torstai 31. joulukuuta 2015

Vanhan tapulin takaa

Se miten jonkun kirjailijan teoksiin päätyy, on toisinaan monen syyn ja seurauksen sattuma. Aukusti Oravalan kirjoja lainasin joululoman ajaksi Lapuan kaupunginkirjastosta. Kirjat ovat melko vanhoja ja eivät nykyään kovin suosittuja, joten ne löytyivät varastosta.

Eräs työnhakuilmoitus, työhaastattelu, työhön valitseminen johtivat minut jälleen Herättäjä-yhdistyksen kustantamien kirjojen äärelle.  Sieltä laitoin muistiin useammankin kirjan  Kristilliset kirjat-tauluun Pinterestissäni. Toki olen aikaisemminkin tykännyt lukea uskonnollisia kirjoja, niin romaaneja kuin tietokirjallisuutta.  Yksi Herättäjä-yhdistyksen kustantamista kirjoista on Riitta Karvosen kirjoittama Aukusti Oravala: kirjailijapapin muotokuva (2015). Elämäkerrat ovat suosikkikirjallisuuttani, vaikka viime aikoina en ole ehtinyt niitä lukemaan montaa. Ennenkuin aion tämän elämäkerran lukea, haluan tutustua Aukusti Oravalan omiin teoksiin.

Ensimmäinen novellikokoelma Vanhan Tapulin takaa tuli luettua parissa illassa ennen joulua (tai myöhäisyössä, kun iltatorkut töiden jälkeen herättivät puolen yön jälkeen :) )

Novellit on julkaistu 1926. Katsoin wikipediasta millainen oli tuo vuosi Suomessa. Suojeluskuntajärjestön viikkolehti Hakkapeliitta alkoi ilmestyä. Naiset saivat Suomessa täydet oikeudet päästä kaikkiin valtion virkoihin lukuun ottamatta puolustuslaitosta ja kirkkoa. Suomen Yleisradio perustettiin.  Markus-sedän ensimmäinen lastentunti radioitiin. Sosiaaliministeri Miina Sillanpäästä tuli Suomen ensimmäinen naisministeri.

Novelleja on kahdeksan: Pappi, Pappiparka, Häät, Lukusilla, Kotiseudulla, Saarnamies, Hautajaiset ja Mielialoja. Kirjan teksti on vanhahtavaa ja sen ajan mukaista uskonnollista kuvausta herännäisyydestä. Aukusti Oravala kuvaa novelleissaan myös ympäristöä ja ihmisiä - tähän hetkeen kuvaukset ovat lämpimän nostalgisia, vaikka olosuhteet eivät ole aina olleet tuohon aikaan kovin lämpimät.

Osa novellien tapahtumista on kuvausta Pohjanmaalta, erityisesti Nurmosta ja Lapualta - olihan Aukusti Oravalan ensimmäinen papin paikka täällä Lapualla.  En osannut ominpäin yhdistää paikkoja varmasti, mutta löysin Vihdin museon henkilögallerian esittelyistä tietoa.

Vanhan tapulin takaa-novellit olivat minulle tähän hetkeen sopivaa luettavaa. Toki jotkut uskonnolliset tavat (pakottamiset) eivät minun vakaumukseeni sovi, mutta sen ajan kuvaustahan se on - ehkä vieläkin tälläistä pakottamista ja uhkailua uskonnolla tapahtuu, valitettavasti.

Aukusti Oravala: Vanhan tapulin takaa, WSOY, 1926
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Rauhallisia hetkiä

Ystävältäni sain joululahjaksi kauniin kirjan. Minna Immonen on yksi lempikuvittajistani miete- ja runoteoksissa. Lueskelin kirjaa sunnuntaiaamun rauhassa, joulukynttilöiden loisteessa.

"Arjen keskellä kiireinen sielu kaipaa rauhaa ja lepoa. Hiljaisuus virvoittaa, ja levollinen mieli auttaa jaksamaan." (takakansiteksti)

Tiina Laaninen on koonnut kirjaan mietelauseita ja runoja ympäri maailman - klassikkoja sekä nykyajan kirjoituksia.  Kirjan sisällys on jaoteltu neljään osaan: Sininen hetki, Levon lähteellä, Ruislinnun laulu ja Elämä kantaa.  Jokaisen runon ja mietelmän viereisellä sivulla on Immosen kaunis kuvitus, joka antaa tekstille herkkyyttä.

Runoilijat ja mietelauseiden kirjoittajat ovat tuttuja kirjailijoita ja osan teksteistä olen kuullut tai lukenut aikaisemminkin. Silti kirja antaa uuden elämyksen jo tutuillekin runoille, kuten Eino Leinon Rauha-runo "Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?..... Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk' on nin hellää ja hyvää."

Tuntemattomampi kirjailija oli minulle Pjotr Pavlenko, eikä häneltä kovin montaa teosta ole suomennettukaan, mutta hänen mietelauseensa on yksinkertaisen puhutteleva:

"Elämä ei ole ne päivät jotka ovat menneet,
vaan ne jotka jäivät muistiin."

Rauhallisia hetkiä-teoksesta voi myös nauttia katsellen Minna Immosen herkkiä maalauksia - silloin, kun ei jaksa keskittyä mihinkään tekstiin tai kaipaa oman mielen kauneuteen sopivia kuvaelämyksiä.


Rauhallisia hetkiä, Kirjapaja, 2013
toimittanut Tiina Laaninen
kuvat Minna L. Immonen
Mistä hankittu: saatu lahjaksi

maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulutarinoita

Kirjaston joulukirjaesittelyssä tämä kaunis joulutarinakirjakansi houkutteli ottamaan lainaksi joulun ajan luettavaksi.  Enpä sitten olekaan muuta ehtinyt (joululehtien lisäksi) lueskelemaan, sen verran paksu opus tämä oli.

Mika Waltari on nämä joulutarinat ja joulurunot kirjoittanut eri joululehtiin pääasiassa 20- ja 30-luvuilla, muutaman 40-60-luvun tarinakin on mukana. Kirjassa on kauniita maalauskuvia Pekka Haloselta, Wrightin veljeksiltä, Albert Edefeltiltä ja Hjalmar Munsterhjelmiltä. Ne tekevät tästä kirjasta lumoavan.

Waltarin joulutekstit ovat historiallisia kuvauksia eri aikakausista niin kaupungin kuin maalaiskunnan joulusta. Luonnollisesti niissä on ripaus taiteilijaelämää.  Joulujen niukkuus ja köyhyys koskettavat, omakin joulu on ollut tänä vuonna aineellisesti niukka, mutta sitäkin rauhallisempi tunnelmaltaan.

Tarinoista ei kuitenkaan puutu huumoria - koiratarinoista nautin erityisesti. Joulurunot olivat minulle uusia, ilmeisesti niitä ei ole ollut joulurunokokoelmissa tai olen ne jotenkin sivuttanut.

Kirjan lopussa oli hauska jouluruno "Riimikronikka joulukirjoista", ehkä minä jonain jouluna riimittelen myös tuontapaisen joulurunon.  Myös joululahjasäkeet olivat hienoja, niitäkin voisi jälleen itsekin runoilla kirjapaketteihin, muulloinkin kuin jouluna.

Tämä Joulutarina-painos on sellainen joulukirja, jonka voisin hankkia omaankin kirjahyllyyn. Sopivan hintaisenakin sitä olisi käytettynä saatavissa tällä hetkellä. Harmi vain, että kirjabudjettini on käytetty tälle vuodelle. Ensi vuoden kirjaostosbudjetistani en vielä tiedä....

Waltarin Joulutarinoista ovat blogeissaan postanneet:

DesdemOna
Maailman ääreen


Mika Waltari: Joulutarinoita, WSOY, 6. uud. p. 1995
toimittaneet Rudy de Casseres ja Raimo Salomaa
Taideteosten valokuvaus: Seppo Hilppo
Päällys: Kristina Segercrantz
Päällyksen kuva:  Magnus von Wright Liljestrandin talo talvella
Kuva: Seppo Hilppo
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto



keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Riitta Lemmetyisen hartauskirjoja

Riitta Lemmetyinen on teologian maisteri, entinen nunna ja nykyinen Akasia-säätiön kouluttaja. Kirjastosta löysin nämä kaksi 2000-luvulla julkaistua teosta.

Anna sydän avara: toivon ja rohkaisun sanoja

Minua on aina viehättänyt hengelliset kirjat, joissa on lisänä valokuvia. Näitä kirjoja usein ostetaan kirjakaupoissakin lahjaksi.

Parin sivun mittaiset lyhyet tekstit pienten rukousten kera antavat voimaa niin arkeen kuin juhlaankin. Riitta Lemmetyisen teksteistä löytyy hiukan huumoriakin - ei hengellisten tekstien tarvitse aina olla niin vakavamielistä. :)

Pieniä ihmeitä

Tässä kirjassa on myös parin sivun lyhyitä tekstejä, joissa on viittaus Raamattuun. Hänen kertoo omistaa kokemuksistaan ja tapaamiensa ihmisten kokemuksista humoristisesti, mutta myös vakavasti pohtien.

Pieniä tekstejä on mukava lukea välipaloina tai kun on vain muuten väsynyt olo tai kiire, ettei voi pysähtyä pidempään kirjan äärelle.

Riitta Lemmetyinen: Anna sydän avara: toivon ja rohkaisun sanoja, Minerva, 2009
Valokuvat: Aarne ja Taneli Laasanen, Juutiprint, Marianne Jansson
Kansi: Kalevi Nurmela
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Riitta Lemmetyinen: Pieniä ihmeitä, Kirjapaja, 2004
Ulkoasu: Petri Kovács
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto



tiistai 22. joulukuuta 2015

Eeva Eerolan hartauskirjat

Heinäkuussa luin Eeva Eerolan Kotoa näkyy valo-teoksen. Nämä kaksi kaunista kirjaa löysin omasta kaupunginkirjastosta.

Kätesi avaat meille

Eeva Eerolan tekstit myötäilevät Martti Lutherin rukouksia. Nämä rukoukset ovat vuoden 1948 Katekismuksesta: Miten perheenisän tulee opettaa huonekunnalleen aamu- ja iltarukous sekä ruokarukous.  Enpä ole tainnut Katekismusta lueskella sitten rippikouluaikojen.  Omasta kirjahyllystä löytyy pokkariversio vuodelta 2000 sekä lastemme saamien virsikirjojen liitteenä.  Ehkä olisi aika jälleen tutustua ja mietiskellä katekismusta...

Voimia ja varjelusta 

"Elämäämme liittyy monenlaisia vaiheita. Kaikilla on valoisia vaiheita ja helppoja hetkiä, mutta myös murhetta, ikävää ja vaikeuksia. Usein meitä painavat lisäksi läheisten asiat. Silloin tulee tunne, ettemme jaksa enää"  (s. 4)

Hengelliset tekstit ovat tänä vuonna olleet voimavarani, kun on tuntunut, ettei pysty kenellekkään omaa tuskaansa täysin kertomaan, eikä kukaan ihminen voi toiselta sitä pois ottaa.... olen löytänyt uskoni, siihen, että on joku joka sen voi tehdä ja se on Jumala.  Tuskaa Hänkään ei kokonaan pois voi ottaa ja en sitä toivokaan, mutta Jumala rakkaus ja armo kantaa kaikesta huolimatta. 

Eeva Eerola: Kätesi avaat meille, Kirjapaja, 2008
Kansi ja taitto: Liisa Holm
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Eeva Eerola: Voimia ja varjelusta, Kirjapaja, 2011
Kansi ja taitto: Liisa Holm
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto





maanantai 21. joulukuuta 2015

Anna-Maija Raittilan hartauskirjat

Anna-Maija Raittilan hartauskirjoista lainasin kirjastosta pari. Yksi hänen tunnetuimmistaan käännösvirsistään on Nyt sytytämme kynttilän.

Vesihelmiä pikarijäkälässä: radiohartauksia vuosilta 1974-2004

Radiohartauksia voi kuunnella YleAreenasta kuukauden verran jälkikäteenkin. Joskus olen näitä hartaushetkiä kuunnellut aamulla autolla ajaessani.
Hartaustekstit ovat myös luettavissa Suomen evankelisluterilaisen kirkon sivuilla 

Hartauskirjan tekstit on jaoteltu kappaleiden Uskaltaudu unelmoimaan, Hellittämätön odotus, Ota minut seimeksesi, Elämässä ja kuolemassa ominasi, Armon syvä lepo, Yhteyden kudonnainen, Erilaisina Isän lapsina, Rakkauden suuntaan ja Hiljaisuuden kasvupiilossa. Villa-Inkeri Lounela on koonnut Anna-Maija Raittilan radiohartaudet kirjaksi.

Hartaustekstit ovat yhä ajankohtaisia 70- ja 80-luvultakin.  Tätä kirjoittaesani on 19.12.2015. Kirjasta löytyy radiohartaus samalta päivältä vuodelta 1977 otsikolla Tilaa ihmiselle.  Teksti puhuttelee miten emme ehdi kohdata ihmistä juuri siinä hetkessä.  Muistamme kyllä rukouksin, mutta ihminen tarvitsee myös ihmistä lähelleen, kuuntelemaan.

Ristin tien äärellä

Kirjassa kuljetaan pääsiäisen aika 14. pysähdyksen kappalein. Ensimmäisessä pysähdyksessä Jeesus saa kuolemantuomion Pilatukselta ja viimeisessä pysähdyksessä Jeesus on kannettu hautaan. Joulun aikaan tuntui hiukan oudolta palata pääsiäisen tapahtumiin, mutta toisaalta ensimmäisenä adventtina laulamme Hoosiannaa.   Jokaisen pysähdyksen aloittaa rukous ja tekstissä on viittaus Raamattuun.  Anna-Maija Raittilan tekstin myötä pysähtyy itsekin ristin äärelle. Kuitenkin tämä kirja puhuttelee minua enemmän pääsiäisen aikaan.

Anna-Maija Raittila: Vesihelmiä pikarijäkälässä: radiohartauksia vuosilta 1970-2004, Kirjapaja, 2006
toimittanut Viena-Inkeri Lounela
Kannen suunnittelu: Heikki Kalliomaa
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Anna-Maija Raittila: Ristin äärellä, Kirjapaja, 2011
(1, painos ilmestynyt  Kirjaneliön kustantamana 1995)
Kansi ja graafinen asu: Petri Kovács
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

On ruusukortin aika, rukouksesta valoon

Loppusyksyn murheisiin ja joulun odotukseen etsin kirjaston tietokannasta naisten kirjoittamia hengellisiä kirjoja luokista 24.1 Hartaus ja 25.4 Sielunhoito.

Taru Panula: Ruusukortin aika: ajatuksia elämän kipeissä taitekohdissa

Taru Panula kirjoittaa Lukijalle-saatteessa:

Olen kirjoittanut, koska jotkut asiat ovat askarruttaneet lapsuudesta asti.
Olen kirjoittanut, koska kirkko, Herran huone, on merkinnyt minulle hyvin paljon.
Olen kirjoittanut, koska Jumalan luonto on kaunis ja sen puhe luotaamatonta.
Olen kirjoittanut, koska ihminen kiinnostaa.

Lyhyet tekstit elämästä Panulan runoineen antavat voimaa elämän murheisiin ja uskoa, että olen oikealla tiellä, kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Sairaalateologin työ näkyy teksteissä, omat murheet tuntuvat pieniltä ja mitättömiltäkin miettiessä sairauden kanssa kamppailevia ihmisiä.

Riitta Aaltonen: Pieni kirja rukouksesta

Pieni kirja, joka johdattaa rukouksen tielle, oman polun löytäen. Ei ole yhtä oikeaa tapaa rukoilla. Rukouksen muoto voi olla erilainen aamulla, päivällä, illalla, yöllä. Se voi olla erilainen eri elämäntilanteissa - pienissä hetkissä tai rauhallisissa hiljaisuuden hetkissä.

Rukouskirja auttaa löytämään rukouksen sanat - joskus riittää vain hiljainen huokauskin.

Rukouksen koulussa-osiossa käydään läpi rukouksen käytäntöä, rytmiä ja ulottuvuuksia.

"Aito hengellisyys on hyvin fyysinen ja konkreettinen asia, joka eleteään todeksi aineellisen maailman keskellä arjessa."  (s. 83)

Katolinen kirkko käyttää rukouselämän tukena yleisesti rukousnauhaa eli ruusukkoa. Olen katsellut Rukousnauha.comin sivulla kauniita rukousnauhoja. Ruusukko Ametistikristalli voisi olla minun rukousnauhani tai Ruusukko Sinivioletti tai Petroli-Pronssi Ruusukko. Myös emerituspiispa Martin Lönnebon kehittamät rukoushelmet voisi olla yksi vaihtoehto.  Hän on myös kirjoittanut kirjan Rukoushelmet (Kirjapaja, 2015).

"Usein rukous alkaa omista tarpeistamme, avun pyytämisestä silloin, kun on hätä ja ahdistus. Mutta rukous vie aina syvemmälle. Se kutsuu ja houkuttelee näkemään elämän syvemmän merkityksen. Se ulottuu iankaikkisuuteen asti. Rukous on syvimmillään pyhän Jumalan kohtaamista. Hänen lähellään on muutoksen mahdollisuus. Rukouksella emme yritä muuttaa tätä maailmaa paremmaksi, vaan rukous ottaa meidät syleilyynsä ja muuttaa meitä." (s. 105-106)

"Rukous johtaa kahteen suuntaan. Se on matka sisäänpäin ja matka ulospäin. Rukous vie meitä yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen, ja samalla se kutsuu meitä ulos maailmaan, näkemään ja koskettelemaan lähimmäistemme kättä. Tie sisäänpäin johtaa sydämen rukoukseen, joka on rukouksen syvin muoto. Sydämen rukous muutta koko elämäme rukoukseksi."  (s. 129)

Hilkka Olkinuora: Valo on

Hilkka Olkinuoran pojan Jaakko Vuorenmaan puhuttelevat valokuvat tuovat lisävaloa Hilkan teksteihin.  Kirjan sisällysluettelo antaa tekstien otsikoiden myötä mahdollisuuden avata kirja juuri siitä kohdasta, mikä tähän hetkeen sopiin. Tähän aamuni sopii sana Syyllisyys.

"Tekemistensä, sanomistensa ja laiminlyöntiensä seurausten selittelyssä ihminen on mestari"

Jokaiseen tekstiin liittyy psalmiviittaukset, jotka löytyvät kirjan lopusta.

Tämän kirjan voi ottaa esille, kun tarvitsee lohdusta, tuntee kiitollisuutta tai sitä voi lukea aamun hiljaisessa hetkessä tai illan rauhallisuudessa.

Taru Panula: Ruusukortin aika: ajatuksia elämän kipeissä taitekohdissa, Karas-Sana, 2001
Kannnen kuva: Akvarelli ja vinjetti Taru Panula
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Riitta Aaltonen: Pieni kirja rukouksesta, Kirjapaja, 1996
Graafinen asu: Petri Kovács
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Hilkka Olkinuora: Valo on, Kirjapaja, 2010
Valokuvat: Jaakko Vuorenmaa
Kansi: Liisa Holm
Kannen kuva: Jaakko Vuorenmaa
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto



lauantai 19. joulukuuta 2015

Tonttu: tonttusuvun tarinoita suuresta metsästä

Jaana Aallon utuiset tonttukuvat tekevät Marjut Hjeltin kirjoittamasta tonttukirjasta ilmeikkään ja salaperäisen.

Tonttutarinoita ei väsy koskaan lukemaan - joulun aikaan tontuista toki lukee enemmän, mutta minä uskon niin saunatonttuihin kuin metsän tonttuihin ympäri vuoden. :) Asuuko meillä kotitonttu takan pankolla vai kenties saunatonttu.... 

Näitä kirjan tonttutarinoita olisi mukava lukea metsässä ääneen - olisi ihana järjestää satumainen metsän joulu-tapahtuma. 

Kirjan lopussa käsitellään myös John Bauerin, Jenny Nyströmin, Elsa Beskowin ja Rudolf  Koivun tonttukuvia, unohtamatta tässäkään kirjassa Viktor Rydbergiä.


Marjut Hjelt (teksti) ja Jaana Aalto (kuvitus): Tonttu: tonttusuvun tarinoita suuresta metsästä, SKS, 1997
Kannen kuva: Jaana Aalto
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


Jouluaamun kissanpentu

James Herriotin eläinlääkäri-romaanit ovat olleet suosikkejani jo teini-iästä saakka. Samoin on tullut katsottua Kaikenkarvaiset ystäväni-sarjaa televisiosta vuosien varrella. Tänä vuonna joulumme on erilainen, kun tyttäremme tulee joulunviettoon Iris-kissansa kanssa.  Viime jouluna meillä oli koiraton joulu - Rita-koiramme lähti 7-vuotiaana koirien taivaaseen syksyllä 2014 vaikean sairauden murtamana. Tuleeko tulevaisuudessa kotiimme vielä uusi koira, jää nähtäväksi, kun saan kirjastoalan opinnot päätökseen - nyt ei ole omalle koiralle aikaa riittävästi.   Omaa kissaa tuskin meille tulee :) Tyttären Iris-kissan vierailut riittävät, vaikka onkin haikeata, kun Iris lähtee kotiin takaisin.  Onneksi tytär asuu sopivan matkaan päässä, että voimme vierailla heilläkin usein. :)

Jouluaamun kissanpentu-tarina on koskettava ja saa kyyneleet silmiin.  Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu - Milla-kissan elämä jatkuu Kasper-pojan myötä.  Rouva Pickeringin ihastuttavat bassetit luovat kissan ja koirien ystävyyden.

Ruth Brownin kuvitus tuo kirjan tarinalle sen ansaitseman herkkyyden.


Tässä kuvassa tyttäremme maatiaiskissa Iris 1-vuotiaana marraskuussa :) ♥ 



James Herriot: Jouluaamun kissanpentu, Otava, 1987
kuvitus: Ruth Brown
suomennos: Anja Haglund
(engl. alkuteos: The Christmas Day Kitten, 1976, 1986)
Kannen kuva: Ruth Brown
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Joulurunoja ja mietteitä

Anna-Mari Kaskisen runokirjan myötä matkaan joulun salaisuuteen. Ulla Vaajakallion kuvitus antaa runoteokselle hempeää kauneutta.  Raija Maulan pikkukirjaset ovat mustavalkokuvituksineen suosikkejani.  Pia Perkiön joululintu-runot ovat minulle uusi löytö kirjastosta.   Inge Löökin kuvitus on tuttua ihastuttavista mummo-kuvista.

Anna-Mari Kaskisen Matkalla joulun salaisuuteen-kirjan runot ovat uskonnollisia joulun ajan runoja - ensimmäisestä adventista joulupäivään.  Kaskisen runot ovat aina lohduttaviakin arjen suruihin ja murheisiin.

Tänään tulkoon joulun rauha
joka kylään, kaupunkiin.
Tulkoon rauha joka kotiin,
yksinäisiin sydämiin.

Tulkoon pettyneiden luokse
joulun rauha suloinen.
Tulkoon rauha. Seimen lapsi,
sinä itse annat sen.

-Anna-Mari Kaskinen-


Raija Maula: Joulusalaisuuksia, SLEY-kirjat, 2002

Maulan pelkistetyt mustavalkokuvat luovat mietelauseista koskettavia sanomia.  Näitä pikkukirjasia katselee ja lueskelee yhä uudelleen. Ehkä näistä olisi jo aika jälleen ottaa uusintapainoksiakin...

Pia Perkiön joululintu-runot ovat adventtikalenterin muodossa.  Kirjan voi lukea joulukalenterina - runo kerrallaan tai kokonaan.  Kirjassa on kolme eri kalenteria - Ihmeellinen yö. Salaisuuksien kukkakauppa ja Maailman tärkein synttärijuhla. Osa kirjan kuvista ja teksteistä on julkaistu Suomen Lähetysseuran adventtikalentereina. 

Tämä kukkakauppakalenteri on ihastuttava, 2. luukun runo:

Esteri Kukkasen kaupassa
tuoksuu ja tuntuu joululta.
Sieltä aina
salaisuuksia löytää voi,
kun Esteri joulua paketoi.

-Pia Perkiö-


Anna-Mari Kaskinen (teksti) ja Ulla Vaajakallio (kuvitus): Matkalla joulun salaisuuteen, Kirjapaja, 2008
Kannen kuva: Ulla Vaajakallio Kannen suunnittelu: Petri Kovàcs
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Raija Maula: Joulusalaisuuksia, SLEY-kirjat, 2002
Kannen kuva: Raija Maula
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Pia Perkiö (teksti) ja Inge Löök (kuvitus): Laula, joululintu! , Kirjapaja, 2009
Kannen kuva: Inge Löök Kannen suunnittelu: Iiris Kallunki
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupungikirjasto



perjantai 18. joulukuuta 2015

Tontun vuosi ja vierailu Tyynelän Tonttulassa

Tontun vuosi-kirja kertoo Tyynelän tonttujen avulla suomalaisista uskomuksistamme, tavoistamme arjesta juhlaan ympäri vuoden.

Kirja alkaa Tyynelän tonttuväen tarinalla. Nämä ihastuttavat käsityöllä tehdyt tontut asustavat Luodon Västerbyn kylässä vanhassa pohjalaistalossa.  Tyynelän tonttujen luoja on Eija Porkola. Tyynelään on myös kerätty kauniita vanhoja talonpoikaisesineitä. Näiden esineiden ympäröimänä Tyynelän tontut asuvat.

Aki Paavolan lumoavat valokuvat Tyynelästä tonttuineen tekevät tästä kirjasta satumaisen kauniin. Kirsti Mannisen kirjoittama teksti tonttujen historiasta ja suomalaisista tavoista, joihin tontut liittyvät ovat mielenkiintoista luettavaa tonttu-fanille.

Tontuistahan ei voi kertoa, ettei mainitse Viktor Rydbergin Tonttu-runoa, johon Lyyli Wartiovaara-Kallioniemi on tehnyt sävellyksen.
Finntrio: Tonttu

Tonttutarinoiden lomassa löytyy tietoa mm.  hirsirakennusten veistämisestä, suomalaisesta savusaunasta. Kirjasta löytyy myös muutamia ohjeita: kotikaljasta Muolaan tonttumuorin munavoihin. 

Tontun vuodessa käydään läpi koko vuoden juhlat alkutalven laskiaisesta, kesän juhannukseen,  loppuvuoden kekriin ja jouluun.

Olen kirjan ostanut äidilleni parisen vuotta sitten joululahjaksi. Olemme haaveilleet matkasta Tyynelän Tonttulaan ja tämän vuoden marraskuussa unelmamme toteutui.  Teimme ihastuttavan jouluretken Järvilakeuden kansalaisopiston opintoretkenä Tyynelään.  Onni suosi meitä myös sään puolesta, yön aikana oli satanut melkoisesti valkeaa lunta - pääsimme nauttimaan Tyynelästä oikean joulun tunnelmissa.  Tyynelän tonttuineen lumosi minut - vierailen siellä mielelläni toistekin. Olisi ihastuttavaa tutustua paikkaan myös pääsiäisen ja kesänkin aikaan. 

Tyynelän Tonttulasta ottamani valokuvat kertokoot lumisen marraskuisen lauantaiaamun tarinan:


Tyynelän kauniit pohjalaiset rakennukset olivat marraskuisena lauantaiaamuna kauniin valkea lumen ympäröimä - saimme kokea oikean joulun tunnelmaa








Tyynelässä on myös ihanan pieni kappeli - paikka, jossa voi hetkiseksi hiljentyä


Tämän kauniin pöydän ja tuolien äärellä olisi ihana pitää kirjallinen päivällinen tai kahvihetki - minä lumouduin tästä Tonttulan pienestä huoneesta.



Kirsti Manninen (teksti)  ja Aki Paavola (valokuvat): Tontun vuosi, Maahenki, 2011
Kannen kuva: Aki Paavola ja ulkoasu: Riikka Löytökorpi
Mistä hankittu: ostettu Kauhavan INFO Kirjakaupasta äidilleni joululahjaksi 2012








keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulurauha Suomen Turusta : Kuninkaanrauhasta ekumeeniseen rauhanvetoomukseen

Suomen Turku julistaa joulurauhan television välityksellä koko Suomeen ja ulkomaillekin. Mielikuvat tapahtumasta ovat orkesterin musiikki, punainen kangas parvekkeella, mies lukemassa joulurauhan julistusta kääröstä sekä Maamme-laulu. Myöhemmin perinteeseen on tullut Ekumeeninen joulu-lähetys ennen joulurauhan julistusta.

Kirjassa on kuvattu tarkasti ja mielenkiintoisesti millaisia valmisteluja on vuosien varrella tehty, että joulurauhan julistaminen sujuu ongelmitta ja arvokkaasti. Televisioinnin aloittamisen vaiheet antoivat tästä työstä uuden näkökulman - miten se on kehittynyt vuosien varrella. Yleisradion toimintaperiaatteet tulivat esiin näiden televisiointien myötä.

Kirjan kuvitus antaa kurkistaa historiaan ja nykyhetkeen. Yllätyin kuitenkin omasta muistikuvastani, etten tunnistanut joulurauhan julistajien kasvoja tutuiksi, vaikka muutama heistä on ollut usemmankin vuoden.

Turun historia raatihuoneesta Brinkkalaan lisäsi Turku-tietämystä, joka ei kovin kattava ole. En ole Turussa kovin montaa kertaa käynyt ja nekin kerrat olen vain mennyt tiettyyn paikkaa, enkä ole ehtinyt tutustua koko kaupunkiin.  Olisikin hienoa viettää joskus joulu Turussa - televsion katselun sijasta voisi olla paikalla kuuntelemassa joulurauhan julistusta.

En olekaan ajatellut, että joulurauhaa julistettaisiin muissakin kaupungeissa, niin vahva perinne Turun joulurauhan julistuksella kuitenkin on. Toisaalta tänä vuonna tuli mieleen oman paikkakuntani kaupungintalon parveke, kun olin kaupungintalon pihassa kuuntelemassa kuoron esitystä illalla Sibeliuksen kunniaksi.  Voisiko täälläkin olla oma joulurauhan julistus kauniilta kaupungitaloltamme - voisiko sitä julistaa jo aikaisemmin, sillä Turun joulurauhan julistuksen katsomisen haluaisi kuitenkin säilyttää omassa jouluperinteessä. Toki nykyään sen voi katsoa YleAreenasta jälkikäteenkin, mutta se ei välttämättä ole sama asia kuin katsoa suoraa lähetystä.

Ekumeeninen joulu Turun tuomiokirkosta on puhutteleva ja koskettava tilaisuus jouluaattona. Myös nuoden rauhanviestiesineiden tarkoitus selvisi tämän kirjan myötä paremmin. Hienoa, että kirjassa oli kuva näistä esineistä sekä luettelo kuka ja mitä annettiin minäkin vuonna.  Ihan jokaista esinettä en muistanutkaan.

Tämä kirja on upea teos suomalaisesta jouluperinteestä - kaunis kirja lahjaksikin. Toivottavasti voin tämän kirjan ostaa vielä myöhemmin itselle omaksikin.

Tapani Kunttu - Timo Soikkanen - Tarja Tuulikki Laaksonen: Joulurauha Suomen Turusta : Kuninkaanrauhasta ekumeeniseen vetoomukseen, Otava, 2015
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Kirjasta on kirjabloggaajien joulukalenterissa kirjoittanut upeine valokuvineen:
1001 kirjaa ja yksi pieni elämä


tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulupukin unelma : miten unelmista tehdään totta

Joulupukin tarina-kirjat ovat olleet joulun suosikkikirjojani - sisäinen lapsi minussa haluaa yhä uskoa, että Joulupukki asuu Korvatunturilla.  Tänä vuonna on ilmestynyt hiukan erilainen Joulupukki-kirja, tarina on sama, mutta sitä käsitellään elämänfilosofian ja elämäntaidon kannalta. Näin sen on luokitellut kustantaja takakannessakin. Kirjastoissa kirja luokitellaan romaanihyllyyn 84.2  (udk 894.541), mutta kirjan tiedoissa on toki maininta luokasta 17.3. Kummasta hyllypaikasta se sitten parhaiten löytyisi, ehkä kuitenkin romaanihyllystä.  Joulunaikaan se toki löytyi joulukirjaesittelystä (ja syksyn aikana uutuuskirjoista).

"Kauan,  sitten Joulupukkia ei ollut olemassa. Oli vain nuori mies, jolla oli unelma. Nuoren miehen nimi oli Niklas Pukki, ja hänen unelmansa oli tehdä leluja kaikille maailman lapsille. Tämä tarina kertoo, kuinka hän teki unelmastaan totta." (s. 11)

Kirjassa on hieno Lauri Konttorin kuvitus - ei perinteisiä tonttukuvia, mutta kirjan tarinaan ja teemaan sopivat.  Alussa on kartta Unelmakurusta,  johon on merkitty Niklas Pukin kotikylä Jumilompolo sekä ne kylät, joissa hän vierailee: Avarala, Välkkylä, Toimela ja Sisula sekä Korvatunturi. Nimet ovat hauskat ja kuvaavat. André Noël Chaker on kirjoittanut kirjan englanniksi, jonka Kira Poutanen on suomentanut.  Minua kiinnosti, minkälaiset ovat olleet alkuperäiset nimet. Nicolas Claus, Lapland's Dream Valley , kylät:  Openness, Trial, Effort ja Bravery. Korvatunturi on Dream Mountain.

Niklas Pukki, huonekalutehtaan omistajan poika, joka on saanut isältää huonekalujen valmistuksesta jääneitä hukkapaloja leluiksi. Niistä Niklas on pienestä pitäen veistellyt kaikenlaisia leluja. Lelujen valmistaminen on hänen unelmansa, mutta perinteet vaativat hänen jatkavan isänsä huonekalutehtaassa. Niklas on murheissaan tästä asiasta, apuun tulee Urho Viisas (Urho the Wise). Hän saa Niklakselle tonttulomaa ja he lähtevät tonttumatkalle Unelmakurun poikki.

Ensimmäinen kylä on Avarala (Openness), jossa Niklas Pukki kohtaa ensimmäisen haasteensa Avoimuuden lavalla. Jumilompolosta on kuitenkin lähtenyt kapteeni Vastahanka varmistamaan, että Niklas Pukin unelma ei toteudu - eihän kukaan voi ja saa lähteä Jumilompolosta.  Jokaisen tarinan lopussa on muutama kysymys pohdittavaksi kappaleen teemasta.  Ensimmäiset kysymykset pohtivat tarinaa - Mitkä kaksi tonttuheimoa perustivat Avaralan kylän? Miksi Niklas Pukki ei aluksi halunnut kertoa unelmastaan Avoimuuden lavalla? Toiset kysymykset laittavat pohtimaan syvemmin aihetta - Miksi on tärkeää pitää mieli avoimena?  Mitä suvaitsevaisuus tarkoittaa, ja miksi se on tärkeää?

Kysymykset ovat helppoja ja usein esitettyjä, mutta niiden äärelle on hyvä pysähtyä uudelleen ja miettiä, mitä ne itselle tarkoittavat juuri nyt tai niitä voi pohtia ryhmässä.

Matka jatkuu Välkkylään (Trial), jossa Niklas Pukki kohtaa toisen haasteensa. Tämäkään haaste ei suju ongelmitta.  Tämän luvun kysymyksissä pohditaan vaistoa, virheiden pelkoa sekä ideaa ja keksintöä. Välkkylästä Niklas Pukki ja Urho Viisas matkaavat Toimelaan (Effort), jossa Niklaksen kolmas haaste odottaa.  Tämän kappaleen tarina kehoittaa miettimään, mikä saa innostumaan ja mikä on tärkeämpää kuin kaatuminen?

Sisulassa (Bravery) Niklas Pukin neljäs haaste on vaikein ja hän aikoo palata takaisin Jumilompoloon. Kotimatkallaan hän tapaa herra Otson ja mitä sitten tapahtuukaan - sen saatte selville, kun luette tämän kirjan :)

Minulle tämä kirja antoi motivaatiota, voimaa ja innostusta sekä vahvuutta, että olen oikealla suunnalla elämässäni - tämä on minun unelmani.  Unelmani saavuttaakseni on otettava vastaan erilaisia haasteita, vaikka matkan varrella olisi vastahankoja, jotka yrittävät palauttaa minut takaisin jumilompoloon.

Kirjassa oli hauskoja sanoja kuten LEKHO-HOO, mutta myös "amerikkalaisuus" näkyi Kola-juoman juonnissa :)

André Noël Chaker: Joulupukin unelma : miten unelmista tehdään totta, WSOY, 2015
kuvitus Lauri Konttori
suomennos Kira Poutanen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulukonsertto : runoja ja puhetta joulun aikaan

Kirjaston joulukirjaesittelystä löytyi kaunis kirja. Lassi Nummen teoksia en olekaan aikaisemmin lukenut - tämän kirjan myötä aion tutustua hänen muihinkin teoksiin.

Elina Luukasen utuiset grafiikkatyöt kirjan kuvituksena luovat Lassi Nummen runojen ja puheiden kanssa rauhaisan joulutunnelman.  Joulun ei aina tarvitse olla punaista tai vihreää tai kullan ja hopeankimallusta.

"Jossakin vaiheessa tunsin himoa rekisteröidä jouluun liittyvät tunteet, kaikki: kaikki, jotka ovat tavoitettavissa - omani, ja  myös toisten: ne jotka ilmaistaan tai on havaittavissa."  (s. 24)

Joulunaikaan huomaan olevani herkimmilläni - tavoittelen utopistista harmoniaa ja kun se rikkoutuu pahoitan mielen, ahdistun ja itken.  Kavahdan vihaa ja katkeruutta, mutta sorrun siihen itsekin joulun kiireessä. Joulun toivon jopa olevan ohitse, että pääsisin näistä tunteista! Paras joululahja olisi, että joskus voisin viettää joulun odotusta ja joulupäiviä ilman itkua ja hammasten kiristelyä.... vai olisiko helpompi antaa näiden tunteiden tulla ja mennä?  Jouluaattoyönä tuvan hiljaisuudessa kirjaa lukiessa ja jouluyön messua katsellessa tv:stä, jouluaamun rauha kirkossa ja tapaninpäivän vierailut vanhempien luona ovat ne rakkaimmat hetket joulussani - jouluruuan myötä.

Adventti-puheissa Lassi Nummi pohtii adventin kristillistä sanomaa. Adventus-runo kivikirkosta on koskettava.  Runo kuvaa kauniisti talvista kivikirkkoa ja sitä hiljaista adventin tunnelmaa.

Kinneret

Puut kumartuvat.
Oksien lomitse
aamutuulen väreillen
taivaan sini
on tullut lähelle.

-Lassi Nummi-

Seimi-puheissa Lassi Nummi pohtii seimi-sanan merkitystä Raamatun käännöksissä. Miten nykyajan lapset ja nuoret ymmärtävät sanan seimi, millaisia mielikuvia heille tulee sanasta.

Kuusen hiljaisuus-kappaleessa on monta kaunista, puhuttelevaa runoa. Kaipaan oikean kuusen tuoksua ja tunnelmaa tekokuusen sijaan - ehkä vielä joku joulu saan valita, että tupaan tuodaan oikea kuusi, neulasista huolimatta.


Lassi Nummi: Joulukonsertto: runoja ja puheita joulun aikaan, Otava, 1987
Kirjan kansikuva: Elina Luukanen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


Kirjasta on blogissaan kirjoittanut:

Hemulin kirjahylly


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Joulukirja : Martti Lutherin ajatuksia joulun sanomasta

"Tähän kirjaan on valittu otteita Lutherin jouluevankeliumiin liittyvistä saarnoista yli 30 vuoden ajalta. Niistä on punottu johdonmukainen ja yhtenäinen esitys joulun tapahtumista selityksineen" (takakansitekstistä poimittua).

Kirjan tekijä Roland H. Bainton oli englannin-amerikkalainen historioitsija.  Hän oli syntynyt 30.3.1894 Ilkestonissa, Englannissa ja kuoli 13.2.1984 New Havenissa, Connecticutissa Yhdysvalloissa 90-vuotiaana. Hänen tunnetuimpia teoksiaan on Here I Stand : A Life of Martin Luther (1950), joka on suomennettu 1982 Tässä seison: Martti Lutherin elämä (SLEY-kirjat).

Martti Luther (1483-1546) on kirjoittanut teoksiin/teoksiaan vuosina 1512-1546. Tältä ajalta ovat siis nämä hänen joulusaarnat.

Kirjassa on mustavalkokuvia Martin Schongauerin (n. 1440-1491), Albrecht Dürerin (1471-1528)  ja Albrecht Altdorferin (1480-1538) tekemistä puupiirroksista, joita on ollut Lutherin teoksissa kuvituksena.

Luulin ensin, että kirjassa on Lutherin joulusaarnat, mutta tämä kirja käsittelee näitä joulusaarnoja Martti Lutherin ajatuksin, Joulukirjan kirjoittajan näkökulmasta.  Jouluevankeliumia tulee Lutherin ajatusten myötä mietittyä laajemminkin. Millainen Maria oli, millaista oli kun hän tapasi Elisabetin, miltä Mariasta ja Joosefista tuntui Jeesuksen syntymän aikana ja sen jälkeen.  Miten paimenet ja Itämaan tietäjät saattoivat toimia. Betlehemin lasten murhat - Viattomien lasten päivän muisto.

Pääsiäisen aikaan aion lukea Baintonin Pääsiäiskirja ;Martti Lutherin ajatuksia pääsiäisestä (SLEY-kirjat 1985).

Roland H. Bainton: Joulukirja: Martti Lutherin ajatuksia joulun sanomasta, SLEY-kirjat, 1985
(engl. alkuteos The Martin Luther Christmas Book)
Tämän kirjan tekstit on valitttu Roland H. Baintonin kääntämästä ja kokoamasta teoksesta Luther's Meditations on the Gospels.
Suomennos: Helinä Kuusiola
Kannen suunnittelu: Jouko Jäntti
Kannen kuvat: Albrecht Dürer (1471-1528)
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupungikirjasto


Sydäntalven ruusu : Joulumietteitä

Joulu - sydäntalven tai keskitalven juhla on lähestymässä. Tänään vietämme Lucian päivää ja 3. adventtisunnuntaita.  Liisa Mäntymiehen kirjoittama Sydäntalven ruusu on pieni kirja joulun mietteistä.  Jouluun valmistautuminen tuo mukanaan monenlaisia tunteita - joka vuosi yritän viettää joulukuuta rauhallisesti, omaan tahtiin, nauttien valmisteluista ja joulutapahtumista. Joka joulu kiire, hössötys ja ahdistuskin vie mukanaan, kunnes ymmärrän pysähtyä edes hetkiseksi.  Tämän kirjan äärellä on ollut aamuisin hyvä rauhoittua.  Se on antanut voimia, kun olen itkenyt murheitani.

Muutaman sivut tarinat Liisan omasta elämästä joulä,un legendoineen ja sanomineen ovat asioita, jotka ovat minullekin joulussa tärkeitä.  Tarinoiden lomassa on runoilijoiden joulurunoja Kirsi Kunnaksesta Väinö Kirstinään.

Tarinoissa kulkevat rinnan niin kristittyjen kuin juutalaisten usko -  kirjailija Amos Oz, Äiti Teresa.
Myös muiden maiden joulutavoista kerrotaan, kuten jouluhalon polttamisesta takassa Bretagnessa. Etsiskelin tietoa google-maailmasta, että vieläkö takoissa poltetaan oikea puuhalko. Ilmeisesti nykyäään katsellaan takkatulta tv:stä tai on sähkötakka.  Perinne on siirtynyt jälkiruokaan nimeltään Bûche de Noël  Minun sivistyksessäni on ollut virheellinen tieto, luulin jouluhalon olevan saksalainen joulujälkiruoka...

Myös karjalaiset joulutavat kalevalaisten runojen myötä aukenevat uusin silmin minulle. Ortodoksinen jouluhymni pohtii lahjojen merkitystä. Viattomien lasten päivä joulupyhien jälkeen muistuttaa nykymaailmankin raakuudesta.


Liisa Mäntymies: Sydäntalven ruusu : Joulumietteitä, Kirjapaja, 1998
Kirjan kansi: Liisa Heikkilä-Palo  Kuva: Anu Osva
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

torstai 3. joulukuuta 2015

Matildan viimeinen valssi


Tämän vuoden viimeinen Kauhavan kirjaston lukupiirikirja on Tamara McKinleyn Matildan viimeinen valssi.  Genrenä on romantiikka/rakkaus ja maanosana Australia.  Kaksi muuta vaihtoehtoa olivat Catherine Gaskin: Paratiisin perilliset ja Colleen McCullough: Kullan kosketus.  Tänä iltana keskustelemme kevyestä romantiikasta vai onko tämä tarina sittenkään niin siirappinen....

Australialainen kansanlaulu Waltzing Matilda kulkee kirjan tarinan mukana: 


Slim Dusty: Waltzing Matilda

Laulua pidetään Australian epävirallisena kansallislauluna. Laulu on siten useammalle muunmaalaisellekin tuttu. Laulu on myös suomennettu, itse en muista laulua laulaneeni koulussa. 

Matildan tarina alkaa ensimmäisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta (1918-1920). Matildan äiti on kuollut.  Matilda jää neljätoistavuotiaana yksin Chruringaan isänsä kanssa.  Traaginen tarinan alku - miten Matildan käy.

Ensimmäisen luvun tarina siirtyy viisikymmentävuotta eteenpäin, 70-luvulle.  Sydneyssä asuva Jenny suree kuollutta miestänsä ja lastansa. Jenny saa lakimiehen kautta tiedon 25-vuotispäivänään, että hänen miehensä omistaa Churinga-nimisen lammastilan, jonka oli tarkoitus antaa Jennylle syntymäpäivälahjaksi. Jenny lähtee Chruringaan selvittämään millainen paikka se on.

Churingasta löytyy Matildan vaatteita ja päiväkirjat. Jenny aloittaa lukemaan Matildan päiväkirjoja - Matildan haamun tanssiessa talossa. Romantiikkaa tarinaan luo tilanhoitaja Brettin ja Jennyn kiihkeät kohtaamiset - klassinen rakkaustarina, ensin vihataan ja sitten rakastetaan.

Tarinassa vaihtelee Matildan tarina ja Jennyn tarina nykyajassa Churingassa.  Matildan ja Jennyn sidoksen toisiinsa aavistaa jo kirjan alkulehdillä.  Taiteellisuus ja ulkomuoto (hiukset ja silmät) paljastavat lukijalle mitä tarinalta on odotettavissa.  
Matildan tarinaa oli mielenkiintoisempi lukea kuin Jennyn, vaikka siinäkin käytiin menneisyyttä läpi.  Romantiikka tarinassa oli melkoisen siirappista ja kuvaukset Brettin ulkomuodosta ja erotiikasta saivat minut hihittelemään. 

Matildan hautakiven muistokirjoituksen sisältö paljastetaan vasta kirjan lopussa - aavistuksia , mitä siinä lukee saa pitkin tarinaa.  Matildan kohtalo riipaisee - menetetty, kielletty rakkaus, lapset, isä.

Olen katsonut australialaisia tv-sarjoja, joissa on kuvattu lammas/karja/hevostiloja.  Lammastilan elämää kuvataan romaanissa elävästi - voi tuntea kulkevansa itsekin kuumassa ja kuivassa maassa ja pitkän odotuksen jälkeen voi tuntea viilentävän, tarpeellisen sateen.  

Romaani oli viihdyttävää luettavaa tarinan traagisista kohtaloista huolimatta - australialainen luontokuvaus oli kaunista kaikessa karuudessaan.

Voisin harkita lukevani McKinleyn muitakin romaaneja. 

Tamara McKinley: Matildan viimeinen valssi, WSOY, 2000
suomentanut Eva Siikarla
(alkuteos engl. Matilda's Last Waltz, 1999)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Muut blogipostaukset:




tiistai 17. marraskuuta 2015

Purppuranpunainen hibiskus

Kolmanneksi Kauhavan kirjaston lukupiirikirjaksi valitsimme Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus.  Maanosaksi valitsin Afrikan ja genreksi historiallisen romaanin. Kaksi muuta vaihtoehtoa olivat: Alaa al-Aswani: Yacoubian-talon tarinat ja André Brink: Hiekkalinna.
En päässyt viime viikon lukupiiritapaamiseen - Exitin konsertti Kauhavan kirkossa oli juuri samaan aikaan.
Minun on ollut vaikea sisäistää afrikkalaista kulttuuria romaania lukiessa.  Jotenkin siitä lukeminen on ollut raskasta ja vaivalloista.  Tämän romaanin tunnelmaan pääsin heti mukaan - ehkä olen sittenkin pikku hiljaa oppinut ymmärtämään afrikkalaista elämää.

Särkyvät jumalat - Palmusunnuntai

"Kaikki alkoi luhistua sinä päivänä, jolloin veljeni Jaja ei osallistunut ehtoolliselle ja isä paiskasi raskaan messukirjansa huoneen poikki ja rikkoi koristehyllykön pienoispatsaat." (s. 9)

Mikä merkitys onkaan äidin posliinikoriste-esineillä - se selviää myös 15-vuotiaalle Kambili-tyttärelle ajan myötä. 17-vuotias Jaja-veli uskaltaa nousta isäänsä vastaan, seurauksista huolimatta. Kambili on kiinni isänsä vallassa - isän juodessa yksin teekupposensa ja jättäessään sen jakamatta Kambilin ja Jajan kanssa, hän ei voi ymmärtää miten isä voi jättää tämän teetradition tekemättä.
Äiti yrittää hiljaa ja huomaamattomasti kapinoida isän asettamia kieltoja lapsia kohtaan - kaikesta huolimatta isä saa aina kaikesta aavistuksen, mikään ei jää häneltä huomaamatta.

Puhetta sielujen välityksellä - ennen Palmusunnuntaita

"Isä piti järjestyksestä. Sen näki jopa lukujärjestyksen mustalla musteella huolellisesti piirretyistä vaakaviivoista, jotka erottivat läksyjenluvun siestasta, siestan perhetuokiosta, perhetuokion ruokailusta, ruokailun rukoushetkestä ja rukoushetken nukkumaanmenoajasta" (s. 32)

Kambilin ja Jajan elämä oli täysin aikataulutettu. Heillä ei ollut omaa aikaa, ei aikaa viettää ikätoverien kanssa.
Heidän äitinsä on raskaana, mutta heidän isänsä ei halua ymmärtää sen tuomaa väsymystä ja pahoinvointia. Äidin on pakko osallistua jumalanpalvelukseen. Ruokailuhetken aikana äiti ei voi enää välttää pahoinvointikohtaustaan - isän reaktio tähän on järkyttävä.

"Sen jälkeen oppikirjojen sanat muuttuivat aina vereksi, kun yritin lukea." (s. 45)

Kambilin ja Jajan on aina pitänyt olla luokkansa paras - muuta vaihtoehtoa ei ole ollut heidän isälleen.  Jaja oli jälleen luokkansa paras, mutta Kambilin oli tullut toiseksi. Tällä kertaa fyysinen rangaistus jää saamatta isän saaman puhelinsoiton takia, joka koski hänen ystävänsä pidätystä. Henkinen painostus tulee vasta isän viedessä Kambilin kouluun - miten vahva voikaan olla peili, kasvot ja sanat.

Jouluksi perhe lähtee toiseen kotiinsa Abbaan. Isän isä, Papa-Nnukwu asuu vain viiden minuutin päässä heidän toisesta kodistaan.  Hän on poikansa silmissä pakana, jolla ei ole asiaa hänen tontilleen.  Autonkuljettaja-Kevin vie Kambilin ja Jajan autolla isosisänsä luo ja he saavat olla vierailulla viisitoista minuuttia. He eivät saa nauttia edes isoisänsä tarjoamaa ruokaa.  Äidin isä on ollut tärkeämpi Kambilin ja Jajan isälle.  Häntä piti kutsua englanniksi:  Grandfather. Hän oli myös kääntynyt katolilaiseksi. Tämän vuoksi hän oli tärkeämpi kuin oma isä, joka oli pakana.

Isän sisar, Ifeoma-täti saapuu Abbaan lapsineen. Hän uskaltaa sanoa veljelleen sellaistakin, mitä muut eivät, mutta hänkään ei kaikkea saisi ilman, että alistuisi veljensä tahtoon - sitähän Ifeoma ei suostu tekemään, mieluummin on ilman kaasusäiliötä tai uutta autoa.   Jollakin tavoin Ifeomalla on ote veljestään ja hän onnistuu saamaan Kambilin ja Jajan vierailulle luokseen.

Serkusten kohtaaminen ei ole helppoa - Amaka kuvittelee, että Kambili käy vaikka missä menomestoissa, kuuntelee musiikkia ja elää kuin rikkaat nuoret. Kambili ei pysty kertomaan totuutta. Hänet on alistettu elämään lukujärjestyksen mukaista elämää.  Isä soittaa Kambilille ja Jajalle joka päivä - kontrolli heidän elämäänsä pysyy. Lukujärjestykset ovat mukana, mutta Ifeoma-täti laittaa ne pois - he ovat nyt tätinsä luona lomalla ja säännöt ovat hänen mukaansa.  Tädin perheen uskonnollisuus on lempeämpää ja vapaampaa kuin mihin Kambili ja Jaja ovat kasvaneet. He eivät voi laulaa rukousten välissä - se ei ollut oikein heidän isän mielestään ja siihen uskoon heidätkin oli kasvatettu.

Kambili tapaa isä Amadin - papin jonka saarna ja laulu ei ollut heidän isän mielestä sopiva heidän kirkossaan. Kambili tunteet pappia kohtaan heräävät, vaikka hän yrittää aluksi vastustella - sehän on kiellettyä hänen elämässään. Isä Amadin tulevaisuus on kuitenkin muualla maailmassa.

Papa-Nnukwu sairastuu. Ifeoma-täti ottaa isänsä kotiinsa.  Kambili kysyy Jaja-veljeltä, että luuleko hän isän saavaan tietää.  Jaja on jo  muuttunut, hän ei ole enää niin huolissaan siitä, mitä isä ajattelee asiasta. Isähän saa tietää ja sisarensa pyynnöstä huolimatta lähtee hakemaan lapset kotiin - perillä Ifeoma-tädin luona hän saa tietää oman isänsä kuolleen juuri. Silläkin hetkellä on tärkeintä hänen katolinen uskonsa eikä se mikä on hänen oman isänsä tahto.

Mikään ei ole muuttunut lasten palatessa kotiin vai onko sittenkin.... Jaja uskaltaa ilmaista omaa tahtoaan, rangaistuksista huolimatta.  Kambililla on Amakan piirtämä kuva isoisä Papa-Nnukwusta eikä raastava isän suorittama rangaistus lapsilleen saa häntä kuvaa hävittämään.  Lapset eivät saa tietenkään osallistua isoisänsä pakanallisrituaalisiin hautajaisiin. Rahaa Eugene-isä silti lähettää Ifeoma-sisarelleen heidän isän hautajaisiaan varten - rahallahan Eugene monia asioita yrittää jollakin tavoin hyvittää tai ostaa mielenrauhaa.

Perheen tarinan lomassa kulkee Nigerian poliittinen tilanne  - eletään ilmeisesti 80-luvun loppua tai 90-luvun alkua. Eugene-isän Ade Cokerin ystävä  saa surmansa kotonaan kirjepommin avattuaan. Hän on Standard-lehden toimittaja - lehti on uskaltanut julkaista vallassa olevia kritisoivia kirjoituksia. Eugene maksaa Standard-lehden toimitukselle bonukset ja kehottaa pitämään pitkän loman. Onhan hän entinen vapaustaistelija ja nykyinen tehtaanomistaja.

Papa-Nnukwun kuvan löytyminen ja isän mieletön raivo Kambilia kohtaan hänen näyttäessään miten tärkeä isoisän kuva on ollut hänelle.  Kambili pyytää äitinsä soittamaan Ifeoma-tädille - molemmat lapset pääsevät Nsukkaan tädinsä luo asumaan.

Ifeoma-täti aikoo lähteä lastensa kanssa Amerikkaan - hän ei voi enää työskennellä yliopistolla. Jaja sanoo lähtevänsä mukaan, mutta hänen tulevaisuutensa onkin toisaalla Eugene-isän kuoleman jälkeen.

Äidin viimeinen teko muuttaa lopullisesti Kambilin ja Jajan elämän - tarina jää avoimeksi. Miten on Jajan tulevaisuus - vapaana vaiko vankina elämän?
"Jajan ja minun välillä on vielä paljon sellaista, mikä on kiedottu hiljaisuuteen. Ehkä me ajan mittaan alamme puhua asioista enemmän, tai kenties me emme koskaan pysty puhumaan aivan kaikesta. Voi olla, että meidän on mahdoton pukea sanoiksi kaikkea sitä, mikä on niin pitkään saanut vain olla." (s. 325)

Chimamanda Ngozi Adichien muitakin teoksia on suomennettu - mielelläni luen nämäkin.

Purppuranpunainen hibiskus-teoksesta ovat blogeissaan kirjoittaneet:

Morren maailma
Tarukirja
Kirjava kammari
Kuuttaren lukupäiväkirja
Mari A:n kirjablogi
Kirjamuistikirja
Kirjamielellä
Villasukka kirjahyllyssä
Rakkaudesta kirjoihin
Kirjanainen
Anna minun lukea enemmän
Lukutoukan kulttuuriblogi
Kirsin Book Club
Luettua
La petite lectrice
Hurja Hassu Lukija
Booking it some more
Oota, mä luen eka tän loppuun
Sonjan lukuhetket
Kirjapolkuni
Kirjakirppu
Kirjoista
Sanojen jano
Kirjasähkökäyrä
Kirjahullun mietteitä
Kirsin kirjanurkka
Kannesta kanteen

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus, Otava, 2010
(Otavan kirjasto)
(alkup. engl. Purple Hibiscus, 2003)
suomentanut: Kristiina Savikurki
kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen
mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto





lauantai 7. marraskuuta 2015

Rakkaustarina - runoja ja lauluja Ylihärmän taidetalolla 6.11.2015


Marraskuun pimeään ja sateiseen perjantai-iltaan toi valoa ja lämpöä runon ja laulun ilta Ylihärmän taidetalolla.  Laulut ja runot veivät koskettavasti elämän rakkaustarinaa alusta loppuun.  Naisten laulut sointuivat kauniisti yhteen ja sooloesitykset olivat voimaannuttavia. Tuttuja säveliä vuosien takaa, joitakin minulle tuntemattomiakin helmiä.  Maria Palttalan runoesityksiä oli ilo katsella ja kuunnella - hänen ilmeensä ja eleensä sopivat jokaiseen runoon.  Hänen runonlausunnastaan sai inspiraatiota omaankin esiintymiseen. Runoilijat olivat tuttuja nimeltään, samoin osan runoista olin aikaisemmin lukenut.  Einari Vuorelan runokirjoja aion lainata kirjastosta, hänen teoksiin en olekaan vielä tutustunut.
Uskon sydämen totuuteen-laulu oli sykähdyttävin ♥ Väliaikainen-laulu oli lämpimin ja hauskin heitettyine ruusuineen.  Lopuksi saimme laulaa yhdessä vielä encorena saman laulun.
Kaunis, viimeistelty esite, rekvisiitta ja esityksen koreografia ansaitsevat ruusukimpun. Ehkä hiukan hämärämpi tunnelmavalaistus olisi luonut vielä lisätunnelmaa, mutta soittaminen olisi saattanut olla haastavaa sellaisessa valaistuksessa.
Toivottavasti tämä intiimi rakkaustarina runoineen ja lauluineen nähdään vielä uudestaan - tervetuloa Lapuallekin naiset ♥




maanantai 26. lokakuuta 2015

Liebster award-haaste


Kiitos Kirjat kertovat, tästä haasteesta :) 


Haasteen säännöt:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi2. Laita palkinto esille blogiisi3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.


1. Minkä kirjan muistat parhaiten lapsuudestasi?
Kaija Pakkanen: Vimperin pihan Ilona. Kolmannen luokan opettajani luki tämän kirjan meille ääneen - tästä kirjasta on puhjennut rakkauteni kirjoihin ja ääneen lukemiseen. 

  2. Mikä on mielestäsi paras lukemasi dekkari ja miksi?
En osaa tähän valita yhtä dekkaria, mutta pidän Vera Valan Arianna-hahmosta ja Italian miljööstä salaisuuksineen ja ripauksine intohimoista rakkautta.

 3. Kuka on suosikkikirjailijasi?
Astrid Lindgren

  4. Minkä elämäkerran luit viimeksi?
Sarah-Louise James: Adele: tähden tarina

  5. Milloin luet mieluiten?
Aamulla ja päivällä, illalla ja yöllä olen liian väsynyt lukemaan :) 

  6. Mikä on erikoisin paikka, missä olet lukenut kirjaa?
Simpsiöllä Anni Swanin satua Vuorenpeikko ja paimentyttö  luin ääneen ja olen siitä kirjoittanutkin blogiini. :) 

  7. Mikä kirja on jäänyt mieleesi jostain erityisestä syystä, mistä?
  Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.  Nuoren ja vanhemman naisen ystävyys ja heidän elämiensä traagisuus.

 8. Millaisen kirjan haluaisit itse kirjoittaa?
Äidin isänisästä Iisakki Aitolasta joka lähti 20-luvulla Kanadaan ja eli siellä elämänsä loppuun saakka. Hänestä ei ole paljon faktatietoa, mutta jos saisin jotain selville mitä hän teki Kanadassa, haluaisin kirjoittaa hänestä fiktiivisen tarinan.

 9. Ketä kirjan henkilöä mielestäsi muistutat?
Onpas vaikea kysymys.... ehkä minussa on ripaus Marikkia, Peppiä, Kotikunnaan Rillaa,  Emilia-runotyttöä ja Seljan tyttöjä. 

10. Mistä hankit mieluiten kirjasi?
Mieluiten ostaisin kirjat kirjakaupoista, mutta tällä hetkellä kirjanostobudjettini on lähes 0€, joten lainaan kirjoja kirjastoista. 

11. Minkä kirjan pariin palaat mielelläsi yhä uudestaan?
Maailmassa on niin paljon kiinnostavia lukemattomia kirjoja, etten ehdi lukea samoja toistamiseen.  Joitakin kirjoja olen toki uudelleenlukenut jonkun syyn/haasteen innoittamana. 


Omat kysymykseni palkitsemilleni bloggaajille tulevat tässä:

1.  Pidätkö erityisesti jonkun suomentajan tekstistä/tyylistä?

2. Runoja vai aforismeja?

3. Käyttäisitkö  lukuvalmentajan palveluja? 

4. Oletko nähnyt kirjastopyörän?

5. Unelmiesi kirjamessupaikkakunta?

6. Paras kirjallisuusaiheinen elokuva (saa olla myös valintana kirjaan perustuva :)  )?

7. Erikoisin paikka missä olet päivittänyt blogiasi?

8. Kuinka monta kirja/kirjallisuus/kirjastoaiheista kassia sinulla on?

9. Suosikkikustantajasi?

10. Luetko enemmän kaunokirjallisuutta vai tietokirjallisuutta?

11. Onko kodissasi kirjoja yhdessä vai useammassa huoneessa?


Ja tunnustuksen /haasteen saavat: 










perjantai 23. lokakuuta 2015

Onnen pipanoita eli viisikymmentä juttua elämän aurinkoiselta puolelta

Kirjailija Aapelin eli Simo Puupposen syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta tänään. Keväällä luin uudelleen Koko kaupungin Vinskin lapsuuden klassikkokirjahaasteeseen.  Vinski-kirjat ovat olleetkin ainoat Aapelin kirjat, jotka olen lukenut.  Pikku Pietarin piha ja Siunattu hulluus olen lapsena katsonut tv:stä.  Aapelin 100-vuotispäivän kunniaksi valitsin luettavaksi Onnen pipanoita. Viisikymmentä juttua elämän aurinkoiselta puolelta ovat lyhyitä muutaman sivun pituisia pakinoita. Kirja on julkaistu 1947.  Aapeli on silloin ollut kolmikymppinen.

Onnen pipanoita sisällysluettelo sisältää humoristisia kuvauksia mitä pakinat mahtavat sisältää. Pakinoiden kieli on luonnollisesti aikakauden tapaista. Alan jo tottua vanhahtavan kielen lukemiseen - olenhan lukenut viimeisen vuoden aikana Joel Lehtosesta L. Onervaan.

Osa pakinoista jää minulle mysteeriksi, että mikä juju tässä on - joko olen tosikko tai aika on ajanut pakinan aiheen ohitse.  Muutama pakina saa minut naurahtamaan loppukaneetille, kuten Hyvän aineen "Erämään uhri" (s. 30-31),  Korhosen pihvi (s. 47-49), Yksityiskopin arvoitus ja väärän kopin siivous (s. 50-52), Kätilö maan päällä (s. 53-54), Käsilaukku (s. 108-109).  Minun huumoriin upposi tälläiset "puujalkavitsintapaiset" tarinat.

Kyllähän näitä erämaan uhreja, korhosia, neitejä sun muita akkoja löytyy nykymaailmastakin.  Aapeli on kirjoittanut pakinansa kujeilevan hauskasti, pilke silmäkulmassa - tästä pikku pakinoiden kirjasta jäi hyvä mieli.

Aapeli 100 vuotta kirjablogeissa koontipostaus löytyy Amman lukuhetki-kirjablogista.

Aapeli: Onnen pipanoita eli viisikymmentä juttua elämän aurinkoiselta puolelta, WSOY, 1947
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjastosta

torstai 22. lokakuuta 2015

Viimeinen opetuslapsi

Tänä iltana Kauhavan kirjaston lukupiirikirjana on Hank Hanegraaf ja Sigmund Brouwer: Viimeinen opetuslapsi.  Genrenä oli uskonnolliset romaanit ja maanosana Amerikka.  Kolmesta vaihtoehdosta valitsimme syksyn aloituksessa tämän teoksen. Kaksi muuta olivat Paulo Coelho: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin sekä Karen Kingsbury: Petollisella jäällä.

Viimeinen opetuslapsi kertoo ajasta 65 eKr - 66 jKr Roomassa ja Jerusalemissa. Millaista on ollut alkukristittyjen aika Neron vallan aikana.  Tarinan henkilöitä ovat niin Rooman sotilaat, Neron uskotut miehet kuin juutalaiset ja kristityt.  En ole aikaisemmin tästä ajasta kertovaa historiallista romaani lukenut - uskonnollisia romaanejakin olen hyvin vähän lukenut, vaikka muuten uskonnollisesta tietokirjallisuudesta olen kiinnostunut.

Oli kiehtovaa eläytyä fiktiivisen tarinaan kristtityjen vainoista. Muistan toki kouluajoilta ja tv-dokumenteista ja joistakin elokuvista areenalla leijonille uhratut kristityt. Lapsena  hiukan pelottikin koulussa kuunnella niistä kertovia tarinoita uskonnon tunnilla.  Tässä romaanissa ei mässäillä julmuuksilla, vaikka niiden kuvauksilta ei voi täysin välttyä. Miten raakaa on ollut (ja miten raakaa se on vieläkin) julmuudet sen takia, että uskoo Jumalaan ja Jeesukseen.  Olisiko minussa rohkeutta julistaa uskoni Jumalaan ja Jeesukseen henkeni uhalla?  Sitä on vaikeata ajatella, kun on saanut elää sillä tavalla uskonvapaassa Suomessa.

Kirjan alussa selitettiin miten roomalaiset jakoivat päivän kahteentoista tuntiin.  Nämä tunnit kulkevat romaanin tarinoiden otsikoina ja kappaleiden alkuotsikoina ovat paikat: Juudea, Rooma, Smyrna. Myös Merkurius, Jupiter, Venus ja Saturnus ovat kuvaamassa otsikoina - ensimmäisellä lukukerralla en ihan pysy selvillä eri otsikoiden merkityksistä.

Tarinoiden henkilöiden kohtaamiset limittyvät jännittävällä tavalla, vaikka välillä on oltava tarkkana kuka kukin henkilö on.   Kuka oli viimeinen opetuslapsi ja ketä Johannesta tässä romaanissa kuvataan oli minulle tuntematon tieto. Johannes Kastajahan on kaikille tuttu, mutta kuka oli Johannes Sebedeuksen poika? Olen vuosia sitten ostanut Valitulta Paloilta Kuka kukin on Raamatussa-teoksen.  Tästä sain hiukan selvitettyä tämän tarinan Johanneksen taustoja.  Rooman historia ja keisarin Neron aika kiinnostaisi lukea esimerkiksi Marianne Ojanahon teoksen Keisari Nero - tyranni ja hallitsija (Atena, 2009) lukemalla.

Tarinassa kuvataan uskonnon lisäksi kaikkea sitä juonittelua mitä tapahtuu, kun halutaan toisen ihmisen rikkaudet ja elämä tai miten ei välitetä kuin vain omasta itsestään.

Harmi, ettei Hanegraafin ja Brouwerin kahta muuta The Last Disciple-trilogian  osaa ole suomennettu.

Hank Hanegraaf ja Sigmund Brouwier: Viimeinen opetuslapsi, Aikamedia, 2012
suomentanut: Sami Siltala
(engl. alkuteos: The Last Disciple, 2004)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjastosta

perjantai 16. lokakuuta 2015

Jäljet : Romaani rikoksista ja ihmisistä

Syyskuussa vietettiin Koko kansa lukee-kampanjaa kirjastoissa. En ehtinyt lukemaan kahta kampanjan e-kirjaa, mutta sain vihdoin luetuksi kirjailija Markus Ahoselta saamani e-kirjan Jäljet (ostettavissa mm. Elisa-kirjasta).

Prologi houkettelee lukemaan tarinan - ketkä ovat kuolleet ja ketä ovat omaiset...

Romaani alkaa elokuvateatterissa tapahtuvalla murhalla, joka kuvataan uhrin näkökulmasta. Tunnetila tempaa mukaansa ja voi tuntea istuvansa itse elokuvateatterissa - hetken mietin, uskaltaako enää mennä teatteriinkaan...

Rikosylikonstaapeli Markku Isaksson saapuu tutkimaan oletettua murhaa. Murhatutkinnan lomassa kuvataan niin Isakssonin kuin muidenkin poliisihenkilöiden yksityiselämää. Isakssonin poliisivaimon Nina Markkasen menneisyyden haamut palaavat ja lopulta hänkin saa vastauksia vanhempiensa kuolemaan.

Elokuvateatterimurha ei jää ainoaksi puukotukseksi, vaan tapauksia ilmenee muuallaki kaupungissa - onko kyseessä sarjamurhaaja?  Vai onko puukotuksilla mitään yhteyttä keskenään? Mikä aiheuttaa mystisiä sähkökatkoja ja miksi valvontakamerat näyttävät tyhjää? 

Tarinassa kulkevat limittäin poliisitutkinta, poliisien yksityiselämä, murhaaja ja hänen elämäänsä liittyvät henkilöt.  Pala palalta paljastetaan murhaajaan liittyvistä henkilöistä asioita, mutta romaanin loppuun saakka pysyy salassa murhaajan motiivit.  Lopussa yllätyn empaattisista tunteista murhaajaa kohtaan - hänen oma tarinansa koskettaa, vaikka ei oikeuta toisen ihmisen hengen riistoon.  Jään miettimään, ettei mikään tapahtuma ja sen taustat ole niin yksiselitteisiä.

Tapahtumakuvaukset romaanissa on kuvattu kuin voisin itse kulkea askel askeleelta jokaisen romaanihenkilön jalan jäljissä - en voinut lopettaa romaanin lukemista kesken, vaan halusin tietää mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä asioita paljastuu.

Pidin Ahosen dekkarityylistä, joten luen jossain vaiheessa myös Meduusa ja Palava sydän -teokset. Mutta todennäköisesti luen nuo kirjat paperiversiona.  Tablettini ei välttämättä ole paras mahdollinen malli e-kirjan lukemiseen.  Tekstin lukeminen väsytti silmiä - toki syynä saattoi olla sekin, että halusin lukea sen samalta istumalta, pitämättä taukoja.  Luen myös paljon kyljellläni maatessa, joten tabletin pitäminen sopivassa asennossa oli hieman hankalaa. En kuitenkaan täysin e-kirjoja hylkää vaihtoehtona, vaikka perinteinen paperikirja vielä onkin lempiformaattini.

Markus Ahonen: Jäljet, Smashwords, 2014
Kannen suunnittelu: Tatiana Vila
Kannen Helsinki-kuva: Markus Ahonen
Mistä hankittu: saatu e-kirja kirjailijalta

Jäljet-romaanin ovat myös lukeneet:
Kirjan pauloissa
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Ullan Luetut kirjat
Jos vaikka lukisi...
Kirjakaapin kummitus
Kirjat kertovat
Yöpöydällä
Hemulin kirjahylly
liftaan
Ja kaikkea muuta