torstai 16. heinäkuuta 2015

Lähteillä ja Viisauden välähdyksiä


Isonkyrön seurakunnan kesälukupiirin innoittama luin kesäkuussa Anthony de Mellon Havahtuminen, jota voi sanoa hengellisen kirjallisuuden klassikoksi.  Tykästyin de Mellon ajatuksiin enemmänkin ja olen lukenut hänen muitakin teoksiaan.  Parissa seuraavassa blogipostauksessa käsittelen mietteitäni näistä kirjoista.  Tämä kesä onkin ollut hengellispainoitteinen niin kirjallisuuden kuin kesätapahtumienkin osalta.

Lähteillä: hengellisten harjoitusten kirja yhdistelee Ignatius Loyolan Hengellisten harjoitusten ja itäisten uskontojen meditaatiotraditioiden aineksia.  Mikko Peura on suomentanut teoksen. Hän sanoo esipuheessaan: "Tämän teoksen suomentaminen on pohjannut yksinomaan käytännön tarpeeseen. Viime vuosien aikana hengellisen ohjauksien ja henkilökohtaisesti ohjattujen retriittien kysyntä ja tarjonta ovat lisääntyneet. Toivottavasti tämä kirja voi palvella sekä ohjaussuhteissa että retriittien (tausta)lukemistona."

Lähiseudulla olisi Pyhäinpäivän retriitti "Leonardo da Vincin pyhät kuvat" loka-marraskuun vaihteessa. Ehkä minulla olisi siihen taloudellisestikin mahdollisuus osallistua - sen näkee syksymmällä.

Anthony de Mellon sano kirjan esipuheessa: "Tämän kirjan tarkoituksena on johtaa mielestä tajuntaan, ajatuksesta fantasiaan ja tunteeseen - ja tunteen, fantasian ja tajunnan kautta toivoakseni hiljaisuuteen. Käytä sitä portainan parvekkeelle. Sinne päästyäsi jätä portaat, tai muuten et näe taivasta. Hijaisuuteen päästyäsi tästä kirjasta tulee vihollinen. Hankkiudu eroon siitä."

Minä tuskin kovin äkkiä kirjasta hankkiudun eroon, kun sen itselleni ostan.  Kirjaston lainakirjan aion kyllä palauttaa pian - en aio uusia lainausta.  Kirjan ajatuksiin pystyn sitten vasta paneutumaan kunnolla, kun minulla on oma kirja.  Poimin kirjasta yhden kohdan sivuilta 55-57:

Sydän

Kuvittelen meneväni illalla kirkkoon
palvoakseni pyhää sakramenttia.
Kynttilät alttarilla ovat ainoa valonlähde.
Katseeni lepää ehtoollisleivässä, joka valkoisena
erottuu selvästi
pimeyttä vasten.

Ehtoollisleipä on kuin magneetti,
sillä se vetää katsettani ja olemustani
itseään kohti kuin keskukseen.
Kiinnitän huomioni enimmäkseen ulkokuoreen,
mutta täällä suuntaan katseeni asioiden ytimeen,
minun olemassaoloni ja maailman keskukseen.

Katsellessani edelleen ehtoollisleipää
hiljaisuus laskeutuu yllleni.
Kaikki ajatteleminen tyyntyy ja vaimenee.
Niin kuin se hiljaisuus, jonka ehtoollisleipä vuodattaa
ruumiiseeni
ja josta se leviää kaikkialle kirkkoon,
niin kaikki sisälläni
ja ympärilläni
on tyyntä.

Katsellessani
ehtoollisleipä alkaa säteillä valoa,
joka pääsee sisääni,
ja olen kiitollinen, sillä tiedän
säteiden virtaavan mieleeni
ja alitajuntaani
ja puhdistavan minut kaikesta mikä minussa on
itsekeskeistä
ja kieroutunutta ja ahnetta ja pelokasta.

Kun kirkon pimeys on rikkumaton,
pimeys pakenee sydämestäni,
ja kaikki minussa muuttuu läpikuultavaksi.

Säteet kantavat mukanaan nyt pyhää voimaa,
joka imeytyy ruumiiseeni ja vahvistaa henkeäni
kohtaamaan elämän haasteet.

Tämän voiman myötä tuli leviää minussa
puhdistaakseen sydämeni
vihasta, katkeruudesta, kaunasta
ja antaakseen minulle voiman rakastaa.

Paljastan innokkaana sydämeni
tälle elämää antavalle auringolle,
joka loistaa keskellä
pimeää ja hiljaista kirkkoa. 

Viisauden välähdyksiä-teokseen on kerätty yhden minuutin viisauksia, kuten alkuteoksen nimikin kertoo (One Minute Wisdom). Tästä kirjasta saa voimaa aamuun, päivään, iltaan, yöhön tai mihin muuhun ajankohtaan tai asiaan.  Näitä lyhyitä hajatelmien merkityksiä olisi mukava pienen ryhmän kanssa pohtia.  Tässä yksi sivulta  44:

Riippuvuus

Opettaja sanoi oppilaalle, joka turvautui liikaa kirjoihin: "Muuan mies tuli torille ostoslista mukanaan ja kadotti sen. Ilokseen hän kuitenkin löysi listan ja säilytti sen, kunnes oli tehnyt ostoksensa. Sitten hän heitti listan menemään hyödyttömänä paperinpalana"

Vaikka olenkin kirjahöperö, niin en mielestäni turvaudu niihin liikaa - muutakin elämää on :)  Kirjoja en koe hyödyttömiksi paperinpaloiksi - moniin kirjoihin palaa uudelleen.  Myönnän, että moni kirja hyllyssäni on vain säilytyksessä, koska pidin kirjoista tai pidän kirjailijasta - ja siltä varalta, että jonain päivänä juuri sitä teosta johonkin tarvitsen tai haluan sen sittenkin lukea uudelleen. 
Mutta mitä tällä vertauskuvalla sitten tarkoitetaan?  Iloitsemmeko tavaroista, kaipaamme niitä, kadotamme ja uudelleen löytäessä iloitsemme, kunnes jälleen kerraan ne unohdamme tai heitämme pois?  Kehottaako tämä ajatus elämään elämän enemmän ihmisläheisemmin tai luonto/maailmaläheisemmin? Välttäen turhaa materialismia?  Minä olen monessa asiassa hyvinkin materialistinen, mutta silti kaipaan läheisyyttä ja olen kiitollinen luonnon ihmeistä ja pyrin niitä kunnioittamaan ja elämään niin luonnonmukaisesti kuin mahdollista. Ilman materiaa on tässä yhteiskunnassa mahdotonta elää ja en ehkä sellaisessa yhteisössä haluaisikaan elää. 

Anthony de Mello: Lähteillä: hengellisten harjoitusten kirja, Kirjapaja, 2006
suomentanut Mikko Peura
(engl. alkuteos: Wellsprings: a book of spiritual excercises, 1984)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Anthony de Mello: Viisauden välähdyksiä, Kirjapaja, 2009
suomentanut Vuokko ja Paavo Rissanen
(engl. alkuteos: One Minute Wisdom, 1985)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti