tiistai 30. syyskuuta 2014

Kirjaostoksilla syyskuussa - kuinkas sitten kävikään

Kun byrokratian rattaat jumittaa lakisääteisen elantosi virheellisen käsittelyn ja tiedonannon vuoksi, iskee totaalinen paniikki.  Miten selviydyn tästä kuukaudesta? Kauanko käsittely kestää? Silloin ei  ole varaa lähteä naapurikaupungin antikvaariin kirjaostoksille, kuten syyskuun alussa suunnittelin tekeväni.  Niinpä tämä suunniteltu kirjaostosreissu siirtyy tulevaisuuteen ja "tylsästi"  kirjoitan syyskuun kirjaostoksestani, joka tuli minulle kuin "manulle illallinen".

Keväällä liityin Pieni Esikoiskirjakerhoon.  Halusin saada uutuskirjoja helposti kotiin kannettuna. Halusin tutustua uusiin kirjailijoihin.  Uutuusesikoiskirja siis lähetetään noin kerran kuukaudessa postitse.  Ja sen voi toki ennakkoon peruuttaa, mikäli ko. esikoiskirjaa ei halua.  Kirjojen hinnat ovat noin 25-30 euroa/teos.
Syyskuun jäsenkirjana oli Sami Majalan Riivaja (Gummerus 2014)


Kirjan mukana tulee aina kiva jäsenkirje, jossa esitellään kuukaudenkirja. Kirjeessä on myös kirjailijan tervehdys.  Samaisessa jäsenkirjeessä kerrotaan myös mikä on seuraava jäsenkirja.  Lokakuussa ei jäsenkirjaa tule, koska esikoiskirjoja ei ilmesty loppuvuodesta enää niin paljon kuin alkuvuodesta. Marraskuussa kuitenkin on mahdollista saada Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittavan teoksen, mikäli se ei ole ollut jo valikoimassa. Jännityksellä jään odottamaan saammeko vielä tänä vuonna yhden PEK:n jäsenkirjan vai onko seuraava sitten vuoden 2015 esikoiskirja.

Kirjan ostaminen on minulle sydämen asia ja ammatienikin puolesta, haluan tukea suomalaista kirja-alaa.  Juuri nyt kirjasto on taloudellisen tilanteemme vuoksi se ykköspaikka, mistä kirjat luettavaksi hankin.  Toivottavasti asiani käsittely saa myönteisen päätöksen, että voin jatkaa työllisyyttäni parantavaa opiskelua ja samalla parantaa työnhakumahdollisuuksia jo nyt.  Silti pelkään että kuulun siihen 1%.n joukkoon,  jolle ei tämä omaehtoinen opiskelu onnistu.  Tuskaiset päivät ovat edessä ja motivaatio opiskeluun juuri nyt on hiukan hakusassa - jos kaikki onkin turhaa...
Opintotuen ja opintolainan avulla ei ole mahdollista asuntovelkaisen, perheellisen, pätkätyöpuolison kanssa asuvan vain opiskella....
Unelmani vuodelle 2015 olisi opiskelupaikka ja työpaikka, jonka tuloilla voisin silti jatkaa opiskelua, enkä tarvitsisi enää työttömyysturvaa....
Ja voisin käydä edes silloin tällöin kirjaostoksilla muuallakin kuin netissä.

Osallistuin kirjabloggareiden Kirjaostoksilla-haasteeseen 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti