torstai 27. helmikuuta 2014

Larin Paraske


Larin Parasken (1834-1904) kuolemasta tuli 3.1.2014 110 vuotta. Lainasin tammikuussa kirjastosta uudelleen Anu Kaipaisen Poimisin heliät hiekat: Tarvittavin paikoin kirjallisen vapauden kuvittama kertomus Larin Parasken uskomattomasta elämästä. Kirja oli kirjaston lukupiirissä luettavana jo reilu vuosi sitten, mutta silloin en jaksanut lukea kirjaa loppuun. Nytkin kirjan lukemisessa vierähti lähes pari kuukautta. Liekö syynä osittain se että olen lukenut myös ensimmäistä Päätalon kirjaa samaan aikaan. Välillä halusin pitää taukoakin Päätalosta ja tästä Kaipaisen kirjasta – kumpikaan kirjoista ei ollut sellainen, että olisin halunnut ne lukea muutamassa päivässä.

Larin Parasken elämä oli hyvin raskasta ja ankeata kuten varmaankin monen muunkin sen ajan Suomen suuriruhtinaskunnassa. Jos nykyaikana kirjojen maailmaan uppoutuminen auttaa monin tavoin, on varmasti runonlaulanta ollut niin Larin Paraskelle kuin muillekin voima, jolla jaksaa päivästä toiseen. Toki nuo runot ovat olleet myös sairauksia parantavia ja karkottavia, hää- ja hautajaislauluja ja itkuvirsiä. Voisipa sitä itsekin lausua vaikkapa saunaan mennessä toisinaan jonkun runosen hyvälle löylylle.

Pappi Neovius auttoi Paraskea minkä pystyi ja sai vastineeksi kirjoittaa ylös kymmeniä tuhansia runoja. Anu Kaipainen kuvaa tässä romaanissa miten Larin Paraske runolaulannallaan teki syvän vaikutukseen Pappi Neoviukseen. Näen sieluni silmin pappilan ja väkevän vanhan naisen voimakkaan laulannan. Mieleen jäi myös kahvihetket - Parasken kotona kun ei ollut kauniita kahvikuppeja eikä kunnon kahvia, vaan he joivat saijua (teetä) samovaarista. Olenkin miettinyt miltä maistuu samovaarissa keitetty tee...

Surullista oli, että kuitenkaan ei kukaan kyennyt auttamaan Paraskea siten, ettei hänen olisi tarvinnut elää niin köyhästi. Ehkä sinä maailmanaikana ei osattu/haluttu arvostaa riittävästi sitä valtavaa kansanperintöä mitä Larin Parasken runolaulannan muistiinmerkitsemisellä saavutettiin.

Kaikesta huolimatta Parasken elämässä oli paljon onnenhetkiäkin. Porvoon ajat pappi Neoviuksen luona, historian merkkihenkilöiden tapaamiset – ilman heitä meillä ei olisi Larin Paraskesta varmastikaan yhtäkään kuvaa olemassa.

Anu Kaipaisen romaanissa yhdistyvät Larin Parasken elämä ja runonlaulajan runot soljuvasti – hänen elämänsä varmasti olikin niin, että moneen asiaan hän vastasi runolla.

Lainasin kirjastosta myös kauniin Larin Parasken runokirjan, joka on nimeltään Pilvivene: Larin Parasken runoja lapsille. Kirjan on toimittanut Mirja Kemppinen. Kirjassa on kauniita kuvia runoineen. Runoiksi on valittu sopivan lyhyitä ja nykyaikaan sopivia. Voisin kuvitella lausuvani noita runoja lakeuden pelloilla tai Simpsiönvuorella tai synnyinpaikkakuntani Santavuorella (pieniä nyppylöitähän nuo meidän ”vuoret” ovat ). Löysin youtubesta tutun Nuku, nuku nurmen nukka-runon Anna E. Karvosen (Kanteletar) laulamana. Larin Parasken runot heräävät parhaiten henkiin lausumalla ja laulamalla.
 
 
Anu Kaipainen: Poimisin heliät hiekat: Tarvittavin paikoin kirjallisen vapauden kuvittama kertomus Larin Parasken uskomattomasta elämästä, WSOY, 1979
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjastosta
 
Pilvivene: Larin Parasken runoja lapsille, Juminkeko, 2004
toim.  Mirja Kemppinen
taitto: Pirkko Mähönen
kuvat: Markku Nieminen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjastosta
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti