lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kosto ikuisessa kaupungissa

Viime syksynä luin lukupiirissä Vera Valan esikoisdekkarin Kuolema sypressin varjossa.  Vasta nyt sain hankittua itselleni Arianna de Bellis-dekkarisarjan toisen osan, Kosto ikuisessa kaupungissa. Tilasin myös Lukulampun verkkokaupasta ykkösosan omaan kirjahyllyyn.
Matkasin parin päivän ajan Ariannan mukana Rooman kaduilla.  Murhatutkimuksen ja Ariannan menneisyyden verhon raottaminen piti minut pihdeissään.  Rakastan dekkareita, jossa sivutaan historian mysteereitä, Hammurabin laki oli minulle uusi juttu - monen asian lisäselvitys alkaa useasti romaanista.
Tätä kirjaa luettaessa herahti vesi kielelle lukiessa millaisia ruokia Arianna ystävineen valmisti ja nautiskeli.
Pidän Vera Valan tyylistä kirjoittaa myös uhrin näkökulmasta - se tuo lisäjännityksen odottaessa milloin henkilö murhataan.
Minä rakastan ihmisten salaisuuksia dekkareissa - minut tarina piti pimennossa loppuun asti. Murhaajan menneisyys järkytti - en voi olla ajattelematta miten paljon maailmassa on sellaista menneisyyttä kantavia ihmisiä... miten sellainen ihminen voi eheytyä...

Onneksi minulla on myös kolmas dekkari Villa Sibyllan kirous, sillä Kosto ikuisessa kaupungissa päättyi hyvin jännittävään kohtaan - olisi ollut tuskallista odottaa vuoden verran jatkoa tarinalle. Jotakin hyvää oli tässä, että nyt vasta luin kakkososan. 

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa, Gummerus, 2013
Mistä hankittu: tilattu verkkokaupasta Lukulamppu/Booky

torstai 26. kesäkuuta 2014

Englantilainen puutarha

Ihastuttava nojatuolimatka englantilaisiin puutarhoihin toi ideoita omaankin puutarhaan. Kirjassa kerrotaan puutarhojen historiasta ja nykypäivän tilanteesta.  Jokaisesta englantilaisesta puutarhasta on piirros, johon on merkitty puutarhan kasvit, kukat, puut ja pensaat.  Eija Klaucke on myös antanut ideoita suomalaiseen puutarhaan jokaisesta englantilaisesta puutarhasta. Puutarhakirja ei ole kunnon puutarhakirja, ellei siinä ole inspiroivia kuvia puutarhojen yksityiskohdista.
Kirjassa on mukava seuraavat englantilaiset puutarhat:
Anne Hathawayn puutarha
Barnsleyn kartanon puutarha
Brook Cottagen puutarha
Burfordin kartanon puutarha
Hidcoten kartanon puutarha
Kiftsgate Court Garden
Little Malvern Courtin puutarha
Painswickin rokokoopuutarha
Snowshillin kartanon puutarha
Stone Housen puutarha
Sudeleyn linnan puutarha
Hillside Cottagen puutarha
Mill Cottagen puutarha
Beeches Housen puutarha
Storeyn rivitalopuutarha

Eija Klaucke: Englantilainen puutarha - tunnelmia, tietoa, ideoita, Tammi, 2001
Puutarhojen kartat: Heini Karjamaa
Puutarhasuunnitelmien pohjapiirrokset ja sivun 144 piirrokset: Eija Klaucke
kuvat: Eija Klaucke, sivun 193 kuvat Pentti Alanko
Ulkoasu ja taitto: Erika Kovanen
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjastosta

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Taidenäyttelyn avajaiset ja kesää Kauppakadulla

Jokilaakson matkailupuutarhan ympäristössä sijaitsee kaunis Sööstetin talo. Nimensä talon on saanut Anna Sjöstedtin (1885-1965) mukaan. Hän oli Lapuan emäntäkoulun johtaja 1907-1952.
Lapuan Taiteilijaseuran kesänäyttelyn avajaiset olivat tiistaina 24.6.2014.  Minäkin rohkenin mennä ensimmäistä kertaa taidenäyttelyn avajaisiin. En tiedä miksi olen arastellut mennä aikaisemmin, vaikka avajaisiin on ollut tervetullut jokainen (kutsu on siis ollut joko paikallisessa lehdessä tai kaupungin tapahtumat-listalla).
Tervetulotoivotusten, alkuskoolauksen ja pienen makean ja suolapalan jälkeen ihastelin taiteilijoiden teoksia.

Mieleeni jäi Johanna Sippolan  Kesä II-maalaus kauniin sinisellä taustalla valkoinen pyöreä pöytä ja kaksi valkoista tuolia, vihreä kyönnös.  Koivikko-maalaus, jossa kuvattiin koivuja ihastuttavilla vehreillä sävyillä.  Väreilyä-maalaus  kauniine värisävyineen.  Näistä maalauksista saa värivoimaa elämään.
Teija Takalan lasiteos Salattu oli harmaine ja mustine sävyineen sykähdyttävä.
Timo Suvannon Lintujen iltakirkko veistos on koskettava - yksi valkoinen lintu harmaita lintuja ympärillään. 
Rauno Lepistön Joen jää sulaa-piirrustuksissa oli jotain herkkää, joka kosketti - onhan joki minulle tärkeä kaikkina vuodenaikoina.
Annamari Manninsen Lähde-akvatinta oli kaunis lähteeseen kurottuvine käsineen.  Lähde merkitsee minulle lapsuuden muistoja ja jotakin taikamaistakin lähteen ympärillä on.
Anu Rantalan No Fear-maalausta katsoessa tuli turvallinen olo - kahden ihmisen pelkistetyt ääriviivat.
Taina Syrénin Näkyyks mua-maalaukset olivat hellyttäviä - piileskelevät seeprat, jotenkin minulle tuli Nalle Puhin Ihaankin olemus mieleen.
Minna Rajalan Syvyydessä-maalauksen tumma sinisyys oli vaikuttava - teosta katsoessani oli mystinen tunne.
Minulle taidenäyttely on elämys muodoista, väreistä, materiaaleista, erilaisista tekniikoista.  En välttämättä erota eri taidemuotoja  (näyttelyiden esite on hyvä apu) ja monesti katson teoksia ensin siten, että en halua tietää minkä nimiseksi taitelija on sen nimennyt.  Haluan näin antaa omalle mielelleni täyden vapauden tulkita teos omalla tavallani - olen siis maallikko-taiteen ystävä, en taidekriitikko (kuten en ole kirjallisuuskriitikkokaan).

Tiistai-illalla oli myös tämän kesän ensimmäinen Kesää Kauppakadulla-tapahtuma. Hiukan kylmästä säästä huolimatta (ei sentään vettä satanut) poljin polkupyörällä Sööstetin pihasta Pyhälahden aukiolle Lapuanjoen rannalle.
Alma-klovnilla oli pellen punainen nenä kateissa

Lapualaisten nuorten musiikkiesitys


Leuanlonksuttajat - hauska Muistiyhdistyksen projektoima esitys



Teatteri Lapuan Etelä-Pohjanmaan Nyt-revyyn esittelyä - tämän kesän hauskin kesäteatteriesitys!

Lapualaista naisenergiaa - TimeIt  (eli Taimit)

Kirjasto tuli keskelle kaupunkia.  Moni kaupunkilaasista kävi ensimmäistä kertaa kirjastoautossa.  Minulle kirjastoauto toi mieleen oman kotipaikkakunnan kirjastoautokäynnit sekä sen ajan, kun ajoin itse kirjastoautoa.


Anna Sjöstedt (1885–1965)
Anna Sjöstedt (1885–1965)

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Mieleni talot - totta, tarua ja tulkintaa

Kauhavalla syntynyt Maria-Liisa Nevala on kirjallisuudentutkija ja entinen Suomen Kansallisteatterin johtaja.  Maria-Liisa Nevala on sanonut, ettei hän kirjoita muistelmia eikä elämäkertaa vaan hän kirjoittaa taiteesta, teatterista ja tutkimuksesta sekä välillisesti ihmisestä nimelät Maria-Liisa Nevala. Näin on syntynyt Mieleni talot-kirja.

Kirjan osat ovat oivallisesti otsikoitu näytöksiksi.  Ensimmäisessä näytöksessä kuvataan opintoja yliopistossa sekä ensimmäistä työtä teatterin parissa teatterisihteerinä.  Maria-Liisa muutti Pariisiin Leipurienkadulle. Elämään kuului tiedettä, taidetta, museoita, kirjoja sekä seurustelua, päivällisiä, ravintoloita ja hyvää viiniä - miten ihanaa ja mielenkiintoista elämää!  Aika oli myös Neuvostoliiton aikaa, jolloin virolaiset tarvitsivat suomalaisten apua saadakseen perheilleen kirjeitä toimitetuksi.  Tuntuu oudolta ajatella että ihmisten kirjeet olisivat olleet niin vaarallista tietoa, mutta näin se on ollut.
Toisessa näytöksessä Maria-Liisa palaa Suomeen vuonna 1977. Hän aloitti työn apulaisprofessorina Annamari Sarajaksen johtamassa Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden laitoksessa.  Suomessa Maria-Liisa Nevala oli viisi vuotta.  Vuonna 1982 hän muutti Lontooseen.  Hänet oli kutsuttu vierailevaksi professoriksi Lontoon yliopistoon.  Lontoosta Maria-Liisa muutti Saksaan miehensä siirtyessä vierailevaksi professoriksi Göttingenin yliopistoon. Maria-Liisa sai kokopäiväisen tutkijan paikan samasta yliopistosta.
Saksasta palattiin jälleen Suomeen.   Maria-Liisa Nevala toimi yliopistolla opettajana. Hän kuvaa seuraavasti tätä työtä:
"Viikot ja kuukaudet täyttyvät muiden kirjoittamista esseistä, projektien suunnittelusta, tenttivastauksista, seminaariesitelmistä ja opetuksen valmistamisesta. Lisäksi tulee gradujen, lisensiaattitöiden ja väitöskirjojen ohjaaminen.  Aina on kiire, aina on jotakin tekemättä, eikä omalle tutkimustyölle jää riittävästi aikaa. Ennen kuin siihen taas tottuu, tulee tuskainen olo ja kokousrutiinit tuntuvat entistä ahdistavimmilta, eikä laitoksen ilmapiirikään ole aina mielialaa nostattava."  (s. 90)
Ensimmäinen viranhaku apulaisprofessuuriin oli 1973-74. Viran sai Kai Laitinen vanhempana kollegana mutta viranhaun ympärillä pyörineet tapahtumat eivät olleet reiluja.
Toinen viranhaku oli myös dramaattinen. Nuori nainen joutui pelinappulaksi. 
Kai Laitinen jäi eläkkeelle 1989, minkä jälkeen Maria-Liisa Nevala määrättiin hoitamaan hänen tehtäviään.  Hän haki virkaa vaikka tunsikin olonsa epämukavaksi kotimaisen kirjallisuuen laitoksella.  Maria-Liisa Nevala asetettiin yksimielisesti ensimmäiselle sijalle professorin virkaan marraskuussa 1990. Joulukuussa Kansallisteatterin hallituksen puheenjohtaja Matti L. Alho tarjosi hänelle Suomen Kansallisteatterin pääjohtajan tehtävää.
Kolmannessa näytöksessä Maria-Liisa Nevalaa kuvaa monimutkaista prosessia Kansallisteatterin pääjohtajaksi - tämänkään viran saaminen ei siis tullut yksinkertaisesti.
Kansallisteatterin elämä pääjohtajan näkökulmasta on mielenkiintoista luettavaa.  Siitä onkin vuosia aikaa, kun olen lukenut näyttelijöiden elämäkertoja.
Neljännessä näytöksessä kuvataan viimeisiä vuosia Kansallisteatterin pääjohtajana sekä kiehtovaa teatterimaailmaa ja keskusteluita kulttuurista.

Maria-Liisa Nevala: Mieleni talot - totta, tarua ja tulkintaa, WSOY, 2012
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjastosta

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Lukumaratoonarin mietteitä

Valmistauduin lukumaratoniin iltapäivänokosilla klo 20-22.  Laitoin yöpöydälle odottamaan ensimmäisen kirjan, Matti Mäkelän Hanhet.
Katsoin televisiosta Rikoksista pahin vai oliko se Castle - tyttärellä oli kapulan hallintavuoro.  En jaksanut keskittyä, kun ajattelin lukumaratonin aloittamista. Jännittävää oli seurata kännykän kellon ajan muuttumista 23.59 klo 0.00. :)
Siirryi olohuoneesta makkarin puolelle lukemaan - sai nukahtaa vaikka kesken kirjan lukemisen. :)
Kolmessa tunnissa luin 127 sivua - sen pidempi ei ollut tämä Hanhet.  Aloin nukkumaan ja luotin, että herään aamulla normaalisti - onhan minulla tuo nelijalkainen elävä herätyskello, joka haluaa aamuruokansa ja aamulenkkinsä.

Matti Mäkelä: Hanhet ja muita kirjoituksia, Otava, 1983
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjastosta

Matti Mäkelä on kotoisin samalta paikkakunnalta kuin minä, Ilmajoelta.  Hanhet on hänen esikoisteoksensa.  Olihan jo aika minunkin tutustua kotiseutuni kirjailijaan.
Teos sisältää kymmenen kirjoitusta, kymmenen esseetä, joiden aiheet vaihtelevat hanhenkasvatuksesta tarkkailuluokan opettajan työhön, armeija-ajan tapahtumista rahapulan vaikutuksiin nuoren perheen elämässä.
Kappaleet olivat lyhyitä, onneksi.  Tämä teos ei oikein innostanut.  Oliko syynä jälleen miehen ajatukset vai aiheet.  Syksymmällä voisin lukea hänen muutkin teokset - ei yksi teos miestä pahenna.


Heräsin 6.30.  Annoin Rita-koiralle aamuruuan.  Tein itselle aamupalaksi Reissumies-leivän Gotler-makkaralla ja tomaatin viipaleilla.   Laitoin teevedenkeittimen päälle ja valmistin Forsmani vihreää Jasmiini teetä.  Nappasin yhden Malvialan minidonitsin ja muutaman vihreä viinirypäleen kulhoon.  Hain Lapuan Sanomat postilaatikosta.  Menin Rita-koiran kanssa terassille nauttimaan aamupalan.  Sää oli raikas ja aurinkoinen.  Käytin Ritan aamukävelyllä.  Siirsin puutarhatuolin auringonpaisteeseen riippupihlajaan eteen.  Aloitin toisen kirjan lukemisen noin klo 8.00.

Sinikka Salokorpi: Pölysokeriin piilotettu onni: matkakertomuksia, Ajatus, 2001
Mistä hankittu: lainattu: Kauhavan kaupunginkirjastosa

"Tämän kirjan tarinat ovat totta ja tarua, faktaa ja fiktiota. Kirjailijalla on tuo ihana oikeus antaa mielikuvituksensa leikkiä todellisissa ympäristöissä"  (s. 8)

Sinikka Salokorven matkatarinoissa kuljetaan Norjassa,  Suomen Lapissa, Espanjassa, Andeilla, Amerikassa, Kuubassa, Tunisiassa, Madagaskarilla, Egyptissä, Intiassa, Unkarissa ja Englannissa.  Lyhyissä matkatarinoissa vilahtaa historiallisia henkilöitä ja paikkoja sekoittuen fiktiivisiin henklöihin ja tarinoihin. 
Sopivan keyvttä lukemista minun makuuni. 

Kello 9.30 olin lukenut kirjan 192 sivua.  Kävin keittämässä miehelle aamukahvin.  Tyhjäsin ja täydensin astianpesukoneen.   Kolmanneksi kirjaksi valitsin runokirjan.  Viime kesänäkin lausuin runoja terassillamme.

Mawlana Rumi: Rakkaus on musta leijona, Basam, 2002
suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila
(persialainen alkuteos: Kulliyyat-i-Shams ya Divan-i-kabir)
Mistä hankittu: lainattu   Lapuan kaupunginkirjastosta

Ilostutin naapureita ja satunnaisia ohikulkijoita lausumalla tämän teoksen kaikki runot.  No, hiukan se meni runon lukemiseksikin - ei runoa kerran lukemalla saa sitä oikeaa tunnelmaa ja tauotusta tehtyä. Ja parhaiten runonlausunta on silloin, kun olet oppinut runon ulkoa, etkä lue sitä paperilta.
Facebook-sivullani on yksi video lausumasta (lukemastani) Sydän ja sielu-runosta.  :) 
Kirjan lopussa Jaakko Hämeen-Anttila on selittänyt runojen merkityksiä.  Kirjasta löytyy myös jälkisanoina Mawlana Rumin elämästä muutama sivu.  Runoja lausuin 206 sivua ja loppusivut selityksineen luin normaalisti (sivulle 265)
Pidän Rumin runoista, mutta vasta nyt luin hänen runojaan kirjasta.  Tämän runokirjan aion hankkia itselleni.
Olen lukenut Elin Shafakin Rakkauden aikakirja, jossa päähenkilönä on mm. mystikko Rumi.

Mies ja tytär lähtivät puolen päivän aikaan ostamaan kaupasta lohen päiväruuaksi.  Minä pidin pienen tauon Rumin runojen jälkeen.  Mies lupasi laittaa uunilohen, joten minä päätin imuroida koirankarvat nurkista juhannukseksi.  :)  Sen kummempia juhannussiivoja emme aio tehdä tänä vuonna.

Ulkona sää viileni sen verran, että aloitin neljännen kirjan lukemisen olohuoneen sohvalla.  Valitsin Jukka Parkkisen lasten kirjan Karhukirjeitä Karvoselle.

Jukka Parkkinen: Karhukirjeitä Karvoselle, WSOY, 2004
Kuvittanut: Pia Westerholm
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjastosta

Jukka Parkkinen taitaa hauskan sanataiteilun.  Karhukirjeitä lukiessa tulee hyvälle mielelle.  Taidanpa tänä kesänä lukea muutkin Karhukirjeet, kun kaipaan piristystä elämääni.

Klo 14.00 söin uunilohta, paahtoleivän ja suklaadonitsin jälkkäriksi.  Karhukirjeet (92 sivua) tuli luettua melko nopeasti.  Kolmen aikaan aloittelin viidettä kirjaa

Marja-Liisa Nevala: Mieleni talot: totta, tarua ja tulkintaa, WSOY, 2012
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjastosta

Siirryin makkariin lukemaan tätä kirjaa klo. 15.00.  Luin tunnin verran, kunnes silmät alkoivat lupsahdella kiinni.   Otin tunnin nokoset.  Jatkoin lukemista.  Söin välipalaksi voileipäkeksejä.  Kurkkasin jälleen facebookin, twitterin ja instgramin.  Näihin aina laittelin väliaikafiiliksiä ja kuvia.
Unoset eivät paljon piristäneet.  Otin välipalaksi englanninkielisen sarjakuvan hauskasta Fred Bassetista.  Mietin että sanotaanki tätä koiraa myös Frediksi suomeksi vai oliko se suomennettu Reetu... kurkkasin googlesta, se onkin Retu :) 


Michael Martin: Alex Graham's Fred Basset 2003, Orion Books Ltd, 2003
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjastosta

Fred-sarjakuvat piristivät ja saivat minut koiranomistajana hymähtelemään - näinhän se menee toisinaan labradorinomistajanakin.   Sarjakuvaklippejä oli 128 sivua.

Jatkoin Marja-Liisa Nevalan Mieleni talot-kirjan lukemista.  Lukumaraton alkoi lähestymään puolta väliä klo 18.00.  Väsymys alkoi pikku hiljaa painamaan.  Annoin Rita-koiralle iltaruuan, kävin sen kanssa ulkosalla.  Tytärkin tässä välissä lähti Kauhavalle poikakaverin luo juhannuksen viettoon.
Söin voileivän maidon kera.  Myöhemmin hiukan sipsejä ja jaffaa.  Lukeminen alkoi todella tökkimään, joten päätin vaihtaa kirjaa.   Nevalan kirjaa pääsin sivulle 245.

Viimeiseksi eli kuudenneksi kirjaksi poimin pinosta kirjan jossa oli kauniita kuviakin - sai leputtaa silmiä välillä kuvissa.

Eija Klaucke: Englantilainen puutarha: tunnelmia, tietoa, ideoita, Tammi, 2001
Mistä hankittu:  lainattu Kauhavan kaupunginkirjastosta

Nojatuolimatka englantilaisiin puutarhoihin piristi sen verran, että jaksoin lukea pari viimeistä tuntia puoleen yöhön saakka.  Pääsin sivulle 87.  

Näistä kahdesta kesken jääneestä kirjasta bloggailen sitten, kun olen ne lukenut loppuun.

24 tuntia intensiivisesti kirjojen parissa parilla unitauolla ja muutamalla ruokatauolla & someilulla oli jälleen mukava kokemus - mutta yksi maraton kesässä (vuodessa) riittäänee minulle. Ensi vuonna uudestaan!

Yhteenveto:
19.6.2014 klo 0.00 - 20.6.2014 0.00
5 kirjaa ja 2 keskenjäänyttä kirjaa
127+192+265+92+128+245+87=871 sivua

Viime vuonna luin 5 kirjaa, 2 novellia ja yksi kesken jäänyt kirja.  Sivuja kertyi 1042.  Kirja määrää pysyy hyvin samana, sivumäärä riippuu kirjasta.  Viime vuonna luin useamman romaanin. Tänä vuonna halusin lukea tietokirjoja enemmän (tietokirjoiksi luokiteltu kirjastossa).






torstai 19. kesäkuuta 2014

Blogistanian kesälukumaraton III

Kello on 0.00.   On aika aloittaa elämäni toinen lukumaraton.  Suunnitelmissa on mennä samaan tyyliin kuin viime kesänä . Tätä lukumaratonia emännöi Annan minun lukea enemmän-blogi.  Sieltä löytyy lista blogeista, jotka ovat mukana.


Pinoni on melkoisesti kallellaan Pohjanmaalle :) Aloitan maratoonailun Matti Mäkelän Hanhet-teoksella.

Väliaikatietoja on luettavissa ja katseltavissa facebookissa, twitterissä ja instagramissa.  Tänne kirjoittelen vasta lisää lukumaratonin jälkeen tai puolivälissä, jos ehdin/jaksan.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Menneisyyden hinta

Toimittaja Konrad Jonssonin adoptiovanhemmat on murhattu.  Konradin on palattava lapsuutensa ja nuoruutensa Tomelillan pikkukaupunkiin.  Hänen on kohdattava menneisyytensä - adoptioveli Klasin, kadonneen Agnes-äitinsä kohtalon sekä ystävänsä Svenin.
Adoptiovanhemmat Herman ja Signe ovat jättäneet yllättävän testamentin - sen vuoksi Konradiakin epäillään murhaajaksi.
Konrad tutustuu ystävänsä Svenin Gertud-siskoon.  Pikku hiljaa selviää menneisyyden haamuja.
Tämä dekkari tuntui hiukan junnaavan paikallaan mutta loppuun asti pysyi murhaaja minulta piilossa. Agnesin kohtalo tuntui liian tavanomaiselta, jotenkin olisi odottanut siihen enemmän mysteeriä.
Ehkä pidän ruotsalaisdekkareista enemmän tv-elokuvina/sarjoina.  Tai monen dekkarin peräkanaa lukeminen alkoi puuduttamaan.

Olle Lönnaeus: Menneisyyden hinta, Minerva,  2013
suomentanut: Salla Korpela
(ruotsl. alkuteos: Det som ska sonas, 2009)
Mistä hankittu: ennakkokappale kirjakaupalle


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kekkonen-ooppera Ilmajoen Musiikkijuhlilla 15.6.2014

Voitin Ilmajoen Musiikkijuhlien facebookarvonnassa vapaaliput oopperaan.  Tämä voitto vastasi minulle lottovoittoa.  Olen viimeksi 80-luvulla nähnyt musiikkijuhlilla Jaakko Ilkka-oopperan ja Jokioopperan.  Joka kesä olen haaveillut pääseväni jälleen kuuntelemaan ja katselemaan ulkoilmaoopperaa kotiseudulleni Ilmajoelle komean Kyrönjokimaiseman äärelle.  Aina ollut joka kesäkuun jotakin muuta menoa ja näin ei ole jäänyt rahaa oopperalippuihin.

Otin äitini oopperakaveriksi - mieheni ei ole oikein oopperan ystäviä :) Meillä oli istumapaikat keskikatsomossa neljännessä rivissä.  Siitä näki hyvin oopperalaulajien ilmeetkin, vaikka muuten joutui välillä kääntelemään päätänsä eri kohteisiin nähdäkseen kaikki tapahtumat.

Kekkonen-ooppera alkoi koskettavasti lapsikuorolaisten esityksellä ja nuoren Urhon soololla.
Aikuisena Kekkosena oli tenori Jyrki Anttila.  Hän eläytyi olemuksellaan ja ilmeillään täydellisesti rooliinsa.  Vaikka itse olen ollut melko nuori Kekkosen ollessa presidenttinä, niin hänen olemuksensa on jäänyt parhaiten Suomen presidenteistä mieleen.  En tiedä olisiko aito Urho Kekkonen hurmannut minut olemuksellaan, mutta Jyrki Anttila kyllä vei sydämeni.  Kekkkonen ei varmastikaan osannut laulaa niin komeasti kuin Jyrki Anttila.  Baritoni Raimo Laukka Väinö Tannerina antoi tästä historian henkilöstä vakaan ja vahvan miehen kuvan.  Kahden  voimakkaan miehen oopperalaulut olivat kuin Väinämöisen suohonlaulantaa.  Oma poliittinen historiatietämyksen on niin vajavainen että en tiedä tarkalleen miten erimielisyydet Tannerin ja Kekkosen välillä menivät.  Sopraano Tiina-Maija Koskela Ievana kuvasi Karjalan menetystä, evakkoja ja Suomea Neuvostoliiton uhan alla.  Ieva oli kuitenkin hyvin vahva nainen ja uskalsi uhmata Stalinia ja neuvosmielisiä naisiakin.  Mezzosopraano Ulla Raiskio Sylvi Kekkosena oli vaikuttavan hillitty ja tuli mieleen kaikki ne eri maiden valtamiesten petetyt vaimot.  Sylvi Kekkosesta en tiedä myöskään oikein mitään. Hänen teoksiiin ja elämäkertoihin aion lähemmin tutustua. Bassobaritoni Heikki Aalto Nikita Hruštšovina oli pelkoakin herättävä hahmo.   Mezzosopraano Tiina Penttinen Hertta Kuusisena oli upea.  Hän teki Hertta Kuusisesta huomattavasti kauniimman ja seksikkäämmänkin vallannaisen.  Oliko Hertalla ja Urholla oikeasti muutakin kuin poliittinen suhde....  vai leikittelikö Hertta Urhon kustannuksella.  Tenori Ville Salonen adjuttanttina oli juuri sellainen kuin olen kuvitellut presidentin adjuttanttien olevan.  Komea ja charmikas.   Bassobaritoni Juha Pikkarainen  Ahti Karjalaisena ja Reidar Särestöniemenä olivat ehdottomasti hauskimmat hahmot.  Oopperalaulu ja huumori onnistuivat erinomaisesti - paras kohtaus oli kumivene-vientikaupat :) Tenori Tommi Niskala oli ilmetty Veikko Vennamo!  Vennamo on myös jäänyt lapsuudesta mieleen voimakkaana poliittisena persoonana.  KGB-neidit sopraano Eeva-Maria Kopp, sopraano Terttu Iso-Oja ja mezzosopraano Johanna Kalmari olivat hemaisevia. He saivat esityksillään uuden ilmeen ja ulottuvuuden KGB:lle - ihailin heidän upeakorkoisia saappaita ja pitkiä nahkatakkeja.  Suomi lavasteissa laivana ja Neuvostoliitto kolmimaisena rakennuksena (?) sirppi ja vasara-lippuineen olivat vaikuttavat.  Oopperakuorolaiset esiintyivät vaikuttavasti venäläisinä, suomalaisina, lehdistön edustajina - olen aina ihaillut eniten mieskuorolaulua.
Oopperan loppu oli hyvin liikuttava - Jyrki Anttilan esittäessä vanhenevaa Urho Kekkosta oli huippuesitys.   Nuoren Urhon ja vanhenevan Urhon kohtaaminen loppukohtauksena sai minut liikutuksesta kyyneliin.  Nämä oopperan tapahtumat, laulut ja musiikki jäävät ikuisesti mieleni muistoihin. 
Uljas Pulkkiksen sävellys oli sielun syövereihin vievää - oopperan mahtavuus tunnetasolla on juuri musiikki ja oopperalaulajien upeat äänet ja eläytymiset rooleihinsa. Kapellimestari Kurt Kopecky Vaasan kaupunginorkesterin kanssa saivat jokirannan kaikumaan mahtavalla oopperamusiikilla.   Lasse Lehtinen oli tehnyt hienon libreton - unohtomatta pientä huumorinpilkettä.  Vilppu Kiljunen ohjaajana, Tuija Väänänen lavastuksesta vastaavana ja Elina Vättö pukusuunnittelijana kera avustajien olivat saaneet aikaan komea Kekkonen-oopperan.

Tämän oopperan myötä heräsi kiinnostus tutustua paremmin näihin historian henkilöihin ja oopperaan.

Oopperaa, Kekkosia ja Hertta Kuusista - näistä on hyvä aloittaa

Oopperaesityksiä ja Jyrki Anttilan levy 

Vanhoja Rondo-lehtiä kirjastosta lainalle

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus

Vish Puri, Mitä yksityisimmät etsivät Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja on chiliä rakastava intialainen yksityisetsivä. Hän tutkii avioliitto-ongelmia – uskottomuutta, onko jokin sopiva puoliso omalle tyttärelle/pojalle sekä ovatko työntekijät/liikekumppanit uskollisia. Vish Purilla on erinomainen apujoukko peitetarinoineen – ovatkohan apureiden nimet yhtä hauskat englanniksi kuin ovat suomennettu (suomentaja Tero Valkoselle kiitokset osuvista nimistä).
Tämä etsivätarina on sekoitus Agatha Christien Hercule Poirotia ja Alexander McCall Smithin Naisten etsivätoimistoa. Raakojen ja järkyttävien dekkareiden jälkeen on mukava lukea ”lempeämpää” rikostarinaa, vaikka tässäkin murhia sattuu.
Ihastuin intialaiseen elämänkuvaukseen ja opin monta uutta intialaista sanaa – kirjan lopussa oleva sanasto oli avuksi.
Minua hymyilytti lukiessani Vish Purin ”vahtikoirista”, kaksi labradorinnoutajaa Don ja Junior. :) Tuo koirarotu on erittäin tuttu minulle useammalta vuodelta.
Vish Puria sanotaan kyllä Intian Sherlock Holmesiksi, mutta jotenkin minä mielsin hänet jo ulkomuotokuvauksen puolesta enemmän Hercule Poirotiksi. Toivottavasti Vish Purista saadaan tehtyä elokuviakin - jotakin uutisia luin the Indian Sherlock Holmes-elokuvan suunnittelusta.
Vish Puri-dekkareita on suomennettu kaksi muutakin:
Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus
Vish Puri ja kohtalokkaan voikanan tapaus
Nämä dekkarit aion myös hankkia omaan dekkarihyllyyni.
Vish Purilla (kirjailijalla) on hienot nettisivut – käykäähän kurkkaamassa!

Tarquin Hall: Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus, Gummerus, 2012
suomentanut: Tero Valkonen
(engl. alkuteos: The Case of the Missing Servant, 2009)
Mistä hankittu: ennakkokappale kirjakaupalle 

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Veripailakat

Lapin laskettelukeskuksessa tapahtuu murha. Freelancer-valokuvaaja Krisse on samaan aikaan äidinsä kanssa lomalla Lapissa. Krisse ottaa kuvan tapetusta pojasta ja lähettää sen Erikalle, joka on toimittaja lehdessä. Erika tunnistaa uhrin miljönäärin pojaksi. Erika lähtee Lappiin tekemään juttua. Tästä alkaa tarina Lapin menneisyyden haamuista, jotka liittyvät jollakin tapaa murhattuun miljönäärin poikaan. Samaan aikaan lehden vanhempi toimittaja Jarkko ”Jallu” Luttinen tekee jutun murhatun pojan isästä ja sitä tutkiessaan selviää menneisyydestä kytköksiä Lappiin.
Veripailakat on sopiva sekoitus salaisuuksia menneisyydessä, murhia ja hitunen rakkauttakin. Oli piristävää lukea pohjosen murretta dialogeissa.
Kurkkasin kustantajan sivulle onko Milla Ollikaiselta tulossa uutta romaania. Ei tarvitse odottaa kuin syksyyn, jolloin ilmestyy toinen romaani Vesiraukka. Kristiina ”Krisse” Kuha ja Erika Kunnas palaavat Lappiin. Tiedänpä ainakin jo yhden dekkarin, jonka aion syksyllä ostaa. 

Milla Ollikainen: Veripailakat, Like, 2013
Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen
Mistä hankittu: ennakkokappale kirjakaupalle

torstai 12. kesäkuuta 2014

Armon piiri

Dekkariviikon aloitin yöpöytäkirjapinosta valitsemallani Jørgen Brekken Armon piiri-romaanilla.
Kirjan tarinassa liikutaan Norjassa 1520-luvulla sekä 2000-luvulla Amerikassa ja Norjassa.

Prologissa kuvataan äidin ja pojan kuolema nykyajassa – kirjan lopussa selviä keitä he olivat.
Tarina alkaa Bergenissä vuonna 1528. Kerjäläismunkki etsii parturia ja haluaa häneltä parturin veitset. Muutaman sivun jälkeen palaamme toisessa kappaleessa nykyisyyteen, Richmondiin Amerikassa vuonna 2010. Edgar Allan Poe-museon Efrahim Bond kohtaa museossa uhkaavan miehen. Miten hänen käy, sen saa tietää hiukan myöhemmin. Kolmannessa luvussa hypätään Trondheimiin vuonna 2010. Gunnerus-kirjaston turvallisuuspäällikkö Jon Vatten lähtee kotoaan työpaikalleen, jossa tapaa uuden työntekijän, kirjastonhoitaja Siri Holmin. Hän tulee Gun Brita Dahlen tilalle, joka on lähdössä toisiin työtehtäviin. Jälleen kirjailija antaa vain muutaman sivun vihjeitä Gunnerus-kirjaston tapahtumista. Palataan jälleen Trondheimiin vuodelle 1528 kerjäläismunkin pariin, mutta vain sivun verran. Kirjailija antaa vain pieniä johtolankoja mitä silloin on tapahtunut – on mahdotonta jättää kirjaa kesken, sillä haluan tietää mitä sitten tapahtui.
Neljännessä luvussa palataan takaisin vuoteen 2010 Trondheimissa. Jon Vatten ja Gun Brita Dahle keskustelevat ja nauttivat punaviiniä kohtalokkain seurauksin.
Seuraavassa luvussa ollaan jälleen Edgar Allan Poe-museossa Richmondissa Amerikassa. Museon siivoja tekee kaamean löydön. Vain pari sivua ja jälleen hypätään Trondheimin tapatumiin samana vuonna 2010. Jon Vattenin käyttäytyminen herättää epäilyksiä – mitä on tapahtunut Gunnerus-kirjastossa. Kirjan tarinassa kuljetaan siis kokoajan kahden aikakauden ja kahden maan tapahtumien välillä. 
 
Avainsana järkyttäviin tapahtumiin ovat Johanneksen kirja ja parturin veitset. Norjalainen poliisi Odd Singsaker ja amerikkalainen poliisi Felicia Stone päätyvät Norjassa tutkimaan yhdessä kammottavia murhia. 
 
Minua kiehtoi erityisesti vanhat kirjat, museot ja yliopistot. Järkyttävintä oli lukea siitä miten murhat tehtiin – en pystyisi katsomaan kirjasta tehtyä elokuvaa.
Minä en kyllä aavistanut kuka oli murhaaja... kirjailija onnistui ainakin minun kohdallani pitämään jännityksessä loppuun saakka.

Aion ehdottomasti ostaa Jørgen Brekken Uneton-romaanin, jossa norjalainen komisario Odd Singsaker tutkii jälleen murhaajaa. Tässäkin tarinassa kuljetaan nykyajassa ja 1760-luvulla. Olen tykästynyt näihin romaaneihin, joissa liikutaan eri vuosituhansilla. 

P.S. Kuinka sattuikaan tässä viime päivinä olla uutisissa miten oli tutkittu vanhojen kirjojen kansia/selkämyksiä ja todetttu että mistäs ne olikaan tehty.... 

   Jørgen Brekke: Armon piiri, Johnny Kniga, 2011
suomentanut: Katriina Huttunen
(norjal. alkuteos Nådens omkrets, 2011)
Kirjan päällys: Mika Tuominen
Mistä hankittu: ennakkokappale kirjakaupalle 

 

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Talo jalavan varjossa

Talo jalavan varjossa (Howards End) kuvaa sisarusten Margaret (Meg) ja Helen Schlegelin (rakkaus)elämää 1900-luvun alussa Englannissa. Tarina alkaa Helenin kirjeillä Meg-siskolleen Howards Endistä. Helen on menossa naimisiin Paul Wilcoxin kanssa. Asia tulee yllätyksenä Margaretille ja Juley-tädille. Juley-täti lähtee Howards Endiin selvittämään asiaa. Juuri kun Juley-täti on jo lähtenyt kohti Howards Endiä, saa Margaret sähkösanoman Heleniltä ”Kaikki on ohitse. Toivon etten olisi kirjoittanut mitään. Älä kerro kenellekkään.”

Helen palaa Juley-tädin kanssa kotiin. He eivät kuitenkaan pääse eroon Wilcoxeista. Schlegelin naapuritalossa on huoneisto, joka on Wilcoxien hallussa. Rouva Wilcox vierailee Schlegelien luona. Vierailun jälkeen Margaret päättää kirjoittaa kirjeen rouva Wilcoxille, että ei olisi sopivaa tavata enää. Toisin kuitenkin käy. Margaret ja rouva Wilcoxin erikoinen ystävyys alkaa tästä ja kestää rouva Wilcoxin kuolemaan saakka. Rouva Wilcox ”testamenttaa” Howards Endin Margaretille, mutta Wilcoxit eivät aio tästä Margaretille kertoa. 

Parin vuoden kuluttua Wilcoxit palaavat jälleen sisarusten elämään. Margaret menee naimisiin herra Wilcoxin kanssa.
Pienen sattuman kautta sisarusten elämää koskettaa Leonard Bast, joka vaikuttaa myöhemmin hyvin ratkaisevasti Helenin elämään.
Miten käy Helenin, Margaretin ja Howards Endin – saako Margaret tietää mitä rouva Wilcox oli toivonut.
Kirjan tarinassa ihailin Margaretia, joka ei antanut herra Wilcoxin määrätä elämästään, vaikka tuohon aikaan miehet lähes tulkoon omistivat vaimonsa.

Nyt on kaikki Forsterin suomennokset luettuna, täyteneen katsoa saisiko kirjoista tehdyt elokuvat lainattua kirjastosta.

E.M. Forster: Talo jalavan varjossa, WSOY, 2.p., 1992 (1.p., 1953)
suomentanut: Eila Pennanen
(engl. alkuteos Howards End, 1910)
Mistä kirja hankittu: lainattu Ilmajoen kunnankirjastosta

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kuvanveistäjän tytär

Pieni, suuri romaani kuvanveistäjän tyttären lapsuudesta. Tämä romaani kuten myös viime kesänä lukemani Kesäkirja on niitä romaaneja, joita haluaa lukea yhä uudelleen. Tove Janssonin romaanit antavat jokaisella lukukerralla lisäoivalluksia. Ihailen hänen kaunista kieltä, jossa on luettavissa ”pikkumyymäinen” ironia. Suomennoksessa voi sanoa ihailevansa yhtä lailla suomentaja Kristiina Kivivuoren käännöskieltä. Muumikirjat ovat minulla luvussa ensimmäistä kertaa alkuperäiskielellä. Jossain vaiheessa aion myös nämä Tove Jansson ”aikuisromaanitkin” lukea ruotsiksi.
Kuvanveistäjän tyttäressä sekoittuu elävän elämän kuvaukset taiteilijavanhempien työskentelystä heidän ystävien vierailuihin, fantasiakuvauksiin jäävuoresta, lumesta, kivestä ja lentämisestä.

Koko talo hukkui kuusaman ja villiviinin peittoon, ja kuistin seinät muodostuivat pienistä ruusuista jotka osasivat kiivetä” (s. 7)

”Minun äidilläni on iso tumma tukka, se valahtaa ympärille kuin pilvi, se tuoksuu hyvälle, se tuo mieleen kirjan surulliset kuningattaret” (s. 18)

Jäävuoreni oli kuin rikkinäinen kruunu. Toisella puolella oli soikea luola, joka oli aivan vihreä, ja sen edessä oli jääkalterit” (s. 39)

Oikein maalatussa metsässä kaikki on suunnilleen samanväristä, sammal, puunrungot ja oksat, se on jotakin lempeää ja totista harmaan ja ruskean ja vihreän välimailla mutta vihreää on ihan vähäsen vain” (s. 47)

Meri, saari ja taide ovat ne elämän eväät, jotka Tove lapsuudessa saa. 

Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär, WSOY, 1980
suomentanut: Kristiina Kivivuori
(ruotsl. alkuteos Bildhuggarens dotter, 1968)
Päällyksessä Viktor Janssonin ateljee Katajanokalla
Kuva: Per Olov Jansson
Mistä hankittu: tilattu nettiantikvariaatista

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Tammettu virta

Pitkästi kuljin Tammettua virtaa – huhtikuusta kesäkuuhun. Päätalon Kallen elämää 20-luvun lopusta 30-luvun alkuun kuvattiin monisanaisesti ja murrerikkaasti. Jokin kumma voima vei virran mukana eteenpäin, vaikka toisinaan en jaksanut pariakymmentä sivua enempää lukea kerralla. 

Kallen elämää varjostaa niin isän mielen sairaudet kuin Arvi-sedän pitkä sairastelu. Korttipirukin iskee Kalle-poikaan ja hän joutuu hankkimaan korttivelkojansa varten rahaa vilunkipelilläkin. Isältä saaman kellonsakin joutuu velkojen maksuksi antamaan. Miten lie tulevaisuudessa Kallen kortinpeluun käyvän...

Kallen sisarukset kasvavat. Martta käy myös koulua ja Mannestakin kasvaa pikkumies. Eeti-siskokin on jo oppinut kävelemään. Sisarukset saavat jälleen yhden pikkusiskon, Tertun.
Kallen Muori kuolee ja kovasti koskee myös kun isä myy Peni-hevosen ja Tessa-koiran.

Tärkeitä hetkiä ovat Kallelle, kun pääsee isän mukana savottahommiin. Kalle saa palkkaakin, vaikka jo ennakkohon käy ostamassa elämänsä ensimmäisen polkupyörän.
Autokyydilläkin Kalle pääsee. Nykyaikana saattaisi hevoskyyti olla se suurempi elämys lapsille :) 

Pitkästi sitä Kallen uutta kotitalon osaa tehdään - kirja alkaa uuden pirtin hirsistä ja päättyy Herkon sairashoureiluun uuden pirtin puolella.

Kallen koulunkäynti on vaihtelevaa – kovasti hän yrittää päästää joulujuhlan lauluohjelmaan. Ensimmäinen joulujuhla saa Kallen surulliseksi – ei joululahjaa eikä joulukorttia keneltäkään, vaikka hän niitä joulukortteja laittoi kavereille.
Kalle on ymmärtääkseni tässä kirjassa 9-11-vuotias. Paljon joutuu jo lapsuudessaan Kalle näkemään ja kokemaan – Mäkelän talon ryyppy- ja kortinpeluut, veriset tappelun jäljet. Poikien kanssa viinanmaistelut leikkiensä lomassa. Isä lupaa Kallelle Oulun reissun, mutta käykin siellä ilman Kallea - lupauksen rikkominen koskettaa Kallea syvälle sydämeen. Onhan Kalle hyvin herkkä poika, vaikka sellainen pojanviikarikin osaa olla.
Kuitenkaan Kallesta ei tule hulttiopoikaa, vaan hän tykkää lukea kirjoja naapuritaloissa. Ja tekee kotitöitä todella paljon näin nykymittapuun mukaan, vaikka Kallen omat vanhemmat ovatkin toisinaan eri mieltä.

Muorin kuoltua Ukkeli kortteeraa vuoron perään sukulaisten luona ja näin myös Kallen kodissa. Ukkeli on kova työmies vaikka onkin lähes näkönsä menettänyt. Ukkelin touhailut ja puheet saavat hyvälle mielelle.

Kirja päättyy surullisin mielin, miten käy isä-Herkon ja perheen kun edessä näyttävät olevan ankeat ajat niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Seuraavan kirjan nimi Kunnan jauhot jo antaa aavistuksen...

Iijoki-sarjan kimppalukuhaastee löytyy Kirjavan kammarin-blogista. Sieltä voi lukea Päätaloa lukeneitten kommentteja - ja sinne voi myöhemminkin kommentoida, minäkin tuli tämän kakkososan kanssa hiljalleen perässä :) 

Kalle Päätalo: Tammettu virta, Gummerus,1972
Mistä hankittu:  lainattu Lapuan kaupunginkirjastosta

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Muistisairauden kanssa - Alzheimer arjessa

Tässä kirjassa Alzheimerin tautia tarkastellaan otsikon mukaisesti osana jokapäiväistä arkielämää” (s.9)
Kirjan sisältämä tieto on koottu kuten mosaiikkiteos, palasia sieltä ja täältä, monista kokemuksista vaikeasti muistisairaiden hoitotyössä, omaisten ja sairastuneiden omista kertomuksista ja lukuisista alan artikkeleista” (s. 9-10)
Kirjan on kirjoittanut Pirkko Telaranta. Hän on toiminut sairaanhoitajana muistisairaiden hoitotyössä ja heidän omaistensa ja ammattihenkilöstön kouluttajana.

Johdannossa kerrotaan lyhyesti Alzheimerin taudin historiasta ja pohditaan ihmisen vanhenemista ja miten siihen asennoidutaan.

Ensimmäinen osa käsittelee Alzheimerin taudin aiheuttajia, esiintyvyyttä ja oireita. Kirjassa on myös mukana Muistikysely potilaalle ja Muistikysely läheiselle.

Toinen osa käsittelee Dementiaoireita ja niiden etenemistä. Alzheimerin tauti luokitellaan varhaiseksi, lieväksi (kutsutaan myös nimellä lievä dementia), keskivaikeaksi (keskivaikea dementia) ja vaikeaksi (vaikea dementia) Alzheimerin taudiksi.

Kolmas osa käsittelee Mieliala- ja käytösoireita. Neljäs osa käsittelee Sosiaalisia suhteita työikäisen ja vanhuksen sairastuessa.
Nämä kaksi osaa antoivat minulle hyvin paljon tietoa miten suhtautua Alzheimerin tautia sairastaviin ja ymmärrystä myös heidän läheisilleen.

Viides osa käsittelee miten selvitä kotona eriasteisten Alzheimerin tautien kanssa. Kuudes osa käsittelee Hoitomuotoja ja -paikkoja sairauden edetessä.
Kirjasta saa kattavan katsauksen minkälaisia hoitomuotoja ja -paikkoja on Suomessa – asuinpaikkakunnalta saa tarkemmin tietoa, mitä ko. paikkakunnalla on vaihtoehtoina.

Seitsemäs osa käsittelee Dementoituvan ihmisen oikeuksia. Kahdeksas osa käsittelee Tukimuotoja sairastuneelle ja hänen läheisilleen.
Yhdeksäs osa käsittelee Muistisairaan eli dementoituvan ihmisen etujen valvomista.
Eevan ja Petterin elämänlaatumalli. Nettisivut Alzheimeria sairastavasta Eevasta ja hänen omaishoitaja-avomiehestään Petteristä. Tietoa ja tukea sairauteen. Sivulta löytyi myös muutenkin elämäniloista voimaa kaikkien elämään, suosittelen vierailemaan sivustolla!

Kirja on pintaraapaisu Alzheimerin tautiin, hoitomuotoihin, tukimuotoihin ja muistisairaan ihmisen oikeuksiin, mutta kirja antaa hyvät tiedot mistä saada lisätietoa kuten esim. Muistiliitto, Omaishoitajat ja läheiset ry, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto, Vanhustyön keskusliitto ja Punainen Risti (ystävätoiminta).

Pirkko Telaranta suosittelee myös luettavaksi seuraavia kirjoja:
Richard Taylor: Alzheimerin kanssa. Minun tarinan, Edita, 2008
Hanna Jensen: 940 päivää isäni muistina, Teos, 2013
Härmä ja Granö: Työikäisen muisti ja muistisairaudet, WSOY Pro, 2011
Lisa Genova: Edelleen Alice, WSOY, 2011


Pirkko Telaranta: Muistisairauden kanssa – Alzheimer arjessa, Auditorium, 2014
Kannen suunnittelu: Heikki Kalliomaa
Mistä hankittu: arvostelukappale kustantajalta

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Omavaltaista menettelyä - romaani rakkaudesta

Ester, runoilija ja esseisti oli elänyt kolmetoista vuotta elämästään vakaassa ja sopusointuisessa suhteessa mieheen, joka sekä antoi hänen olla rauhassa että tyydytti ruumiillisia ja henkisiä tarpeita. Sitten hänelle tuli puhelu.
Esteriä pyydettiin pitämään esitelmä taiteilija Hugo Raskista – taiteilijasta, jonka uraa hän ja avopuolisonsa Per olivat kiinnostuneena seuranneet.
Esterin elämä muuttuu hänen tavatessaan Hugo Raskin. Huuma ja ihastus valtaa Esterin mielen.
Raastavaa rakkautta, syvällisiä keskusteluja ja kuitenkin Hugo osoittautuu jollakin tavoin hyvin itsekeskeiseksi ja pinnalliseksi ihmiseksi – hänen arvonsa ovat ristiriitaisia ja naiivejakin.
Platonin tuolin idea, oikeusesteetikko, seurausesteetikko, Camusin Kapinoiva ihminen – niin paljon vajavuutta minun filosofian tiedoisssa. Tiedän vain nimeltä Platonin ja Camusin. Tämän kirjan kertomus avautuisi vielä paremmin, kun olisin lukenut Platonia ja Camusia ja opiskellut filosofiaa.
Kirjan kertomuksessa mainitaan Jan Myrdalin Maj. En kärlek. Ester kuvailee kirjan kieltä kiinnostavasti, tekisi mieli itsekin lukea kyseinen teos.

Kaksi pientä virkettä, ja ahdistus haihtui taivaan tuuliin” (s. 53). Ester yrittää olla vahva ja onnistuukin siinä, kunnes Hugon jokin sana saa hänet jälleen verkkoon.

Kun rakastaa ja saa rakkaudelleen vastakaikua, ruumis on kevyt. Päinvastaisessa tilanteessa kilo painaa kolme kiloa. Orastava rakkaus on tanssia, mikä synnyttää epäröintiä pelokkaissa, kokeneissa ja kaukaa viisaissa. Ja niissä, jotka eivät olleet poikkeuksellisen toivekkaita kuten Ester” (s. 65)

Uskaltaisinko enää rakastua uudelleen, jos elämäni mies katoaisi tavalla tai toisella elämästäni.... toisaalta vakaassakin parisuhteessa on hetkiä, kun tulee tunne, ettei saa haluamaansa vastakaikua rakkaudelleen – ehkä itsekään ei sitä sillä hetkellä osaa antaa.
Kirjan tarinan halusin lukea sivu sivulta eteenpäin, halusin tietää miten Ester selviää – milloin hän pääsee irti vai pääseköhän kokonaan koskaan irti...
Kirjassa on voimakkaita tunteita riippuvuudesta, joita olen itsekin nuoruudessa useamman vuoden kokenut. Jollakin tavoin samaistuin Esteriin, vaikka tällaisesta suhteesta olen päässyt eroon jo vuosikymmeniä sitten. 

Vaikka Hugon persoona ja tietynlainen välinpitämättömyys ärsytti, silti kirjan tarina kiehtoi ja jaksoin lukea Esterin ja Hugon repliikkejä - monenlaisten tunteiden vallitessa.  Välillä teki mieli sanoa "Ester ei kannata takertua!"

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä - romaani rakkaudesta, Siltala, 2014
suom.  Sanna Manninen
(ruotsl. alkuteos Egenmäktigt förfarande - en roman om kärlek, 2013)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjastosta