: Seppo Välimäki
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


maanantai 8. elokuuta 2016

Kullan kosketus

Colleen McCullough tunnetaan Okalinnut-romaanistaan ja monelle on myös romaaniin perustuva Okalinnut-tv-sarja tuttu. Minä en ole tuota romaania lukenut ja tv-sarjaakin olen tainnut katsoa vain pieniä pätkiä.  Vuosi sitten Kauhavan lukupiirikirjavaihtoehdoksi valitsin Colleen McCulloughin romaanin Kullan kosketus genreen rakkausromaani ja kirjailijan maanosana Australian. Päätimme kuitenkin lukea Tamara McKinleyn Matildan viimeinen valssi. Itse olen halunnut lukea kaikki valitsemani kirjat - kolme romaania/genre&maanosa.  Vielä on jäljellä Catherine Gaskin: Paratiisin perilliset.

Kullan kosketus sijoittuu 1800-luvun viimeisiin vuosikymmeniin, aikaan, jolloin Australia muuttuu kiivaaseen tahtiin ja moni juureton ihminen saa uuden alun. (ote takakanstekstistä)

Romaani kertoo Kinrossin perheen tarinan ja heidän lähellään olevien ihmisten elämästä - rakkautta,  ystävyyttä, traagisuutta, salaisuuksia, katkeruutta, estoja, lojaalisuutta.

Perheen tarinan lomassa kerrotaan Kinrossin kaupungin perustamisesta - kullasta, erilaisista koneista, kaupunkilaisita ja työntekijöistä ja tehtaan/kaupungin omistajista.

Alexander Kinross lähtee Skotlannista ahdasmielisten täyttämältä kotiseudultaan ja päätyy Australiaan maailmalla kierreltyään.  Hänellä on suhde Ruby Costevanin kanssa, joka pitää ensin toisessa kaupungissa ilotaloa, mutta Alexander saa hänet muuttamaan perustamaansa Kinrossin kaupungin hotellinpitäjäksi. Rubysta ei kuitenkaan voi tulla hänelle säädyllistä vaimoa, joten Alexander hankkii Skotlannista 16-vuotiaan serkkunsa Elizabethin vaimokseen.  Nuoren Elizabethin ja keski-ikäisen Alexanderin avioliitto ei ole rakkausliitto. Elizabethistä tulee viileä kartanonrouva, joka kätkee tunteensa sisään. Rubyn ja Elizabethin ystävystyminen hiukan helpottaa Elizabethin elämää. Elizabeth synnyttää kaksi tytärtä: Nellin ja Annan. Raskaudet ja synnytykset ovat hengenvaarallisia Elizabethille - Rubyn olemassaolo antaa Elizabethille mahdollisuuden pidättäytyä aviollisista velvollisuuksista.

Rubylla on poika, Lee, joka on hyvin samanikäinen kuin Elizabeth. Elizabeth ei ensin pidä Leestä ollenkaan, mutta kohtaaminen lammella, saa hänet kätkemään tunteensa vuosiksi.

Tuleeko Alexanderin imperiumin perijäksi Nelli-tytär vai Rubyn poika Lee, jonka koulutuksen Englannissa Alexander kustantaa - se selviää romaanin lukemalla.

Mikä kohtalo on synnytyksessä vammautuneella Anna-tyttärellä ja löytääkö Nelli elämänsä rakkauden, entä miten käy Elizabethin....

Kullan kosketus on historiallinen rakkasromaani, joka kuvasi mielenkiintoisesti tuon ajan Australiaa, naisen asemaa miesten maailmassa - miesvaltaisilla aloilla. Muutoin Alexanderilla ei ollut täysin valtaa päättää perhettä koskevista asioista - Ruby, Elizabeth ja Nelli pystyivät välillä vaikuttamaan Alexanderin päätöksiin, vaikka enimmäkseen hän oli tuohon aikaan kuuluva määräilevä ja kontrolloiva mies.


Kullan kosketus-romaanista ovat blogeissan kirjoittaneet:

Kymmenen puikkoa langalla
Nuharupi


Colleen McCullough: Kullan kosketus, Tammi, 2004
suomentanut Sirkka Aulanko
(engl. alkuteos The Touch, 2003)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto


perjantai 5. elokuuta 2016

Juho Malkamäki: Suomen heränneen kansan isä

Juho Malkamäki henkilönä on jo Aukusti Oravalan aikaisemmissakin teoksissa mainittu, mutta erityisesti odotin tämän elämäkerran lukemista - syntyihän ja elihän Juho Malkamäki täällä Etelä-Pohjanmaalla Ylistarossa sekä vaikutti lähikunnissa, kuten täällä Lapualla.

I. Herätysajan lapsi
Juho Malkamäki syntyi 23.5.1844 Ison Malkamäen tilalla Ylistarossa. Hänellä oli seitsemän sisarusta; kaksi isosiskoa, kolme pikkusiskoa ja yksi pikkuveli.

"Juho Malkamäki syntyi suurten uskonnollisten herätyksien keskelle, joita jo 1839, muutamia vuosia ennen hänen syntymäaikaansa, oli alkanut tapahtua Lapualla ja sen kappeliseurakunnissa kulun papin ja saarnamiehen Niilo Kustaa Malmbergin vaikutuksesta ja jotka ennen pitkää leivisivät yhä laajemmalle Etelä-Pohjanmaan kansan keskuuteen." (s. 13-14)

II. Arvi Juhana Logrenin ystävä

"Juho Malkamäki oli tavallaan sekä ylistarolainen että lapualainen, sillä hän omisti maatilan kummallakin puolen pitäjien rajaa. Hänen matkansa kulki milloin pitkin jokivartta, halki viljavien vainioiden Kylänpäähän ja Ylistaron kirkolle, milloin taasen Lapualle, läpi metsien ja poikki juhlallisen Simsiön." (s. 31)

"Arvi Juhana Logren, Juho Malkamäen läheinen ystävä ja ukkojen ajan ensimmäinen mies. oli syntynyt Lapualla joulupäivänä 1823." (s. 37)

Arvi Juhana Logrenin lapsuus ja nuoruus oli ankeata. Hän karkasi  ankaran isoisänsä luota elättäen itsensä kerjäämällä, kunnes palautettiin ns. kruununkyydillä Lapualle. Logrenin rippikoulun käynti Niilo Kustaa Malmbergin alaisuudessa alkoi tarinan mukaan siten, että Arvi heitti virsikirjalla Malmbergiä.  Myöhemmin Arvin avioiduttua, hänen vaimonsa herännäisyyden ja Malmbergin kirkkosaarnan myötä, Arvi Juhana Logren siirtyi Niilo Kustaa Malmbergin palvelukseen. Ja palveltuaan Malmbergia viisi vuotta Logren sai tältä torpanpaikan Rautakorvesta ja asettui sinne asumaan syksyllä 1857.  Näin hänestä siis tuli Juho Malkamäen naapuri.

Arvi Juhana Logrenista on myös kirjoitettu kirja, joka on luettavissa kirjastomme kotiseutukokoelmassa mutta näyttää sitä tällä hetkellä olevan myynnissä antikvariaateissakin.

Kytömäki Juha: Piirteitä Arvi Juhana Logrenin elämästä sekä hänen aikansa herännäisyydestä Pohjanmaalla, Gummerus, 1911

III. Vilhelmi Malmivaaran ystävä

Malmivaara on luonnollisesti se tunnetuin henkilö, joka liitetään täälläpäin herännäisyyteen ja hänen nimensä minäkin muistin ennenkuin aloin näitä Oravalan teoksia lukemaan.  Oli mielenkiintoista lukea Juho Malkamäen ja Vilhelmi Malmivaaran ystävyydestä - olivathan molemmat menettäneet lapsiansa. Minulla odottaakin lukuvuoroa vielä Oravalan teos: Wilhelmi Malmivaara - elämä ja elämäntyö.

IV. Valtiopäivillä

Oman synnyinpitäjäni historiaa sivutaan myös tässä teoksessa:
"Ilmajoen tuomiokuntaa olivat aikaisemmilla valtiopäivillä edustaneet talonpoikaissäädyssä ilmajokelaiset tilanomistajat Iisakki Hannuksela ja Gabriel Anttila sekä isokyröläinen tilanomistaja Matti Lakari." (s. 105)

Vuoden 1888 valtiopäivill valitsi Ilmajoen tuomiokunta edustajaksi Juho  Malkamäen. Hän jatkoi kansanedustajana 1909-1910.

V. Kirkolliskokouksessa

Juho Malkamäki valittiin 1893 Vaasan yleisen rovastikunnan maallikkoedustajaksi samana vuonna pidettävään kolmanteen yleiseen kirkolliskokoukseen. Mielenkiintoista oli lukea mitä asioita tuohon aikaan päätettiin ja mitkä asiat erityisesti kiinnostivat Juho Malkamäkeä.  Suomen kirkon historia 1-4 olisi myös mielenkiintoista joskus lukea.

VI. Kansansivistystyössä

"Heränneiden lapset joutuivat kansakouluissa usen ulkonaisen asunsa tähden taitamattomien opettajien ivan esineiksi, joten heränneet kodit ja vasta valmistuneet koulut ja niiden työ joutuivat ilmeiseen riitaan toistensa kanssa." (s. 150)

Juho Malkamäki oli kiinnostunut nuorisoseuraliikkeestä, joka Etelä-Pohjanmaalla perustettiin 1880-luvulla. Sen perustajia olivat olleet ylioppilas Juho Hietanen, palstatilallinen Matti Sippola ja kirjailija Santeri Alkio. Ensimmäinen Etelä-Pohjanmaan nuorisoseurain kesäjuhla pidettiin 1882 Malkamäessä ja Karhunmäessä. Yhteinen harrastus päättyi näihin kesäjuhliin, sillä Malkamäen mielestä herännen kansan nuorisoa oli kasvatettava ja sivistettävä toisessa hengessä, toisella tavalla ja toisten merkkien alla kuin mitä nuorisoseuraväki aikoi tehdä.

Tästä tulikin mieleen, että enpäs ole varma olenko lukenut Santeri Alkion Puukkojunkkarit: kuvauksia nyrkkivallan ajoilta (1894).  Tiedän teoksen tarinan suurinpiirtein,  Ja olen saattanut nähdä sitä jonkin keseäteatteriesityksen, Toki olen kaikki "härmäläiset" elokuvat katsonut.

En tiennyt myöskään millainen historia on Ylistaron Kitinojan koululla. Se on ollut heränneitten yksityiskoulu kymmenen ensimmäistä vuotta ennenkuin Ylistaron kunta otti sen haltuunsa.

Herännäiskansanopisto perustettiin Karhunmäkeen, joka nykyään toimiin Wanha Karhumäki-vapaa-ajankeskuksena.  Nykyinen opisto, Lapuan kristillinen opisto sijaitsee Lapuan keskustassa.

Muut herännäisopistot ovat
Eurajoen kristillinen opisto  - perustettu 1926
Jyväskylän kristillinen opisto - perustettu 1942
Lieksan kristillinen opisto - perustettu 1944
Portaanpään kristillinen opisto  - perustettu 1923
Raudaskylän kristillinen opisto - perustettu 1920
Turun kristillinen opisto - perustettu 1925
Valkealan kristillinen kansanopisto -perustettu 1945

VII. Puhuja ja opettaja

"Hänen (Juho Malkamäen) elämänsä olikin puheiden pitämistä, samalla kun se oli lakkaamatonta matkoilla ja seuratilaisuuksissa olemista."  (s. 175)

"Malkamäki ei ollut loistava puhuja. Hän ei suinkaan häikäissyt mieliä puheillaan eikä temmannut niitä mukaansa ulkonaisilla lahjoillaan."  (s. 177)

"Joskus, vaikkakin harvemmin saattoi tapahtua, että hän puheensa aluksi aloitti virren. Hän ei suinkaan ollut veisuumies ensinkään, mutta seuraväki tarttui heti säveleeseen ja jatkoi oikein, jos alku olikin epäonnistunut" (s. 178)

"Ja kuitenkin oli Juho Malkamäki niitä armoitettuja puhujia, joiden puheista on ollut siunausta enemmän kuin lukemattomien muiden ja joita heränneet ihmiset sekä Etelä-Pohjanmaalla että muualla pitkinä vuosikymmeninä rakennuksekseen kuuntelivat."  (s. 178)

VIII. Ihminen, johtaja ja sielunhoitaja

"Juho Malkamäen luonteessa oli vakavuutta ja hilpeyttä, melkeinpä onnellisena sekoituksena. Huolimatta raskaista elämänkokemuksista, joita oli ollut läpi elämän, hän säilytti aina päivänpaisteisen, leikkisän ja iloisen mielensä."  (s. 204)

"Malkamäellä oli heränneen kansan keskuudessa johtajan ja isän asema, mutta hän ei koskaan esiintynyt johtajan elein."  (s. 211)

"Ani harvoin lienee kellään kansanmiehellä ollut sellainen vaikutusvalta suurten joukkojen keskuudessa kuin oli Juho Malkamäellä."  (s. 212)

"Juho Malkamäen ja heränneen kansan välinen suhde oli ihanteellinen ja kaunis, oikein hoidettu ja okein käytetty. Siihen sisältyi toiselta puolen rakkaus ja kuuliaisuus, toiselta rukous ja sielujen valvonta, toiselta puolen syvä kunnioitus ja arvonanti, toiselta nöyryys ja palveluksen mieli." (s. 214)

IX. Merkkipäivinä

Tässä kappaleessa oli useita mielenkiintoisia puheita Juho Malkamäelle hänen merkkipäivinään.

X. Kotielämä ja kuolema

Vanhenevan Juho Malkamäen elämän ehtoopuolta ja poisnukkumista oli koskettava lukea. Aukusti Oravala oli kuvannut Juho Malkamäen ikiuneen nukahtamisen niin koskettavasti, että saatoin melkein kuvitella itseni istumassa Juho Malkamäen kuolinvuoteen äärellä - jotain kauniin herkkää ja uskonnollista oli siinä hetkessä.

Vanhat kuvat toivat vielä lähemmäksi Juho Malkamäen elämää ja niitä sen ajan ihmisiä. Myös sen ajan elämän kuvaus ja luonnollisesti herännäisyys kuvattiin mielenkiintoisesti - vielä 2010-luvulla jaksoin hyvin lukea 1930-luvun ajan tekstiä.


Aukusti Oravala: Juho Malkamäki: Suomen herännen kansan isä, WSOY, 1939
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto