keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Ankkuripaikka


Vuoden 1995 Tanssiva Karhu -palkinnon sai Pentti Holappa (1927-2017) runoteoksestaan Ankkuripaikka. Pentti Holapan runoteoksia en ole aikaisemmin lukenutkaan.  Hänen esikoisteoksensa, runokokoelma Narri peilisalissa julkaistiin 1950. Hän on myös kirjoittanut romaaneja, novellikokoelmia sekä muita teoksia kuten esseitä ja näytelmiä.

Ankkuripaikka on Holapan 14. runokokoelma. Takakansitekstissä sanotaan:
Tässä tumma sävyisessä yön ja kuoleman runoteoksessa maailma näyttäytyy kylmänä, sattumanvaraisena paikkana, jossa lohtua on niukalti. Tähän maailmaan runoilija kirjoittaa rakkauden ja ystävyyden mahdollisuuksista.

Pilvi ja meri
Miksi sanat ovat pilviä? Vahvaa symboliikka meren ja taivaan symbioosista, mutta silti niiden välimatkasta. Vahvojen tunteiden runo, joka saa minut vakavoitumaan, ajattelemaan vaikeita elämän asioita.

Opettelen puhumaan vaikenemalla
Elämän rosoisuutta, rakkauden kipuja kuvattuna meren äärellä, rantakallioiden kovuudessa.

Hengittäisinpä
Luonto, kaupunki, ihmiset, elämä – syy elää, aika kuolla, lakata hengittämästä.

Missä ovat linnut
Tässäkin runossa ollaan meren ja rantakallioiden äärellä, kaupungin sykkeen läheisyydessä.

Ranskassa
Tunnelmia Ranskasta, tähän runoon voi päästä sisälle, vain jos on itse käynyt Pariisissa.

Keskeneräinen runo
Itsensä pohdiskelua, yhteiskunnan ajattelua.

Kiinan naapuri
Neuvostoliittoon/Venäjään liittyvä runo.

Maantiedettä
Tässä runossa ehkä ollaan vielä Neuvostoliitossa/Venäjällä tai ehkä jo Kiinassa.

Kaapelointialus
Tämä runo on hiukan vaikeaselkoinen ihmisen tunteista ja ympäristössä tapahtuneesta.

25. lokakuuta
On jokin tietty merkitys tällä päivällä, kuka olikaan Descartes…

Lumikide
Filosofinen runo ihmisen ajattelusta, ajatuksista.

Liputuspäivä
Erilainen runo Suomen itsenäisyydestä, nykyisyyden ja menneisyyden kivuista.

Taistelulaulu
Sodan arvista, sankaruutta vailla.

Kaksi poikaa
Erilaisuutta, tunteita – pelkoa, epävarmuutta.


Koskettava runo yön hiljaisuudesta rakkauden äärellä.

Kesäilta
Kauneuden ja kovuuden kohtaaminen. Rakkauden ja kivun vastakohdat.

Vallankumous
Erilaisuuden hyväksymistä, tahdon vapautta.

*********************
Arielin ilmestys
Tämä runo on monivivahteinen – surrealismia?

Enkelin käsi
Elämän hetkien kuvausta, jossa on luopumisen vivahde.

Eläintieteellisessä museossa
Tämäkin runo on hiukan vaikea avata ja tulkita.

Ravintola puutalossa
Kaupunkielämää, taiteilijaelämää puutalossa ja sen ympäristössä.

Sairas ja parantaja
Haavoittuvuutta ja paranemista.

Merimies ja vanki
Rakkautta, mielen vankeutta.

Vieras
Kaunis rakkausruno.

Kajastusta
Kuvailua mitä tapahtuu kirjoituspöydän ympärillä, luonnossa, meren äärellä.

Haaksirikkolaivoja
Merielämää, vahvoja tunteita.

Soitin lakanoilla
Vahva, eroottinen runo.

Koirani on vanha
Koskettava runo koirasta, vanhenevasta miehestä ja vanhenevasta koirasta.

Sinun maisemassasi
Tässäkin runossa näen rakkautta, joka on kuvattu kauniisti, mutta samalla hyvin hauraasti, ilman mitään turhia sanoja ja tunteita.

Veitsenterällä
Symboliikka, joka ei ihan avaudu mulle.

Ahne kansallisrunoilija
Runouden raadollisuutta.

Koira nukkuu
Vanhan koiran luopumista.

Maailmanloppu huomenna
Espanjan elämää.

Aamu kukkii
Ihmissuhdeasioita.

Ensilumi
Tämä runo ei aukea mulle.

Talvipromenadi
Hautojen muistot.

Ankkuripaikka
Osa runokokoelman runoista on mulle liian monimutkaisia, kuten tämä runo.

Nyt olen
Pelon tunteen väistymisestä.

Ullakkohuoneessa
Elämää toisen ihmisen lähellä.

***************
Oraakkelin puolella
Mitähän tästä runosta nyt sanoisin… ei vaan säväytä millään lailla.

Valokeila
Rakkauden vankina.

Uhkaus
Tämän osion runot eivät vaan on mun juttu.

Takaisin kotiin
Mitä on oleminen, eläminen?

Enemmän valoa
Valon kaipuuta.

Vain siru
Voi, apua, mä en vaan tajua ja jaksa näitä kaikkia runoja….

Päivällinen
Vanhenevan miehen ajatuksia.

Unilääkettä
Unen ja valveen rajamailla.

Hätävalhe
Uskontoa, universumia, utopiaa.

Ihminen
Niin, mikä on ihminen, mikä tekee meistä ihmisiä.

Kivisilta, itkupaju
Toisen ihmisen läheisyyttä.

Mustasta valkoiseen
Epätoivoa, ahdistusta, kaipuuta.

Pitkä juna

Elämän juna.

Runot on jaettu kolmeen osioon. Ensimmäisessä osiossa oli runoja, jotka koskettivat minua. Toinen ja kolmas osio sisälsvät runoja, joita en oiken ymmärtäny, enkä niitä osannut mitenkään tulkitakaan. 


Pentti Holappa: Ankkuripaikka, WSOY, 1994
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

tiistai 14. toukokuuta 2019

Sielun veli


Tanssiva karhu -runopalkinto on Yleisradion vuodesta 1994 lähtien jakama tunnustus kirjallisesti korkeatasoisesta kotimaisesta runoteoksesta. Yle loi palkinnon kirjallisuustoimittaja Juha Virkkusen ideasta, kun kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon piiristä oli rajattu runous pois.  Sirkka Turkan runoteos Sielun veli sai ensimmäisen Tanssiva karhu – palkinnon.

Sirkka Turkka on syntynyt 2.2.1939 Helsingissä, nykyinen kotipaikka on Lohja. HuK Helsingin yliopisto 1967, tallimestari Ypäjän hevoshoitokoulu 1970. Turkka oli mukana Iowan yliopiston kirjailijaohjelmassa 1991. Hän on työskennellyt Helsingin kaupungin kouluvirastossa 1960-luvulla ja 1971-1972, lomasijaisena Auroran sairaalan kirjastossa 1965, Nikkilän sairaalan kirjastossa 1974-1975, Espoon tallissa tallimestarina 1980-1981 ja hevosten hoitajana Honkolan kartanossa Urjalassa 1984, 1985 ja 1986. Sirkka Turkka on toiminut vapaana kirjailijana vuodesta 1974.  (lähde www.eliaskirjailijat.fi)

Sirkka Turkan esikoisteos oli runokokoelma Huone avaruudessa (Tammi, 1973).
Sieluni veli on ensimmäinen runoteos, jonka olen lukenut Sirkka Turkalta.  Hänen runoistaan on sanottu, että niissä kuvastuu luonto ja uskonnollisuuskin.

Sielun veli -teoksen runot ovat osittain pitkiä (proosa)runoja, joista en ole varma aina montako sivua yksi runo käsittää. Osa runoista on kirjoitettu myös englanniksi.
Kokoelmassa Sielun veli on aineksia eri tahoilta. Israelin matkalta kokoelmaan tuli Turkalle rakas ja kaunis osasto. Hän itse kertoo, ettei matkusta kirjoittaakseen runoja, mutta Israelin matkalta hän sai niitä. Kokoelmassa on myös Iowan vaikutusta. Tekstiin tulee englantia, kunnes runot muuttuvat kokonaan englanniksi. Kokoelma päättyy kuitenkin jälleen suomen kieleen. Sielun veli on, tottakai, koira: "Musta koira nukkuu vieressäni, sielun veli, sen sydän lämmittää pienen huoneen, rannan kivet ja järven jään". (lähde: www.eliaskirjailijat.fi)

Minua kiehtovat luonnonläheiset, uskonnolliset runot, jotka on verhottu mystiseenkin symboliikkaan.  Ensimmäisen runon (suku)historian osat vievät minut menneisyyteen, kuvittelen itseni runotarinan sivustakatsojaksi, kanssakulkijaksi.

Kolmannen osan runoista, minun runosydämeeni iskee tämä runo:

Suuri kivi on kasvanut keskelle metsää,
                  keskelle sydäntäni.
Horsmat ovat nyt lumen alla, siis nämä
   ketunpyllyt eli Jeesuksen käsivarret,
        kesän tuohukset.
     Minun on kylmä tässä maailmassa,
 josta sinä vedit kynäsi ja kamppeesi pois,
     menit itse edelläsi, yöhön,
        kuin palava soihtu.
Sinä toivoit mustaa yötä, ja kokonaan mustaa
   hevosta, kannusta sitä nyt päin pimeää.
Kun metsä on lumesta sekaisin,
     sinun pääsi ihan hyvin sekaisin
            ja niin täynnä kaunista pimeää.


Millaisia tunteita, makuja tai ajatuksia runous herättää? - Osallistu Tanssiva karhu -runopalkinnon lukuhaasteeseen! Katso tiedot linkistä


Sielun veli -runoteoksesta on kirjoittanut blogissaan:



Sirkka Turkka: Sielun veli, Tammi, 1993
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

torstai 9. toukokuuta 2019

Hyvä tyttö

Toukokuun lukupiirikirjana oli Ulla-Maija Paavilaisen Hyvä tyttö. En valitettavasti taaskaan ehtinyt kirjaklubin lukupiiriin keskustelemaan.

Tämä oli ensimmäinen Ulla-Maija Paavilaisen teos, jonka luin. Aihe oli kiinnostava, mutta tyyli ei puhutellut minua tällä kertaa. Päällimmäisenä jäi vain mieleen ihmissuhdeongelmat parisuhteissa. Ehkä vertasin liikaa toimittajan työn kertomista Maarit Tyrkön elämäkertoihin, jotka olen lukenut parisen vuotta sitten.  Jotenkin en vain päässyt sisälle lehtimaailmaan, että tämä tarina olisi vienyt minut mukanaan.

Aura, Erika ja Lisa eivät antaneet tarinoillaan minulle kuin tyhjän olo – minä vain en ole oikea ihminen tälle kirjalle…. 

Ehkä tämä tarinan maailma on minulle liian vieras, liian karu, pinnallinen… ehkä liian kovakin, pelottavakin.  Ehkä tämän tarinan lukemisen tarkoitus oli tällä kertaa tuoda nämä tunteet esiin.


Ulla-Maija Paavilainen: Hyvä tyttö, Otava, 2019
Mistä hankittu: Kauhajoen kaupunginkirjasto


Hyvä tyttö -romaanista on kirjoitettu seuraavissa kirjablogeissa:

Annelin lukuvinkit
Anun ihmeelliset matkat
Bittiparatiisi
Kirjanmerkkinä lentolippu




torstai 4. huhtikuuta 2019

On toinenkin polku taivaaseen

Huhtikuun Kirjaklubin lukupiirikirjana on Markku Mantilan On toinenkin polku taivaaseen. Markku Mantila toimii viestintäkonsulttina perustamassaan viestintätoimisto Commanti Oy:ssä. Aiemmin hän on työskennellyt valtioneuvoston viestintäjohtajana, sanomalehti Kalevan ja sitä ennen sanomalehti Pohjalaisen vastaavana päätoimittajana sekä ulkoministeriössä. Mantila on palvellut diplomaattina Suomen suurlähetystöissä Etelä-Koreassa ja Espanjassa

On toinenkin polku taivaaseen tapahtumapaikkana enimmäkseen 60- ja 70-luvun Mantilankylä Peräseinäjoella Etelä-Pohjanmaalla.  Peräseinäjoki on luonnollisesti mulle tuttu paikkakunta (nykyisin kuuluu Seinäjokeen), Mantilankylä ei niinkään.

Alussa kirjan tarina tuntui liian puisevalta ja tuskailinkin, että millä ehdin 510 sivua lukea viikossa....
Puolessa välissä henkilöiden elämähistoriat olivat mielenkiintoisia ja omalla tavalla koskettaviakin. Vaikka en yleensä hätkähdä ronskista kielestä, välillä kiroilu ja alatyyli ärsytti.

Maakuntalehtien nimenmuunnokset Maa-Sanomat ja Rannikko aluksi tökkivät - ne kait oli tarkoitettu humoristisesti kuvaaviksi sanomalehti Ilkkaa ja Pohjalaista (kirjan tarinan aikaan nimellä Vaasa-lehti), mutta kyllä nimihin sitten alkoi pikku hiljaa tottumaankin.

Allan Lauttamuksen tarina tuntui hiukan uskomattomaltakin, yhden nuoren miehen tarinaksi, pikkukylästä rakennusmiehestä ministeriksi. Allanin hahmo kuitenkin vei tarinaa eteenpäin kiinnostavasti, vaikka hän ehkä oli liikaakin "täydellinen" - onkohan sittenkään tuollaisia poliitikkoja vielä, toivottavasti.

Vaan mikä se toinekin polku sitten on taivaaseen, sitä en ihan saanut selville...  ehkä oma uskonnollisuus luo vain sen yhden polun taivaaseen....

Paljonhan tarinassa oli poliittista peliä, mutta myös elämänarvoihin liittyvää pohdintaa. Eteläpohjalaisessa pikkukylässä 70-80-luvuilla asuneena tunnistin toki monet henkilöhahmot ja tavat asioita käsitellä, vaikka ne eivät lapsena/nuorena pahemmin itseäni kiinnostaneet.

Jossain haastattelussa Mantila on sanonut, että voisi kirjoittaa tarinaan jatkoakin. Ehkä minä sittenkin lukisin toisenkin kirjan Peräseinäjoesta - miten se PPTH siitä rakentuu, siihen aikaanhan romaanin tarina päättyy.  Ja miten käy peräseinäjokisten muiden romaanihenkilöiden rovasti Helteen ja hänen vaimonsa, Viitalan, Kohtalan ja Rentolan. Ja ketä nuoria ilmestyy Antti Lauttamuksen lisäksi.


Markku Mantila: On toinenki polku taivaaseen, Docendo, 2018
Kansi: Lasse Rantanen
Mistä hankittu: lukupiirikirja Alajärven kaupunginkirjasto



maanantai 25. maaliskuuta 2019

Avaran armotaivaan alla

Seppo Suokunnas on toimittanut pikkukirjasen, johon hän on koonnut F.G. Hedbergin tekstejä hänen julkaisemista kirjoista ja lehtiartikkeleista.  Kirjasen tekstit on lyhyitä päivän tekstejä , joista löytyy viittaukset Raamatun teksteihin.


F.G. Hedberg: Avaran armotaivaan alla (toim. Seppo Suokunnas), Aurinko Kustannus, 2011
Ulkoasu: Iiris Kallunki
Mistä hankittu: lainattu Seinäjoen kaupunginkirjasto

Hedbergin perintö


Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys julkaisi Hedbergin perintö vuonna  1962  pienenä kirjasena F.G. Hedbergin syntymän 150-vuotisjuhlassa Helsingin yliopiston juhlasalissa 30.10.1961 pidetyt puheet ja juhlaesitelmän.

Kirkon tervehdyksen esitti  arkkipiispa Martti Simojoki. Pofessori Erkki Kansanaho piti juhlaesitelmän: Fredrik Gabriel Hedbergin merkitys Suomen kirkossa. Rovasti Toivo Rapeli piti puheen: Taisteluiden Hedberg. Kirjasessa on muutama mustavalkokuva Hedbergistä sekä niistä kirkoista ja alueista, missä hän asui.

Arkkipiispa Simojoki on sanonut tervehdyksessään:

"Hedberg löysi Lutherilta ja luterilaisen kirkon tunnuskirjoista viittamerkit, joita seuraten päästään perille, ja niin hänen elämäntyönsä tuli merkitsemään tunnustuksellisen luterilaisen tietoisuuden syventymistä kristikansan syvissä riveissä."

Professori Erkki Kansanahon juhlaesitelmä ei sinänsä tuonut minulle uutta näkökulmaa Hedbergiin, koska olen lukenut Hedbergistä 2000-luvulla kirjoitetun elämäkerran. Samaa voin todeta rovasti Toivo Rapelin puheesta. Kirjanen kuitenkin oli mielenkiintoinen katsaus historialliseen juhlaan, josta on jo ehtinyt kulua lähes kuusikymmentä vuotta.


Hedbergin perintö: F.G. Hedbergin syntymän 150-vuotisjuhlassa Helsingin yliopiston juhlasalissa 30.10.1961 pidetyt puheet ja juhlaesitelmä, Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys, 1962
Mistä lainattu: Vetelin kunnankirjasto

Kalevi Lehtisen kirjoja

Parisen vuotta sitten kävin seurakunnan järjestämän Alfa-kurssin.  Saimme jokainen kurssikirjasen Tutki elämän tarkoitusta.  Tässä kirjasessa oli monia lukuvinkkejä, joista olen osan ehtinyt lukemaan.

Ensimmäisessä Johdanto-osiossa Tässäkö tämä elämä on? Lukusuosituksena olivat Kalevi Lehtisen kirjat Sinulle ja Löytöretkellä.  Lainasin molemmat kirjat kirjastostamme.  Sinulle-kirjan kansi onkin tehty Armo lakeudella-päiville 2010, kahdeksan vuotta sitten.  Lehtisen Sinulle-kirjaa on toki tehty muulloinkin erilaisiin hengellisiin tapahtumiin – onhan siitä otettu jo yli kolmekymmentä painosta.  Vaan kuka olisi tämän ajan puhutteleva kirjoittaja – Kalevi kun on jo taivaanrannan tuolla puolen….


(tämä on eri kansi)

Kalevi Lehtinen on kirjoittanut Sinulle-kirjansa ensimmäisen painoksen vuonna 1995 – 23 vuotta sitten.  Hän kirjoittaa esipuheessaan:
Sinulle-kirjaan sisällytetyt puheet on pidetty kahdessa hyvin erilaisessa tilanteessa. Alkuosassa on kooste vuonna 1989 Jyväskylän Tie auki-tapahtuman puheista.  Loppuosan sanoma on koottu puheistani Helsingin yhteiskristillisellä julistus- ja rukousviikolla tammikuussa 1995.”

Miksi elän?
Kalevi Lehtinen kertoo puheissaan omasta uskostaan ja elämästään kaikkine vastoinkäymisineen sekä ihmisten kohtaamisista.
… Jumala oli tehnyt suunnitelman elämääni varten jo ennen maailman perustamista, niin kuin Efesolaiskirjeessä sanotaan. Ei elämä pääty siihen hetkeen, jolloin ummistan silmäni viimeisen kerran, vaan on olemassa iankaikkisuus, tulevaisuus rajan toisella puolella.”  (s. 14)

Mitä teen?
Seurakunta on paikka, johon saadaan tulla lataamaan akkuja, että meillä riittää sitten virtaa arkielämässä omilla työpaikoillamme ja kodeissamme. Jumalan tarkoitus on, että jokaiselle on paikka.” (s. 18)

Kuka olen?

Minä saan olla Jumalan lapsi.

Miksi tulen?
Jumalan lapsi on samaan aikaan Jumalan silmissä täydellinen, ja kuitenkin hänessä on paljon kasvutilaa.”  (s. 21)

Mihin menen?
Elämän lopullinen päämäärä on iankaikkisuus.” (s. 23)

Tie auki turvallisuuteen
Jumalan lapsi voi olla epävarmana, turvattomana, arkana ihmisenä.  Siinä menettää kyllä sen ilon ja turvallisuuden, jonka Jeesus haluaisi meille antaa. Turvallisuus, jota Jeesus tarjoaa, on lahjaa eikä vaatimusta.  Jeesus haluaa antaa sen meille, koska hän rakastaa meitä.  Hän on meidän puolellamme. Hän ei vaadi ehdotonta varmuutta, vaan hän osoittaa varmuuden perustuvan siihen, että hän on niin hyvä. Hän on tehnyt kaiken meidän puolestamme, ja siksi meidän ei tarvitse pelätä.” (s. 30)

Rukous
10 kohtaa avuksi rukouselämään:
1. Kuule, sinua rakastetaan
2. Anna Kristuksen puhdistaa sinut
3. Kristus rukoilee puolestasi
4. Pyhä Henki rukoilee sinussa
5. Suunnittele
6. Rukous on kokonaisvaltaista
7. Laula
8. Ylistä
9. Kun rukoilet, muista, että taivas on läsnä
10. Rukoile Jeesuksen nimessä

Yhteys
Miksi yhteys?
1. Jeesus Kristus rukoili, että kaikki hänen omansa olisivat yhtä
2. Jeesus Kristus antoi henkensä sen puolesta, että kaikki hänen omansa olisivat yhtä
3. Yhteys on Kristuksen käsky
4. Jumalan seurakunnan yhteys kuuluu terveeseen oppiin
5. Kaikki Kristuksen omat tulevat kerran mahtumaan samaan taivaaseen
6. Yhteys on rikkautta
7. Erilaisuus rikastuttaa meitä vielä taivaassakin
8. Lähetyskäskyn toteuttaminen maailmassa, maailman evankelioiminen


Näky
Jospa sinä ja minä miettisimme, mitä omassa kaupungissamme voisi tapahtua.  Mitä jos Suomessa jokainen ihminen saisi tuoreesti, elävästi ja aidosti kokea ja kuulla sanoman Jeesuksesta?” (s 110)

Voima heikkoudessa
Mitä on heikkouden voima?
- Se on särkymisen voimaa
- Heikkouden voima on pohjalla olemisen voimaa
- Rukouksen voima on heikkoa varten
- Yhteyden voima
- Armon voima on valtava

Miten elää elämää Kristuksessa?
1. Raamattu.  Lue, tutki, opettele ja sovella Jumalan Sanaa
2. Rukous
3. Anteeksiantamus
4. Seurakunta


Löytöretkellä-kirjan (3. uud. painoksen, 1999) esipuheessa Kalevi Lehtinen kirjoittaa:
Löytöretkellä on uudistettu painos kirjasta, joista ensimmäinen painos ilmestyi 1983. Siitä olen tiivistänyt kansanpainoksen, joka on lähes puoliksi uutta.”

Kirjan takakannessa sanotaan:
Hän (Kalevi Lehtinen) kertoon oman uskonelämänsä alkutaipaleesta ja uskon perusasioista tavalla, joka tempaa mukaansa. Hän ravistelee, herättelee ja houkuttelee ajattelemaan. Sen lisäksi hän kutsuu kokemaan ja ennen kaikkea elämään todeksi evankeliumia.”

Harharetkeltä löytöretkelle – Pakkolasku arkeen

Ihmekös se, että olin aina luisunut harharetkille, kun olin yrittänyt ankkuroida pelastustani lastiruumaani! Nyt sain kiinnittää ankkurini Golgataan, Jumalan minusta riippumattomaan pelastustekoon. Golgatan peruskallio kestää tunteitteni ailahtelut, omantuntoni syytökset ja kokemusteni harharetket antamatta periksi tippaakaan.” (s. 25)

Ankkurin oikea paikka – Sovitus

Jeesuksessa Kristuksessa huonoinkin ihminen on täysin turvassa, koska hänen rangaistuksensa on jo täydellisesti kärsitty.” (s. 40)

Leppyminen – Lunastus

Samoin kuin sovitus, myös lepytysuhri on Jumalan muuttumaton, kertakaikkinen, yleispätevä ja ihmisestä riippumaton teko, jolle voi pelastuksensa ankkuroida.”  (s. 45)

Valinta – Jeesuksen vastaanottaminen

Meidän ei tarvitse uhrata sen enempää Jumalan valintaa kuin ihmisen vastuutakaan. Sen sijan meidän on uhrattava oma logiikkamme, joka on liian pieni Jumalan tajuamiseen. Silloin voimme hyväksyä paradoksin, luovan jännityksen, ja myöntää, että Jumala on suurempi kuin meidän ajattelumme ja teologiamme.” (s. 73)

- Auttaa meitä ottamaan Raamatun sanat käyttöön, sovittelematta mitään tai tinkimättä meidän mielestämme ristiriidassa olevista asioista – rohkaisee luottamaan koko Raamattuun

- Auttaa meidän maailmankuvaamme laajenemaan ”pintaoliotasolta”, pois kouristuksenomaisesta tarpeesta järjestää asioita sopusointuun kompromissin avulla

- Ihmisen järki ei ole sen enempää kaikkitietävä kuin kaikkivoipakaan

- Olemme vapaat korostamaan sekä ihmisen vastuuta, että Jumalan valintaa, voimme auttaa toisia

- Koko todellisuuden takana on Kaikkivaltias Jumala, joka on suurempi, pyhempi, voimakkaampi ja rakastavampi kuin me ikinä pystymme tajuamaan

Vanhurskauttaminen – Uudestisyntyminen

Sinä hetkenä, kun otamme Kristuksen vastaan, hän tulee asumaan meihin. Meissä on silloin jotakin, joka ei enää koskaan kuole. Kristus elää iankaikkisesti, ja kun hän on meissä, niin meissä on iankaikkinen elämä.” (s. 104)

Usko – Anteeksianto

- Usko on suhde Jumalaan
- Usko on suhde Jeesukseen
- Usko on vastaanottamista
- Usko on Jumalan työn tulosta
- Usko on Kristuksessa ja Kristus meissä

Pelastusvarmuus – Armo

Ihminen, joka todella ymmärtää, mitä vapaus on, ei ajaudu laittomuuteen vaan armoon. Vain armossa ihminen voi rentoutua niin, ettei hän enää ole omien tekojensa varassa. Raamatun sana johtaa meitä elämään armosta eikä laittomuudesta.” (s. 180)

Kalevi Lehtinen: Sinulle, Päivä, 2010
Armo Lakeudella-kansi
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Kalevi Lehtinen: Löytöretkellä, Päivä, 3. uud.p., 1999
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Keskipäivä


Muutama vuosi sitten kirjaston poistokirjapinosta löysin runokirjoja, jotka halusin pelastaa luettavaksi, osan omaan kirjahyllyyn säilytettäväksi.  Jaakko Heikinheimon esikoisrunoteos Keskipäivä vuodelta 1957 oli yksi näistä runoteoksista.
Jaakko Heikinheimo (1915 – 1990) oli suomalainen kirkkoherra ja runoilija.  Kesäpäivä -runoteos on otsikoitu seitsemään väliotsikkoon: Aseveljet, Keskipäivä, Runoniekka, Kevätsarja, Hiomapöydällä, Sun haltuus ja Mosaiikki.

Aseveljet
Seitsemän runoa käsittelevät talvi- ja jatkosodan aikaa ja myös lähivuosia jälkeen sodan, kuten runo Vappu 1947. Heikinheimon runotyyli on vanhahtavan arvokasta, vakavaa ja surumielistä.

Keskipäivä
Seuraavat kymmenen runoa kuvailevat Suomen luontoa Talviaamusta Suvikevääseen, Pihlajasta Pajunkissoihin, Keskipäivästä Iltaan.  Nämä luontorunot koskettavat minun sisintäni.

Keskipäivä

Metsän neulasmattoon
painan askeleen,
katse uupuu kattoon
savunsiniseen

Jäivät tuulentuvat
unhoon itketyt,
seestyneemmät kuvat
ehkä piirrän nyt:

Polun poikki lento
poutaperhosen,
aihe tyyni, hento
keskipäivänen.
-Jaakko Heikinheimo-

Runoniekka
Kuusi runoa runojen kirjoittamisesta, runoudesta huumorinkukkanen rinnassa.

Kevätsarja sisältää vain yhden runon.

Hiomapöydällä
Viisi uskonnollissävytteistä runoa – elämän hiomapöydästä.

Sun haltuus
Seitsemän uskonnollista runoa kirkosta, ehtoollisesta, elämän ehtoopuolesta.

Mosaiikki
Seitsemän runoa elämän hengellisyydestä, armosta.

Jaakko Heikinheimon runot ovat koskettavia vanhemman ajan kuvauksia – runonlausuntaan sopivia.

Jaakko Heikinheimo: Keskipäivä, WSOY, 1957
Mistä hankittu: kirjaston poistokirja

Roope Lipastin teoksia

Virtasen historia on hilpeätä historiankirjoitusta.  Roope Lipasti on keksinyt oivallisia uusia selityksiä ja merkityksiä Suomen historian tapahtumiin.  Jokaisessa historiallisessa tapahtumissa on herra Virtasella näppinsä pelinsä. Maailmanhistorian keksinnötkin ovat lähteneet alunperin Virtasen kokeiluista kuten ensimmäiset puiset kirjapainokirjaimet. Virtanen on ollut hyväntahtoinen mies, hän on auliisti esitellyt ja kertonut keksinnöistään ja ei ole ollut kovin pahoillaan, vaikka joku muu on hänen keksintönsä tai ajatuksensa ominut.  Paitsi herra Vilenille hän kirjoitti kirjeen, kun ei ollut tyytyväinen miten hän oli ottanut Venäjällä käyttöön Virtanen Martta-aatteen - herra Vilen oli siis Lenin :)
Kovin tosikkomainen ei sovi olla, tätä kirjaa luettaessa. Jotkut asiat saattavat olla liian pyhiä, eikä niistä olisi sopinut kirjoittaa humoristisesti - minua ne eivät haitanneet, vaikka olen pohjalainen ja no, asun tällä hetkellä Lapualla :)

Pihalla : erään remontin tarina on  hauska, päiväkirjamainen Roope Lipastin tarinointi oman talon remontoinnista toi mieleen ensimmäisen kirjan tarinan (Rajanaapuri), jonka häneltä luin.  Minusta on mielenkiintoista lukea "tosi tarinoita" talon remontoinnista, rakentamisesta ja puutarhanhoidosta.  Tästäkin kirjasta sai vertaistukea siihen ajatukseen, ettei kaikkien tarvitse olla remonttireiskoja tai puutarhapirkkoja - yrityksen ja erehdyksen kauttakin voi onnistua. Tai projektin voi jättää hautumaan tai muuttaa suunnitelmia.
Ihailen Roope Lipastin innovatiivisuutta, rohkeutta ja jaksamista - minä olisin jo luovuttanut monet kerrat! Kauhulla toisinaan ajattelen kymmenen vuoden päästä odottavaa talon täysremonttiamme... olen kyllä miehelleni ilmoittanut, että käytännön hommiin en osallistu (naula on keskellä kämmentä totaalisesti) ja sisustussuunnittelijan apua tarvitaan myös pitämään minun unelmani mm. keittiöstä realistisena.

"Jokaisella viikonpäivällä on värinsä", kirjoittaa Roope Lipasti. Halkaisukirvesmies; elämä ja vähäisemmät teot kirjassa on tarinat kerätty viikonpäivien alle.  Ennen tarinoita kerrotaan millainen mikin viikonpäivä värinsä myötä on.
Roope Lipastin huumorityyli loistaa jälleen tämän kirjan teksteissä - nelikymppisenä, kahden lapsen äitinä (myös jo teinivaiheet ja aikuisuuden kynnyksen ylittämisen kokeneena) hihittelen Lipastin perheen tapahtumille.  Ja ehkä Roope Lipastin kautta ymmärrän jälleen enemmän "miehen elämää".
Luonnollisesti tässäkin kirjassa on paljon tarinoita talon ikuisuusprojekteista, mutta myös perhe- ja parisuhde-elämästä ja töistä.

Jos aikuisten romaanit ja elämäkertakertomukset sekä uudelleenkirjoitettu historia sai minut hihittelemään, niin kyllä Vilhemiinan tarinakin siinä onnistuu.
Vilhemiina ja Juustopään tapaus on hauska kirja, josta löytävät omat hauskat juttunsa niin lapset kuin vanhemmatkin. Jos lapseni olisivat vielä sen ikäisiä, niin tämän kirjan lukisin heille ääneen.
Loistavasti keksittyjä nimiä ja paikkoja - pölynimurikauppiaskin saa uudet ulottuvuudet :)

Vilhelmiina ja vaaralliset kirjat-tarinassa seikkailee outo kirjastotarkastaja, joka saa Kourukkalan kirjaston kirjastonhoitajan ja kirjaston kokoelman lähes tuhon partaalle. Onneksi on Vilhelmiina, joka rientää apuun kaksosveljineen. Hiukan tarvitaan myös Pedron apuakin.

Roope Lipastin Vilhelmiina-tarinat ovat yhtä hauskoja kuin Nopolan siskojen Risto Räppääjät ja Heinähattu ja Vilttitossu-tarinat.


Roope Lipasti kirjoittaa vaikeasta aiheesta hellyttävän humoristisestikin. Ystäväni, Pasilli tarina auttaa ymmärtämään erilaisia lapsia - tämän kirjan myötä toivottavasti vanhemmat keskustelisivat lapsen kanssa mieltä askarruttavista asioista.  Voisiko kirja olla myös rohkaisuna lapselle, joka on itse kirjassa 9-vuotiaan Tommin tilanteessa...



Terveisin Robinson Saarinen on koskettavan hauska kertomus, siitä millaista olisi herätä ja huomata olevansa maailmassa ihan yksin.  Olisiko se kivaa, kun voi tehdä mitä haluaa, milloin haluaa ja kaupoistakin voi hakea ihan mitä vaan. 
Robinson Saarinen tuntee itsensä yksinäiseksi ja alkaa kirjoittamaan kirjeitä ja kokee yhtenä aamuna yllätyksen ovellaan.
Tästä alkaa jännittävä seikkailu - kuka kaikkea kaupungissa ohjailee?

Roope Lipasti: Virtasen historia, Karisto, 2012
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Roope Lipasti: Pihalla: erään remontin tarina, Majakka, 2006
Mistä hankittu: lainattu Ilmajoen kunnankirjasto

Roope Lipasti: Halkaisukirvesmies: elämä ja vähäisemmät teot,  Atena, 2014
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Roope Lipasti: Vilhelmiina ja Juustopään tapaus, WSOY, 2006
kuvittanut Ulriikka Lipasti
Mistä hankittu: Lapuan kaupunginkirjasto

Roope Lipasti: Ystäväni, Pasilli, WSOY, 2009
kuvittanut Ulriikka Lipasti
Mistä hankittu: Lapuan kaupunginkirjasto

Roope Lipasti: Terveisin Robinson Saarinen, WSOY, 2010
kuvittanut Jani Ikonen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Aurinkoon puettu aika

Sain viime kesänä kirjailijalta hänen romaaninsa Aurinkoon puettu aika. Joulun aikaan ehdin kirjan lukemaan ja nyt vihdoin saan teillekin kertoa ajatuksiani tästä hengellisestä romaanista.

Satu Prusti Nelson(s. 1969) on koulutukseltaan taidehistorioitsija, mutta sydämeltään tarinankertoja ja kuvantekijä. Hän on kirjoittanut matkareportaaseja sanoma-ja aikakauslehtiin lukioikäisestä saakka. Prusti Nelson julkaisi esikoisromaaninsa 21-vuotiaana, jonka jälkeen hän toimi kolumnistina kahden kristillisen aikakauslehden nuorten-liitteissä. Hän maalaa öljy-ja akryyliväreillä ja on pitänyt lukuisia näyttelyitä sekä Suomessa että Yhdysvalloissa, missä hän on asunut viimeiset 18 vuotta.

Takakannessa sanotaan:

Adoptiolapsen matka sirpaleisesta kokonaiseksi. Katkeruuden ja syytösten vankilasta vapaaksi.

"Guadalupe, Guadalupe. Toistelin hänen nimeään pitkinä myrtintuoksuisina öinä joita kaskaitten soitto riimitti. Täällä, tämän leiskuvan auringon alla, olin linnunlaulun päässä alkupisteestäni. Maissipeltojen kulta, auringon kerät aamusta iltaan. Mustanpuhuva maa ja taivas kuin tuleen tuikattu. Valo joka Veracruzissa  pukeutui aurinkoon yölläkin. Kolibri oli lentänyt takaperin ja isoäidin käsi oli puristanut omaani lujasti, kun hämärän huntu oli vyörynyt mereltä. Minä muistin myös sammaltavan puheen, lasinsirut lattialla. Laittomat kosketukset jotka kajosivat syvälle minuun, sieluuni asti. Pulquen hiivamainen haju oli piintynyt seiniin ja ihmisiin, jotka asuivat siinä lahoavassa talossa. Minulla oli se aina sieraimissani; halvan sokeriruokoviinan haju."

Satu Prusti Nelson osoittaa kirjassaan kiitokset Tommy Hellstenille. Hän kirjoittaa: ”Hellstenin syvälleluotaavat pohdinnat ovat tarinan pohjavirtaa.”

Kiitospuheessaan Satu Prusti Nelson kirjoittaa:

Tämä on irtipäästäminen, paljas hetki, jota ei voi hallita. Mutta luotan että jostain nousee navakka aurinkotuuli, joka tarttuu tähän saagaan ja istuttaa sille siivet selkään. Siivet jotka kantavat niin kauan kuin tarinaa luetaan!

Vaikka kuvailen romaanin pääasiallista tapahtumapaikkaa, Veracruzia (Meksikon osavaltio) enimmäkseen totuudenmukaisesti, olen myös laveasti käyttänyt kirjailijan vapautta rakentaa siitä sellaisen näyttämön kuin olen tarinaa varten tarvinnut. Samaa pätee muihin kirjassa mainittuihin maantieteellisiin seikkoihin.


Näin tämä lumoava, taiteellinen tarina alkaa:

1. Näytös
I
Minä olen salattu silmiltä, mutta sydämelläsi sinä minut löydät

Suuri ikkuna antoi lounaaseen, tulivuorille päin. Kun katsoin ulos, mennyt aika, jonka luulin jo menettäneeni, syöksyi minua kohti. Siinä hetkessä elin kuusitoista vuotta.

Kirjailijan taidetausta näkyy jo heti ensi sivuilla, tulee mieleen Hannu Väisäsen erinomaisen kuvailevat romaanit (joista en vieläkään ole saanut kirjoitettua blogikirjoitusta….).

Viehätyn meksikolaisen maiseman, elämäntavan ja tunnelmien kuvauksista, vaikka tämä maailma on vielä melko vieras minulle.  Olen monta vuotta sitten aloittanut lukemaan kuubalaissyntyisen Cecilia Samartinin ensimmäistä romaania ja ne ovat yhä pitkällä lukemattomien kirjojen lukulistallani. Etelä-Amerikka kiehtoo erilaisuudellaan, vaikka heidän elämäntapansa on melko vaikea ymmärtää pohjoismaalaisena pohjalaisena. 

Eräänä päivänä nuori nainen Soledad löytää isoäiti Guadalupen lähettämän kirjeen, mutta ennen kuin hän sen voi lukea, on kirje hävinnyt tuhkana tuuleen…

Lukemattomasta kirjeestä kumpuaa Soledadin kaipuu ja vimma selvittää menneisyyttään, etsiä isoäiti Guadalupe vielä kerran.

Soledadin matka menneisyyteen on kulkenut kasvattivanhempien kautta. Kasvatti-isän Janni-sisko vei Soledadin taidekirjojen maailmaan.

Yhden kesän päätteeksi Soledad päättää lähteä kohti menneisyyttään, maahan, josta kasvatusvanhemmat hakivat hänet kuusitoista vuotta sitten.

Tarinan ympärillä on paljon taidehistoriaa, josta haluaisin oppia itsekin yhä enemmän. Tarinan henkilöt samankaltaisillaan nimillään hiukan menevät sekaisin ja minua hämmentää meksikolainen tapa puhua ”sukulaisista”.  Soledadin epätoivoinen isoäidin etsintä symboloituu Guadalupen neitsyeen, joka viittaa Neitsyt Mariaan, jonka uskotaan ilmestyneen vuonna 1531 Guadalupessa Meksikossa.

Löytääkö Soledad isoäitinsä, pääseekö hän menneisyytensä kanssa sinuiksi on tarinan keskeinen teema. Soledadin menneisyyden tragediat kuvataan hienovaraisesti, annetaan lukijalle mahdollisuus arvella mitä on tapahtunut. 

Romaanin hienovarainen hengellisyys ei luo ahdistusta uskonnollisuudesta.  Ja vasta nyt toisen kerran selatessani romaania ymmärsin omalla tavallani kappaleiden alkusanojen merkityksen ja sen kuka niissä puhuu.

Satu  Nelson: Aurinkoon puettu aika, Marketiimi, 2017
Kansikuvat: Satu Prusti Nelson
Mistä saatu: saatu kirjailijalta


Aurinkoon puettu aika -romaanin ovat lukeneet myös:





keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Pyhän kanssa piilosilla

Neljä vuotta sitten Kirjan ja Ruusun päivänä ostin Herättäjän Kirjakaupasta Irja Askolan Pyhän kanssa piilosilla kirjan.  Luin sen samana päivänä ja olen palannut myöhemminkin kirjan pariin, mikä on aika harvinaista minulle.

Olen lukenut muitakin Irja Askolan kirjoja parikymppisenä, saatanpa niitä vanhempi lukea joskus uudestaankin.

Pyhän kanssa piilosilla on hartauskirja, johon on poimittu otteita puheista, saarnoista ja kirjoituksista vuosilta 2010-2013 sekä Irja Askolan runoja.  Christer Åbergin maalaukset – kirjan sisällä ja kirjan kannessa luovat kirjaan harmoniaan ja värikkyyttä.

Mitä on olla armon auringon alla, ehdoitta ja rajoituksitta.

Kaipuu armoon ja armollisen Jumalan luo on käsin kosketeltavasti aistittavissa.”  (s. 9)

Mitä luottaa, muuttua ja avautua, Jumalan edessä, lähimmäisen edessä.

Usko ei ole oikeassa olemista,
ei määräysten mielivaltaa.
Usko on luottamusta,
avautumista.
Kulkemista tiellä,
jolla Pyhä hipaisee

Millaista on lepo ja läsnäolo, Jeesuksen sylissä.

Usko on olemisen tapa, usko on lepoa, usko on luottamista, usko on että tämä riittää.

Onko kirkon ovi auki?

Kirkkorakennus on lahja
kansalaisille
yhteinen tila
jonka ovella ei kysellä maksukyvystä
uskon laadusta eikä elämäntavoista

Kirkko tuo arkeen Pyhää

Kirkon voimaannuttava viesti on jokaiselle siinä, ette mikään häpeä, moka eikä edes rikos vie ihmisen oikeutta täyteen ihmisarvoon ja anteeksisaamiseen.”  (s. 29)

Kevyettä ja yksinkertaisuutta elämään

…yhdessä liikkeellä oloon, seikkailuihinkin ja uusiin maisemiin meitä kristittyjä kutsutaan; Jumala on liikkeessä mukana, kutsuu ja houkuttaa kulkemaan ja näkemään ja pysymään liikkeellä.”  (s. 34)

Siunausta ja vapautta elämään

On yksi Jumala, yksi yhteinen pöytä ja kaikkien ihmisten samanarvoiset istumapaikat.”  (s. 38)

Pyhän kanssa piilosilla

Pyhän kosketus kannattelee sitäkin, mitä ei itse jaksa kannatella. Hiljaa ja kunnioittaen Pyhä koskettaa pettymystämme, uupumustamme, neuvottomuuttamme.” (s. 44)

Katsoa toisin, myötätunnon kautta
Jumala tuli jäädäkseen,
ei vain piipahtamaan.
Hän silmukoituu arkeemme
ja kutoutuu juhlaamme.

Siksi kestämme toistemme keskeneräisyyttä.
Siksi katamme vieraanvaraisen pöydän.
Siksi varjojenkin vallatessa
muistamme valon.

Unelmoida ja muistaa, sitähän elämä on

Unelmia
kannattaa kuunnella
niissä saattaa kuiskia Jumala.
Kyyneliä hyvä kunnioittaa
vuotavissa vesissä viesti ja voima.
Vihaakin kuultava
aavistus jostakin, mikä jäi puolitiehen



Irja Askola: Pyhän kanssa piilosilla, Kirjapaja, 2014
Kansi: Iiris Kallunki
Mistä hankittu: ostettu Herättäjän Kirjakaupasta

Elämänkaarikirjoitus ja ihmisen vuodenajat

Kuutisen vuotta sitten osallistuin Lapuan kansalaisopiston elämänkaarikirjoittamisen kurssille. Ostin silloin myös Pepi Reinikaisen kirjan Elämänkaarikirjoitus ja ihmisen vuodenajat

Elämänkaarikirjoittamisen kurssi oli vuoden kestävä intensiivinen matka keväästä talveen seitsemän vuoden sykleissä.  Olin 42-vuotias, kun aloin käymään läpi elämääni kirjoittamalla.  Ilman luotettavaa ja kannustavaa pienryhmäämme ja ohjaavaa opettajaamme, en olisi jaksanut käydä läpi kipeitäkin elämänvaiheitani. Kurssikavereiden koskettavat elämäntarinat jäivät ikuisesti sydämeni muistoihin.  Tänä vuonna olen ajattelut käyväni kirjoittamiani tekstejä uudelleen läpi, pala kerrallaan – kirjoittaen tekstit luettavampaan elämäkertamuotoon.  Apuna aion käyttää tätä kirjaa.

Pepi Reinikainen on elämänkaarikirjoittamisen kouluttaja, kirjailija ja psykoterapeutti.

Miksi kirjoittaisin elämästäni, tallentaisin tarinani?

Elämän arvoituksen ratkominen kirjoittamalla on jännittävä ja haasteellinen, jopa mullistava kokemus.” (s. 18)

Elämänkaarikirjoitus perustuu nimensä mukaisesti hyvin pitkälle elämänkaaripsykologiaan ja käsitykseen ihmisen eri elämänvaiheista ja niiden erityisteemoista ja tehtävistä.”  (s. 19)

Kirjoittaminen auttaa löytämään elämään uusia näkökulmia. Ihminen palaa menneeseen, mutta tulee takaisin muuttuneena, koska käsitys menneestä on muuttunut.” (s. 20)

Lähdin elämänkaarikirjoittamisen kurssille ensi sijaisesti itseni takia, halusin kirjoittaa elämäntarinaani itselleni, niin avoimesti kuin mahdollista, sillä en silloin ajatellut, että tarinani lukisi joku muu. Kun minua ei enää ole, joku saattaa tarinani lukea tai lapset haluavat jossain vaiheessa lukea, ehkä miehenikin.  Muutanko tarinaa ja jätänkö jotain pois käydessäni tekstejä uudelleen läpi? Kestääkö tekstini läheisten tunteet?

Mitä on elämänkaarikirjoitus?

- Kirjoitus aloitetaan tekemällä sukupuu ja kirjoitetaan isovanhempien ja vanhempien tarinat
- Oma tarina käydään läpi seitsemän vuoden jaksoissa
- Kronologisen elämänkulun taltioinnin lisäksi pyritään miettimään kulloisessakin ikäjaksossa koettuja asioita peilaten niitä ikävaiheen yleisiin teemoihin – ihmisen vuodenajat

….neljäkymmentä täyttäneet ja sitä nuoremmat kirjoittajat ovat viehättyneet mahdollisuudesta käydä läpi elämän käännekohtia, syitä ja seurauksia sekä käsittelemättömiä möykkyjä, ehkä selvittääkseen sitä, miten suunnata tulevaisuuteen.”  (s. 27)

Elämänkaarikirjoitus on matka omaan historiaan, usein myös henkisesti. Tärkeää on ”oman äänen” löytyminen, ei omien verbaalisten kykyjen vertaaminen toisten kykyihin tai kilpaileminen heidän kanssaan.”  (s. 28)

Mikä on totta?

Elämänkaarikirjoitus on kokemuksellista totuutta.”  (s. 33)

…uusien näkökulmien mukaantulo saattaa aiheuttaa sen, että vaikeakin kokemus muuttuu tunnemöykystä muistoksi ja tulee hyväksytyksi osaksi elämänpolun moninaista maisemaa.” (s. 34)

Elämänkaarikirjoitusryhmässä

Kokoontumiskertojen myötä luottamuksellisuus yleensä vahvistuu sitä mukaa, kun jokainen on tuonut itsestään esiin henkilökohtaisia asioita jaettavaksi ja selvinnyt ”hengissä” seuraavaan kertaan.” (s. 56)

Ryhmässä niin nuorten kuin vanhempien ihmisten kertomukset koetaan mielenkiintoisiksi  ”aikamatkoiksi”, joilla on suuri tiedollinen ja henkinen antinsa.” (s. 61)

Omassa elämänkaarikirjoittamisen ryhmässä oli sekä miehiä että naisia ja ikäjakauma oli 45-75 vuoden välillä. 

Kirjassa käydään läpi kirjoittamista ja tehtäviä, joita ryhmässä annetaan. Mitä apuvälineitä (valokuvat, lehtiartikkelit yms.) on hyvä käyttää kirjoittamisessa. Miten ohjaaja toimii ryhmätapaamisissa ja millaista kirjallista palautetta hän antaa jokaiselle. Ohjaajalle siis annetaan seuraavalla kerralla kirjoitettu teksti, jonka hän lukee ja kirjoittaa siihen oman palautteensa.

Ryhmätapaamisissa luimme pienen, valitseman tekstin osan toisillemme. Keskustelimme toisten tekstien aiheista, historiasta, sai kysyä toiselta asioita ja toinen sai vapaasti päättää, mitä kertoo lisää. Minulle jäi ryhmässä turvallinen olo, en kokenut, että minun elämääni olisi arvosteltu.

Ilman ryhmää kirjoittaville

Kirjassa on osio ja ohjeita, miten elämänkaarikirjoittaminen onnistuu ilman ryhmää. Minulle ryhmään osallistuminen oli hyvä, rohkaiseva alku.  Olen kiitollinen, että ryhmässä kaikki tunsivat olonsa turvalliseksi. Vieläkin tapaan osaan ryhmäläisistä muissa luovan kirjoittamisen piireissä tai muissa paikkakunnan tapahtumissa. Voi sanoa, että heistä on tullut ystäviäni.

Kirjan kolmannessa osassa on ohjeet, miten kirjoittaa ensimmäinen tarina ja jatkaa siitä eteenpäin. Ensin kirjoitetaan isovanhempien tarinat, sitten vanhempien. Sen jälkeen lähdetään omaan elämäntarinaan vuodenaikojen ja ikäjaksojen kautta. Vuodenajat jaetaan varhais-, alku-, keski-, täysi- ja loppujaksoihin.

Aika jännä sattuma, että minä pääsin Keskikesän jakson loppuun (35-42 vuotta, aikuisuus). Nyt lähestyn seuraavan jakson loppua eli Täysi kesä (42-49 vuotta, varhainen keski-ikä). Voisin siis kirjoittaa nyt näistä viimeisestä kuudesta vuodesta ensin, ennen kuin palaan alkuun. Kirjassa sanotaan, että tähän jaksoon kuuluu tärkeitä tapahtumia ja ihmisiä – elämässäni on tapahtunut viime vuosinakin isoja asioita ja olen tavannut monia uusiakin ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet voimakkaasti elämääni. Varmuutta tuoda konkreettisesti esiin kaikki edellisillä elämänjaksoilla opittu – olen siis valmis käymään jälleen elämääni läpi.  Tarve miettiä sekä toteuttaa laajempia kokonaisuuksia elämässä. Kyllä, sellainen vaihe on juuri nyt elämässäni. Rennompi sekä herkistyneempi asenne toisiin ihmisiin, työtehtäviin ja muihin haasteisiin sekä omaan itseen. Tämäkin pitää paikkansa kohdallani, olen nyt rauhallisempi ja seesteisempi kuin kuusi vuotta sitten. Entistä kypsempi ja vahvempi asenne omaan ruumiiseen ja seksuaalisuuteen. Tämänkin allekirjoitan. Kiinnostus hengellisiin ja henkisiin asioihin vahvistuu. Minulle on juuri käynyt näin.

Pepi Reinikainen on kirjoittanut myös kirjan Elämässä eteenpäin: irti uhriutumisesta, Kirjapaja 2014
Kirjan lopussa on kirjallisuusluettelo elämäänsä pohdiskelevalle.

Pepi Reinikainen: Elämänkaarikirjoitus ja ihmisen vuodenajat, Kirjapaja, 2009
Kansi: Pirjo Toroskainen
Mistä hankittu: ostettu Booky.fi-verkkokaupasta

Elämänkaarikirjoittamisesta on myös lukenut:


Kevätjää

Luetut kirjastolainat ovat lähes kaikki vihdoinkin kirjoitettu tänne blogiini – kesään mennessä tavoite olisi, että ei olisi kahta kirjaa enempää odottamassa blogipostausta kirjastolainoissa.
Talvilomalla on hyvää aikaa purkaa omien luettujen kirjojenkin blogipostauspinoa – josko ensi vuonna pääsisi näidenkin kirjojen kanssa parin kirjan pinoon…

Pauliina Kuokan Kevätjää elämäkerrallisen romaanin/elämäkerran (kirjan takakannessa on kuitenkin kirjastoluokat 99.1 ja 17.3.)  taisin ostaa viime vuonna kirja-alesta. Luin sen viime kevätkesällä, mikäli oikein muistan, viime vuonna kumminkin.

Pauliina Kuokka käy omaa elämäntarinaansa lapsuuden, nuoruuden, aikuisuuden ja nykyisyyden vuorovaikutuksena, tyttären äitinä.

Hän on lakannut syömästä lihaa ja luottamasta ihmisiin, elämään ja Jumalaan. Viimeksi mainittu tuottaa eniten vaikeuksia, sillä nainen on pappi.”  (s. 10)

Minä ajattelen, että lapset eivät sairastu syömishäiriöön, masennukseen, häpeään, arvottomuudentunteeseen, tuhoisiin ihmissuhteisiin, tule hyväksikäytetyiksi, eroa kolmea kertaa avioliitosta ennen kuin täyttävät kolmekymmentäkolme saatikka tappaisivat itsensä seitsemäntoistavuotiaana.”  (s. 14)

Vasta monien vuosien ja kilometrien jälkeen olen ollut lopulta kyllin kaukana huomatakseni, mitä on puuttunut perheeltä, jolta ei ole puuttunut mitään. Jossa kaikki ovat pohjimmiltaan tahtoneet pelkkää hyvää toisilleen.”  (s. 14)

…lapsuuteni kiinnipaiskatuista ovista, isän viinanhajusta ja viipymisistä kotiin tullessa, äidin turvonneista silmistä ja omille teilleen rauhoittumaan lähtemisistä: kaikki olisi paljon paremmin ilman minua.”  (s. 19)

Opetellessani olemaan äiti omalle tyttärelleni minulle aukeaa kokonainen maa, jota sielunmaisemani kartassa ei aiemmin ollut. Siellä asuvat omat äitiyteen kietoutuneet toiveeni, pettymykseni, pelkoni, huoleni, väsymykseni, ärtymykseni, toivottomuuteni.”  (s. 21)

Minä olen tehtävä mummolle, koska äidin ja minun symbioottinen rauha – mitä se ikinä sitten onkaan ollut – särkyy arkisiin vaatimuksiin ollessani vajaan vuoden vanha. Äidin on palattava ajan tavan mukaan palattava päiviksi lentokentän pyöreään taloon ja minut on sijoitettava siksi aikaa jonnekin, siis mummolle.”  (s.25)

Pikkuveljen syntymä, sisarusten väliset suhteet, vanhempien parisuhde – varaventtiilinä ja tiedustelijana heidän välissä. Ensirakkaus, syömishäiriö, rippikoulu. Pikkuveljen kuolema.

On ollut vähällä, etten ole vuodattanut suruani, masennustani ja itsevihaani sille läheiselle, jonka siitä olisi pitänyt ehdottomasti tietää ja jolle se olisi ehkä loppujen lopuksi eniten merkinnyt, äidille.”  (s. 115)

Ja sitten olemme me, jossa taivaan kaipuu on yhtä suuri kuin lentävissä miehissä, ja jotka ymmärrämme. Meitä on kaikkein vähiten. Me olemme niitä, jotka eivät koskaan pakota miestä tekemään valintaa: se on sitten lentäminen tai minä!” (s. 123)

Purjelento, ensimmäinen poikaystävä, kihlattu, aviomies – avioero.

Vähitellen tästä alkaa muotoutua ajatus, että minusta voisi sittenkin tulla pappi. Minusta ehkä pitäisi tulla pappi, sillä minulla voisi olla pappina jotakin annettavaa ihmisille. Ajatuksen muotoutuminen valmiiksi kestää kuitenkin monta vuotta.”  (s. 186)

Papiksi, lapsettomuus, avioero.

Koska olen paha pyhä pappi, tällainen tapahtuma aiheuttaa paitsi kaikkea edellä mainittua, myös helposti mädälle haisevia otsikoita halvalla ostettavilla tunteilla itseään myyvien iltapäivälehtien kansiin.”  (s. 213)

Mies, avioton lapsi, avioliitto – elämää taiteilijan kanssa, kolmas avioero.

Alan epäillä, että minun on ennemmin tai myöhemmin jätettävä kirkko, sen palvelijana toimiminen.” (s. 262)

Syvällistä, viiltävää, tukahdutettuakin elämänkuvausta. Kipukohtia, joita tunnistan osittain omastakin elämästäni…

Pauliina Kuokka: Kevätjää, Kirjapaja, 2014
Kansi: Marjaana Virta
Mistä hankittu: ostettu alekirja Herättäjän Kirjakaupasta

Kevätjää on luettu:

Anun ihmeelliset matkat
Kirjavinkit
Liinan blogi
Paarlahden leveydeltä
Tuhansia sivuja




torstai 31. tammikuuta 2019

Sähköpiano

Tarukirja -kirjablogin emännöimän kahdeksannen klassikkohaasteen kirjani oli Kurt Vonnegutin Sähköpiano.  Periaatteenani näissä klassikkohaasteissa on valita sellainen kirjailija, jolta en ole vielä yhtäkään teosta lukenut. Pyrin valitsemaan kirjailijan esikoisteoksen. Vaihtelen vuorotellen mies – kotimainen kirjallisuus; nainen – ulkomainen kirjallisuus; nainen – kotimainen kirjallisuus; mies -ulkomainen kirjallisuus.

Puoli vuotta on riittävästi aikaa lukea, vaikka minkälaisia ja minkäpituisia romaaneja, mutta mikä ihme siinä on, että alkuinnostuksen jälkeen tuudittaudun liiaksi ajan riittävyyteen. Sitten saa kärvistellä viimeiset päivät ja kirjoitella iltamyöhällä blogipostausta, että saan sen julkaistuksi deadlinepäivänä.

Kurt Vonnegut (1922-2007) oli amerikkalainen kirjailija.  Hän syntyi amerikansaksalaiseen perheeseen (luulin ensin, että hän oli syntynyt ja elänyt Saksassa…).  Hän oli jo kuitenkin neljännen sukupolven amerikansaksalainen.

Sähköpiano on Vonnegutin esikoisteos. Se ilmestyi alkuperäisnimellä Player Piano 1952.  Romaani on suomennettu vasta 1981. Sähköpianon on suomentanut Aarne T. K. Lahtinen.

Sähköpianosta sanotaan:

Romaani on satiirinen, teknologian ylivaltaa arvosteleva tieteiskuvaus, joka kertoo kolmannen maailmansodan jälkeisestä ajasta Yhdysvalloissa. Vonnegutin romaanissa valtiosta on tullut teknokraattinen kontrolliyhteiskunta, jonka kansalaiset on jaettu eri kasteihin. (wikipedia)

Tämän romaanin lukeminen meni oman lukumieltymykseni ulkopuolelle reippaasti. Viikko sitten olin vasta kirjan puolessa välissä ja arvelinkin, etten saa kirjaa luetuksi ajoissa. No, menihän se melko tiukoille. Viimeiset sivut luin parisen tuntia sitten.

Jotakin tässä tarinassa oli kiehtovaa, vaikka suurimmaksi osaksi tunsin ahdistusta ja kylmyyttä koneista pursuavaan tekstiin. Myös miehiset keskustelut olivat puuduttavia. Mutta silti, tarinasta löytyi jännitettä Paulin ja Anitan tarinassa. Miten käy ihmisten, valtaavatko koneet tilaa yhä enemmän. Jotain (mustaa) huumoriakin löysin, ehkä ymmärsinkin.

Hämmästelin, miten Vonnegut kuvaili, joitakin asioita 1950-luvulla jo, osa teknologiasta kenties on tullut vasta 1980-luvulla.  Ja jollakin tavoin ”koneiden” ihmisten arvottaminen ei olekaan nykyajasta ihan poissa… se on toisaalta pelottavaakin, miten Vonnegut ennusti tulevaisuutta.

Pieni romantikko heräsi minussa, kun elättelin toivoa, että Paul oikeasti menisi sinne ostamalleen farmille, mutta kirjailija löi kertaheitolla realismin oikeasta tilanteesta päin kasvoja.

Vaikka ei minusta tämäntyyppisen kirjallisuuden ystävää ja himolukijaa tullut, oli mielenkiintoista tutustua klassikkoteoksen kautta genreen – en silti vannomaan ala, ettenkö johonkin uudempaan satiiriteokseen joskus tarttuisi, mielenkiinnosta ja uteliasuudesta.

Kurt Vonnegut: Sähköpiano, Tammi, 2. painos, 1982
(engl, alkuteos Player Piano, 1952)
suomentanut Aarne T.K. Lahtinen
mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Sähköpianon ovat myös lukeneet:




lauantai 26. tammikuuta 2019

Metsäpäiväkirja


Lainasin kesällä kirjastosta Riikka Juvosen kuvittamia kirjoja. Yksi niistä on tämä Metsäpäiväkirja.  Kirjassa käydään metsää ja metsänhoitoon liittyviä asioita läpi jokaisen kuukauden ajankohtaan sopivilla tiedoilla. Tätä teosta voi verrata puutarhapäiväkirjaan. Kirjassa on tilaa myös omillekin muistiinpanoille. Riikka Juvosen kauniin hempeät kuvat vievät mukana metsän siimekseen.  Kirjasta sai hyvän yleistiedon, millaista on omistaa metsää ja minkälaisia tehtäviä metsänomistajan arkeen kuuluu.  Metsänhoidon lisäksi kirjan teksteissä puhuttiin mitä kaikkea muuta metsässä voi tehdä tai mitä metsästä voi hankkia.
Metsäpäiväkirjassa on useamman asiantuntijan kirjoituksia.

Metsäpäiväkirja, toim. Petra Bühler, Maahenki, 2005
kuvitus Riikka Juvonen
Mistä hankittu: lainattu Ähtärin kaupunginkirjasto


Rakenteilla: Armon talo


Rakenteilla: Armon talo on myös Alfa-kurssin kirjalistalla. Teoksen on kirjoittanut Hannu Vuorinen. Hän Suomen Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja.

Vuorinen kirjoittaa esipuheessa:

Jumalan seurakunta on armon täyttämä talo. Se on perustettu Kristus-kalliolle, ja siksi se kestää kaikki myrskyt, olivatpa ne sitten lakihenkisyyden puhureita tai kiusausten houkuttelevia tuulahduksia

Olen kirjoittanut näystä ja unelmasta olla rakentamassa seurakuntayhteisöä, joka elää todeksi Jumalan armoa.”

Armon talo on rakenteilla. Se ei ole suinkaan valmis. Seuraavilla sivuilla olen pohtinut näkökulmia, jotka ovat mielestäni keskeisiä rakentaessamme seurakunnastamme Armon taloa. Toivon niiden rohkaisevan mahdollisimman monia, jotka ovat antautuneet rakentamaan kotiseurakuntaansa. Uskallan toivoa myös, että kirja innostaa mukaan sellaisiakin, jotka eri syistä ovat vetäytyneet pois rakennustyömaalta. Me tarvitsemme jokaista.”

Poimin jokaisesta luvusta itselleni tärkeitä kohtia, joita olen pohdiskellut.  Kristus rakastaa ja hallitsee seurakuntaa ja Kristuksen sana puhu seurakunnasta. Millainen on Kristuksen seurakunta, Armon talo, kuten Hannu Vuorinen sitä nimittää.

Millaista armoa saamme, miten meidät hyväksytään, osaammeko olla hyväksyviä kristittyjä. Minkälaiset ovat kristityn arvot ja asenteet – hyväksymmekö niiden erot?  Osaammeko sopia – pyytää ja antaa anteeksi?

Mihin seurakuntaa tarvitaan ja mikä merkitys kirkkorakennuksella on seurakunnassa.

Luku 1 Kristus rakastaa seurakuntaansa

Ehkäpä monetkin suomalaiset uskovat Jumalaan, mutta hyvin harva heistä uskoo paikalliseen seurakuntaan.”  (s. 10)

Luku 2 Kristus hallitsee seurakuntiensa keskellä

Jeesus ei puhunut seurakunnille pelkkää teoriaa tai jotain yleistä asiaa kaikille yhteisesti. Hän oli läsnä kunkin paikallisen seurakunnan elämässä ja puhui niille yhteisökohtaisesti.”  (s. 16)

Luku 3 Kristuksen sana puhuu seurakunnasta

On tavattoman paljon helpompaa julistaa rakastavansa kaikkia uskovia kuin käytännössä rakastaa lihaa ja verta olevaa sisarta tai veljeä, jonka säännöllisesti kohtaa kasvoista kasvoihin seurakunnan elämän arjessa.” (s. 19)

Evankelisluterilaisessa kansankirkossa seinät ovat niin kaukana toisistaan ja katto korkealla, että tuntua seurakuntaperheestä ei pääse syntymään. Jumalanpalvelukset suovat mahdollisuuden lähestyä Jumalaa yksin, mutta yhteys toisiin, säännöllisesti samaan jumalanpalvelukseen osallistuviin on lähes olematon.”  (s. 19)

Toisessa ääripäässä ovat vapaiden suuntien seurakunnat ja nykyisin myös jonkin verran uudet seurakunnat, jotka eivät ole osa mitään laajempaa kirkkokuntaa tai herätysliikettä. Vapaiden suuntien seurakunnissa seinien ja katon laita on päinvastainen kuin luterilaisen piirissä: seinät ovat niin lähellä toisiaan ja katto niin matalalla, että siellä ahdistuu!” (s. 20)

Luku 4 Näky seurakunnasta

Seurakunnan tulisi olla sellainen, että oppisimme tuntemaan siellä Jumalan isänrakkauden ja Jeesuksen Kristuksen armon läheisessä suhteessa Pyhään Henkeen.” (s. 25)

Seurakuntaperheen voima on Jumalan armon välittämisessä ihmisten sydämiin ja elämään. Siinä määrin kuin epäonnistumme tässä, epäonnistumme kaikessa muussakin. Jos seurakuntamme piirissä olevat ihmiset kokevat jatkuvaa pelkoa ja turvattomuutta suhteessa Jumalaan, emme todista evankeliumin ydinvoimasta ympäristöllemme.”  (s. 26)

Luku 5 Pelastava armo

Raamattu antaa meille Jumalan näkökulman asioihin.” (s. 49)

Luku 6 Armo ja ansio

Pelastuksen perusta ei ole omissa teoissamme, ei edes uskonnollisissa teoissa, hyvissä teoissa tai rakkaudellisissa teoissa. Pelastus on Jeesuksen teko, yksinoikeudella hänen.”  (s. 57)

Jokainen kristitty on kutsuttu rakentamaan elämänsä uskonsa varaan, hänet on kutsuttu tekemään hyviä tekoja ja hyviä töitä.”  (s. 58)

Luku 7 Kasvattava armo

Pysymällä armossa me kasvamme. Armo on voima, joka auttaa meitä yhä enemmän Kristuksen kaltaiseksi.”  (s. 62)

Armo alkaa vaikuttaa sisältäpäin, sydämestä ulospäin. Se antaa meille sisäistä motivaatiota suuntautua elämässämme Jumalan tahdon mukaan.”  (s. 64)

Luku 8 Kodittomat sydämet etsivät hyväksyntää

Armon talo ei voi olla eikä saa olla vain ”hyvien uskovaisten” paikka.  (s. 89)

Ei tarvitse olla joku toinen tullakseen siunatuksi. Ei tarvitse näytellä ja teeskennellä voidakseen kokea Isän rakastavat kädet ympärillään. Riittää, että tulee uskoen hänen luoksensa, rehellisesti ja aidosti.”  (s. 94)

Luku 9 Varoitus ulkokultaisuudesta

Jeesus vihaa näyttelemistä seurakunnassa! (Me nykyajan uskovaiset saatamme vihata näytelmien esittämistä seurakunnissa, mutta silti hyväksymme näyttelemisen osana seurakunnallista elämää.)”  (s. 108)

Rohkaiseeko seurakunnan sisäinen ilmapiiri sen jäsentä olemaan rehellisesti oman itsensä, vai onko sen keskellä pelottavaa tulla nähdyksi sellaisena kuin on?  (s. 111)

Luku 10 Ihmistekoisen uskonnollisuuden vaara

Kristittyinä meidän tärkein juhlamme on pääsiäinen. Silloin muistamme Herramme kärsimystä, kuolemaa, ylösnousemista kuolleista ja hänen riemullista voittoaan kaikista vastustavista voimista!  (s. 137)

Luku 11 Arvot ja asenteet

Voimme rakentaa turvallisuutta keskuuteemme hyväksymällä toisemme ja osoittamalla toisillemme kunnioitusta. Saamme osoittaa ymmärtämystä erilaisia elämäntilanteita ja olosuhteita kohtaan. Saamme astua veljien ja siskojen rinnalle ja osoittaa tukemme heille. Voimme rohkaista puhumaan lankeemuksista ja epäonnistumisista, jotta anteeksianto ja parantuminen yleistyisivät keskuudessamme.”  (s. 151)

Rakentuessamme Armon talona meidän tulee antaa arvoa oppimisen prosessille. Seurakunnassa olemme Jeesuksen oppilaita, koko ajan oppimassa häneltä lisää.” (s. 164)

Luku 12 Sovinto, anteeksiantaminen ja Jeesuksen läsnäolo

Kun kokoonnumme seurakuntamme jumalanpalveluksiin ja erilaisiin tilaisuuksiin, valmistakaamme sijaa Jeesuksen läsnäololle. Jos meillä on moitetta toista vastaan, annetaan anteeksi. Jos meitä on kohdeltu väärin, armahdetaan velallisiamme. Näin tehdessämme täytymme Kristuksen Hengellä ja hän itse saapuu keskuuteemme. Armon talo on Herran huone!  (s. 181)

Luku 13 Kasvavan uskon ilmapiiri

Uskon ilmapiiri, tai voisimme myös sanoa uskon asenne, on olennaisen tärkeä Jumalan tekojen tulemiseksi esille keskuudessamme. Usko on lujaa luottamusta, se on sisäistä vakuuttuneisuutta ja luottamusta Jumalan lupauksiin. Usko on ojentautumista sen mukaisesti, joka näkyy vain sydämen silmille. Se ei ole passiivista asennetta.  (s. 196)

Luku 14 Kirotun viikunapuun opetus

Hedelmää kantava seurakunta on rukoileva seurakunta
Armahtavaisuuden hedelmä

Luku 15 Miksi seurakunta on olemassa

Viiden K:n seurakunta

Kirkastaa Jumalaa kokoontumalla palvomaan häntä
Kertoa toisille evankeliumin ilosanoma Jeesuksesta
Kasvattaa opetuslapsia Jumalan sanan opettamisen kautta
Koota uskovia keskinäisen yhteyden piiriin
Kanavoida Jumalan armoa kristillisen palvelun kautta

Luku 16 Seurakunta on olemassa kirkastaakseen Jumalaa

Jumalan kirkkaus on käsite, joka sisältää Kaikkivaltiaan näkymättömän olemuksen, hänen majesteettisen persoonansa. Jeesus eli sitä varten, että hänen kauttaan ihmiset voisivat nähdä Isän, joka muutoin oli heidän ulottumattomissaan. Hänen tavoitteensa oli saada aikaan ylistystä ja kiitosta Isälle, joka on kaiken ylistyksen arvoinen.”  (s. 226-227)

Yhteinen jumalanpalvelus luo puitteet Jumalan palvonnalle, ylistämiselle ja korottamiselle seurakuntayhteisönä.”  (s. 230)

Luku 17 Seurakunta on olemassa kertoakseen ilosanoman Vapahtajasta

Evankeliointi perustuu suhteisiin ihmisten kanssa. Kanssakäyminen, ystävyys ja kaikinpuolinen elämän jakaminen ovat evankeliointia. Siksi uskovien ystävyyssuhteet eivät saisi rajoittua pelkästään uskoviin.”  (s. 261)

Luku 18 Seurakunta on olemassa kasvattaakseen opetuslapsia

Se (seurakunta) on olemassa opettaakseen Jumalan lapsia yhä syvempään Kristuksen tuntemiseen hänen opetustensa noudattamiseen.”  (s. 271)

Luku 19 Seurakunta on olemassa kootakseen kristittyjä keskinäiseen yhteyteen

Meillä, jotka uskomme Jeesukseen ja hänen opetuksiinsa, ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin ottaa suuri riski ja antautua yhteyteen toisten kristittyjen kanssa.  (s. 289)

Sen (seurakunnan) yhteyden ydin on Jumalan rakkauden vastaanottamisessa ja sitten hänen rakkautensa elämisessä todeksi ihmissuhteissa paikallisen Kristuksen ruumiin muiden jäsenten kanssa.”  (s. 289)

Luku 20 Seurakunta on olemassa kanavoidakseen Jumalan apua lähimmäisilleen

Ammattimme ja sen puitteissa tekemämme työ kuuluu palvelijankutsumuksemme piiriin.” (s. 306-307)

Kristillinen palvelu on aina rakkauden innoittamaa. Siitä syystä se on myös uhrautuvaa. Palvelija antaa itsensä Jumalalle, mikä tässä maailmanajassa merkitsee itsensä antamista lähimmäisten palvelemiseen Jeesuksen nimessä.”  (s. 311)

Tämä kirja vahvistaa tunnetta, että seurakunnan jäsenet voivat ja saavat olla osa seurakuntaelämää – jokainen voi osallistua omien voimavarojensa (armolahjojensa) mukaan.  Olla osana jumalanpalvelusta, kirkkokahvittelu, pienryhmät, hengelliset tilaisuudet ja erityisesti toisen seurakunnan jäsenen kohtaaminen.


Hannu Vuorinen: Rakenteilla: Armon talo, Päivä, 2001
Mistä hankittu: lainattu Lehtimäen kirjasto

TV7:lla on haastattelu Hannu Vuorisesta ja hänen teoksestaan Rakenteilla: Armon talo

torstai 24. tammikuuta 2019

Käsittely jatkuu : puolustuksen puheenvuoro


Takakansitekstissä sanotaan:
Tässä kirjassa käydään oikeutta: käsittelyssä on kristillisen uskon luotettavuus. Kirjoittajat vastaavat tuttuihin vastaväitteisiin esittämällä vakuuttavaa näyttöä asiansa tueksi. ”Väittelyn” päätteeksi lukija saa tehdä omat johtopäätöksensä.
Kirja valaisee erinomaisesti kristinuskon ydinasioita ja myös sellaisia kiisteltyjä aiheita kuin kärsimys sekä uskon ja tieteen välinen suhde. ”

Alfa-kurssin perustaja Nicky Gumbel:
Käsittelee monia huomattavia vastaväitteitä kristillisestä uskosta. Klassikko, jota usein suosittelemme Alfa-kurssilla.”

Käsittely jatkuu: puolustuksen puheenvuoro teoksen kirjoittajat ovat:

John Young, joka on toiminut muun muassa luokanopettajana, evankelistana sekä radio- ja televisiotoimittajana. Hän on kirjoittanut parikymmentä kirjaa.

David Wilkinson, joka on astrofysiikan ja teologian tohtori ja toimii Durhamin St John’s Collegen rehtorina. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, joissa on puututtu muun muassa keskusteluun kristinuskon luotettavuudesta.

Kirja alkaa siten, että kirjoittajat kertovat itsestään, kirjan sisällöstä, kirjan nimestä ja muutama sana lukijalle.

1 osa
Kysymyksiä: Enimmäkseen seurakunnasta ja yhteiskunnasta

1 Usko on sokea
2 Ei ole väliä, mihin uskoo, kunhan on vilpitön
3 Uskonto ei ole ”nastaa”
4 Varoittava esimerkki toiveajattelusta
5 Ei tarvitse käydä kirkossa voidakseen olla kristitty
6 Jumala oli avaruusmies!
7 Kristillisyydessä ei ole huumoria

Pohdin mitä tarkoittaa, että usko on sokea. Löysin netistä artikkelin, jossa pohditaan tämä käsitettä, ”tunne-uskovaisen” kannalta:

Mielestäni usko Jumalan olemassaoloon voi ja tarvitsisi olla rationaalista, mutta varsin usein se ei kuitenkaan sitä ole. Kovin monilla ihmisillä usko Jumalan olemassaoloon on lähes täysin tunne- tai kokemusperäistä. Usko otetaan itsestäänselvyytenä, jota ei osata tai haluta rationaalisesti perustella. Tällaisiin ihmisiin vetoaa fideistinen ”sokea” usko.

Jos uskotaan pelkästään tunneperäisesti, voidaan myös väittää, että rationaalista uskoa ei ole olemassa. Erityisesti ihmiset, jotka ovat persoonaltaan tunnevaltaisia, eivät kaipaakaan rationaalisuutta uskoonsa.”
(lähde: Vieraskynä: Usko ja järki – kolme mallia, kirjoittanut Harri Koskela, www.areiopagi.fi)

Onko sitten väliä, mihin uskoo? Millaista on vilpitön usko? Kirjassa sanotaan, että ihmisten uskomukset ja teot ovat kytköksissä keskenään. Uskomukset säätelevät tekemisiämme.
Voiko olla kristitty, vaikka ei kävisi koskaan kirkossa? Entä jos olet sellaisessa elämäntilanteessa, että et pääse kirkkoon, vaan kuuntelet jumalanpalveluksen radiosta tai katsot sen virtuaalikirkon kautta. Entä jos hengelliset tapahtumat (seurat, kesäjuhlat) ovat sinulle sitä Jumalan Sanaa, jota tarvitset, kun kirkko tilana ahdistaa?  Minulle kirkko on paikka, jossa hiljennyn jumalanpalvelukseen ja saan tulla Herran Ehtoolliselle. On kuitenkin sunnuntaiaamuja, jolloin valitsen radiojumalanpalveluksen tai hiljennyn Raamatun Sanan äärellä kotona tai luonnossa. 

Tekopyhät kristityt!

1 Kirkon ei-kristityt johtajat
2 Kristitty-sanan venyvä käyttö
3 Kristityt ovat syntisiä
Se (kristinusko) on suunnattoman kiinnostunut syntien anteeksiantamisesta ja synnin vallasta vapautumisesta.” (s. 43)

Myönteinen puoli

1 Alkuseurakunta
2 Eilispäivän kirkko
3 Tämän päivän kirkko

Millainen oli alkuseurakunta, eilispäivän kirkko ja millainen on tämän päivän kirkko – sitä käydään lyhyesti tässä luvussa läpi mielenkiintoisin esimerkein.

2 osa Kysymyksiä luonnontieteistä ja uskonnosta

Kuinka voit olla luonnontieteilijä ja kristitty?
Apinoita vai enkeleitä? Charles Darwin ja muuta sellaista
Kristillisyyden ja luonnontieteiden rinnakkaiselo
Yhteinen maaperä
Lyhyt luku pitkästä kiipeilyretkestä

Kristinuskoa puoltavat todisteet löytyvät lähinnä historiasta ja henkilökohtaisesta kokemuksesta, eivät luonnontieteistä, vaikka vakuuttavaa todistusaineistoa on luonnontieteidenkin piirissä.”  (s. 68)
”Koska luonnontieteilijät ovat älykkäitä ihmisiä, ja kohtalaisen moni heistä on kristitty uskova, tämä puoltaa vahvasti sitä, ettei kristinusko ole satu, jota tarvitsevat ainoastaan sellaiset ihmiset, jotka eivät osaa ajatella omilla aivoillaan.”  (s. 69)

Osa 2 on kirjan osio, joka saa minut pohtimaan uskon asioita eri tavalla ja nämä kirjoitukset luonnontieteistä ja uskonnosta saavat minut hämmentymään. Tunnen jonkinlaista epätoivoa, kun usko ei olekaan enää minun yksinkertainen asia, mutta toisaalta kiehtoo laittaa omat näkemykset myllerrykseen. Halu lukea yhä enemmän kristillistä kirjallisuutta kasvaa, samoin Raamatun tulkinta jokapäiväisessä elämässäni.

3 osa Kysymyksiä Raamatusta

Raamattuun ei nykyisin voi uskoa
Entäpä Kuolleenmeren kirjakääröt?
Dan Brown ja Da Vinci-koodi
Lisää arkeologiasta ja tutkimustuloksista
Liian väkivaltainen, liian vanha, liian miehinen, liian ristiriitainen
Raamattua koskevia lainauksia

Osa 3 on kiehtovaa luettavaa erityisesti arkeologisista tutkimuksista. Haluaisin matkustaa Israeliin jonain päivänä kokeakseni sen kulttuurin ja historian. Olen lukenut Dan Brownin Da Vinci-koodin ja katsonut hänen kirjoistaan tehdyt elokuvat.  En ole lukenut Pyhä veri, pyhä koodi-teosta, mutta kirjahyllystäni löytyy Koodin salaisuudet Opas Da Vinci-koodin mysteereihin. Voisin lukea tuon kirjan uudelleen – nähdäkseni ovat käsitykseni ja tuntemukseni tuosta kirjasta muuttuneet.

4 osa Kysymyksiä kärsimyksestä

Miksi Jumala sallii kärsimyksen?

Tämä on vaikea ja arka kysymys vastattavaksi. Toiset pitävät kärsimyksiä Jumalan rangaistuksina tai koettelemuksina.  Miten minä kärsimykset koen… toisinaan koettelemuksina, joista selviytyminen ilman Jumalaa olisi ollut mahdotonta (olen ollut sellaisessa elämävaiheessa, että yritin selvitä itse vihan ja katkeruuden voimalla), toisinaan omat syntiset tekoni saavat ajattelemaan, että Jumala rankaisee…  Toisten kärsimyksien syitä en osaa enkä voi selittää, niiden kohdalla huudan minäkin välillä miksi Jumala?

5 osa Kysymyksiä Jeesuksesta

Onko Jeesus ihmisten keksintöä?
Nykypäivän todistajia
Jeesus, Buddha, Muhammed – mitä eroa heillä on?
Kuolleet ihmiset eivät nouse ylös
Viisi kertomusta ei muutu yhdeksi

Seitsemän asiaa, joista voidaan olla melko varmoja:

-         Jeesus Nasaretilainen oli ja eli Pontius Pilatuksen hallintoaikana
-         Hän oli huomattava opettaja
-         Hän sai mainetta ihmeidentekijänä
-         Ihmisten mielipiteet hänestä jakaantuivat kahtaalle
-         Hän loukkasi vallanpitäjiä
-         Hänet tuomittiin kuolemaan ristiinnaulitsemalla
-         Hänen vaikutuksensa kasvoi nopeasti hänen ristiinnaulitsemisensa jälkeen

Kaksitoista asiaa ylösnousemuksesta:

-         Jeesus kuoli nuorena miehenä
-         Monet ihmiset väittivät nähneensä ylösnousseen Jeesuksen
-         Opetuslapset kärsivät opetustensa tähden
-         Harhanäyt edellyttävät tietynlaisia olosuhteita
-         Opetuslapset saarnasivat ylösnousseesta, eivät henkiin jääneestä Kristuksesta
-         Kukaan ei löytänyt ruumista
-         Haudasta ei tullut pyhiinvaelluskohdetta
-         Ensimmäiset todistajat olivat naisia
-         He kutsuivat Jeesusta Herraksi
-         Nykypäivän psykologia puhuu ylösnousemuksen puolesta
-         Kristuksen voima nykypäivänä
-         Todisteet vakuuttavat joitakin yllättäviä ihmisiä

6 osa Todista se minulle! Onko Jumala olemassa?

Ihmeellinen maailmankaikkeus
Henkilökohtaisen kokemuksen todistus
Historian tarjoamat todisteet
Vastahakoisuudelle ei löydy perusteita

Monilla kristityillä on vahva usko Jumalaan, vaikkei heillä olisikaan ollut väkeviä kokemuksia.  Joillekuille keskeinen kokemus on hiljainen luottamus siihen, että heidän rinnallaan on näkymätön Läsnäolo auttamassa ja ohjaamassa – ja kannustamassa rakastamaan ja palvelemaan lähimmäisiä.”  (s. 238)

Tämä kirja on yksi parhaista Alfa-kurssin opaskirjassa listatuista kirjoista. Tämän kirjan aion hankkia omaan kirjahyllyyn, jotta voin palata kirjan äärelle uudelleen, tehden omia merkintöjäni.

Tässä kirjassa on toki asioita uskosta, jotka laittavat pienet aivonystyräni koville, mutta kirjan jokaisen luvun lopussa on hauskoja Pidä tauko-osioita, joihin on kerätty uskontoon liittyvää huumoria ja vitsejä. Ne keventävät lempeästi kirjan tekstiä ja aivot saa hetken olla vähemmällä pohdinnalla.



John Young ja David Wilkinson: Käsittely jatkuu: puolustuksen puheenvuoro, Päivä, 2010
suom. Risto Mikkonen
(engl, alkuteos The Case Against Christ, uud. p. 2006)
Mistä hankittu: lainattu Seinäjoen kaupunginkirjasto

Kirjasta pieni arvostelu Reijo Telarannnan sivuilla