maanantai 20. maaliskuuta 2017

Brooklyn

Colm Tóibínin Brooklyn oli Kauhavan kirjaston lukupiirikirjana maaliskuun alussa. En päässyt lukupiiritapaamiseen tällä kertaa.

Colm Tóibín oli minulle uusi kirjailija.  Olen lukenut aikaisemmin kolmen irlantilaisen kirjailijan teokset.  Näiden teosten perusteella irlantilainen kirjallisuus kiehtoo minua – Irlanti onkin yksi lempimaistani. Ehkä jonain päivänä teen matkan tähän vihreiden saarien maahan.

Brooklyn kuuluu Tammen Keltainen kirjasto -sarjaan. Olin varautunut vaikeammin luettavaa kirjaan, mutta tämä tarina olikin selkeää nuoren naisen kuvausta – elämästä Irlannissa ja Brooklynissä.
Viehätyin Tóibínin tyylistä kuvata Ellisiä ja hänen perhettä 1950-luvun Irlannissa. Vaikka elämä oli niukkaa, sitä ei kuvattu liian ankeasti, kuten joissakin muissa teoksissa on ollut tapana. Kielessä pysyi haikea kauneus.

Ellisin laivamatka Brooklyniin kuvattiin elävästi – melkein aloin voida pahoin itsekin ja tunsin myötätuntoa epätoivoisesta tilanteesta.

Ellisin elämä uudessa kaupungissa, uudessa maassa sujui koti-ikävästä huolimatta. Työpaikka, opiskelut ja Tonyn tapaaminen veivät elämää eteenpäin, kunnes Ellisin oli palattava Irlantiin.
Irlanti vai Brooklyn – Ellis on vaikean päätöksen edessä, mutta hänellä ei ollut oikeastaan vaihtoehtoja….

Brooklynistä on myös elokuva, mutta enpä tiedä kiinnostaako tarina niin paljon, että katsoisin elokuvaversion....

Colm Tóibín: Brooklyn, Tammi, 2011
Päällys ja kuvankäsittely: Markko Taina
suomennos: Kaijamari Sivill
(irl. alkuteos: Brooklyn, 2009)
Mistä hankittu: lukupiirikirja Kauhavan kirjastoon Lappeenrannan kirjastosta

Brooklyn-tarinasta ovat blogeissaan kirjoittaneet: 




sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Ajatelmia 2

Sain tänä vuonna meiliä eteläpohjalaiselta kirjoittelijalta, joka kertoi julkaisseensa BoD kautta aforismeja. Päätinpä sitten pyytää kehotuksesta BoD:lta arvostelukappaleen mad freakin Ajatelmia 2 -teoksesta.
Hiukan jäi uteliaisuuteni kaivelemaan, että kukahan tuon mad freak-nimen takana onkaan…. Googlen ihmeellinen maailmakaan ei sitä paljastanut.
Ajatelmia 2 sisältää siis aforismeja, jotka on kirjoitettu mielenkiintoiseen muotoon – hakasulkeisiin.  Toinen huomioni kiinnittyi muutamaan toisten kirjailijoiden aforismilainauksiin – ei oikein tajunnut, miksi niitä tarvittiin…

Ensi rivejä lukiessa hihittelin hassuille sanasukkeluuksille. Pidemmälle lukiessa tuli enemmän mieleen puujalkavitsit, jotka ovat toisinaan virkistävääkin viihdettä.
Osa aforismeista ei vaan uponnut muhun – anteeksi rajoittuneisuuteni ja huumoritajuttomuuteni.
Jotkut aforismit olivat ehkä liiankin itseensä selvyyksiä, eivät jättäneet lisäajattelemista, jota kaipaan aforismeissa.

Poimin tähän kuitenkin muutaman aforismin, joka jollakin tavalla herätti mielenkiintoa – hihitystä, hymähdystä, ihmettelyä ja jotain siltä väliltä

Taide on ihmisen kuva.

Nuorena vitsi väännettävä, vanhempana tajuttava.

Kiire nimistä illuusiota pidetään yllä elämän kalenterin talutusnuorassa.

Ammattitrolli  on ammatiltaan vihamielinen somevaikuttaja.

Metsänlaidassa  näkyi paljon eläinten jälkiä, mutta itse eläimistä ei näkynyt jälkeäkään.

Kirjan laitan kiertoon – jos joku haluu tämän luettavaksi, niin laittaapi mulle viestiä, laitan postitse eteenpäin.

mad freak: Ajatelmia 2, BoD, 2016
mistä hankittu: saatu kustantajalta arvostelukappaleena

Naamioleikki

Eilen lainasin Lapuan kaupunginkirjastosta Herättäjä-Yhdistyksen vuonna 1990 julkaiseman sarjakuvan Naamioleikki. Sarjakuvan on tehnyt Rauno Lepistö, joka oletettavasti on tämä lapualainen taiteilija.  Käsikirjoituksen Naamioleikkiin on kirjoittanut alun perin Mauno Nivala, josta Lepistö on muokannut tekstit sarjakuvaklippeihin.

Fennica-haun mukaan tämä on jäänyt ainoaksi sarjakuvajulkaisuksi tähän mennessä, jonka Herättäjä-Yhdistys on julkaissut.

Mustavalkoinen sarjakuva ei ole suosikkisarjakuviani. Pidän enemmän värillisistä sarjakuvista.  Humoristinen Naamioleikki kertoo ”neljästä tsentelemannista ja yhdestä tasapäästä”, jotka tekevät marjareissun metsään.  Nuorten miesten piirteet ovat hyvin kuvailevat ja nimetkin ovat hauskat. Tarinan idea jää hiukan epäselväksi, vaikka siellä vilahtelee raamatullisiakin vertauskuvia. Ensi lukemalta en tajunnut, että mikä jutun juoni oli, mutta loppusivuja uudelleen lukemalla ja katselemalla sekin selvisi.

Ei tää ny mun huumoriin kovasti purrut – mä ny muutenki on aika yskoikoonen, mutta tulipahan tämäkin luettua.

Rauno Lepistö: Naamioleikki, Herättäjä-Yhdistys, 1990
Mauno Nivalan käsikirjoituksesta muokannut Rauno Lepistö
Kannen kuva: Rauno Lepistö
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

mutta yksi sinulta puuttuu : elämäkertaromaani Paavo Ruotsalaisesta

Paavo Ruotsalaisesta on kirjoittanut romaanin myös saksalainen Alfred Otto Schwede (1915-1987). Hänestä löysin tietoa Jouko Talosen kirjoittamasta  e-aineistoista: Alfred Otto Schwede lestadiolaisuuden kuvaajana. Talonen kirjoittaa:
Eniten Laestadiusta ja pohjoiskalotin herätysliikettä Euroopan saksankieliselle lukijakunnalle on tehnyt tunnetuksi toisen maailmansodan jälkeen Saksan demokraattisessa tasavallassa (DDR) asunut pastori-kirjailija Alfred Otto Schwede (1915–1987). Schweden Skandinavian maihin sekä arktiseen kirkko- ja kulttuurihistoriaan kohdistunut kuvailu oli monessa suhteessa kulttuuriteko, joka ei liene saanut osakseen sitä huomiota, jonka se epäilemättä olisi ansainnut”  (s. 290)

Talonen kirjoittaa myös:
A. O. Schwede opiskeli 1930-luvulla Leipzigin yliopistossa teologiaa ja ruotsia. Hän asui Ruotsissa 1938–1939.” (s 290) ” Hän hallitsi useita vieraita kieliä kuten ruotsia, norjaa, tanskaa, suomea, englantia, ranskaa ja espanjaa” (s. 290)

Schwede vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta persoonalta, kuten Talonen kuvaa hänen kiinnostustaan:
Schweden kirjallinen tuotanto suuntautui merkittävässä määrin Suomeen ja Skandinaviaan. Hän tunsi pohjoismaiden historiallisia juuria ja jopa arktista kirkkohistoriaa. Tässä suhteessa hän oli erikoisuus Itä-Saksassa. Kirjoillaan Schwede teki pohjoismaita tunnetuksi kotimaassaan ja ylipäänsä Keski-Euroopan saksankieliselle väestölle. Hän teki toisen maailmansodan jälkeen useita matkoja Ruotsiin ja Suomeen, mutta myös moniin sosialistisiin maihin kuten Bulgariaan, Romaniaan, Unkariin, Puolaan, Tsekkoslovakiaan, Neuvostoliittoon ja Kuubaan” (s. 291)

Schweden romaanin mutta yksi sinulta puuttuu: elämäkertaromaani Paavo Ruotsalaisesta on suomentanut Mauri Lehtonen. Kirjan on kustantanut Herättäjä-Yhdistys 1962.  Schwede on kirjoittanut romaanin vuonna 1959.  Enpä olisi ensimmäisenä osannut kuvitella, että Paavo Ruotsalaisesta on kirjoitettu saksankielelläkin.

Mutta yksi sinulta puuttuu -romaani oli helpompaa ja nopeampaa luettavaa kuin Aukusti Oravalan kirjoittama Erämaan profeetta. Mitään uuttahan Schwede ei Paavon tarinaan löydä, mutta minulle riittää vielä kerrattavaa, vaikka pääasiat ovatkin jo hyvässä muistissa.

Schweden kirjoittama romaani on myös melko lyhyt verrattuna Erämaan profeettaan. Seuraava Paavo Ruotsalainen -romaani, jonka aion lukea, on Eino Kinnusen Elämän avaimet (Kirjayhtymä, 1963). Samaan aikaan on tarkoitus lukea varsinainen elämäkertakin Ukko-Paavosta. Vanhemmasta päästä niitäkin lueskelin eli seuraavaksi luen Hannes Hyvärisen Muistoja Paavo Ruotsalaisesta (WSOY, 1924).

Alfred Otto Schwede: mutta yksi sinulta puuttuu: elämäkertaromaani Paavo Ruotsalaisesta, Herättäjä-Yhdistys, 1962
Suomentanut: Mauri Lehtonen
(saksl. alkuteos: Eines aber fehlt dir, 1959)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto


Ahjo ja alasin: tarinoita seppä Jaakko Högmanista

Seppä Högmanin tarinan lukeminen kiinnosti Paavo Ruotsalaisen elämäkertojen ja hänestä kirjoitettujen romaanien myötä.

Ahjo ja alasin: tarinoita seppä Jaakko Högmanista kirjoittaja on Esko Jaatinen. Hän kirjoittaa kirjan takakannessa:
… Jyväskylän Herättäjäjuhlien alla v. 1991 syntyi varsin lyhyessä ajassa Seppä-kirjan ensimmäinen versio, Seppä Jumalan armosta. Seppää sivuavien sukuhaarojen aktiivisuus ja harrastus antoi virikettä tarkistaa sukutarinoiden tausta. Niiden pohjalta syntyneitä fiktioita on karsittu ja pyritty tällä kertaa todenperäisempään tarinointiin. ”

En ole lukenut tuota ensimmäistä versiota, mutta mielenkiinnosta aion sen lainata - löytyy Eepos-kirjastoistammekin.

Jaatisen tyyli kirjoittaa elämäkertaa romaaninomaisesti hiukan häiritsee lukemistani ja on välillä vaikea pysyä kertomuksessa kärryillä.  Tarina alkaa helmikuusta 1702 Pudasjärvellä, jota muinoin myös Yliseksi Iiksi on mainittu.  Monia henkilöitä mainitaan ja minulle henkilöt ovat vieraita ja jään miettimään, että keitä he ovat Jaakko Högmanille?  On katsottava myös Suomen historiaa tuolta ajalta. 1700-1721 on ollut Suuri Pohjan sota.

Sivulta 38 alkaa Sällistä sepäksi – Huhtikuu 1765 Iin Karjalankylässä kertomus.  Jaakko on syntynyt 1750. Hän on siis tässä jo 15-vuotias.  Tarinan lomassa on paljon virsiä, rukouksia ja tuon ajan Raamatun kirjoitusta, mikä tekeekin kirjasta mielenkiintoisen luettavan.
Jaakko-pojan kilvoittelu uskon asioiden kanssa ja sepän töiden opettelu tulentakomisen loitsujen kanssa on monivaiheista.  Jaakon perhe-elämästä ja nimenmuutoksesta kerrotaan 1700-luvun loppupuolen tapahtuminen lomassa. Paljon historiallista tietoa, jonka omaksuminen vaatii toisten historiakirjojen lukemista.  Seppä Högman kuolee vuonna 1806.

Tästäkin kirjasta löytyy luonnollisesti Paavo Ruotsalaisen ja seppä Högmanin kohtaaminen.

Löysin netistä Toivo Hyyryläisen luennon Seppä Högmanin perintö, joka on pidetty Oulussa 2011. Tämä teksti selkiytti tässä Ahjo ja alasin-kirjassa olleita epäselvyyksiä.

Esko Jaatinen: Ahjo ja alasin: tarinoita seppä Jaakko Högmanista, Carelinan Retket, 2013
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto



Huvila

Lapuan kirjaston ja kansalaisopiston Kirjaklubin helmikuun kirjana oli Tuula-Liina Variksen Huvila. Ensi sivuilta lumouduin Variksen tekstistä ja kirjan aiheesta - pitkästä aikaa jotain muuta kuin sodan historiaa ja uskonnollista tekstiä....  Odotin innolla niitä kirjallisia lukupiirejä ja päivällisiä joista Raakel haaveilee mennessään naimisiin Akselin kanssa.  Vaan toisin menee tämä romaanin tarina ja hiukan petynkin, kun taas palataan sodan aikaisiin aiheisiin... vaan mihinkäpä ne Suomen historiasta katoavat.

Pääsen kuitenkin yli väärien odotuksieni ja tykästyn tähänkin tarinaan. En olekaan ajatellut, että taiteilijakin voisi oli noin vietävissä äärioikeiston suuntaan, mutta miksipä ei. Lapuan liike luonnollisesti kiinnosti tarinan lomassa - sekin historia on vain pintapuolisesti tiedossani, minähän en ole syntyperäinen lapualainen...

Välillä minua harmitti Raakelin suostuminen Akselin menemisiin, mutta toisaalta hänestä löytyi voimaa pitää oma päänsäkin.  Raakelin rakkaus kesti loppuun saakka, kunnes se murrettiin kirjeellä Saksasta...

Raakelin, Selman ja Raakelin tyttären yhteiselämää hirsihuvilassa kuvatttiin  jokaisen näkökulmasta.

Tuula-Liina Variksen muut teokset menevät ehdottomasti lukulistalleni. Hän on muutenkin yksi niistä  suomalaisista naiskirjailjoista Märta Tikkasen ja Tove Janssonin rinnalla, jotka kiinnostavat myös persoonana.

Tuula-Liina Varis: Huvila, WSOY, 2016
Mistä hankittu: lukupiirikirja Kortesjärven kirjasto


Huvilan ovat myös lukeneet:

Amman lukuhetki
Annelin kirjoissa
Inan ikkuna
Ja kaikkea muuta
Kirja vieköön
Kirjabrunssi
Kirjakirppu
Kirjakko ruispellossa
Luetut, lukemattomat
Lukuaikaa etsimässä
Lukuneuvoja
Mitä luimme kerran
Piippuhyllyllä
Suomi lukee - Lukutoukan kulttuuriblogi
Ullan luetut kirjat



Nenäpäivä

Kauhavan kirjaston helmikuun lukupiirikirjana oli Mikko Rimmisen Nenäpäivä.  Mulla oli ennakkoluuloja romaanin aiheen kiinnostavuudesta - tuskin olisin tähän kirjaan tarttunut, ellei se olisi ollut lukupiirikirjana tai on yksi Finlandia-voittajista. Sitkeästi yritin päästä kirjan tunnelmaan, mutta jotenkin vain aihe yhä enemmän tökki. Ehkä olin liian tosikko tälle humoristiselle kirjalle, jossa oli kuitenkin vivahdus surumielisyyttäkin, ihmisen yksinäisyyttä ja toisen ihmisen läheisyyden kaipuuta.  Koomisia tilanteita oli kirjassa, mutta minussa ne aiheuttivat enemmän myötähäpeän tunteita kuin hihittelyä.

Lukupiirikeskustelumme oli antoisaa ja mielenkiintoista. Keskustelimme erityisesti hauskoista sanoista, joita Rimminen oli keksinyt monille asioille ja pohdimme, että mitä ne oikein tarkoittivat. Ja jäimmekin pohtimaan, onko hänen muissakin teoksissaan tälläistä sanahassuttelua.

Ehkä minä tutustun jossain vaiheessa Mikko Rimmisen runoteoksiin.  Yhden teoksen perusteella ei ole tapana "hylätä" kirjailijan teoksia kokonaan :)

Nenäpäivästä on kirjoitettu monissa kirjablogeissa:

1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
Ajatuksia kirjamaasta
Inahdus
Jokken kirjanurkka
Järjellä ja tunteella
Kaiken voi lukea!
Kannesta kanteen
Kirjakaruselli
Kirjakompassi
Kirjamielellä
Kirjan jos toisenkin
Kirjanurkkaus
Kirjantila
Kirjasfääri
Kirjat kertovat
Kirjoihin kadonnut
Kirjojen kauneudesta
Koko lailla kirjallisesti
Kujerruksia
Lukuvuosi
Lumiomena
Maailmassa on monta
Mari A:n kirjablogi
Niin monta lukematonta
P.S. Rakastan kirjoja
Rakkaus on koira helvetistä
Yksi pieni lukupäiväkirja


Mikko Rimminen: Nenäpäivä, Teos, 2010
Kannen suunnittelu: Johannes Nieminen
Mistä hankittu: lukupiirikirja Kauhavan kaupunginkirjasto


sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kristillisen kirjan pyhä 19.2.2017

Instgramia selatessani @vanhavirsi mainitsi, että tänään on Kristillisen kirjan pyhä.  Hän kirjoitti tänä päivänä Luterilaisen lukemaa-kirjablogissaan muista kirjablogeista, jotka lukevat kristillisiä kirjoja ja kirjoittavat niistä blogeissaan. Kiitos, kun laitoit linkin minunkin blogiini. :)

Tänään olen ehtinyt lukemaan vasta kristillisiä lehtiä: Sana, Sanansaattaja, Hengellinen Kuukauslehti, Piplia, Christina, Näkyvä nainen ja Elämä sekä päivän tekstit Päivän Tunnussanasta, Sanan ajasta, Hetkisestä ja Raamatusta.

Aloin muistella milloin olen ensimmäisiä kristillisiä kirjoja lukenut…
Alle kouluikäisenä olin seurakunnan päiväkerhossa, jossa toki luettiin päivän satu/tarina jostakin kuvakirjasta – yksikään kirja ei ole jäänyt mieleen, mutta päiväkerhotädit istumassa tuolilla lukien tarinaa ja näyttäen kuvia kirjasta on mielikuva, josta saan vieläkin kiinni. Kirjastosta ja kirjastoautosta lainaamista kirjoista ei myöskään palaudu mieleen yhtäkään uskonnollista kirjaa…
Kummini antoivan minulle joululahjaksi lastenlehti Vinkin, jolla mielestäni 1970-1980-luvulla oli joku toinen nimi…. Muistan, miten olin jouluna hiukan pettynyt, kun taas tuli sama punainen lahjakortti kummeilta tekstillä ”Olemme tilanneet sinulle vuodeksi lehden” Sitä vaan odotti kaikkea lelua lahjaksi…. Mutta kyllä minä sitä lehteä luin pitkin vuotta ja näin aikuisena olen kiitollinen siitä lahjasta.

Kouluikäisenä sain joskus kummeilta uskonnollisia lasten- ja nuortenromaaneja lahjaksi, joita luin vaihtelevasti. Harmi, etten ole niitä malttanut säilyttää…  Kirjastolainoistakaan ei ole jäänyt mitään mieleen.

Rippikoulun jälkeen tai siinä hiukan alle parikymppisenä kiinnostuin hengellisestä kirjallisuudesta. En muista, mistä kiinnostus heräsi, ehkä Tuomasmessusta omassa kirkossa, ehkä Laila Hietamiehen ortodoksisuutta sivuavista romaaneista.  Lainasin elämäkertoja Nicky Cruzista ja David Wilkersonista, Tapani Sopasen ja Jaakko Sahimaan romaaneja, ortodoksista kirjallisuutta kuten Filokalian Sain myös Elävä uutinen: Uusi testamentti vapaasti kerrottuna 15-vuotissyntymäpäivälahjaksi kummeiltani huhtikuussa 1986.  Kaksi ystävääni antoivat minulle myöhemmin lahjaksi Jörg Zinkin teokset: Näillä kukilla kiitän sinua ja Rakkaus on valoa täynnä. Itse ostin vielä Zinkin Syntymäpäiväsi olkoon juhla. Samoin olen saanut lahjaksi Raija Maulan pikku kirjaset: Lämpöisin terveisin, Ystävyydellä ja Valopilkkuja. Vanhempani olivat ostaneet punakantiset Ikuisia kertomuksia-kirjasarjan, jonka luin noin parikymppisenä.

Lapsien synnyttyä 1995 ja 2000 ostin muutamia jouluaiheisia kuvakirjoja Jeesuksen syntymästä ja niitä heille joulun aikaa lueskelin. Ensimmäisessä kirjakauppatyöpaikassani Ilmajoella vieraili Maija Paavilainen ja luonnollisesti ostin yhden hänen ihastuttavista aforismikirjasistaan, joka oli nimeltään Ystävyyyttä.

Sitten jotain tapahtui elämässäni – unohdin uskonnolliset kirjat ja luin kaikkea muuta ja muutenkin elämässäni hengelliset asiat jäivät taka-alalle. Ehti kulua parisen kymmentä vuotta ennen kuin elämäni ongelmat suruineen ja murheineen alkoivat etsiä takaisin hengellistä yhteyttä… ja monen vaiheen jälkeen olen saanut luettua monenlaista kristillistä kirjaa ja lehteä. Viime vuonna aloitin ensimmäisen lukuhaasteen kristillisten kirjojen parissa, lukien Aukusti Oravalan kirjoittamat teokset. Vielä on yksi lukematta, joka täytyy kaukolainata, kun sitä ei ole lainattavissa tämän alueen Eepos-kirjastoista. Tänä vuonna lukuhaasteita on kaksi – Paavo Ruotsalainen ja Martti Luther. Ja näiden lisäksi tavoitteena on lukea lähes kaikki Herättäjä-Yhdistyksen julkaisema kirjallisuus. Olen aloittanut helpoimmasta päästä eli romaaneista.

Olen lukenut muutaman kirjan seuraavilta kristillisiltä kustantajilta:

Aikamedia
Karas-Sana
Kirjaneliö
Kirjapaja
Lasten Keskus
SLEY-kirjat


Tällä hetkellä keskeneräiset kristilliset kirjat lukupinossani ovat:

Erik H. Erikson: Nuori Luther, Weilin + Göös, 1966
Jakob Knudsen: Vuorimiehen poika: romaani Martti Lutherista, WSOY, 1967
Martti Luther: Valitut teokset I, WSOY, 1958
Alfred Otto Schwede: mutta yksi sinulta puuttuu: elämäkertaromaani Paavo Ruotsalaisesta, Herättäjä-Yhdistys, 1952
Esko Jaatinen: Ahjo ja alasin: Seppä Högmanin tarina, Carelinan Retket, 2013

Näiden kirjojen parissa aion Kristillisen kirjan pyhäni tänään viettää.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Todistaja

Linnea Alhon esikoisromaanissa kulkee rinnakkain hänen isoisänsä Keijo Alhon tekemä henkirikos, henkirikoksessa kuolleen Frans Helmer Valmusen tarina sekä Linnean oma alter ego, Anne Alho.
Romaanissa vuorotellaan Keijon, Helmerin ja Annan sanoin eri vuosikymmenillä.  Keijo-tarina on mielenkiintoisin, Helmerin tarina jää hiukan ohueksi, johtuen varmaankin siitä, että hän katselee itseään ja tapahtumiaan jo ruumiistaan irtaantuneena.  Annan elämän kipuilut ja sukutragedian selvitykset ovat realismia 1980-luvulta 2000-luvulle.

Romaanista tekee tositarinaan, kirjailijan oman suvun tarinaan liittyvä fiktiivisyys kiehtovan, vaikka en niin kovin innostukaan Annan oman elämän kuvailusta.  Minulle Keijo Alho oli tätä kirjaa aikaisemmin tuntematon henkilö.  Jälleen on yksi historiallinen tapahtuma tullut eläväksi romaanin avulla.

Oman suvun tragediasta kirjoittaminen on rohkea teko - ehkä minäkin jonain päivänä saan aikaiseksi tarinan itselleni (ja suvulle) isoisäni isästä, joka lähti lopullisesti Kanadaan 1920-luvun lopulla jättäen perheensä tänne. Myös kuvailu kuolleen poliisi ajatuksista tekee kuitenkin romaanista moniulotteisen. 

Jään miettimään, miten sukutarinat peilaantuvat omaan elämään.... mistä kumpuaa oma herkkyyteni, taiteellisuuden kaipuu....

Linnea Alho: Todistaja, WSOY, 2016
Mistä hankittu: ennakkokappale kirjakaupalle


Todistajasta ovat blogeissaan kirjoittaneet:




Vapauttava rakkaus

Francine Rivers on (s. 1947) on yhdysvaltalainen kristillisiä teemoja teoksissaan hyödyntävä romaanikirjailija. Ennen uskoontuloaan hän on julkaissut kevyempiä rakkausromaaneja, joista on suomennettu ns. kioskikirjallisuudessa Tunteiden piiloleikki (Heart in hinding) 1985 Julia, Uusi Onni-sarjassa sekä Pakanallinen lumous (Pagan heart) 1986 samassa romantiikkasarjassa.

Vapauttava rakkaus on hänen ensimmäinen suomeksi käännetty kristillinen romaani.  Romaanin ajankohta on Kalifornian kultakuume vuonna 1850. Päähenkilö on nainen nimeltään Angel, jonka traaginen elämä lapsiprostituoiduksi kerrotaan romaanin alussa.  Angelin elämään saapuu pelastajaksi Michael Hosea – Angelin vastustaa kaikin voimin Michaelin rakkautta, Angelin menneisyys on rikkonut liian paljon. Angelin ja Michaelin tarinan pohjana on Raamatun Hoosean kirja – tarina Hooseasta ja Gomerista.

Angelin luottamus Michaeliin kasvaa pienin sykäyksin – silti Angel pakenee useamman kerran Michaelin luota. Michaelin edesmenneen sisaren mies Paul ei tee Angelin elämästä yhtään helpompaa – hänelle Angel on portto.

Altmanin perheen naiset ja lapset tuovat Angelin elämään ystävyyttä – Miriam hyväksyy Angelin hänen menneisyydestä huolimatta.  Angel silti ajattelee, että Miriam olisi parempi ja täydellisempi vaimo Michaelille. Miriamin rakkauden sydän sykkii kuitenkin aivan toisaalle….
Tämän tarinan tekee tavallisesta historiallisesta rakkausromaanista erilaiseksi romaaniksi se, että Jumalan puhutellessa Michaelia ja myöhemmin Angeliakin, on nämä sanat kirjoitettu lihavoituna tekstinä romaanin tekstiin mukaan.

Monet koettelemukset ja vastoinkäymiset kohtaavat niin Angelia kuin Michaelia. Angelin usko herää pienin askelin, Michaelin uskoa koetellaan hyvin voimakkaasti.  Angelin on löydettävä oma kutstumuksensa ennenkuin hän voi päättää palaako hänen lopullisesti Michaelin luo. Angel löytää Jumalan ja kadonneen itsensä... hän voi vihdoinkin kertoa oikean nimensä....

Pidin Jumalan puhuttelevista sanoista romaanin tekstin lomassa. Ne olivat kuin rukousta, joka on puettu sanoiksi ihmisen ja Jumalan välillä. Muuten tarina tuntui hiukan liian pitkältä ja tuntui ikuisuudelta odottaa, miten tarina päättyy onnellisesti – toisenlaista loppua en edes ajatellut tulevankaan.

Romaanin jälkeen luin Raamatusta Hoosean kirjaa ja Kuka kukin Raamatussa-teoksesta keitä olivat Hoosea ja Gomer.

Romaanissa oli draamaa, rakkautta, jännitystäkin sekä punaisena lankana usko Jumalaan. Saattaisin lukea toisenkin romaanin Francine Riversiltä, mikäli niitä suomennetaan.

Francine Rivers: Vapauttava rakkaus, Perussanoma, 2016
suomentanut Anne Leu
(engl. alkuteos Redeeming Love, 1991)
Mistä hankittu: saatu kustantajalta


Lutherin uskonoppi - sirpaleita Lutherin kirjoista

Reformaation 500-vuotisjuhlavuoden innoittamana aloitin lukemaan Martti Lutherin kirjoittamia kirjoja sekä hänestä kirjoitettuja elämäkertoja ja romaanejakin.

Martti Luther on varmasti lähes jokaiselle suomalaiselle tuttu nimi. Onhan pääkirkkommekin evankelisluterilainen kirkko.  Lutherin syntymästä tulee marraskuussa kuluneeksi 534 vuotta ja kuolemasta 471 vuotta.  ”Reformaatioksi kutsutaan ilmiötä, joka käynnistyi Martti Lutherin julkaistua teesinsä anekaupan väärinkäytöksiä vastaan 31.10.1517. Reformaation juuret ovat Lutherin teesejä syvemmällä historiassa. 1500-luvun alun Euroopassa – erityisesti nykyisen Saksan alueella – elettiin äärimmäisen jännittyneessä tilanteessa. Jännitystä aiheuttivat muun muassa taloudellinen kehitys, talonpoikien kurjistunut asema, poliittiset valtakysymykset ja kirkon sisäiset uudistuspyrkimykset. Rahaa ja valtaa käsitelleiden teesien julkaiseminen oli kuin tulitikun sytyttämistä räjähdysherkässä tilassa.” (lähde: Reformaatio 2017)

Ensimmäinen Lutherin kirja, jonka olen saanut luetuksi loppuun, on Lutherin uskonoppi: sirpaleita Lutherin kirjoista. Pastori K.E. Salonen on toimittanut (tarkoittaneeko samaa asiaa sana poiminut tässä teoksessa?)
Esipuheessa oli jo mielenkiintoinen maininta, että tämä teos on ilmestynyt ensin japaninkielellä. Pastori Salonen on työskennellyt lähetystyössä Japanissa. Onko hän sitten kirjoittanut tämän japaniksikin?  Lutherin uskonoppi-kirja on julkaistu SLEY:n eli Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen julkaisemana 1927.  Täytyi ensin miettiä myös, että minkä vuoden Raamattu on tuolloin ollut käytössä suomalaisilla.  20-luvun lopussa on käsittääkseni ollut käytössä vuoden 1642 tehty korjattu laitos 1859, jota on nimitetty A.W. Ingmanin ”Koetusraamattu”.  Yritin etsiä tästä Raamatusta kuvaa netistä, mutta en löytänyt tai osannut etsiä oikeasta paikasta.  Seuraavaan Raamatun käännökseen onkin mennyt tosi pitkä aika, vuoden 1933/38 Raamattu on minullekin lapsuudesta tuttu.

Tässä Lutherin uskonoppi-kirjassa mainitaan kuitenkin mm. lähdeteoksina:

Lyhyt evankeliumi-postilla / toht. Martti Luther; suomentanut J. E. Ahlgren (Suomen luth. evank.-yhdistys, 1908)
Huonepostilla / Martti Luther; uudestaan suomentanut Niilo E. Vainio (Suomen luth. evank.-yhdistys, 1902)
Kirkkopostilla I ja II (Suomen luth. evank.-yhdistys, 1883 ja 1885)
Lohdutussanoja elämän taistelussa / koottu Tohtori Martti Lutherin kirjoista; suomentanut: K. Aug. Hildén (luth. evank.-yhdistys, 1906)
Kristuksen valtakunnasta eli toisen psalmin selitys / Martin Luther; latinan kielestä suom. Gust. Dahlberg (Suomen luth. evank.-yhdistys, 1902)

Kirja on jaettu kolmeen osaan: Oppi Jumalasta, Oppi Kristuksesta, Oppi Pyhästä Hengestä

Johdanto-osio on jaettu kolmeen kappaleeseen: Uskonto, Ilmoitus ja Teologia

Uskonto on ihmisen henkilökohtainen suhde Jumalaan.” (s. 11)

Vaikka ihminen on luotu Jumalan yhteyteen, ei hän kuitenkaan turmeluksen takia kykene tätä yhteyttä omin neuvoin aikaansaamaan; Jumalan täytyy itse ilmaista itsensä ihmiselle. Tätä Jumalan itsensäilmaisemista sanotaan yleiseksi ja erityiseksi ilmoitukseksi. Yleinen ilmoitus tapahtuu ihmisen omassatunnossa, luonnossa, kansojen ja yksityisten johdatuksessa” (s. 12)

”Oikea teologia eli jumaluusoppi tarkoittaa kristillistä oppia Jumalasta, ja on sen alkuna, keskuksena ja päätöksenä Jumalan horjumaton sana, joka on ilmoitettu Raamatussa” (s. 16)

Jotenkin viehätyn näistä ehkä hiukan vanhanaikaisistakin sanoista – ehkä olen tottunut tällaiseen kieleen yhä enemmän lukiessani vanhempaa kirjallisuutta.

I. Oppi Jumalasta-osio on jaettu seitsemään osaan: Raamattu, Jumala, Luominen, Synti, Jumalan armopäätös, Jumalan kaitselmus ja Ajan täyttyminen

"Raamattu on Jumalan kirja; se on alusta loppuun Jumalan sanaa."  "Pyhä Henki on näet innoittanut Raamatun kirjoittajat niin, että heidän kirjoituksensa ovat Jumalan kirjoituksia eikä ihmisten, vaikka ovatkin ihmisten kautta" (s. 21)

Tietomme Jumalasta perustuu Jumalan itsensäilmoittamiseen” (s. 36)

Jumala on sanansa kautta luonut sekä näkyvän että näkymättömän maailman” (s. 44)

Jumalan luomistyön tarkoituksena oli se, että ihmiskunta eläisi onnellisena Jumalan yhteydessä. Synnin tähden tämä alkuperäinen suunnitelma pirstoutui, mutta Jumalan rakkaus etsi toisen keinon, jonka kautta ihmiskunnalla on uusi tie Jumalan yhteyteen. Jumala teki päätöksen, että Hänen Poikansa oli tuleva ihmiseksi ja lunastava langenneen ihmiskunnan.” (s. 58)

II: Oppi Kristuksesta-osio on jaettu kuuteen osaan: Vapahtaja Jeesus Kristus, Jeesuksen Kristuksen työstä yleensä, Kristuksen profetaallinen virka, Kristuksen ylimäispapillinen virka, Kristuksen kuninkaallinen virka, Kristuksen alennustila ja ylennystila

Oppi Kristuksesta-osio on helpointa luettavaa, sillä Jeesuksen tunteminen Raamatun kertomuksien kautta on tutuinta osaa Raamatussa.  Onhan tämä kirjan teksti melko vanhahtavaa näin 2010-luvulle ja hiukan liian paatoksellistakin. Jos pappi saarnaisi jumalanpalveluksessa näillä sanoilla ja tavalla kuin tässä kirjassa, en taitaisi minäkään jaksaa kuunnella Jumalan sanaa sunnuntaisin. Parhaita saarnoja ovat nykyaikaan liitetyt asiat ja vertauskuvat, joihin liittyy myös menneet ajat ja Raamatun sana.

III. Oppi Pyhästä Hengestä-osio on jaettu kymmeneen osaan: Pyhä Henki, Pyhän Hengen työstä, Armonvälikappaleista yleensä, Jumalan sana armonvälikappaleena, Kaste armonvälikappaleena, Herran ehtoollinen armonvälikappaleena, Pyhän Hengen armovaikutukset yksilössä, Pyhän Hengen työ seurakunnassa, Pyhän Hengen kasvattama sisäinen uskon elämä, Kristillinen siveysoppi

Kolmas persona jumaluudessa on Pyhä Henki; Hän on sekä Isän että Pojan Henki” (s. 113)

Sittenkuin Herra Kristus oli lunastustyönsä päättänyt ja astunut voittajana taivaaseen, lähetti Hän määrätyn ajan kuluttua Pyhän Hengen, joka sovelluttaa Kristuksen hankkiman pelastuksen hengellisesti kuolleisiin ihmisiin. Pyhän Hengen erikoistehtävä on siis se, että Hän saattaa ihmisen lunastusarmon nautintoon ja elämänyhteyeen Jumalan kanssa” (s. 114)

… ovat Jumalan sana ja sakramentit ne välineet, joiden kautta Pyhä Henki vaikuttaa” (s. 121)

Raamattu, joka on Jumalan oma sana, sisältää historiana ja oppina Jumalan pelastussuunnitelman ihmiskuntaan nähden.” (s. 125)

Kaste ei ole paljas vesi, vaan sellainen vesi, joka on Jumalan käskyyn suljettu ja Jumalan sanan kanssa yhdistetty.”  (s. 139-140)

Herran ehtoollinen on Herramme Kristuksen asettama pyhä toimitus, jossa Hän siunatussa leivässä ja viinissä antaa meille ruumiinsa ja verensä. Ehtoollinen ei ole siis vain muistoateria, vaan todellinen armonväline ja samalla toimitus, jota seurakunnan Herran käskynä tulee viimeiseen päivään asti noudattaa.” (s. 150)

Kun Pyhä Henki on kasteen ja evankeliumin sanan kautta synnyttänyt ihmisessä uuden elämän: uuden mielen, pitää Hän jatkuvasti huolta siitä, että tämä elämä ei sammu.” (s. 179)

Kirjan lopussa Loppuhuipentuma-osiossa käsitellään lyhyesti sieluntilaa kuoleman jälkeen, Kristuksen tulemista, kuolleitten ylösnousemista, viimeistä tuomiota ja iankaikkisuutta.
Näin maallikkona ja uskonelämässään hapuilevana ja etsivänä jää paljon asioita pohdittavaksi. Miten Lutherin uskonoppi eroaa muista kristillisistä uskonopeista…. Ehkä ensi vuonna ehdin tutustumaan johonkin toiseen historialliseen kristittyyn vuosisatojen varrelta.

Lutherin uskonoppi: sirpaleita Lutherin kirjoista, SLEY, 1927
poiminut K.E. Salonen, pastori
mistä hankittu: lainatu Kauhavan kaupunginkirjasto


lauantai 4. helmikuuta 2017

Lasilinna

Kauhavan kirjaston tammikuun lukupiirikirjana oli Jeannette Wallsin elämäkerta Lasilinna. Ihan en taaskaan ehtinyt lukemaan kirjaa loppuun ajoissa.  Nyt olen tämänkin kirjan saanut päätökseen.  Ensivaikutelmani kirjasta oli, että en jaksa tällaista liian raakaa amerikkalaista realistista elämänkuvausta.  En tiedä miksi, muiden maiden kurjat olot tuntuvat vaikeammilta lukea – ehkä se samaistumisen tunne ei tule vastaan millään tavoin, niin kuin suomalaisissa vanhoissakin romaaneissa, joita olen tässä viime aikoina lukenut. Mutta lukupiirikeskustelujemme jälkeen osasin katsoa tätä Jeannetten tarinaa hiukan toisin silmin. Hänen boheemivanhempansa halusivat elää ilman yhteiskunnan rajoitteita, vielä senkin jälkeen, kun lapsilla olisi ollut mahdollisuus kustantaa heille kunnon koti.

Lukupiirissä heräsi keskustelu, että olivatko jotkin muistot hiukan väritettyjä, ehkä hiukan epäuskottaviakin. Itselleni tuli välillä tosi kurja olo lukiessani miten lapsilla ei ollut ruokaa eikä kunnon paikka missä asua. Ja miten Jeannettekin uskoi isäänsä, vaikka hän pettikin lupauksensa monesti ja vei rahat. Jotain pientä hyvää kuitenkin näissä vanhemmissakin oli – he opettivat jollakin kummalla tavalla lapsia selviytymään ja sivistivät heitä – olivathan vanhemmat tietyllä tapaa luovia ja älykkäitä. Perustarpeisiin tämä luovuus ja älykkyys ei valitettavasti riittänyt.
Mietin, miten painava salaisuus on Jeannettella ollut vuosikausia, kun on salannut menneisyytensä. Hänen ei ole kuitenkaan tarvinnut sitä salata mieheltään.

Jeannette Walls: Lasilinna, Bazar, 2014
Kansi: Satu Kontinen
suomentanut: Raija Rintamäki
(engl, alkteos: The Glass Castle, 2005)
Mistä hankittu: lainattu Isonkyrön kunnankirjasto

Lasilinnan ovat lukeneet myös:






Parhailla päivillä on siivet

Viivi Rajamäki on vuonna 1924 syntynyt Honkajoella. Hän on julkaissut kolme teosta, Parhailla päivillä on siivet on hänen esikoisteoksensa. Herättäjä-Yhdistys on tämän romaanin julkaissut vuonna 1977, neljäkymmentä vuotta sitten.  Romaani on myös julkaistu vuonna 1980 Kirjapiiri nimisen kustantajan toimesta. Olisikin mielenkiintoista, jostain löytää lakkautettujenkin kustantajien perustiedot.

Sinikan seesteinen perhe-elämä pysähtyy yhden puhelinsoiton jälkeen. Romaani kuvaa Sinikan kipuilua surun keskellä. Oman paikkansa etsimistä uuden elämäntilanteen edessä. Rohkeutta lähteä kotiseudulleen maalaiselämään monen kaupunkilaisvuoden jälkeen.

Tarinassa kuvataan lempeästi Sinikan tyttären ja hänen miehensä opiskelua ja alkavaa perhe-elämää ja sitä, miten isoäidit lähtevät rohkeasti suureen elämämuutokseen, joka koskettaa myös nuorta perhettä.

Tarina kuvaa realistisesti maalaiselämän arkea ja maalaismiljöön kuvailu koskettaa minunkin sisäistä lapsuuden maalaistyttöä. Romaanissa kulkee kristillinen elämä rukouksineen ja hengellisine seuroineen luontevasti.


Romaani on mukavaa luettavaa, kun ei kaipaa monimutkaista realismia - elämä sujuu vaikeuksista huolimatta päivästä toiseen ja elämä antaa sen, mikä on tarkoitettu annettavaksi, vaikka toisinaan epäily kaivaa mieltä.

Viivi Rajamäki: Parhailla päivillä on siivet, Herättäjä-Yhdistys, 1977
Kansi: Tapani Aartomaa
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


Parhailla päivillä on siivet-kirjasta on blogissaan kirjoittanut myös:



tiistai 31. tammikuuta 2017

Köyhää väkeä

Neljättä klassikkohaastetta emännöi Yöpöydän kirjat-kirjablogi. Tähän klassikkohaasteeseen valitsin ulkomaisen mieskirjailijan, jolta en ollut aikaisemmin lukenut yhtään teosta. F.M. Dostojevskin Köyhää väkeä on hänen esikoisteoksensa.

Köyhää väkeä on kirjeromaani, jossa vaatimaton virkamies Makar Devuškin ja nuori kaunis neito Varvara Dobroselova ystävystyvät ja aloittavat kirjeenvaihdon.

Heidän elämäänsä ja tunteitansa kuvataan siten kirjeiden kautta. Kirjeet ovat yleensä muutaman sivun pituisia.  Makar ja Varvara aloittavat jokaisen kirjeensä hyvin kuvailevin sanoin:
"Verraton,oma rakas Varvara Aleksejevna!"
"Arvoisa Makar Aleksejevitš!"
"Varinka, kyyhkykulta, oma pikkarainen!"
"Kyyhkykulta, kullannuppuseni!"
"Kallis ystävä Makar Aleksejevitš!"
"Kalleimpani, Varvara Aleksejevna!"
"Pikku enkelini, oma rakkaani, Varvara Aleksejevna!"
"Kaikkein kunnioittettavin Makar Aleksejevitš!"
"Oma ainokainen, Varvara Aleksejevna!"

Myös allekirjoitukset ovat yhtä kuvailevia:

nöyrimmäksi palvelijaksenne ja uskollimaksi ystäväksenne.  Makar Devuškin
Teidän vilpitön ystävänne.  Makar Devuškin

Näine toivotuksineni minulla on kunnia jäädä kaikkein uskollisimmaksi ja nöyrimmäksi palvelijaksenne.  Varvara Dobroselova

Jokaista teidän pikku sormeane erikseen suudellen jään kaikkein uskollisimmaksi, ikuisesti muuttumattomaksi ystäväksenne. Makar Devuškin

Teitä sydämestään rakastava. Varvara Dobroselova

Makarin ja Varvaran rakkaustarinalla ei ole onnellista loppua - nuori neiti joutuu olosuhteitten pakosta valitsemaan elämänsä toisin...

Kumpikin kirjeenkirjoittajista kertoo koskettavia tapahtumia naapureistaan ja erityisesti Makar Devuškin kertoo myös työyhteisöstään.   Varvara-neiti uskoutuu Makar-herralle häntä kohdanneesta ikävästä välikohtauksesta, joka on koitunut hänen maineensa menetykseksi.

Köyhyys ja pula tulevat esiin kirjeissä, mutta silti he pääsevät joskus nauttimaan kulttuurisista elämyksistä. He jopa lainaavat toisilleen kirjojakin, joista keskustelevat hyvinkin tunteikkaasti.

Köyhää väkeä ei lukuelämyksenä tuonut minulle suurempia kohokohtia, mutta ehkäpä jonain päivänä luen Martti Anhavan uudemmankin käännöksen.  Dostojevskia kuitenkin jossain vaiheessa luen lisääkin.

Venäläinen kirjallisuus muutenkin on minulle vielä tuntematonta.  Köyhää väkeä teosta ennen olen lukenut vain yhden venäläiskirjalijan kirjan, Ljudmila Ulitskajan  Iloiset hautajaiset

F.M. Dostojevski: Köyhää väkeä,  (Salamanteri-sarja) Otava, 1981
(alkuteos venäl. Bednyje ljudi, 1846)
suom. Ida Pekari
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto



maanantai 30. tammikuuta 2017

Terve ääni: Äänen hoidon ABC

Viime viikon Kirjalla kuntoon -teemaviikkoon sopii hyvin tämä Marketta Sihvon kirja Terve ääni: Äänen hoidon ABC.  Kirjaa elävöittävät Maija Paavilaisen mustavalkoiset kuvat aforistisine teksteineen.

Kirja jakaantuu viiteen osioon ja kuudentena on LAX VOX-rentoutusletkun käyttöohjeet.

IHMISÄÄNI
Millainen on ihmisääni, miten se syntyy, millainen on toimiva ääni. Kappaleesta löytyy myös kaksi reseptiä äänenhuoltoon.

TERVEEN ÄÄNEN ABC
Terveen äänen hoitamiseen kuuluu oikeanlainen asento ja rentoutuminen.  Kirjassa annetaan hyviä, yksinkertaisia ohjeita tasapainon löytämiseen.  Hengitys on olennainen osa ääntämme.  Hengitysharjoitukset ovat tärkeä osa työtä, missä puhetta käytetään – ammattipuhujat, runonlausujat, asiakaspalvelussa työskentelevät jne.

ÄÄNEEN PUHUMINEN
Ääneen puhuminen on puhetyössä tärkein työväline, jos ääni menee huonon kuntoon, se vaikeuttaa elämää olennaisesti.  Puhumisen lisäksi on hyvä osata myös kuunnella.  Puhetyylit erilaisissa puhetilanteissa tulevat tutummiksi harjoituksen myötä.  Haastetta äänelle tuovat myös olosuhteet, kuten tila, huoneilma ja taustamelu.  Apuvälineitä on saatavilla jokaisen tarpeeseen – erilaisista mikrofoneista erilaisiin lukulaitteisiin.

ENTÄ JOS ÄÄNI EI TOIMI?
LAX VOX-rentoutusletkun käyttämistä pitäisi rohjeta käyttää ja samoin vedellä/suolavedellä kurlaamista, kun mulla tahtoo kertyä ikävää limaa kurkunpohjalle ja yritän epätoivoisesti rykimällä päästä tukehtumistunteesta pois ja sekös vaan pahentaa asiaa. En ole vuosiin kokeillut kurlata, kun pelkään hotaisevani henkitorveen vettä…

ÄÄNEN TERVEYDEN YLLÄPITO
”Terve ääni on elimistön hyvän toiminnan tulos. Ihmisen mieli ja keho toimivat aina yhdessä. Siksi tietäminen, osaaminen ja omaan ääneen luottaminen rakentavat itsetuntoa, tuovat iloa ja vapauttavat energiaa varsinaiseen työhön.” (s. 83)

Käytännönläheinen ja kätevä opaskirja äänen hoitamiseen.

Marketta Sihvo: Terve ääni: Äänen hoidon ABC, Kirjapaja, 2006
kuvat Maija Paavilainen
kansi: Jenny Haapimaa
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

torstai 26. tammikuuta 2017

Juhla on runojen aikaa

Juhla on runojen aikaa on lausuntataiteilija Liisa Majapuron toimittama kokoomateos vuodelta 1980. Hän kirjoittaa Lukijalle -esipuheessaan:

Juhla on valikoima jouluun, pääsiäiseen, juhannukseen sekä vappuun, äitienpäivään ja itsenäisyyspäivään liittyviä runoja

Joulun lämpö, pääsiäisen dramatiikka, juhannuksen heleys ja lempi sekä suomalaisen kesäyön lumo, vapun riehakkuus, äitienpäivän kodikkuus ja itsenäisyyspäivän tunnot ja juhlavuus, siinä lyhyesti eri juhla-aikojen tunnelmia, joita olen halunnut runojen valinnoilla välittää lukijalle

Luonnollisesti tästä runoantologiasta löytyy runoja Kantelettaresta sekä moni tuttu kansalaulukin. Klassikkorunoilijamme Eino Leino, Kaarlo Sarkia, P. Mustapää, Juhani Siljo, Aaro Hellaakoski, Lauri Pohjanpää, Larin-Kyösti, Aale Tynni, Katri Vala ja Uuno Kailas kuuluvat Majapuron suosikkirunoilijoihin.   Mutta myös ”uudempaa” klassikkorunoilijaa (1980-luvulla), kuten Mirkka Rekola, Sirkka Selja, Leena Krohn, Eeva-Liisa Manner, Rakel Liehu ja Anna-Maija Raittila
Teoksessa olevat runot olivat osaksi tuttuja, mutta myös tuntemattomampi runoilijoitakin tuli vastaan.  Ehkä tämänkin antologian voisin ostaa itsellenikin, jos siihen joskus antikvariaatissa törmäisin, vaikka suosin enemmän runoilijoiden omia teoksia.
Näin Suomen 100-vuotisjuhlavuotena mietin, miten paatoksellista ja surumielistä ovat monet runomme isänmaastamme.  Toki osa näistä tämän teoksenkin runoilijoista ovat syntyneet ja eläneet ennen Suomen itsenäisyyttä ja monet heistä ovat kokeneet sota-ajan. Silti kaipaan Suomeen ja suomalaisuuteen liittyviä runoja ajalta, jolloin oli itse lapsi (1970-luku), nuori (1980-luku), nuori aikuinen (1990-luku) ja onhan 2000-lukuakin kulunut jo reilu 16 vuotta.  Sellainen runoantologia olisi mieluinen lukea, jossa olisi useampia ”nykyajan” runoilijoiden runoja.

Valitsin Juhla on runojen aikaa -teoksen jokaisesta aihepiiristä yhden runon, joka minua tällä kertaa puhutteli:

JOULU: Anna-Maija Raittila: Pieni joululaulu
PÄÄSIÄINEN: Aari Surakka: Iltahartaus keväällä
JUHANNUS: Simo Korpela: Sunnuntaiaamuna
VAPPU: tästä en nyt löytänyt tällä kertaa mielirunoa, mietin vain, että eikö vappu ole muka muutakin kuin vain juomien juhlaa….
ÄITIENPÄIVÄ: Aune Vähäkangas: Tänä päivänä olen ajatellut sinua
ITSENÄISYYSPÄIVÄ: Helvi Juvonen: Kalliopohja

Juhla on runojen aikaa, toimittanut Liisa Majapuro, Karisto, 1980
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

tiistai 24. tammikuuta 2017

Vihreä tukka

Vihreä tukka on viimeinen romaani Aila Meriluodolta, jonka olen lukenut. Kaikki hänen runoteoksena ja romaaninsa on nyt kertaalleen luettu - tunnelma on hiukan haikea, olenhan viettänyt Ailan fiktiivisten tarinoiden ja runojen matkassa seitsemän kuukautta. Vielä ei tarvitse kokonaan heittää hyvästejä Ailalle. Muutama päivä sitten aloitin hänen kirjoittamansa ensimmäisen elämäkerran Mekko meni taululle.  Luulenpa että kevät ja kesäkin menevät vielä Ailan elämäntarinoiden parissa.

Ehkä vielä ihastelen Ailan tekstiä lukemalla hänen suomeksi kääntämiä teoksiaan, kuten
Kasper, Jesper ja Joonatan : kolme iloista rosvoa/Thorbjørn, Egner
Poika etsii kotia/Ott, Estrid
Poika uudella tiellä/Ott, Estrid
Aniara: katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa/Martinson, Harry
Vaahteramäen Eemeli/Lindgren, Astrid
Duinon elegiat/Rilke, Maria Rainer
Hiiren jouluaatto/Pröysen, Alf
Hokkuspokkusperhe/Fleischman, Sid
Inkiväärikoira/Estes, Eleanor
Israelin kärsimys/Sachs, Nelly
Joulupukin matka/Darázs, Borsi J.
Kotini on Manhattan/Neville, Emily
Marian pieni aasi/Sehlin, Gunhild
Musta veli/Brodtkorb, Reidar
Pro Patria/Stone, Steve
Pääskytyttö/Rodrian, Fred
Taikaliitu/Hopp, Zinken
Talo rannikolla/Streatfeild, Noel
Taru käärmeestä ja liljasta/Goethe, J.W. von
Tyttö vailla nimeä/Beckman, Gunnel
Viikonpäivät hippasilla/Steiniger, Kurt

Lukemani viimeinen Aila Meriluodon romaani Vihreä tukka on luokiteltu nuorten romaaniksi.  Kirjan takakannessa sen sanotaan olevan saturomaani, joten voisi se olla myös lastenromaanikin tai fantasiaromaani.
Eintel – puoliksi ihminen, puoliksi keijukainen haluaa, että ihmiset, maahiset, keijukaiset voivat elää sulassa sovussa.  Eintelin matka Koonan luo kuvataan fantasiamaailman kuvailuin.  Ennen matkaa Eintel on joutunut piilottelemaan vihreää tukkaansa, sillä ihmiset eivät pidä keijukaisista eivätkä maahisista.  Eintel saa tietää äidistään ja isästään Papaltaan vaikka Mummuli yrittää estää.
Kaunis, jännittävä tarina rakkaudesta, ystävyydestä ja toisista maailmoista. Hiukan ihmisten käyttämä slangi hymyilytti, mutta siihen olen jo niin tottunut Ailan muissa romaaneissa.

Aila Meriluoto: Vihreä tukka, WSOY, 1982
Mistä hankittu: lainattu Alahärmän kirjasto

Vihreä tukkaisesta Eintelistä blogissaan ovat kirjoittaneet:

Kirjamielellä
Luetut, lukemattomat
Valopolku

maanantai 23. tammikuuta 2017

Psykoanalyytikon psalmi

Aloitan blogikirjoittamisen usein etsimällä googlesta kirjailijasta tietoa.  Psykoanalyytikon psalmin kirjoittanut Veikko Viima osoittautuu salanimeksi. Kirjasampon sivuilta varmistuu, että kirjailijan oikea nimi on Hannu Purhonen.  Hannu Purhosen elämäkertatietoja löytyy Piikin suku-sivustolta, jossa mainitaan myös hänen kirjoittamansa teokset.

Kirjan kansikuva on mielenkiintoinen.  Sen on suunnittelut Seppo Välimäki.  Muistan vielä lapsuudestani tuon värisen kymmenen markan setelin.  Toinen kuva mielestäni on vanhasta virsikirjasta.  Korttipakan symbolit kirjan nimen vieressä tunnistan, mutta mikä on tuo viides symboli?  Kysymysmerkkirivi katkaisee oikeanpuolisen kuvan.  Miksiköhän kuvat ovat ylösalaisin? Keltainen väri oikeassa alakulmassa, punainen pystysuora viiva ja musta paksumpi vaakaviiva eivät minulle avaudu – tekevät kirjan kannesta hiukan sekavan näköisen.  Vasemmalla ylhäällä on harmahtava alue, jossa on kirjan nimi painettuna. 

Psykoanalyytikon psalmi on Herättäjä-Yhdistyksen julkaisema dekkarimainen romaani vuonna 1987.  Onkohan tämä jäänyt ainoaksi dekkari-genren julkaisuksi Herättäjä-Yhdistykseltä – se selvinnee, kun saa luetuksi kaikki heidän julkaisemansa romaanit.
Kirjan ensilehdellä Veikko Viima, vt. kirkkoherra kertoo löytäneensä edeltäjänsä papereista käsikirjoituksen tästä romaanista.  Veikko Viima päättää julkaista käsikirjoituksen sellaisenaan.  Henkilöiden nimet ja paikkakunta on muutettu, mutta muutoin tarina vaikuttaisi olevan tositarinaan perustuva.

Kirkkoherra tutkimassa mm. poliisiystävänsä kanssa paikkakunnan henkirikosta tuo mieleen heti televisiossa juuri menevät kaksi sarjaa: Isä Brown ja hänen laumansa sekä Grantchester.  Molempia sarjoja tykkään seurata.
Psykoanalyytikon psalmissa limittyvät kirkkoherran pohdiskeleva uskonelämä, muiden kyläläisten elämät sekä henkirikostutkinta.  Tämän dekkarimaisen tarinan ratkaisu pysyy salassa minulta viimeisille sivuille asti – rikokseen syyllistä tulee arvoiteltua useaan otteeseen. 


Hercule Poirotin tapainen loppuselvennys hymyilyttää, mutta se sopii tämän kirjan loppuun – uskonnollisten seurojen päätteeksi. 

Veikko Viima: Psykoanalyytikon psalmi, Herättäjä-Yhdistys, 1987
Kansi: Seppo Välimäki
Mistä hankittu: lainattu Jalasjärven kunnankirjasto

Kirjasta on arvostelu, mutta se paljastaa heti ensiriveillä henkirikoksen tekijän, joten en suosittele lukemaan tätä arvostelua, ennen kirjan lukemista!

maanantai 16. tammikuuta 2017

Niin matka hyvin päättyy

Ville Muilu (1915-1977) oli herännäispappi ja kirjailija.  Niin matka hyvin päättyy on yksi hänen viimeisistä julkaisemistaan romaaneista.

Tarinan kertoja kertoo Maria Otrasen tarinan. Maria syntyi vuonna 1864.  Maria kantoi mukanansa rippilahjaksi saamaansa virsi- ja evankeliumikirjaa. Jos oikein ymmärsin, Ville Muilu kertoo tositarinaa Maria Otrasesta ja hänellä on tämä Marian virsi- ja evankeliumikirja.
Marian uskonelämä ja matka Venäjälle vallankumousaikana. Elämä suomalaisena rajan takana, missä uskonto oli kiellettyä. Piti omaa historian tietämystään tarkistaa, että mistä vallankumouksesta oli tuolloin kyse.  Merkittäviä vallankumouksia on siis ollut useampia – helmikuun ja lokakuun vallankumoukset 1917.

Erikoisen kirjasta teki Marian ystävien Karjalan kieli, jota oli mielenkiintoista lukea, vaikka en ihan jokaista sanaa ymmärtänyt.
Monenlaisissa majoissa ja asumuksissa Maria eleli Venäjällä ja joutui vainotuksi ja vangituksi uskonsa takia. Omien lasten vallankumouksen ihannointi ja uskon hylkääminen surettivat Maria-äitiä.

Monien vuosikymmenien jälkeen Maria vihdoin pääsee takaisin Suomeen ja löytää lapsensakin, jotka jäivät Suomeen.  Yksi lapsista katosi Venäjällä ja toinen menehtyi sairauteen.
Tämäkin romaani on historiallinen romaani ja tässäkin kantaa uskon voima läpi vaikeuksien.

Ville Muilu: Niin matka hyvin päättyy, Herättäjä-Yhdistys, 1973
Kansi: Tapani Aartomaa
Mistä lainattu: Lapuan kaupunginkirjasto

Huutolaispoika

Tuure Vapaavuori (1905-1977) oli suomalainen lähetysjohtaja ja kirjailija. Hänet vihittiin papiksi 1929. Hän julkaisi tämän lukemani Huutolaispoika romaanin Herättäjä-Yhdistyksen kustantamana vuonna 1972.
Vapaavuoren romaanin huutolaispojan tarina sivua hänen tuntemansa henkilön elämää. Voidaan siis sanoa, että romaani on osittain tositarina.

Korvenmökin paitaressu

Korpelan talon läheisyydessä on pieni mökki, jossa asuu iäkäs mummo. Hänen tyttärensä oli tullut – lasta synnyttämään.  Poika syntyi heinäkuisena päivä ja äiti halusi pojalle nimeksi Antti.  Vaan ei riittänyt pienen pojan elämä äidille… veri veti maailmalle.
Mummonsa kanssa Antti-poika sai mökissä hetken elellä, kunnes tuli päivä, jolloin mummon voimat loppuivat – matka kohti vaivaistaloa alkoi.

”Huuvokas”

Antti-pojan kohtaloksi koitui huutolaisena eläminen.  Pariskunta, joka Antin huusi halvimmalla hinnalla – sehän oli huutolaisuudessa tapa, että kuka halvimmalla kustannuksilla ottaa huutolaisen, sen vähemmän tarvitsi kunnan kuluja maksaa.
Asumisolosuhteet olivat sen aikaiset, jotka tuntuvat hyvin ankeilta nykyaikaan – olkipatjoineen, joiden hygieniasta ei ollut tietoakaan lapsen yökastellessa nukkumaolkensa.  Naapurin Eino-pojasta tuli Antille ystävä. Pojat nälkäänsä päättivät ottaa yhden karitsan…. Siitä ei hyvää seurannut.
Seuraavaksi Antti joutui Kilvosenmäelle.  Huutolaislapsena et ollut talon lasten kanssa samanarvoinen – ruokaa sait vähemmän ja samaan pöytää et päässyt talon väen kanssa istumaan. Karjapaimeneksi Antti-poika laitettiin viisivuotiaana.  Mutta kiertokouluun hänkin sai osallistua. Kilvosen isännältä hän sai hiukan ymmärrystä ja ruokakin parani. Vuodet kuluivat ja elämä Kilvosenmäellä oli kutakuinkin siedettävää.

Pako

Elämä jatkui Kilvosenmäellä eteenpäin. Antti-poika oli 12-vuotias, kun hän haki hevoselle leivänkannikan ja sitä omaan nälkäänsä hiukan maistoi. Juuri silloin sattui talon emäntä paikalle ja alkoi syyttää Anttia ja kurittamaan. Antin luonto leimahti ja hänen kädessä olevat hevosen suitset sivalsivat emännän kasvoja.  Antin ei auttanut, kun lähteä pakenemaan talosta.  Antti kohtaa sisarensa Elnan – samassa talossa vain ei ole tilaa yhdelle pojalle. Antti jatkaa matkaansa, kunnes tapaa Piekkolan isännän ja emännän. Tästä alkaa Antin elämän yksi seesteisimmistä ajoista. Piekkolan talossa saa niin ruumiin kuin hengen ravintoakin.

Nuori veri

Omaksi ottopojakseen olisivat Piekkolan isäntä ja emäntä Antti-pojan ottaneet, mutta nuoren miehen veri veti maailmalle, uittohommiin.  Matkalla tukkilaisten töihin pääsee Antti vielä kerran käymään mummonsa mökillä – siellä missä hän syntyi. Uusi kotikin löytyi Ritaniemestä – kolmen pojan talosta.  Piekkolan rauhallisuutta ei tässä talossa ollut, poikien iltaelämä oli tuonut surua talon isännälle ja emännälle. Ritaniemen naapurinkin kanssa oli riitaa, kunnes yhtenä iltana tulipalon naapurin talossa muutti kaiken…
Rantavesiltä ulapoille
Antti-pojan elämään tuli armeijan aika, joka toi monenlaista vastoinkäymistä elämään, mutta myös rakkauden.  Yhteistä elämää Anja-vaimon kanssa eleltiin. Antti sai töitä sahalta, myöhemmin paperitehtaalta. Työtovereitten viinankäyttö työpaikalla ja uskovaisten herjaaminen ja kiusaaminen toivat omat ongelmansa.

Myrsky ja tuli tuhoaa, tienviitta pysyy

Sota-aika, evakkomatkat tulevat Antin ja Anjankin elämään.  Elämän ja uskon kilvoittelut.  Kotikylään paluu ja Ritaniemen Pauli-pojan paluu.  Koittaa Antille, Anjalle ja lapsille Akulle ja Leenalle vielä yhteinen elämä sodan jälkeen omassa kodissa.

Huutolaispoika on historiallinen romaani Suomen ajasta, jolloin moni lapsi joutui kulkemaan useammankin talon kautta – monenko huutolaislapsen elämä sitten päättyi parhain päin, moneenko kävi kohtalon kova käsi…
Usko, elämänlankana kulkee läpi tarinan – turva Jumalaan kantaa.

Tuure Vapaavuori: Huutolaispoika, Herättäjä-Yhdistys, 1972
Päällys: Tapani Aartomaa
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

lauantai 7. tammikuuta 2017

Maria Jaatisen runoteokset

Reader, why did I marry him? -kirjablogissa on runohaaste  ajalle 6.1-30.6.2017. Runohaasteessa on tarkoitus lukea Suomi 100 -vuoden kunniaksi itsenäisyytemme aikana julkaistuja suomalaisten runoilijoiden runoja.
Tätä runohaastetta en voinut, enkä halunnt ohittaa. Runojen lukeminen, kirjoittaminen ja lausuminen on yksi tärkeimmistä ja rakkaimmista elämäni voimavaroista. Ennen joulua lainasin muutaman runoteoksen kirjastosta, kun tarvitsisin vielä yhden runon itselleni meidän runokoosteeseemme, jonka esitämme kevään aikana. Reilu viikon päästä alkavatkin runonlausuntaharjoitukset kansalaisopiston runopiirissämme. 

Eilen illalla ja tänä aamuna olen lukenut Maria Jaatisen runoja.  Maria Jaatinen oli mielisairaanhoitaja ja runoilija, Hän oli syntynyt 17.1.1907. Hänen syntymästään tulee siis pian 110 vuotta.  Hän on julkaissut 8 runoteosta ja yhden Valittuja runoja -teoksen.  


Maria Jaatinen: Sinistä vihreää, Karisto, 1976
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Maria Jaatisen runot ovat osittain kalevalamittaista luonnonläheistä runoutta entisaikain elämästä. Lyhyet runot viehättävät sanomallaan ja tempollaan.  Runot on kirjoitettu ilman isoja alkukirjaimia, ilman pisteitä - jokainen sana tuo runon tunnelman esiin omalla painollaan. Tässä pari lempirunoa ajatuksineni:

päivät
hetket
kuljettavat
vievät vievät
eteenpäin

askel
madon lailla mataa
silmä löytää
kaikkialta
harmaata
ja ruskeaa

sisälläni
sielun peilit
aikain alta
välkyttää
sinistä 
ja vihreää

Elämän harmaiden ja ruskeiden sävyjen seasta löydän aina välkehtivät sinisen ja vihreän sävyt, elämän veden ja vehreyden ilon ja voiman. 


onko niin
että on kuljettava
surujen ja vaikeuksien tie
että osaisimme
iloita

Miten helposti vaipuu surujen laaksoon ja vaikeuksien taakan alle, kunnes osaa jälleen iloita pienistäkin ilon pisaroista. 

Maria Jaatinen: Valittuja runoja, Karisto, 1982
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Valittuja runoja -kokoelma sisältää runoja Jaatisen kuudesta ensimmäisestä runoteoksesta sekä muutaman runon, joita ei ollut aikaisemmin julkaistu.  

onnellinen 
kun sain lapsena
aurinkoisilla ahoilla
nyppiä päivänkakkaran kukkaa
kuunnella
kun hiljainen tuulen henki
soitteli kissankelloja
ja mehiläiset 
surrasivat

Tunnen maaseudun lapsuuden kesien tunnelmat 1970-luvulla tämän runon kautta, vaikka runoilijan lapsuus onkin ollut ihan eri vuosikymmenellä 1910-luvulla.  Samat päivänkakkaroiden terälehdet, kissankellot ja mehiläiset ovat minunkin lapsuuden rakkaita muistoja. 

valita  tuuli
itkekää pilvet
maailma itkee

aurinko
hellästi katso
toivoa anna

että ei maan päällä kulkijat
nääntyisi
hukkuisi

että ihmiset
kansat ja maat
toisemme löytäisimme


Maailman suruihin ja järkyttävien tapahtumien keskelleä toivoa.....






tiistai 3. tammikuuta 2017

Kirjablogit ja 101 kirjaa - Kirjojen Suomi

Suomi 100 vuotta juhlistetaan luonnollisesti myös kirjallisuuden kautta. Kirjojen Suomi on Ylen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 suuri kirjallisuushanke, joka tarjoaa kaikille suomalaisille yli 100 radio-ohjelmaa, 111 tv-ohjelmaa, joukon kirjallisuus-podcasteja sekä suuren nettisivuston yle.fi/kirjojensuomi

Kirjabloggarit ovat mukana hankkeessa - minäkin sain luettavaksi kaksi kirjaa. Arto Paasilinnan Operaatio Finlandia: Ruotsin kesähyökkäys Suomeen on vuoden 1972 teos. Melkein syntymävuoteni (olen syntynyt 1971) :) Arto Paasilinna kuuluukin vielä lukemattomien kirjailijoiden listalleni, muutaman elokuvan hänen kirjoittamistaan kirjoista olen katsonut.  Operaatio Finlandian teema saattaa olla hiukan haasteellinen minulle, mutta otan sen mielenkiinnolla vastaan - onhan minulla aikaa lukea kesään asti :) Toinen kirjoista onkin tutumpi lapsuudesta, Anni Polvan Tiinalla on hyvä sydän, vuoden 1961 teos.  Pari vuotta sitten luinkin uudelleen yhden Tiina-kirjan Anni Polvan 100-vuotispäivän kunniaksi. 

Me kirjabloggarit julkaisemme meille valituista kirjoista postauksen tiettynä kuukautena, jolloin myös samasta kirjasta keskustellaan mm. Aamu.tv:ssä.  Yle Areenasta näkyy jo 50 ensimmäistä teosta: Aamu-tv:n 7.minuuttisten sarja 101 kirjaa ja Ye Radio 1:n Sadan vuoden kirjat.

Mielenkiinnolla odotan moniko kirjabloggareista ehtii lukemaan kaikki 101 kirjaa - itseäni haaste kutkuttelee, mutta katsotaan miten ehdin muun lukemisen ohessa. Tammikuulle on jo luettavana Sirpa Kähköstä, Aila Meriluodon elämäkertoja, lukupiirikirjoja ja tottahan jokin uutuuskirjakin olisi tarkoitus tänäkin vuonna lukea :) 

Tässä siis101  kirjalista - vuoden 2017 kirjaahan emme vielä tiedä :) 


2016                    Ilkka Remes: Kiirastuli
2015                    Hirvonen Elina: Kun aika loppuu
2014                    Statovci Pajtim: Kissani Jugoslavia
2013                    Rauhala Pauliina: Taivaslaulu
2012                    Seppälä Juha: Mr Smith
2011                    Liksom  Rosa: Hytti nro 6
2010                    Nummi Markus: Karkkipäivä
2009                    Verronen Maarit: Normaalia elämää
2008                    Oksanen Sofi: Puhdistus
2007                    Isomäki Risto: Litium 6
2006                    Krohn Leena: Mehiläispaviljonki: kertomus parvista
2005                    Salminen Arto: Kalavale
2004                    Lundán Reko: Rinnakkain
2003                    Sund Lars: Eriks bok
2002                    Hotakainen Kari: Juoksuhaudantie
2001                    Tervo Jari: Suomemme heimo
2000                    Peltoniemi Jusa: Jäähyväiset sukuromaanille
1999                    Pimenoff Veronica Maa ilman vettä
1998                    Raittila Hannu: Ei minulta mitään puutu
1997                    Kunnas Mauri: Koiramäen joulukirkko
1996                    Onkeli Kreetta: Iloinen talo, 1996
1995                    Kalle Päätalo: Hyvästi Iijoki
1994                    Paloheimo Matti: Valkoinen Mandela
1993                    Joensuu Matti Yrjänä: Harjunpää ja rakkauden nälkä
1992                    Katz Daniel: Saksalainen sikakoira
1991                    Paasilinna Erno: Kauppamiehet isänmaan asialla
1990                    Jalonen Olli: Isäksi ja tyttäreksi
1989                    Idström Annika: Kirjeitä Trinidadiin, 1989
1988                    Kontio Kari/ Nevanlinna Tuomas: Kirjava lehmä: suuri luento Suomen
      sodanjälkeisestä historiasta
1987                    Kilpi Eeva: Animalia
1986                    Tuuri Antti: Ameriikan raitti, 1986
1985                    Pulkkinen Matti: Romaanihenkilön kuolema
1984                    Saisio Pirkko: Kainin tytär
1983                    Skiftesvik Joni: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja
1982                    Utrio Kaari: Ruusulaakso
1981                    Kauranen Anja: Sonja O. kävi täällä
1980                    Röyhkä Kauko: Tien laidalla Waterloo, 1980
1979                    Asikainen, Melleri, Vuento: Pete Q
1978                    Peltonen Juhani: Elmo
1977                    Haavikko Paavo: Kansakunnan linja
1976                    Rasa Risto: Kaksi seppää: runoja
1975                    Kylätasku Jussi :Revari
1974                    Meri Veijo: Kuviteltu kuolema
1973                    Turunen Heikki: Simpauttaja
1972                    Paasilinna Arto: Operaatio Finlandia: ruotsin kesähyökkäys, esik.
1971                    Joenpelto Eeva: Vesissä toinen silmä
1970                    Sinkkonen Lassi: Solveigin laulu
1969                    Laine Jarkko: Niin kulki Kolumbus, 1969
1968                    Parras Tytti: Jojo
1967                    Salama Hannu: Minä, Olli ja Orvokki
1966                    Salo Arvo: Lapualaisooppera
1965                    Mukka Timo K.        Tabu
1964                    Mikkola Marja-Leena        Tyttö kuin kitara
1963                    Rintala Paavo        Sissiluutnantti
1962                    Saarikoski Pentti        Mitä tapahtuu todella
1961                    Polva Anni        Tiinalla on hyvä sydän
1960                    Vartio Marja-Liisa        Kaikki naiset näkevät unia
1959                    Cleve Anders        Gatstenar, Katukiviä
1958                    Aapeli (Simo Puupponen)        Pikku Pietarin piha
1957                    Kunnas Kirsi        Tiitiäisen tarinoita
1956                    Virtanen Irja        Kenttäharmaita naisia
1955                    Virtanen Rauha S.        Seljan tytöt
1954                    Linna Väinö        Tuntematon sotilas
1953                    Räsänen Aino        Näkemiin, Helena
1952                    Huovinen Veikko         Havukka-ahon ajattelija
1951                    Kokko Yrjö        Sudenhampainen kaulanauha
1950                    Jansson Tove: Muminpappans bravader, Muumipapan urotyöt
1949                    Valentin.(Ensio Rislakki): Ruma Elsa
1948                    Sinervo Elvi: Vuorelle nousu
1947                    Outsider: Kilroy oli täällä: jännitysromaani
1946                    Talvi Jussi:Tällaista oli palata
1945                    Waltari Mika: Sinuhe, egyptiläinen
1944                    Armas J. Pulla: Jees, leskiyli-insinöörskä! sanoi vääpeli Ryhmy,
      Hupailu kotirintamalta.
1943                    Hälli Matti: Suopursu kukkii
1942                    Pennanen Eila: Ennen sotaa oli nuoruus
1941                    Hämäläinen Helvi: Säädyllinen murhenäytelmä
1940                    Palolampi Erkki: Kollaa kestää
1939                    Wuolijoki Hella: Niskavuoren  leipä, 1938
1938                    Paavolainen Olavi: Risti ja hakaristi
1937                    Laine Martti (Larni): Kuilu
1936                    Salminen Sally: Katrina
1935                    Harmaja Saima: Sateen jälkeen
1934                    Vala Katri: Paluu
1933                    Lehtonen Joel: Henkien taistelu
1932                    Pekkanen Toivo: Tehtaan varjossa
1931                    Haanpää Pentti: Noitaympyrä
1930                    Uurto Iris: Ruumiin ikävä
1929                    Karimo Aarno: Kumpujen yöstä
1928                    Kallas Aino: Sudenmorsian
1927                    Seppänen Unto: Taakankantajat
1926                    Valtonen Hilja: Nuoren opettajattaren varaventtiili
1925                    Södergran Edith : Maa jota ei ole
1924                    Jotuni Maria: Tohvelisankarin rouva
1923                    Hänninen Kaarlo: Kiveliön karkurit
1922                    Swan Anni: Pikkupappilassa
1921                    Olli (Väinö Albert Nuorteva) : Mustapartainen mies herättää pahennusta
1920                    Aho Juhani :Muistatko
1919                    Sillanpää F.E.:Hurskas kurjuus
1918                    Leino Eino: Vapauden kirja (pol. Runoja)
1917                    Lehtimäki Konrad :Ylös helvetistä
2017                    2017 kirja

101 kirjaa on mahdollista lukea perinteisenä kirjana tai e-kirjana. Kansalliskirjasto tulee tarjoamaan ohjelmissa käsiteltäviä kirjoja luettavaksi Ellibs-kirjastossa omana kokoelmanaan. Osa kirjoista on kuunneltavissa myös äänikirjoina, joita voi lainata kirjastoista tai ostaa esimerkiksi Elisa Kirja:sta, BookBeatista ja kirjakaupoistakin.

Ja onhan useimmista kirjoista tehty myös elokuvia, kuunnelmia ja saattaa jokin näytelmäkin olla esityksessä teattereissa - näin voi osaa kirjoista katsella ja kuunnella esittävänkin taiteen kautta. Ehkäpä minä itsekin rohkenen listan runoteoksista tehdä ensimmäisen vlogin runonlausunnan myötä :)