tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kuvanveistäjän tytär

Pieni, suuri romaani kuvanveistäjän tyttären lapsuudesta. Tämä romaani kuten myös viime kesänä lukemani Kesäkirja on niitä romaaneja, joita haluaa lukea yhä uudelleen. Tove Janssonin romaanit antavat jokaisella lukukerralla lisäoivalluksia. Ihailen hänen kaunista kieltä, jossa on luettavissa ”pikkumyymäinen” ironia. Suomennoksessa voi sanoa ihailevansa yhtä lailla suomentaja Kristiina Kivivuoren käännöskieltä. Muumikirjat ovat minulla luvussa ensimmäistä kertaa alkuperäiskielellä. Jossain vaiheessa aion myös nämä Tove Jansson ”aikuisromaanitkin” lukea ruotsiksi.
Kuvanveistäjän tyttäressä sekoittuu elävän elämän kuvaukset taiteilijavanhempien työskentelystä heidän ystävien vierailuihin, fantasiakuvauksiin jäävuoresta, lumesta, kivestä ja lentämisestä.

Koko talo hukkui kuusaman ja villiviinin peittoon, ja kuistin seinät muodostuivat pienistä ruusuista jotka osasivat kiivetä” (s. 7)

”Minun äidilläni on iso tumma tukka, se valahtaa ympärille kuin pilvi, se tuoksuu hyvälle, se tuo mieleen kirjan surulliset kuningattaret” (s. 18)

Jäävuoreni oli kuin rikkinäinen kruunu. Toisella puolella oli soikea luola, joka oli aivan vihreä, ja sen edessä oli jääkalterit” (s. 39)

Oikein maalatussa metsässä kaikki on suunnilleen samanväristä, sammal, puunrungot ja oksat, se on jotakin lempeää ja totista harmaan ja ruskean ja vihreän välimailla mutta vihreää on ihan vähäsen vain” (s. 47)

Meri, saari ja taide ovat ne elämän eväät, jotka Tove lapsuudessa saa. 

Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär, WSOY, 1980
suomentanut: Kristiina Kivivuori
(ruotsl. alkuteos Bildhuggarens dotter, 1968)
Päällyksessä Viktor Janssonin ateljee Katajanokalla
Kuva: Per Olov Jansson
Mistä hankittu: tilattu nettiantikvariaatista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti