keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Taidenäyttelyn avajaiset ja kesää Kauppakadulla

Jokilaakson matkailupuutarhan ympäristössä sijaitsee kaunis Sööstetin talo. Nimensä talon on saanut Anna Sjöstedtin (1885-1965) mukaan. Hän oli Lapuan emäntäkoulun johtaja 1907-1952.
Lapuan Taiteilijaseuran kesänäyttelyn avajaiset olivat tiistaina 24.6.2014.  Minäkin rohkenin mennä ensimmäistä kertaa taidenäyttelyn avajaisiin. En tiedä miksi olen arastellut mennä aikaisemmin, vaikka avajaisiin on ollut tervetullut jokainen (kutsu on siis ollut joko paikallisessa lehdessä tai kaupungin tapahtumat-listalla).
Tervetulotoivotusten, alkuskoolauksen ja pienen makean ja suolapalan jälkeen ihastelin taiteilijoiden teoksia.

Mieleeni jäi Johanna Sippolan  Kesä II-maalaus kauniin sinisellä taustalla valkoinen pyöreä pöytä ja kaksi valkoista tuolia, vihreä kyönnös.  Koivikko-maalaus, jossa kuvattiin koivuja ihastuttavilla vehreillä sävyillä.  Väreilyä-maalaus  kauniine värisävyineen.  Näistä maalauksista saa värivoimaa elämään.
Teija Takalan lasiteos Salattu oli harmaine ja mustine sävyineen sykähdyttävä.
Timo Suvannon Lintujen iltakirkko veistos on koskettava - yksi valkoinen lintu harmaita lintuja ympärillään. 
Rauno Lepistön Joen jää sulaa-piirrustuksissa oli jotain herkkää, joka kosketti - onhan joki minulle tärkeä kaikkina vuodenaikoina.
Annamari Manninsen Lähde-akvatinta oli kaunis lähteeseen kurottuvine käsineen.  Lähde merkitsee minulle lapsuuden muistoja ja jotakin taikamaistakin lähteen ympärillä on.
Anu Rantalan No Fear-maalausta katsoessa tuli turvallinen olo - kahden ihmisen pelkistetyt ääriviivat.
Taina Syrénin Näkyyks mua-maalaukset olivat hellyttäviä - piileskelevät seeprat, jotenkin minulle tuli Nalle Puhin Ihaankin olemus mieleen.
Minna Rajalan Syvyydessä-maalauksen tumma sinisyys oli vaikuttava - teosta katsoessani oli mystinen tunne.
Minulle taidenäyttely on elämys muodoista, väreistä, materiaaleista, erilaisista tekniikoista.  En välttämättä erota eri taidemuotoja  (näyttelyiden esite on hyvä apu) ja monesti katson teoksia ensin siten, että en halua tietää minkä nimiseksi taitelija on sen nimennyt.  Haluan näin antaa omalle mielelleni täyden vapauden tulkita teos omalla tavallani - olen siis maallikko-taiteen ystävä, en taidekriitikko (kuten en ole kirjallisuuskriitikkokaan).

Tiistai-illalla oli myös tämän kesän ensimmäinen Kesää Kauppakadulla-tapahtuma. Hiukan kylmästä säästä huolimatta (ei sentään vettä satanut) poljin polkupyörällä Sööstetin pihasta Pyhälahden aukiolle Lapuanjoen rannalle.
Alma-klovnilla oli pellen punainen nenä kateissa

Lapualaisten nuorten musiikkiesitys


Leuanlonksuttajat - hauska Muistiyhdistyksen projektoima esitys



Teatteri Lapuan Etelä-Pohjanmaan Nyt-revyyn esittelyä - tämän kesän hauskin kesäteatteriesitys!

Lapualaista naisenergiaa - TimeIt  (eli Taimit)

Kirjasto tuli keskelle kaupunkia.  Moni kaupunkilaasista kävi ensimmäistä kertaa kirjastoautossa.  Minulle kirjastoauto toi mieleen oman kotipaikkakunnan kirjastoautokäynnit sekä sen ajan, kun ajoin itse kirjastoautoa.


Anna Sjöstedt (1885–1965)
Anna Sjöstedt (1885–1965)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti