sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Tellervo Koiviston päiväkirjan lehdiltä

Kirjastokalenterin merkkipäivä-listalla on merkintä että Tellervo Koivisto täytti 85 vuotta 2. päivä tammikuuta. Olinkin ajatellut lukevani jotakin elämänkerran tapaista tänä vuonna pitkästä aikaa - onhan siitä jo parikymmentä vuotta kun urakalla luin suomalaisten näyttelijöiden muistelmia.

Ensimmäinen Tellervo Koiviston kirja Elämän siivellä: Päiväkirjan lehtiä on julkaistu 1970 hänen ollessa 41-vuotias.  Tämän kirjan päiväkirjamerkinnöt olivat siis nuoren naisen ja nuoren rouvan ajatuksia 50- ja 60-luvulta.  En ole Tellervo Koivistoa seurannut julkisuudessa aikaisemmin kovin paljon - en ole muitakaan poliittisia/presdienttipareja niin tiiviisti seurannut.  Kuitenkin Tellervo Koivistosta on minulla ollut käsitys että hän on hyvin etäinen ja aika totinen ihminen.  Tässä kirjassa käsitys hänestä hiukan muuttuu - hänen päiväkirjamerkintänsä ovat välistä humoristiset ja hänelle on sattunut hassuja tapahtumia kuin itse kullekin. Mielenkiintoista oli lukea kannanottoja ja mielipiteitä sen ajan asioista ja siitä, miten niihin siihen aikaan suhtauduttiin.

Toinen kirja Päiväkirjan uudet sivut on julkaistu 1999  Tellervo Koiviston ollessa 70-vuotias.  Muistinkin että hän on kertonut julkisuudessa masennuksestaan.  Tässä kirjassa hän kertoo lapsuuden traumoista joita eräs opettaja aiheutti sadistisella käytöksellää tyttöoppilaita kohtaan.  Lapsuudesta ja nuoruudesta palataan kuitenkin hyvin pian aikaan jolloin hänen miehensä oli ministeri/pääministeri ja enimmäkseen kirjassa kerrotaan luonnollisesti heidän 12 vuoden presidenttipari ajasta.  Ei ole mennyt aina niin nappiin nuo vierailut eri maissakaan.  Monenlaista vastoinkäymistä ja kommellusta on sattunut heidän matkan varrellaan.  Rohkea ja avarakatseinen nainen Tellervo Koivisto on kuitenkin ollut - en tiedä olisinko minä rohjennu maistaa kaikenlaisia ruokia tai osallistua monenlaisiin seremonioihin.  Tämän kirjan myötä  sai hiukan erilaisen kurkistuksen eri maiden hallitsijoihin ja heidän kulttuuriinsa. Tellervo Koivisto kuvasi myös mitä on olla presidentin vaimona - maan äitinä. Kirjassa oli myös muutamia kuviakin joista näki millaisia vaatteita on ollut missäkin tilaisuudessa - myönnän niitä katselleeni ja kyllä Tellervo Koivisto kirjassaankin niistä kertoo, varsinkin hatuista.

Vielä on kolmas kirja lukematta (lainaamatta, unohdin pyytää kirjastossa hakemaan sen lähivaraston puolelta), Tellervo Koivisto, presidentin puoliso.  Kirjan on toimittanut Hilkka Vitikka ja Varpu Kuusela ja se on julkaistu 1988 Tellervo Koivisto ollessa 59-vuotias.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti