keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kastehelmi

Tälle aamulle tarvitsin lohduttavaa lukemista.  Poimin kuvakirjan kirjahyllystäni, Astrid Lindgrenin teosten kohdasta.

Riitta-Kaisa on pikkuinen tyttö, joka haaveilee lelukaupan ikkunassa olevasta nukesta. Vanhemmilla ei ole rahaa ostaa tyttärelleen nukkea - kaikki torimyynnillä ansaittu raha tarvitaan ruokaan. Silti Riitta-Kaisa jaksaa unelmoida nukesta - omasta haaveesta.

Eräänä päivänä Riitta-Kaisa jää kotiin vanhempien jälleen lähtiessä torille myymään vihanneksia.  Riitta-Kaisan kodin kohdalla on veräjä, jonka avaamisessa hän auttaa ohi kulkevaa ukkoa. Ukolla ei ole antaa rahaa palkaksi, mutta hän antaa Riitta-Kaisalle pienen kultajyvän. Ukko kehottaa Riitta-Kaisaa istutattamaan jyvän puutarhaan ja kastelemaan huolellisesti joka päivä - saat nähdä jotain hauskaa.  Riitta-Kaisa istuttaa jyvän maahan ja kastelee sitä joka päivä huolellisesti.
Eräänä päivä maasta pilkistää punainen lakki.  Riitta-Kaisa ei osannut mitenkään arvata, mitä sieltä kasvaa.  Vanhemmatkin olivat hyvin hämmästyneitä kultajyvästä kasvaneesta nukesta.

Riitta-Kaisa antaa nukelle nimeksi Helena, mutta ennen nukkumaan menoa, nukke herää eloon ja kertoo nimensä olevan Kastehelmi.  Nukke on niin salaperäinen, että vain Riitta-Kaisa kuulee Kastehelmen puheen ja vain hän tietää, että nukke syö oikeasti erityisesti Riitta-Kaisan paistamia lettuja.

Kaksi vuotta on Kastehelmi ollut Riitta-Kaisan seurana. Joka kerta kun hän kuulee hevosen lähestyvän veräjää, ryntää Riitta-Kaisa katsomaan, olisiko pieni ihmeellinen ukko jälleen tulossa. Hän tahtoisi niin mielellään kiittää ukkoa kauniista nukestaan. Mutta koskaan ei ukko näy.

Satu tuo minulle voimaa uskoa unelmiini, vaikka juuri tällä hetkellä tuntuu, että ne murskaantuvat byrokratian lakien rattaisiin.  Ehkä se pieni kultajyvä löytyy ja kasvaa, kun vain sinnikkäästi jatkan sen kastelemista.

Astrid Lindgren: Kastehelmi, WSOY, 2003
kuvitus: Pija Lindenbaum
suomentanut: Laila Järvinen
(alkuteos ruotsl. Mirabell, 1949; kuvitettu 2002)
Mistä hankittu: ostettu INFO- kirjakaupasta 2003

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti