tiistai 29. toukokuuta 2018

Kevätlukumaraton 26.5.2018 Koontipostaus

Muutaman vuoden tauon jälkeen päätin, että nyt kesäloman alun kunniaksi olisi kiva kokeilla lukumaratonia.  Ja voisinhan minä sen sitten samalla emännöidäkin.  Valitsin päivän, joka sopi omiin lomaviikonloppuihin eli lauantai 26.5.2018.  Lukumaratonin sai aloittaa omaan tahtiin viikonlopun aikana. Itse aloitin klo 0.00 lauantaina, mutta en ihan jaksanut 24 tuntia valvoa. Mun lukumaraton päättyi lauantaina klo 20.30. Kerron koontilistan lopuksi, miten meni mun lukeminen.

Kevätlukumaratonille osallistuivat:

@kirjahullu (Instagram)

Kiitos kaikille osallistujille, jos jonku nimi jäi pois, niin laita viestiä :) 



Miten sitten meni emännän oma lukumaraton….

Otin parin kolmen tunnin "yöunoset” 22-24.  Mies oli nukahtanut juuri, kun minä hiiviskelin tavaroineni ulos terassille. 17-vuotias poika näytti vielä olevan omalla tietokoneellaan varmasti aamuun asti.  Minähän siis olin päättänyt aloittaa lukumaratonin keskiyöllä ja paras paikka siihen oli rauhallinen terassimme - naapurustokin oli hiljennyt.  Toki ei täällä muulloinkaan paljon meteliä ole….

Olin varustautunut pukemalla lämpimästi – pipo, kaulahuivin ja villapaita sekä peitto jaloille. Termarikuppiin vihreätä teetä ja yöpalaksi proteiinipatukka. Muutama kynttilä tunnelmaksi ja antoivat vähäsen lukuvaloakin.




Lukumaratonin aloitin Vanhan Japanin taruja -teoksella. Aluksi ajattelin, että toivottavasti eivät ole liian jännittäviä täällä yksin hiljaisuudessa luettavaksi – siilien yms. rapistellessa pensaikossa. Mutta tarinat osoittautuivat yllättävän hauskoiksi. Ihan jokaisen tarinan merkitystä tai opetusta en oivaltanut.  Oli mielenkiintoista huomata, jotkut sadut ovatkin lähtöisin näistä japanilaisista taruista. Kiitollinen kurki -taru toi heti mieleeni sadun Tittelintuure – ehkä tuo satu on saanut vaikutteita Kiitollinen kurki -tarusta.  Luonnollisesti näissä taruissa oli lohikäärmeitä ja prinsessoja, jotka olivat kaikkea muuta kuin ihmishahmoja. 



Kolmen tunnin jälkeen silmät alkoivat mennä niin kiinni, että nukuin reilu puoli tuntia.  Vanhan Japanin taruja kirjan luettuani valitsin toiseksi kirjaksi Maahisen kosto ja muita irlantilaistaruja. Maahiset ja neidot olivat pääosassa näissä irlantilaistaruissa.  Hauskoja tarinoita olivat nämäkin.  Näistäkin tuli lapsuuden sadut mieleen, kuinka kosijat veivät prinsessalle lahjoja ja mikään ei kelvannut, kunnes joku keksi mikä se lahja on. Tässä tarinassa siis  se mikä sai prinsessan nauramaan.
Ei tahtonut vieläkään jaksaa olla hereillä, joten tämän kirjan jälkeen nukuin toisen reilu puoli tuntia, kunnes heräsin valkenevaan aamuun -  yöllä oli hiukan hämärää vielä. Hain sisältä aamupalan.



Kolmas kirjani oli Kummajaisten kylän kuuma kesä. Luin ensimmäisen kummajaisten tarinani vasta. Tykkäsin lempeän humoristisestä tyylistä – ripauksella tykkäyksiä, kommelluksia ja jännittäviä tilanteita.  Kyllä nuo muutkin kummajaisten tarinat täytynee pikapuoliin lukea!  Kirjan nuoret henkilöt olivat nykynuoria, jossa oli ripaus silti sitä oman aikani nuoruuttakin. Sellaista lempeyttä, jossa ei tarvitse olla karua ihmiselämää…. Toki niitä kirjojakin tarvitaan, mutta on sydäntälämmittävää lukea välillä lempeällä mielellä kirjoitettua tarinaa, kun ei tarvi koko murehtia nuorten eloa ja oloa.

Seuraava lukupaikkani oli tarkoitus olla Simpsiöllä sijaitsevalla louhoksella.  Luontopolulle ajelin kotoa polkupyörällä. Ensimmäisellä levähdyspenkillä luin ”välipalaksi” aamun Sanan, joka on minulle tullut reilu vuosi sitten tavaksi. Metsän hiljaisuudessa – hyttysten ympäröimänä (unohdin hyttyskarkotteen) oli hyvä hiljentyä Jumalan Sanan ääreen – eivätkä ne hyttysetkään niin paljon häirinneet…



Puolisen tuntia patikoin louhokselle.  Välillä pysähdyin juomaan, olihan jo melko lämmin päivä aamustakin. Yhden banaanin söin välipalaksi louhokselle päästyäni. Varovasti etsin kiviltä istumapaikan ja varmistelin ettei yksikään kyy ole samalla kiveyksellä lämmöstä nauttimassa.  Neljäntenä kirjana aloitin Raili Alahautalan Saloisten pappi -romaanin, joka kertoo 1500-luvun puolivälin ajasta, kun Saksasta protestanttiset tuulet ovat saapuneet Suomeen. Miten Herra Niilo, Saloisten pappi selvinnee katolismielisten kanssa, kun hän saarnaa myös suomen kielellä.  Reilun tunnin verran kivellä istuskelin ja lueskelin. Kirjan tarina ja luonnon rauha sopivat hyvin yhteen. Yksi pariskunta kävi louhoksen reunalla lenkillään - mitä mahtoivat miettiä erikoisessa paikassa istuvasta lukijasta….

Mieheltä tuli whatsapviesti, että ruoka-aika alkais pian olla…   Patikoin louhokselta takaisin hiihtomajan pihaan, missä pyöräni oli ja siitä sitten kotiin.  Koko Simpsiön reissu kesti pari kolme tuntia.

Ruuan jälkeen jatkoin Saloisten pappi -romaanin lukemista. Välillä pidin välipala- ja juomataukoja. Muutamat päiväunoset tuli myös otettua.  Tarkempia kellonaikoja en tällä lukumaratonilla jaksanut laittaa ylös.  Välipalaksi luin kaksi lasten kuvakirjaa, kun alkoi näyttämään siltä, että Saloisten pappi tulee olemaan viimeinen kirjani lukumaratonissa.



Mörön unisukat oli hieno tarina siitä, miten möröt eivät olekaan niin pelottavia. Ne ovatkin oikeastaan aika yksinäisiä. Ja pimeän onkin tarkoitus suojella meitä uniemme aikana.  Ihastelin myös Nina Haikion pastellimaisia vihreän, oranssin, mustan ja valkoisen sävyisiä kuvia.



Maailman ihanin iltahetki oli niin hellyttävän kuvainen ja pieni tarina täynnä vanhemman ja lapsen rakkautta. Isot, värikkäät kuvat miellyttivät minun silmiäni. 

Jonkin aikaa jaksoin jatkaa Saloisten pappi-romaania viä omassa puutarhassa aurinkotuolilla loikoillein. Simpsiön retken jälkeen en jaksanut muualle lähteä enää lukemaan, vaikka niin ensin suunnittelin.

Puoli yhdeksältä sanoin miehelleni, että mä en nyt jaksa lukea enää yhtään enempää – mä haluan nukkumaan.  Muutamasta tunnista jäi täysi 24 tunnin lukumaraton suorittamatta, mutta sehän ei ollutkaan tämän maratonin pääasia. Oli mukava kokeilla pitkästä aikaa, miten jaksaa lukumaratoonailla – ja todeta, ettei tää taida enää olla mun voimavaroille sopiva juttu… 

Sillä seuraavana sunnuntaiaamuna aluksi näytti, että ei tässä aamusta mitään (niin kuin ei yleensäkään, kun valvon pidempään). Söin aamupalan ja lähdin jumalanpalvelukseen kirkkoon.  Tunnin päästä mulle tuli niin kamala olo, että oli pakko käydä kirkon vessassa.  Luulin että pahoinvointi meni ohitse, joten palasin kirkon penkkiin. En siinä kuitenkaan kovin kauan voinut olla, vaan mun oli lähdettävä kotiin.  Juuri ja juuri jaksoin ajaa parin kilometrin matkan kotiin.  Mies ihmetteli, että mikäs ny, kun juoksin suoraan vessaan oksentamaan.  Sillä tavalla meni sitten sunnuntaipäivä oksentaen, nukkuen ja potien mieletöntä päänsärkyä, johon ei tahtonu enää särkylääke auttaa…

Illalla sain hiukan jotain syötyä ja juotua. Olo alkoi parantumaan, mutta puolen yön aikaan tuli toinen pääkipukohtaus -  mun päässä pyöri kaiken maailman laulunpätkiä ja muita ihmejuttuja ja tuntui että mun pää halkee!  Mä yritin meditoida, jonkinlaista tyyntä vedenpintaa, kunnes nukahdin. Voi, luoja, miten mä siinä yön tunteina ajatttelin jo, että mä en tästä selviä ikinä…. Auta hyvä Jumala!  Pitihän sitä päivällä varmistaa netin ihmemaailmasta, että mikäs aivoverenvuodon oireet olikaan….

Maanantaiaamuna oli yhä melko voimaton olo. Kävelin rauhallisen kävelylenkin aamulla ja muutenkin otin eilisen päivän vielä rauhallisesti – peläten, että pääkipu uusiutuu. Ja pidin visusti jonkinlaisen lakin päässäni, sillä niin auringonpaiste kuin tuulenvirekin ei ole mun pääparalle hyväksi. 

Monen asian yhteensattuma ja summa oli migreeni, joksi sen analysoin enimmäkseen.  Valvomista, auringonpaistetta, liian vähän sitten nesteytystä ja mitä ny viittäkymmentä lähestyvällä naisella saattaa olla….

Mutta tänään on jo huomattavasti parempi olo ja aion tästä lähteä tunnin reippaalle kävelylenkille (ja muistan laittaa kevytpipon päähän).

Saloisten pappi-romaanista teen erillisen blogikirjoituksen, kun saan sen luettua loppuun.

Summa summarum: luin siis neljä kirjaa, joista kaksi lasten kuvakirjaa sekä yhden romaanin melkein loppuun. Sivuja luin yhteensä: 154+139+133+34+21+276 (kesken) = 757 sivua

Vanhan Japanin taruja, Kamelikustannus, Savukeidas, 2013
Suomennos: Elina Harjula ja Maari Vimpeli
Kuvitus: Mika Vaaranmaa
Graafinen suunnittelu: Ville Hytönen ja Mika Vaaranmaa
Mistä hankittu: ostettu Vaasan kirjamessuilta Savukeitaan myyntipöydältä 

Maahisen kosto ja muita irlantilaistaruja, Kamelikustannus, Savukeidas, 2013
Suomennos: Venla Jokinen
Kuvittanut: MikaVaaranmaa
Mistä hankittu: ostettu Vaasan kirjamessuilta Savukeitaan myyntipöydältä 

Mervi Heikkilä ja Jussi Matilainen: Kummajaisten kylän kuuma kesä, Haamu Kustannus, 2015
Kuvitus: Miranda Koskinen
Mistä hankittu: arvostelukappale kustantajalta

Nina Haiko: Mörön unisukat, Lasten Keskus, 2007
Kuvitus: Nina Haiko
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Claire Freeman: Maailman ihanin iltahetki, Kustannus Mäkelä, 2010
Kuvitus: Daniel Howarth)
(alkuteos engl. My Special Bedtime Bear, 2010)
Suomentanut: Terhi Leskinen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

perjantai 25. toukokuuta 2018

minä pienellä kirjaimella

Mikko Kivekäs (1911-2004) oli rovasti. Hän toimi mm. Helsingin Diakonissalaitoksen sairaalasielunhoitajana. minä pienellä kirjaimella on hänen ainut julkaistu runoteos.

Runot ovat miehen elämästä – miehen minuudesta. Mikko Kivekäs on ollut 68-vuotias, kun runot on julkaistu. Runojen sävyissä näkyy elämänkokemus ja hänen työnsä.

Runot on jaoteltu viiden otsakkeen alle: Sijoittuminen, Kurottautuminen, Ruoskiminen, Antautuminen ja Vapautuminen.

Sijoittuminen

Runot pohtivat miehisyyttä, mikä on miehen paikka elämässä. Runoista huokuu rujoutta, ehkä jonkinlaista väsymystä ja epävarmuuttakin.

Kurottautuminen

Tämä on minun mereni:
rannat – kaukana jossain,
niitä ei näy.
Jos tässä meressä on saaria,
niiden rannoille nousen;
jos karikoita, ne kierrän
tai
tahtomattani ajaudun niille,
kolhiudun
   niiden salakavaluuteen.

Ruoskiminen

Näiden runojen otsikkokin jo kertoo raadollisuudesta, itsensä kivun rajoille viemistä mielensä syövereissä.  Millaista kipua pienen pojan elämässä, miten asioita käsitellä vanhenevana miehenä.

Antautuminen

Ystäväni pyysi saada poimia
                                 kukkia sielustani,
                                      sisimpäni nurmikoilta,
                                     sydämeni
                                                lehdoista ja rantamilta.

Avasin hänelle sieluni portit.
Hän palasi, ja miten hämmästyinkään
hänen ojentaessaan kimpun
           tuoksuvia kukkia kasvojani kohti:
- Mitä kukkia nämä ovat,
tunnetko niiden tuoksun?
Katsoin häneen vaisusti hymyillen:
- En tiedä
en ole tiennyt
       Kukkia kasvavan siellä.
- Et ole tiennyt?
ja tällaisia ikävän kukkia
                     minä sieltä löysin.
           eivätkä ne tässä ole kaikki.

Vapautuminen

Viimeisistä runoista löytyy jo iloa ja kiitollisuutta -  elämän värejä.

Mikko Kivekäs: minä pienellä kirjaimella, Herättäjä-Yhdistys, 1979
Kansi: Tapani Aartomaa
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Iloinen itku

Liisa Mäntymaan esikoisrunoteos Iloinen itku on Herättäjä-Yhdistyksen julkaisema.  Runot ovat hengellisiä runoja äitiydestä.

Runoteoksen ensilehdellä sanotaan:

Kirjoitettu lämmöllä Matille ja yhteisille lapsillemme Anna Matleenalle, Maija Eveliinalla ja Jussi Tuomakselle sekä kaikille heille, jotka ovat taivaan Isän Kukkarossa – Äiti

Runot alkavat Raamatun lauseotsakkeilla – poimin muutaman minua koskettaneen runon.

Katso, lapset ovat Herran lahja PS 127:3

Palaan omiin äitiyden tunnelmiin, kun omat lapseni olivat pieniä….

En ole hyvä äiti alkuunkaan.
Häpeän itseäni.

Mutta Sinä, Herrani,
Sinä annat anteeksi, annat luvan
yrittää uudestaan.

Et ottanut minulta pois
äitiyden suloisuutta,
kerta kerran jälkeen kelpuutit minut
lapsellesi äidiksi.

Kiitän Sinua.

Niin Jeesus sano: ”Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta.”  Matteus 19:14

Pienten lasten äidin tuntoja kuvaavat runot jatkuvat.

Yön suloisessa sylissä
nukkuvat lapset
suut supussa,
pienet silmät sirrillään.

Enkelit nykivät suita hymyyn,
pikku silmiä
siivillään liikuttavat.

Sasinpa minäkin
enkeliuskon ja enkeliunen.

Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen. 1 PIET. 5:7

Uupuneen äidin runoja.

Jokailtainen huutoni:
- Jumala,
anna vielä
uusi päivä!

Ja hiljainen kuiskaukseni:
- Tapahtukoon Sinun tahtosi’ 
eikä minun.

Jeesus vastasi hänelle: ”Minä sanon sinulle, ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.” Matteus 18:21-22

Uupuneen äidin tuntoja lisää – äitiydestä, parisuhteesta.

Lämmin kosketus
niskassani.
Hiljainen anteeksipyyntösi
sydämessäni.

Vain sana
ja kaikki tämä olisi rikki.

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme, mutta suurin niistä on rakkaus. 1 KOR. 13:13

Pienten lasten vanhemmuutta, parisuhdetta.

Sinä pahalla tuulella
    pahasta tuulestani,
Minä pahalla tuulella
    pahasta tuulestasi.

Kumpaakin on kohdeltu
väärin,
eikä kumpikaan ole kohdellut
toista väärin.

Liisa Mäntymaa: Iloinen itku, Herättäjä-Yhdistys, 1982
Kansi: Heikki Maunula
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

torstai 24. toukokuuta 2018

Kerron sinulle raamattutarinan

Tässä kirjassa Raamattu kohtaa meidän elämämme. Olemme kuulleet monia raamatunkertomuksia monia kertoja, jopa satoja. Silti ne eivät kulu. Samat tai samankaltaiset asiat, jotka tapahtuivat suuressa kirjassa, tapahtuvat edelleen.” (s. 7)

Kirjoittajat kertovat tarinoita Raamatun kertomuksiin liittyen - osa tarinoista on keksittyjä, osa kirjoittajien omiin kokemuksiin liittyviä. Luin tämänkin kirjan jo kevättalvella loppuun. Kirjan löysin viime kesänä, kun sitä myimme Nilsiän Herättäjäjuhlilla kirjakaupan kojulla.

Kirjan tarinoita on jaoteltu seuraaviin teemoihin: perhesuhteet, arvojärjestys, vaikeudet, johdatus, pyhä huolettomuus, muukalaisuus, ihmeet, naisena, miehenä ja lähimmäisyys. Jokaisen tarinan alussa on Raamatun kohta, johon ko. tarina perustuu.

Nämä raamattutarinat voisivat olla yhteisen raamatunlukuhetken lisänä. Luettaisiin Raamatun kohta, joka kertomuksessa mainitaan, sen jälkeen kirjoittajan tarina. Keskusteltaisiin mitä ajatuksia kirjoittajan kertomus herätti, mitä kyseinen Raamatun kohta itselle merkitsee.

Minua koskettivat erityisesti hiljaiset hetket kirkoissa ja metsässä. Näistä kertomuksista saan voimaa omaan elämääni. Myös pohdinnat Raamatun henkilöiden elämästä ja tapahtumista saivat uusia näkökulmia tietyistä Raamatun kohdista.

Kerron sinulle raamattutarinan, toim. Minna Tuominen, Kirjapaja, 2017
Kansi: Katri Kaunonen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Arjen hiljainen hetki: Opas hengellisiin harjoituksiin

Arjen hiljainen hetki on opas päivittäiseen hiljentymiseen harjoitusten avulla. Kirjan sisältämät rukousaiheet ja mietiskelyohjeet auttavat rauhoittumaan kiireisen arjen keskellä. Oppaan avulla voi elää syvällisesti arjessa ja kirkkovuoden paastonajoissa.

Kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa esitellään hiljaisuuden tilaan, aikaan ja paikkaan liittyviä kysymyksiä. Kirjan toisen osan muodostaa erityinen hiljentymisohjelma viikko- ja päiväteemoineen.

Näin alkaa tämän kirjan johdanto. Lainasin ensimmäisen kerran tämän pikkukirjasen talvella. Kirjastolainapinojani järjestellessäni tänä aamuna, jäi tämä kirja käteeni. Olen sitä talven aikana selaillut ja lukenut kirjan alkuluvut.  Niissä kerrottiin miten valmistautua hiljentymiseen, miten mietiskelyhetken saa järjestettyä arjessa ja millaisia mietiskelytapoja on.

Kesälomallani olisi aikaa tähän perehtyä ja ehkä saada tästä tapa. Vielä on lomaakin reilusti pari viikkoa jäljellä. Katsotaan miten tämän kanssa käy – innostus alussa on huima, mutta tavaksi jättäminen onkin sitten vaikeampaa…

Hiljentyminen on tilan antamista itsessä olevalle hengelliselle kaipuulle.” (s. 10)

Rukous tekee tietoiseksi Jumalan läsnäolosta.” (s. 10)

Se (hiljentyminen) tapahtuu keskellä elämää, sen risaisuudessa ja vaikeuksissa, rasituksissa ja pettymyksissä sekä ilossa ja kiitollisuudessa.” (s. 11)

Minulle hiljentymisen aika on varhainen aamu tai näin kesällä iltamyöhään – valoisampana aikana jaksan valvoa pidempää ja lyhyemmät yöunetkin riittävät kuin talven pimeimpään aikaan.  Hiljentymispaikka voisi olla aamulla metsä ja illalla oman kodin terassi. Talviaikaan onkin mietittävä mistä löydän rauhallisen paikan kodistamme.

Ennen hiljaista hetkeä on hyvä rentoutua. Valita itselle sopiva hiljentymistapa (teksti, kuva, ääni tai kävely). Jos hiljentymishetki on illalla voi palata mielessään kuluneeseen päivään. Mikä on ollut koskettavinta juuri siinä päivässä. Voi viivähtää päivän tapahtumissa, päivän rukouksissa. Hetken voi päättää iltarukoukseen.

Meditaatioharjoitusten tarkoituksena on keskittyminen, olennaisen löytäminen ja siitä iloitseminen. Kristillisessä perinteessä kehotetaan tarttumaan hetkeen ja olemaan läsnä siinä, mitä kulloinkin on tekemässä. On opittava elämään menneen ja tulevan välissä. Myös usko voi syventyä vain silloin, kun oppii olemaan, pysähtymään ja olemaan hiljaa.” (s. 38)

Ensimmäinen hiljentymisviikko on teemalla ”rauhoitun”, toinen viikko ”kuuntelen vastausta”, kolmas viikko ”ikävöin pelastusta”. Joulun aikaan on pieni paasto eli adventtipaasto ja pääsiäisenä suuri paasto.

Meinasin hankkia tämän kirjan itselleni, mutta eipäs löytynytkään tällä hetkellä nettiantikvariaateista. Onneksi voi jatkaa kirjastolainaa, ellei kirjaa varata.

Marjaana Kanerva ja Pertti Repo: Arjen hiljainen hetki: Opas hengellisiin harjoituksiin, Kirjapaja, 2001
Kirjan ulkoasu:  Petri Kovács
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

tiistai 22. toukokuuta 2018

Salongissa : Tarinoita elämän kellarista aarteiden ullakolle

Maija Nymanin kirjat ovat minun lempikirjojani – toivon ne joskus saavani omaankin kirjahyllyyni, jolloin niihin voi palata uudestaan ja voin tehdä myös niihin omia merkintöjäni.

Salongissa: Tarinoita elämän kellarista aarteiden ullakolle on ihastuttava matka Maija Nymanin salonkiin. Hän kertoo, miten on kalusteet ja tavarat hankkinut ja valinnut tähän huoneeseensa.  Heti ensi sivuilla haaveilin omasta salongista! Ehkä minunkin elämässäni tulee joskus sellainen vaihe, että siinä talossa missä asun, voin suunnitella oman salongin. Ja siellä saisin tavata eri-ikäisiä naisia kirjallisuuden, runouden ja hengellisten hetkien äärellä.

Googlen maailmaa selatessani, löysin TV7:n Maijan Salonki-ohjelmat kymmenen vuoden takaa. Aion nuo ohjelmat lähiaikoina katsoa – pääsee samalla kurkistamaan vielä paremmin Maijan salonkiin!

Maija Salongin esineet puhuttelevat Maijaa ja hänen salongissaan vierailevia naisia monilla tavoin. Jään miettimään omien komeroiden kätköissä olevia tavaroita, valokuvia, piirustuksia yms.  Olisiko aikaa tänä kesänä käydä niitä pikkuhiljaa läpi – etsien tavaroille omia paikkoja, ehkä jostakin luopuen…

Toisaalta erityisesti valokuvat tuovat monenlaisia muistoja ja tunteita pintaan… en ole ihan varma haluanko niitä juuri nyt käydä läpi….

Koskettavin Maijan tarinoista oli sekretäärin eli kirjoituslipaston tarina. Miten paljon vanhoihin esineisiin saattaakaan liittyä muistoja!

Sellainen ihminen on viisas, joka näkee oman elämänsä suuremmissa kehyksissä. Hän suostuu rajalliseen ihmisyyteen, ja löytää juuri siitä sisällön. Silloin sydän ei katkeroidu.” (s. 25)

Kaunis tarina oli myös mielialapatsaista – pupusta ja nukkuvasta karhusta. Miten pienistä esineistä saa suuria tunteita – ihastelen pupun ja karhun kuvia.

Piikkilankasydän parisuhteen symbolina yhdessä tarinassa – niin kuvainnollista kuin minun elämästäni, minun parisuhteestani….

Voi kunpa minäkin olisin osannut säilyttää kaikki vanhat virsikirjat, mitä äitini suvusta meille jäi…. Ehkä yksi saattaisi tuolta minun tavaroistani löytyä, mihin yksi kesä keräsin lapsuudenkodistani kaikenlaista paperia….

Kahdesta vanhasta naulasta tuli mieleen lapsuudenkotini lähellä olevat rautatien naulat, joita sinne jäi, kun ratakiskoja vaihdettiin 70/80-luvulla – nyt sellaiset olisivat ihanaa rosoista ”antiikkia”.

Maija Nyman kirjoittaa lopuksi:

Sinun elämäsi on tarina, ja se on erilainen kuin muiden. Sinä olet oman tarinasi päähenkilö, muut ovat sivuosien näyttelijöitä, tärkeitä omassa osassaan. Ilman heitä ei tarinasi olisi täynnä onnea ja yllätyksiä, jännitystä ja seikkailua, rakkautta ja pettymyksiä. Se ei maistuisi elämältä. Ihminen on ihmiselle tarinan aihe.” (s. 149)

Maija Nyman: Salongissa: tarinoita elämän kellarista aarteiden ullakolle, Kustannus Arkki, 2007
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Onneksi en ole enää nuori

Riikka Juvonen pohtii naisen ikääntymistä avarakatseisesti ja lämpimästi kotona ja matkoilla. Miten monella tavoin me voimmekaan vanheta? Vanhenemisen kokemukset ovat yhteisiä eri maissa, mutta suhtautuminen ikään ei. Jos rakastaa elämää, voi rakastaa myös vanhenemista. (ote kirjan takakansitekstistä).

Miksi vanheneminen kuulostaa niin ”ikälopulta” sanalta? Wikipedian selittää sanan seuraavasti:

Vanheneminen tarkoittaa ikääntymisen myötä tapahtuvia, lopulta kuolemaan johtavia muutoksia elimistössä. Ihmisellä ruumiin rappeutuminen alkaa jo noin kolmenkymmenen vuoden iässä. Erityisesti vanheneminen ilmenee sellaisten solujen toiminnassa, jotka vähenevät iän myötä. Elimistön vanheneminen rappeutuneeseen tilaan on ainutlaatuinen ilmiö ihmisillä, sillä luonnonvaraisissa eläinpopulaatioissa elinkelpoisuudeltaan heikentyneet yksilöt karsiutuvat luonnonvalinnan myötä pois, kun taas erityisesti kehittyneiden maiden asukkaiden elämään tällaiset seikat eivät vaikuta lähes ollenkaan. Vanhenemista tutkiva tieteenhaara on nimeltään gerontologia.”

Studio55-ohjelmassa on sanottu:

Ihminen alkaa rapistua jo kolmenkympin jälkeen. Geriatri Roope Leppänen kehottaa kuitenkin elämään muun kuin solubiologisen faktan valossa ja hidastamaan vanhenemista omilla elintavoilla. Roope Leppänen kertoo, että ikääntymisprosessiin ja kalkin kerääntymiseen viittaavia verisuonimuutoksia nähdään jo lapsilla.
– Ei voida asettaa mitään ikärajaa, jolloin ihminen olisi vanha. Ikääntyminen on kumulatiivinen prosessi. Keskushermoston kannalta vanhenemisen huippukohta saavutetaan kuitenkin jo 30 ikävuoden hujakoilla. Sen jälkeen alkaa rapistuminen, Leppänen sanoo.
– Ikä on kaikesta huolimatta enemmän mielentila. Jos elämäänsä elää edellä mainitun solubiologisen faktan valossa, niin aika synkkää elämää siitä tulee.

4 syytä nauttia vanhenemisesta (Kauneus & Terveys-lehdestä, Paula Heikkilä)

1. Vanheneminen tuo arvokkuutta
Vanhenemisen ei pitäisi ahdistaa ja lannistaa vaan tuoda onnea. Moni meistä on tavannut naisia, jotka ovat vanhentuneet arvokkaasti. Ryhti on säilynyt hyvänä, nauru on herkässä ja silmistä näkyy arvokkuus ja onni, ei pelko ikääntymisestä. He ovat sinut vanhenemisen kanssa.

2. Ikä kerryttää elämänkokemusta
Kiitollisuus eletystä elämästä auttaa sopeutumaan vanhenemiseen. Kiitollisuuden tunne lisää muutenkin tasapainoa elämään. Kiitollisuus auttaa käsittelemään elämän haasteita.

3. Vanheneminen opettaa pysähtymään
On tärkeää oppia hyväksymään itsessään iän tuomat muutokset ja vanheneminen. Ikääntyminen ei ole välttämättä helppoa. Se, ettei ole enää virkeä ja nuori, vaatii totuttelua ja asian työstämistä. Kannattaa pohtia, mitkä asiat ovat elämässä hyvin. Mistä voit olla aidosti iloinen? Kiitollinen mieli vahvistaa mielenrauhaasi. Tyytyväisyytesi lisääntyy. Sen myötä ihmissuhteesi saavat uudenlaisia sävyjä. Ehkä keskityt kohtaamisiin yhä paremmin.

4. Ikääntyminen tekee syvällisemmäksi
Sinulla voi nyt olla ikääntymisen myötä enemmän aikaa itsellesi. Pidä siis itsestäsi huolta, etsi uusia harrastuksia ja huolehdi ihmissuhteistasi. Huolla itseäsi kehon, mielen ja sielun tasolla. Se tarkoittaa hyvää ruokaa, liikuntaa, lepoa ja hemmottelua vaikkapa tuoksujen ja kauniiden vaatteiden avulla. Iän myötä arvosi ovat voineet muuttua: Huomaat olevasi onnellinen pienistäkin asioista. Siitä, mitä kaikkea sinulla jo on, mitä olet saavuttanut ja mitkä asiat ovat hyvin juuri nyt. Keskityt kenties enemmän niihin asioihin, joilla on sinulle syvällisempi merkitys.

Kirkko ja kaupunki-lehdessä 13.2.2013 Riikka Juvonen ja Leif Fredriksson kertovat vanhenemisesta.

Riikka Juvosen kirja Onneksi en ole enää nuori on muistomatkoja naiseuteen. Jokainen luku alkaa Juvosen koskettavilla ja mystisillä ajatuksilla, jotka hän on poiminut muistilehtiöstään.  Ne ovat kuin runoja minulle värien sävymaailmasta.  Hän kuvaa elämäänsä Israelissa, Kyproksella ja Madridissa Espanjassa oman naiseutensa, parisuhteensa ja työnsä kautta sekä eri maiden naisten kautta. Hänen kuvailunsa erityisesti Israelista vahvistavat tunnettani, että Israelista on tullut myös maa, jonne haluan matkustaa jonain päivänä.  Nautin lukea ihmisten matkakertomuksia – maisemien ja elämän kuvailua on Riikka Juvosenkin kertomuksissa, ja naisen elämää, aikaa jota itse parhaillaan pikkuhiljaa elän.

Riikka Juvonen on syntynyt 50-luvulla, joten hänen nuoruutensa on ollut 60-lukulaisen nuoruutta.  Mietin, millaisia naisia meistä 70-luvulla syntyneistä, nuoruutensa 80-luvulla eläneistä on tullut? Osa meistä lähenee viittäkymmentä, osa täyttänee neljäkymmentä. Meidän lapsuus ja nuoruus on ollut sallivampaa, mutta ei ehkä niin sallivaa kuin omien lapsieni, jotka ovat syntyneet 90-luvulla ja toinen 2000.  Pitäisikin etsiä kirjastosta naiseudesta kirjoitettuja kirjoja, jossa olisikin minun ikäluokkaani….

Tiettyyn ikään asti ihminen täyttyy. Sitten tulee aika ryhtyä perkaamaan päältä rojua. Vanhetessaan voi taas löytää itsestään alkuperäisen minuuden, jota toiset eivät ole muovanneet. Sen, joka syntyi paratiisin mullasta ja jossa Jumalan kasvonpiirteet erottuvat.” (s. 87)

Suosittelen tämän kirjan lukemista, kun lähestyt viittäkymmentä tai haluat ymmärtää mitä vanhenevat naiset kokevat ja ajattelevat.

Riikka Juvonen: Onneksi en ole enää nuori, Kirjapaja, 2012
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Kevätlukumaratonille 26.5.2018

Siitähän on jo lähes neljä vuotta aikaa, kun osallistuin viimeksi lukumaratoniin. Ensimmäisen kerran olen osallistunut vuonna 2013. Kesälomani saan jälleen aloittaa toukokuun puolivälissä, niinpä ajattelin, että mitäpäs jos järjestäisinkin kevätlukumaratonin.

Keväiselle lukumaratonille voit osallistua lukemalla kaikenlaisia kirjoja tai kuuntelemalla äänikirjoja 24 tunnin ajan. Lukumaratoonari voi pitää lepo- ja ruokataukoja omaan tahtiinsa. Ei siis ole tarkoitus väkisin silmätristissä lukea äärettömiä määriä, vaan tämä on hauska vuorokauden mittainen lukuelämys, omien voimavarojen mukaan.

Lukumaratoonin voit aloittaa lauantaina 26.5.2018 sinulle sopivaan aikaan ja siitä sitten 24 tuntia eteenpäin. Minulle on tullut tavaksi aloittaa jo klo 0.00 - aamuihmisenä jaksan melko hyvin tuonne klo 15.00 asti 👀 Katsotaan miten tänä vuonna käy 😊

Valmistaudun lukumaratoniin etukäteen valitsemalla kirjoja, joita aion lukea. Välipaloiksi valitsen tänä vuonna lasten kuvakirjoja. Aikaisemmissa lukumaratooneissani olen todennut lyhyempien tekstien helpottavan "sivumääräahdistustani", joka tuppaa tulemaan jossain vaiheessa, vaikka se sivujen lukumäärä ei ole lukumaratoonin pointti, eikä myöskään  luettujen kirjojen lukumäärä.

Valmistan myös etukäteen ruuat, mitä aion syödä (tai luotan luottokokkiini eli mieheeni 💜 ). Nesteytys on tässäkin lajissa tärkeä. Lämpimänä päivänä kylmää juotavaa tasaisin välein ja jos on sitten kylmempi kevätpäivä, niin vihreätä teetä ja kaakaota saattaa mennä muutama kupillinen. Ja voihan olla, että jossain vaiheessa on mukava juhlistaa lukumaratoonin lukuelämyksiä lasillisella roseeviiniä. 🍷

Jos sää sallii, haluaisin tänä vuonna lukumaratoonailla muuallakin kuin kotona - kaupungilla, metsässä, joen rannassa...



Tervetuloa keväiselle lukumaratoonille!

Ilmoittaudu tämän postauksen kommentteihin, Kaikkea kirjasta-facebook-sivuni Kevätlukumaraton-tapahtumaan, Instagramissa tai vaikka Twitterissä. Kerrothan blogisi-nimen, jos sellaista pidät.  Teen sitten koontipostauksen lukumaratonin jälkeen, jonne linkitän muiden lukumaratonmietteitä.

Somessa voi käyttää häsinä: #lukumaraton #kevätlukumaraton


tiistai 17. huhtikuuta 2018

Wähäväkisten ilmestyskirja: Huomioita aikojen vaihtumisesta, muistamisesta ja alaspainettujen missioonista

Wähäväkisten ilmestyskirja : Huomioita aikojen vaihtumisesta, muistamisesta ja alaspainettujen missioonista on julkaistu vuonna 1999 Herättäjä-Yhdistyksen kustantamana.  Kirjan ovat kirjoittaneet Urpo Karjalainen ja Jaakko Löytty.

Lukijalle -tekstissä he kirjoittavat:

Tämän julkaisun taustalla onkin yhtäältä lähimenneisyyteen palautuva muisti, joka tahtoo tuoda kätköistään julki joitakin keskeisiä piirteitä niistä asioista, joita Wähäväkisten juhlaveisuu ja Herran pyhä ehtoollinen puutteenalaisille piti esillä varsinaisen teemavuotensa, vuoden 1998 aikana.”

Kirjan tekstit koostuvat Wähäväkisten juhlaveisuiden yhteydessä pidetyistä puheenvuoroista, esitelmistä ja saarnoista, ja saman ajanjakson aikana syntyneistä uusista lauluista

… kirjamme on myös puheenvuoro yhteiskunnassamme ja kirkossamme käytävään arvokeskusteluun.”

… toivomme, että Wähäväkisten ilmestyskirja voisi suorittaa omaa palvelustehtäväänsä körttiläisten vastaiskussa modersaatiota ja lässyhumanisimia vastaan.”

En valitettavasti ole koskaan osallistunut Wähäväkisten juhlaveisuu-messuun. Spotifysta löytyy Matalan majan juhlaveisuu-kokoelma, josta nämä Wähäväkisten juhlaveisuulaulut löytyvät 2000-luvulle hiukan uudistettuna. Näiden laulujen kuunteleminen auttaa ymmärtämään tämän kirjankin sisältöä. 

Kirjan julkaisusta on siis lähes parikymmentä vuotta. Minä olen siihen aikaan ollut lähes kolmikymppinen, 3-vuotiaan tyttären äiti. Tuossa elämänvaiheessa uskonasiat eivät olleet kovin läheisiä, oli ns. tapakristitty, joka kävi joulun aikaan kirkossa. Asuimme Ilmajoella Koskenkorvalla. Körtit tiesin, onhan mieheni paljasjalkainen lapualainen. 

Muutaman päivän päästä vietän 47-vuotissyntymäpäivääni. Olen kahden aikuistuvan lapsen äiti. Olemme asuneet täällä Lapualla yli kymmenen vuotta.  Parin viimeisen vuoden aikana uskonasiat ovat tulleet elämääni yhä tärkeämmiksi – osaksi jokapäiväistä elämää. Myös körttiläisyys on tullut osaksi elämääni. Ensikosketus oli vuoden 2014 Herättäjäjuhlat Lapualla.  Tammikuussa 2016 sain työpaikan Herättäjän Kirjakaupasta ja sen myötä pääsin työntekijän näkökulmasta kokemaan Vantaan Herättäjäjuhlat.  Viime kesänä kävin ensimmäisen kerran seuroissa kotopitäjässäni Ilmajoella.  Nilsiän Herättäjäjuhlat olivat mieleenpainuva kokemus Ukko-Paavon haudalla käynteineen, seurapuheidens ja Siionin virsien veisuun kuunteluineen työn lomassa.  Koskettavaa ja sydämensykähdyttävää oli käydä ehtoollisella seurakentällä, joka sijaitsi isojen kuusien ympäröimällä vanhan hautausmaan ympäristössä.  Tänä vuonna olen käynyt kaksi kertaa seuroissa – Ylihärmän kirkkopyhän yhteydessä järjestetyissä ja Wanhassa Karhunmäessä.

Wähäväkisten ilmestyskirja -teoksen tekstit ovat osittain hyvin teologistakin. Urpo Karjalainen käsittelee esitelmiään juutalaiskristillisen kannan kautta, mikä minulle on aika vaikeata ensilukemalla hahmottaa.  Osa Urpon teksteistä on hänen pitämiään saarnoja Wähäväkisten juhlaveisuissa vuonna 1998.  Kuten saarnoissa on tapana – peilataan Raamatun tekstejä aiheita meidän historiaamme ja nykytilaan. Vuonna 1998 sivutaan punaista ja valkoista Suomea, 1990-luvun lama-Suomea, maanviljelijäkulttuurin tilannetta sekä yhteiskuntaamme muutenkin. Jaakko Löytyn tekstit ovat maallikolle maanläheisimpiä. Hänen teksteissään näkyy maatalousväen arvostus ja huoli, miten he selviävät.  Mutta myös huoli, miten maan ”hiljaisimmat”, vähävaraisimmatkin pärjäävät.  Hän mainitsee virret ns. taisteluvirsinä, joiden voimalla selvitään päivästä päivään, Jumalaan luottaen, vaikka halla vie sadon tai jääkaappi ammottaa tyhjyyttään.

Wähäväkisten ilmestyskirjasta löytyy muutama ns. kitaravirsi nuotteineen ja sanoineen.

Jaakko Löytty kirjoittaa:

Kitaravirret ovat kuitenkin alkuperäisimmillään kiusallisella tavalla edustaneet vastakulttuuria ja pitäneet aina yllä protestia; ne ovat jollain lailla olleet edustamassa alkukirkollista, radikaalia köyhien evankeliumia.”  (s. 9)


Urpo Karjalainen ja Jaakko Löytty: Wähäväkisten ilmestyskirja: Huomioita aikojen vaihtumisesta, muistamisesta ja alaspainettujen missioonista, Herättäjä-Yhdistys, 1999
Kansi: Pasi Kainulainen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto



maanantai 16. huhtikuuta 2018

Mun tarina - Lukuviikko - Kirjavinkki


Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, jonka aikana kirjastot ja koulut ympäri Suomen juhlivat lukemista mm. erilaisilla tempauksilla ja tapahtumilla, kirjailijavierailuilla ja pidennetyillä aukioloajoilla. (Lukuviikko)

Myös kirjakaupat haluavat olla mukana lukuviikon markkinoinnissa, onhan lukeminen ja suomen kielen taito elintärkeä niin kirjakauppojen työntekijöille kuin asiakkaillekin.

Kirjabloggarit luonnollisesti haluavat olla mukana edistämässä lukutaitoa.  Niinpä minäkin halusin osallistua Oksan hyllyltä -kirjablogin haasteeseen Lukuviikon Mun tarina.

Valitsin kirjavinkiksi Linda Lay Shulerin romaanit, jotka hankin 1990-luvun alussa Suuri Suomalainen Kirjakerhosta. Kirjakerhojen kulta-aikana olin siis minäkin useamman kirjakerhon jäsen. Vuonna 1997 sain töitä kirjakaupasta ja sen myötä ostokäyttäytymiseni muuttui kirjakerho-ostoista kirjakauppaostoiksi.

Linda Lay Shuler (1910-2011) oli Amerikan alkuperäiskansojen tutkija sekä radio-, elokuva- ja TV-tuottaja. Hän julkaisi kolme romaania, joista kaksi on suomennettu.

Kirjojen tarina sijoittuu lounais-Amerikassa vuoden 1270 paikkeille. Anazasi-nainen Kwani karkotetaan klaanistaan sinisten silmiensä tähden. Kwanin äiti kertoo tyttärelleen salaisuuden, joka liittyy Kwanin silmien väriin. Kwanin tarina oli minulle parikymppiselle nuorella naiselle jotain niin lumoavaa, joka meni syvälle sieluuni.

Vain aurinko muistaa (She Who Remembers)

Kwani kuunteli.  Hän erotti kahinaa: jossain liikuttiin.  Samanaikaisesti yö vieri taivaanrannasta kuin tumma meri. Yölinnun väräjävä huuto kajahti heikkoina ja häipyi hiljaisuuteen.”  (s. 17)

Kuunnelkaa, kotkan klaanin kansa. Kuunnelkaa kaikki tervetulleet vieraamme. Kokopelli on keskellämme, hän joka saa ruo’on laulamaan ja tuo pyhän siemenen tullessaan, hän joka seurustelee jumalten kanssa. Hänellä on mukanaan nainen kaukaisesta klaanista, ja hän pyytää että hyväksyisimme tämän naisen keskuuteemme.” (s. 87)

Kokopelliä hän halusi ja tarvitsi… tämän käsivarsia, tämän ääntä, tämän aistillista kosketusta. Hän halusi nähdä tämän turkoosirimpsujen alta katsovat silmät, kuulla taas huilun laulavan sydäntä keventävästi. Hän kaipasi Kokopellin jännittäviä mysteerejä ja sitä sielua tyydyttävää turvallisuuden tunnetta, jonka hänen läheisyytensä sai aikaan.” (s. 180)

Mikä Kwanista tuli uudessa klaanissa, tuliko hänestä Kokopellin puoliso vai tapahtuiko jotain Kokopellin poissaollessa…. Ensimmäinen kirjan kirjan loppu jättää tarinan kiehtovan salaperäiseksi, miten käy klaanilaisten?

Kun kotka kutsuu 1-2 (The Voice of  the Eagle)

Kwanin tarinaa jatkuu. Kuka on hänen puolisonsa ja kuka on hänen lapsensa isä…

Kwani sormeili kaulanauhansa  kampasimpukkariipusta hakien lohdutusta. Hän sulki silmänsä ja muisteli Auringon taloa kukkulan laella, ja paikkaa jossa Vanha Rouva oli nimittänyt hänet seuraajakseen.” (s. 98)

Aamu oli valjennut kirkkaana ja viileänä, ja tuulenvire toi mukanaan kaukaisten vuorten tuoksuja. Oli jänisjahtien, siementen keruun, metsästyksen, kosiskelun ja naisten esittämien tanssien aika.” (s. 198)

Iltanuotio loimusi sisäpihalla. Kuunainen ei ollut vielä ilmestynyt, mutta esi-isien leiritulet polttivat reikiä sysimustaan taivaaseen.” (s .321)

Toinen Kwanin lapsista joutuu toisen klaanin sieppaamaksi – saavatko he pojan takaisin?  Maaäiti ottaa Muistajanaisen syleilyynsä….  Toinen kirja päättyy koskettavasti.

Linda Lay Shuler kirjoitti vielä kolmannenkin romaanin, Let the Drum Speak (1996).  Pitäisikin tämä kirja ostaa ja lukea myös.

Linda Lay Shuler: Vain aurinko muistaa, Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1990
Kannen piirros: Mikael Paajanen
Suomentanut Minna Lehtonen
(engl. alkuteos She Who Remembers, 1988)
Mistä hankittu: ostettu Suuri Suomalainen Kirjakerhosta

Linda Lay Shuler: Kun kotka kutsuu 1-2, Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1993
Kannen kuva: Deborah Jones
Typografia: Marjatta Saastamoinen
Suomentanut Merja Luoma
(engl. alkuteos The Voice of the Eagle)
Mistä hankittu: ostettu Suuri Suomalainen Kirjakerhosta


sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Hiljaisuuden etsijöitä: Ihmisiä elämän perimmäisten kysymysten äärellä

Hiljaisuus on minulle voimavara, joka kiehtoo monella tavoin. Pyrin aloittamaan päiväni hiljaisilla hetkillä, kun vielä kotiväkeni nukkuu. Lainasin alkutalvesta useamman hiljaisuutta käsittelevän kirjan kirjastosta ja olen niitä lueskellut rauhalliseen tahtiin.  Tertti Lappalaisen toimittama Hiljaisuuden etsijöitä: Ihmisiä elämän perimmäisten kysymysten äärellä on yksi näistä lainaamistani kirjoista.

Takakansitekstissä sanotaan:

Tässä kirjassa tunnetut kirjoittajat kirjoittavat hiljaisuudesta eri näkökulmista; käsitellyksi tulee koko hiljentymisen kenttä omalla kesämökillä koetuista rauhan hetkistä muun muassa retriiteissä ja Valamossa tapahtuvaan tietoisempaan hiljaisuuden harjoittamiseen.”

Tämä kirja tarjoaa arvokasta tietoa ortodoksisesta, katolisesta ja luterilaisesta hiljentymisperinteestä.”

Saatteeksi -tekstissään Tertti Lappalainen kirjoittaa:

Hiljaisuus ja kuolema ovat sukua toisilleen. Sanotaan, että kuoleman läheisyys riisuu ihmisen; niin riisuu hiljaisuuskin.  Hiljaisuus ja kuolema ovat samalla kertaa lempeitä ja lujia opettajia.”  (s. 15)

Torsti Lehtinen: Äänekkäitä ihmisen ajatukset

Torsti Lehtinen on kirjailija, kääntäjä ja filosofi.  Hänen kirjoituksensa on filosofis-ortodoksinen.  Hän puhuu kuvan hiljaisuudesta – ikoneistakin.  Hän pohtii ihmisen sisäistä meteliä, ajatusten sinkoilemista.

Hiljaisuus, samoin kuin meret ja vuoret, Jumalan luomaa. Se on elämän leipää.”  (s. 28)

Elina Karjalainen: ”Oi, hiljaisuus”

Elina Karjalainen (1927-2006) on varmasti kaikkien tuntema Uppo-Nallen luoja.
Hän kuvaa koskettavasti oman elämänsä hiljaisuutta, sisäisen hiljaisuuden löytämistä.

Oma sisäinen hiljaisuuteni, jonka pystyn tavoittamaan äänten keskelläkin, on luovaa hiljaisuutta.”  (s. 31)

Mielestäni lukeminen onnistuu vain silloin, kun kirjan ympärillä tapahtuu sisäinen hiljentyminen.”  (s. 32)

Jumala merkitsee minulle hiljaisuutta.”  (s. 32)

Antti Heikkilä: Meditaatiosta rukoukseen

Antti Heikkilä on lääkäri ja kirjailija, joka tunnetaan vähähiilihydraattisen ruokavalion puolestapuhujana. Hän kirjoittaa meditaatiosta rukouksen hiljaisuuteen.  Hän puhuu muutoksen meditaatiosta.

Niinpä valittua tietä ei ole helppo kulkea. Se on kitkatonta, ja liike pyrkii jatkumaan entisen suunnan mukaisesti.” (s. 45)

Kaikki se mitä tapahtui, ei tullut minusta. Se vain tapahtui. Elämä muuttui, kun väsyin ja luovutin ja pyysin: ”Tapahtukoon Sinun tahtosi.”  (s. 49)

Tapani Kärkkäinen:  Valamossa – hiljaisuuden äärellä

Tapani Kärkkäinen on helsinkiläinen suomentaja, toimittaja ja tietokirjailija.  Kuten otsikkokin kertoo, hän kuvaa ortodoksista hiljaisuutta Valamossa. Olen kerran käynyt lapsena turistina Valamon luostarissa. Toiveeni olisi päästä jonain päivänä siellä käymään ja yöpymäänkin.

Liisa Mäntymies: Katsokaa lintuja, katsokaa kukkia

Liisa Mäntymies on kirjailija ja toimittaja.   Hän kirjoittaa sisäisten kuvien katselemisesta.

Eira Hernberg: Hiljaisuuden biografiaa

Eira Hernberg on filosofian tohtori, Helsingin yliopiston uskontotieteiden dosentti, kirjailija ja toimittaja. Hänen kirjoittamiaan kirjoja olisi myös mielenkiintoista lukea.

Hän kirjoittaa joulun hiljaisuudesta, ystävyyden ja rakkauden vuorista niin kiehtovasti.

Päivi Huuhtanen-Somero:  Huone hiljaisuudessa

Päivi Huuhtanen-Somero on filosofian tohtori ja kirjailija.  Hän kirjoittaa omasta sisäisestä hiljaisesta huoneestaan. Hiljaisuuden rukoukset ja retriitit ovat hänelle myös koti kodissa.

Mertzi Bergman: Missä luovuus vihannoi

Mertzi Bergman on toimittaja. Hän kuvaa Keskuspuiston hiljaisuutta kaupungin äänien ympäröimänä. Hän kirjoittaa myös luovuuden hiljaisuudesta.

Niilo Rauhala: Runoilijan ja sielunhoitajan hiljaisuus

Niilo Rauhala on pappi ja kirjailija. Hän kuvaa runoilijan ja papin työn hiljaisuutta runojensa kautta.

Heikki Kotila: Sanan kirkko ja sanaton hiljaisuus: Luterilainen kirkko on löytämässä hiljaisuuden perinteen

Heikki Kotila (1960-2010) oli filosofian tohtori ja pappi. Hän kirjoittaa, millaista on hiljaisuus luterilaisessa hartauselämässä.

Veikko Purmonen: Hiljaisuuden perinne ortodoksisuudessa.

Veikko Purmonen on ortodoksinen pappi.  Hän kirjoittaakin mitä liittyy ortodoksisen kirkon hiljaisuuden perinteeseen.  Millaista on hesykasmi eli hiljaisuuden mystiikka.

Marjatta Jaanu-Schröder: Hiljaisuuden juuria katolisessa perinteessä.

Marjatta Jaanu-Schröder on teologian maisteri ja tietokirjailija. Hän kuvaa katolisen kirkon hiljaisuuden perinteitä.

Marja Kuparinen: Tie, jota en näe

Marja Kuparinen on toimittaja ja teologian maisteri. Hän kertoo meditaation ja hiljaisuuden retriitin kokemuksistaan.

Benedicta Idefelt: Kohteeton mietiskely

Sisar Benedicta Idefelt (1939-2014) oli suomalainen nunna. Hän kertoo mitä on syvämietiskely.

René Gothóni: Miten Athoksesta tulee Pyhä Vuori

René Gothóni on teologian tohtori ja uskontotieteen professori.  Hän kertoo Athos-vuoren pyhiinvaeltajista ja luostarista.

Sisar Kristoduli: Rukouksen hiljaisuus

Sisar Kristoduli on ortodoksinen nunna ja kirjailija. Hän kuvaa millaista on rukouksen hiljaisuus ortodoksisessa luostarissa.

Marjatta Jaanu-Schröder: Arjen hiljaisuutta etsimässä

Marjatta Jaanu-Schröder on kirjoittanut toisenkin kappaleen.  Tässä kirjoituksessa kuusi katolilaista kertovat hiljaisuuden kokemuksistaan.

Anne Fried: Hetkipalvelukset ja hetkipalveluskirjat

Anne Fried (1903-1998) oli kirjailija, kirjallisuudentutkija, kriitikko, esseisti ja saattohoidon uranuurtaja. Oppiarvoltaan hän oli filosofian tohtori. Hän oli juutalainen.  Hän kertoo millaisia ovat hetkipalvelukset ja millaisia pikkukirjasia hartauskirjat ovat.

Mikael Leiman: Mietiskelyn psykologiaa

Mikael Leiman on psykologian professori.  Hän kirjoittaa mietiskelyn välineistä ja siitä miksi mietiskelemme.

Anna-Maija Raittila: Hiljaisuus kasvukamarana yhteisölle

Anna-Maija Raittila (1928-2012) oli kirjailija ja suomentaja. Hän on sanoittanut useita virsiäkin. Anna-Maija kertoo Morbackan yhteisön hiljaisuudesta.

Paavo Rissanen: Retriittiliike Suomessa

Paavo Rissanen on kirjailija ja retriittiohjaaja.  Hän kirjoittaa retriittiliikkeen historiasta Suomessa.

Hiljaisuuden etsijöitä -teoksen kirjoitukset ovat yhä 20 vuodenkin (kirjan ilmestymisen) jälkeen puhuttelevia.  Hiljaisuus on jotain mikä on pysyvää, vaikka maailmanmeno miten muuttuisi.

Kirja valittiin Vuoden kristilliseksi kirjaksi vuonna 1998.

Tertti Lappalainen: Hiljaisuuden etsijöitä: Ihmisiä elämän perimmäisten kysymysten äärellä, WSOY, 1998
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto



Tyhjän haudan arvoitus: Mitä uskoa ylösnousemuksesta

Alfa-kurssin suosituskirjojen lukemieni kirjojen blogikirjoittelu jatkuu.  Timo Eskolan ja Eero Junkkaalan kirja Tyhjän haudan arvoitus: Mitä uskoa ylösnousemuksesta tarkastelee Uuden testamentin opetusta ylösnousemuksesta monesta näkökulmasta. Esillä ovat tyhjän haudan tapahtumat, Ylösnousseen ilmestykset, Vanhan testamentin ennustukset, ylösnousemuksen merkitys ja ylösnousemususkon eri piirteet. Kirjassa otetaan myös kantaa ylösnousemusta koskeviin kiistakeskusteluihin.

Molemmat kirjan tekijät ovat hyvin tunnettuja teologian tohtoreita, jotka ovat kirjoittaneet useita teoksia.

Johdannossa tekijät kirjoittavat:

Tarkoitus on selostaa tärkeimpiä näkökohtia Jeesuksen ylösnousemuksesta. Tarkastelun kohteena ovat historiallisuuden kysymys sekä julistuksen esittämä sanoma.”

I PÄÄSIÄINEN

Mitä haudalla tapahtui?

Evankeliumit ovat siis syntyneet niin, että suulliset kertomukset Jeesuksen opetuksista on vähitellen kiteytetty kirjalliseen muotoon.”  (s. 6)

Täysin identtiset kuvaukset herättäisivät epäilyn pelkästä kopioinnista, eikä useassa samanlaisessa evankeliumissa muutenkaan olisi mitään järkeä.”  (s. 12)

Tässä kappaleessa käydään läpi Jeesuksen hautaamisen historiallisia taustoja karttoineen ja kuvineen.

Kristillinen kirkko syntyi ylösnousemussaarnan vaikutuksesta.”  (s. 33)

II PAAVALIN – YLÖSNOUSSEEN JULISTAJA

Paavali ei varsinaisesti mainitse tyhjää hautaa missään kohden kirjeissään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän ei olisi tuntenut kertomusta tyhjästä haudasta.”  (s. 48)

Ylösnousemus on selvästi lopunajallinen tapahtuma, mutta niin on myös Jumalan tuomio. Selittäessään pääsiäisen merkitystä Paavali ei tyydy puhumaan vain kuolleiden herättämisestä. Hän ottaa myös tuomion näkökulman esille. Pääsiäinen on hänen mukaansa koko maailmanhistorian keskipiste. Sen ympärille kutoutuvat kaikki Jumalan pelastavan työn suuret asiat.”  (s. 54)

Jumala herättää jokaisen luomansa persoonan uudelleen mullasta, johon se on kätketty. Uusi luomistyö koskeen jokaista Jeesuksen seuraajaa. Siinä on kristillisen toivon keskus.” (s. 59)

Paavalin kirjeitä olen lukenut Raamatusta vasta satunnaisesti. Hänestä kirjoitettuja ja hänen kirjoittamistaan kirjeistä kirjoitettuja kirjeitä laitan tähän muistiin lukulistakseni muutaman uusimman:

Jukka Norvanto: 3000 km Lähi-idässä : Paavalin ensimmäinen lähetysmatka, Perussanoma 2017

Mailis Janatuinen: Paavali Tarsolainen, Perussanoma, 2013

Teuvo Riikonen: Ave, Pave! : Paavali iki- ja nykynuorille, Perussanoma, 2012

Alain Badiou ja Janne Porttikivi: Apostoli Paavali : universalismin perustaja, Gaudeamus, 2011

Tuula Matikainen ja Kimmo Pälikkö: Paavali, pakanain apostoli : kertomus apostoli Paavalin elämänvaiheista, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko, 2011

Emil Anton: Katolinen Paavali, Katolinen tiedotuskeskus, 2009

III NIIN KUIN ON KIRJOITETTU

Kun Vanhassa testamentissa puhutaan kuninkaallisesta Messiaasta, siellä ei puhuta hänen ylösnousemuksestaan. Tärkeimmällä sijalla on opetus Messiaan tulemisesta, ei herättämisestä. Ainoa korottaminen on Messiaan korottaminen valtaan ja valtaistuimelle. Siksi onkin mielenkiintoista, että juuri nuo kohdat yhdistettiin myöhemmin Jeesuksen ylösnousemukseen.”  (s. 64)

Uuden testamentin opetus ylösnousemuksesta sisältää ajatuksen siitä, että Jeesuksen kuninkuus on erityisesti taivaallista valtaa.”  (s. 74)

IV YLÖSNOUSSUT KRISTUS

Evankeliumin julistaminen eli ilosanoman eteenpäin vieminen merkitsee Uudessa testamentissa siten Kristus-sanoman kertomista. Sovitus on suoritettu, Jumalan armoliitto kaikille kansoille on vahva.”  (s. 86)

Uuden testamentin mukaan ylösnoussut Jeesus on vielä muutakin kuin kärsivä Herran palvelija ja Daavidin suvun kuningas. Hän on uudelleen luotu Aadam, joka aloittaa uuden ihmissuvun. Ylösnousemus merkitsee siten aivan ratkaisevaa koko ihmiskunnan historiassa.”  (s. 100)

Kristus tuli synnin tähden sovittamaan synnin ihmisruumiissa, todellisena ihmisenä. Vain niin oli mahdollista katkaista vanhat siteet ja tuoda ihmiset takaisin elävään yhteyteen Jumalan kanssa.”  (s. 101)

V YLÖSNOUSEMUSUSKO

… usko sisältönä on juuri Jeesuksen kuolleista herättäminen. Ylösnousemus ja taivaaseen korottaminen muodostavat pelastussanoman keskipisteen ja kulmakiven. Pääsiäinen on ollut Jumalan pelastushistorian huippukohta.”  (s. 112)

Yhteys Jumalaan löytyy vain siten, että Jumala itse luo sen uudelleen. Sen täytyy olla pelkkää armoa ja hänen rakkauttaan synteihinsä kuollutta ihmistä kohtaan.”  (s. 119)

VI TOISENLAINEN EVANKELIUMI

Viimeisessä kappaleessa puhutaan juutalaisten ylösnousemuksen näkemyksestä, uskosta ja maailmankuvasta.  Paljon hämmentäviä asioita, joista minä maallikkona menen hiukan ymmälle.

Tyhjän haudan arvoitus -kirja oli mielenkiintoista luettavaa, mutta paljon sellaista asiaa, joka menee vielä minun käsitykseni ja ymmärrykseni ylitse.  Voi kai sanoa, että kirja on minulle vielä liian teologinen.

Timo Eskola ja Eero Junkkaala: Tyhjän haudan arvoitus: Mitä uskoa ylösnousemuksesta, Uusi Tie, 1994
Kannen suunnittelu: Timo Miettinen
Mistä hankittu lainattu Lapuan kaupunginkirjasto



lauantai 14. huhtikuuta 2018

Hyvä kysymys! Käytännöllinen johdatus kristilliseen uskoon

Nicky Gumbelin kirjoittama kirja Hyvä kysymys! Käytännöllinen johdatus kristilliseen uskoon oli yksi Alfa-kurssin suosituskirjoista. Nicky Gumbel on englantilainen anglikaanipappi ja hän on Alfa-kurssin perustajia.

Hyvä kysymys! Käytännöllinen johdatus kristilliseen uskoon kirja sisältö on hyvin samanlainen kuin Tutki elämän tarkoitusta -kirjanen, joka jaettiin Alfa-kurssilla.

Alkusanoissa Holy Trinity Brompton anglikaanikirkon kirkkoherra Sandy Millar kirjoittaa:

Hyvä kysymys!” on sympaattinen, innostava ja harvinaisen helppolukuinen Jeesuksen Kristuksen esittely – hän on edelleen kaikkein kiehtovin ja puoleensavetävin henkilö, johon voimme tutustua. Nicky Gumbelin älykäs, tutkimukseen ja tietoon vankasti perustuva käsittelytapa takaa sen, että Totuuden etsintä valtaa lukijan mielen ja sydämen.”

Nicky Gumbel kirjoittaa esipuheessaan:

Tämä kirja tahtoo vastata muutamiin kristillisen uskon avainkysymyksiin. Se perustuu Holy Trinity Bromptonin seurakunnassa käytyyn Alfa-kurssiin.”

1. Kristinusko: Tylsää, valhetta vai merkityksetöntä?

Ihminen on luotu elämään yhteydessä Jumalan kanssa. Vailla tätä yhteyttä ihminen kokee aina nälkää, tyhjyyttä, jonkin puuttumista.” (s. 10)

Ei kristinusko ole tylsää: se on täynnä elämää. Ei se ole valhetta, vaan se on itse totuus Ei se ole merkityksetöntä; se muuttaa elämämme kokonaan.” (s. 19)

Olen uskon polun alkupäässä. Monia haarautuvia polkuja on tullut vastaan, eivätkä ne ole lopussa. Etsin uskon kotiani oman kotikirkkoni lisäksi muistakin kristillisistä yhteisöistä. Tähän mennessä on ollut antoisaa kuunnella ja keskustella uskon asioista – toisinaan on ollut helppoa olla samaa mieltä, toisinaan olen jäänyt miettimään, että jotakin Raamatun kohtaa voi ajatella noinkin…. Joskus olen vain ollut hiljaa, kaikesta en ole ollut samaa mieltä jokaisen kanssa….

2. Kuka Jeesus on?

Jeesuksen opetusta pidetään laajalti suurimpana opetuksena, mitä kukaan on koskaan jakanut.”  (s. 30)

Jeesuksen Kristuksen ruumiillinen ylösnousemus kuolleista on kristinuskon kulmakivi.” (s. 33)

Minulle on ollut lapsuudesta asti selvää, että Jeesus on Jumalan Poika, enkä sitä koskaan ole varsinaisesti kyseenalaistanut. Elämässäni on ollut vaiheita, etten ole ajatellut Jeesusta, enkä kovin paljon Jumalaakaan. Vieläkin on vaikeata turvautua yksin Jeesukseen ja Jumalaan, kun arkielämän asioita menee useampi solmuun yhdellä kertaa. Aikaisemmin vain surkuttelin ja kapinoin kurjaa tilannetta, nyt lähetän hiljaisia rukouksia, hiljaisia huokauksia, epätoivoisia parahduksia kyselleen miksi näin?  Jonkinlainen rauha on sielussani nyt, jota en osaa selittää – elämässäni on yksi asia, johon voin sittenkin turvata ja joka ymmärtää ja armahtaa, kaikesta huolimatta ja ohjaa elämääni siihen suuntaan, mihin on tarkoituskin.  Ja se jokin on Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki.

3. Miksi Jeesus kuoli?

Ristillä riistettiin aseet pahuuden voimilta. Kuolema ja Paholaisen valta lyötiin. Ristillä Jumala osoitti rakkautensa meitä kohtaan. Hän osoitti olevansa Jumala, joka tuntee kärsimyksen.” (s. 44)

Jeesus kuoli meidän syntiemme tähden.  Minulle Hän on se, joka armahtaa syntisen ihmisen. Silti yhä mietin, miten se on mahdollista… kuinka kauan me saamme syntimme anteeksi…. Milloin on se viimeinen hetki…

Tulee mieleen gospelbändi kls:n laulu Kuningas palaa

Entä jos Kuningas palaakin huomenna

Onko vielä maailma valmiina

Voiko katsoa silmiin

Vai vaipuuko kyyneliin...

4. Miten voin olla varma uskostani?

… meidänkin on avattava ovemme ja päästettävä Jeesus elämäämme. Jeesus ei koskaan tule pakolla. Hän antaa meille valinnanvapauden. Me saamme päättää, avaammeko oven hänelle vai emme.” (s. 54)

Kun ihmisestä tulee kristitty, Jumalan Pyhä Henki tulee häneen asumaan.” (s. 58)

Ensiksi hän muuttaa meitä sisäisesti…. Rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys, itsehillintä” (s. 58)

Luonteessamme alkaa tapahtua muutoksia, jotka toisten tulisi pystyä huomaamaan, mutta ne eivät toki tapahdu yhdessä päivässä” (s. 58)

Ei varmuus ole itsetietoisuutta. Se perustuu Jumalan lupaukseen, Jeesuksen kuolemaan ja Pyhän Hengen työhön elämässämme. Se on yksi Jumalan lapsena olemisen etuja: me saamme olla täysin varmoja suhteestamme Isään, varmoja anteeksiantamuksesta, varmoja kristittynä olemisesta ja ikuisesta elämästä.”  (s. 60)

Olen varma omasta uskostani melkein koko ajan, mutta joinakin hiljaisina hetkinä pieni epäuskon siemen pyrkii syvälle sieluuni…. Mikä minua odottaa kuoleman jälkeen…

5. Miksi ja miten lukisin Raamattua?

On tärkeää pitää kiinni siitä, että koko Raamattu on Jumalan innoittama, vaikka emme pystyisikään ratkaisemaan kaikkia ongelmia heti.”  (s. 67)

On parempi varata joka päivä muutama minuutti kuin lukea ensimmäisenä päivänä puolitoista tuntia ja lopettaa siihen” (s. 74)

Kun elämässä on kaikki melko hyvin, jaksan lukea aamulla Raamattua Hetkinen-oppaan ja Sanan aika -kirjasen avulla.  Viime viikot ovat olleet jo aamusta alkaen arjen asioiden selvittämistä – en ole jaksanut lukea Raamattua. Eilinen solun Raamatun lukuhetki antoi voimaa ja uskoa palata aamun Raamatun lukuhetkiin….

6. Miksi ja miten rukoilen?

Rukous on elämämme tärkeintä toimintaa. Se on merkittävin tapa hoitaa yhteyttä taivaallisen Isään.”  (s. 78)

Rukoukseen ei ole olemassa kaavaa. Rukous on tärkeä osa jumalasuhdettamme, ja saamme puhua hänelle niin kuin tahdomme. Jumala ei tahdo, että toistelisimme merkityksettömiä sanoja; hän tahtoo kuulla, mitä meidän sydämellämme on.” (s. 85)

Meidän ei tarvitse olla missään tietyssä paikassa voidaksemme rukoilla.” (s. 90)

Olen oppinut rukoilemaan ruokarukouksen päiväkerhossa ja koulussa. Rippikoulussa oli rukouksia, aikuisiällä rukoilin yleensä vain kirkossa jumalanpalveluksessa.  Nyt on osannut rukoilla muuallakin – useimmiten ne ovat olleet hiljaisia rukouksia arjen hetkissä.

7. Kuka Pyhä Henki on?

Me elämme nyt Hengen aikakautta. Isän lupaus on täyttynyt. Jokainen kristitty saa Jumalan lupaaman lahjan. Se ei kuulu enää pelkästään tietyille ihmisille tiettyinä aikoina tiettyjä tehtäviä varten. Se kuuluu kaikille kristityille, myös sinulle ja minulle.” (s. 101)

Pyhä Henki… ymmärrän ja uskon Jumalaan, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen, mutta on niin paljon avoimia kysymyksiä Pyhästä Hengestä ja sen voimasta…. Uskon matkani etsivän tiellä jatkuu…

8. Mitä Pyhä Henki tekee?

Kun tulemme Kristuksen luo ja meistä tulee Jumalan lapsia, me liitymme valtavan suureen perheeseen.”  (s. 112)

Jokainen kristitty on erilainen, jokainen voi tuoda yhteyteen jotakin omaansa, kullakin on eri lahja.”  (s. 113)

Ehkä se että, miten Pyhä Henki minussa vaikuttaa, on se mikä on vielä löytymättä… tai en osaa sitä tunnistaa….

9. Miten voin täyttyä Pyhällä Hengellä?

Kielillä puhuminen….  Olen muutaman kristityn kuullut rukoilevan kielillä puhuen. Ne kokemukset ovat olleet myönteisiä.  Silti minuun vaikuttaa enemmän hiljainen rukous…

Ymmärtääkseni Pyhällä Hengellä voi täyttyä ilman kielillä puhumisenkin lahjaa….

10. Miten voin vastustaa pahaa?

Ensimmäinen hyökkäys on yleensä epäilys” (s. 137)

Meidän on omaksuttava koko kristinuskon totuus (tai niin paljon kuin pystymme). Tämä tapahtuu lukemalla Raamattua, kuuntelemalla saarnoja ja puheita, lukemalla kristillisiä kirjoja ja kuuntelemalla ääninauhoja.”  (s. 142)

11. Miten Jumala johdattaa meitä?

Johdatus tulee yhteydestä Jumalaan. Hän lupaa johdattaa niitä, jotka vaeltavat hänen seurassaan.”  (s. 147)

Jos tahdomme löytää Jumalan suunnitelman elämässämme, meidän on kysyttävä sitä häneltä.”  (s. 148)

Johdatus on hyvin persoonallista. Kun tulemme uskoon, Jumalan Henki tulee meihin asumaan. Hän alkaa puhua meille. Meidän on opittava kuulemaan hänen äänensä.”  (s. 151)

1. Usein hän puhuu meille rukouksessa
2. Joskus hän puhuu antamalla voimakkaan halun tehdä jotakin
3. Toisinaan Jumala johdattaa yllättävillä tavoilla

Kun meistä tulee kristittyjä, meitä ei kutsuta hylkäämään tervettä järkeä.”  (s. 155)

12. Miksi ja miten kertoisimme toisille?

Kristittynä eläminen on kaikkein paras tapa levittää hyvää uutista niille, jotka elävät lähellämme.”  (s. 166)

Tämä kristillisten kirjoen blogikirjoittelun sitaatteineen ja omine pohdintoineni on minun tapana kertoa Jumalasta, Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä – kristillisyyden monimuotoisesta yhteisöstä, jossa toivon, että ymmärtäisimme ja hyväksyisimme erilaisia tapoja olla Jumalan läsnäolossa.

13. Vieläkö Jumala parantaa?

Kaikki, joiden puolesta rukoilemme, eivät parane. Tietenkään kukaan ihminen ei voi loputtomiin välttää kuolemaa. Meidän ruumiimme heikkenee. Jossakin vaiheessa on parempi auttaa ihmistä valmistautumaan kuolemaan kuin rukoilla hänen parantumisensa puolesta. Meidän on oltava herkkiä Pyhän Hengen johdatukselle.”  (s.  188)

Rukouksen jälkeen on tärkeää vakuuttaa henkilölle Jumalan rakkautta riippumatta siitä, paraneeko hän vai ei, ja jättää tie auki tulla uudelleen pyytämään rukousta. Meidän ei pidä säilyttää ihmisille taakkoja vihjaamalla, että uskon puute estää heitä paranemasta.”  (s. 190)

14. Mikä on oikea kirkko, kirkkokunta, seurakunta?

Meidän tulee kaikilla tasoilla etsiä yhteyttä – pienryhmissä ja koko seurakunnan kesken, omassa kirkkokunnassamme ja kirkkokuntien välillä.”  (s. 197)

Kun otamme vastaan leivän ja viinin, me luomme katseemme neljään suuntaan:
Katsomme taaksepäin kiitollisina
Katsomme eteenpäin odottavin mielin
Katsomme ympärillämme olevaa kristittyjen perhettä
Katsomme ylöspäin kiitollisina” (s. 203)

15. Miten käyttäisin loppuelämäni hyvin?

Kun seuraamme Kristusta, olemme vapaat jättämään sellaiset tavat ja kaavat, jotka painavat meitä ja muita alas.” (s. 209)

Paavali kehottaa kristittyjä elämään sopusoinnussa keskenään, olemaan auttavaisia ja vieraanvaraisia, anteeksiantavia ja empaattisia ja elämään rauhassa kaikkien kanssa.”  (s. 214)

Kirjan lopussa on samantyylisiä yhteen kappaleeseen liittyviä kysymyksiä, kuten on Alfa-kurssin vihkosessakin.

Poimin tähän pari kysymystä lopuksi, joita olen erityisesti pohtinut.

Jos tarkastelemme itseämme (ajatuksia, sanoja, tekoja ja niiden syitä) rehellisesti, kuinka moni voi sanoa olevansa hyvä ihminen?

Eikö voi olla hyvä ihminen, vaikka ei olisikaan täydellinen, synnitön? Onko ainut vastakohta, paha ja synnillinen ihminen? Eikö voi olla hyvä ihminen, mutta synnillinen, sillä kukaan meistä ei koskaan voi olla täysin synnitön. 

Miksi on tärkeätä luottaa enemmän Raamatun lupauksiin kuin omiin tunteisiin?

Olen vahvasti tunneihminen, minun on vaikea käsitellä uskon asioita ilman voimakasta tunnetilaa.  Miten sitten pitäisi lukea Raamattua – ilman tunnekokemuksia?  Miten voi olla luottamusta, ilman tuntemuksia?  Vai onko se niin että Raamatussa, jokin asia sanotaan/luvataan ja minun tunteeni ovat sitä vastaan…  tällöin on vain luotettava Jumalan tahtoon. 

Nicky Gumbelin kirja saa miettimään uskon asioita, mutta jokin tällä hetkellä saa minut ahdistuneeksikin, kun tätä blogikirjoitusta kirjoitan kuukausien jälkeen kirjan lukemisesta.  Jotkut asiat ovat jollakin tavoin painostavia ja saavat minut väsymään. Kaipaan rauhallista, hiljaista ja koskettavaa uskonelämää, ehkä se kirkko mitä Nicky Gumbel edustaa ei ole minulle, evankelis-luterilaiselle, noviisi-körtille se uskon koti, johon tuntisin kuuluvani. 

Nicky Gumbel: Hyvä kysymys! Käytännöllinen johdatus kristilliseen uskoon, Päivä, 1996
suomentanut Oili Aho
(engl. alkuteos Questions of Life, 1993)
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto



keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Hiljaisuutta etsimässä

Tommi Sarlinin toimittamassa kirjassa Hiljaisuutta etsimässä ihmiset kertovat mitä hiljaisuus heille merkitsee.

Kirjasta löytyy 17 henkilön tarina – kirjailijoista toimittajiin, tutkijoista professoreihin, politiikoista muusikoihin.

Tiedetoimittaja Riitta Vauras löytää hiljaisuuden kokemuksia luonnosta – se onkin yksin kauneimmista ja ihmeellistä paikoista kokea hiljaisuuden rauha. Hän on koulutukseltaan biologi.

Dosentti Eeva Ruoff löytää myös hiljaisuuden luonnosta, erityisesti kaupunkipuistosta. Hän toimii maisema-arkkitehtuurin historian ja teorian dosenttina Teknillisessä korkeakoulussa.

Toimittaja Ilkka Malmberg pohtii hiljaisuutta puhumattomuudella positiivisessa mielessä. Suomalaiselle saunominen hiljaisuudessa on tärkeätä, sauna koetaan pyhänä paikkana.  Hän oli Helsingin Sanomien toimittaja.

Professori M’hammes Sabour vertaa suomalaista elinympäristöä hiljaisuuden tyyssijaksi verrattuna isoihin metropoleihin.

Kulttuuriministeri Tanja Saarela (kirjan teon aikana) kuvaa hiljaisuutta mielenrauhana luonnon ja kirjallisuuden kautta. Hän on koulutukseltaan sosionomi.

Kansanedustaja Arja Alho kuvaa hiljaisuutta toisesta näkökulmasta. Milloin on tarpeen rikkoa hiljaisuus. Hän on koulutukseltaan valtiotieteen tohtori ja sairaanhoitaja.

Psykiatri, tutkija Mirjam Kalland kuvaa mitä hiljaisuus tekee lapsille niin hyvässä kuin pahassa. Myös aikuisille hiljaisuus voi olla pahasta, vaikeneminen painostuksesta.  Hän on kasvatustieteen tohtori.

Runoilija Niilo Rauhala kuvaa hiljaisuutta omien runojensa kautta. Hän on toiminut sairaalateologina.

Toimittaja Marja Kuparinen kertoo miten hiljentyminen esimerkiksi meditaatioryhmässä ei aina suju ongelmitta.  Hän on teologian maisteri.

Rock-muusikko Asko Keränen kuvailee mitä hiljaisuus merkitsee musiikissa. Hän on 22-pistepirkko -yhteen perustajajäsen.

Taidegraafikko Inari Krohn pohtii onko hiljaisuus täydellistä äänettömyyttä vai onko se tila, joka päästää äänet lävitseen. Hän on toiminut Kuvataideakatemian taidegrafiikan professorina.

Kirjailija Antti Tuuri kuvaa joen ja veden hiljaisuutta. Hän on kirjoittanut useita kirjoja ja käsikirjoituksia.

Diplomiviulisti Olavi Sariola kertoo millaista on sukeltajan hiljaisuus.

Toimittaja Eino Leino kuvaa Himalajan ja vuoristokiipeilijän hiljaisuutta. Hän on kirjoittanut useita tietokirjoja.

Hietaniemen hautausmaan vahtimestari Hannu Aho kuvaa hiljaisuutta työnsä kautta. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri.

Munkki Serafim pohtii Jumalan hiljaisuutta. Hän on Valamon luostarin veljestön jäsen.

Professori Kari Enqvist pohtii avaruuden hiljaisuutta.  Hän on kosmologian professori.

Tommi Sarlin (toim.): Hiljaisuutta etsimässä, Kirjapaja, 2006
Kansi: Jenny Haapimaa
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Elämänviisaus: Kokemustietoa uusille sukupolville

Hannele Koivusen Elämänviisaus: Kokemustietoa uusille sukupolville julkaistu 2000-luvun alussa.  Kirjaa varten on haastateltu pariakymmentä yli 70-vuotiasta suomalaista miestä ja naista.

Kirjan alussa Hannele Koivunen pohtii vanhuuden viisauden oivaltamisen tärkeyttä ja kokemustiedon luonnetta.

Tämän kirjan seniorit ovat syntyneet 1910-  ja 1920-luvuilla. Heistä jokainen on kokenut siis sota-ajan. Luonnollisesti se näkyy vahvasti heidän kirjoituksissaan. Minkälaisen perinnön antavatkaan 2010- ja 2020-luvun seniorit, 1930- ja 1940-luvuilla syntyneet, osa heistäkin vielä sodan kokeneita.

Pohdin muutamin sanoin, mitä nämä seniori-ikäiset antoivat kertomuksillaan minulle.

Martta Alanko: Itselleen pitää olla armollinen
Martta on 86-vuotias, kotoisin Sodankylästä.  Hänen elämänsä on ollut monenkirjavaa, kuten hän itse sitä nimittää. Ensimmäinen avioliitto oli se surullinen tarina – viinaa ja vieraita naisia. Toinen avioliitto oli onnellisempi, mutta mies menehtyi seitsemän avioliittovuoden jälkeen.  Lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset ovat olleet elämän ilo ja suola.  Niin myös läheisesti ystävät ympäri Suomen.

Elämän rikkinäisyydestä hyväksyy osan. Täysi usko Jumalaan on auttanut, en olisi muuten selvinnyt.”

Martta on lestadiolainen, hänen vanhempansakin olivat. Hänelle heidän vakaumuksensa sopii. 

Armollisuus, usko Jumalaan, läheiset ihmiset – elämän kantavimmat voimat.

Terttu Arajärvi: Rakkaus merkitsee aikaa
Terttu on luonnollisesti tunnettu julkisuuden henkilö. Hän syntyi vuonna 1922 ja kuoli 2014.
Hänenkin ilonsa ja voimavaransa on perhe; lapset ja lastenlapset.  Tertun elämäntyö on ollut lastenpsykiatrian parissa.

Menneen ajan viisautena haluan korostaa harkintaa, pitkäjänteisyyttä, asioiden miettimistä ja hiljaisuutta. Sitä, että asiat saavat kypsyä rauhassa ja saa miettiä. Tarvitaan laatua: hiljaisuuden aikaa.”

On lupa olla paikoillaankin, kuunnellen hiljaisuutta, ei tarvitse koko ajan mennä ja suorittaa.

Vivica Bandler: Tärkeintä elämässä on huumori
Vivican elämäkerran Vastaanottaja tuntematon (Otava, 1992) olen mielestäni lukenut….
Vivica syntyi vuonna 1917 ja kuoli vuonna 2004.

Suurin ilo elämässä on rakkaus. Myöskin rakastuntu ystävyys on minusta hirveän tärkeää.”

Haluaisin sanoa, että kulttuuri on ainoa mikä kannattaa!

Uskalla elää elämäntäyteistä, elämänrikasta, elämyksellistä elämää.

Inga-Brita Castrén: Ekumenia rakentuu yhdessäkokemisen kautta
Inga syntyi vuonna 1919 ja kuoli 2003.

Minulle hän oli tuntematon julkisuuden henkilö. Tämän kirjoituksen myötä heräsi mielenkiinto hänen teoksiaankin kohtaan:

Avoimuuteen sidottu: näköaloja ja kokemuksia kansainvälisessä ja ekumeenisessa työssä, Kirjaneliö, 1990

Anna meidät toisillemme: hartauksia yhteisellä tiellä, Herättäjä-Yhdistys, 1994

Castrénin suvussa on ollut paljon herännäispappeja ja herännäisyys on ollut minulle herätysliikkeistä läheisin

Liikuimme Lapualla herännäistaloissa seuroissa ja siellä käsitykseni herännäisyydestä syveni.”

Minun elämäni on ollut ihmeellinen seikkailu, jossa on avautunut odottamattomia ovia.”

Kristittyjen ykseys, naisten arvostaminen.

Niilo Hallman: Lääkärin pitäisi tulla lapsen luokse
Niilo syntyi 1916 ja kuoli vuonna 2011.  Hallman-yhtiöt on ollut hänen suvussaan erimuotoisena viidessä polvessa.  Niilo Hallman valittiin Lastenklinikan johtajaksi Arvo Ylpön jälkeen vuonna 1957.

Niilo Hallmanista on kirjoitettu elämäkerta, Niilo Hallman : elämäntyönä lapset, Recallmed, 1991

Lasten ja nuorten hyvinvointi, vanhempien tukeminen ja kannustaminen vanhemmuuteen.

Mikko Juva: Aika on käydä sotaa ja aika tehdä sovinto
Mikko on ensimmäisiä arkkipiispoja, jotka muistan lapsuudestani. Hän syntyi 1918 ja kuoli vuonna 2004.

Mielenkiintoista oli lukea Mikko Juvan kasvienkeräysharrastuksesta, joka oli melko ammattimaista kasvientutkimista ympäri maailmankin.

Mikko Juvan kirjoittamia kirjoja täytynee lainata jossain vaiheessa kirjastosta.

Omien arvojen varassa kulkeminen, toisten näkemyksiä kunnioittaen.

Marja-Terttu Kiviniemi: Aina voi olla yksi enkeli enemmän
Marja-Terttu syntyi vuonna 1924 työläiskodin kirvesmiehen nuorimpana tyttärenä.  Hän on toiminut opettajana.

Jokainen ihminen voi omalla elämällään antaa lähimmäisilleen pikkuisen toivoa. Maailmassa on niin paljon kaunista ja hyvääkin. Kaipaisin jonkun poliisitelevision vastapainoksi ohjelmia, jossa korostettaisiin sitä, että ihmisillä on toivoa.”

Maailman kauneus, toivo paremmasta huomisesta.

Reino Korpijaakko: Istutin 35 000 puuta
Reijo on syntynyt vuonna 1924 Steniusten perinteisen pappissuvun jäsenenä.  Pielisjärven kirkkoherroina toimi hänen viisi esi-isäänsä peräkkäin.

Arjen ilona ja harrastuksen minulla on ollut metsä ja metsänhoito.

Huolenpito ihmisistä ja luonnosta.

Erik Kråkström: Kauneutta rakentamassa
Erik syntyi 1919 ja kuoli vuonna 2009. Hän oli arkkitehti ja professori.

Tasa-arvo on kiinni yksilöstä ja yksilön mahdollisuudesta ymmärtää ja kouluttaa itseään. Kun tietää, miten vaikeaa tasa-arvo on ihan omassa itsessä, niin koulutus ja kasvatus ovat ainoa mahdollisuutemme.”

Arjen suuria iloja ovat yhdessäolo ja kauneus sen kaikissa muodoissa, myös sisällöllinen kauneus. Luonto, kirjallisuus, musiikki.”

Arkkitehtuuri – luovuutta, ekologisuutta, arvoja.

Aarne Laurila: Ihmiskunnan ykseys ja henkinen tasa-arvo
Aarne on syntynyt vuonna 1929, neljännen polven helsinkiläinen, isänsä puolelta hämäläinen. Hän kirjallisuudentutkija, joka on saanut professorin arvonimen. Hän kirjoittanut monia mielenkiintoisia kirjoja, jotka menevät lukulistalleni.

Jospa ihmiset katselisivat paitsi eteenpäin, myös taaksepäin ja koettaisivat nähdä kehityksen tai elämän pitkää linjaa.”

Usko huomiseen, muista eilinen.

Anna-Liisa Leppävirta: On parasta olla ominta itseään
Anna-Liisa syntyi vuonna 1909 Helsingissä työväenluokan perheeseen.

Kirjailijoille on kirjoittanut paljon. Siihen aikaan ei edes kirjailijoilla ollut kirjoituskonetta ja niinpä työ tehtiin niin, että he sanelivat ja minä kirjoitin.”

Tärkeintä elämässä on päästä sopusointuun itsensä kanssa, vaikka se on varmasti usein vaikeaa.”

Luku- ja kirjoitustaito – elämäntaidoista tärkeimpiä

Saara Mikkola: Marttana naisten arjessa

Saara syntyi vuonna 1927 ja kuoli vuonna 2012.  Hän on toiminut poliitikkona ja Marttaliiton puheenjohtajana.
Hän on myös toiminut opettajana kolmisenkymmentä vuotta.

Lapset haluavat näytellä ja esiintyä. Lasten luovuus on niin ihmeellistä, ettei sitä saisi tuhota ja surkastuttaa.”

Luovuus on Luojan lahja.

Erkki Nikkanen: Kaikkien maiden veturinkuljettajat ovat vaatimatonta ja tunnollista väkeä
Erkki on syntynyt 1922 Karjalan Kannaksella Kanneljärvellä.  Hän on työskennellyt veturinkuljettajana sekä toiminut myös veturimieskoulussa opettajana.

Asenteiden pitäisi muuttua enemmän siihen suuntaan, että yhteiskunta pitää huolta heikoista yksilöistä, vanhuksista ja sairaista

Huolehditaan lähimmäisistä.

Lassi Nummi: Ikuinen ei tarvitse sanoja
Lassi syntyi vuonna 1928 ja kuoli 2012. Hänet tunnemme runoistaan.

Toinen, toisenlainen iso ilo on, kun runo suosuu tulemaan esille. Kun jokin asia ilmaisuaan ja kirjoittamalla sille löytää sanat.”

Kulttuuri kukoistaa – antaa kaikkien kukkien kukkia.

Aune Pietarinen: Huolenpito ja vapaa isänmaa
Aune on syntynyt vuonna 1915 Karjalassa Kirvussa.  Hän työskenteli Hyvinkään villatehtaalla.

Minulle tärkeintä elämässä on ollut se, että Suomi säilytti itsenäisyyden. Vapaa isänmaa on kaikkein arvokkain asia.

Kiitollisuus kotimaasta – vapaudesta elää ja asua.

Eva Ryynänen: Kuvia puun sisässä
Eva syntyi vuonna 1915 ja kuoli vuonna 2001. Hän oli tunnettu kuvanveistäjä.

Elämän suurin ilo on tehdä sellaisia kuvia, jotka ovat aiheiltaan viehättäviä eivätkä kammottavia.”

Onni ei tule ulkoapäin, vaan ihmisestä itsestään.”

Taidekuvat, luonnonkuvat tuovat elämään elämyksiä –  monenlaisia tunteita.

Aarne Saarinen: Koen ylpeyttä siitä, että kuulun kivenhakkaajien ammattikuntaan
Aarne syntyi vuonna 1913 ja kuoli vuonna 2004.  En muistanut, että tämän niminen on ollut poliitikkona Suomen kommunistisessa puolueessa.

Olen kokenut, että yhteisöllisyys on voimistunut. Parhaimmillaan se tarkoittaa yhteistä vastuunkantamista maailman tilasta.”

Yhteisöllisyys on voimavara.

Irja Sarelius: Sitä minkä on oppinut, eivät pörssikurssit heilauta
Irja on syntynyt 1924 Karjalassa Kuurmanpohjan kylässä. Hän työskenteli kirjastonhoitajana.

En ole tyrkyttänyt kirjoja, mutta tartun mielelläni tilaisuuteen, jos voin suositella jotain hyvää.”

Kirjastot – elämysten ja tiedon olohuone.

Helvi Sipilä: Kanssaihmisiin suhtautuminen on ihmisyyden suurin koe
Helvi syntyi vuonna 1915 ja kuoli vuonna 2009. Muistan hänet ensimmäisenä naispresidenttiehdokkaana.

Kanssaihmisiin suhtautuminen on ihmisyyden suurin koe. Ihmisen pitää tehdä asioiden parantamiseksi voimiensa mukaan kaikki, mitä hän voi, ja hyväksyä se, mitä hän ei voi muuttaa, sekä rukoilla viisautta, että pystyisi erottamaan nämä kaksi asiaa toisistaan.”

Jumalaan turvaaminen – ihmisyyden kulmakivi.

Eino Torikka: Saamelaisyhteisössä puhalletaan yhteen hiileen
Eino on syntynyt vuonna 1925 Karjalan Kannaksella Laatokan rannalla Metsäpirtissä. Hänen vaimonsa on saamelainen.

Erilaisten perinteiden vaaliminen ja hyväksyminen. 


Leena Valvanne: Rakkaus voittaa kaiken
Leena syntyi vuonna 1920 ja kuoli vuonna 2008. Hänen toimi kätilönä. 

Vanhemmuus on monivivahteista.

Hannele Koivunen: Elämänviisaus: Kokemustietoa uusille sukupolville, Otava, 2001
Kannen kuvat: Titta Valla
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto