keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Mirdja (lukupäiväkirja)



Mirdjan voimakas rakkauden ja rakkaudettomuuden taistelu vie hänet hulluuteen. Tarina on surullinen, mutta silti maagisen kiehtova - Mirdja jää ajatuksiini vielä monen viikon jälkeenkin. 

Kirjan ulkoasu
Kirjan kansi on tyyliltään sopivan hienostunut. Kaunis piirroskuva naisesta – oma mielikuvani Mirdjasta on hiukan erilainen.  Ajattelen hänet enemmän romaninaisen näköiseksi.  Kirjan nimitietojen fontti on kookas ja selkeä.  Kustantajan nimi on poikkeuksellisesti kannen yläosassa suurella fontilla.  Tummansininen tausta tuo esiin punaisella tekstillä kirjoitetun kirjan nimen.  Kansi kuvastaa 80-luvun painoksen kantta.
Kirjan kansi ei välttämättä houkuttele lukemaan, mutta kirjailijan nimi kylläkin. L. Onervan teokset ovat siellä klassikkojen lukulistallani – opiskelutehtävän myötä tuli tämä teos valittua.

7.12
Kirjan tarina sijoittuu 1900-luvun alkuun, aikaan ennen Suomen itsenäistymistä.  Pääosassa on sivistyneistö ja taiteilijapiirit.  Mirdja on nuori nainen, jonka elämäntapa aiheuttaa pahennusta ja kauhistusta nuorten miesten äitien keskuudessa. 
Mirdjaan rakastuu moni mies ja hän yrittää heitä myös rakastaa. Hänen levoton sielunsa ei kuitenkaan salli vielä pysähtyä. L. Onerva kirjoittaa Mirdjan ja miesten tunteista hyvin teatraalisesti – näin tekstin koen 2010-luvulla lukiessani.  Paljon on sanoja, joiden merkitystä en tiedä. Teksti on kiehtovan erilaista verrattuna siihen mitä olen aikaisemmin lukenut tuon ajan kirjallisuutta tai vanhempaakin (Minna Canth, Aleksis Kivi). 

”Mirdja heittäytyi vuoteelleen. Mutta hän ei saanut unta. Kaikki illan tapahtumat ja puheet tulivat hänen mieleensä. Hän muisti Einoa ja Rolfin sanoja: tuota hivuttavaa loistoa sinun silmissäsi ja hekumaa sinun käynnissäsi ei vahvinkaan mies jaksa vastustaa. Sinä olet kuin luotu bajadeeriksi! – Niin oli hän oikeastaan itsekin ajatellut. Mutta hänellähän oli todellakin kaunis ruumis!...” (s. 41)

Bajadeeri on siis temppelitanssijatar. Löysin wikipediasta baletin nimeltä La Bayadère.   Sivistyssanakirja (WSOY, 2002) selittää sanan seuraavasti: intialainen tanssijatar temppeleissä ja uskonnollisissa rituaaleissa.  Olivatko bajadeerit osittain sen ajan prostituutioita.  Mielenkiintoista olisi lukea enemmänkin näistä bajadeereista.  Täytyypä etsiä tieto vaikka Intiasta kertovista kirjoista.

”… Hän pitäisi kymmenen rakastajaa yhtaikaa ja kuluttaisi yöt rikollisissa bakkanaalijuhlissa kuumien soihtujen, sairaiden tuoksujen hirvittävän ihanassa hekumassa.” (s. 44)

Bakkanaalijuhlat ovat siis antiikin roomalaisten viininjumalan Bacchuksen mukaan nimetty uskonnollinen juhla, johon kuului runsas viininjuonti.  Myöhemmin sanaa on käytetty ylenpalttisista juomingeista opiskelijajärjestöissä.  (Sivistyssanakirja, WSOY, 2002 ja wikipedia).  Voisinpa lukea myös Katariina Mustakallion Uskonto ja yhteisö antiikin Roomassa (Gaudeamus, 2008).

Kirjan osien nimet myös jäivät mietityttämään ja etsin niiden merkitystä myös sivistyssanakirjasta. Madrigal-novelleja siis tarkoittaa sanaa madrigaali: Italiassa 1300-luvulla kukoistanutta säerakenteeltaan säännöllistä, idyllisiä aiheita suosivaa paimenrunoutta, jonka tyyli levisi muihinkin maihin.  Se on myös Italiassa 1340 syntynyt ja 1600-luvulle asti suosittu aiheiltaan maallinen 2-7 ääninen, polyfoninen ja pienen kuoron esittämä säestyksetön laulumuoto.  L. Onerva ilmeisesti kuvaa tuota laulumuotoa – onhan Mirdjalla lahjakas laulunääni, jonka hän valitettavasti hylkää mielenvaihtelujensa vuoksi.   Tämän osan kappaleiden niminä on musiikin osia kuten resitatiivi (uskonnolliseen musiikkiin liittyvä) sekä italialaisia musiikkitermejä. Osan lopussa kuitenkin kappaleiden nimet muuttuvat latinan kieliseksi kuten ylioppilaisiin ja vapun päivään liittyvä Gaudeamus igitur. En kyllä tiennyt laulun olleen alun perin latinankielinen juomalaulu. 

”- Backfisch-unelmia miehestä! Muutamat naiset pysyvät lapsina koko elämänsä iän. Tämän kaiken voi ymmärtää ja antaa anteeksi juuri siksi, että olet ”nainen”, vaikka sinä sitä sanaa niin aiheettomasti vainoat.” (s. 55) Näin sanoo Mauri Etso, yksi Mirdjan tapaamista miehistä.  Ei ollut kovin helppoa selvittää tuon ”backfisch” sanan merkitystä heikolla saksankielentaidolla, mutta ilmeisesti se on ollut ehkä hiukan halventavakin nimitys tytöistä, jotka eivät ole enää pikkutyttöjä mutta eivät vielä aikuisia naisiakaan.

”Jos me sanomme: me olemme sairaita, antakaa meille terveys, vastataan meille hymyillä: me kiitämme sinua, Jumala, ettemme ole kuin nuo dekadentit ja kadotetut, maan pilkka ja pahennus!” (s. 63) Näin sanoo rappiolle joutunut maisteri Eero Selinä Mirdjalle heidän tavatessaan ravintolassa.  Jälleen sivistyssana, jonka merkitystä en tiedä, dekadentti: dekadenssin (kulttuurin rappeutuminen) leimaama kulttuurihenkilö.

”Mutta Selinä pudisti päätään kuin epäuskoinen: - Pitäisi olla fantasti hapuillakseen avaruuksissa, joita ei tunne… ja fantastilla pitää olla innostusta, ja minä en usko siihenkään.” (s. 64) Fantasti-sanan arvelinkin tarkoittavat fantastikkoa, haaveilijaa tai haihattelijaa.  Onko tälläkin sanalla enemmän negatiivinen sävy kuin myönteinen?  Nykyäänhän fantastikko sanaa liitettäneen fantasian kirjoittajaan, mikä ei ole tietenkään negatiivinen asia. 

Jotkut vanhahtavat sanat hymyilyttivät, kuten pikkuruikkuinen J ruikku-sanasta tulee aivan jotain muuta mieleen kuin pienenpieni.

Yrjö Särkkä kuiskaa Mirjdan korvaan: ”Pirunkorento, pirunkorento” (s. 75) Sana kuvaa Mirdjaa sudenkorentona, joka ei ole yhtä hauras vaan viettelevä paholainen naiseksi. 

”Kumpi heistä kahdesta sinä yönä on pettäjä, kumpi petetty? Kumpi filisteri….?” (s. 81).  Mirjdan ja nuoren Torildin kohtaamisesta.  Filisteri tarkoittaa sivistymätöntä henkilöä tai porvaria. 

”Sinä olet kumma tyttö, egoistisessa altruismissasi, särjetyssä eheydessäsi, huolettoman ylpeässä itsetunnossasi” (s. 86) Näin sanoo Rolf Tanne Mirdjan olleessaan hänen luonaan.  Mitä tarkoittaneen L. Onerva tuolla. Mirdja on siis yhtä lailla itsekäs mutta myös epäitsekäs.

”Nytkin on hänen ympärilleen erääseen salin nurkkaukseen kokoontunut sangen vankka kantajoukko, pitkä pöydällinen väkeä, nuorta ja vanhaa, oikein niitä parhaita civiksien civiksiä. Mutta paitsi ”onkkelia”, joksi Rolfia tavallisesti toveripiirissä kutsutaan, kuuluu hyvän mallikelpoisesti kokoonpannun viftipöydän välttämättömyyksiin vielä karakteristinen kolmisointu ”Morre”, ”Morpheus” ja ”Orpheus” so. Etso, joka pitää huolen alusta ja lopusta, nimittäin tilaa ja maksaa, kalpea Selinä, joka on aina väsynyt, ja pikkuinen punakka Riku Tapela, seuran iki-iloinen improviseeraaja, joka ei ole koskaan väsynyt.” (s. 91)

Käyttäneekö L. Onervan sen ajan slangisanoja, kuten civis = kansalainen vai onko sana vain hänen elämänpiirissä käytetty.  Yritin selvittää sanaa vifti, mutta en löytänyt sille muuta tarkoitusta kuin joupotteluun liittyvä.  Ja mistä moinen ”onkkeli”-nimitys, liittyneekö se Eino Leinoon?

”Tänään ajeli Mirdja-neiti landoossa tuon puolihullun maalari Bengt Iron kanssa, viskasi eräs” (s. 92)
Landoo on siis keveät hevosvaunut, kahdet istuimet vastakkain, avattava kuomu kääntyy eteen ja taakse. 

Jotkut vanhat sanat kuulostavat melkeinpä kauniimmilta kuin nykymuodossa kuten ”inspiratsioni”
- Itse Verlaine ei olisi itseään paremmin deklamoinut! Sinusta saa laulaa, kun kuolet: ”La Finlande a perdu son Morphee” (s. 97) Näin sanoo Rolf Tanne Eero Selinälle. Deklamoida tarkoittaa siis esittää lausuntaa tai puhua mahtipontisesti ja elehtien. 

”Sillä sinun silmäsi, nuo fasineeraavat ja vaihtelevat, ne ovat pikemminkin kiveä kuin tulta.” (s. 103) Näin sanoo Bengt Iron Mirdjalle.  Fasinoiva tarkoittaa huumaavaa, kiehtovaa tai viehättävää.

11–12.12
Seuraava teoksen osa on nimeltään Lumiluodolla. Mirdja palaa setänsä luo.  Setä antaa vihdoin Mirdjalle hänen isänsä kirjoittaman kirjeen. Kirjeen myötä Mirdja lähtee tapamaan henkilöä, joka hänet toi sedän luo.  Menneisyys verho avautuu Mridjalle ja sen myötä Mirdja lähtee ulkomaille, kuten isänsä teki aikoinaan.  Hän kuitenkin palaa kotimaahansa – ehkä hänen isänsäkin olisi saattanut palata aikoinaan, jos olisi voinut.
Sitten tarinassa palataan kirjan alkuvaiheisiin. Mirdjaa pyydetään esiintymään ja laulamaan laulu nimeltä Odeliski.  Mirdja haluaisi tavata laulun tekijän Norkon, mutta tämä poistuu paikalta tapaamatta Mirdjaa. Sen sijaan Mirdja tapaa Runar Söderbergin – tästä alkaa raastava, mielipuolinen, haavoittuva elämänpituinen rakkaus. Mirjda rakastaa Runaria ja ei rakasta Runaria - koko elämänsä hän kipuilee rakkauden tunteen kanssa.   Runarin kuollessa Mirdjan mieli järkkyy yhä enemmän.   Kirjan kolmas osa onkin nimeltään Runarin rouva.
Sielunkellot on teoksen viimeinen osa – Mirdja vanheneva naisena rakastaa kuollutta Runaria, ikävöi syntymättömiä lapsiaan.  Tarina loppuu symbolisesti suolle, jonne Mirdja kävelee. L. Onerva jättää teoksen viimeisessäkin lauseessa kolme pistettä – miten Mirdjan elämä päättyy.

Tarina on surullinen – raastavasta rakkaudesta tai oikeastaan rakkaudettomuudestakin.  Jokin kumma maaginen voima tarinalla on, joka saa mieleni ajattelemaan Mirdjaa.  Millainen on nykyajan Mirdja?  Osaammeko vieläkään rakastaa?

L. Onerva: Mirdja, Otava, 8. p. 1982
(ensimmäinen painos ilmestynyt 1908)
Mistä hankittu: lainattu Kauhava kaupunginkirjastosta




lauantai 13. joulukuuta 2014

Joulun tunnelmaa opiskelukirjojen välipaloina

Kirsi Hutrin tekstit tuovat talven ja joulun tunnelmaa tässä lastenkirjassa, jossa on  tontun talvinen tarina sekä tietoa metsän eläimistä.  Tom Björklundin kauniit piirroskuvat esittävät metsän eläimet luonnollisen näköisinä. Luen tämän kirjan joka joulu, talven aloituksena.  Tänä vuonna se on antanut lohtua lumettomaan joulukuuhun.


Tämän kirjan kansi ja kuvat ovat lumoavan kauniit. Lumikuningatar on surullinen tarina, jolla kuitenkin on onnellinen loppu.  Olikohan viime joulunaikaan kun televisiosta tuli Lumikuningatar-baletti Ylen Teemalta.  Haaveeni on jonain päivänä päästä teatteriin katsomaan balettia - Lumikuningatar on yksi suosikeistani.

Christian Birminghamin lumoavat kuvat tekevät tästä kirjasta kauniin.


Anna-Mari Kaskisen runot koskettavat ja enkelikirjat ovat yksi lempikirjateemoistani.  Salli Parikan kuvitus ei aivan niin paljon minua ihastuta kuin esimerkiksi Minna Immosen. Tämän enkelikirjan luin tänään, Lucian päivän iltana.

Tämä runo kosketti minua - runot sopivat niin lapselle kuin aikuisellekin


Kirsi Hutri ja Tom Björklund: Eläinten talvi, WSOY, 2001
Mistä hankittu: ostetettu Seinäjoen INFO-kirjakaupasta 2003

Hans Christian Andersen: Lumikuningatar, Kirjalito, 2008
Naomi Lewisin uudelleenkertoma 
kuvitus: Christian Birmingham
(alkuteos engl.  Snow Queen, 1981)
suomennos: Eeva-Liisa Järvinen
Mistä hankittu: ostettu Kauhavan INFO-kirjakauppa 2010

Anna-Mari Kaskinen ja Salli Parikka: Lapsen oma enkelikirja, Kirjapaja, 2004
Mistä hankittu: ostettu Kauhavan INFO-kirjakauppa 2006

torstai 4. joulukuuta 2014

Luku- ja opiskeluhaasteita

Marraskuussa oli lukuhaasteena lukea joka päivä  kolmisenkymmentä sivua kaunokirjallisuutta. Tästä haasteesta en selvinnyt läheskään joka päivä - luin välillä oppikirjoja, tietokirjoja, aikakauslehtiä ja sanomalehtiä.  Saattoipa jokin päivä mennä niinkin, että ainut teksti mitä lueskelin olivat facebook-päivitykset :)

Marraskuiset kaunokirjalliset lukuhetkeni sisälsivät:
Sanni Antelo: Ihmeelinen taulu 56 sivua
Frank McCourt: Seitsemännen portaan enkeli  152 sivua/398, jäi kesken lukupiirikirja
Orvokki Autio: Kotipesä 251 sivua
Etelä-Pohojalaanen vitsiceeree (äänikirja)
Jouni Hynynen: Paskapuhetta (äänikirja, 2 cd:tä) jäi kesken
Sirpa Kähkönen: Kuu taskussa 299 sivua
 Miguel de Unamuno: Pyhän miehen uhri 111 sivua
Lasse Lehtinen: Hiihtävä hautaustoimisto 221 sivua
Johann Ludvig Runeberg: Vänrikki Stålin tarinat: jälkimmäinen kokoelma 145 sivua

Nelisenkymmentä sivua päivää kohti kaunokirjallisista lukuhetkistäni kertyi kuitenkin. Kirjastoalan opiskeluuni kuuluu tammikuussa Kirjallisuusseminaari lähipäivillä Oulun ammattikorkeakoulussa. Meille on annettu lista kirjoista, joista olisi luettava vähintään kymmenen kirjaa. Minä haluaisin lukea kaikki 20 kirjaa, mutta en taida ehtiä :) Toki voin lukea niitä sitten vielä kirjallisuusseminaarin jälkeenkin.  Olen tehnyt kalenteriini jokaiselle päivälle merkinnät mitä kirjaa luen minäkin päivänä 100 sivua.  Kirjaseminaarikirjojen lisäksi luen muihin oppiaineisiin liittyvää kirjallisuutta ja sitten on kesken muutama muukin romaani.  Joka päivälle olen merkinnyt kaksi kirjaa, mistä on luettava 100 sivua. Melkoinen urakkaluku on menossa, mutta näinhän minä olen lukenut muutenkin - monta kirjaa kesken yhtäaikaa.  Saapi nähdä tuleeko jonkun kirjan kohdalla käymään niin, että en malta laskea kirjaa kädestäni ennenkuin se on loppuun luettu.  Aikatauluni opiskelujen ja muun elämän kanssa ei nyt kuukauteen sitä kyllä salli - paitsi joulupäivinä :)

Pari opintojaksoa on jo loppuun suoritettu tältä syksyltä, kirjastojen tietojärjestelmät ja Tietotekniikka työvälineenä 2/Excel. Opintopisteitä on nyt kasassa ensimmäiset 7 :). Loppusuoralla alkaa olla Kirjaston kokoelmatyö, Bibliotekssvenska ja Kultuurin instituutiot.  Asiantuntijaviestinnässä kirjoitan raporttia aiheesta Kirjastojen tulevaisuus, josta omaksi aiheeksi valitsin Kirjastoautojen tulevaisuus. Ensi viikolla on  Suomen kirjastohistorian tentti, joka tehdään ns. akvaariotenttinä eli meille annettiin tenttikysymykset valmiiksi ja niihin saa vastata etukäteen. Mutta jokaisessa tehtäväkohdassa on kolmisen tehtävää ja vain yksi niistä tulee tenttiin/kohta.  Teemme siis kolmenkertaisen kirjoitustyön tätä tenttiä varten. Aiheet ovat hyvin mielenkiintoista, eikä joka kohdassa tarvitse tehdä pitkää vastausta, 1 A4 riittää :)  Yhteiskunnnan tenttiin on luettavana yksi kirja ja opiskelukaverin kanssa tehdään vielä parityönäkin essee suomalaisesta yhteiskunnasta. Minulla riittää näiden tehtävien lisäksi ylimääräistäkin opiskeltavaa.  Kevään 2014 opinnot pyrin saamaan kesään mennessä suurimman osan tehtyä (tulin siis tähän KIRSuomi-verkkoryhmään vasta syksyllä), mahdollisimman vähän jätän syksylle 2015. Tietotekniikka työvälineenä 1 nauhoitettuja luentoja powerpointista ja wordista kuuntelen joka päivä, että saan ne kuunneltua ennen joulua :) Tehtävien ja tentin suorittamisen sovin opettajan kanssa kevääksi tai viimeistään syksyksi 2015.  Länsimaisesta kirjastohistoriasta ja kirjaston työympäristöstä teen esseetehtävät  vielä joulukuun loppuun mennessä.  Muista kevään opinnoista en ole vielä ehtinyt opettajien kanssa sopimaan. 

Nuortenkirjahaasteeseenkin liityin, vielä en ole päässyt sitä aloittamaan,  mutta jos tänään saisin aloitettua Kirjoittaryhmän ohjaajani Jussi Matilaisen nuorten kirjasta Cool vai ei.

Joulukirjatkin aion tänään ottaa kaapista esille- olen meinannut vallan ne sinne unohtaa tässä opiskelujen lomassa!  Ja myös Kotivinkin joululehtiä aion selailla ja suunnitella, mitä jouluherkkuja tekisi tänään.  Lukuhimon ja opiskeluinnon vastapainona on hyvä laittaa ruokaa, leipoa herkkuja ja siivoilukin on virkistävä vaihtoehto minullekin, joka en ole kovin innokas siivoilija :)





keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Vänrikki Stålin tarinat : jälkimmäinen kokoelma (lukupäiväkirja)






Vänrikki Stålin tarinat: jälkimmäinen kokoelma kuuluu Kirjallisuus II-opintojaksoni Kirjallisuusseminaariin luettaviin teoksiin. Seminaarin lisäksi opintojaksoon kuuluu lukupäiväkirjan pitäminen.  Pidän siis täällä kirjablogissani opiskeluihini liittyvää lukupäiväkirjaa.  Näistä kirjoista teen tehtävän mukaisen pohdinnan, muutoinhan kirjablogini tekstit ovat vapaampaa kirjoittelua lukemistani kirjoista.  Merkitsen jokaisen lukupäiväkirjakirjoitukseni otsikkoon sulkuihin sanan lukupäiväkirja, erotuksena muista kirjoituksistani - tämä lähinnä itselleni (toki käytän myös tunnistetta lukupäiväkirja).

Kirjan ulkoasu

Vänrikki Stålin tarinat: jälkimäinen kokoelma-teoksen kansi on minulle ennestään tuttu.  Tätä painosta on tullut kirjakaupassa myytyä, samoin Vänrikki Stålin tarinat: ensimmäinen kokoelma-teosta.  Kirjan kansi on kaunis ja se kuvaa teoksen uutta suomennosta, mutta myös sitä, että kirja on klassikko. Kirjan kannessa olevat teostiedot ovat selkeät fontiltaan.
Vänrikki Stålin tarinoita on tullut luettua ja kuunneltua peruskoulussa 1978–1987, silloin kirjan nimi kirjoitettiin muotoon: Vänrikki Stoolin tarinat.  Teoksen runoja olen myös kuullut lausuttavan niin radiossa kuin televisiossa. Tänä vuonna kuuntelin Runebergin päivänä tästä uudesta suomennoksesta tehtyä äänikirjaa, jossa Lars Svedberg lukee runot sekä suomeksi että ruotsiksi. Erityisesti ruotsinkielellä lausutut (alkuperäisteoksen kieli) runot viehättivät.
Tämä uudempi suomennos houkutteli lukemaan teoksen kokonaan, vaikka pidänkin vanhan kielen runoteoksistakin.  Runojen ystävänä ja runonlausunnasta pitävänä, teoksen odotin innostavan runonlausuntaan – valitettavasti en ehtinyt runoja ääneen lausua tällä kertaa.

23.11.2014

Aloitin runojen lukemisen sunnuntai-illalla, kun olin tullut katsomasta Isoviha-dokumenttia Filmiä ja valoa-elokuvafestivaaleilta elokuvateatteri Matin-Tuvalta Ylistarosta.  Isoviha oli Suuren Pohjan Sodan aikana (1700–1721). Vänrikki Stålin tarinat liittyvät seuraavaan suurempaan sotaan, Suomen sotaan (1808–09).  Tunnelma ja ajatukseni olivat vielä hyvin vahvasti Isoviha-dokumentissa, joten tämä runoteoksen lukeminen sopi erinomaisesti jatkamaa historian matkaani.  Historiantuntemukseni on yhä puutteellinen, vaikka asun paikkakunnalla, joka mainitaan Vänrikki Stålin tarinoissa – olihan Lapuan taistelu heinäkuussa hyvin merkittävä.  Onhan täällä yksi vanhimmista sodan muistomerkeistä ja yhä paikkakunnalla vietetään heinäkuussa Lapuan Päiviä . Silti yllätyin miten paljon Lapua ja muuta Pohjanmaata runoissa mainittiin. Runojen lukeminen ja tekstin ymmärtäminen oli helpompaa kuin mitä se on ollut vanhemmissa suomennoksissa, joissa kieli on hyvinkin vanhahtavaa nykyihmiselle. Toisaalta vanhempia suomennoksia olisi helpompi lukea nyt, kun tietää mitä runoissa tarkoitetaan.  Ne tuovat kuitenkin Vänrikki Stålin tarinoihin sen vanhaan aikaan kuuluvan kielellisen muodon.  Luin runoteoksesta 13 ensimmäistä runoa.

30.11.2014

Adventtisunnuntaina luin Vänrikki Stålin tarinoiden neljä viimeistä runoa sekä kirjan lopussa olevat henkilö- ja paikkaselitykset ja lyhyen kirjoituksen Suomen sodasta. Runojen ymmärtämistä auttoivat nuo henkilökuvaukset, runon tapahtumapaikat olivat tuttuja nimeltään.  Suomen sodan lyhyt historiakatsaus auttoi myös runojen tunnelman ymmärtämisessä.  Runoteos tuntui helpolta lukea, eivätkä runot olleet liian pitkiä. Vänrikki Stålin tarinoiden uudemman suomennoksen julkaiseminen kahtena eri teoksena helpottaa lukemista, ei tule tunnetta, että koska tämä runoteos loppuu.  Toisaalta kirjasta ei välttämättä tulisi liian paksukaan vaikka nämä kaksi teosta joskus julkaistaisiin yhteisenä uusintapainoksena nimellä Vänrikki Stålin tarinat.

Runon muoto ja aihe

Runojen moderni suomennos ei ole vienyt runoista pois sitä vanhan ajan tunnelmaa.  Runomitta on saatu pysymään vanhalle runolle uskollisena.  Suomentaja Juhani Lindholm on onnistunut erinomaisesti tässä suomennoksessa.  Runojen aihe käsittelee Suomen sotaa, sen sankareita ja uhreja - jotkut henkilöt ovat fiktiivisiäkin, kuten vänrikki Stål, vaikka on arveltu että esikuvana henkilölle olisi ollut aliupseeri Pelander. Tunnustan vajavaisen historian tietämykseni.  Olen ajatellut että on ollut olemassa Lotta Svärd-niminen henkilö ja että lottajärjestö on saanut sen mukaan nimensä.  Siksi hiukan hämmästelinkin lukiessani Vänrikki Stålin tarinoiden Lotta Svärd-runoa, että miten tämä henkilö liittyy Suomen sodan aikaan. Vaan nytpä tiedän, että lottajärjestö on ottanut tämän Lotta Svärd-nimen Runebergin runosta! Lotta Svärd on siis fiktiivinen henkilö, joka kuvanneen niitä sotilaiden vaimoja, jotka ovat kulkeneet mukana.

Runoilija Johann Ludvig Runeberg (5.2.1804 Pietarsaari – 6.5.1877 Porvoo)

Vänrikki Stålin tarinat ovat tunnetuin Runebergin teos. Se tulee itsellenikin aina mieleen, kun täytyy mainita jokin Runebergin teos.  Runeberg kirjoitti runoteoksen kahdessa osassa.  Ensimmäinen osa Fänrik Ståls sägner. Första samlingen ilmestyi 1848.  Toinen osa Fänrik Ståls sägner. Sista samlingen ilmestyi 1860.
Runeberg kuvasi runoissaan henkilöt sankarillisina isänmaalle uskollisina taistelijoina.  Teos ilmensi suomalaisten kansallistunteen heräämistä 1840-luvulla.
Vänrikki Stålin tarinoiden ensimmäisestä osasta on otettu Suomen kansallislaulun Maamme-sanat. Tästä lukemastani toisesta osasta löytyy Porilaisten marssi, josta on sävelletty sotilasmarssi.  Tässä laulussa käytetään Paavo Cajanderin suomennosta vuodelta 1889.

Lempirunoni teoksesta Vänrikki Stålin tarinat: jälkimmäinen kokoelma

Numero viisitoista Stolt
Oli Lapuan kentällä voittoon
päivä päättynyt suuri,
Döbeln ratsasti riemun koittoon
miestensä eteen juuri.

Ja hän kaikille kiitoksen antoi
suoraan, sotilaan tavoin:
heitä miehuus ja kunnia kantoi,
isänmaanrakkaus avoin.

Illan kajossa tuli häntä vasta
viimeistä siipeä kohti
kiittääkseen joukkoa uskaliasta;
kapteeni Schantz sitä johti.

Joukko näytti harvenneen kovin,
riviin aukkoja piirtyi.
Sitä silmäili kenraali tovin
ennen kuin katseensa siirtyi.

Puheensa mittaan hän vilkuili miestä,
hiljaista kerjäläisparkaa,
resuista hahmoa syrjässä tiestä,
yksinäistä ja arkaa.

Sitten hän viimein viittasi tälle:
”Tulehan! Niin, sinä siellä!
Ethän väistynyt syrjemmälle
tänään taistelun tiellä.

Etkö muista, kuinka sä kiväärin
otit kädestä kaatuneen,
sitten miesten perässä kiireimmin
juoksit taistelun melskeeseen?

Joukkoni sukelsi peltoon, sinäkin
muitten mukana ryntäsit.
Sitten kun tulivat miehet taas näkyviin,
eturivissä taistelit.

Kimppuun kun käytiin tykkien patterin
vastassa kylän rinne,
sinun risaisen takkisi huomasin
ehtivän ensinnä sinne.

Eipä ollut se yritys heikko,
ei, vaan maineikas paikka.
Puhu suoraan, parahin veikko,
kerro nimesi vaikka”

”Minkä nimen papilta sainkin,
kukaan ei siitä piittaa,
rakkikoira, se nimi vainkin
minuun yleensä viittaa”

”Sysää nimi takaisin heille,
jotka koiraksi kastaa.
Kerro kotipaikkasi meille,
kuka sinusta vastaa?”

Maantie kulki sen kukkulan juurta:
”Tuossa koti kulkurin.”
Näytti mies nyrkkiä valtavan suurta:
”Tällä vastaan itsekin.”

”Koti kelpaa, vastuukin kyllä.
Kerrohan sitten työstä:
et kai elä näpistelyllä,
kirkoissa, maanteillä ryöstä?”

”Mikä tahansa varkaus toisi
taskuuni rahaa tai killingin.
Pelkän kerjurin ryöstöstä voisi
takin saada ehjemmänkin.”

Döbeln nyt Schantzille hymyili vasta:
”Muistelkaa taisteluita;
kuka kaatui komppaniasta
tänään uljaampi muita?”

Tuokaa laukkunsa, miekka ja takki,
koko kantamus mainen,
uljas nimi, kivääri, lakki;
tämä periköön kaiken.”

Stoltin, numero viidentoista,
varusteet pian jo tuotiin.
Hymyiltiin kulkuriraukkaa moista,
kolttuunsa katseita luotiin.

”Stoltin takki on veressä kyllä;
rohkeutta tuo kysyy,
mutta riepu rakkimme yllä
veressä sekin pysyy.

Pue päällesi sotilaspuku
tässä joukkoni nähden.
Tänään jäi taaksesi miesteni luku,
heihin kuulut sen tähden.”

Mies sai poskilleen punan raikkaan
käydessään kamppeineen ruotuun
viidentoista vapaaseen paikkaan,
Döbelnin käskystä suotuun.

”Stolt saat olla vastedes sinä,
sotamies tiedoin ja taidoin,
viisitoista, niin sanon minä.
ja taistelutoveri aidoin.

Säilytä luontosi, rohkeus pyhä,
äläkä kuuntele ketään,
joka vain koiraksi haukkuu yhä;
silloin voit miekkasi vetää.”

Rintaa sotamies ylpeänä
röyhisti tähän asti,
mutta kenraalin sanat nämä
viilsivät ankarasti.

Iloa suoneet ei elon päivät
edes saaliina varkaan.
Lapsuuden aikaan kyyneleet jäivät,
jäätyivät elämän sarkaan.

Ensi kerran nyt sydämeen tuli
häivä koittavan kevään,
lähde jäätynyt kyynelin suli,
aurinkoon säteilevään.

”Kunpa sotilaan puutteen ja riemut
minunkin osani oisi!
Luoja milloin taisteluun vie mut?
Kunpa sen huominen tois!”
 -J.L. Runeberg, suomentanut Juhani Lindholm-

Tässä runossa ei ole pelkästään sodan ihannoimaa sankaruutta ja taistelutahtoa, vaan myös sodan kurjuutta ja traagisuutta.

Vänrikki Stålin tarinat: jälkimmäinen kokoelma on teos, jota lukee mielellään historiallis-fiktiivisenä runoteoksena.

Johann Ludvig Runeberg: Vänrikki Stålin tarinat: jälkimmäinen kokoelma, WSOY, 2008

suomentanut: Juhani Lindholm

(alkuperäinen ruots. teos Fänrik Ståls sägner. En samling sånger.  Senare samlingen, 1860)

Mistä hankittu: lainattu Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto