tiistai 6. tammikuuta 2015

Tiinan ampiaiskesä

Palasin lapsuudenmuistohini Tiina-kirjan parissa. Tiina-kirjat olivat yksi lempikirjasarjoistani. Ensimmäisiä rakkaustarinoita niistä etsittiin ja odotettiin, että milloin se Tiina sitä Juha pussaa vaikka Juha sitä kielsikin :) Tiinan ampiaskesätapahtumat tuovat omiakin lapsuumuistoja mieleen. Kavereitani asui maalaistaloissa. Tuli käytyä saviprunilla iilimatojen seassa, tuli autettua kaveria (melko huonolla menestyksellä) kasvimaan kitkemisestä ja tulihan niitä hölmöjä vetoja likkojen ja poikien kesken tehtyä ja taisi niitä ihastumisiakin olla... ja no taisin minä pari pusuakin muutamalle pojalle antaa :D

Tiinalle sitä sattui ja tapahtui tässäkin kirjassa, eikä Juhakaan voinut kommelluksilta välttyä. Silti heidän tekemiset eivät olleet mitään ilkivaltaa - hyvä tarkoitushan heidän auttamisillaan aina oli.

Pientä valistustakin Anni Polva näissä Tiina-kirjoissa kirjoitteli tarinan lomassa.  Tiinan ampiaiskesä on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1971, minun syntymävuotenani. Tiina-kirjat pohjautuvat Anni Polvan omiinkin lapsuumuistoihin. Mietinkin, että kertooko hän kuitenkin uudemmasta ajasta näissä Tiina-tarinoissa kuin 1920-1930, jolloin hän itse on ollut lapsi ja nuori.  Minulle ainakin moni kuvaus tässä  Tiinan ampiaskesän mummolassa on ollut totta vielä 1970-luvulla.

Tiina-kirjasarjan voisi joskus lukea uudelleen kokonaankin -  Anni Polvan 100-vuotispäivän kunniaksi luin yhden Tiinan.

Anni Polva: Tiinan ampiaiskesä, Karisto, 11.p., 1990
(ensimmäinen painos ilmestynyt 1971)
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjastosta