sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Elisa Kirjan äänikirjakokeilu


Blogatin kautta sain helmikuussa ilmaiseksi äänikirjan kuunneltavaksi Elisa Kirjasta. Olen lainannut kirjastosta äänikirjoja aikaisemmin ja kuunnellut niitä autossa työmatkallani. Halusin kokeilla, miten toimii itselle ladattu äänikirja.  Minulla olisi ollut tyttäreni iPod, mutta päätin kuunnella kuitenkin läppärin kautta.  Äänikirjaksi valitsin Robert Galbraithin Käen kutsu.
Olen kuunnellut äänikirjaa vain muutaman kerran viimeisen kuukauden aikana.  Minulla on kuitenkin tällä hetkellä ruhtinaallisesti aikaa lukea kirjoja perinteisesti, joten ne ovat vieneet voiton äänikirjasta.
Käen kutsu on yhä kesken, menen vasta kappaleessa 10 (kappaleita on  47).

Elisa Kirjan äänikirjan hyvät puolet:
Voin kuunnella ladattua äänikirjaa milloin vain, missä vain ja valitsemallani laitteella: iPod, kännykkä tai läppäri.
Ei tarvitse uusia lainaa tai muistaa palauttaa lainattua äänikirjaa.

Elisa Kirjan äänikirjan huonot puolet:
En voi kuunnella tällä hetkellä autolla ajaessa, koska autossamme on vain tavallinen cd-soitin.
Kännykän laitaminen ns. handsfree-tilaan ehkä onnistuisi, mutta puhelimen sijoittaminen, siten että se ei ajaessa tipahda ties minne on vaikeata.

Miksi kuuntelisin äänikirjaa, kun voin yhtä hyvin lukea sen paperiversiona?
Automatkalla voisin kuunnella iPodinkin kautta, jos en itse ajaisi autoa.  Matka täytyisi olla pidempi kuin naapurinkaupunkiin.

Mikä on tärkeintä äänikirjassa?
Ehdottomasti lukija ja hänen äänensä.  Tässä Käen kutsussa lukijana on Eero Saarinen.  Hänen äänensä on miellyttävä ja sellainen, mitä jaksaa kuunnella.

Aionko kuunnella äänikirjoja myöhemmin?
Kyllä aion, mutta en ole ihan varma haluanko maksaa äänikirjasta, kun voin kuitenkin niitä lainata kätevästi kirjastostakin.  Jokin runoteos voisi olla sellainen, jonka haluaisin ostaa itselleni äänikirjanakin - mikäli runojen lausuja on hyvä.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Minna Canthia, tasa-arvoa ja naisvoimaa


Viime viikolla, Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä lainasin kirjastosta aiheeseen sopivia kirjoja. Niitä olen tässä viikon verran lueskellut.

Ensimmäinen teos löytyi kirjastoluokasta 71.3 (Tilataide. Ympäristötaide). Kristiina Korpelan ja Anna-Maria Heikkisen toimittama kaunis kirja: Muistikuvia Minna Canthin pihalta ja puutarhasta (Minerva, 2007) oli kiehtova päiväkirjamainen dokumentti Kanttilasta. Enemmänkin olisin katsellut kuvia Kanttilan puutarhasta. Toki kauniit kuvat puutarhan kasveista tietoiskuineen olivat mielenkiintoista katseltavaa ja luettavaa. Ehkä ensi kesänä minunkin puutarhassa kasvaa särkynyt sydän tai kehäkukka, kuten muistan niitä olleen äitini puutarhassa ollessani alakouluikäinen. Yritin netistä katsella mikä osa Kanttilasta säilytettiin ja miten kävi puutarhan kasvien. Täytynee joku kesä tehdä kulttuurimatka Kuopioon Kortttelimuseoon.

Tasa-arvosta olikin vaikeampi löytää 2000-luvun kirjallisuutta, ainakaan sitä ei kotipaikkakuntani kirjastossa kirjastoluokka 32.2 (Naisen ja miehen asema yhteiskunnassa) kohdassa ollut. Lainasin sitten Atenan vuonna 1998 julkaiseman, Puheenvuoroja-kirjasarjaaan kuuluvan, Jarmo Tarkin ja Tuulikki Petäjäniemen kirjoittaman Tasa-arvo: Saavutuksia ja haasteita.

Tuulikki Petäjäniemi kirjoittaa kokemuksia, näkemyksiä ja visioita naisten ja miesten tasa-arvosta Pohjoismaissa.
Pohjoismaisessa keskustelussa tasa-arvo yhdistetään usein naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon. Laajassa mielessä tasa-arvo koskee sukupolvien, sukupuolten, maan eri alueitten välistä, kielellistä ja sosiaalista tasa-arvoa.... Tuulikki Petäjäniemi kertoo keskittyvänsä omassa kirjoituksessaan pohjoismaisiin ja suomalaisiin saavutuksiin sukupuolten tasa-arvon saralla” (s. 14)

Naisten ja miesten tasa-arvo ei ole samanlaisuutta

Historia kertoo että Suomessa naiset saivat yhtäläisen perintöoikeuden 1878. Opiskeluoikeuden yliopistossa samoilla ehdoilla kuin miehet he saivat vuonna 1901. Edellämainituista oikeuksista en muista aikaisemmin lukeneeni, mutta varmasti jokainen suomalainen nainen tietänee, että 1906 suomalaiset naiset saivat ensimmäisinä Euroopassa äänioikeuden ja ensimmäisenä maailmassa vaalikelpoisuuden.

Sitä vastoin vaimo vapautettiin aviomiehen holhouksesta ja annettiin oikeus omaan omaisuuteen avioliittolaissa vasta vuonna 1930. Siitä ei ole kulunut vielä sataakaan vuotta. Vuonna 1926 naisilla oli kelpoisuus valtion virkoihin ja silloin myös Suomen hallitus sai ensimmäisen naisministerin. Historian tietämykseni on todella puutteellinen, koska minun oli tarkistettava wikipediasta, että kuka oli Suomen ensimmäinen naisministeri. Miina Sillanpää on toki nimenä tuttu vaikka välillä sekoitankin hänet Minna Canthiin, en sentään Miina Äkkijyrkkään, vaikka hän onkin erittäin kiehtova persoona myöskin. Lienee aika tutustua Miina Sillanpäästä kirjoitettuihin elämäkertoihin.

Taloudellinen itsenäisyys, tasa-arvon kulmakivi

Pohjoismaissa tasa-arvon kulmakiveksi nähdään naisten taloudellinen itsenäisyys. Sen perusedellytys on ansiotyö. Lähtökohtana on, että jokaisella – niin naisella kuin miehellä – on oikeus omaan ansiotuloon ja vastuu omasta toimeentulosta.” (s. 25)

Omaan työhistoriaani on kuulunut määräaikaisia työsuhteita ja vakituinen työsuhde. Olen tehnyt osa-aikatöitä ja kokopäivätöitä. Taloudellisesti olisi tarvetta tehdä kokopäivätöitä mutta osa-aikatyökin olisi parempi kuin ei töitä ollenkaan.

Naisjohtajuus ja nainen presidenttinä. Muistan ihailleeni Islannin presidenttiä, Vigdís Finnbogadóttiria. Olihan hän maailman ensimmäinen naispresidentti vuonna 1980. Olen sillon ollut 9-vuotias, mutta muistan miten hänestä puhuttiin koulussa. Tarja Halosen valitseminen Suomen ensimmäiseksi naispresidentiksi oli merkittävä asia, mutta en ole ollut niin kiinnostunut Tarja Halosesta kuin olin Vigdis Finnbogadóttirista. Yritin etsiä kirjaa Vigdis Finnbogadóttirista, mutta en löytänyt vaikka mielestäni hänestä olisi kirjoitettu edes ruotsiksi joku kirja.

Talouselämä julkaisee Päättäjänaiset-listaa. Vuonna 2013 TOP 10:n Päättäjänaiset olivat:

Anne Brunila, Sari Baldauf, Maija-Liisa Friman, Birgitta Kantola, Marjo Miettinen, Maisa Romanainen, Hille Korhonen, Kirsi Komi, Maarit Toivanen-Koivisto ja Arja Talma. Ainut nimi joka minulle oli tuttu entuudestään, on Anne Brunila. Ihan kaikki yrityksetkään joiden johtotehtävissä listan naiset ovat eivät olleet minulle tuttuja.

Mikähän on naisjohtajien tilanne muualla kuin varsinaisessa liike-elämässä tällä hetkellä. Omaa sydäntäni lähellä on kulttuuriala. Suomen Kansallisteatterin teatterijohtajana oli Marja-Liisa Nevala vuosina 1992-2010. Suomen Kansallisoopperan pääjohtaja on Päivi Kärkkäinen. Oopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi on tullut tutuksi tv-ohjelmien kautta. Kustannusalalla naisia toimitusjohtajina on ollut mm. WSOY:llä Anna Baijars 2009-2011 ja Anne Valsta 2011-2012. Kirjakauppaketjuissa KIPA-ketjulla on naistoimitusjohtaja Sari Laurikko.

Uusi sukupolvi uskoo tasa-arvon jo toteutuneen

Nuoret naiset ajattelevat toisin kuin äitinsä. He osaavat itse, he eivät näe eivätkä koe syrjintää eivätkä he tarvitse valtiota ollakseen tasa-arvoisia.” (s. 72). Näin kirjoitti Tuulikki Petäjäniemi tässä kirjassa vuonna 1998. Hän oli itsekin tasa-arvo valtuutettuna vuosina 1991-1994.

Kun katsoo viime vuoden tasa-arvovaltuutetun lausuntoja löytynee sieltäkin vielä raskauteen liittyvää syrjintää.

Teologian tohtori Jarmo Tarkki käsittelee luonnollisesti tasa-arvokysymystä aika paljon teologiselta kannalta. Tekstissä on paljon esimerkkejä miten tasa-arvoasiat ovat muissa maissa. Uskonnollinen tasa-arvoisuus eri uskontoryhmissä laittoi miettimään, mikä on tasa-arvoista omassa kirkossani, evankelis-luterilaisessa kirkossa. Ovatko kaikki seurakunnan jäsenet tasa-arvoisia nykyisinkään. Naispappeja jo on lähes jokaisessa seurakunnassa, on naispiispakin. Entä miten on laita ihmisten kesken jos et ole naimisissa vaan avoliitossa, et ole hetero vaan homoseksuaali, onnistuuko tasa-arvo kirkossamme.

Jarmo Tarkki kirjoittaa:
Sukupuolten välisellä tasa-arvolla ymmärretään yleensä miesten ja naisten välisiä tasa-arvokysymyksiä. Tähän voisi nykyään liittää myös kysymykset erilaisten seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksista ja tasa-arvosta enemmistön kanssa” (s. 215). Näihin kysymyksiin tasa-arvovaltuutettukin on viime vuosin antanut lausuntoja.

Kolmas kirja jonka sain luetuksi eilen on Kaija Maria Junkkarin Suomalainen naisvoima (Otava, 2001).

Kirjaan on valittu suomalaisten naisten tarinoita hyvin kattavasti. Kaija Aarikan tarina on toki tullut tutuksi Aarikka-tuotteiden kautta. Hänen tarinasta sain omaan elämäntilanteeseen voimaa ja uskallusta kulkea kohti omia unelmiani. Tiina Ala-Ahon tarina toi uskoa jaksaa niin henkisten kuin fyysistenkin vaikeueksien kautta menestykseen ja sellaiseen elämään josta on unelmoinut. Janina Andersson on toki poliitikkona tuttu. Hänen tarinastaan sai vahvuutta siihen, että ei ole väärin olla toisinaan naiivi, kunhan uskaltaa kyseenalaistaa asioita. Karmela Bélinki ja Batulo Essak Muhamed antoivat uutta näkökulmaa eri uskontoihin ja siihen mitä on asua Suomessa toisen maan kansalaisena. Tarja Cronbergin etätyöskentely saaresta ja kansainvälinen työ olivat myös voimmaannuttavaa lukemista. Benedicta Idefelt antoi toisenlaiset kasvot nunnalle. Hänen kirjojaaan aion lukea. Tuulikki Koivunen Bylundin tarina Uppsalan seurakunnan tuomiorovastina kiinnosti ja luinkin wikipediasta, että hän on nykyään Härnösandin hiippakunnan piispa. Eila Lemmelä eli Madame E:n tarina oli ihastuttavin. Angelin tytöt, Tuuni ja Ursula Länsmanin musiikki on yksi minun suosikkimusiikistani. Heidän tarinansa olikin minulle tuttu entuudestaan. Maija Palanderin tarina gynekologin työstä Afrikassa oli osittain järkyttävääkin luettavaa. Olen kiitollinen suomalaisesta terveydenhuollosta vaikka välistä tuntuukin ettei terveyskeskukseen tahdo päästä niin nopeasti kuin toivoisi. Ritva Siikalan tarinasta muistan Raivoisat Ruusut-teatteriryhmän. Muistelenpa katsoneeni jonkilaisen dokumentinkin televisiosta. Maarit Tammiston tarinasta Mummon Kammari oli tuttu projekti nimeltään mutta en aikaisemmin tienyt sitä noinkin laajaksi. Miranda Vuolasrannan tarinassa tuli minullekin uutta tietoa romaneista. Kaiken kaikkiaa tämä kirja antoi kirjan nimenmukaisesti naisvoimaa itselleni.



Kristiina Korpela ja Anna-Maria Heikkinen: Muistikuvia Minna Canthin pihalta ja puutarhasta, Minerva, 2007

Jarmo Tarkki ja Tuulikki Petäjäniemi: Tasa-arvo: Saavutuksia ja haasteita, Atena, 1998


Kaija Maria Junkkari: Suomalainen naisvoima, Otava, 2001


Mistä kirjat ovat hankittu
: lainattu Lapuan kaupunginkirjastosta


















sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Näin se päättyy


Lempeä rakkausromaani päättyy haikein mielin. Tarinaa lukiessani sisälläni oli seesteinen olo. Tämän romaanin lukeminen oli erilainen lukukokemus, en kokenut lukiessani suuria tunteita – iloa, naurua, vihaa tai surua. Opin että, ei aina tarvitse kokea sydäntä pakahduttavia elämyksiä lukuromaanin äärellä. Riittää, kun kirjan lukemisesta tulee hyvälle mielelle – vielä senkin jälkeen, kun tarina on päättynyt.

Amerikan(irlantilainen) Bruno matkustaa Irlantiin etsimään sukujuuriaan. Hänen ja sukulaisensa Addien ensitapaaminen on hellyttävää hömppää.

Brunoa kiinnostaa sukutarinat, Addie kammoksuu niitä kuten isänsä Hugh. Bruno ei anna periksi, kipeät, salatut Addien isään Hughiin liittyvät asiat selviävät.

Addie rakastaa uimista ja uima-altaita – hänen unelmansa on suunnitella erilaisia uima-altaita. Addiellä on löytökoira nimeltään Lola. Lola rakastaa rannalla juoksemista. Addie vie Lolan joka päivä rannalle kävelylle, heittää sille palloa. Addielle ranta ja meri ovat paikka missä hän kuuntelee iPodista samaa laulua laulaen itse mukanaan – kunnes Bruno saa hänet ”väkisin” kuuntelemaan Bruce Springsteeniä.

Addien ja hänen sisarensa Dellan isä Hugh on lääkäri. Hän on murtanut molemmat ranteessa kaatuessaan. Addie on muuttanut väliaikaisesti isänsä luo hänestä huolehtimaan. Hughia syytetään kuolemantuottamuksesta, hoitovirheestä. Hän käy tuskaisesti läpi omaa elämäänsä – vuorovetten armoilla.

Addien sisar Della elää miehensä Simonin ja kolmen tyttärensä kanssa. Simon on myös lääkäri. Della käy läpi omaa elämäänsä. Heidän äitinsä kuoli heidän ollessaan lapsia. Della oli vasta 10-vuotias. ”Hänestä tuli äiti heidän taloonsa. Samalla tavalla kuin uusi presidentti vannoo virkavalansa heti edellisen kuoltua” (s. 135)

Mieleenpainuvin ja koskettavin on Brunon tekemä sinisävyinen merimaailma Addielle – jos et voi mennä veden äärelle, tuo se lähellesi...

Irlanti on yksi suosikkamaistani, Islannin lisäksi – Bruno haaveilee tässä kirjan tarinassa revontulista Islannissa.

Unelmani on kävellä lähes autiolla hiekkarannalla pauhaavan meren äärellä, ympärillä taivaisiin kohoavat jylhät rantatörmät ja vihreät niityt.

Rakastan irlantilaista musiikkia ja heidän kieltään.

Kirjan on lukenut myös Lumiomena-blogin Katja – hänen blogitekstistään ja kommentoijien teksteistä sain vinkin myös tutustua Maeve Binchyn tuotantoon.
 
Kathleen MacMahon: Näin se päättyy - unohtumaton rakkausromaani, Gummerus, 2013
(engl. alkuteos This Is How It Ends, 2012)
suom.  Jaakko Kankaanpää
Mistä hankittu: ennakkokappale kirjakaupalle

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Maurice


E. M. Forster on kirjoittanut tämän romaanin vuosina 1913-14. Kirja on julkaistu Englannissa vasta 1971, E. M. Forsterin kuoleman jälkeen. Kirjassa on myös vuonna 1960 kirjoitettu loppulause Maurice-romaanin kirjoittamisesta ja siitä miksi kirjaa ei voinut silloin 1914 julkaista eikä vielä 1960-luvullakaan.

Kirjan tarina kertoo nuoresta miehestä nimeltään Maurice. Hän tapaa yliopistossa Cliven, joka rakastuu Mauriceen. Maurice aluksi kieltää tunteensa. Hänen ja Cliven suhdetta kuvataan hyvin hienostuneesti ja 1910-luvun tapojen mukaisesti. Kirjan tarinassa ei tirkistellä heidän rakkauttaan vaan sitä kuvataan kauniiksi ja silti ahdistavaksi, rakkaudeksi, joka ei ole sallittua, rakkaudeksi, joka on pahasta sielulle. Clive ”parantuu” tästä sairaudesta, menee naimisiin naisen kanssa. Maurice murtuu ja kamppailee itsensä kanssa. Hänkin haluaa ”parantua” tästä ns. sairaudesta mutta tavatessaan riistavartija Alecin, hän tietää ketä rakastaa.

Kirjan tarinassa kuvataan aikaa milloin ei ollut soveliasta puhua seksuaalisista asioista, varsinkaan miesten kesken tapahtuvasta ja samaten on varmasti ollut naisten kesken tapahtuvan laita. Silti niistä tiedettiin ja kuten sanonta sanoo ”poissa näkyvistä, poissa mielestä” sopi sen ajan hienostoväelle.

Jotakin kaunista tuossa pidättäväisyydessä on. Sensuellin romanttista kuvausta miten Clive istui tuolissa ja Maurice istui käsinojalla ja lepäsi Cliven rintaa vasten. Tässä tarinassa ei todellakaan revitellä aktin yksityiskohdilla, eikä tarvitsekaan, se ei sopisi tähän tarinaan eikä ajankuvaan näistä ihmisistä.

Maurice ja Clive käyvät uskonnollis-filosofisia keskusteluja vaikka eivät haluakaan käydä kirkossa. Naisen asema tässä romaanissa on alhainen, Maurice määrää sisartensa elämästä.

Epäilin jaksanko tämän Forsterin romaanin lukea. Ajattelin, että miesten välinen rakkaus ei kiinnosta mutta oikeastaan rakkaustarinassa ei ole väliä sukupuolella vaan itse tarinalla.

Vielä yksi E. M. Forsterin suomennettu teos on lukematta, Talo jalavan varjossa.



E. M. Forster: Maurice, Gummerus, 1987
(engl. Alkuteos Maurice, 1971)
suom.  Pirkko Talvio-Jaatinen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjastosta

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Maaliskuun kuva ja sunnuntain kirjallista puuhailua

1.3.2014
1.2.2014
1.1.2014
 
Maaliskuukin maata näyttää kuten näytti jo tammikuussa, helmikuussa lunta oli valkoisenaan - mitähän tuo huhtikuu tullessaan.
 
Sunnuntaipäiväni aion viettää äänikirjaa kuunnellen via Elisa Kirja.  Keskittyminen kirjan kuunteluun on ollut vaihtelevaa.
Tiistain Kirjallisuuspiirin aihe on Kuutamolla.  Kirjoittamisen kanssa olen aivan kuutamolla - onhan tässä vielä huominen päivä aikaa.
Elämänkaarikirjoittamisen kurssilla olen päässyt elämäni loppuun,  keskikesän aikuisuuteen.  Tästä eteenpäin olen voinut valita eri aiheita mistä kirjoittaa.  Viime kerraksi kirjoitin elämäni matkoista.  Seuraavaksi valitsen työhistoriani. Sitä olenkin tässä ajatellut, kun otin ensimmäisen askeleen mahdollista opiskelijan elämää kohti.  Yhteishaku aikuiskoulutukseen kirjasto- ja tietopalvelualalle, tradenomiksi on lähetetty.  Ykköshakutoive on Turun AMK ja kakkostoive Oulun AMK.  Turun valintakoe olisi 27.5.  
 


lauantai 8. maaliskuuta 2014

Vilpittömästi sinun


Vilpittömästi tykästyin tähän tarinaan, joka tuntui utopistisen pelottavaltakin. Entäs jos oikeasti elämää voi tarkkailla... entä jos oikeasti jotkut asiat ovat tekaistuja eikä niissä sanota sinun olevan missään piilokamerassa...

Kirjaa lukiessani tuli mieleen tv-sarja Person of Interest, jonka suomenkielinen nimi on Kohde.

Englanti, kaksi suomalaisnaista, politiikkaa ja murhia.

Kumpikin suomalaisista naisista on paennut jollakin tavalla menneisyyttään Suomessa.

Tämän tarinan lukeminen sai minut kokemaan samanlaista jännitystä kuin olisin katsonut elokuvaa. En muista, että olisin muita kirjoja lukiessa ajatellut, että ”varo, se paha mies saattaa tulla ja jäät kiinni!”. Teki mieli melkein huutaa ääneen, että ”älä mene sinne yksin, se on liian vaarallista!”.

Lia Pajala, toinen suomalaisista naisista on lehden graafikko. Jotakin samankaltaisuutta on  Lian hahmossa ja Liza Marklundin luomassa iltapäivälehden rikostoimittaja Annika Bengzonissa. Marklundin kirjoja en ole vielä lukenut, elokuvat olen tietenkin ruotsalaisen dekkarin ystävänä katsonut.

Ehdottomasti haluan lukea Pekka Hiltusen toisenkin romaanin Liasta ja Marista – Marin menneisyys jäi vielä hämärän peittoon ja odotan innolla mikä tarina on Sysipimeä-romaanin sisällä.



Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun, Gummerus, 2011
Mistä hankittu: ennakkokappale kirjakaupalle