tiistai 17. marraskuuta 2015

Purppuranpunainen hibiskus

Kolmanneksi Kauhavan kirjaston lukupiirikirjaksi valitsimme Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus.  Maanosaksi valitsin Afrikan ja genreksi historiallisen romaanin. Kaksi muuta vaihtoehtoa olivat: Alaa al-Aswani: Yacoubian-talon tarinat ja André Brink: Hiekkalinna.
En päässyt viime viikon lukupiiritapaamiseen - Exitin konsertti Kauhavan kirkossa oli juuri samaan aikaan.
Minun on ollut vaikea sisäistää afrikkalaista kulttuuria romaania lukiessa.  Jotenkin siitä lukeminen on ollut raskasta ja vaivalloista.  Tämän romaanin tunnelmaan pääsin heti mukaan - ehkä olen sittenkin pikku hiljaa oppinut ymmärtämään afrikkalaista elämää.

Särkyvät jumalat - Palmusunnuntai

"Kaikki alkoi luhistua sinä päivänä, jolloin veljeni Jaja ei osallistunut ehtoolliselle ja isä paiskasi raskaan messukirjansa huoneen poikki ja rikkoi koristehyllykön pienoispatsaat." (s. 9)

Mikä merkitys onkaan äidin posliinikoriste-esineillä - se selviää myös 15-vuotiaalle Kambili-tyttärelle ajan myötä. 17-vuotias Jaja-veli uskaltaa nousta isäänsä vastaan, seurauksista huolimatta. Kambili on kiinni isänsä vallassa - isän juodessa yksin teekupposensa ja jättäessään sen jakamatta Kambilin ja Jajan kanssa, hän ei voi ymmärtää miten isä voi jättää tämän teetradition tekemättä.
Äiti yrittää hiljaa ja huomaamattomasti kapinoida isän asettamia kieltoja lapsia kohtaan - kaikesta huolimatta isä saa aina kaikesta aavistuksen, mikään ei jää häneltä huomaamatta.

Puhetta sielujen välityksellä - ennen Palmusunnuntaita

"Isä piti järjestyksestä. Sen näki jopa lukujärjestyksen mustalla musteella huolellisesti piirretyistä vaakaviivoista, jotka erottivat läksyjenluvun siestasta, siestan perhetuokiosta, perhetuokion ruokailusta, ruokailun rukoushetkestä ja rukoushetken nukkumaanmenoajasta" (s. 32)

Kambilin ja Jajan elämä oli täysin aikataulutettu. Heillä ei ollut omaa aikaa, ei aikaa viettää ikätoverien kanssa.
Heidän äitinsä on raskaana, mutta heidän isänsä ei halua ymmärtää sen tuomaa väsymystä ja pahoinvointia. Äidin on pakko osallistua jumalanpalvelukseen. Ruokailuhetken aikana äiti ei voi enää välttää pahoinvointikohtaustaan - isän reaktio tähän on järkyttävä.

"Sen jälkeen oppikirjojen sanat muuttuivat aina vereksi, kun yritin lukea." (s. 45)

Kambilin ja Jajan on aina pitänyt olla luokkansa paras - muuta vaihtoehtoa ei ole ollut heidän isälleen.  Jaja oli jälleen luokkansa paras, mutta Kambilin oli tullut toiseksi. Tällä kertaa fyysinen rangaistus jää saamatta isän saaman puhelinsoiton takia, joka koski hänen ystävänsä pidätystä. Henkinen painostus tulee vasta isän viedessä Kambilin kouluun - miten vahva voikaan olla peili, kasvot ja sanat.

Jouluksi perhe lähtee toiseen kotiinsa Abbaan. Isän isä, Papa-Nnukwu asuu vain viiden minuutin päässä heidän toisesta kodistaan.  Hän on poikansa silmissä pakana, jolla ei ole asiaa hänen tontilleen.  Autonkuljettaja-Kevin vie Kambilin ja Jajan autolla isosisänsä luo ja he saavat olla vierailulla viisitoista minuuttia. He eivät saa nauttia edes isoisänsä tarjoamaa ruokaa.  Äidin isä on ollut tärkeämpi Kambilin ja Jajan isälle.  Häntä piti kutsua englanniksi:  Grandfather. Hän oli myös kääntynyt katolilaiseksi. Tämän vuoksi hän oli tärkeämpi kuin oma isä, joka oli pakana.

Isän sisar, Ifeoma-täti saapuu Abbaan lapsineen. Hän uskaltaa sanoa veljelleen sellaistakin, mitä muut eivät, mutta hänkään ei kaikkea saisi ilman, että alistuisi veljensä tahtoon - sitähän Ifeoma ei suostu tekemään, mieluummin on ilman kaasusäiliötä tai uutta autoa.   Jollakin tavoin Ifeomalla on ote veljestään ja hän onnistuu saamaan Kambilin ja Jajan vierailulle luokseen.

Serkusten kohtaaminen ei ole helppoa - Amaka kuvittelee, että Kambili käy vaikka missä menomestoissa, kuuntelee musiikkia ja elää kuin rikkaat nuoret. Kambili ei pysty kertomaan totuutta. Hänet on alistettu elämään lukujärjestyksen mukaista elämää.  Isä soittaa Kambilille ja Jajalle joka päivä - kontrolli heidän elämäänsä pysyy. Lukujärjestykset ovat mukana, mutta Ifeoma-täti laittaa ne pois - he ovat nyt tätinsä luona lomalla ja säännöt ovat hänen mukaansa.  Tädin perheen uskonnollisuus on lempeämpää ja vapaampaa kuin mihin Kambili ja Jaja ovat kasvaneet. He eivät voi laulaa rukousten välissä - se ei ollut oikein heidän isän mielestään ja siihen uskoon heidätkin oli kasvatettu.

Kambili tapaa isä Amadin - papin jonka saarna ja laulu ei ollut heidän isän mielestä sopiva heidän kirkossaan. Kambili tunteet pappia kohtaan heräävät, vaikka hän yrittää aluksi vastustella - sehän on kiellettyä hänen elämässään. Isä Amadin tulevaisuus on kuitenkin muualla maailmassa.

Papa-Nnukwu sairastuu. Ifeoma-täti ottaa isänsä kotiinsa.  Kambili kysyy Jaja-veljeltä, että luuleko hän isän saavaan tietää.  Jaja on jo  muuttunut, hän ei ole enää niin huolissaan siitä, mitä isä ajattelee asiasta. Isähän saa tietää ja sisarensa pyynnöstä huolimatta lähtee hakemaan lapset kotiin - perillä Ifeoma-tädin luona hän saa tietää oman isänsä kuolleen juuri. Silläkin hetkellä on tärkeintä hänen katolinen uskonsa eikä se mikä on hänen oman isänsä tahto.

Mikään ei ole muuttunut lasten palatessa kotiin vai onko sittenkin.... Jaja uskaltaa ilmaista omaa tahtoaan, rangaistuksista huolimatta.  Kambililla on Amakan piirtämä kuva isoisä Papa-Nnukwusta eikä raastava isän suorittama rangaistus lapsilleen saa häntä kuvaa hävittämään.  Lapset eivät saa tietenkään osallistua isoisänsä pakanallisrituaalisiin hautajaisiin. Rahaa Eugene-isä silti lähettää Ifeoma-sisarelleen heidän isän hautajaisiaan varten - rahallahan Eugene monia asioita yrittää jollakin tavoin hyvittää tai ostaa mielenrauhaa.

Perheen tarinan lomassa kulkee Nigerian poliittinen tilanne  - eletään ilmeisesti 80-luvun loppua tai 90-luvun alkua. Eugene-isän Ade Cokerin ystävä  saa surmansa kotonaan kirjepommin avattuaan. Hän on Standard-lehden toimittaja - lehti on uskaltanut julkaista vallassa olevia kritisoivia kirjoituksia. Eugene maksaa Standard-lehden toimitukselle bonukset ja kehottaa pitämään pitkän loman. Onhan hän entinen vapaustaistelija ja nykyinen tehtaanomistaja.

Papa-Nnukwun kuvan löytyminen ja isän mieletön raivo Kambilia kohtaan hänen näyttäessään miten tärkeä isoisän kuva on ollut hänelle.  Kambili pyytää äitinsä soittamaan Ifeoma-tädille - molemmat lapset pääsevät Nsukkaan tädinsä luo asumaan.

Ifeoma-täti aikoo lähteä lastensa kanssa Amerikkaan - hän ei voi enää työskennellä yliopistolla. Jaja sanoo lähtevänsä mukaan, mutta hänen tulevaisuutensa onkin toisaalla Eugene-isän kuoleman jälkeen.

Äidin viimeinen teko muuttaa lopullisesti Kambilin ja Jajan elämän - tarina jää avoimeksi. Miten on Jajan tulevaisuus - vapaana vaiko vankina elämän?
"Jajan ja minun välillä on vielä paljon sellaista, mikä on kiedottu hiljaisuuteen. Ehkä me ajan mittaan alamme puhua asioista enemmän, tai kenties me emme koskaan pysty puhumaan aivan kaikesta. Voi olla, että meidän on mahdoton pukea sanoiksi kaikkea sitä, mikä on niin pitkään saanut vain olla." (s. 325)

Chimamanda Ngozi Adichien muitakin teoksia on suomennettu - mielelläni luen nämäkin.

Purppuranpunainen hibiskus-teoksesta ovat blogeissaan kirjoittaneet:

Morren maailma
Tarukirja
Kirjava kammari
Kuuttaren lukupäiväkirja
Mari A:n kirjablogi
Kirjamuistikirja
Kirjamielellä
Villasukka kirjahyllyssä
Rakkaudesta kirjoihin
Kirjanainen
Anna minun lukea enemmän
Lukutoukan kulttuuriblogi
Kirsin Book Club
Luettua
La petite lectrice
Hurja Hassu Lukija
Booking it some more
Oota, mä luen eka tän loppuun
Sonjan lukuhetket
Kirjapolkuni
Kirjakirppu
Kirjoista
Sanojen jano
Kirjasähkökäyrä
Kirjahullun mietteitä
Kirsin kirjanurkka
Kannesta kanteen

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus, Otava, 2010
(Otavan kirjasto)
(alkup. engl. Purple Hibiscus, 2003)
suomentanut: Kristiina Savikurki
kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen
mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti