maanantai 23. tammikuuta 2017

Psykoanalyytikon psalmi

Aloitan blogikirjoittamisen usein etsimällä googlesta kirjailijasta tietoa.  Psykoanalyytikon psalmin kirjoittanut Veikko Viima osoittautuu salanimeksi. Kirjasampon sivuilta varmistuu, että kirjailijan oikea nimi on Hannu Purhonen.  Hannu Purhosen elämäkertatietoja löytyy Piikin suku-sivustolta, jossa mainitaan myös hänen kirjoittamansa teokset.

Kirjan kansikuva on mielenkiintoinen.  Sen on suunnittelut Seppo Välimäki.  Muistan vielä lapsuudestani tuon värisen kymmenen markan setelin.  Toinen kuva mielestäni on vanhasta virsikirjasta.  Korttipakan symbolit kirjan nimen vieressä tunnistan, mutta mikä on tuo viides symboli?  Kysymysmerkkirivi katkaisee oikeanpuolisen kuvan.  Miksiköhän kuvat ovat ylösalaisin? Keltainen väri oikeassa alakulmassa, punainen pystysuora viiva ja musta paksumpi vaakaviiva eivät minulle avaudu – tekevät kirjan kannesta hiukan sekavan näköisen.  Vasemmalla ylhäällä on harmahtava alue, jossa on kirjan nimi painettuna. 

Psykoanalyytikon psalmi on Herättäjä-Yhdistyksen julkaisema dekkarimainen romaani vuonna 1987.  Onkohan tämä jäänyt ainoaksi dekkari-genren julkaisuksi Herättäjä-Yhdistykseltä – se selvinnee, kun saa luetuksi kaikki heidän julkaisemansa romaanit.
Kirjan ensilehdellä Veikko Viima, vt. kirkkoherra kertoo löytäneensä edeltäjänsä papereista käsikirjoituksen tästä romaanista.  Veikko Viima päättää julkaista käsikirjoituksen sellaisenaan.  Henkilöiden nimet ja paikkakunta on muutettu, mutta muutoin tarina vaikuttaisi olevan tositarinaan perustuva.

Kirkkoherra tutkimassa mm. poliisiystävänsä kanssa paikkakunnan henkirikosta tuo mieleen heti televisiossa juuri menevät kaksi sarjaa: Isä Brown ja hänen laumansa sekä Grantchester.  Molempia sarjoja tykkään seurata.
Psykoanalyytikon psalmissa limittyvät kirkkoherran pohdiskeleva uskonelämä, muiden kyläläisten elämät sekä henkirikostutkinta.  Tämän dekkarimaisen tarinan ratkaisu pysyy salassa minulta viimeisille sivuille asti – rikokseen syyllistä tulee arvoiteltua useaan otteeseen. 


Hercule Poirotin tapainen loppuselvennys hymyilyttää, mutta se sopii tämän kirjan loppuun – uskonnollisten seurojen päätteeksi. 

Veikko Viima: Psykoanalyytikon psalmi, Herättäjä-Yhdistys, 1987
Kansi: Seppo Välimäki
Mistä hankittu: lainattu Jalasjärven kunnankirjasto

Kirjasta on arvostelu, mutta se paljastaa heti ensiriveillä henkirikoksen tekijän, joten en suosittele lukemaan tätä arvostelua, ennen kirjan lukemista!

maanantai 16. tammikuuta 2017

Niin matka hyvin päättyy

Ville Muilu (1915-1977) oli herännäispappi ja kirjailija.  Niin matka hyvin päättyy on yksi hänen viimeisistä julkaisemistaan romaaneista.

Tarinan kertoja kertoo Maria Otrasen tarinan. Maria syntyi vuonna 1864.  Maria kantoi mukanansa rippilahjaksi saamaansa virsi- ja evankeliumikirjaa. Jos oikein ymmärsin, Ville Muilu kertoo tositarinaa Maria Otrasesta ja hänellä on tämä Marian virsi- ja evankeliumikirja.
Marian uskonelämä ja matka Venäjälle vallankumousaikana. Elämä suomalaisena rajan takana, missä uskonto oli kiellettyä. Piti omaa historian tietämystään tarkistaa, että mistä vallankumouksesta oli tuolloin kyse.  Merkittäviä vallankumouksia on siis ollut useampia – helmikuun ja lokakuun vallankumoukset 1917.

Erikoisen kirjasta teki Marian ystävien Karjalan kieli, jota oli mielenkiintoista lukea, vaikka en ihan jokaista sanaa ymmärtänyt.
Monenlaisissa majoissa ja asumuksissa Maria eleli Venäjällä ja joutui vainotuksi ja vangituksi uskonsa takia. Omien lasten vallankumouksen ihannointi ja uskon hylkääminen surettivat Maria-äitiä.

Monien vuosikymmenien jälkeen Maria vihdoin pääsee takaisin Suomeen ja löytää lapsensakin, jotka jäivät Suomeen.  Yksi lapsista katosi Venäjällä ja toinen menehtyi sairauteen.
Tämäkin romaani on historiallinen romaani ja tässäkin kantaa uskon voima läpi vaikeuksien.

Ville Muilu: Niin matka hyvin päättyy, Herättäjä-Yhdistys, 1973
Kansi: Tapani Aartomaa
Mistä lainattu: Lapuan kaupunginkirjasto

Huutolaispoika

Tuure Vapaavuori (1905-1977) oli suomalainen lähetysjohtaja ja kirjailija. Hänet vihittiin papiksi 1929. Hän julkaisi tämän lukemani Huutolaispoika romaanin Herättäjä-Yhdistyksen kustantamana vuonna 1972.
Vapaavuoren romaanin huutolaispojan tarina sivua hänen tuntemansa henkilön elämää. Voidaan siis sanoa, että romaani on osittain tositarina.

Korvenmökin paitaressu

Korpelan talon läheisyydessä on pieni mökki, jossa asuu iäkäs mummo. Hänen tyttärensä oli tullut – lasta synnyttämään.  Poika syntyi heinäkuisena päivä ja äiti halusi pojalle nimeksi Antti.  Vaan ei riittänyt pienen pojan elämä äidille… veri veti maailmalle.
Mummonsa kanssa Antti-poika sai mökissä hetken elellä, kunnes tuli päivä, jolloin mummon voimat loppuivat – matka kohti vaivaistaloa alkoi.

”Huuvokas”

Antti-pojan kohtaloksi koitui huutolaisena eläminen.  Pariskunta, joka Antin huusi halvimmalla hinnalla – sehän oli huutolaisuudessa tapa, että kuka halvimmalla kustannuksilla ottaa huutolaisen, sen vähemmän tarvitsi kunnan kuluja maksaa.
Asumisolosuhteet olivat sen aikaiset, jotka tuntuvat hyvin ankeilta nykyaikaan – olkipatjoineen, joiden hygieniasta ei ollut tietoakaan lapsen yökastellessa nukkumaolkensa.  Naapurin Eino-pojasta tuli Antille ystävä. Pojat nälkäänsä päättivät ottaa yhden karitsan…. Siitä ei hyvää seurannut.
Seuraavaksi Antti joutui Kilvosenmäelle.  Huutolaislapsena et ollut talon lasten kanssa samanarvoinen – ruokaa sait vähemmän ja samaan pöytää et päässyt talon väen kanssa istumaan. Karjapaimeneksi Antti-poika laitettiin viisivuotiaana.  Mutta kiertokouluun hänkin sai osallistua. Kilvosen isännältä hän sai hiukan ymmärrystä ja ruokakin parani. Vuodet kuluivat ja elämä Kilvosenmäellä oli kutakuinkin siedettävää.

Pako

Elämä jatkui Kilvosenmäellä eteenpäin. Antti-poika oli 12-vuotias, kun hän haki hevoselle leivänkannikan ja sitä omaan nälkäänsä hiukan maistoi. Juuri silloin sattui talon emäntä paikalle ja alkoi syyttää Anttia ja kurittamaan. Antin luonto leimahti ja hänen kädessä olevat hevosen suitset sivalsivat emännän kasvoja.  Antin ei auttanut, kun lähteä pakenemaan talosta.  Antti kohtaa sisarensa Elnan – samassa talossa vain ei ole tilaa yhdelle pojalle. Antti jatkaa matkaansa, kunnes tapaa Piekkolan isännän ja emännän. Tästä alkaa Antin elämän yksi seesteisimmistä ajoista. Piekkolan talossa saa niin ruumiin kuin hengen ravintoakin.

Nuori veri

Omaksi ottopojakseen olisivat Piekkolan isäntä ja emäntä Antti-pojan ottaneet, mutta nuoren miehen veri veti maailmalle, uittohommiin.  Matkalla tukkilaisten töihin pääsee Antti vielä kerran käymään mummonsa mökillä – siellä missä hän syntyi. Uusi kotikin löytyi Ritaniemestä – kolmen pojan talosta.  Piekkolan rauhallisuutta ei tässä talossa ollut, poikien iltaelämä oli tuonut surua talon isännälle ja emännälle. Ritaniemen naapurinkin kanssa oli riitaa, kunnes yhtenä iltana tulipalon naapurin talossa muutti kaiken…
Rantavesiltä ulapoille
Antti-pojan elämään tuli armeijan aika, joka toi monenlaista vastoinkäymistä elämään, mutta myös rakkauden.  Yhteistä elämää Anja-vaimon kanssa eleltiin. Antti sai töitä sahalta, myöhemmin paperitehtaalta. Työtovereitten viinankäyttö työpaikalla ja uskovaisten herjaaminen ja kiusaaminen toivat omat ongelmansa.

Myrsky ja tuli tuhoaa, tienviitta pysyy

Sota-aika, evakkomatkat tulevat Antin ja Anjankin elämään.  Elämän ja uskon kilvoittelut.  Kotikylään paluu ja Ritaniemen Pauli-pojan paluu.  Koittaa Antille, Anjalle ja lapsille Akulle ja Leenalle vielä yhteinen elämä sodan jälkeen omassa kodissa.

Huutolaispoika on historiallinen romaani Suomen ajasta, jolloin moni lapsi joutui kulkemaan useammankin talon kautta – monenko huutolaislapsen elämä sitten päättyi parhain päin, moneenko kävi kohtalon kova käsi…
Usko, elämänlankana kulkee läpi tarinan – turva Jumalaan kantaa.

Tuure Vapaavuori: Huutolaispoika, Herättäjä-Yhdistys, 1972
Päällys: Tapani Aartomaa
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

lauantai 7. tammikuuta 2017

Maria Jaatisen runoteokset

Reader, why did I marry him? -kirjablogissa on runohaaste  ajalle 6.1-30.6.2017. Runohaasteessa on tarkoitus lukea Suomi 100 -vuoden kunniaksi itsenäisyytemme aikana julkaistuja suomalaisten runoilijoiden runoja.
Tätä runohaastetta en voinut, enkä halunnt ohittaa. Runojen lukeminen, kirjoittaminen ja lausuminen on yksi tärkeimmistä ja rakkaimmista elämäni voimavaroista. Ennen joulua lainasin muutaman runoteoksen kirjastosta, kun tarvitsisin vielä yhden runon itselleni meidän runokoosteeseemme, jonka esitämme kevään aikana. Reilu viikon päästä alkavatkin runonlausuntaharjoitukset kansalaisopiston runopiirissämme. 

Eilen illalla ja tänä aamuna olen lukenut Maria Jaatisen runoja.  Maria Jaatinen oli mielisairaanhoitaja ja runoilija, Hän oli syntynyt 17.1.1907. Hänen syntymästään tulee siis pian 110 vuotta.  Hän on julkaissut 8 runoteosta ja yhden Valittuja runoja -teoksen.  


Maria Jaatinen: Sinistä vihreää, Karisto, 1976
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Maria Jaatisen runot ovat osittain kalevalamittaista luonnonläheistä runoutta entisaikain elämästä. Lyhyet runot viehättävät sanomallaan ja tempollaan.  Runot on kirjoitettu ilman isoja alkukirjaimia, ilman pisteitä - jokainen sana tuo runon tunnelman esiin omalla painollaan. Tässä pari lempirunoa ajatuksineni:

päivät
hetket
kuljettavat
vievät vievät
eteenpäin

askel
madon lailla mataa
silmä löytää
kaikkialta
harmaata
ja ruskeaa

sisälläni
sielun peilit
aikain alta
välkyttää
sinistä 
ja vihreää

Elämän harmaiden ja ruskeiden sävyjen seasta löydän aina välkehtivät sinisen ja vihreän sävyt, elämän veden ja vehreyden ilon ja voiman. 


onko niin
että on kuljettava
surujen ja vaikeuksien tie
että osaisimme
iloita

Miten helposti vaipuu surujen laaksoon ja vaikeuksien taakan alle, kunnes osaa jälleen iloita pienistäkin ilon pisaroista. 

Maria Jaatinen: Valittuja runoja, Karisto, 1982
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Valittuja runoja -kokoelma sisältää runoja Jaatisen kuudesta ensimmäisestä runoteoksesta sekä muutaman runon, joita ei ollut aikaisemmin julkaistu.  

onnellinen 
kun sain lapsena
aurinkoisilla ahoilla
nyppiä päivänkakkaran kukkaa
kuunnella
kun hiljainen tuulen henki
soitteli kissankelloja
ja mehiläiset 
surrasivat

Tunnen maaseudun lapsuuden kesien tunnelmat 1970-luvulla tämän runon kautta, vaikka runoilijan lapsuus onkin ollut ihan eri vuosikymmenellä 1910-luvulla.  Samat päivänkakkaroiden terälehdet, kissankellot ja mehiläiset ovat minunkin lapsuuden rakkaita muistoja. 

valita  tuuli
itkekää pilvet
maailma itkee

aurinko
hellästi katso
toivoa anna

että ei maan päällä kulkijat
nääntyisi
hukkuisi

että ihmiset
kansat ja maat
toisemme löytäisimme


Maailman suruihin ja järkyttävien tapahtumien keskelleä toivoa.....






tiistai 3. tammikuuta 2017

Kirjablogit ja 101 kirjaa - Kirjojen Suomi

Suomi 100 vuotta juhlistetaan luonnollisesti myös kirjallisuuden kautta. Kirjojen Suomi on Ylen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 suuri kirjallisuushanke, joka tarjoaa kaikille suomalaisille yli 100 radio-ohjelmaa, 111 tv-ohjelmaa, joukon kirjallisuus-podcasteja sekä suuren nettisivuston yle.fi/kirjojensuomi

Kirjabloggarit ovat mukana hankkeessa - minäkin sain luettavaksi kaksi kirjaa. Arto Paasilinnan Operaatio Finlandia: Ruotsin kesähyökkäys Suomeen on vuoden 1972 teos. Melkein syntymävuoteni (olen syntynyt 1971) :) Arto Paasilinna kuuluukin vielä lukemattomien kirjailijoiden listalleni, muutaman elokuvan hänen kirjoittamistaan kirjoista olen katsonut.  Operaatio Finlandian teema saattaa olla hiukan haasteellinen minulle, mutta otan sen mielenkiinnolla vastaan - onhan minulla aikaa lukea kesään asti :) Toinen kirjoista onkin tutumpi lapsuudesta, Anni Polvan Tiinalla on hyvä sydän, vuoden 1961 teos.  Pari vuotta sitten luinkin uudelleen yhden Tiina-kirjan Anni Polvan 100-vuotispäivän kunniaksi. 

Me kirjabloggarit julkaisemme meille valituista kirjoista postauksen tiettynä kuukautena, jolloin myös samasta kirjasta keskustellaan mm. Aamu.tv:ssä.  Yle Areenasta näkyy jo 50 ensimmäistä teosta: Aamu-tv:n 7.minuuttisten sarja 101 kirjaa ja Ye Radio 1:n Sadan vuoden kirjat.

Mielenkiinnolla odotan moniko kirjabloggareista ehtii lukemaan kaikki 101 kirjaa - itseäni haaste kutkuttelee, mutta katsotaan miten ehdin muun lukemisen ohessa. Tammikuulle on jo luettavana Sirpa Kähköstä, Aila Meriluodon elämäkertoja, lukupiirikirjoja ja tottahan jokin uutuuskirjakin olisi tarkoitus tänäkin vuonna lukea :) 

Tässä siis101  kirjalista - vuoden 2017 kirjaahan emme vielä tiedä :) 


2016                    Ilkka Remes: Kiirastuli
2015                    Hirvonen Elina: Kun aika loppuu
2014                    Statovci Pajtim: Kissani Jugoslavia
2013                    Rauhala Pauliina: Taivaslaulu
2012                    Seppälä Juha: Mr Smith
2011                    Liksom  Rosa: Hytti nro 6
2010                    Nummi Markus: Karkkipäivä
2009                    Verronen Maarit: Normaalia elämää
2008                    Oksanen Sofi: Puhdistus
2007                    Isomäki Risto: Litium 6
2006                    Krohn Leena: Mehiläispaviljonki: kertomus parvista
2005                    Salminen Arto: Kalavale
2004                    Lundán Reko: Rinnakkain
2003                    Sund Lars: Eriks bok
2002                    Hotakainen Kari: Juoksuhaudantie
2001                    Tervo Jari: Suomemme heimo
2000                    Peltoniemi Jusa: Jäähyväiset sukuromaanille
1999                    Pimenoff Veronica Maa ilman vettä
1998                    Raittila Hannu: Ei minulta mitään puutu
1997                    Kunnas Mauri: Koiramäen joulukirkko
1996                    Onkeli Kreetta: Iloinen talo, 1996
1995                    Kalle Päätalo: Hyvästi Iijoki
1994                    Paloheimo Matti: Valkoinen Mandela
1993                    Joensuu Matti Yrjänä: Harjunpää ja rakkauden nälkä
1992                    Katz Daniel: Saksalainen sikakoira
1991                    Paasilinna Erno: Kauppamiehet isänmaan asialla
1990                    Jalonen Olli: Isäksi ja tyttäreksi
1989                    Idström Annika: Kirjeitä Trinidadiin, 1989
1988                    Kontio Kari/ Nevanlinna Tuomas: Kirjava lehmä: suuri luento Suomen
      sodanjälkeisestä historiasta
1987                    Kilpi Eeva: Animalia
1986                    Tuuri Antti: Ameriikan raitti, 1986
1985                    Pulkkinen Matti: Romaanihenkilön kuolema
1984                    Saisio Pirkko: Kainin tytär
1983                    Skiftesvik Joni: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja
1982                    Utrio Kaari: Ruusulaakso
1981                    Kauranen Anja: Sonja O. kävi täällä
1980                    Röyhkä Kauko: Tien laidalla Waterloo, 1980
1979                    Asikainen, Melleri, Vuento: Pete Q
1978                    Peltonen Juhani: Elmo
1977                    Haavikko Paavo: Kansakunnan linja
1976                    Rasa Risto: Kaksi seppää: runoja
1975                    Kylätasku Jussi :Revari
1974                    Meri Veijo: Kuviteltu kuolema
1973                    Turunen Heikki: Simpauttaja
1972                    Paasilinna Arto: Operaatio Finlandia: ruotsin kesähyökkäys, esik.
1971                    Joenpelto Eeva: Vesissä toinen silmä
1970                    Sinkkonen Lassi: Solveigin laulu
1969                    Laine Jarkko: Niin kulki Kolumbus, 1969
1968                    Parras Tytti: Jojo
1967                    Salama Hannu: Minä, Olli ja Orvokki
1966                    Salo Arvo: Lapualaisooppera
1965                    Mukka Timo K.        Tabu
1964                    Mikkola Marja-Leena        Tyttö kuin kitara
1963                    Rintala Paavo        Sissiluutnantti
1962                    Saarikoski Pentti        Mitä tapahtuu todella
1961                    Polva Anni        Tiinalla on hyvä sydän
1960                    Vartio Marja-Liisa        Kaikki naiset näkevät unia
1959                    Cleve Anders        Gatstenar, Katukiviä
1958                    Aapeli (Simo Puupponen)        Pikku Pietarin piha
1957                    Kunnas Kirsi        Tiitiäisen tarinoita
1956                    Virtanen Irja        Kenttäharmaita naisia
1955                    Virtanen Rauha S.        Seljan tytöt
1954                    Linna Väinö        Tuntematon sotilas
1953                    Räsänen Aino        Näkemiin, Helena
1952                    Huovinen Veikko         Havukka-ahon ajattelija
1951                    Kokko Yrjö        Sudenhampainen kaulanauha
1950                    Jansson Tove: Muminpappans bravader, Muumipapan urotyöt
1949                    Valentin.(Ensio Rislakki): Ruma Elsa
1948                    Sinervo Elvi: Vuorelle nousu
1947                    Outsider: Kilroy oli täällä: jännitysromaani
1946                    Talvi Jussi:Tällaista oli palata
1945                    Waltari Mika: Sinuhe, egyptiläinen
1944                    Armas J. Pulla: Jees, leskiyli-insinöörskä! sanoi vääpeli Ryhmy,
      Hupailu kotirintamalta.
1943                    Hälli Matti: Suopursu kukkii
1942                    Pennanen Eila: Ennen sotaa oli nuoruus
1941                    Hämäläinen Helvi: Säädyllinen murhenäytelmä
1940                    Palolampi Erkki: Kollaa kestää
1939                    Wuolijoki Hella: Niskavuoren  leipä, 1938
1938                    Paavolainen Olavi: Risti ja hakaristi
1937                    Laine Martti (Larni): Kuilu
1936                    Salminen Sally: Katrina
1935                    Harmaja Saima: Sateen jälkeen
1934                    Vala Katri: Paluu
1933                    Lehtonen Joel: Henkien taistelu
1932                    Pekkanen Toivo: Tehtaan varjossa
1931                    Haanpää Pentti: Noitaympyrä
1930                    Uurto Iris: Ruumiin ikävä
1929                    Karimo Aarno: Kumpujen yöstä
1928                    Kallas Aino: Sudenmorsian
1927                    Seppänen Unto: Taakankantajat
1926                    Valtonen Hilja: Nuoren opettajattaren varaventtiili
1925                    Södergran Edith : Maa jota ei ole
1924                    Jotuni Maria: Tohvelisankarin rouva
1923                    Hänninen Kaarlo: Kiveliön karkurit
1922                    Swan Anni: Pikkupappilassa
1921                    Olli (Väinö Albert Nuorteva) : Mustapartainen mies herättää pahennusta
1920                    Aho Juhani :Muistatko
1919                    Sillanpää F.E.:Hurskas kurjuus
1918                    Leino Eino: Vapauden kirja (pol. Runoja)
1917                    Lehtimäki Konrad :Ylös helvetistä
2017                    2017 kirja

101 kirjaa on mahdollista lukea perinteisenä kirjana tai e-kirjana. Kansalliskirjasto tulee tarjoamaan ohjelmissa käsiteltäviä kirjoja luettavaksi Ellibs-kirjastossa omana kokoelmanaan. Osa kirjoista on kuunneltavissa myös äänikirjoina, joita voi lainata kirjastoista tai ostaa esimerkiksi Elisa Kirja:sta, BookBeatista ja kirjakaupoistakin.

Ja onhan useimmista kirjoista tehty myös elokuvia, kuunnelmia ja saattaa jokin näytelmäkin olla esityksessä teattereissa - näin voi osaa kirjoista katsella ja kuunnella esittävänkin taiteen kautta. Ehkäpä minä itsekin rohkenen listan runoteoksista tehdä ensimmäisen vlogin runonlausunnan myötä :) 




sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Hengelliset joululehdet

Hengelliset joululehdet ovat olleet osa minun jouluani. Tänä vuonna ostin lähes kaikki saatavilla olevat joululehdet. Ehdin lehdet lukemaan jo neljäntenä adventtisunnuntaina.  Joululehtien kannet  ovat joka joulu ihasteluni kohde ja joulutunnelman luoja. Esittelen muutamin sanoin lukemani hengelliset joululehdet, poimien niistä mieleenpainuvimmat kirjoitukset.

Talvikynttilät 2016
Julkaisija: Herättäjä-Yhdistys
Etukansi: Kaisa Viirimäki

Talvikynttilät-lehden kaunis enkelikuva kynttilöineen luo sellaisen jouluisen tunnelman värisävyineen, joka lämmittää sydäntäni. Lehden tekstit ovat selkeällä fontilla ja kuvat elävoittävät lehden sisältöä. Lehti alkaa jouluevankeliumilla. Viereisellä sivulla on kaunis alttaritaulukuva. En tunnista kuvan kirkkoa, joten jään kaipaamaan kuvan ottajan tietojen lisäksi mistä kirkosta kuva on. 

Mielenkiintoisin ja koskettavin artikkeli oli Järjestys ja rakkaus elämänmuotona (s. 14-17).  Tekstin oli kirjoittanut Johanna Sointula. Minua on aina viehättänyt tarinat ja kertomukset nunnista. Sisar Helvi Pulla kuuluu ranskalaiseen Reuillyn sisaryhteisöön. Kaunis sinivalkoinen asu luo lempeyden sisar Helvin ympärille. 
Sisaryhteisön nettisivua etsiessäni löysin suomenkielisen kirjan Iloon, lepoon ja yhteyteen (Katharos, 2013).

Myös Jorma Matikaisen koskettavat maalauskuvat pyhiinvaeltja-aiheillaan koskettivat. Miellelläni kävisin taidenäyttelyssä katsomassa Matikaisen taideteoksia. 

Joulun Sana 
Kustantaja: Karas-Sana Oy
Kannen maalaus: Ari Laitinen

Kansan Raamattuseuran Joulun Sana-lehdessä on myös kaunis talvinen kuva - nostalginen, joka tuo herkkyyttä kirkkorekineen ja taustalla häämöttävineen kirkkoineen. 

Janne Villan kirjoittama juttu Paula Koivuniemestä "Joulun aavistus hiljentää mielen" (s. 10-11) herkisti mielini, onhan hänen laulama joululaulu Aavistus, yksi rakkaimmista joululauluistani.

AAVISTUS
sanat ja sävel Jukka Kuoppamäki
esittää Paula Koivuniemi

kerro mulle mitä joulu on
mikä sen, viesti ajaton
kerro miksi sitä vietetään
valot sen nyt mä nään
se on aavistus
sitä ei voi selittää
se on aavistus
joka mielet hiljentää
se on aavistus
joka johtaa taivaaseen
joka joulu se saapuu uudelleen

miksi silloin lahjat annetaan
laulut nää kaikki lauletaan
miksi mieli silloin herkistyy
mikä on siihen syy
se on aavistus
sitä ei voi selittää
se on aavistus
joka mielet hiljentää
se on aavistus
joka johtaa taivaaseen
joka joulu se saapuu uudelleen

kerro miksi tunnen myös mä sen
vaikka oon epäuskoinen
miksi myös se mua koskettaa
miksi en rauhaa saa
se on aavistus
sitä ei voi selittää
se on aavistus
joka mielet hiljentää
se on aavistus
joka johtaa taivaaseen
joka joulu se saapuu uudelleen


Ilkka Koiviston Tule joulu kultainen tuo mieleen omat edesmenneet labradorinnoutajamme... Vietämme jo kolmatta joulua ilman koiria, mutta toista joulua meitä ilostuttaa tyttäremme Iris-kissa :) 

Talvikukkia
Julkaisija: Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys SLEY
Kustantaja: SLEY-Media Oy
Kannen kuva: Mikko Pöyliö


SLEY:n Talvikukkia sisälsi mielenkiintoisen artikkelin Retoriikka on läsnä kaikessa (s. 5-7) Artikkeli on Jouko Siirilän kirjoittama.  Hän on haastatellut retoriikan kouluttaja, teologi Antti Mustakalliota. 
Etsin Fennicasta hänen kirjoittamansa teokset

Operaatio Joulun Lapsi jakaa evankeliumia ja iloa-artikkeli (s. 16-19) Moldovan ja Romania lapsista pysähdytti. Jospa minullakin olisi ensi vuonna mahdollisuus osallistua tähän keräykseen.

Kultalyhde
Kustantaja: Aikamedia
Kansikuva: shutterstock.com

Tässä lehdessä oli useampi minua koskettava juttu. Merja Larkkosen kirjoittama juttu Nina Åströmista, Heimo Enbuska kirjoitus Elsa Koposesta ja hänen kirjoittamasta jouluruno, josta tehtiin P.J. Hannikaisen säveltämä joululaulu Tuikkikaa, oi jouluntähtöset  ja myöhemmin laulun on säveltänyt myös Armas Maasalo. 

Tässä Juha Tapio esittämänä


Etsin myös Armas Maasalon sävellystä ja löysin sellaisen levyltä Muistojen joulu : tuttuja joululauluja puolen vuosisadan takaa (Ondine, 2007) ja se on lainattavissa mm. Seinäjoen kaupunginkirjastosta. 


Jouluaatto
Suomen vapaakirkon joulujulkaisu
Kustantaja: Päivä Osakeyhtiö
Etukannen pohjakuva: iStockphoto

Marjo Pulkkasen kirjoittama juttu muusikko Johanna Särkkälästä oli kiinnostavin ja etsinkin heti hänen levyttämää musiikkia ja löysin hänen Youtube-kanavansa. 

Koskettavin juttu oli Cai Talviosta sekä Kai Almgrenin ja Ari Korolaisen joulumuistot. 

Tulkoon Joulu 2016
Julkaisija: Suomen Lähetysseura
Ulkoasu: Timo Jokivartio, Ultimo Oy

Pirre Saarion kirjoittama juttu Espoon hiippakunnan piispasta Tapio Luomasta ja hänen tyttärestään Anni Luomasta jäi parhaiten mieleeni. Jussi Arolan kirjottama juttu kuvataitelija Raija Nokkalan järjestämistä Kauneimmista joululauluista hänen Pilvilinna-kodissaan sai minunkin mielimään tuollaisiin joululauluhetkiin. 




Joulusanoma
Julkaisija: Suomen Raamattuopiston Säätiö
Kustantaja: Perussanoma
Etukannen kuva: Maija Karma

En olisi tunnistanut kannen kuvaa Maija Karman tekemäksi. Olen mieltänyt hänen kuvansa hiukan toisenlaisiksi, Ehkä tämä on Karman tuntemattomampaa tyyliä. 

Petri Vähäsarjan juttu kirkkohistorian emeritusprofessori Jouko N. Martikaisesta "Tietäjät näkivät aikakausin käänteen"  (s. 7-11, 21) valottaa uudellatapaa Itämaan tietäjien kertomusta. 

Danielle Miettisien kirjoittama juttu evankelista Anne Pohtamo-Hietasesta oli myös mieluista luettavaa. 

Joulun Aika
Julkaisija: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys
Kustantaja: Kustannus Oy Uusi Tie
Kannen kuva: Philippe Gueisaz

Päivi Häkkisen juttu Tommy Hellstenistä oli mielenkiintoisin. Samoin inarilaisen Tervaniemen perheen tarina kosketti. 


Mistä hankittu joululehdet:
Talvikynttilät Herättäjän Kirjakaupasta ostettu
Joulun Sanan Kansan Raamattuseurasta tilattu
Muut joululehdet tilattu Ilon Polku-verkkokaupasta

Tänään vie nämä lehdet luettavaksi äidilleni. Hän toikin perjantaina minulle perinteisen Ilmajoen Joulun sekä uutena Kurikan joulun ja yhteistilauksena olevat Sana-lehdet. 

Jäin miettimään ortodoksisia joulun ajan lehtiä. Netistä löysin vuoden viimeisen numeron Aamun Koitto-lehdestä ja  Analogi-lehdestä.  Katolinen lehti Fides löytyy myös netistä. 







sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Naulan kantaan. Aku Rädyn sattuvia sanoja

Aku Räty on nimenä tullut tutuksi, kun olen näitä Herättäjä-Yhdistyksen julkaisemia kirjoja ja Hengellistä Kuukauslehteä lukenut.

Naulan kantaan. Aku Rädyn sattuvia sanoja oli hauska lukea. Useat sutkautukset ja pohdinnat saivat minutkin hymyilemään - tajusikokaan vastapuoli aina miten Räty toisinaan näpäyttikin voisiko sanoa ulkokultaisia uskovaisia.  Omalla tavalla Aku Räty lohdutti myös uskonsa äärellä kipuilevia.

Tässä muutama hauska poiminta, jotka sisältävät sen olennaisen - uskon Jumalaan

"Miten tulit tänne, kysyi Aku puumalaiselta mieheltä Iisalmen herättäjäjuhlilla.
Linja-autolla Mikkelistä, Erkki Talasniemi oli meitä johtamassa.
Vai johtamassa.
Hän oli vain - väliaikainen johtaja.
No, se on jo aivan eri asia."

"Tunnetko sinä tätä miestä, kysyi joku Akulta viitaten erääseen nuorukaiseen.
Tunnen toki! Oja-Roopertin pojanpoika. Nyt Jumala näkyy ruvenneen kaivamaan ojia pojan syädmeen."

Lukulistalleni menevät ehdottomasti Aku Rädyn kirjoittamat kirjat sekä Minna Kettusen kirjoittama elämäkerta Aku Räty: maan ja taivaan mies (Kirjapaja, 2003)

Naulan kantaan. Aku Rädyn sattuvia sanoja, Herättäjä-Yhdistys, 1973
Kansi: Tapani Aartomaa, Kalevi A.  Mäkinen (valok.)
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

En ole yksin

Mauno Nivala on nuoriso-ohjaaja, kasvatustyön sihteeri Lahden seurakuntayhtymässä. Hän on julkaissut vuonna 1983 Herättäjä-Yhdistyksen kustantaman nuorten romaanin En yksin,

Nelikymppisenä kun lukee 15-vuotiaan Nappi-pojan viinanhuuruisista viikonlopuista kirkonkylän baarissa tai kaverin kotona - palaa itsekin nuoruuteensa 1980-luvulle. 2000-luvun nuorelle tämä kirja saattaa tuntua vanhahkolta Shellin baareineen ja levyautomaatteineen, mutta samat kaljapussit ja väkiviinat liikkuvat yhä.... samanlaisia humalan aiheuttamia traagisiakin onnettomuuksia sattuu yhä....

Napin pohdinnat elämän tarkoituksesta, Jumalasta tuovat muistoja oman nuoruuteni kipuilusta - kuka minä olen, mikä on tämän minun elämäni tarkoitus.....

Rippikouluakin käyvät nuoret yhä - myös minun lapseni kävivät muutama vuosi sitten. Syvällisiä asioita oli poikanikin pohtinut rippileirillä... oma rippileirini jäi aika pinnalliseksi.... en minä uskaltanut ääneen asioita kertoa - halusin vain mahdollisimman pian pois koko leiriltä... joitakin muistoja silti mieleeni palaa leirikeskuksesta.... iltahetket, rippikoulutunnit...

Napin kaverin Pentin uskoontulo pohdituttaa eikä hän uskalla mennä asioista kysymään häneltä - vielä toiset kaverit ja viina vievät Napin mukanaan. Jokin johdatus Napin elämällä on hänen laskuhumalassa kävellessään kohti kotia - hautausmaalla mummon haudalla itkeminen ja rukoileminen Levolle lasken luojani.... kirkonkylän Osuuspankin mainos Aholansaaren herännänneitten nuorisokokouksesta ja Pentin kotimatka taksilla seurakuntanuorten illasta. Pentin kanssa Nappi saa juteltua hiukan uskon asioista ja hän päättää lähteä nuorten bussimatkalle Aholansaareen.

Vielä sielläkin Nappi kipuilee uskon asioiden äärellä ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi, yksinäiseksi. Pentilläkin on tyttöystävä.... ensimmäisiin seuroihin Nappi ei jää vaan pakenee pystyttämään teltan, iltaseuroihin hän jo uskaltautuu - pienin askelin Siionin virsien laulu avaa Napin sydäntä Jumalalle - kotimatkalle on helpompi lähteä...

"Ei hän vielä tiedä, mitä se Kristuksen varassa meneminen tarkoittaa. Mutta hän on ajatellut kulkea mukana ja ottaa siitä selvänä. Siinä ei menetä mitään. Nappi tajuaa, että viina ja muut kiusaukset ovat vastassa vielä monta kertaa ennen taivasta, mutta hän haluaisi ohittaa ne oikein"

Mauno Nivala: En yksin, Herättäjä-Yhdistys, 1983
Kansi: Heikki Maunula
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto



Puolipilvistä tai pilvistä

Ulla-Maija Lammi-Ketoja on kirjoittanut tämän nuorten romaani 15-vuotiaana.  Kirja on julkaistu vuonna 1976. Minä olen silloin ollut 5-vuotias.  Kirjan takakannessa on kerrottu, että hän on kotoisin Ylistaron Untamalasta Etelä-Pohjanmaalta. Nykyisinhän Ylistaro kuuluu Seinäjokeen.  Tunnistan kirjasta lakeuden maisemia. Vaikka itse olen ollut teini-ikäinen vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Jotenkin samaistun kirjan 14-vuotiaan Annun tarinaan.  Oma nuoruuteni ei ole ollut henkilökohtaisesti tälläistä kuin Annun, alkoholisti-isän varjossa elämistä. Muuten läheltä seuranneena tiedän millaista perhe-elämää se on saattanut olla. Vieläkin kirjan teema koskettaa monia lapsia ja nuoria....
Hengellisyys ja herännäisyys tuodaan kirjan tarinassa esille nuoren näkökulmasta - mietinkin, mikä minusta olisi tullut, jos olisin kulkenut seurakuntanuorten mukana tai lähelläni olisi ollut aikuisia, jotka olisivat kertoneet seuroista tai herättäjäjuhlista....
Onneksi aikuisenakin voi löytää vielä hengellisen kotinsa luterilaisen kirkon lisäksi.

Ulla-Maija Lammi: Puolipilvistä tai pilvistä, Herättäjä-Yhdistys, 1976
Kansi: Tapani Aartomaa
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjastosta



Seikkailu Jerusalemissa

Herättäjä-Yhdistyksen vuonna 1971 julkaisema nuortenkirja Seikkailu Jerusalemissa oli jännittävä kertomus Jerusalemista.  Jorma Pakkanen on kirjoittanut uskottavasti kuvaukset Jerusalemista, vaikkakin suomalaisten poikien seikkailut temppelin tunneleissa etsimässä liiton arkkia tuntuivatkin uskomattomilta. Minua silti viehätti kirjan tarinan uskonnollinen merkitys, johon oli sisällytetty seikkailukirjan teemoja.  Samalla kuvattiin 1970-luvun Jerusalemia - paljon ei ole tainnut tilanne siellä muuttua 45 vuoden aikana...

Kirjasta tulee mieleen Pertsa ja Kilu-kirjat, jotain samanlaista poikien seikkailumieltä tässä tarinassa on osattu kirjoittaa.

Jorma Pakkanen: Seikkailu Jerusalemissa, Herättäjä-Yhdistys, 1971; 2. p., 1985
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Kodin kaipaus

Tämän Aukusti Oravalan kirjan olen lukenut jo alkuvuodesta, mutta unohdin ennen kirjastoon palautusta kirjoittaa siitä kirjablogiin.  Lainasinpa kirjan uudestaan Ylihärmän kirjastosta. :) Ei löytynyt netistä eikä Herättäjä-Yhdistyksen kirjakokoelmasta Kodin kaipaus-teosta kuvallisella kannella, joten kuvana saa olla kirjaston kappale, josta sisäkannesta löytyy värillinen kuva. Onko kaikki kappaleet painettu sitten näin vai onko tuo kansipahvi liimattu kirjan sisälle, sitä en osaa varmaksi sanoa.

Kodin kaipaus sisältää myös uskonnollisia novelleja.  Teos on julkaistu vuonna 1933.  Yritän nyt kirjaa selaamalla virkistää muistiani, mitä kussakin tarinassa kerrottiin.

Mustalais-Lotta

Minusta tuntuu, että tämä novelli on julkaistu myös Tummaa kansaa-valikoimateoksessa.  Muistan hyvin tämän tarinan, missä Lotalta evättiin pyhälle ehtooliselle osallistuminen, kun kirkonkirjoista ei löytynyt merkintää, että hänet olisi kastettu.  Papit yrittivät, josko Lotta kastettaisiin uudestaan, mutta Lotta ei tahtonut - olihan hän jo kerran kasteen saanut.  Arkkipiispan vierailessa kylässä, annettiin Lotalle mahdollisuus tavata hänet ja kertoa asiansa.  Ja mikä onni ja autuus kun arkkipiispa myönsi Lotalle oikeuden ehtoolliselle ja hänet merkittiin seurakunnan kirjoihin kastettuna.

Kreeta

Kreeta on koskettava kertomus pappilan piiasta, joka vanhuuden päivillä kulki kaupaten hengellistä kirjallisuutta. Nyt en muista oliko hän Oravalan vai Malmivaaran palveluksessa Lapualla.

Vanhoista papereista

Oravalan kirjoittaa tässä ystävänsä muistelmista, jotka jäivät kesken, kuten hänen omansakin. Ensin muistelin, että hän kirjoittaisi Mauno Rosendalista tai Wilhelmi Malmivaarasta, mutta onko tämä sitten heistä jompi kumpi vai joku muu?

Kesäinen matka

Oravalan matka kohti Lapuaa ja Nurmoa täällä Etelä-Pohjanmaalla kulkee Ruoveden, Virtain ja Alavuden kautta. Kaunista kuvausta entisajasta herännäisyyden syntysijoilla.

Rovastin kyynel

Sisällisodan tai vapaussodan, kuten Oravala siitä kirjoittaa. Kirkkoon saapuu sodassa kaatuneen pojan äiti.  Äidin polvistuminen alttarille herkistää rovastin mielen.

Kuoleman keskellä

Tarina siitä miten pappi perheineen joutuu talvella veden varaan jään pettäessä - he pelastuvat Jumalaan turvaten, hevosen kylmä vesi vei mennessään....

Kun me muutimme

Papin jäähyväiset tutuille saloille heidän muuttaessa etelään.

Novellitarinoiden välissä on Aukusti Oravalan kauniita runoja, Kirjan lopussa on otsikko Vihdin virsi, jonka jälkeen on viisi laulua: Hiidenveden,Vihdinniemen, Raunioiden, Kirkon ja Matkamiehen.


Aukusti Oravala: Kodin kaipaus, WSOY, 1933
Mistä hankittu: lainattu Ylihärmän kirjasto



Paratiisin perilliset

Catherine Gaskinin Paratiisin perilliset on rakkausromaani, jonka luin siksi, että se oli yksi vaihtoehto valitsemistani rakkausromaaneista Kauhavan kirjaston lukupiiriin reilu vuosi sitten.  Tälläinen ulkomainen rakkausromaanigenre ei ole minun lempigenrejäni - Catherine Cooksonit, Barbara Cartlandit, Victoria Holtit, Danielle Steelit, Nora Robertsit eivät ole olleet minun lukulistallani vielä. Parikymppisenä luin toki Harlekiineja, Femina-sarjaa ja jotain muuta kioskiromantiikkaa. Kotimaisten kirjailijoiden rakkausromaaneja toki luin: Enni Mustosta, Anni Polvaa, Tuija Lehtistä, Elsa Anttilaa. Joskus olenkin miettinyt, että lukisin niitä uudelleen ja onhan vielä lukulistalla uusimmat Mustoset ja Lehtiset.  Eihän sitä koskaan tiedä etukäteen milloin romantikko sisälläni kaipaa tätä kirjallisuutta :)

Paratiisin perilliset sijoittuu Englantiin, Skotlantiin ja hiukan Hollywoodiin toisen maailmansodan aikaan ajanjaksolle elokuu 1940 - kesäkuu 1947. Pääosassa Julia, englantilaisen näyttelijän ja venäläissyntyisen pianistin tytär. Julian äiti menehtyy traagisen lentokone-onnettomuuden uhrina. Sotilaslentokoneen lentäjä haluaa tavata perheen ja Julia on ensimmäinen kenet hän kohtaa. Tästä alkaa heidän rakkaustarinansa - he eivät kerro totuutta Julian isälle, joka surun murtamana kasvattaa ruusutarhaa vaimonsa muistoksi.

Julian ja Jamesin rakkaustarina päättyy myös traagisesti. Julia päättää mennä Skotlantiin Jamesin kotiseudulla olevan linnaan, jossa anoppia asuu. Siellä hän synnyttää pojan,  Alasdairin.

Julian näyttelijänura tuo linnaan elokuvantekijöitä sekä miehen nimeltä  Rod McCallum. Julia rakastuu häneen, he lähtevät Hollywoodin, mutta palaavat myöhemmin Sinclairin linnaan Skotlantiin. Menneisyyden haamut ja haavat tulevat esiin, eikä Rodin huumeongelma helpota Julian elämää.

Romaanissa on myös sivujuonina Julian isän ja hänen uuden vaimonsa tarina sekä Julian kahden sisaren rakkaustarinat - Alex-sisaren toimittajamiehen katoaminen ja japanilaisten vangiksi joutuminen tuovat sodan raakuudet tarinaan ja siten tekevät tästä hiukan vakavankin romaanin.

Julian ja Alasdair-pojan kohtalo kirjan loppupuolella tuo oman jännityksensä, vaikka aavistaakin, että tällä romaanilla on kuitenkin melko onnellinen loppu.

Catherine Gaskin: Paratiisin perilliset, Otava, 1989
suom Satu Leveelahti
(engl. alkuteos: The Charmed Circle, 1988)
Kannen piirros: Mikael Paajanen
Mistä hankittu: lainattu Ylihärmän kirjasto

lauantai 17. joulukuuta 2016

Häivähdys punaista: Hella Wuolijoki ja hänen sisarensa Salme Pekkala vallankumouksen palveluksessa

Hella Wuolijoki oli nimenä tuttu ja osasin hänet jonkin verran Suomen historiaan sijoittaa. Tiesin hänet myös Niskavuori-teosten kirjoittajaksi.

Erkki Tuomioja on kirjoittanut mielenkiintoisesti Hella Wuolijoen elämästä sekä hänen vanhempiensa ja erityisesti sisarensa Salme Pekkalan elämästä. Sitä en tiennyt. että Hella oli virolainen syntyperältään.  Oman vivahteensa kirjaan antaa se, että Hella Wuolijoki oli hänen isoäitinsä.

Hella Wuolijoen poliittisen vakaumuksen lisäksi kirjassa kuvatttiin hänen yritys- ja kulttuurielämäänsä.  Kirjaa lukiessani tuli miettineeksi  että oliko mikään niin "punavalkoista" puhtaasti...

Hella Wuolijoen Niskavuori-kirjoja en ole lukenut, mutta elokuvia olen jonkin verran katsonut. Wuolijoen kirjoittamat kirjat lisään lukulistalleni ja muita hänestä kirjoitettuja kirjoja saatan myöhemmin lukea.

Salme-sisaren elämä Britanniassa oli aivan uutta tietoa minulle. Tälläistä Britanian historiasta en olekaan aikaisemmin lukenut - toisaalta historian tietämyksessäni on melkoisia aukkoja yhä.

Häivähdys punaista sai Tieto-Finlandian 2006, joten yksi palkituista kirjoista on nyt luettuna.

Erkki Tuomioja: Häivähdys punaista: Hella Wuolijoki ja hänen sisarensa Salme Pekkala vallankumouksen palveluksessa, Tammi, 2006
Päällys: Markko Taina
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Kirjasta ovat blogeissaan kirjoittaneet:

Illuusioita
Turun Tilda



torstai 8. joulukuuta 2016

Hyvää Joulua, Annika

Eila Maria Väätäisen hellyttävä joulun tarina Annikasta ja hillityt Kaarina Järven kuvat tuovat tämän lastenkirjan äärellä hyvän joulumielen.  Arkisten joulupuuhien lomassa tuodaan joulun sanoma esille. Annikalle sattuu kommeluksia, jotka hymyilyttävät aikuistakin lukijaa. Neekeri-sanan käyttö kalsahtaa korvaani  puhuttaessa tiernapojista. Kirja on julkaistu 1986....  olen ollut silloin 15-vuotias, mutta en muista neekeri-sanaa käytettävän myönteisessä mielessä (ellei ota huomioon Peppi Pitkätossua tai Agatha Christien dekkaria). Minulle neekeri-sana on aina ollut haukkumasana - nykyään sanottaisiin että rasistinen.  Jos lukisin tarinan ääneen, niin vaihtaisin neekeri-sanan kohdalle tummaihoinen. Vaikka tässä tiernapoika-kohtauksessa onkin Mari-tyttönen maalannut kasvonsa tummiksi,  Toisaalta miksi ei tässä tarinassa käytetty sanaa murjaani...
Hyvää Joulua, Annika tarina loppuu viimeiseen jouluanajan tapahtumaan eli loppiaiseen, Kolmen Itämaan tietäjän saapumiseen Jeesus-lapsen luo.

Eila Maria Väätäinen: Hyvää Joulua, Annika, Herättäjä-Yhdistys, 1986
kuvitus Kaarina Järvi
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Suolainen ruusu

Liisa Majapuro on kirjoittanut mielenkiintoisen ja mukaansatempaavan kirjan omasta lausuntaurastaan. Runonlausujasydäntäni lämmitti lukea hänen kipuilujaan lausumisen parissa, mutta myös tunsin suurta kunnioitusta ja ihailua, miten hän on hallinnut suuria runoesityksiä opettelemalla kaikki runot ulkoa!

Suolainen ruusu-teos käy läpi Liisa Majapuron elämän varrella koettuja kohtaamisia runoilijoitten parissa.  Runot ja runolyhennelmät elävöittävät tekstiä.

Liisa Majapuro teki myös esityksiä televisioon. Harmi ettei niitä ole näkyvissä esim, Elävässä arkistossa.

Hän antoi äänensä myös lasten saduille, kuten Nalle Puh. Ehkä näitä äänitteitä voisi vielä kuunnella vai ovatkohan vain c-kasetteina.

Tämä kirja antaa uskoa ja voimaa kehittyä itsekin runonlausujana - jonain päivänä minäkin rohkenen ottaa lausuntaohjelmaani enemmän runoja kuin 1-3 kappaletta. Minusta tuskin tulee koskaan lausuntataitelijaa, mutta harrastelijana minulla mahdollisuus kehittyä hyvän ohjaajan avulla - löytäen itselleni omanalaisen tyylin.

Liisa Majapuro: Suolainen ruusu, WSOY, 1996
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Paavo Ruotsalainen

Aukusti Oravala on kirjoittainut Paavo Ruotsalaisesta sekä elämäkerran että Erämaan profeetta-nimisen romaanin. Olen lukenut ensin tuon romaanin, joka oli huomattavasti laajemmin kirjoitettu kuin tämä elämäkerta.   Erämaan profeetta julkaistiinkin kolme vuotta jälkeen Paavo Ruotsalainen-elämäkerran, vuonna 1916.

Oravala kirjoittaa Lukijalle-esipuheessaan:

"Vaikka Paavo Ruotsalainen on jokaiselle suomalaiselle, jolle saattaa asettaa joitakin vaatimuksia oman kansansa tuntemisen nähden, ainakin nimeltään tuttu, on hänestä tuskin olemassa muuta elämäkerrallista esitystä kuin pastori Ernesti Kyanderin 1882 julkaisema kirjanen Paavo Ruotsalainen eli Herännäisyys Pohjois-Savossa. On senvuoksi enemmän kuin ajan vaatima, on laiminlyönnin korjaamista ja merkillisen miehen muiston velvoittamaa liittää hänen nimensä ja elämäkertansa Suomen kristikansan merkkimiesten nimien ja elämäkertojen joukkoon. Ja tätä sitä enemmän, kun tuskin ainoatakaan sivistyshistoriallista teosta viime vuosisadan vaiheista on kirjoitettu, missä ei herännäisyys ja Paavo Ruotsalainen olisi mukana."

Ernesti Kyanderin kirjanen julkaistiin 30 vuotta jälkeen Paavo Ruotsalaisen kuoleman, Oravalan teos 61 vuotta jälkeen Ukko-Paavon poismenon.

Sen jälkeen on julkaistu useita Paavo Ruotsalaista käsitteleviä teoksia - elämäkerrallisia ja romaanejakin.  Ensi vuonna tulee kuluneeksi 240 vuotta Paavo Ruotsalaisen syntymästä. Tammikuussa aion aloittaa lukuprojektin, jossa luen nuo muidenkin kirjoittamat teokset. Aukusti Oravalan teosten lukeminen on loppusuoralla - vielä yksi on lukematta ja sen jälkeen luen hänestä kirjoitetun elämäkerran Riitta Karvonen: Aukusti Oravala, pappi ja kirjailija (Herättäjä-Yhdistys, 2016)

Vaan millainen oli Oravalan Ukko-Paavosta kirjoittama elämäkerta. Teos on luonnollisesti tuon ajan tapaan kirjoitettu ja minulle jo tutulla tyylilläkin - olenhan lukenut Oravalan kirjoittamat muutkin elämäkerrat herännäisjohtajista. Jotakin viehättävää ja erityisesti historiallista tunnetta nämä vanhat elämäkerrat ovat minussa herättäneet.

Ensimmäinen luku  1777-1820

Paavo Ruotsalainen syntyi 9.7.1777 Lapinlahden seurakunnan Tölvänniemen talossa Onkiveden kylässä. Lapinlahden seurakunta kuului silloin Iisalmen emäseurakuntaan.  Piti kartasta vielä tarkistaa Lapinlahden sijainti tarkalleen ja mitä ovatkaan ne naapuripitäjät (Iisalmi, Kuopio, Rautavaara, Siilinjärvi ja Sonkajärvi). Lapinlahdella kulkee myös Paavon Polku-niminen vaellusreitti. Sinne olisi joskus mukava lähteä vaeltamaan - 95 km on aika pitkä matka, joten lähtisin sille matkalle jonkun ryhmän mukana.
Paavon äiti Anna Helena Svan on ollut ruotsinkielentaitoinen - sen ajan mittapuun mukaan on Paavo saanut sivistystä äidin perintönä.  Paavo oli seitsemästä sisaruksesta vanhin.
Oravala kirjoittaa:
"Paavon vielä pienenä poikasena ollessa teetätti äiti hänelle herraskaiset vaatteet ja kaikesta päättäen aikoi kasvattaa hänestä sukunsa jatkajan. Lapsen lahjat ja aikaisin esiintyvä älykkyys kannustivatkin äidin mielikuvitusta ja ruokkivat hänen unelmiansa" (s. 11)

Paavon setä, joka asui samassa talossa ei pitänyt näistä herraskaisista eleistä vaan kitki sitä Paavosta hellyydellä ja ivalla. Eräänä päivänä setä antoi Paavolle vuoden 1776 painosta olevan raamatun. Paavo luki raamattunsa kolme kertaa ja siitä tuli hyvin tärkeä kirja hänen elämässään jo pienenä poikana - olihanhan oppinut lukemaan 6-vuotiaana. Oravala kirjoittaa että tuohon aikaan raamattu oli hyvin kallis kirja ostaa.

Paavon ollessa 10-vuotias muuttivat he Sutelansaaren taloon Sutelan kylään ja myöhemmin Huhta-ahon taloon Varpasen pohjoisrannalle.

Paavon rippikouluopettajana oli Iisalmen kirkkoherra Johan Lagus ja Paavo oli hänen parhaita oppilaitaan. Opetus oli kuitenkin siihen aikaan sellaista, joka ei nuorissa saanut syntymään hengellisen elämän paloa. Paavokin turvasi raamattuun etsiessään vastauksia sielunsa suuriin kysymyksiin.

"Sillä välin kun Paavo taisteli nuoruutensa taisteluita, alkoi Sutelan saapua sanomia ihmeellisistä asioista, joita oli tapahtunut Savojärven kylässä, pari peninkulmaa Paavon kotipaikalta. Asikkalan ja Heikkilän talon väki oli eräänä heinäkuun päivänä 1796 ollut heinänteossa Telpäs-nimisellä niityllä. Näkymätön voima oli täällä painanut heinäväen maahan; toiset puhuneet oudoilla kielillä oudoista asioista.  Ja ennen pitkää levisivät herätykset, jotka näin olivat alkaneet, kautta koko Savojärven kylän. Oli syntynyt uusi, kummallinen elämä kylässä.  Ihmiset itkivät ja iloitsivat, puhuivat parannuksen asiasta, kun milloin toisensa tiellä tapasivat, kokoontuivat toistensa luo veisaamaan, lukemaan ja jumalansanaa harjoittamaan." (s. 14)

Paavo oli 19-vuotias, kun nämä Savojärven herätykset alkoivat.  Paavo kävi näiden heränneiden parissa, mutta heidän johtajiensa Juhana Martikaisen ja myöhemmin Juhana Lustigin puheet eivät hänelle herätystä tuoneet.

"Paavon syvempi kokemus, tarkempi oman itsensä tunto ja omaan itseensä vaativampi mieli, oli joka hänet eroitti Martikaisesta ja Lustigista ja savojärveläisistä heränneistä. Heissä oli samaa henkeä, samoja kokemuksia, mutta Paavolla oli syvempi sisällinen elämä, särkyneempi sydän ja Jumalan tuomioiden alla nöyrtyneempi mieli." (s. 17)

1799 lähti Paavo kulkien talosta taloon Jaakko Högmanin, seppämestarin Iistä jalanjäljillä - Paavo oli sattumalta kuullut tästä heränneestä ja valistuneesta miehestä.
Pitkän ja vaikean matkan jälkeen Paavo saapui sepän pajalle.

"Paavo oli tottunut jo jos jotakin kestämään, pilkkaa ja pahoja puheita, kovia ja ankaroita sanoja kotona ja kylässä. Mutta kuinka oikaan, muuttui sävy sepän sanoissa, sydän lämpeni ja heltyi ja aukesi ja pian istuivat he jo ystävinä, samasta hengestä ja mielestä osallisina." (s. 19)

Seppä Högman sanoi Paavolle "Yksi sinulta puutu ja sen yhden kanssa kaiki - Kristuksen sisällinen tunto"  (s. 19)

Paavon puheet heränneitten keskuudessa eivät ottaneet tuulta, vaan hän joutui taistelemaan Lustigin puheita vastaan pitkään. Paavo kävi vielä kertaalleen seppä Högmaninkin luona.

1800 Paavo oli vihitty Riitta Ollikaisen kanssa. He asuivat Vuorisen järven rannalla. Elämä oli karua ja ankaraa - halla vei monesti sadon.  Paavon oli lähdettävä kerjäämään jyviä lainaksi rikkaalta naapurilta Jonsan Sutiselta.  Paavo myi Vuorisen 1815 ja sai sitten apeltansa Koskiniemen talon,  joka sijaitsi Varpasjärvestä Jokijärveen juoksevan joen rannalla.  Elämä ei sielläkään ollu helpompaa. Paavo täytyi suorittaa toisille perillisille osa talosta ja seuraava vuosi oli ankara katovuosi. Talontyöt jäivät, kun Paavo kulki pitkillä seuramatkoilla puhumassa.

Heillä oli kuusi lasta. Kesällä 1817 he yrittivät matkata Puolaan. Paavo myi talonsa langolleen. He eivät päässeet Viipuria pidemmälle.  Maaherra ei antanut passia Paavolle. Heidän oli palattava takaisin. He asettuivat asumaan Pienen Soukan torppaan Syvärijärven Aholansaaren maalle. Paavosta tuli siten nilsiäläinen.

Paavon taipaleet jatkuivat ulkopuolelle oman pitäjän - herätyksiä tapahtui joka puolella.

Toinen luku 1820-1834

"Paavon vaikutus ja valta ulottui jo Pohjois-Savosta Pohjois-Karjalaan saakka. Tuli joka kerran oli syttynyt, levisi nopeasti seurakunnasta toiseen kylästä, talosta, torpasta toiseen kylään, taloon ja torppaan." (s. 41)

Vastatuulen ja taistelujen ajat tulivat vastaan. Liperissä oli Henrik Renqvistin johtama herätys.  Renqvistiläisyys oli siis Itä-Suomen rukoilevaisuutta.

1820 Iisalmen rovasti P. J. Collan teki ilmoituksen Kuopion maaherralle hartausseuroista.
"Silloin säikähtivät heränneet. He olivat tottuneet seuramenoihinsa ja ne olivat tulleet jo heille välttämättömiksi. He olivat saaneet rakennusta ja elämää ja niiden avulla ajaneet asiaansa ja levittäneet liikettänsä." (s. 49)

Seuranpitojen kielto annettiin 1823 ja uusittiin 1828. Kielloista ja uhkauksista huolimatta herätys levisi ja herännnäisyys vahvistui. Seuramenoja pidettiin salaa.

Yksi synkimmistä hetkistä Paavo elämässä oli, kun hänen poikansa Juhana murhattiin

Paavon vaimo Riitta kuoli 1831. Paavo meni naimisiin samana vuonna palvelijattarensa Anna Loviisa Savolaisen kanssa.

Kolmas luku 1834-1843

Paavon seuramatkat laajenivat Pohjanmaalle. Näillä matkoilla hän tapasi Jonas Laguksen ja Niilo Kustaa Malmbergin.
"Oli ollut vain ajan kysymys, milloin nämä kaksi liikettä, savolainen ja pohjalainen, sekä niiden johtomiehet yhtyisivät."  (s. 86)

Vieläkään ei herännäisyys ja sen johtajat saaneet olla rauhassa. Kalajoen käräjät tuomitsivat muutamia talonpoikia sakkoihin seurojen pitämisestä kotoinaan.  Myös Paavo Ruotsalainen tuomittiin maksamaan sakkoja, mutta Vaasan hovioikeus vapautti hänet sakoista.

Kotipaikkakunnallani, täällä Lapualla Paavo Ruotsalainen on käynyt ensimmäisen kerran 1839 (s. 97).

Neljäs luku 1843-1852

"Epäilemättä vaikutti Paavon persoonallisuus paljon siihen, että heränneet papit likenivät kansaa, astuivat alas siltä korkealta korokkeelltaan, johon virka, herruus ja hierarkinen henki oli kirkonmiehet koroittanut" (s. 111)

Fredrik Gabriel Hedberg irtaantui heränneistä perustaen evankelisen herätysliikkeen, jonka nykyään tunnetaan nimellä SLEY - Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys.

Paavo Ruotsalainen kuoli 27.1.1852. Hänet on haudattu Nilsiän hautausmaalle.

Viides luku 

"Kaikesta päätellen on Paavo ollut verraton puhuja. Hänen sanansa painuivat lähtemättömästi kuulijan mieleen." (s, 149)

"Kun muistamme, millainen Paavon asema oli herännäisliikkeessä vuosikymmenien kuluessa, on hyvin ymmärrettävissä hänen puheittensa ja esitystapansa esikuvallinen vaikutus ajan heränneiden pappien saarnaan ja seurapuheisiin." (s, 150)



Aukusti Oravala: Paavo Ruotsalainen, Gummerus, 2.p., 1918
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto



Sanansa mittainen

Sanansa mitttainen romaani kuvaa ikääntyneen kirkkoherran työtä ja ajatuksia elämän laitapuolen ihmisten parissa pikkukaupungissa.

Pappi kipuilee ihmisten välinpitämättömyyden  ja avuntarpeen poluilla.  Hän kulkee pitkin kaupungin katuja ja laitamia koiransa kanssa kohdaten alkoholisoituneita miehiä - osa tutuksi tulleita. Välillä hän vie heitä "hotelliinsa"  jossa miehet saavat pesun, puhtaita vaatteita, ruokaa ja yösijan sisar-hennon avulla - ilmeisesti hän on diakoniasisar. Sisar-hento nimitys vähäsen hymyilyttää, sillä tämä nainen on toisinaan hyvin ronskikin pitäessään järjestystä miehille.

Jorma Kauko oli pappi, joka kirjan takatekstin mukaan työskenteli muutamia vuosia vankilassakin. Kirjan tekstistä näkyy papin ammatti ja tuntemus päihderiippuvaisten ihmisten elämästä.

Miesten kohtalot kuvataan raadollisesti ja moni kirjan henkilöistä kulkee matkansa päähän traagisin päätöksin.  Romaanin pappi ei tunne armoa eikä sääliä miesten sukulaisten kohtaamisissa - perhetragediat paljastuvat karuin sanoin tarinan edetessä.

Pappi ja hänen poliisi- ja koulumiesystävänsä viettävät aikaa papin piilopirtillä - kalastaen, saunoen, pohtien elämän kulkua hiljaa istuen takkatulen äärellä.  Kolmen miehen parissa on myös ollut toisinaan herkkä entinen opettaja Arvid, joka on kulkeutunut yhä syvämmälle alkoholin syövereihin. Häntä kuvataan siististi pukeutuvaksi, oman kodin omistavaksi ja musikaaliseksi. Arvid ei jaksa, vaan päättää elämänsä eräänä talvisena iltana...  Arvidia ei pelasta musiikki eikä viulunsoitto ihmisten keskuudessa.

Jorma Kauko kuvaa romaanin papin työtä toisenlaisella tavalla, mitä olen aikaisemmin lukenut pappishenkilöistä romaanihenkilöinä tai elämäkerroissa - ehkä hän kuvaa kuitenkin inhimillisemmin, ilman hymistelyjä ja sitä luuloa, että papin pitäisi aina olla rauhallinen, vaikka vastassa olisi minkälainen raaka, välinpitämätön ihminen.  Saako pappi näyttää tunteensa - kielteisetkin?  Tuskin entisajan papitkaan ovat olleet kovin lempeämielisiä.  Romaanin pappikin kieltäytyy antamasta viimeistä ehtoollista isälle, joka teki väärin poikaansa kohtaan ja hylkäsi hänet. Pojan isä pitää viimeiseen asti oman päänsä,  vielä kuolinvuoteellakaan - isä haluaa vain kunniallisesti lähteä....  katumatta mitään, ilman anteeksipyyntöjä....

Romaanin papin hengellistä elämää ei kuvata paljon, mikä aluksi ihmetytti, mutta tarinan aihe ei olekaan papin elämä, vaan se mitä näille laitapuolen ihmisille tapahtuu. Jokin tarinan loppupuolen joulunajan kuvauksissa kosketti -  joulun jälleen lähestyessä.  "Hotellin" asukkaiden yksinkertaiset ja omalla tavalla hartaat joulunvietot toivat pienen toivon näiden ihmisten elämään - vielä on toisia ihmisiä jotka jaksavat välittää.

Jorma Kauko: Sanansa mittainen, Herättäjä-Yhdistys, 1976
Kansi ja suojus: Tapani Aartomaa
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto