sunnuntai 26. tammikuuta 2014

10 kysymystä - kirjabloggaaja vastaa


Vastaukseni kymmenen kysymystä-haasteeseen via Kirjallisena. Minna.  Kiitos haasteesta. :)

1.
Millainen lukija olet?
 Luen useampaa kirjaa yhtä aikaa. Nytkin on kesken Kalle Päätalon Huonemiehen poika, Anu Kaipaisen Poimisin heliät hiekat, Alice Munron Sanansaattaja,  Markus Zusakin Kirjavaras ja ensi viikon torstaiksi olisi  luettava lukupiirikirja Heli Karhumäen Jaakko Elenius - Härmän vikuri.  Kaikki nämä tällä hetkellä kesken olevat kirjat vaativat minulta lukijana hengähdystaukoja. Pyrin kuitenkin lukemaan vähintään 100 sivua päivässä käsiin ottamaani kirjaa.  Tänään olen lukenut Jaakko Eleniuksesta kertovaa kirjaa ensimmäiset sata sivua.  Toisinaan käteeni osuu kirja, joka vie mennessään, kuten Milja Kauniston Kalmantanssi.  Luin sitä pari päivää niin tiiviisti kuin oli mahdollista, en vain halunnut laskea kirjaa käsistäni.  Parhain lukemisaikani on aamuvarhainen - hiljainen hetki kun muu perhe vielä nukkuu.

2.
Kuulutko lukupiiriin tai muuhun kirjoista keskustelevaan yhteisöön? Miksi tai miksi et? Kuulun Kauhavan kaupunginkirjaston lukupiiriin ja Kyösti Vilkunan seuran Kirjallisuuspiiriin (jossa luemme ääneen myös omia kirjoituksiamme). Lukupiirin kautta olen lukenut sellaisia kirjoja ja kirjailijoitten kirjoja, joita en välttämättä olisi muuten valinnut.  Ystäväpiiriini ei kuulu henkilöitä, joiden kanssa voisi käydä kirjallisia keskusteluita - tämä on toinen syy miksi pidän lukupiiristä.  Kirjallisuuspiiriin rohkenin tänä syksynä liittyä - haaveena kirjoittaa fiktiivinen elämäntarina  vanhempieni isovanhemmista ja oma elämäntarinani omille lapsilleni (elämänkaarikirjoittamisen kurssi kansalaisopistossa on jo hyvä alku).  Facebookissa kuulun Kirjablogistit-ryhmään jossa voi keskustella kaikesta kirjabloggaamiseen ja kirjoihin liittyvistä asioista samanhenkisten kanssa - menemättä kuitenkaan samaa mieltä-hymistelyksi.  Kirjablogistit-ryhmä on antanut minulle uutta tietoa, uusia näkökulmia ja paljon tukea kirjabloggailuun.

3
Fiktiivinen kirjasto, joka on jäänyt mieleesi?
 Tuntuupas vaikealta kysymykseltä.... ehkä A.S. Byattin Riivaus-kirjan tutkijan kammioiden kirjasto tai Juhani Erran Kaunasin sivut-kirjan Vatikaanin kirjasto, vaikka se onkin oikeastikin olemassa.  Niin ja Jennifer Lee Carrelin Shakespearen salaisuus-kirjan kirjastot Amerikassa ja Englannissa.  Jollakin tavoin näissä kirjastokuvauksissa on vanhojen kirjojen salaperäisyyttä ja kuvittelen, että kirjastojen hyllyt pöydät ja tuolit ovat tummanruskeasta puusta koristeellisesti veistettyjä. Itse en uskaltaisi ainakaan yöllä noissa kirjastoissa seikkailla.

4.
Millainen on ihanteellinen kirjakauppa?
 Kirjakauppa, jonka valikoima olisi pääasiassa kirjoja - uusia ja käytettyjä.  Oheistuotteet voisivat olla myös kirjoihin liittyvää - en paljasta enempää haaveideoitani :) Kirjakauppa voisi liittyä jotenkin myös paikkakuntaan - jokin asia saisi tehdä juuri tuosta paikkakunnan kirjakaupasta erityisen. Haluaisin, että kirjakauppa voisi olla kirjaston ja oman lukunurkkauksen veroinen - paikka jossa voisi rauhassa katsella kirjoja ja silti se houkuttelisi ostamaan kirjoja tai muita tuotteita.

5.
Minkä romaanin miljöössä tahtoisit seikkailla? Tove Janssonin Kesäkirjan

6.
Kirjailija, jonka tahtoisit tavata?
 Jokainen kirjailija, jonka teoksia olen lukenut olisi mielenkiintoista tavata jossakin kirjallisessa tapahtumassa.  Henkilökohtaista tapaamista en uskaltaisi ajatella - kirjailijat ovat kuitenkin minulle sillä tavalla muihin julkisuuden henkilöihin verrattavia, että en saisi suustani kuitenkaan mitään järkevää, punastelisin ja tuntisin itseni kömpelöksi.

7.
Jos elämäsi olisi romaani, mikä sen nimi olisi?
 Tätä kysymystä täytyy nyt miettiä... Aikaisemmin se olisi ollut Eve Hietamiehen  Huomenna on paremmin. Tänä vuonna elämäni on muuttunut, että tunnen eläväni joka päivä onnellista elämää ja tämä tunne on jotakin ihmeellistä, jota en ole vuosiin kokenut.  Mutta jos ajattelinkin kysymyksen niin, että minkä nimen antaisin sille kirjalle, jossa kertoisin omasta elämästäni lapsilleni... ehkä jotain tämäntapaista kuin Tähdenlentoja ja ilon polkuja

8.
Lempilukuasentosi?
 Aikaisemmin tykkäsin lukea sängyssä makuullani. Vviime aikoina olen lukenut enemmän olohuoneen sohvalla istuen siten, että jalat ovat suorina sohvalla viltti niiden päällä (ja lämmikkeenä on koiramme, joka tunkee itsensä minun ja sohvan selkänojan väliin ja laittaa päänsä minun jalkojeni päälle)

9.
Kirja, joka on jäänyt kesken?
 Sabine Kueglerin Viidakkolapsi. Kirja oli lukupiirikirjana mutta en silloin jaksanut lukea kirjaa loppuun.  Ehkä sitä joskus vielä yritän lukea. Mieleeni ei muistu yhtäkään kirjaa mitä en suostuisi enää koskaan yrittää lukea loppuun - eria asia on sitten viitsinkö niitä kirjoja enää uudestaan kirjastosta lainata.  Hyvin epätodennäköistä on että ostaisin kirjan omakseni, mutta vannomatta paras.  Kesken on meinaan jäänyt Taru sormusten herrasta ja Sinuhe egyptiläinen :) Oikeastaan minulla on ollut tuo Taru sormusten herrasta.  Tuli kirjakerhovuosina se hankittua mutta olen myynyt sen yli kymmenen vuotta sitten kirpputorilla.

10.
Kirja, johon palaat aina uudestaan?
 Sellaista kirjaa minulla ei ole.  On niin paljon lukemattomia kirjoja, etten malta lukea samoja kirjoja kuin korkeintaan kaksi kertaa. Ehkä Tove Janssonin Kesäkirjasta saattaa sellainen tulla - aion sen tänäkin kesänä lukea (viime kesänä luin sen lukumaratonissani) ja ehkä joinakin jouluina luen Marko Leinon Joulutarinan.  Olen sen lukenut nyt kahtena jouluna - vuonna 2007 ja viime vuonna.

Haasteeseen kuuluu uusien kysymyksien asettaminen viidelle bloggaajalle. Yritän valita eri kysymyksiä kuin on ollut, mutta tämänlaisten haasteiden kurkisteleminen muistin virkistämiseksi olikin aikamoista hyppelehtelyä blogista toiseen (monen nettisivun aukipitämistä yhtäaikaa9, joten samankaltaisia kysymyksiä löytynee.  Päätin valita viisi miestä kirjablogimaailmasta :) Hyönteisdokumentti, Iltaluvut, Jäljen ääni, Kaiken voi lukea! ja Lue, ihminen!
Ja tässä nämä kysymykset teille:
1. Minkä ikäisenä kävit ensimmäisen kerran kirjakaupassa?
2. Mieleenpainuvin kirjan kansi?
3. Käytätkö  "oikeita" kirjanmerkkejä? Jos et, niin minkälaisia "korvikkeita" käytät?
4. Paras lukupaikka eri vuodenaikoina - talvella, keväällä, kesällä, syksyllä?
5. Löytyykö kodistasi kirjoihin liittyviä tavaroita (oheistuotteita)?
6. Onko sinulla kirjastokassi? Jos on, minkälainen?
7. Oletko käynyt kirjastoautossa?
8. Matkustat johonkin kaupunkiin, kummassa ensin käyt, kirjastossa vai kirjakaupassa?
9. Oletko lukenut kirjaa ääneen (romaani, tietokirja, runokirja. lastenkirja...) jossakin tilaisuudessa?
10.  Löytyykö kirjahyllystäsi keittokirja?  Jos löytyy, niin millainen?

1 kommentti:

  1. Ihania vastauksia! :) Olen täysin samaa mieltä, että lukupiirien kautta lukeminen monipuolistuu. Sitä uskaltaa mennä lukumukavuusalueen ulkopuolelle, kun on olemassa yhteisö, jonka kanssa käsitellä teosta.

    VastaaPoista