maanantai 26. lokakuuta 2015

Liebster award-haaste


Kiitos Kirjat kertovat, tästä haasteesta :) 


Haasteen säännöt:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi2. Laita palkinto esille blogiisi3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.


1. Minkä kirjan muistat parhaiten lapsuudestasi?
Kaija Pakkanen: Vimperin pihan Ilona. Kolmannen luokan opettajani luki tämän kirjan meille ääneen - tästä kirjasta on puhjennut rakkauteni kirjoihin ja ääneen lukemiseen. 

  2. Mikä on mielestäsi paras lukemasi dekkari ja miksi?
En osaa tähän valita yhtä dekkaria, mutta pidän Vera Valan Arianna-hahmosta ja Italian miljööstä salaisuuksineen ja ripauksine intohimoista rakkautta.

 3. Kuka on suosikkikirjailijasi?
Astrid Lindgren

  4. Minkä elämäkerran luit viimeksi?
Sarah-Louise James: Adele: tähden tarina

  5. Milloin luet mieluiten?
Aamulla ja päivällä, illalla ja yöllä olen liian väsynyt lukemaan :) 

  6. Mikä on erikoisin paikka, missä olet lukenut kirjaa?
Simpsiöllä Anni Swanin satua Vuorenpeikko ja paimentyttö  luin ääneen ja olen siitä kirjoittanutkin blogiini. :) 

  7. Mikä kirja on jäänyt mieleesi jostain erityisestä syystä, mistä?
  Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.  Nuoren ja vanhemman naisen ystävyys ja heidän elämiensä traagisuus.

 8. Millaisen kirjan haluaisit itse kirjoittaa?
Äidin isänisästä Iisakki Aitolasta joka lähti 20-luvulla Kanadaan ja eli siellä elämänsä loppuun saakka. Hänestä ei ole paljon faktatietoa, mutta jos saisin jotain selville mitä hän teki Kanadassa, haluaisin kirjoittaa hänestä fiktiivisen tarinan.

 9. Ketä kirjan henkilöä mielestäsi muistutat?
Onpas vaikea kysymys.... ehkä minussa on ripaus Marikkia, Peppiä, Kotikunnaan Rillaa,  Emilia-runotyttöä ja Seljan tyttöjä. 

10. Mistä hankit mieluiten kirjasi?
Mieluiten ostaisin kirjat kirjakaupoista, mutta tällä hetkellä kirjanostobudjettini on lähes 0€, joten lainaan kirjoja kirjastoista. 

11. Minkä kirjan pariin palaat mielelläsi yhä uudestaan?
Maailmassa on niin paljon kiinnostavia lukemattomia kirjoja, etten ehdi lukea samoja toistamiseen.  Joitakin kirjoja olen toki uudelleenlukenut jonkun syyn/haasteen innoittamana. 


Omat kysymykseni palkitsemilleni bloggaajille tulevat tässä:

1.  Pidätkö erityisesti jonkun suomentajan tekstistä/tyylistä?

2. Runoja vai aforismeja?

3. Käyttäisitkö  lukuvalmentajan palveluja? 

4. Oletko nähnyt kirjastopyörän?

5. Unelmiesi kirjamessupaikkakunta?

6. Paras kirjallisuusaiheinen elokuva (saa olla myös valintana kirjaan perustuva :)  )?

7. Erikoisin paikka missä olet päivittänyt blogiasi?

8. Kuinka monta kirja/kirjallisuus/kirjastoaiheista kassia sinulla on?

9. Suosikkikustantajasi?

10. Luetko enemmän kaunokirjallisuutta vai tietokirjallisuutta?

11. Onko kodissasi kirjoja yhdessä vai useammassa huoneessa?


Ja tunnustuksen /haasteen saavat: 










perjantai 23. lokakuuta 2015

Onnen pipanoita eli viisikymmentä juttua elämän aurinkoiselta puolelta

Kirjailija Aapelin eli Simo Puupposen syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta tänään. Keväällä luin uudelleen Koko kaupungin Vinskin lapsuuden klassikkokirjahaasteeseen.  Vinski-kirjat ovat olleetkin ainoat Aapelin kirjat, jotka olen lukenut.  Pikku Pietarin piha ja Siunattu hulluus olen lapsena katsonut tv:stä.  Aapelin 100-vuotispäivän kunniaksi valitsin luettavaksi Onnen pipanoita. Viisikymmentä juttua elämän aurinkoiselta puolelta ovat lyhyitä muutaman sivun pituisia pakinoita. Kirja on julkaistu 1947.  Aapeli on silloin ollut kolmikymppinen.

Onnen pipanoita sisällysluettelo sisältää humoristisia kuvauksia mitä pakinat mahtavat sisältää. Pakinoiden kieli on luonnollisesti aikakauden tapaista. Alan jo tottua vanhahtavan kielen lukemiseen - olenhan lukenut viimeisen vuoden aikana Joel Lehtosesta L. Onervaan.

Osa pakinoista jää minulle mysteeriksi, että mikä juju tässä on - joko olen tosikko tai aika on ajanut pakinan aiheen ohitse.  Muutama pakina saa minut naurahtamaan loppukaneetille, kuten Hyvän aineen "Erämään uhri" (s. 30-31),  Korhosen pihvi (s. 47-49), Yksityiskopin arvoitus ja väärän kopin siivous (s. 50-52), Kätilö maan päällä (s. 53-54), Käsilaukku (s. 108-109).  Minun huumoriin upposi tälläiset "puujalkavitsintapaiset" tarinat.

Kyllähän näitä erämaan uhreja, korhosia, neitejä sun muita akkoja löytyy nykymaailmastakin.  Aapeli on kirjoittanut pakinansa kujeilevan hauskasti, pilke silmäkulmassa - tästä pikku pakinoiden kirjasta jäi hyvä mieli.

Aapeli 100 vuotta kirjablogeissa koontipostaus löytyy Amman lukuhetki-kirjablogista.

Aapeli: Onnen pipanoita eli viisikymmentä juttua elämän aurinkoiselta puolelta, WSOY, 1947
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjastosta

torstai 22. lokakuuta 2015

Viimeinen opetuslapsi

Tänä iltana Kauhavan kirjaston lukupiirikirjana on Hank Hanegraaf ja Sigmund Brouwer: Viimeinen opetuslapsi.  Genrenä oli uskonnolliset romaanit ja maanosana Amerikka.  Kolmesta vaihtoehdosta valitsimme syksyn aloituksessa tämän teoksen. Kaksi muuta olivat Paulo Coelho: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin sekä Karen Kingsbury: Petollisella jäällä.

Viimeinen opetuslapsi kertoo ajasta 65 eKr - 66 jKr Roomassa ja Jerusalemissa. Millaista on ollut alkukristittyjen aika Neron vallan aikana.  Tarinan henkilöitä ovat niin Rooman sotilaat, Neron uskotut miehet kuin juutalaiset ja kristityt.  En ole aikaisemmin tästä ajasta kertovaa historiallista romaani lukenut - uskonnollisia romaanejakin olen hyvin vähän lukenut, vaikka muuten uskonnollisesta tietokirjallisuudesta olen kiinnostunut.

Oli kiehtovaa eläytyä fiktiivisen tarinaan kristtityjen vainoista. Muistan toki kouluajoilta ja tv-dokumenteista ja joistakin elokuvista areenalla leijonille uhratut kristityt. Lapsena  hiukan pelottikin koulussa kuunnella niistä kertovia tarinoita uskonnon tunnilla.  Tässä romaanissa ei mässäillä julmuuksilla, vaikka niiden kuvauksilta ei voi täysin välttyä. Miten raakaa on ollut (ja miten raakaa se on vieläkin) julmuudet sen takia, että uskoo Jumalaan ja Jeesukseen.  Olisiko minussa rohkeutta julistaa uskoni Jumalaan ja Jeesukseen henkeni uhalla?  Sitä on vaikeata ajatella, kun on saanut elää sillä tavalla uskonvapaassa Suomessa.

Kirjan alussa selitettiin miten roomalaiset jakoivat päivän kahteentoista tuntiin.  Nämä tunnit kulkevat romaanin tarinoiden otsikoina ja kappaleiden alkuotsikoina ovat paikat: Juudea, Rooma, Smyrna. Myös Merkurius, Jupiter, Venus ja Saturnus ovat kuvaamassa otsikoina - ensimmäisellä lukukerralla en ihan pysy selvillä eri otsikoiden merkityksistä.

Tarinoiden henkilöiden kohtaamiset limittyvät jännittävällä tavalla, vaikka välillä on oltava tarkkana kuka kukin henkilö on.   Kuka oli viimeinen opetuslapsi ja ketä Johannesta tässä romaanissa kuvataan oli minulle tuntematon tieto. Johannes Kastajahan on kaikille tuttu, mutta kuka oli Johannes Sebedeuksen poika? Olen vuosia sitten ostanut Valitulta Paloilta Kuka kukin on Raamatussa-teoksen.  Tästä sain hiukan selvitettyä tämän tarinan Johanneksen taustoja.  Rooman historia ja keisarin Neron aika kiinnostaisi lukea esimerkiksi Marianne Ojanahon teoksen Keisari Nero - tyranni ja hallitsija (Atena, 2009) lukemalla.

Tarinassa kuvataan uskonnon lisäksi kaikkea sitä juonittelua mitä tapahtuu, kun halutaan toisen ihmisen rikkaudet ja elämä tai miten ei välitetä kuin vain omasta itsestään.

Harmi, ettei Hanegraafin ja Brouwerin kahta muuta The Last Disciple-trilogian  osaa ole suomennettu.

Hank Hanegraaf ja Sigmund Brouwier: Viimeinen opetuslapsi, Aikamedia, 2012
suomentanut: Sami Siltala
(engl. alkuteos: The Last Disciple, 2004)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjastosta

perjantai 16. lokakuuta 2015

Jäljet : Romaani rikoksista ja ihmisistä

Syyskuussa vietettiin Koko kansa lukee-kampanjaa kirjastoissa. En ehtinyt lukemaan kahta kampanjan e-kirjaa, mutta sain vihdoin luetuksi kirjailija Markus Ahoselta saamani e-kirjan Jäljet (ostettavissa mm. Elisa-kirjasta).

Prologi houkettelee lukemaan tarinan - ketkä ovat kuolleet ja ketä ovat omaiset...

Romaani alkaa elokuvateatterissa tapahtuvalla murhalla, joka kuvataan uhrin näkökulmasta. Tunnetila tempaa mukaansa ja voi tuntea istuvansa itse elokuvateatterissa - hetken mietin, uskaltaako enää mennä teatteriinkaan...

Rikosylikonstaapeli Markku Isaksson saapuu tutkimaan oletettua murhaa. Murhatutkinnan lomassa kuvataan niin Isakssonin kuin muidenkin poliisihenkilöiden yksityiselämää. Isakssonin poliisivaimon Nina Markkasen menneisyyden haamut palaavat ja lopulta hänkin saa vastauksia vanhempiensa kuolemaan.

Elokuvateatterimurha ei jää ainoaksi puukotukseksi, vaan tapauksia ilmenee muuallaki kaupungissa - onko kyseessä sarjamurhaaja?  Vai onko puukotuksilla mitään yhteyttä keskenään? Mikä aiheuttaa mystisiä sähkökatkoja ja miksi valvontakamerat näyttävät tyhjää? 

Tarinassa kulkevat limittäin poliisitutkinta, poliisien yksityiselämä, murhaaja ja hänen elämäänsä liittyvät henkilöt.  Pala palalta paljastetaan murhaajaan liittyvistä henkilöistä asioita, mutta romaanin loppuun saakka pysyy salassa murhaajan motiivit.  Lopussa yllätyn empaattisista tunteista murhaajaa kohtaan - hänen oma tarinansa koskettaa, vaikka ei oikeuta toisen ihmisen hengen riistoon.  Jään miettimään, ettei mikään tapahtuma ja sen taustat ole niin yksiselitteisiä.

Tapahtumakuvaukset romaanissa on kuvattu kuin voisin itse kulkea askel askeleelta jokaisen romaanihenkilön jalan jäljissä - en voinut lopettaa romaanin lukemista kesken, vaan halusin tietää mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä asioita paljastuu.

Pidin Ahosen dekkarityylistä, joten luen jossain vaiheessa myös Meduusa ja Palava sydän -teokset. Mutta todennäköisesti luen nuo kirjat paperiversiona.  Tablettini ei välttämättä ole paras mahdollinen malli e-kirjan lukemiseen.  Tekstin lukeminen väsytti silmiä - toki syynä saattoi olla sekin, että halusin lukea sen samalta istumalta, pitämättä taukoja.  Luen myös paljon kyljellläni maatessa, joten tabletin pitäminen sopivassa asennossa oli hieman hankalaa. En kuitenkaan täysin e-kirjoja hylkää vaihtoehtona, vaikka perinteinen paperikirja vielä onkin lempiformaattini.

Markus Ahonen: Jäljet, Smashwords, 2014
Kannen suunnittelu: Tatiana Vila
Kannen Helsinki-kuva: Markus Ahonen
Mistä hankittu: saatu e-kirja kirjailijalta

Jäljet-romaanin ovat myös lukeneet:
Kirjan pauloissa
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Ullan Luetut kirjat
Jos vaikka lukisi...
Kirjakaapin kummitus
Kirjat kertovat
Yöpöydällä
Hemulin kirjahylly
liftaan
Ja kaikkea muuta






torstai 1. lokakuuta 2015

Traktorien lyhyt historia ukrainaksi


Valitsin Kauhavan kirjaston lukupiirin syksyn luettavat kirjat, kun olin siellä työharjoittelussa elokuussa. Saijan kanssa sovittiin, että valitsen genren ja maanosan mukaan. Ensimmäinen genre oli huumori ja maanosa Eurooppa. Kolmesta kirjasta valitsimme äänestyksellä Marina Lewyckan  Traktorien lyhyt historia ukrainaksi  (kaksi muuta vaihtoehtoa olivat: Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi; Niccolo Ammaniti: Taivaan ja maan väliltä). Ei ollut kovin helppoa valita sellaisia  Euroopan maan kirjailijoita, joihin emme olleet vielä tutustuneet. Eikä myöskään huumori-genreen löytynyt kovin montaa vaihtoehtoa. Onneksi huumoria on monenlaista, kuten näissä kirjavaihtoehdoissa saatoin todeta.

Traktorien lyhyt historia ukrainaksi on kirjan nimenä erikoinen, enkä sitä osaa vieläkään ulkoa sanoa oikein. Tänä iltana keskustelemme lukupiirissä tästä teoksesta ja luulenpa, että keskustelu on hyvin monivivahteista.

Tarinan päähenkilöitä ovat 84-vuotias Nikolai, hänen aikuiset tyttärensä Vera ja Nadezda. Nikolai-isän pään saa rakkaudesta pyörälle 36-vuotias ukranalaisnainen Valentina.  Nikolain perhe asuu Englannissa ja sinne uhkea Valentinakin saapuu Ukrainasta poikansa Stanislavin kanssa.

Tarinassa kerrotaan miten Valentina huijaa Nikolaita välillä hyvinkin raaoin keinoin - minun huumorintajuni on koetuksella ja saa minut miettimään monesti mikä tässä tarinassa on tragikoomista. Ehkä olen liian tosikko tälle teokselle.

Sisarustenkin välien selvittelyt tuovat enemmän empatian ja säälintunteita kuin hymähtelyä heidän persoonilleen. Toisaalta kirjailija (ja suomentaja Vesa Suominen) osaavat kuvata henkilöt hyvin rehevästi.

Traktorien historiaakin tarinassa vilahtelee mukavan mielenkiintoisesti.  Samalla kuvataan ukrainalaisten elämää toisen maailmansodan aikaan.  Omanlaisia insinöörivitsejä tässä kirjassa toki on.

Kirjan loppu on lempeä - kaikkien elämät menevät parempaan suuntaa. Kirjan loppusitaatit saivat hymyn huulilleni ja taisi olla ainut kohta missä naurahdin, liekö pientä samaistumisen tunnetta, kun olen itse aloittanut kansalaisopistossa aamujoogan - siellä toki olemme hyvin lämpimästi pukeutuneina :)

Kirjan luin mielelläni loppuun saakka, vaikka se ei mitään suurempaa lukuelämystä tuonut minulle, lukukokemuksesta toki riittää keskusteltavaa.

Marina Lewycka: Traktorien tarina ukrainaksi, Sammakko, 2007
(alkuteos engl. A Short History of  Tractors in Ukrainian, 2005)
suomentanut: Vesa Suominen
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Kirjasta on blogeissaan kirjoittaneet:

Lumiomena
Kirjakeijukainen
Amman lukuhetki
Jäljen ääni
Minnan lukemaa
Lukuhuone