sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Yhden Yön tarina




”Pieni ihminen suuressa maailmassa/laulaa lauluaan tukkihumalassa/Hän etsii suuressa vankilassa tietään totuuteen/Hän seisoo joukossa miljoonien/Hän pelkää kuolemaa ja miettii, miten/ihminen nostaisi vapauden patsaan jaloilleen…”   Matchbox-rockabilly ja suomi-iskelmät vaihtuivat 12-vuotiaana Yö-yhtyeen biiseihin. Isä osti mulle Yön Varietee-kasetin Esson huoltamolta (enää ei tarvinnut ostaa Matchbox pikkuautoja).  Enpä tainnut kutosluokkalaisena ymmärtää kovin paljon laulujen sanoista, mutta sehän ei estänyt laulamasta ja kuuntelemasta. Ihastuin samaan aikaan vuotta vanhempaan poikaan – sitä on/off ihastusta kesti seuraavat viisi vuotta…  raastavaa ja repivää teinirakkautta. 

Vuosien varrella Yö-faniuteni on hiipunut ja tykkään yhä eniten alkuaikojen biiseistä. Toki uusimmissakin on koskettavia suosikkejani, kuten Ihmisen poika.
Olli Lindholmin Yhden Yön tarina oli syvällinen kirja yhden miehen matkasta ja bändistä nimeltä Yö.  Mieleen jäi kuvaukset keikoista Pohjanmaalla, erityisesti Lapuan Latosaaressa (kunpa tuo paikka vielä joskus palaisi bändipaikaksikin lauantain aikuisten tanssien lisäksi).  Jännää oli myös lukea pieni pätkä kotipaikkakunnastani, Ilmajoesta  - onhan niitä musaihmisiä sielläkin.  Itse en noissa musa/bändiporukoissa liikkunut, kaverini olivat enemmän ”taviksia”.
Artisti/bänditarinoissa on mielenkiintoista lukea, miten biisit ovat syntyneet. Tarina tai ajatus biisien takana kiehtoo.  Musiikintekojutut menee ammattijargoniksi, mutta ei se meikäläisen lukemista haitannut.  Keikkaelämä, bändin jäsenten vaihdokset, promoaminen ovat musamaailman iloja ja suruja.
Ihmissuhteet, bändi ja työ, miten ne saa toimimaan ja kun tulee ongelmia, miten niistä selviää. Kuningas alkoholi oli Ollinkin tapa yrittää selvitä – se tapa ei vaan ole kellään toiminut…

Olli Lindholm - Ilpo Rantanen: Yhden Yön tarina, WSOY, 2003
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


perjantai 29. toukokuuta 2015

Siskoni on Madonna

Madonnan veli Christopher on kirjoittanut kaunistelemattoman kirjan popin kuningattaresta ja omasta elämästään siskona rinnalla. Fiilistelen teiniajan idolini musaa kuunnellen Spotifysta. Like A Virgin, Papa Don’t Preach, Material Girl, Crazy For You olivat lempibiisejäni, joita koulun discoissa (täälläpäin niitä sanottiin ilsuiksi; iltamat sanasta nuoremman sukupolven suussa kääntynyt) soitettiin, radiosta kuunneltiin ja musavideoita taidettiin jossain Hittimittarissa tms. näyttää televisiossakin.  Minulla on jopa Madonna kasetti albumista True Blue jossain vanhempieni luona tallella.
Olin Madonna-fani, jolla oli Suosikista ja saksalaisesta Bravo-lehdestä leikattuja kuvia, lehtijuttuja sekä tietenkin julisteita seinällä. Äitini teki mulle mustan napatopin johon valkoisella kangasvärillä kirjoitin HEALTHY :)

Madonnasta on muitakin kirjoja käännetty suomeksi: Christopher Andersen: Madonna (WSOY, 1992); Mick St. Michael: Madonna – omin sanoin (WSOY, 2001) ja Lucy O’Brien: Madonna – elämäkerta (Like, 2008).  J. Randy Taraborelli: Madonna – intiimi elämäkerta piti ilmestyä Readme.fi muutama vuosi sitten suomeksi, mutta se peruttiin.  Mikä näistä kirjoista ja monista muista, joita ei ole käännetty suomeksi kertoo totuuden Madonna Louise Veronica Cicconesta? Tuskin mikään on täysi totuus, voiko kukaan elämäkertaansa itsekään niin kirjoittaa.  Ehkä jossain välissä luen vielä toisenkin Madonna-kirjan.  

En ole vuosiin seurannut Madonnan uraa ja tekemisiä, joten en osannut odottaa, että hän todella olisi noinkin monimutkainen (vaikea?) ihminen.  Toisaalta hänestä tässä kirjassa sai myös sellaisenkin kuvan, että hän on hyvin haavoittuvainen ja epävarmakin. 
Pidän hänen vanhemmista lauluistaan ja joistakin uusimmista ja ihailen hänen upeita, hämmästyttäviä musiikkivideoita ja lavaesiintymisiä, mitä olen nähnyt tv:n tai YouTuben kautta.  Oli hyvin mielenkiintoista lukea, miten laulut syntyivät ja millaista oli jokaisen kiertueen ja lavashow suunnittelu.  Toki välillä kävi sääliksi Christopher-veljeä ja muita Madonnan ympärillä olevia ihmisiä  - toki tässä kirjassa on veljen näkemys asioista, mutta luulen etteivät tapahtumat ole ihan tuulesta temmattuja.  Christopher kertoi myös Madonnan elokuvauran ponnisteluista. Itse olen tainnut nähdä vain Missä olet, Susan-elokuvan.  Madonna taisi suuttua veljelleen tästä kirjasta melkoisesti ja he eivät taida vieläkään olla yhtä läheisiä kuin silloin alkuaikoina.


Kirjabloggareista löytyneen muitakin Madonna-faneja (ainakin jossain elämänvaiheessa) tai on kiinnostanut lukea millainen on popikoni nimeltä Madonna:

Christopher Ciccone & Wendy Leigh toim.:  Siskoni on Madonna, Helsinki-kirjat, 2011

suomentanut Jera Hänninen

alkuteos engl.  Life with my sister Madonna, 2008

Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

tiistai 26. toukokuuta 2015

Dalai Lama Avosydämin

Kuuntelen Spotify:sta tiibettiläisten munkkien messulaulantaa (Tibetan Monk Chants: Buddist Chants, Incantations, Meditation Music of the Dalai Lama). Lumoava ja syvälle sisimpään tuntuva musiikki on erinomainen taustalla, kun kirjoitan ajatuksiani lukemastani Dalai Laman puheisiin perustuvasta kirjasta Avosydämin

Dalai Lama on yksi kiehtovista maailman henkilöistä, joita jollakin tavalla ihailen ja kunnioitan. Vasta nyt luen ensimmäisen teoksen, joka käsittelee Dalai Lamaa ja hänen ajatuksiaan. Tiibettiläisyys on ollut lähellä sydäntäni, vaikka olen siihen hyvin pintapuolisesti tutustunut katsomalla dokumentteja ja Seitsemän vuotta Tiibetissä-elokuvan. Viidestä tiibetiläisestä menetelmästä olen lukenut Voi Hyvin-lehdistä, mutta sekin on jäänyt siihen. Ehkä minä etsin yhä sitä sisäistä rauhaa tai en ole vielä valmis sitä vastaanottamaan.

Kirjan johdannossa kerrottiin Dalai Laman puhetilaisuudesta New Yorkin Keskuspuistossa 15.8.1999.  Tilaisuuteen osallistui yli 200 000 ihmistä.  Millaista olisi olla osana jotakin noin suurta tapahtumaa? Nykyään voi osallistua netin kautta ympäri maailman monenlaisiin henkisiin tapahtumiin joko seuraamalla suoralähetystä tai katsomalla nauhoitetta.  Yksi unelmistani olisi päästä joskus jokin iso tapahtuma kokemaan oikeasti livenä eikä netin välityksellä.

Luku 1 Pyrkimys onneen

"Henkisten harjoitusten tavoite on toteuttaa pyrkimys onneen. Me kaikki olemme samanarvoisia halutessamme olla onnellisia ja selviytyä kärsimyksistä, ja uskon, että meillä kaikilla on oikeus päästä tavoitteeseen." (s. 37)

Olenko onnellinen? Juuri tällä hetkellä olen onnellinen, että olen saanut hoidetuksi osan elämän välttämättömistä juoksevista asioista. En ole kuitenkaan täysin onnellinen, koska moni asiaa odottaa vielä suorittamista - päivästä päivään selviytyminen on välillä ahdistanut ja välillä olen ollut jotenkin lamaantunutkin. Olen onnellinen läheisteni, ystävieni ja tuttavieni saavutuksista ja tulevista ilon hetkistä. Näin toukokuun lopussa moni päättää opiskeluita, osa päättää meneillään olevan luokan ja siirtyy syksyllä seuraavalle. Jotkut astuvat työelämään, toiset osallistuvat pääsykokeisiin.  Ajatukseni ja hiljaiset rukoukseni ovat myös heidän luona joiden opiskelut eivät ole sujuneet, pääsykokeet stressaavat tai työpaikkaa ei ole löytynyt. Ajatukseni ovat surujen äärellä - sairauden, kuoleman, ihmissuhteiden karikoissa. Omat murheeni tuntuvat niiden äärellä mitättömiltä, vaikka ne ovatkin oman elämäni selviytymisessä hyvin ahdistaviakin.

Luku 2 Meditointi, lähtökohta

"Elämän tuskallisuuden tutkiskeleminen ja niiden menetelmien tarkasteleminen, joilla kurjuutemme voitaisiin poistaa, ovat meditoinnin muoto. "
"Meillä on taipumus antautua mielemme valtaan ja seurata sen itsekeskeistä reittiä."
"Meditointi voidaa ajatella menetelmäksi, jolla heikennämme vanhojen ajatustottumusten voimaa ja kehitämme uusia." (s. 52)

Muistan teini-ikäisenä istuneeni lootusasennossa puutarhassamme. Suljin silmäni, kuuntelin tuulta, linnun laulua ja tunsin ihollani auringon lämmön. Muistan ajattelleeni kesäistä kukkaketoa - sinisiä, valkoisia, punaisia, keltaisia kukkia.   Sitä en muista, miten pitkään siinä jaksoin olla ja mikä oli olotilani sen jälkeen.  Kuitenkin tähän muistoon palaan yhä, lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Se on yksi niistä muistoista elämäni varrella, jolloin olen tuntenut rauhan sisimmässäni edes hetken.
Myöhemmin olen yrittänyt rauhoittua tälläiseen hetkeen, mutta ajatukseni ovat lähteneet harhailemaan arjen murheissa.  En ole löytänyt sellaista rauhallista paikka missä olisin voinut kokea tuollaisen hetken uudestaan - löytäisinkö sellaisen tänä kesänä lähimetsästä tai joen rannalta....

Luku 3 Aineellinen ja aineeton maailma

"...todellinen henkinen muutos ei synny vain rukoilemalla ja toivomalla, että kaikki mielemme negatiiviset piirteet häviävät ja kaikki positiiviset kukoistavat. Todellinen henkinen edistyminen on mahdollista vain ponnistelemalla keskittyneesti tavalla, joka perustuu ymmärrykseen mielen ja sen erilaisten tilojen vuorovaikutuksesta" (s. 66)

Luku 4 Karma

"...meidän pitäisi arvostaa kallisarvoista kehoamme ja myös tehdä kaikkemme varmistaaksemme, että synnymme ihmisiksi seuraavassa elämässämme" (s. 71)

Jälleensyntyminen on minulle vielä ristiriitainen asia, jollakin tavoin uskon, että olen elänyt aikaisemmin jossakin toisessa ajassa eri ihmisenä. Ehkä vielä synnyn tulevaisuudessakin johonkin aikaan, mutta olenko elänyt jonakin eläimenä tai synnynkö eläimenä uudestaan? 

Luku 5 Koettelemukset

"...henkisten taitojen harjoittajille on tärkeää asettua vastustamaan voimakkaita tunteita, kuten suuttumusta, takertumista ja mustasukkaisuutta ja pyrkiä kehittämään niitä."  (s. 81)

Suuttumusta ilmenee meidän perheessä ihan riittävästi, mutta toisaalta minusta olisi kamalaa, jos ne tunteet joutuisi täysin tukahduttamaan. Vielä en osaa olla niin optimistinen, että aina asioista voisi keskustella ja väitellä ilman suuttumusta.  Takertumista inhoan ja olen aika kylmä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka yrittävät liikaa takertua minuun - tarvitsen oman tilani hengittää.  Mustasukkaisuus on ikävä piirre ja ahdistavakin, kun se menee toisen ihmisen kyttäämiseksi ja epäilyksi lähes jokaisesta asiasta.  

Luku 6 Valtava ja syvällinen: polun kaksi ominaisuutta

Sydämen, myötätunnon, rakkauden avaaminen. Rakastavan sydämen ominaisuudet: anteliaisuus, kärsivällisyys.

"Syvällinen viisaus"  - aivojen valtakunta: ymmärtäminen, eritteleminen, kriittinen havaitseminen.

Luku 7 Myötätunto

"Myötätunto on toivomus, että muut eivät kärsisi" . (s. 95)

Empatia
Toisten kärsimyksen tajuaminen
Rakastava hyväsydämisyys

Luku 8 Myötätunnon meditoiminen

Varhasiaamun mietiskely sopisi minulle, joka olen aamuihmisiä ja rakastan rauhallisia, hiljaisia aamuja. 

Luku 9 Mielentyyneyden harjoittaminen

"Myötätunnon siemen alkaa itää, jos istutat sen hedelmälliseen maahan, rakkaudella kostutettuun tietoisuuteen. Kun olet kastellut mielesi rakkaudella, voit alkaa meditoida myötätuntoa." (s. 117)

Luku 10 Bodhicitta

-myötätunnon tila, jossa tunnet olevasi vastuussa kaikista olennoista

Seitsenkertaisen syyn ja seurauksen menetelmä
-tunnustaminen, että kaikki olennot ovat olleet äitejämme (tätä ajattelutapa ei täysin ole minun tapani)
-harras rakkaus
-kohtalon muuttaminen
-rakkauden tunne
-myötätunto
-rakastava hyväsydämisyys
-vastuuntunto

Luku 11 Pysyvä rauha ja luku 12 Pysyvää rauhaa tuova meditoimisen yhdeksän vaihetta

1. Mielen suuntaminen keskittymisen kohteeseen
2. Keskittymisen keston lisääminen muutaman minuuttiin
3. Ajelehtivan mielen palauttaminen kohteeseen
4. Tiivis kohdistaminen
5. Kurinalaisuus
6. Rauhoittuminen
7. Täydellinen rauhoittuminen
8. Yhden pisteen keskittyminen
9. Tasapainoinen kohdistaminen

Luku 13 Viisaus ja luku 14 Buddhatila

Valaistuminen on jollakin tavoin mystinen ja pelottavakin asia, siksi en välttämättä halua mennä buddhalaisuuten niin syvälle.

Luku 15 Bodhicittan aikaansaaminen

Valaistumisen seitsemän osatekijää
1. Kunnianosoitus
2. Uhri
3. Tunnustus
4. Iloitseminen
5. Pyyntö 
6. Rukous
7. Omistautuminen

Nämä valaistumisen rituaalit eivät tunnu pelottavilta. Kunnioitan uskontoja, jotka eivät yksistään sorra ihmisiä väkivaltaisesti. Uhrilahja voi olla siis aineellista tai henkistä, mutta se ei tarkoita että palvoisi jotakin yhtä asiaa.  Tunnustaminen on vaikeata ja vielä vaikeampaa on olla tekemättä uudelleen epähyveellisiä tekoja. Positiivisista teoistamme on toisinaan vaikeakin iloita, pelkää, että ne katoavat kokonaan.  Pyynnöt ja rukoukset koko maailmalle.  Omistautuminen tälle valaistumiselle kiehtoo mieltäni, peloistani huolimatta.


Dalai Lama Avosydämi, Tammi, 2002
toimittanut Nicholas Vreeland
suomentanut Veli-Pekka Ketola
alkuteos engl. An Open Heart: Practicing Compassion in Everyday Life, 2001
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto






maanantai 25. toukokuuta 2015

16 tarinaa toivosta

Joskus on tapana poimia kirjaston hyllystä kirjoja aakkosten alkupäästä - tämä kirja löytyi romaanihyllyn alusta huhtikuussa. Kirjan olen lukenut toukokuun alussa jo, mutta nyt vasta on intoa kevään opiskelutehtävien jälkeen kirjoittaa tänne blogiin enemmänkin.
Naiskirjalijaryhmä on kirjoittanut novelleja , runoja ja esseen mitä on toivo ja toivottomuus.  Osa kirjailijoista oli ennestään mulle vain nimeltä tuttu, osalta olen lukenut muutaman teoksen ja muutama nimi ei sanonut mitään ennen tätä kirjaa.
Kirjan tarinoista minulle jäi alakuloinen toivon tunne, mutta toisaalta jonkilainen voimantunnekin - kaikesta selviää ja menee eteenpäin elämässä, tavalla tai toisella.

Kirjan alkusanoissa sanotaan:
"Toivossa on hyvä elää. Niin kauan kuin on elämää on toivoa. Toivomuslista. Onnea toivottaa. Toivotonta. Usko, toivo ja rakkaus. Toiviotie. Ainoa toivoni. Toivomisen varaa. Vihreä toivon väri."

Johtuneeko omasta elämäntilanteesta, kun koen toivo-sanan nyt niin ahdistavana. Ironisesti ajattelen, että onko tosiaan hyvä elää toivossa paremmasta? Elämän toivo jossain syvällä sydämessäni on ja pysyy, vaikka on päiviä, että elämästä selviytyminen ahdistaa ja huolestuttaa koko maailman puolesta. Toivomuslistoja olen aina tehnyt ja ne kuuluvat elämään kuin to-do-listat. Onnea osaan toivottaa ja olen vilpittömästi onnellinen toisten ihmisten elämän iloista, saavutuksista ja taistelujen voitoista. Elämä on kuitenkin toisinaan niin toivotonta, epäreilua, surullista ja ahdistavaa. Toivon lisäksi uskon elämään ja rakkauteen. Toiviotie on minulle uskonnollinen sana, mutta mitä se tarkoittaa, sitä en ole tainnut koskaan pohtia, virren sanoja pidemmälle. Elämässä on ollut hetkiä, jolloin on ollut vain yksia ainoa toivo - toisinaan se on riittänyt, toisinaan ei... Toivomisen varaa-sanontaa inhoan, se tuo mieleen negatiivisen palautteen opettajilta - sinusta ei ole mihinkään. Minulle toivon väri voi olla myös lila tai sininen.

Tammi on julkaissut kirjan yhteistyöhankkeena Syöpäsäätiön Roosa nauha-kampanjan kanssa. Jokaisesta ostetusta kirjasta Tammi on lahjoittanut 1€:n Roosa nauha-rahastoon. Vieläkin kirjaa on saatavissa, ainakin Booky-verkkokaupan mukaan. Itse taidan ennemmin lahjoittaa tällä kertaa suoraan Roosa nauha-rahastoon kuin että ostaisin tämän kirjan.

Kirjan on muutama muukin bloggari löytänyt kirjaston hyllystä/kirjakaupasta - onhan kirjassa kauniit kannet ja selkämys.

Kirjakirppu
Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia
Kirjaston Kummitus


16 tarinaa toivosta, Tammi, 2013
toimittanut Päivi Koivisto
kuvat: Katja Tukiainen
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Lapsuuden ja nuoruuden klasikkokirjat - Koko kaupungin Vinski ja Kani ei osaa itkeä

Koko kaupungin Vinskin olen muistaakseni lukenut noin 10-vuotiaana. Lainasin sen joko ala-asteen pienestä koulukirjastosta tai kirjastoautosta 1980-luvun alussa.  Kansi oli silloin tämä vuonna 1954 julkaistu:
Televisiosta Koko kaupungin Vinski-televisoelokuva tuli uusintana samoihin aikoihin luultavasti (elokuva on tehty 1969). Viime vuonna se oli jälleen katsottavissa YleAreenassa - harmi, kun en sitä silloin katsonut uudelleen.  VHS-videona sen saisi vielä lainattua mm. Jalasjärven kunnankirjastosta, mutta eipä ole enää videolaitetta. Muutama pätkä vielä toki löytyy Elävästä Arkistosta


Maija Karman mustavalkopiirrokset ovat kauniit ja nostalgiset. Näkymättömyyspulverin muistin hyvin, mutta en sitä mitä Vinskin piti tehdä tullakseen näkymättömäksi. Jotakin tässä Vinskin tarinassa on peppipitkätossumaistakin - hupsutellaan juoruilevien ja "hienojen" rouvien kustannuksella.  Herra Haljuliinin tarina on hellyttävä, vaikka muistan miten itsekin pelkäsin joitakin oman kylän yksinäisiä miehiä - silti heidän lähelleen me lapset mentiin ja joskus oltiin ehkä tyhmänilkeitäkin... Nyt aikuisena ymmärtää heitä paremmin.  Kunpa olisin Vinski-tarinat lukenut omille lapsilleni - en tiedä lainaako näitä kirjoja enää kirjastosta muuta kuin aikuiset, jotka ovat eläneet lapsuuden 70-80-luvulla tai aikaisemmin. Teatteriversioita on esitetty mm. Oulussa tänä keväänä, joten sen myötä on toivottavasti Vinski-kirjojakin luettu.  Tulevaisuudessa on ilmeisesti tulossa uusi Vinski-elokuvakin


Vinski-kirja kuuluu WSOY:n Lasten toivekirjasto-sarjaan. Sitähän voisi lukea vaikka nämä muutkin sarjaan kuuluvat kirjat uudestaan ja kyllä tuossa listalla on sellaisiakin, mitä en ole aikaisemmin lukenut ollenkaan.



Uma tuli tutuksi teini-iän kynnyksellä Murkun tapatieto-kirjasta, jota meillekin 3-4 luokan opettajamme luki.  Tuotakin kirjaa voisi selata ja katsoa miten sitä meille murkkutietoutta 80-luvulla annettiinkaan :)  Ei meille kyllä tuota Murkkuseksi-kirjaa kukaan opettajista lukenut vaikka biologian tunnista on 5-6-luokalla jäänyt mieleen, kun piti piirtää open taululle piirtämästä mallista sukupuolielimet vihkoon :) Tuota Murkkuseksi-kirjaa sitten lainattiin kyllä pääkirjastosta (oli varmaan jossain vaiheessa top 10-lainatuin :) )Yhtään sen viisaammin ei taidettu käyttäytyä seiskaluokallaan kun "iäkäs" terkkari piti seksivalistusta ja lateli kalvoja piirtoheittimelle. Eiköhän tämä informaatio jo 2010-luvulla tuoda hiukan paremmin esille.  Heppakirjojen myötä tuli luettua myös Uman Minkki-kirjat ja labukkakoirien (ex)- omistajana hyllystä löytyy surullisen kaunis Colette-kirjakin.
Jollakin tavalla tämä Kani ei osaa itkeä-kirja liittyy ajanjaksoon elämässäni, jolloin alkoi kiinnostamaan Eläinsuojeluliitto Anamalian toiminta ja tietoisuuteni iski karu todellisuus koe-eläimistä. Olen varmaan ollut silloin jotain 15-vuotias.  En muista, että olisin tätä kirjaa vielä ala-asteikäisenä lukenut, vaikka kirja on jo ilmestynty vuonna 1978, jolloin olen ollut 7-vuotias.
Muistelin, että kirja oli kokonaan eläinkokeasiaa sivuava, mutta olihan kirjassa muitakin tarinoita - Inkku-vuohesta sekä Uman elämässä olleista koirista, kissoista ja tietenkin Kani Andersonista. Kirja sisältää toki vanhentunuttakin tietoa eläinsuojelu- ja koe-eläinlaista, mutta nämä tiedot on helppo päivittää netin kautta.  Heljä Silvennoisen mustavalkopiirrokset tuovat hienosti esiin eläinten persoonia.

Nämä lapsuuden ja nuoruuden klassikkokirjat voisin hankkia jostain antikvariaatista omaankin kirjahyllyyn jonain päivänä - nyt ei ole mahdollista taloudellisen tilanteen takia hankkia uusia eikä vanhoja kirjoja niin paljon kuin vielä vuosi sitten oli mahdollista.

Aapeli: Koko kaupungin Vinski, WSOY, 8.p., 1978
kuvittanut: Maija Karma
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Ulla-Maija Aaltonen: Kani ei osaa itkeä: kertomuksia jotka ovat enemmän totta kuin satua, Otava, 1978
kuvittanut: Heljä Silvennoinen
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupungikirjasto