lauantai 18. marraskuuta 2017

Katariina

Marisha Rasi-Koskisen romaanin Valheet luin nelisen vuotta sitten kirjablogini alustan Lily-sivuston lukupiirikirjana. Ihastuin ja lumouduin täysin Rasi-Koskisen tekstiin.  Tänä vuonna ostin kirja-alesta hänen esikoisteoksen Katariina. Tässä romaanissakin on myös tuo lumoavan salaperäinen, hauras, koskettava kirjoitustyyli. Katariinan tarina kulkee sisaren, äidin ja isän myötä kohti totuutta.  Katariinan mystinen hahmo aukenee sivu sivulta –  sydän pakahtuen luen, miten Katariinan on käynyt, kuka Katariina oikein on…

Romaanin teksti on toisaalta tajunnanvirtaa ja toisaalta realismia. Näiden kahden sekoitus tarinasta tekeekin kiehtovan.  Miten Katariinan tarina päättynee, se jää hiukan hämärän peittoon – lukija saa päätellä miten tästä eteenpäin elämä jatkuu…

Marisha Rasi-Koskisen Vaaleanpunainen meri: novelleja (WSOY, 2014) ja Eksymisen ja unohtamisen kirja (WSOY, 2017) ovat ensi vuoden kirjaostolistallani ehdottomasti.

Katariinan ovat myös lukeneet:

Kujerruksia (juonikeskustelua)


Marisha Rasi-Koskinen: Katariina, Avain, 2011
Kannen suunnittelu: Satu Ketola
Mistä hankittu: ostettu alekirja Herättäjän Kirjakauppa, KIPA-kirjakauppa






Pyhän kosketus luonnossa: johdatus kristilliseen ekoteologiaan

Luin pääsiäisen aikaan Pauliina Kainulaisen kirjan Missä sielu lepää, ja sen myötä lainasin Kainulaisen toimittaman kirjan Pyhän kosketus luonnossa: johdatus kristilliseen ekoteologiaan.

Voitto Huotari kirjoittaa kirjan esipuheessa:

Ekoteologia voi olla myös lähtökohtien antamista kristillisten yhteisöjen opetuksen ja toiminnan uudenlaisille painotuksille. Koska kristityltä odotetaan osallistumista elämän ja monimuotoisuuden puolustamiseen, hän voi olla sen suhteen vahva vain, mikäli on selvittänyt itselleen vakaumuksensa sisällön ja perusteet.” (s. 12)

Pauliina Kainulainen kirjoittaa johdannossa:

”Pyhän kosketus luonnossa haluaa tuoda tällaisen keskustelun suomalaisten lukijoiden ulottuville, kutsuakseen ihmisiä liittymään keskustelijoiden piiriin. Tässä teoksessa esitellään uusimman teologisen ja filosofisen tutkimuksen antia” (s. 13)

Pyhän kosketus luonnossa jakautuu kolmeen päälukuun. Niistä ensimmäisessä perehdytään aate- ja teologian-historialliseen maaperään, josta nykyinen ekoteologia versoo. ” (s. 15)

Teoksen toisessa pääosassa painottuu hengen ja kokonaisvaltaisen hengellisyyden merkitys ekoteologiassa – kenties enemmän kuin on ollut tavanomaista ainakaan läntisessä teologiassa.” (s. 16)

Kolmannen pääosion tavoitteena on viedä keskustelua kohti konkretiaa eli ekoteologian käytännön sovelluksia” (s. 16)

I Ekoteologian maaperä

Ensimmäinen kirjoitus on Juhani Veikkolan ja se käsittelee kristillisen ekoteologian kehitystä.  Hän mainitsee Rachael Carsonin teoksen Äänetön kevät. Minulle kirja on tuntematon, joten joudun etsimään kirjasta tietoa googlesta. Wikipedian tynkä kertoo, että kirjan kertoo ympäristömyrkyistä – kirja on julkaistu 1962.  Kirja näyttää olevan lainattavissa useammassa Eepos-kirjastossa. Ehkä lainaan tämän kirjan joskus.

Veikkola käsittelee kirkkojen havahtumista ja reaktiota ekologiaan.  1960-luvulla ei ilmeisesti vielä kovin paljon asiasta keskusteltu. 1970-luvulla kirkkojen maailmanneuvosto otti kantaa (jos näin voin maallikkona ymmärtää sanan konsultaatio) ihmisen, luonnon ja Jumala-uskon problematiikkaan.  1980-luvulla aloitettiin ORLE-prosessi (oikeudenmukaisuus, rauha ja luomakunnan eheys).  Vuonna 1991 Suomen evankelis-luterilainen kirkko julkaisi kirjan Ekologinen elämäntapa – Kristillinen uskonhaaste ympäristövastuuseen (Kirjapaja, 1991). 

Maallikkona ja hyvin vähän ekologiaa syvällisemmin pohtineena on teksti täynnä käsitteitä ja asiakokonaisuuksia, jotka menevät ohi ymmärrykseni.

Feministinen vapautuksen teologia?

Eli siis feministinen teologia tulkitsee miesvaltaisen yhteiskunnan arvoihin sitoutunutta Raamattua uudelleen naisen näkökulmasta - tämä kuulosta mielenkiintoiselta.  Lisätietoa voisin lukea seuraavista kirjoista:
 Anni Tsokkinen: Etuoikeutettu sukupuoli? : käsitys auktoriteetista Elisabeth Schüssler Fiorenzan feministisessä teologiassa (Suomalainen teologinen kirjallisuusseura 2008)
Pauliina Kainulainen – Aulikki Mäkinen – Irja Askola: Näen Jumalan toisin : kristinuskon feministisiä tulkintoja (Kirjapaja, 2006)

Vapautuksen teologia pyrkii tulkitsemaan Raamattua köyhien ja valtaa vailla olevien näkökulmasta niin, että se johtaa yhteiskunnan vääristyneiden rakenteiden korjaamiseen.  Tämä onkin jo vaikeampi käsite, ehkä kirja Köyhien Raamattu (Kirjapaja 2010) tai Lasaruksesta leipäjonoihin : köyhyys kirkon kysymyksenä (Atena, 2002) auttaisi minua ymmärtämään enemmän.

Ilkka Sipiläisen kirjoituksessa käsitellään prosessiteologiaa. Tässä vaiheessa maallikkona menen ihan pyörälle päästä näistä kaikista teologia-termeistä…. 
Prosessiteologia on Yhdysvalloissa syntynyt filosofisen teologian suunta, joka on vaikuttanut paljon nykyaikaiseen ekoteologiaan” (s. 45)

Sipiläinen kirjoittaa, että prosessiteologia perustuu kahden alkujaan brittiläisen filosofin, Charles  Harshornen  ja Alfred  North  Whiteadin ajatteluun.  Risto Saarisen ja Riston Uron kirjoittama Jumalakuvakirja (Kirkon tutkimuskeskus 1991) saattaisi olla kiinnostava lukea.

Heikki Huttunen kirjoittaa ihmisen luontosuhteesta ortodoksisessa traditiossa.
Paljon vieraita sanoja kuten ousia, energiai, oikonomia, theoria, diabolos – niiden merkitystä on toki selitetty, mutta minulle nämä ovat ehkä liian vaikeita ymmärtää…
Idän kirkon isien ja äitien etiikka tulee ilmi kahdella tavalla suhteessa luomakuntaan: eukaristisella ja askeettisella. Se etsii ihmisen ainutlaatuista tehtävää Luojan asettamana viljelijänä ja varjelijana, joka ei kuitenkaan ole toisten luotujen yläpuolella, vaan yksi niistä. Eukaristia ja askeesi kutsuvat ihmisten ja eläinten solidaarisuuteen sekä hengen ja aineen harmoniaan.” (s. 87)

Jaakko Hyttinen käsittelee Maa psalmeissa -kirjoituksessaan ekologisen raamatuntutkimuksen taustaa ja trendejä. 
Hyttinen on suomentanut Norman Habelin johtaman tutkimusprojektin The Earth Bible Spirit kuusi ekologista oikeudenmukaisuus periaatetta:
Itseisarvon periaate, Toisiinsa yhteydessä olemisen periaate, Äänen periaate, Tarkoituksen periaate, Vastavuoroisen varjelemisen periaate, Vastarinnan periaate (s. 95)

Jaakko Hyttinen siis käsittelee aihetta Psalmien kautta.  Näille psalmeille (8, 29, 19, 33, 65, 89, 104, 136, 148) tulee uudenlaista merkitystä ja ehkä ne minulle aukenevatkin paremmin.

Jaakko Hyttinen valmistelee väitöskirjaa Vanhan testamentin alalta, tämä kirjoitus on historiallinen rekonstruktio Vanhan testamentin luomiskäsitysten kehityksestä.

Maria Suutala käsittelee ekoteologiaa aatehistorian valossa.

Termi aatehistoria täytynee itselleni selventää:
Aatehistoria tutkii menneisyyden ihmisten uskomuksia, toiveita ja pelkoja – sitä, millaiseksi he ovat mieltäneet yhteiskuntansa, luonnon ja ihmisluonnon. Aatehistorian tutkimuskenttään kuuluvat myös erilaiset ideologiat, käsitteet ja ”-ismit”, kuten liberalismi, sosialismi ja nationalismi. (lähde Oulun yliopisto)

Ekoteologian tehtävänä on paitsi katsoa menneisyyteen ja tiedostaa ajattelun historia, myös suuntautua tulevaisuuteen.”  (s. 113)

Länsimaisen luontosuhteen historia on pohjimmiltaan käsitteiden ”hyvä” ja ”paha” historiaa, jossa suhde luontoon ja eläimellisyyteen on edustanut suhdetta pahaan. Tässä perinteessä korostetaan ihmisen hyvyyttä: paha ei kuulu ihmisyyteen.” (s. 115)

Naista on kuitenkin pidetty eläimellisempänä kuin miestä ja 1600-luvulla jopa kaikista pahimpana eläimenä, kirjoittaa Maria Suutala. 

Aatehistorian jälkeen, Jeesuksen hallitsema uusi kausi, jolloin myös ihmisen suhde luontoon vapautuu ja eheytyy.

Tämän päivän kirkkoa haastavat amerikkalaisvaikuitteinen menestysteologia ja kulutusyhteiskunta. Toisaalta New Age-liike etsii uutta hengellisyyttä ja henkisyyttä kirkon ja kristinuskon ulkopuolelta” (s. 123)

II Henki, maan hengitys

Eero Ojanen kirjoitus Henki, luonto ja ylitajunta on mielenkiintoista pohdintaa, jota minäkin ymmärrän paremmin kuin tämän kirjan aikaisempia teologisempia kirjoituksia.

Ylitajunta ovat siis Ojasen mukaan hyvyys, totuus ja kauneus. Ylitajunta on yhtä aikaa ihmisen mielessä ja sen ulkopuolella oleva rakenne, siis se mikä yhdistää meidät ulkopuoliseen maailmaan.  (s. 136)

Heikki Kotala käsittelee Hiljainen vapautus -kirjoituksessaan Hiljaisuuden liikkeen ekologisia ulottuvuuksia. 

Hiljaisuuden liikkeen vaikutus voidaan tavoittaa ennen muuta uusien hengellisyyden ilmausten sisällöistä: lauluista, virsistä, rukouksista, hartauskirjoista, julistuksen painotuksista ja seurakuntatyön muodoista.” (s. 145)

Suomalainen hiljaisuuden liike elää läheisessä suhteessa luontoon. – Hiljaisuuden retriitit” (s. 161)

Pauliina Kainulainen käsittelee suomalaista ekofeminismiä Maan pyhyys ja metsämystiikka -kirjoituksessaan.

Mitä voisi olla suomalainen ekofeministinen teologia, kysyy Pauliina Kainulainen.

Suomalaisessa kulttuurissa on säilynyt piirteitä, jotka edelleen – kännyköiden aikaudellakin – ylläpitävät kiinteää luontoyhteyttä. Metsä on monille paikka, jossa levoton mieli rauhoittuu.  Metsään liittyy paitsi suuria taloudellisia arvoja myös merkittäviä henkisiä ja hengellisiä arvoja. Monelle metsä on ensisijainen hiljentymisen ja pyhän kokemisen paikka.”  (s. 175)

Suomalainen runoilijateologi Anna-Maija Raittila on luonut rikkaan kuvaston jumalametaforia, jotka nousevat syvästä rakkaudesta puihin, lintuihin, varpuihin ja kukkiin” (s. 179)

Teuvo Laitila kirjoittaa eläinteologiasta – kohti rakastamisen viisautta ihmisen ja eläimen suhteessa.

Eläintä ei kristillisessä ajattelussa ole yleensä pidetty Jumalan kuvana, vaikka se tavallisesti onkin tunnustettu osaksi Jumalan luomistyötä, luomakuntaa.” (s. 191)

Kirjoituksessa puhutaan ihmisen ja eläinten suhteesta, joka on valta-vihasuhde.  Ovatko kaikki eläimet meille ihmisille vain omaisuutta? Villit eläimetkin? Minua tämän hämmentää, vaikka ymmärrän, että erityisesti lemmikkieläimet saavat/joutuvat elämään ihmisten elämän mukaan - toisille eläimille se tarkoittaa välinpitämättömyyttä, toisille eläimille se on mahdollisimman hyvää ja virikkeellistä elämää.

Pauliina Kainulainen ja Yrjö Sepänmaa ovat kirjoittaneet teoksen Ihmisten eläinkirja:  muuttuva eläinkulttuuri (Gaudeamus, 2009)
Elisa Aalto ja Sami Keto ovat toimittaneet teoksen Eläimet yhteiskunnassa (Into, 2015)

III Konkreettisia askelia

Seppo Kjellberg kirjoittaa Toivonvihreästä kaupungista artikkelissaan Ympäristöteologian merkitys kaupunkiekologialle.

Kaupunkisuunnitteluun vaikuttavista ihmisistä monilla on uskonnollinen vakaumus. Uskonnollisen kokemuksen ja vakaumuksen kautta ihminen hahmottaa elämälleen merkityksen ja sitä kautta rohkeuden elää – siis toivon.” (s. 209)

Tavoittelemisen arvoinen kaupunki on keskeisesti vuorovaikutukseen perustuva, tilanteen mukaan rakenteitaan korjaava, luontoa rakastava, armosta elävä ihmisten ja muiden eliöiden symbioottinen, kaikkia osapuolia hyödyttävä yhteisö.” (s. 215)

Timo Heleniuksen artikkelissa puhutaan luterilaisen kirkon ympäristötyöstä.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ympäristötyö pyrkii luterilaisen näyn mukaisesti elämässä toteutuvaan rukoukseen. Ekologiseen työhön tarttuminen silloittaa uskon ja elämän yhteyttä ohjaamalla Luojaan ja luomakuntaan kohdistuvaan rakkauteen.” (s. 220)

Luomakunnan sunnuntai korostaa Jumalan sanallaan luoneen kaiken olevan ja ylläpitävän sitä. Sunnuntain toinen eettisesti velvoittava sanoma on, että ihmisellä on luomisesta johtuva kahtalainen tehtävä: viljellä ja varjella luomakuntaa sekä toimia tuhon voimia vastaan.” (s. 225)

Luomakunnan sunnuntaita vietetään jonakin touko-lokakuun sunnuntaina. (lähde: Evankeliumikirja ja Kirkkovuosi)

Ville Kiiveri kirjoittaa vihreästä patriarkasta ja ortodoksisesta ympäristötyöstä.  Hän käsittelee artikkelia RSE (Religion, Science and Enviroment) -symposiumeiden kautta.

Reijo E. Heinonen käsittelee komplementaarista uskonteologiaa eli miten uskojen erilaiset luontokäsitykset voisivat täydentää toisiaan.

Luontokäsitystä tarkastellaan juutalaisuuden, islamin, hindulaisuuden ja buddhalaisuuden luontosuhteen kautta.

Kiinnostus kristilliseen ekoteologiaan lisääntyi Pyhän kosketus luonnossa -teoksen myötä. Paljon jäi vielä asioita, joita en ymmärrä, ehkä minun tietotaidollani ei kaikki selvinnekään - teologia minusta koskaan tuskin tulee...

Luettavaksi lainaan myöhemmin myös:

Pauliina Kainulainen: Metsän teologia (Kirjapaja, 2013)
Topi Linjama - Pauliina Kainulainen: Kohtuus vaarassa: onnen aikoja rajallisella planeetalla? (Kirjokansi, 2015)


Pyhän kosketus luonnossa: johdatus kristilliseen ekoteologiaan kirjasta on blogissaan kirjoittanut myös Uskoa etsimässä

Pauliina Kainulainen (toim.): Pyhän kosketus luonnossa: johdatus kristilliseen ekoteologiaan, Kirjapaja, 2007
Kansi: Petri Kovács
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

maanantai 13. marraskuuta 2017

Hiljainen tieto


Luin kesällä Hannele Koivusen teoksen Madonna ja huora.  Yhdestä kiinnostavasta teoksesta usein herää kiinnostus lukea kirjailijan toisiakin teoksia.  Kesällä lainasin kirjastosta myös toisen Koivusen teoksen: Hiljainen tieto.  Hiljakseen olen kesällä luetuista kirjoista blogiin kirjoitellut –  johonkin se vapaa-aika on mennyt menojaan…

Kirjan takakannessa sanotaan:
Millainen on hiljaisuuden olemus?  Miten eri kulttuurit suhtautuvat hiljaisuuteen? 
Filosofian tohtori Hannele Koivunen valottaa hiljaisen tiedon merkitystä niin tieteen tutkimustulosten, taiteen kuin runoudenkin kautta. Näkökulmien rikkaus johdattaa lukijan tutkimaan oman sisäisen hiljaisuutensa maailmaa ja löytämään siinä piilevät alitajuiset, käyttämättömät voimavaransa.

Minua kiehtoo erityisesti hiljaisen tiedon merkitys runouden kautta.  Miten Hannele Koivunen tällaista runouden hiljaista tietoa teoksessaan käsittelee.

Alkutekstissä Koivunen kirjoittaa:
Hälyn keskellä elävät ihmiset haluavat kuulla puhetta hiljaisuudesta ja jakaa toistensa hiljaisuuden kokemuksia” (s. 10)

Minulle hiljaisuus on yksinäiset hetket kotona, kävelyt lähimetsässä, hiljentyminen kirkossa tai kävely joenrantaa pitkin.

HILJAISUUDEN SEMIOTIIKKAA
Hän {Kai Nieminen} toteaa, että näiden sanojen {hiljaisuus, äänettömyys, tyyneys, rauhallisuus, liikkumattomuus] sisällöt ovat melko läheisiä mutta että japanin sana shizukasa kuvaa kuitenkin enemmän sisäistä kokemusta kuin ulkomaailmaa” (s. 11)

Millaista onkaan sisäinen hiljaisuus? Miten saan sisäisen mieleni hiljentymään? Olisiko hiljainen rukous avain siihen, että minun mieleni rauhoittuisi?  Vai olisiko se runon lukeminen hiljaa mielessä, pysähtyen sen sanojen äärelle?

HILJAISUUDEN TUTKIMUKSEN PERINNE
 Tässä teoksessa kuvataan, miten hiljaisuutta on tutkittu uskonnon ja filosofian alueella, erityisesti idän uskonnoissa ja filosofiassa.
Myös kielentutkijat ovat tutkineet hiljaisuutta pitkien ja lyhyiden taukojen tutkimuksen kautta.  Runonlausunnassa tauottaminen on hyvin tärkeätä – runon ymmärtäminen, hiljainen hetki tuo runon sanoman mieliimme.

Psykolingvistisessä tutkimuksessa on voitu havaita, että kertojat painottavat tarinansa fokusta pidempien taukojen avulla. Tällöin tauko saa kuulijat odottamaan intensiivisesti, mitä seuraa.” (s. 23)

HILJAISUUDEN TASOT
Amerikkalainen filosofi Charles Sanders Peirce on jakanut hiljaisuuden ilmiöt seuraavasti:

Ensimmäinen taso firstness – aistiemme meille välittämä välitön havainto, todellisuuden pinta sellaisena kuin se meille näyttäytyy.
- Realiteettien, aistihavaintojen ja välittömien tunteiden kokonaisuus, jonka vastaanottamiseen ei liity pohdintaa, miettimistä tai teoreettista analysointia. Se on tässä ja nyt, ajaton nykyhetki.

Toinen taso secondness – välittömästä pintakokemuksesta tälle alueelle, jossa aistien kautta saadut havainnot liitetään mielen muistivarastoihin ja sitä kautta opittuihin malleihin ja kulttuuriseen perintöömme.
- Aistimerkitykset yhdistyvät vanhoihin merkityksiin. Menneisyyden kokemukset luovat laajemman tulkinnan.

Kolmas taso thirdness -  ajaton ja yleinen.
- Eri kulttuurien merkityksiä ja niiden vertailua. Henkisen toiminnan taso ja teoreettinen ja metafyysinen ulottuvuus

(s. 28-29)

Hannele Koivunen määrittelee nämä hiljaisuuden tasot seuraavasti: tyhjyys, hiljaisuus kielenä ja kaikkeus.

TYHJYYS

Hiljaisuus merkitsee ei-mitään, olematonta, merkkien ja merkitysten täydellistä puuttumista.
…. Kaiken loppua, minuuden raukeamista tyhjiin.

Tyhjyyden pelko – horror vacui: ihmisen toiminta ja tarve täyttää tyhjä tila merkeillä: teksteillä, kuvilla tai äänellä.

Hannele Koivunen käsittelee tyhjyyttä Kai Niemisen ja Bo Carpelanin runoissa sekä Graham Greenen Inhimillinen tekijä-romaanissa ja Amélie Nothombin Vaitelias naapuri-romaanissa.  En ole lukenut Kai Niemisen runoteoksia enkä Bo Carpelanilta kuin yhden romaanin. Graham Greene on myös lukemattomien kirjailijoiden listallani.

Mikä ero on sitten pyhiinvaeltajalla ja nomadilla?

Pyhiinvaeltajan liikkeelle paneva voima on jokin suuri kertomus, joka muodostaa hänen päämääränsä ja jonka varassa hän vaeltaa. Pyhiinvaeltajan mielessä on paikka, jonka hän haluaa merkitä itselleen.” (s. 42)

Nomadismi merkitsee vaeltelua ja asioiden virtaamista ilman kiinnittymistä asioiden tai paikkojen hallintaan. 
… nomadille kaikki on läsnäolevaa siinä määrin kuin läsnäolon yleensä on mahdollista.” (s. 42)

HILJAISUUS KIELENÄ

Ääniä ei ole olemassa ilman hiljaisuutta, vaan ne ovat olemassa ainoastaan hiljaisuuden taustaa vasten. Hiljaisuudesta muodostuvalle musiikille välttämättömät tauot ja rytmit.” (s. 46)

…ihmisten välisestä kommunikaatiosta vain kymmenisen prosenttia tiedosta välittyy sanojen avulla. Ilmaisutavan ja äänensävyn avulla välittyy noin kaksikymmentä prosenttia. Loput ihmisten välisestä viesteistä eli noin seitsemänkymmentä prosenttia perustuu sanattomaan ruumiin kieleen.” (s. 47)

Lassi Nummen runoteoksessa Portaikko pilvessä on kaunista hiljaisuutta kuvaava runo, jonka Hannele Koivunen mainitsee hiljaisuuden kielen esimerkkinä.  Myös Paavo Haavikon runo Lehdet lehtiä- runoteoksessa kuvaa sisäisen ja ulkoisen puheen suhdetta.

KAIKKEUS

Täyteyden tila, jossa kaikki on läsnä – mitään ei puutu. Hiljaisuuden tila merkitsee ajattomuutta, luopumista lineaarisesta ajasta.

Monissa uskonnoissa hiljaisuus symboloi täydellisyyttä ja ykseyttä: tilaa, jossa kaikki olevainen on läsnä, tilaa, jossa vastakohtaisuudet ja ristiriitaisuudet ovat lakanneet.” (s. 61)

Eri uskontojen luomismyyteissä aikaa ennen kuin mitään on, aikaa ennen luomista kuvataan usein hiljaisuutena ja pimeytenä.
Tämä tila on kaikkeuden tila, alkutila, josta kaikki on lähtöisin.” (s. 63)

Itämaisissa uskonnoissa on monenlaisia hiljaisuuksia, joita länsimaisen kristillisen uskonnon omaava on vaikeata ymmärtää, mutta jollakin tavoin ne kiehtovat mystisyydellään.

HILJAINEN TIETO JA OPPIMINEN

Hannele Koivunen on kirjoittanut tämän teoksen 1990-luvun lopulla. Unescon vuosituhannen koulutusta suunnitelleen toimikunnan raportti The Treasure Within on esittänyt neljä koulutuksen peruspilaria:

Tietämään oppiminen – fokusoidun ja koodatun tiedon opettelua ja hallintaa sekä tieteellisten menetelmien ymmärtämistä.

Koodattu tieto on hyvin määriteltyä ja ilmaistavissa sanoilla tai numeroilla. Se on siis myös digitalisoitavissa ja näin ollen siirrettävissä nykyteknologian, esim. internetin välityksellä mihin hyvänsä ympäri maapalloa.  (lähde: Innovaatioprosessissa hyödynnettävä tieto)

Tekemään oppiminen – erilaisten taitojen hallintaa, joissa kätevyys ja ruumiin tieto yhdistyvät pätevyydeksi.

Miten me nykyihmiset osaamme erilaisia kädentaitoja tai teknisiä arkipäivän taitoja? Siirtyvätkö nämä taidot sukupolvilta toisille?

Yhdessä elämiseen oppiminen – sosiaalisten taitojen ja vuorovaikutusten oppimista sekä väkivallan välttämistä ratkaisumallissa ihmisyhteisössä.

Miten some-aikakaudella osataan/halutaan olla fyysisesti vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa?

Olemaan oppiminen – ihmisten osa-alueiden tasapuolisia kehittämistä, huomioon ottaen esteettiset, taiteelliset, kulttuuriset ja sosiaaliset tekijät.

… ihmisen persoonallisuuden rikkauden ja monipuolisuuden tunnistamista ja tunnustamista.
… ihminen on myös luova uneksija ja tämän unelmoinnin hyväksyminen on olemaan oppimisen avain

(s. 96-98)

HILJAISUUS JA IDENTITEETTI

Ihmisen identiteettiä määräävät yhtäältä hänen oma sisäinen, hiljainen tietonsa ja toisaalta yhteisön asettamat ja edellyttämät identiteettimallit, jotka näyttäytyvät erilaisina kerrostumina.” (s. 105)

Hiljaisuuden tekniikat, rukous, meditaatio, transsi, ovat vuosituhansia toimineet hiljaisen tiedon saavuttamisen lähteinä.” (s. 109)

Helena Anhavan runo Naapurin tytöltäkö mallin kysyt kuvaa, sitä miten oman elämisensä malli haetaan itsestä eikä naapurin tytöltä.

NAISTEN HILJAINEN TIETO

Naiseuden symboliikkaan on kuulunut passiivisuus, kylmyys ja pimeys siinä, missä mieheys on merkinnyt aktiivisuutta, lämpöä ja valoa.” (s. 112)

Naiskirjailijat ovat murtaneet ja ovat murtamassa naisten vuosituhantista hiljaisuutta ja antamassa naisten tiedolle ja kokemuksille oman uuden äänen ja kielen.” (s. 117)

Sukupuolensa vuoksi naiset joutuvat tarkastelemaan itseään ja määrittelemään itsensä ja identiteettinsä miehisen maailman käsitteistön ja olemisen kautta.  Toisaalta he samanaikaisesti tukeutuvat omaan sisäiseen naisen tietoonsa ja kokemukseensa sekä siitä määrittyvään identiteettiin.” (s. 120)

HILJAISUUS LUOVUUDEN LÄHTEENÄ

Musiikkia kuunnellessamme syvä esteettinen elämys ei ole kuvattavissa sanoin.” (s. 123)

Hiljaisuuden kokemus on aina subjektiivinen, niin myös taiteen vastaanotto.
Kaikki taiteenlajit ja taitolajit, olipa kyse sitten saven muovailusta tai jousiammunnasta, antavat niitä harjoittavalle ihmiselle mahdollisuuden tulla omaksi itsekseen oman hiljaisen tietonsa avulla.” (s. 127)

KULTTUURINEN HILJAISUUS

Vieläkin ajattelen kulttuuri-sanan niin suppeasti, että unohdan se käsittelevän myös ihmisten elämää ja asumisaluetta. Meitä suomalaisia taidetaan yhä pitää melko hiljaisena kansana. Keskieurooppalaiset ovat jo hyvin temperamenttisia ja eläväisiä Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa.  Erilaiset yhteisöt kuten amishit tai vaikkapa saamelaiset luovat omalla kulttuurilla heille tyypillisen hiljaisuuden tiedon.

LUONNON HILJAISUUS

Suomalaisen luonnonläheisyyteen ja luontokokemukseen kuuluu vahvana hiljaisuuden kuunteleminen metsässä, niityillä, hiihtoladuilla tai rantasaunassa.” (s. 139)

Tämä on minulle hyvin tyypillistä hiljaisuutta.
Aleksis Kiven runot kuvaavat luonnon hiljaisuutta, kuten Hannele Koivunen mainitsee. Samoin Eino Leinon ja Aaro Hellaakosken runoissa.

HILJAISUUDEN ULOTTOVUUDEN KANSANRUNOUDESSA

Kansanrunoudessa esiintyvissä rukouksissa ja rukousloitsuissa hiljaisuudella on maaginen voima.” (s. 158)

HILJAISUUDEN TEKNIIKAT

Rukous, meditaatio – minulle tärkeitä hiljaisuuden tekniikoita.

Hiljaisuus vahvistaa kokemusta siitä, että Jumala on määrittelyjen tuolla puolen eikä häntä voida ymmärtää tai tavoittaa sanojen kautta.” (s. 171)
Näin ajattelevat kveekarit – on pidättäydyttävä puheesta, omista ajatuksista, kuvitelmista ja toiveista – ahdistavaa elämää… jota en osaa ymmärtää…

Hiljaisuuden rukouksella on erityisesti ortodoksisessa kirkossa pitkät perinteet. Ortodoksisessa perinteessä hiljaisuus on seisomista yhteisessä jumalanpalveluksessa Jumalan edessä - sydämen sisäistä rukousta.” (s. 174)

HILJAINEN VALTA

Poliittinen ja sotilaallinen uutispimento on ymmärrettävää taktikointia, mutta se pelottaa, jos se kohdistuu omaan kotimaahan tai suurvallan vallankäyttönä….
Hiljaiset mielenosoitukset ovat vaikuttavia, mutta vallankäyttäjien metodit hiljaisuutta hyväksi käyttäen murtavat ihmismieliä….

HILJAINEN JOHTAMINEN

Hiljaisen tiedon pääoma kertyy yrityksessä vähitellen yhteisessä työskentelyssä, ja se on mukana yrityksessä rakenteellisena pääomana.” (s. 188)

TILAN HILJAISUUS

”Tilan peruskokemus voi eri ihmisillä olla hyvin erilainen.  Kaamoksen pimeys on jollekulle pehmeä hiljainen syli, välttämätön vaihe vuodenaikojen kierrossa. Toisella taas kaamos näyttäytyy pelottavana tyhjyytenä: valon, äänien ja kaikkien ärsykkeiden puutteena. Lakeudella syntynyt ja kasvanut kokee loppumattomat, horisonttiin ulottuvat tasangot oman turvallisena tilanaan…” (s. 195)

Eteläpohjalaisena rakastan avaraa lakeutta, mutta myös metsien jykevyyttä ja jokien virtaavuutta.

Asumisessa on tärkeää turvata ihmiselle yksityisyyden ja hiljaisuuden mahdollisuus. Oman hiljaisuuden alueensa kautta ihminen vahvistuu, ja sisäisesti vahva ihminen pystyy olemaan yhteisön jäsen.” (s. 201)

HILJAINEN TIETO TIETOYHTEISKUNNASSA

Yhteiskunnan muuttuminen tietoyhteiskunnaksi merkitsee tiedon julkaisutapojen ja tiedon käsittelytapojen muutosta. ” (s. 213)

”Jos tietoyhteiskunnasta kehittyisi hiljaisen tiedon huomioon ottava merkityksen yhteiskunta meillä kaikilla voisi olla mahdollisuus löytää sisältämme pieni virtuaalilapsi ja herättää se henkiin luovana ja väkevänä” (s. 225)

Miten on kaksikymmentä vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen, olemmeko lähempänä hiljaista tietoutta?

Tämän kirjan myötä lainasin tänään kirjastosta hiljaisuutta käsitteleviä kirjoja sekä pari Hannele Koivusen teosta.  Minulle hiljaisuus on myös uppoutumista kirjojen maailmaan.

Hannele Koivunen: Hiljainen tieto, Otava, 1997
Mistä hankittu; lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Lähellä hiljaisuutta

Herättäjä-Yhdistyksen julkaisemien teosten lukeminen etenee pienin askelin eteenpäin. Terttu Takalan runoteos Lähellä hiljaisuutta on ilmeisesti nuoren sairaan naisen kipuilevaa runoutta. Viimeisen runon jälkeen jään miettimään selvisikö hän sairaudesta....

Herättäjä-Yhdistyksen Herätttäjäjuhlien Juhlaoppaassa 1986 oli tämä kirjan esittely, jossa sanottiin "nuoren syöpään sairastuneen naisen runoutta..."

Näiden runojen äärellä pysähdyn elämän kipupisteiden lähelle, elämän äärelle sairaudesta huolimatta. Kirjan takakansitekstissä sanotaankin: "Nämä ovat runoja, eivät sairaudesta vaan elämästä sairaana, elämästä."

Runoystävän sielua sykähdyttää runo:

Miten lyhyt on elämä,
pitkät muistojen nauhat.

Suljen silmät
ja olen jossain....

kauan sitten
talvi-iltana kirjastossa
ystävän kanssa,
             keltaisten valojen alla,
             ulkona musta maailma.
Kädessä kirjallinen runoja
kuuntelemme Tšaikovskia.


****

Olen hiljaa ja sanaton näiden runojen äärellä:

Aina elämästä löytyy
         iloisia asioita
kun on tulevaisuus.

Mutta etsipä niitä silloin,
kun sitä ei ole.
Kun aika alkaa olla lopussa,
kun siipesi katkenneet


         iloitse ja naura.


Mistä imet silloin
voiman elämään?


Terttu Takala: Lähellä hiljaisuutta, Herättäjä-Yhdistys, 1985
Kansi: Alina Cieśla
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Liian ihmeellinen maailma: Asperger-ihmiset kertovat

Instagramissa näin kuvan tästä Heli Rintalan kirjasta Liian ihmeellinen maailma: Asperger-ihmiset kertovat.  Omaa poikaani (16v.) tutkitaan nepsyllä (neuropsykiatrian poliklinikka) mahdollisesta Aspergeristä.  Tietoa ja tavallaan vertaistukeakin hain tästä kirjasta, vaikka diagnoosi oman pojan kohdalla ei ole vielä selvä.

Kirjassa kertovat eri-ikäiset Asperger-ihmiset omasta elämästään ja siitä millaista on elää ns. neuronormaaleiden maailmassa. Myös Asperger-lasten vanhemmat kertovat millaista on kasvattaa erityislaatuista lasta ja tukea aikuista lastaan.

Asperger-kertomusten ohella Heli Rintala on kirjoittanut fakta-tietoja Aspergeristä.  Asperger oireyhtymä on jäämässä pois diagnoosina ensi vuonna ja sen sijaan puhutaan autisminkirjon häiriön eri tasoista (lähde: Autismikirjon diagnosointi muuttuu).

Löydän näiden kertomusten henkilöiden kuvauksista moniakin piirteitä, joita omassa pojassanikin on. Näiden kertomusten myötä, yritän ymmärtää paremmin hänen erityisiä tapojaan ja ajattelua. Lohduttavaa on tuntea ikäviäkin tunteita oman lapsen erityispiirteistä, virheistäni voi oppia vahvemmaksi äidiksi – poikani tueksi kohti aikuisuutta.

Kirjan lopussa on yhdistysten ja järjestöjen nettisivutiedot, lähdekirjallisuusluettelo ja vielä erikseen kaunokirjallisuuden ja elämäkertojen kirjallisuuslista Aspergeristä.  Yhden listan kirjoista (Kyllikki Kerola: Lauri, poikani Lauri, Kirjapaja, 1987) olenkin lukenut parikymppisenä, kun kiinnostuin erityislasten elämästä kertovista kirjoista (silloin en ollut vielä itse äitikään) Laitan tähän lähinnä itselleni muistiin nuo kirjat:
Autio, Maria: Varjopuutarha, Karisto, 2014
Barnett, Kristine: Ihmeellinen mieli. Poikani tarina, Otava, 2013
Grandin, Temple: Minun tarinani. Ulos autismista, Jyväskylän yliopisto, 1992
Haddon, Mark: Yöllisen koiran merkillinen tapaus, Otava, 2003
Isaacson, Rupert: Hevospoika. Isän ja pojan yhteinen matka, Tammi, 2011
Iversen, Portia: Outo poika, WSOY, 2008
Johansson, Iiris: Toinen maailma, jonka tunnen, Otava, 2008
Jägerfeld, Jenny: Oli kerran äiti, joka katosi, Karisto, 2010
Kajaste, Marleena: Revitty elämä. Erityislapsen matka aikuisuuteen, Muruja-kustannus, 2012
Kerola, Kyllikki: Jukka ja Lauri. Suljetun maailman pojat, PS-kustannus, 2010
Lampela, Anja: Lankarullatyttö. Autistilapsen tarina, Myllylahti, 2014
Laukkarinen, Liisa & Rüfenacht, Marius: Yhden asian mies. Asperger-lapsen kasvu aikuiseksi, Tammi, 1998
Lexhed, Jenny: Kun rakkaus ei riitä. Äidin kamppailu lapsensa puolesta, Tammi, 2009
Miller, Jean Kearns – Räsänen, Idastiina – Pukki, Heta – Andrews, David: Naisia joltain muulta planeetalta. Kertomuksia elämästämme autismin universumissa. Antologia, 2012
Pihlajamäki, Tiina: Rant.ta.li, Atena, 2006
Poranen, Eeva: Miro ja Meri, Eeva Poranen, 2007
Prince-Hughes, Dawn: Gorillan kosketus. Matkani läpi autismin, Basam Books, 2006
Seppo, Saila: Elämää Asperger-lapsen kanssa, Greenbutton, 2014
Tilli, Paula: Toisin. Minun Asperger-elämäni, Finn Lectura, 2013

Heli Rintala: Liian ihmeellinen maailma: Asperger-ihmiset kertovat, Myllylahti, 2016
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

tiistai 17. lokakuuta 2017

Elämän värit: runoja elämästä

Tämänkin runoteoksen poimin sattumalta kirjaston runohyllystä. Erja Paanasen Elämän värit on omakustanne Books on Domain -painatuksena. Avoimin mielin lueskelen näitä omakustanteita, joista toisinaan tulee vastaa runohelmiä.

Runokirjassa on kauniita kuvia, mutta runojen fontti on minun lukuelämykselle liian koukeroista. Pidän enemmän selkeistä fonteista, jotka eivät vie huomiota runon sanomalta.

Paajasen luontorunot ovat herkkiä ja lempeitä.  Kävelyretket luonnossa koiran kanssa saavat minut ikävöimään edesmenneitä koiriamme.... niitä syksyisiä metsäretkiä...

Satumetsän runoutta löytyy Metsän peikko -runosta.

Luontorunojen jälkeen Paajanen runoilee ihmisyydestä, rakkaudesta, surusta ja ikävästä. Osassa runoissa on lempeää haikeutta, mutta kaikenkaikkiiaan Paajasen runot ovat hyvin elämänmyönteisiä - näitäkin lempeitä runoja tarvitsen elämääni, kun on seesteinen ja rauhallinen hetki.

Hän julkaissut myös toisen runoteoksen Elonhelmiä (BoD, 2015). Saatanpa tämänkin jossain vaiheessa kaukolainata omaan kirjastoon.

Erja Paajanen: Elämän värit: runoja elämästä, BoD, 2013
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


Hengellisiä runoja

Kauhavan kirjastosta lainasin jokin aika sitten läjän hengellisiä runokirjoja. Nämä Urpo Hyrskyn Hengellisiä runoja -vihkoset ovat jo jonkin aikaa olleet odottamassa runolukuhetkeä. Tänään, lokakuisena sunnuntaina on aika syventyä näihin raamatullisiin melko pitkiinkiin runoihin.

Hengellisiä runoja ja Hengellisiä runoja: valoa arkeen -runovihkoset ovat Raamatun kertomuksiin pohjautuvia runoja kuten Opetuslapset myrskyssä, Laupias samarialainen, Tuhlaajapoika, Daavid ja Goljat - tuttuja Raamatun kohtia..

Hengellisiä runoja -vihkosessa on enemmän uskovaisen henkilön pohdintaa kun taas Hengellisiä runoja: valoa arkeen sisältää Raamatun kertomuksia. Kummassakin runoteoksessa on aika vanhahtava runotyyli, mutta se sopii näihin runoihin ja tekevät niistä "Sanan läheiset".  Toki näissä runoissa kuvastuu se paatoksellisuus myöskin, mitä välillä kavahdan.

Runot ovat niin pitkiä, mutta poimin yhden säkeen minua koskettavista runoista:

"Hän puhuu, minä kuuntelen vaieten.
Ovat sanasi totta, vastaan vavahtaen.
Herra purkaa elämäni filminauhaa.
Se on kuin meri aaltoineeen allani pauhaa."

Ote runosta: Vieras sydämen ovella



Urpo Hyrsky: Hengellisiä runoja, omakustanne, 1978
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Urpo Hyrsky: Hengellisiä runoja: valoa arkeen, omakustanne, 1980
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto




Säteen aavistus

Jaana Honkasen Säteen aavistus -runoteos löytyi kirjaston runohyllystä sattumalta. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt Kuiskiva puu -runoteos (omakustannus, 2008). Saatanpa tuonkin runokirjan kaukolainata myöhemmin.  Omakustanne on myös Säteen aavistus -teoskin, jossa on tanka- ja haikurunoja.

Jaana Honkanen kirjoittaa:

"Runoissani pilkahtaa valo, sillä tarvitsemme sitä elämäämme. Emme jaksa vaeltaa hämärässä tai pimeydessä. Valo on elämää. Joskus elämä pisaroi valonsäteinä ja joskus se viipyy puun oksalla aavistuksena..... Elämämme vaikeudet eivät jätä meitä pimeyteen, vaan silloinkin voimme nähdä valon, aluksi vain aavistaen sen."

Honkasen tanka- ja haikurunot luovat mielenrauhaa luonnon äärellä. Jokaisen runon kohdalla haluan pysähtyä, maistella sanoja ja niiden merkitystä rivien välissä.

Erityisesti tänään minua koskettavat nämä runot:

Ilta pimenee
Taivaan tähdet syttyvät
Avautuu portti
Kynttilälyhdyn kajo
valaisee askeleita



*****


Heittäydyn virtaan
elämää pulppuavaan
Sen pyörteet vievät
Kuohuvan kosken jälkeen
tyyntynyt tumma vesi


*****


Tahdon seisoa 
vakaana ja vahvana
peruskalliolla
Sydämeni särkyneet
palaset uppottavat


****

Sade rummuttaa
salaisuutensa julki
kun katson lasin
lävitse pisaroiden
vanaa niin kuin rukousta


Jaana Honkanen: Säteen aavistus, Jaana Honkanen, 2014
Kansi: Kristjan Gabral
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Franciscus - uuden ajan paavi

Kristina Kappelinin kirja paavi Franciscuksesta on eräänlainen elämäkerrallinen matkakertomus argentiinalaisen Jorge Bergoglion kasvuvuosista arkkipiispaksi Argentiinassa ja sieltä kohti paaviutta.  Mielenkiintoisen sävyn  kirjaan antaa se, miten toimittaja Kappelin kohtaa paavin ruotsinargentiinalaisen Carlosin kautta.

Kristina Kappelin on ruotsalainen toimittaja ja kirjailija. Hän on erikoistunut Vatikaaniin ja katoliseen kirkkoon, mutta seuraa laajasti myös italialaista yhteiskuntaa ja elämää. Kappelin asuu Roomassa.

En ole aikaisemmin lukenut paaveista kirjoja, enkä oikeastaan katolisuudestakaan, vaikka sekin uskontona kiinnostaa.  Tämän kirjan valitsin, kun se oli yksi Kirjapajan Herättäjuhlatarjouskirjoista.
Kirja oli mukava lukea - joskus elämäkerrat ovat melko uuvuttavaa luettavaa.  Liian paljon pikkutietoja. Tämä ei ollut sellainen kirja.

Argentiina on minulle melko vieras maa, vaikka minulla on ollut kirjekaveri sieltäkin maasta ja olemme vieläkin Facebook-kavereita.  Kirja kuvaa argentiinalaista uskon elämää, joka on hyvin erilaista mihin pohjoismaalaisena luterilaisena on tottunut. 

En myöskään tiennyt (tai ollut pannut merkille), että Jorge Mario Bergoglio on ensimmäinen Latinalaisen Amerikan paavi ja toisekseen, että hän on myös jesuiitta.  Jesuiitoista olen vain lukenut romaaneissa, joissa ne on usein kuvattu ilkeämielisiksi. 

Franciscuksen tarinan ohessa kerrotaan myös Carlos Lunan tarina ja se miten hän ja Jorge Bergoglio kohtasivat nuoruudessa ja nyt myöhemmin Roomassa.

Paavin monimutkainen (poliittinen) valinta hämmästyttää ja kiitos monien elokuvien, on käsitykseni siitä hyvin mystinen - kieroilua, keinottelua, taktikointia. 

Paavi Franciscuksen kanta pedofiliaan, ympäristökysymyksiin, erilaisiin konflikteihin tulevat esille, mutta ei yksi paavi voi (halua) kaikkea muuttaa....  aika näyttää mihin katolinen kirkko menee Paavi Franciscuksen ajan jälkeen. 

Kirja saa ajattelemaan maailman vaikeita asioita - ja tuntemaan itsensä niin pieneksi... ja onneksi saan olla  tavallinen hapuileva uskovainen, jonka ei tarvitse antaa virallisia lausuntoja.... 

Kristina Kappelin: Franciscus - uuden ajan paavi, Kirjapaja, 2017
Kansi: Marjaana Virta
Suomennos: Mirja Hovila
(ruots. alkuteos Påven som kom ner på jorden, 2016)
Mistä hankittu: lainattu Kuortaneen kunnankirjasto











Elä ihmeessä! Kirja naiselle

Hilkka Olkinuoran kirja Elä ihmeessä! Kirja naiselle on tehty hauskasti viikkomuotoon - maanantaista sunnuntaihin.  Eletetään elämää päivä kerrallaan. 

Maanantaina saa aloittaa omasta minästä - itsetunnosta, elämän tunteista.

Tiistaina mennään ajan myötä ruumiin ja sielun iloon - rakkauteen, onneen ja mielihyvään.

Keskiviikkona ollaan saatavilla, käydään erilaisia tunteita läpi, vaikeitakin.

Torstaina mietitään työtä ja jaksamista.

Perjantaina pysähdytään elämän äärelle.

Lauantaina ollaan muutosten matkalla kohti päämääriä.

Sunnuntaina on aikaa ystävyydelle ja armolle.


Hilkka Olkinuora: Elä ihmeessä! Kirja naiselle!, Helmi Kustannus, 2008
Kuvitus ja kansikuva: Ulrika Ylioja
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupungikirjasto

Elä ihmeessä! -kirjasta on blogissaan:

INAhdus

Levollisuuden kirja

Carita ja Tommy Hellstenin Levollisuuden kirja on vuoropuhelua hiljaisuudesta, kuuntelemisesta ja luottamuksesta.  Kirjan esipuheessa he kertovat:
"Olemme kirjoittaneet tekstit kumpikin itsenäisesti, yrittämättä millään tavoin kontrolloida toisen kirjoittamaa. ... Kummankin persoona ja näkökulma ilmiöihin on niin omanlaisensa, että syntyy erilaisia tekstejä, jotka täydentävät toisiaan."

Tämä on toinen kirja minkä luen Caritan kirjoittamana - muutaman Tommyn kirjan olen lukenut myös, joista kirjoittelen myöhemmin.

Tämäkin kirja tuntui ensimmäisellä lukukerralla tulevan liian lähelle. En halua käsitellä näitä kirjassa käytäviä asioita - ne tekevät liian kipeää. Kirja onkin lojunut blogipostattavien pinossa jo tovin.  Tänään kun kirjaa selailen , jokainen teksti tuntuukin lohduttavalta.  Vasta nyt tunnen kirjan myötä levollisuuden juuri tässä hetkessä.

Ensimmäisessä tekstissä puhutaan egosta, jollaista en tiennyt omaavani. Seuraavassa tekstissä kerrotaan kuopasta, johon voi pudota yhä uudestaan ja uudestaan. Sieltä omasta kuopastani minäkin olen jälleen nousemassa ylöspäin kohti armollista Jumalaa.  Sama teema jatkuu seuraavissa teksteissä - kärsimyksestä, sen hyväksymisestä ja mahdollisuudesta jonain päivänä voin kiertää sen syvän kuopan.

Miten lähelle kipujani mennään mitättömyyden ja avuttomuuden äärellä. Olen lähellä murskautumista.  Minä en voi täysin valita mitä minulle tänään tapahtuu, mutta saan valita miten siihen suhtaudun ja kenellä avulla tästä selviän.

Alan jälleen löytää ne onnenmuruset tästä hetkestä, tästä elämästä.

Carita kirjoittaa:
"Syntymisellämme tähän maailmaan on tarkoitus, tietty tehtävä ja merkitys. Koko elämän ajan muovaudumme ja muokkaudumme tarkoituksemme mukaiseksi persoonallisuudeksi." (s. 56)

"Kun tulemme tietoiseksi tästä uudesta elämän ulottovuudesta, tulemme tietoiseksi myös omasta identiteetistämme. Ne ovat kotoisin samalta seudulta. Tämä tietoiseksi tuleminen synnyttää pyhän huolettomuuden. Se puolestaan synnyttää uuden, yllättävän ja pyhän ilon - elämänilon. Multaan vaipuinen ei ollutkaan hautaus, vaan istutus."  (s. 85)

Carita ja Tommy Hellsten: Levollisuuden kirja, Kirjapaja, 2013
Carita Hellstenin teksti suomentanut Sirpa Hietanen
Ulkoasu: Petri Kovács
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Levollisuuden kirjasta on kirjoittanut myös blogissaan:

Kirjojen keskellä


Kasvokkain

Maija Nyman kirjoittaa Kasvoikkain -teoksen esipuheessa:

"Tämä kirja on syntynyt todellisten arkikohtaamisten pohjalta. Mielikuvat, tunnelmat ja kokemukset, joita nuo kohtaamiset herättivät, muotoituivat ensin kolumneiksi Askel-lehteen ja ilmestyvät nyt kirjana."

"Haluan haastaa sinua havainnoimaan enemmän kuin mitä yhdellä silmäyksellä voi tavoittaa."

"Vuosien kuluessa voin nähdä Luojanikin uudessa valossa. Joskus näkymä sokaisee kirkkaudellaan, toisinaan kohtaan hänet lempeässä hämärässä. Pimeydessäkin hän on."

Kirjan lyhyet kertomukset erilaisten naisten kohtaamisista antavat minulle sitä henkistä voimavaraa ja ajattelemisen aihetta naisena olemisesta.  Ehkä minäkin jälleen luotan itseeni, uskon tähän mitä teen ja mitä osaan, mutta osaan olla myös itselleni armollinen. Hyväksyn joidenkin taitojen vajavaisuuden ja käytän näitä lahjoja sen mukaan kuin parhaiten osaan - hiukan pilke silmäkulmassakin, ei kaiken tarvitse aina olla niin vakavaa.

Luulenpa että, hyvin moni meistä tunnistaa Arjen menoa ja pyhyyden läsnäoloa kertomuksen runoilija-Anna-Marin. Hän on yksi minun hengellisen runouden suosikkirunoilijoista.

Hymyn huulille saa Maija Nymanin oma kertomus poikansa hiustenvärjäyksestä - minullakin on tällä hetkellä punertavan väriseksi hiuksen värjännyt 17 vuottaan lähestyvä poika.

Näiden kertomusten myötä toivottavasti ymmärrän paremmin myös toisia ihmisiä, heidän valintojaan. 

Löydän tälläisia naisia lähipiiristäni iloineen ja suruineen. Olen kiitollinen jokaisesta kohtaamisesta omalla elämänpolullani.

Maija Nyman: Kasvokkain, Kirjapaja, 2001
Kansi: Anne-Mari Paakkari
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Nainen nelissä-viisissäkymmenissä

Pirkko Lahti, Sirpa Lehmuskoski ja Tuula Salmi ovat kirjoittaneet kirjan neli-viiskymppisten naisten elämäntaidosta, gynekologiasta sekä seksuaalisuudesta.

Nainen nelissä-viisissäkymmenissä -teoksessa Pirkko Lahti pohtii mitä muutoksia tämä ikä tuo naisen elämään.
"Keski-iässä ihminen useinkin tuntee itsensä niin hyvin, että uskaltaa sanoa ei, olla eri mieltä ja muodostaa oman mielipiteensä. Onneksi. Hän on oppinut itsetuntemusta eikä koe menettävänsä enää niin paljon ollessaan oma itsensä." (s. 20)

Kirjassa puhutaan luonnollisesti vaihdevuosista, joiden kohderyhmä en ihan vielä ole. Ehkä muutaman vuoden päästä palaan tämän kirjan äärelle uudestaan.

"Keski-ikä on luovaa kautta. Monia asioita rohkenee yrittää, kun ei ehkä enää tarvitse olla niin hyvä. Voi "tehdä itselleen", nauttia osaamisestaan. Uusien alueiden valloittaminen on palkitsevaa, jos ei heti niin taidon lisäännyttyä. Kyky oivaltaa, että osaa, on parhaimpia palautteita ihmiselle itselleen." (s. 56)

Tuula Salmi käsittelee naisen hormonaalisia muutoksia 40-50 vuoden iässä.  Hän käy läpi myös gynekologisia sairauksia, jotka ovat yleisempiä yli nelikymppisillä.  Osa asioista tuntuu vielä sellaisilta mitkä ovat edessä - toivottavasti saisin elää mahdollisimman terveellistä elämää...

Sirpa Lehmuskoski kirjoittaa seksuaalisuudesta. Millaisia seksuaalisia muutoksia neli-viiskymppinen nainen kokee ja miten ne näkyvät esimerkiksi parisuhteessa.

Tämä kirja ei aivan ollut sellaista mitä juuri tällä hetkellä haen - henkistä voimavaraa.  Kirjassa oli enemmänkin fysiologisia asioita. Tulikin moni kappale vain selattua ja harpattua yli - ei koske nyt minua.  Ja ehkä tämä on hiukan "vanhanaikaisesti" kirjoittetu ysäkirja näin 2010-luvulla luettuna.

Pirkko Lahti - Sirpa Lehmusoksa - Tuula Salmi: Nainen nelissä-viisissäkymmenissä, WSOY, 1990
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Tasapainossa: Usko ja elämä

Kesän aikana luin Eero Junkkaalan kirjan Tasapainossa: usko ja elämä. Eero Junkkaala on teologian tohtori. Hän toimii raamattukouluttajana ja on laajasti tunnettu vaikuttaja kirkollisella kentällä.

Tasapainossa: usko ja elämä -teoksessa pohditaan uskoa ja elämää eri näkökulmista. Kirjan pyrkimyksenä on hahmottaa tietä terveeseen uskoon ja auttaa kristittyä karttamaan joitain turhia harha-askeleita. Kirjassa käsitellään myös Jumalan olemassaoloa ja sitä, miksi juuri kristinusko on oikea uskonto.

Kirja on jaettu viiteen osaan: Jumalan olemassaolo, Kristinusko ja muut uskonnot, Uskomme perustuksia, Kristittynä arjessa ja Hengellinen kasvu.   Kolme ensimmäistä kappaletta perustelevat miksi uskoa Jumalaan, Jeesuksen ja Pyhään Henkeen. Miten kristinusko eroaa muista uskonnoista ja miksi Raamattu on kristinuskon perusta.

Kaksi viimeistä kappaletta: Kristittynä arjessa ja Hengellinen kasvu ovat minulle tärkeimmät osiot. Ne antavat omaan uskonelämääni pohdittavaa.
Pitäisikö kaikkia rakastaa?  Voinko kristittynä rakastaa jokaista ihmistä? Mitä se rakkaus oikein on? Rakastavaisten rakkautta? Lähimmäisenrakkautta? Ymmärtäväistä rakkautta? Anteeksiannon rakkautta? Kenelle minä pystyn tai haluan sanoa: Minä rakastan sinua.

Kristillinen rakkaus ja läsnäolo ovat jo todistusta, mutta tarvitaan myös rohkeutta kutsua ihmisiä kirkkoon ja antaa heille Jumalan sanaa heidän omalla kielellään” (s. 77)

Kristinuskon kenttä on erilaisine suuntauksineen melkoinen sekahedelmäsoppa. Minut on kastettu evankelis-luterilaisen kirkon jäseneksi. Jossain vaiheessa mietin ortodoksista kirkkoa, mutta en sitten kuitenkaan ole virallisesti vaihtanut kirkkoa.  Katolisuuskin on jonkin verran kiinnostanut, mutta en ole koskaan harkinnut, että haluaisinko katolilaiseksi. Olen hiukan varuillani kristillisissä yhteisöissä ja herätysliikkeissä – ehkä vielä etsin omaa paikkaani tai se on monessa paikassa…

”Kristitty kohtaa myös asioita, joita toiset uskovat pitävät syntinä ja toiset eivät pidä. Ne voivat vaihdella eri aikakausina ja ne ovat erilaisia eri kulttuureissa. Niitä on tapana kutsua ns. ehdonvallan asioiksi tai adiaforakysymyksiksi. ” (s. 87) Mitä tarkoittaa ehdonvallan asiat eli adiafora ei kyllä kirkon sivun tekstistä selventynyt – liian monimutkaisesti kirjoitettu tällaiselle alkutaipaleen uskovalle.
Jumala on antanut ihmiselle järjen, ja siksi sitä saa käyttää…. Kristitty haluaa kulkea Jumalan tahdon tietä ja rukoilee johdatusta ratkaisuihin.  Jokaisessa elämänsä käänteessä hän ei toimi Jumalan tahtomalla tavalla. Hän tekee syntiä ja huonoja ratkaisuja. Raamatussa on kuitenkin lupauksia siitä, että Jumala johdattaa rukoillen kulkevaa” (s. 89)

Aina ei tietenkään ole helppo tietää, mikä vaihtoehto on paras. Silloin voi kokeilla toista neuvoa: kuuntele tunteitasi. On sanottu, että oikealla tiellä sisäinen rauha lisääntyy.” (s. 89)

Keskustele hyvien ystävien kanssa eri vaihtoehdoista…. Niistä voi olla jotain hyötyä, mutta lopulliseen ratkaisuun on kuitenkin kuunneltava oman sydämensä ääntä.” (s. 89)

…Jumalan sana voi vahvistaa ja tukea johdatusta ja olla joskus piste iin päälle varmistamassa oikeaksi ajateltua tietä.” (s.  92)

…Jeesus on minun Vapahtajani, joka antaa minun syntini anteeksi, se edellyttää henkilökohtaista suhdetta häneen.”  (s. 100)

Raamatusta tulee kirja, josta ammentaa hengellistä ravintoa.

Havahdun huomaamaan, että parhaatkin pyrkimykseni ja motiivini ovat synnin tahraamia. En löydä sydämestäni sellaista uskoa, jonka toivoisin siellä olevan. Näistä syistä tarvitsen alati Jeesusta syntieni anteeksiantajaksi.” (s. 101)

Me emme tee hyviä tekoja, jotta pelastuisimme, vaan koska olemme pelastetut. Niillä ei ansaita mitään, mutta ne ovat kiitosta siitä, mitä meidän puolestamme on tehty. ” (s. 102)

Jumala on varustanut jokaisen kristityn kullekin sopivalla määrällä armolahjoja. Armolahjatonta kristittyä ei ole. Eri asia on, että läheskään jokainen ei ole tietoinen lahjoistaan, eivätkä kaikki ole laittaneet niitä käyttöön.” (s. 106)

Suostuminen syntiseksi ja keskeneräiseksi avaa tien armon ymmärtämiseen. Oman sisäisen mahdottomuutensa oivaltaminen synnyttää kristityssä epätoivoa, mutta juuri siitä avautuvat uudet mahdollisuudet” (s. 110)

Epäilysten pimeä yö on monille Jumalan ihmisille tuttu. Se on eri asia kuin epäusko. Epäuskolla tarkoitamme uskon kieltämistä tai siitä luopumista. Epäilykset sen sijaan voivat olla joko älyllisiä pohdintoja tai sisäistä epävarmuutta itsestä tai Jumalan mahdollisuuksista, jopa Jumalan olemassaolosta.” (s. 114)

Jonkun tasapaino voi olla toisen epätasapaino. Joku saa rohkaisua kehotuksesta rukoilla ja tutkia Raamattua enemmän, toinen kokee sen ahdistavan vaatimuksena ja lisätaakkana. Joku haluaisin paljon tarkemmin määriteltyjä opillisia rajoja, toiselle tiukka dogmatiikka on kiristävä panta pään ympärillä. Meitä kuljetetaan erilaisia teitä.” (s. 120)

Eero Junkkaala: Tasapainossa: usko ja elämä, Perussanoma, 2016
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Kirjasta on hyvä arvostelu sivulla Kaija ja Reijo Telarannan kotisivut


perjantai 6. lokakuuta 2017

Nyt aamu tulee useammin


Eva Kleman on Pelastusarmeijan upseeri. Hän johti miehensä kanssa Pelastusarmeijan työtä Suomessa ja Virossa 2013-2016. Heinäkuussa 2016 he muuttivat Ruotsiin ja johtavat tällä hetkellä Pelastusarmeijan työtä Ruotsissa ja Latviassa.

Nyt aamu tulee useammin on hänen toinen suomeksi käännetty hartauskirjansa.  Omin silmin on julkaistu 2014 Päivän kustantamana.   Näyttäisi siltä että kolmaskin kirja olisti tulossa...

Christina Kjellgrenin  herkät akvarellit kaunistavat kirjan sivuilla lukuhetkiä.

Eva Klemanin  sivunmittaiset tekstit ovat lohduttavia. Hän kertoo elämästään ja Pelastusarmeijatyöstä - Jumalan Sanasta.

Eva Kleman: Nyt aamu tulee useammin, Päivä, 2015
Kansi: Marko Soini
Kannen kuva: Christina Kjellgren
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Sadetta ja siunauksia: pyhiinvaellus Walesissa


Liisa Seppänen on mikkeliläinen teologi ja tietokirjailija. Hän on perehtynyt kelttiläiseen kristillisyyteen  ja järjestänyt pyhiinvaellusmatkoja Britanniaan.  Hän on kirjoittanut myös kirjan Kelttiläisillä poluilla: kohtaamisia pyhimysten kanssa (Kirjapaja, 2008). Tämä kirja täytynee lainata kirjastosta myöhemmin.

Pyhiinvaellus on yksi haaveistani - Santiago de Compostela on luonnollisesti se minne joskus haluaisin päästä vaeltamaan.  Pyhiinvaellusretki Suomessa olisi tällä hetkellä realistisempi ja ehkä hyvä olisi aloitella tälläistä vaeltamista ensin kotimaassa.

Sadetta ja siunauksia on mielenkiintoinen nojatuolimatka Walesin maisemiin ja sen alueen pyhiin legendoihin. Kirjassa kuvataan realistisesti millaista on tehdä pyhiinvaellusta - kulkeminen paikasta toiseen ei ole mitään sunnuntaikävelyä.

Walesin historia ja pyhimykset ovat vieraampia minulle kuin Englannin ja Skotlannin. Skotlannista olen aina ollut kiinnostunut, mutta tämän kirjan myötä  haluan tietää Walesista enemmänkin.
Suomenkielistä tietokirjallisuutta pelkästään Walesista ei taida olla....

Liisa Seppänen: Sadetta ja siunauksia: pyhiinvaellus Walesissa, Kirjapaja, 2017
Kansi: Marjaana Virta
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


Hengen soturi: sielun muotokuvia II


Hengen soturi: sielun muotokuvia II on samankaltainen teos kuin Sielun muotokuvia. Kauniit, koskettavat ja jopa hätkähdyttävät sielun muotokuvat ovat sellaista henkisyyttä, missä ei ole pahuutta. Sielun kuvien tulkinnat, tarinat ihmisestä/ihmisistä kertovat heidän elämäntarinaansa - elettyjäkin elämiä, vanhojen sielujen perintöä.  Kuten aikaisemmassa blogipostauksessani olen sanonut, että en varsinaisesti usko jälleensyntymiseen, mutta jollakin tavoin nämä tarinat kiehtovat. Ne antavat jonkilaista sielun taide-elämystä ja positiivista voimaa ja lohdutusta.

Kaija Juurikkala: Hengen soturi: sielun muotokuvia II, MyFilm, 2012
Maalaukset: Kaija Juurikkala
Mistä hankittu: lainattu Kuortaneen kunnankirjasto

Kuka olen

Keväällä olen tästä kirjasta kirjoittanut lyhyen muistiinpanon ja muistin sen vasta nyt, kun aloitin kirjoittamaan blogiin Kaija Juurikkalan toisesta lukemastani kirjasta.  Tässä siis loppukevään ajatuksiani:

Toukokuun lopussa löysin kirjastosta sattumalta Kaija Juurikkalan Sielun muotokuvia -teoksen. Tuon kirjan myötä heräsi kiinnostus Juurikkalan muihinkin teoksiin. Lainasin Sielun muotokuvia II :Hengen soturi ja Kuka olen.

Kuka olen -teos kuvaa päiväkirjamaisesti Kaija Juurikkalan elämää hiukan ennen hänen äitinsä kuolemaa ja siitä noin vuoden eteenpäin.

Kirjassa ei ole perinteisiä päiväkirjamerkintöjä, vaan enemmänkin tajunnanvirtamaista elämänkuvaa – nykyisyyttä ja menneisyyttä.

Kaija Juurikkala kuvaa lyhyissä teksteissään omaan arkeaan perheensä parissa, taiteilijan elämäänsä ja erityisesti suhdettansa äitiinsä ja sen kautta myös isäänsä.
Hän käy läpi tuntemuksiaan fyysisestikin sydämensä kautta, peläten sairastuvansa.  Tuskaillen ottaako yhteyttä lääkäriin.


Kaija Juurikkala: Kuka olen, MyFilm, 2017
Kannen maalaus: Kaija Juurikkala
Mistä hankittu: lainattu Töysän kirjasto

Tuon taivaallista: tarinoita elävästä elämästä

Riittta Lemmetyiseltä olen lukenut parisen vuotta sitten joulun aikaan pari hartauskirjaa: Anna sydän avara: toivon ja rohkaisun sanoja ja Pieniä ihmeitä

Tuon taivaallista - hartauskirjassa kuljetaan erilaisten elämäntarinoiden myötä Jumalan sanan äärelle. Kirjan valokuvatkin kuvaavat elämää täällä maan päällä luonto- ja eläinkuvin, mutta kuvissa on myös ihmisiä, yksityiskohtia kirkoista.

Aiheet ovat toki hartauskirjoille tyypillisiäkin: kiitollisuus, lähimmäisen rakkaus, mutta myös historiallisten tapahtumien, satutarinoiden ja Lemmetyisen omien kokemuksien kautta hän kirjoittaa tekstinsä Jumalan Sanan äärelle.

Näiden sivun pituisten tekstien kautta voisi keskustella jossakin pienessä ryhmässä uskon asioista - mitä juuri tuo teksti tuo mieleen.  Samalla voisi pohtia tekstin lopussa olevaa Raamatun jaetta/jakeita. Tälläistä hengellistä keskusteluryhmää minä kaipaisin elämääni.  Tai se voisi olla hengellisten kirjojen lukupiirikin.

Riitta Lemmetyinen: Tuon taivaallista: tarinoita elävästä elämästä, Perussanoma, 2016
Päällys ja taitto: Taneli Törölä
Valokuvat: Erkki Jokinen, Aarne ja Taneli Laasonen, maalaus Alfred Soord
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Onnea ja siunausta päivääsi


Anna-Maija Raittilan Onnea ja siunausta päivääsi kirjassa on hänen tekstittämiä virsiä sekä rukouksia ja runoja. Kauniit luontokuvat kuvaavat Luojan luovuutta.

Vain sen pohjattoman syvän
luottamussuhteen varassa,
jonka Isä on rakkaudellaan luonut
itsensä ja minun välille,
voin myös minä häilyvä heikko ihminen
sanoa hänelle kyllä.
          Iankaikkisella rakkaudella
          minä olen rakastanut sinua.
Vain tämä varassa rohkenen sitoutua.
Antautua edelleen kulkemaan,
       ja kuljetettavaksi.

-Anna-Maija Raittila-


Anna-Maija Raittila: Onnea ja siunausta päivääsi, Minerva, 2008
Ulkoasu: Kalevi Nurmela
Valokuvat: Aarne ja Taneli Laasonen, Seppo Paldanius
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

maanantai 14. elokuuta 2017

Tapio Luoman hartauskirjat

Espoon piispa Tapio Luoma on minulle tuttu pappi kotopitäjästäni Ilmajoelta, jossa hän on toiminut kappalaisena 1998-2002.  Kesällä luin pari hänen kirjoittamaansa hartauskirjaa, joissa on Aarne ja Taneli Laasosen voimaannuttavat ja symboliset valokuvat luonnosta ja uskosta.

Iloa ja siunausta sinulle -teos (2013) nimensä mukaisesti suo iloa arkeen ja juhlaan sekä siunausta elämään.  Sivunpituiset tekstit pysähdyttävät Jumalan sanan äärelle ja samalla aukeamalla vasemmalla puolella on pysähdyttävä valokuva. Näitä tekstejä voi lukea sivu sivulta tai poimien yhden tekstin satunnaisesti juuri tähän hetkeen sopivan.  Kirjaa voi selata vain katselemalla kauniita luontovalokuvia, kukkakuvia ja koskettavia kuvia elämän säröisyydestäkin.

Tapio Luoma kirjoittaa:
Tuntuu hyvältä saada Jumalan siunauksen toivotus. Hienoa on myös saada toivottaa jollekulle Jumalan siunausta. Siunaukseen sisältyy niin paljon, että sitä on mahdotonta tyhjentävästi selittää tai kattavasti ymmärtää.”

Ennen minusta tuntui oudolta, kun minulle lähes tuntemattomat ihmiset toivottivat ”Siunausta” ja osasin vain sanoin hämmentyneesti ”Kiitos samoin”. Nykyään saatan jo uskaltaa sanoa takaisin ”Siunausta myös sinullekin”, mutta aika usein se ”Kiitos samoin” vain lipsahtaa suusta. Läheisimmille ihmisille, joiden tiedän ajattelevan suurin piirtein uskonasioista samalla tavalla, saatan itsekin ensin toivottaa ”Siunausta” – mutta vielä se ei kovin luonnostaan minulta suju. Ihmisille, jotka eivät halua kuulla tai puhua uskonasioista lähetän hiljaisia siunauksia mielessäni.  Oikeastaan hiljaisten siunausten lähettäminen jokaiselle on minulle luontevampaa kuin sen ääneen sanominen.

Tapio Luoman kirjoittamat tekstit ovat myös lohduttavia, kun tuntuu että omat voimat eivät riitä elämän vaikeuksissa tai arjessa muutoin on hyvinkin hektistä.  Monen tekstin lopussa on viittaus Raamattuun. Lyhyiden hartaustekstien avulla on helpompaa tarttua Raamattuunkin.

Ihmisen suhdetta Jumalaan pidetään toisinaan mielipideasiana. Sitä se ei kuitenkaan ole. Kristillinen usko toimii maaperänä hyvin monenlaisille mielipiteille, mutta usko ei koskaan typisty pelkäksi mielipiteiden kokoelmaksi. Uskon varsinainen sisältö ei löydy oikeassa olemisesta vaan henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan. Sitä paitsi me tiedämme, mitä Jumala meistä erin tavoin uskovista ja epäilevistä ajattelee: hän rakastaa meitä kaikkia.”  (ote Mielipiteiden tuolla puolen s. 39)

Siunausta ja varjelusta elämääsi -teos on tehty samalla tavoin kuin Iloa ja siunausta sinulle. Puhuttelevat lyhyet teksti Raamatun viittauksineen ja koskettavine valokuvineen antavat näistä hartauskirjoista elämään kauneutta ja lohtua.

Jumalan lapselle ei taata murheettomuutta, mutta luvataan rauha. Ilon ja kiitollisuuden salaisuus johtaa vielä suurempaan salaisuuteen, Jumalan rauhaan, joka ylittää kaiken ymmärryksen.” (ote Tie Rauhaan s. 13)


Kristinuskossa on kaksi tärkeää tekijää: Kristus ja usko. Usko on tärkeä asia, sillä ilman sitä meillä ei voisi olla suhdetta Kristukseen ja hänen tuomaansa pelastukseen. Mutta uskoakin tärkeämpi on Kristus, joka synnyttää ja vahvistaa uskon ja pitää sen yllä.”  (ote Usko, minä ja Kristus s. 43)

Tapio Luoma: Iloa ja siunausta sinulle, Minerva, 2013
valokuvat: Aarne ja Taneli Laasonen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Tapio Luoma: Siunausta ja varjelusta elämääsi, Minerva, 2015
valokuvat: Aarne ja Taneli Laasonen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


sunnuntai 13. elokuuta 2017

Kirja-Matin matkassa

Kirja-Matti, Matti Pohto on varmasti kirjastoalan ihmisille tuttu kirjastohistorian opinnoista. Meille eteläpohjalaisille nimi on tuttu Ylistaron alakoulusta, Kirja-Matin koulusta.  Tänä vuonna on tullut kuluneeksi 200 vuotta Matti Pohdon syntymästä (s. 7.3.1817 Isokyrö) ja 160 vuotta hänen kuolemasta (30.7.1857 Viipuri).

Lainasin kirjastoista kolme Matti Pohdosta kertovaa kirjaa: A.H. Virkkunen: Matti Pohto – vanhojen suomalaisten kirjain pelastaja (1924), Walter Appelqvist: Matti Pohto ”Vanhaan kirjaan kokoaja” – elämäkerta ja satavuotismuisto (1967) ja Sisko Thors: Kirja-Matin matkassa (1997).

Virkkusen ja Appelqvistin teokset ovat kokonaan löydettyihin faktoihin perustuvaa elämäkertatietoa sekä sen ajan historiatietoa suomenkielisestä kirjallisuudesta – Turun palon tuhoista, vanhojen kirjojen keräämisestä. Molemmissa kirjoissa on myös mielenkiintoisia valokuvia Matti Pohdon syntymäkodista, kirjaluetteloista, kirjasitomisvälineistä  ja muistomerkeistä.

Molemmissa kirjoissa kerrotaan Matin elämän alkuvaiheista lapsuudesta ja nuoruudesta, sen vähäinen tieto mitä on ollut saatavilla.  Matti oppi lukemaan Aapis-kirjan kannesta kanteen äitinsä ja sisariensa avustuksella.  Hän tykästyi lukemiseen niin paljon, että kävi mielellänsä lukukinkereillä taitoansa näyttämänsä, toisin kuin lapset tai aikuiset, joille lukeminen oli vaikeata. Tuohon aikaan ei kannustettu lukemisvaikeuksissa, pikimmiten se oli häpeä ja vain taitavat lukijat saivat kiitosta.

Matin verissä oli kulkijapojan kaipuuta.  Jo nuorena hän käveli kotoansa Vaasaan, josta hänet palautettiin kotiin. Aikuisenakin Matti ei aluksi piitannut kulkuluvista ja niinpä hän joutui Turun vankilaan.  Äitinsä kehotuksesta Matti kävi papinkirjoilla ja sai virallisen kulkuluvan liikkua. Näillä matkoilla hän osteli vanhoja kirjoja tai vaihtoi muulla tavaralla. Kirjansitomista Matti myös opetteli, kun huomasi, että monet kirjat olivat huonokuntoisia ja sivuja oli irrallaan.  Pitkät on olleet kävelymatkat Matilla – kesällä reppuselässä ja talvella kirjarekeä vetäen.  Turun palon myötä Matin kirjojen kerääminen tuli vielä tärkeämmäksi – ilman hänen uurasta toimintaa, ei olisi kaikkia niitä vanhoja kirjoja Kansalliskirjastossa.

Mitä olisikaan Matti Pohto vielä ehtinyt elämänsä aikana tehdä, ellei olisi kohdannut traagista kuolemaansa….

Sisko Thorsin Kirja-Matin matkassa sisältää faktaa ja fiktiota. Faktat ovat melko suoria lainauksia Virkkusen ja Appelqvistin teoksista. Olisin kaivannut vielä enemmän fiktiivistä kerrontaa Matista tähän kirjaseen.  Sisko Thors on myös käsikirjoittajana tänä kesänä Jyrkän kesäteatterissa Ylistarossa esitetyssä näytelmässä Ylistaron poika Kirja-Matti.  Kävin tämän näytelmän katsomassa juuri Matti Pohdon 160-vuotismuistopäivänä. 


Ennen näytelmää vietin Ylistaro-päivän ensin Ylistaron kirkossa Virsimessussa. Osallistuin ensimmäistä kertaa Virsimessuun ja ensimmäinen oli vierailuni komialla kirkollakin.  Kaunis on ylistarolaasten kirkko – alttaritaulukin oli juuri Kirkastussunnuntaihin sopiva.  Rakastan virrenveisuuta – oli koskettavaa laulaa synnintunnustuslaulu, samoin vuoroveisuu miesten ja naisten välillä oli yhteisöllistä.  Herkälle mielelle tuli miesten virrenlaulua kuunnellessa.


Käväisin pikaisesti hautausmaallakin, kun kuvailin kirkkoa ulkoa ja löysin sattumalta körttijohtaja Juho Malkamäenkin haudan.  Vuosi sitten luin Aukusti Oravalan kirjoittaman elämäkerran Juho Malkamäki: heränneen kansan isä.

Kirkolta lähdin Ylistaron kirjastoon ja oli tarkoitus käydä katsomassa siellä Matti Pohdosta tehty näyttely, mutta ilmeisesti jokaiseen Eepos-kirjastojen omatoimikirjastoon tarvitsee oman koodin tai sama koodi pitää jotenkin aktivoida jokaisessa pisteessä, kun en päässyt samalla koodilla, millä pääsen Ylihärmän ja Alahärmän omatoimikirjastoihin.  Niinpä näyttely jäi harmillisesti näkemättä, sillä näyttely oli jo toiseksi viimeistä päivää esillä.

Seuraava kohde oli luonnollisesti Kirja-Matin koulu, jonka pihassa sijaitsee Kirja-Matin muistomerkki. Hiljainen hetki muistomerkin äärellä -  160 vuotta sitten Matti kohtasi traagisen loppunsa…

Vielä oli aikaa ennen näytelmää, joten pysähdyin idyllisessä Kriikun Myllykahvilassa teetauolla kera pienen suolapalan.


Jyrkän kesäteatterissa oli ensimmäistä kertaa ja hyvin sinne osasin ja pääsin hyvin opastettuna kunnolla parkkiin autolla. Oli kyllä sen verran ajoissa, ettei parkkialueella ollut vielä kovin montaa autoa.


Hienon katoksen alla saimme nauttia Ylistaron poika Kirja-Matti -näytelmästä.  Näytelmän oli ohjannut Jaana Jokinen ja musiikin Jussi Asu.  Aivan upeasti oli ujutettu faktan mukaan fiktiivistä kerrontaa. Monia tunteita sai käydä Kirja-Matin tarinan äärellä – voi kunpa ei olisikaan sattunut mitään ikävää, niin kuin yksi emäntä koko ajan siunaali, jotta voi yhyren tähären, jos toisenkin.  Ehdottomasti hauskinta oli Emilia- tyttösen (jos nimen muistan oikein) hauskat kertomiset muille kylän lapsille, mitä oli kuullut aikuisten akkojen juoruavan – ihana likka tähän rooliin!  Muutenkin jokainen näyttelijä oli niin sisällä roolihahmossaan olemuksineen ja kielityyleineen – Pipping, Durchman.  Hieno lisä oli nuoren naisen Matti Pohto -laulut (nimi meni jo unohduksiin…) välispiikkeinä.  Matti Pohtoa näyttelevä Vesa-Matti Tulisalo sopi rooliin erinomaisesti.  Matin traaginen kuolema kuvattiin vaikuttavasti – eläydyin tähänkin kohtaukseen täydellisesti.

Ihanan tunteikas Ylistaro -päivä tuli naapuripitäjän akkana vietettyä – käyn toistekki komialla kirkolla, Jyrkän kesäteatterissa ja Kriikun Myllykaffilassa!  Kirjakaupassa ja kirjastossa täytynee vierailla joku arkipäivä – se onkin sitten uuden blogikirjoituksen juttu.

A.H. Virkkunen: Matti Pohto: vanhojen suomalaisten kirjain pelastaja, Otava, 1924
Mistä hankittu: seutulaina Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Walter Appelqvist: Matti Pohto  "Vanhan kirjaan kokoaja" - elämäkerta ja satavuotismuisto, Otava, 1967
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Sisko Thors: Kirja-Matin matkassa, Sisko Thors, 1997
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Risto Kormlainen - runoteokset 2000-luvulla

2000-luvulla Risto Kormilainen on julkaissut neljä runoteosta ja oletettavasti vielä lisää on tulossa. Varjoa vasten sarastus (2001), Sen matkan tahdon kulkea: runoja ihmisestä, maailmasta, ajasta ja ikuisuudesta (2001), Ües boks : runoja ja epärunoja (2013) ja Ei oo Ladan voittanutta ja muita autorunoja (2015).

Kirjoitan ajatuksiani - mitä runot minussa herättivät, en analysoi runoja aikaan enkä runonmuotoon paneutuen.

Varjoa vasten sarastus

Takakannen tekstissä sanotaan: ”…runokokoelma tarkastelee kertovien runojen kautta elämää monialaisesti toivon näkökulmasta. Runot puhuvat tuoreella ja koskettavalla tavalla isänmaasta, sen erilaisista ihmisistä, uskosta ja rukouksesta. Runot ovat elämää ymmärtäviä ja eläytyviä. Niiden sävy on lämmin ja säkeissä välkkyy myös huumori.”

Runoteos on jaettu viiteen osaan: Isänmaalle itsenne annoitte, Jännitetyin jousin kohti tuulia, Elämän kuunsillalla, Varjoja vasten ja Hiljaisuuden maisemassa.

Isänmaalle itsenne annoitte

Isänmaan unelma ja totuus

Antakaa minulle unelma isänmaasta,
             maasta jossa rakastetaan
            kuulaita aamuja,
           sinisenhämyisiä iltoja,
          syksyn suon kurkia,
         talven kirkkaita kiteitä,
         kevään peltojen viiltoja,
        kesän pupilleihin syöksyviä järviä.
Isänmaa on palanen sydäntä sinussa,
         sydäntä johon toisen sydän hipaisee.
Isänmaa, taivaisiin ylistetty,
isänmaa, alimpiin moitittu;
                  kuitenkin kotimme Pohjantähden tällä puolen,
                 kotimme jossa saa olla oma itsensä,
                 kuitenkin niin rakas.
Isänmaa on näköisemme,
          sinun ja minun
          pisara merta, metsää, mettä ja meitä.
Antakaa minulle äidinkielen isänmaa
          jonka sielussa kalevalainen runo kirkkaana kuin järvenselkä helkkyy,
         voima seitsemän miehen yli arjen kurottuu;
äidinkielen, sydämenkielen pehmeä sointi, lempeä laulu ja rukous
                            äitien suusta kehtojen äärellä tulevaisuus silmissä.
Antakaa minulle ihmisen näköinen isänmaa
          jossa toinen ihminen ei ole vain välinen, vain kone, vain suoritus
tilasto,
       vaan rakastettavaksi annettu erilaisuudessaan rikastuttava.
arjen isänmaa on sinussa,
        silmissäsi,
                  käsissäsi,
                  lauluissasi.
Leivässä jonka taitat jälkeen työn:
sukupolvesta sukupolveen laulu soi.
Isänmaa on aina tehtävä itse.
         Taiten. Rakkaudella.

Jännitetyin jousin kohti tuulia

Päivän ilot

Mummojen potkurijono kirkkoon
                     ylittää jäisen tien
                     kuin kesäinen linnunpoikue valtaväylän.
Upea näky tammikuun valokeilassa.
On pysähdyttävä,
vedettävä henkeä.
Tiedän että pienissä käsilaukuissa
            on sievästi vierekkäin
            silmälasit ja nenäliina,
         virsikirja ja kahdenkympin seteli kolehtiin.
Kaikki päivän ilot käsillä.
Jos nyt näkisi Jumalan kasvot,
Hän hymyilisi.
Luulen niin.

Elämän kuunsillalla

Tässä runokoosteessa on monta koskettavaa pitkää runoa vanhemmista ihmisistä, heidän elämästään ja uskosta Jumalaan.

Varjoja vasten

Jeesus syöksyy syliimme
          ehtoollispöydän syleilyssä,
          viinirinteiden kypsässä valossa,
          jauhettujen jyvien ilossa.
Hiljaa hän koskettaa sisintämme
ja sydämeemme murtautuu eheys hänen kädestään.
Kuin lintu toivo kimmahtaa
                     varjoja vasten tieksi.

Hiljaisuuden maisemassa

Tässäkin runokoosteessa on monia koskettavia pitkiä rukousrunoja kuten Nuoren rukous ja Autoilijan psalmi.

Sen matkan tahdon kulkea: runoja ihmisestä, maailmasta, ajasta ja ikuisuudesta

Lukijalle esipuheessa Katariina Ruusi kirjoittaa:
Kädessäsi on Risto Kormilaisen Valitut runot vuosilta 1976-2001. Se on läpileikkaus niistä teemoista ja aiheista, joita runoilija on 25 vuoden ajan kirjoittanut uudelleen ja uudelleen. Runot on valittu 14 julkaistusta teoksesta. Mukaan on otettu myös muutamia ennen julkaisemattomia tekstejä. Runsaasta materiaalista olen tehnyt valintoja ja karsintaa. Olen keskittynyt niihin runoihin, jotka parhaiten kuvaavat runoilijan ajattelua. Olen kerännyt pieniä maamerkkejä, jotka helpottavat lukijaa kulkemaan 25 vuoden matkaa runoilijan seurassa. Lyhyet ajatukset osastojen alussa ovat toimittajan.”

Poimin tästä teoksesta runon, jota ei ole aikaisemmin julkaistu, sillä muita runoja olen käsitellyt aikaisemmin.

Syyskuussa puut pitävät juhlaa,
ilotulittavat yöt ja päivät
                kunnes on alastomuuden aika,
ei surun aika
vaan uusien aihioiden aika
                   hitaassa valossa
                  silmänräpäys etenee.

Tähän kokoelmaan oli otettu myös runoja teoksesta Siunausta sinulle, mutta kirjoitan siitä kirjasta sitten Kormilaisen hartauskirjapostauksessani.

Runokokoelman lopussa on vielä Hannu Niklanderin mietteitä:

Kun tutustumme Risto Kormilaisen tekstiin, olemme tekemisissä hyvin monipuolisen kirjallisuusihmisen kanssa.”

” Kiintoisaa on myös se, että hän debytoi jo 21 vuoden iässä 1976 runokokoelmalla On joku toinen päivä kuin eilinen. Hän ei noudattanut tavanomaista kaavaa, jonka mukaan kirjailija yleensä saa esikoisensa julki vasta esiinnyttyään ensin useina vuosian monissa antologioissa.”

Pappina Risto Kormilainen tahtoo ja osaa kirjoittaa myös uskonnollisia runoja. Suurin osa hänen runoistaan sisältä läpäisyperiaatteella hienotunteisia kristillisiä arvoja. ”

Kormilainen kuvaa runoissaan ihmistä luonnon ja arjen kautta, hartaine tuntoineen, ongelmineen tai vaikkapa saunan pyhyydessä.”

Ües boks : runoja ja epärunoja

Takakansi tekstissä sanotaan: ”…runot ovat huumorin lävistämiä kuvia maailmasta, jota hallitsee monikerroksinen merkkikieli. Ne ovat hauskoja ja elämänmyönteisiä ja väliin ironisiakin. Aihepiiriltään niissä liikutaan milloin autoilun, milloin rakkauden, milloin liikunnan ja uskon maailmassa.”

Tässä runoteoksessa vilahtelee paljon sanoja, sanontoja, laulujen pätkiä ja tuotemerkkejä, joita Kormilainen liittää runoihin oivallisesti – hihittelen monelle runo-oivallukselle.

”Vain vanha riimu on nyt tallissa”
Tallessa.
Mutta entä kun tallia ei enää ole
ja Liisu myyty lihoiksi Atrialle.
Ladon seinä on hakattua metsää
kappale kauneinta Suomea.

***

Kaikkien Tropic-pillimehusankareiden
janonsammuttaja on
                Kari I (The First) Krandi.
Tyhjistä purkeista saa kauniin seinämosaiikin
olohuoneeseen.

Ei oo Ladan voittanutta ja muita autorunoja

Takakansi tekstissä sanotaan: ”Risto Kormilainen kirjoittaa runoissa humoristisesti autoista, niiden ominaisuuksista, muistoista ja yksinkertaisesti rakkaudesta autoon.”


Monia tuttuja automerkkejä vilahtelee runoissa ja aivan hengästyttää lukiessa näitä sanasokkeloita.  Jotkin automerkit jäävät oudommiksi, joten pitäisi netistä etsiä automerkeistä tietoa.  Hauska runokirja ja edellisessä runoteoksessa jo sai esimakua tällaisista autorunoista.  Minun suosikkirunoja nämä eivät ole – pidän enemmän Kormilaisen ihmisläheisistä ja luontoa kuvaavista runoista

Risto Kormilainen: Varjoa vasten sarastus, Myllylahti, 2001
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Sen matkan tahdon kulkea: runoja ihmisestä, maailmasta, ajasta ja ikuisuudesta, Katharos, 2001
Graafinen asu: Annukka Koljonen
Mistä hankittu: lainattu Isonkyrön kunnankirjasto

Risto Kormilainen: Ües boks : runoja ja epärunoja, Edico, 2013
Kannen kuva: Jussi Kettunen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Ei oo Ladan voittanutta ja muita autorunoja, Väyläkirjat, 2015
Mistä hankittu: Lapuan kaupunginkirjasto