lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulutarina



Mikäli oikein muistan luin Joulutarinan ensimmäisen kerran vuonna 2007 luukku (luku) kerrallaan. Kirjan tarina lumosi minut jo silloin ja oli hyvin vaikeata malttaa olla lukematta seuraavaa luku samana päivänä.

Nyt kuutisen vuotta myöhemmin luin Joulutarinan uudelleen jouluaatosta tapaninpäivään. Tämän kirjan lukemiseen tarvitsin hiljaisen hetken ja se onnistui vain aamuvarhaisella, muiden vielä nukkuessa.

Joulutarina alkaa surullisella tapahtumalla – Nikolas menettää vanhempansa ja pikkusiskonsa Aadan. Kirjan alussa on läpi tarinan kulkevia symbolisia esineitä – isän puukko ja taskukello.

Tarinan tekstissä on koskettavia ja ajatuksia herättäviä kohtia kuten sivuilla 50-51
”Mereltä ei kannata kysyä, miksi se myrskyää, niin kuin ei taivaaltakaan kannata kysyä, miksi se kastelee meidät sateella, tai maalta, miksi se ei aina anna meille sitä mitä me toivomme sen antavan.
Sillä niin kuin on meri ja on taivas ja on maa. On myös noiden kaikkien luonnonelementtien ikuisuus, joka elää meissä nyt ja vielä senkin jälkeen, kun aika meistä itsestämme jättää. Meillä ei ole siis mitään syytä, eikä edes mitään oikeutta kysyä, miksi. Voimme vain pysähtyä ja surra hetken ja kääntää sen hetken jälkeen katseemme menneestä kohti tulevaa.”

Nikolaksen kohtaloksi tulee Korvajoen kylän perheet joiden luona hän viettää muutaman vuoden kerrallaan. Ensimmäisestä perheestä tulee hänelle läheisin. Perheen pojan Eemlin pelastaminen hukkumiselta on yksi käänne Nikolaksen elämässä.

Nikolas päättää tehdä jokaisen perheen lapsille, joiden luona hän asuu lahjat kiitokseksi vuosista jotka on saanut heidän perheessään viettää. Näin alkaa Nikolaksen joulunajan lahjaperinne. Lahjoja ollessa jo aikamoisesti hän päättää viedä lahjat jouluaamuöisin talojen oven eteen. Joka joulu hän vie myös pikkusisko Aadalleen joululahjan – merenneitosiskolleen.

Vuodet kuluvat ja kylässä on ankeat ajat, tulee päivä jolloin Nikolas joutuu ilkeänä ja pelottavana pidetyn Iisakin matkaan. Sitä ennen kylän lapset osallistuvat kelkkakisaan ja päättävät antaa palkintokelkan Nikolakselle. Kelkka pysyy Iisakin tallin ylisillä vuosikausia kunnes on aika antaa se erityiselle pienelle pojalle.

Iisakki opettaa Nikolakselle puusepän taidot, onhan hän jo useamman vuoden seurannut kylään tullessaan kaupustelemaan miten Nikolaksella on taitoa tehdä puusta leluja.
Iisakin ja Nikolaksen herkkä hetki jouluaamuyönä Aadan lahjan äärellä avaa Iisakin tarinan surullisuuden. Alkaa uusi elämänvaihe – Iisakki saa olla isänä ja Nikolas poikana.
Eemelin perheeseen syntyy tyttövauva joka saa nimekseen Aada – alkaa sukupolven tarina joka päättyy pikku-Nikolakseen.

Iisakin kuolema ja Eemelin kuolema saa Nikolaksen vetäytymään omaan kuoreensa – hän ei halua enää kokea menetyksiä. Nikolas muuttaa nimensä Oulaksi joka on hänen toinen nimensä. Hän haluaa pitää lahjojen jakajan salassa. Eemelin tytär Aada ei vain halua olla uskoa että lahjojen tuoja ei ole Nikolas. Vielä kerran Nikolas päästää yhden ihmisen lähelleen.

Joulutarina saa monesti kyyneleet silmiin ja herkistymään joulun taianomaiseen tunteeseen. Porojen hankinta Hillalta ja niiden kouluttaminen on tarinan hauskin kohta ja saa minutkin nauramaan. Meerin tekemät punaiset vaatteet ja myöhemmin Aadan lahjoittamat kulkuset poroille tuovat sen joulupukin taian – onhan Nikolaksen sukunimikin Pukki.
Viimeisenä jouluna Nikolas käy ensimmäisen ja viimeisen kerran kotisaarellaan – jättäen isänsä puukon sinne. Matkallaan takaisin Korvajoen kylään revontulien leiskunnassa heijastuvat hymyilevät kasvot – isä, äiti ja Aada.

Joulutarina on juuri sellainen milllaiseen joulupukkiin minä yhä uskon ja ehkä joskus näen taivaalla porojen liitävän reki perässä ja punanuttuinen joulu-ukko kyydissä tai ainakin kuulen kulkusten kilinän.
”Siksi että Joulu-ukko haluaa, että me opimme saamisenilon kautta ymmärtämään, kuinka paljon tärkeämpää on osata antaa omistaan. Kun antaa toisille, niin saa paljon enemmän kuin sen, mistä luopuu.” (s. 234)

Kirjan lopussa Marko Leino kertoo: ”edesmenneelle Amelia Catherine Houghtonille, jonka tarinalle ”The Life and Adventures of Santa Claus” romaani on ilman muuta suuresti velkaa.”
En ole lukenut tuota tarinaa enkä myöskään samannimistä tarinaa L. Frank Baumilta – tiedänpä jo nyt mitä ensi joulunaikaan luen.

Marko Leino: Joulutarina, Gummerus, 2007
Kannen suunnittelu: Snapper Films Oy ja Markus Pajala/Design Pajala

Mistä kirja on hankittu:  ostettu Seinäjoen INFO-kirjakaupasta 2007

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti