perjantai 26. kesäkuuta 2015

Havahtuminen


Isonkyrön seurakunta on järjestänyt jo muutamana kesänä lukupiirin. Olin niin innoissani, kun pääsisin kesälläkin osallistumaan lukupiiriin. Mutta asiat eivät sitten menneetkään sillä tavoin, että olisin päässyt tämän kesän ensimmäiseen tapaamiseen...  mutta kesälukupiirikirjan, Anthony de Mellon Havahtuminen olen jo lukenut ennen juhannusta.  Hänen teoksiin olen jo pidemmän aikaa ajatellut tutustuvani, onhan omassakin kirjahyllyssäni ollut jo vuosia de Mellon Katseleminen-teos.



Anthony de Mello, S.J. (1931-1987) olin intialainen jesuiittapappi ja psykoterapeutti. Hän isännöi uransa aikana useita hengellisiä kokouksia ja hänet tunnettiin taitavana puhujana. Hän toimi sielunhoidon koulutukseen keskittyvän Sadhana-instituutin johtajana Poonassa, Intiassa.  Hän kuoli yllättäen sydänkohtaukseen New Yorkissa 55-vuotiaana.

de  Mellon muissa teoksissa on seuraavalaiset tekstit:

Isä Anthony de Mellon kirjat on kirjoitettu eri  uskontoihin kuuluvien, agnostikkojen ja ateistien avuksi heidän hengellisessä etsinnässään moniuskontoisessa ympäristössä, eikä tekijä ole tarkoittanut niitä katolilaisten uskovien kristillisitä oppia tai dogmaa noudattaviksi opeiksi.

Jesuiittajärjestölle, johon kuulumisestani tunnen niin ylpeyttä kuin arvottomuuttakin. Huolimatta lukuisista viittauksista Jeesukseen Kristukseen, jonka oppilaaksi tekijä tunnustautuu, tämä kirja on tarkoitettu kaikenlaisten hengellisten suuntausten ihmisille - sääntökuntalaisille, uskonnottomille, agnostikoille, ateisteille.

Jesuiittapapeista olen kuullut ja lukenut romaaneissa, mutta oman muistini virkistykseksi oli katsottava wikipediasta tarkemmin. Jesuiitat eli jesuiittaveljestö (Societas Jesu; J.S.; kirjaimet ovat de Mellon nimen perässä jesuiittaveljestön tunnus) on katolisen kirkon sääntökunta ja sotilaallinen osasto. Romaaneissa olen saanut negatiivisen kuvan jesuiitoista, joka johtunee vastauskonpuhdistuksesta.  Miten paljon onkaan (ja saatetaan yhä henkisesti, ei niinkään fyysisesti) uskontojen "luvalla" saatu pahaankin aikaa - minulle uskonto/uskonnot ovat näyttäytyneet myönteisinä ja henkistä voimaa antavina.  Kavahdan ja vältän yhteisöjä ja henkilöitä, jotka "painostavat" uskonasioilla.  Suomessa ei ilmeisesti tällä hetkellä ole jesuiitoja, Ruotsissa niitä on muutama.  Mielenkiintoinen kirja luettavaksi on Leena Kurki: Kasva vapaaksi: matka jesuiittojen kasvatusajatteluun (Kirjapaja, 2004).

Havahtuminen-teoksesta löysin monia kohtia, jotka saivat minut pohtimaan omaa elämääni sekä koko maailmaa.  Olen poiminut tähän otteita kirjasta ja niistä puhjenneita ajatuksiani. Havahtuminen, kuten tässä kesäkuussa lukemani muutkin de Mellon teokset ovat rauhallisen lukuhetken kirjoja.  Niiden pariin haluaa palata yhä uudelleen, lukien lyhyitä paloja mietiskellen - joka lukukerralla löytäen jonkin uuden oivalluksen, voiman hengellisyyteen.

"Haluatte kai toivoa jotakin parempaa kuin se, mitä teillä on juuri nyt. Muutoin ette toivoisi. Silloin kuitenkin unohdatte, että teillä joka tapauksessa on jo kaikki, vaikka ette tiedä sitä. Miksi ette keskity siihen, mikä on, sen sijaan, että unohdatte nykyhetken ja haaveilette paremmasta tulevaisuudesta? Tulevaisuus on vain uusi ansa" (s. 33)

Tämä oli ensimmäisen tekstinpalanen, joka minut pysähdytti. Toisinaan haaveilen ja unelmoin tulevaisuudesta niin paljon, että melkein unohdan elää nykyisyyttä. Moni kaunis asia, moni elämys saattaa silloin mennä ohitseni huomaamattani. Ja kun pohdin nykyistä elämääni, huomaan miten moni asia on hyvin juuri nyt, miten paljon elämä on minulle antanut - on vain niin helppoa paeta unelmiin pienienkin vastoinkäymisten sattuessa...

"Kuka teissä elää? On aika kammottavaa huomata tämä. Luulette olevanne vapaita, mutta todennäköisesti ei ole ainuttakaan elettä, ajatusta, tunnetta, asennetta, uskomusta, joka ei ole peräisin joltakin toiselta. Eikö ole kamalaa? Ettekä te tiedä sitä. Mitä sanoinkaan teihin pakotetusta mekaanisesta elämästä? Tietyt asiat herättävät teissä voimakkaita tunteita ja uskotte itse tuntevanne niitä, mutta onko asia todella niin? Vaatii paljon tietoisuutta ymmärtää, että tämä jota kutsutte "minäksi" onkin ehkä vain menneitten kokemustenne, ehdollistumisenne ja ohjelmontinne kasautuma." (s. 41)

Enpä ole näin syvällisesti ajattelut minuuttani.  Minua se ei haittaa, että minuuteni koostuu muilta opetuista/omaksutuista asioista ja eleistä - minusta se on vuorovaikutusta.

"Monet olettavat virheellisesti, että ilman kiukun, vastenmielisyyden tai vihan kaltaisia kielteisiä tunteita ihminen ei tee tilanteelle mitään. Ei, ei toki! Heittäydytte toimintaan, mutta tunteet eivät vaikuta teihin. Teistä tulee hyvin herkkiä ympärille oleville asioille ja ihmisille. Herkkyyden tappaa se, mitä voisi kutsua "ehdollistetuksi minäksi": kun samastutte siinä määrin havaintojen kohteena olevan "minän" kanssa, kun se kasvaa niin suureksi, että ette voi nähdä asioita objektiivisesti ja niihin kiinnittymättä. On hyvin tärkeää, että ryhtyessänne toimintaan kykenette näkemään asiat kiinnittymättä niihin. Kielteiset tunteet kuitenkin estävät tämän." (s. 48)

En ajattele, että kiukku saisi minut tekemään tilanteelle jotakin, päinvastoin, saatan kiukuspäissäni lamaantuakin.  Mutta jos en saisi näitäkin tunteita välillä purkaa, tuntisin itseni tukahdutetuksi. Se miten voimakkaasti kiukuntunnetta esimerkiksi kohdistaa toiseen ihmiseen, voisi toisinaan hillitä.  Toisinsanoen voisi purkaa kiukkuansa johonkin muuhun ei-elävään olioon - en kyllä koe omakseni tavaroiden paiskimistakaan.  Ja enempin höyryjen laskiessa voisi keskustella/väitellä asiasta toisen ihmisen kanssa.  Mutta monestihan kiukku purkautuu ainakin minulla hyvin yhtäkkisellä temperamentilla ja kohteena on useinmiten rakas mieheni... harvemmin olen esimerkiksi työyhteisössä kiukutellut. 

"Nautin seurastanne takertumatta teihin. Todellisuudessa en nauti teistä, vaan jostakin, joka on sekä teitä että minua suurempi. Se on jotakin, jonka olen löytänyt: eräänlainen sinfonia, orkesteri joka soittaa teidän läsnäollessanne yhtä kappaletta, mutta kun lähdette, se ei lakkaa soittamasta. Kun tapaan toisen ihmisen, se soittaa toista kappaletta, joka myös on hyvin viihdyttävää. Ja kun olen yksin, se soittaa yhä. Orkesterilla on laaja ohjelmisto eikä se lakkaa koskaan soittamasta." (s. 49)

Tämä on kauniisti sanottu toisen ihmisen kohtaamisesta.  Niistä kohtaamisista voi nauttia myös yksinäisyydessäkin.

"Tälläista on itsensä katseleminen. Kukaan ei voi näyttää teille, miten se tapahtuu, koska silloin teille annettaisiin tekniikka, teidät ohjelmoitaisiin. Mutta tarkkailkaa itseänne. Kun puhutte jollekin ihmiselle, oletteko siitä tietoinen vai samastutteko vain puheeseenne? Kun suutuitte jollekin ihmiselle, olitteko tietoinen siitä, että olitte kiukkuinen vai samastuitteko yksinkertaisesti kiukkuunne? Tutkistelitteko kokemustanne myöhemin ajan kanssa ja yritittekö ymmärtää sitä? Mistä se syntyi? Mikä sai sen aikaan? En tunne tietoisuuteen mitään muuta tietä. Voitte muuttaa vain sellaista, minkä ymmärrätte. Sen, mitä ette ymmärrä ja josta ette ole tietoisia, tukahdutatte. Ette muutu. Mutta kun ymmärrätte sen, se muuttuu." (s. 51)

Pohdin aika useinkin jälkikäteen epämiellyttäviä tilanteita. Miten käyttäydyin, mitä sanoin, miten toinen käyttäyi ja sanoi.  Toisinaan ajattelen, että olisin voinut sanoa asian selkeämmin, paremmin valituin sanoin.  Ilmeitä ja eleitä on aika vaikea muuttaa toisenlaisiksi - ne tulevat niin luonnostaan ja itse ei aina edes huomaan miten reagoi, kunnes toinen sanoo ilmeistäsi.

"Olette paljon energisempiä, olette enemmän elossa. Ihmiset ajattelevat, että ilman halujaan he olisivat kuin kuolleita puita. Mutta tosiasiallisesti he lakkaavat olemasta jännittyneitä. Hankkitukaa eroon epäonnistumisen pelostanne, lakatkaa jännittämästä menestyksenne tähden, niin muututte omaksi itseksenne, rentoutuneeksi omaksi itseksenne. Ette aja enää jarrut päällä." (s. 53)

Miksi sitä pelkää ja häpeää epäonnistumisiaan, vaikka ei halua olla täydellinen?  Miksi niitä pelkää jo etukäteen ja sillä tavoin ei uskalla edes yrittää? Pieni jännitys ei haittaa, vaan se antaa jonkinlaisen perhosen hipaisun - minä uskallan ja minä haluan tehdä tämän. 

"Astutte itsenne ulkopuolelle ja katselette masennusta ettekä samastu siihen. Ette te elettäkään pääästäksenne siitä eroon, suostutte tyynesti jatkamaan elämäänne ja odottamaan, että se menee ohi ja katoaa. Jos ette tiedä, mitä sellainen tarkoittaa, teillä on hieno elämys edessäpäin. Entä ahdistus? Siinä se tulee taas, mutta se ei vaivaa teitä. Eikö ole outoa? Olette ahdistuneita, mutta se ei vaivaa." (s. 54)

Tämän tekstin muistin, kun jälleen kerran heräsin kolmen aikaan yöllä ja tuntui, että kaikki asiat murehduttaa ja kaikki asiat ovat pielessä.  Ennen huokailin, nousin ylös, yritin lukea kirjaa siinä onnistumatta.  Lopulta nukahdin väsyneenä.  Nyt annoin tunteen tulla rauhassa mitään erityistä ajattelematta, tunsin vain pientä "kipua" sydämessäni ja tähän tunteeseen pikkuhiljaa nukahdin. En ole kokenut pitkäaikaista masennusta - en tiedä onnistuisiko sellaisesta tilasta toipuminen tai selvityminen tällä tavoin.

"Voiko ruusu sanoa: lahjoitan tuoksuni vain hyvill ihmisille, jotka haistelevat minua, mutta pidätän sen pahoilta? Vai voiko lamppu sanoa: annan valoni vain tässä huoneessa oleville hyville ihmisille, mutta pidätän sen pahoilta? Tai voiko puu sanoa: annan varjoni vain hyville ihmisille, jotka lepäävät suojassani, mutta pidätän sen pahoilta? Nämä vertauskuvat kertovat, minkälainen rakkaus on." (s. 55)

Niin, auttaako pahuuden sulkeminen pimeyteen? Voiko sitä sulkea kokonaan? Miten paljon maailmassa riittää rakkautta?

"Olkaa tietoisia lähtökohdistanne, siitä mikä motivoi teitä. Elämä ilman tietoisuutta ei ole elämisen arvoista"  (s. 60)

Tämän sitaatin lisään omiin motivaatiota lisääviin teksteihin - niistä voisinkin tehdä motivaatiokirjasen itselle, kuvien kera.

"Ei ole olemasssa mitään selitystä, jonka avulla maailman kaikki kärsimykset, pahuudet, kidutukset, tuhoaminen ja nälkä voitaisiin selittää pois! Ette voi koskaan selittää sitä. Voitte uskonnollisten tai muiden kaavojen avulla urhoollisesti yrittää, mutta ette selitä sitä koskaan. Sillä elämä on salaisuus, mikä tarkoittaa, että ajatteleva mielenne ei saa siihen järkeä. Siihen tarvitaan heräämistä ja silloin oivallatte äkisti, että todellisuus ei ongelmallinen, vain te itse olette ongelma." (s. 76)

Ei selitttämällä ja pelkällä ymmärtämisellä (tai ymmärtämättömyydellä) maailma muutu.  Ihmisten teot vaikuttavat - miten minä tänään itse vaikutan?

"Jokainen  yksittäinen asia on ainutlaatuinen. Jokainen varpunen on samanlaisuuksista huolimatta erilainen kuin toinen." (s. 106)

Ainutlaatuisuuden ei tarvitse olla ulkoisesti erilaista - sisäinen ainutlaatuisuus on tärkeämpää. 


Anthony de Mello: Havahtuminen: A. de Mellon pitämän hengellisen konferenssin nauhoitetut luennot, Like, 2000 (Ristiveto-sarja)
toimittanut: J. Francis Stroud, S.J.
suomennos: Vuokko Rissanen
(engl. alkuteos Awareness, 1990)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Havahtuminen-teoksesta ovat blogissaan kirjoittaneet mm.
Luen ja kirjoitan
Vastaisku ankeudelle




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti