maanantai 25. toukokuuta 2015

16 tarinaa toivosta

Joskus on tapana poimia kirjaston hyllystä kirjoja aakkosten alkupäästä - tämä kirja löytyi romaanihyllyn alusta huhtikuussa. Kirjan olen lukenut toukokuun alussa jo, mutta nyt vasta on intoa kevään opiskelutehtävien jälkeen kirjoittaa tänne blogiin enemmänkin.
Naiskirjalijaryhmä on kirjoittanut novelleja , runoja ja esseen mitä on toivo ja toivottomuus.  Osa kirjailijoista oli ennestään mulle vain nimeltä tuttu, osalta olen lukenut muutaman teoksen ja muutama nimi ei sanonut mitään ennen tätä kirjaa.
Kirjan tarinoista minulle jäi alakuloinen toivon tunne, mutta toisaalta jonkilainen voimantunnekin - kaikesta selviää ja menee eteenpäin elämässä, tavalla tai toisella.

Kirjan alkusanoissa sanotaan:
"Toivossa on hyvä elää. Niin kauan kuin on elämää on toivoa. Toivomuslista. Onnea toivottaa. Toivotonta. Usko, toivo ja rakkaus. Toiviotie. Ainoa toivoni. Toivomisen varaa. Vihreä toivon väri."

Johtuneeko omasta elämäntilanteesta, kun koen toivo-sanan nyt niin ahdistavana. Ironisesti ajattelen, että onko tosiaan hyvä elää toivossa paremmasta? Elämän toivo jossain syvällä sydämessäni on ja pysyy, vaikka on päiviä, että elämästä selviytyminen ahdistaa ja huolestuttaa koko maailman puolesta. Toivomuslistoja olen aina tehnyt ja ne kuuluvat elämään kuin to-do-listat. Onnea osaan toivottaa ja olen vilpittömästi onnellinen toisten ihmisten elämän iloista, saavutuksista ja taistelujen voitoista. Elämä on kuitenkin toisinaan niin toivotonta, epäreilua, surullista ja ahdistavaa. Toivon lisäksi uskon elämään ja rakkauteen. Toiviotie on minulle uskonnollinen sana, mutta mitä se tarkoittaa, sitä en ole tainnut koskaan pohtia, virren sanoja pidemmälle. Elämässä on ollut hetkiä, jolloin on ollut vain yksia ainoa toivo - toisinaan se on riittänyt, toisinaan ei... Toivomisen varaa-sanontaa inhoan, se tuo mieleen negatiivisen palautteen opettajilta - sinusta ei ole mihinkään. Minulle toivon väri voi olla myös lila tai sininen.

Tammi on julkaissut kirjan yhteistyöhankkeena Syöpäsäätiön Roosa nauha-kampanjan kanssa. Jokaisesta ostetusta kirjasta Tammi on lahjoittanut 1€:n Roosa nauha-rahastoon. Vieläkin kirjaa on saatavissa, ainakin Booky-verkkokaupan mukaan. Itse taidan ennemmin lahjoittaa tällä kertaa suoraan Roosa nauha-rahastoon kuin että ostaisin tämän kirjan.

Kirjan on muutama muukin bloggari löytänyt kirjaston hyllystä/kirjakaupasta - onhan kirjassa kauniit kannet ja selkämys.

Kirjakirppu
Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia
Kirjaston Kummitus


16 tarinaa toivosta, Tammi, 2013
toimittanut Päivi Koivisto
kuvat: Katja Tukiainen
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti