sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Hengelliset joululehdet

Hengelliset joululehdet ovat olleet osa minun jouluani. Tänä vuonna ostin lähes kaikki saatavilla olevat joululehdet. Ehdin lehdet lukemaan jo neljäntenä adventtisunnuntaina.  Joululehtien kannet  ovat joka joulu ihasteluni kohde ja joulutunnelman luoja. Esittelen muutamin sanoin lukemani hengelliset joululehdet, poimien niistä mieleenpainuvimmat kirjoitukset.

Talvikynttilät 2016
Julkaisija: Herättäjä-Yhdistys
Etukansi: Kaisa Viirimäki

Talvikynttilät-lehden kaunis enkelikuva kynttilöineen luo sellaisen jouluisen tunnelman värisävyineen, joka lämmittää sydäntäni. Lehden tekstit ovat selkeällä fontilla ja kuvat elävoittävät lehden sisältöä. Lehti alkaa jouluevankeliumilla. Viereisellä sivulla on kaunis alttaritaulukuva. En tunnista kuvan kirkkoa, joten jään kaipaamaan kuvan ottajan tietojen lisäksi mistä kirkosta kuva on. 

Mielenkiintoisin ja koskettavin artikkeli oli Järjestys ja rakkaus elämänmuotona (s. 14-17).  Tekstin oli kirjoittanut Johanna Sointula. Minua on aina viehättänyt tarinat ja kertomukset nunnista. Sisar Helvi Pulla kuuluu ranskalaiseen Reuillyn sisaryhteisöön. Kaunis sinivalkoinen asu luo lempeyden sisar Helvin ympärille. 
Sisaryhteisön nettisivua etsiessäni löysin suomenkielisen kirjan Iloon, lepoon ja yhteyteen (Katharos, 2013).

Myös Jorma Matikaisen koskettavat maalauskuvat pyhiinvaeltja-aiheillaan koskettivat. Miellelläni kävisin taidenäyttelyssä katsomassa Matikaisen taideteoksia. 

Joulun Sana 
Kustantaja: Karas-Sana Oy
Kannen maalaus: Ari Laitinen

Kansan Raamattuseuran Joulun Sana-lehdessä on myös kaunis talvinen kuva - nostalginen, joka tuo herkkyyttä kirkkorekineen ja taustalla häämöttävineen kirkkoineen. 

Janne Villan kirjoittama juttu Paula Koivuniemestä "Joulun aavistus hiljentää mielen" (s. 10-11) herkisti mielini, onhan hänen laulama joululaulu Aavistus, yksi rakkaimmista joululauluistani.

AAVISTUS
sanat ja sävel Jukka Kuoppamäki
esittää Paula Koivuniemi

kerro mulle mitä joulu on
mikä sen, viesti ajaton
kerro miksi sitä vietetään
valot sen nyt mä nään
se on aavistus
sitä ei voi selittää
se on aavistus
joka mielet hiljentää
se on aavistus
joka johtaa taivaaseen
joka joulu se saapuu uudelleen

miksi silloin lahjat annetaan
laulut nää kaikki lauletaan
miksi mieli silloin herkistyy
mikä on siihen syy
se on aavistus
sitä ei voi selittää
se on aavistus
joka mielet hiljentää
se on aavistus
joka johtaa taivaaseen
joka joulu se saapuu uudelleen

kerro miksi tunnen myös mä sen
vaikka oon epäuskoinen
miksi myös se mua koskettaa
miksi en rauhaa saa
se on aavistus
sitä ei voi selittää
se on aavistus
joka mielet hiljentää
se on aavistus
joka johtaa taivaaseen
joka joulu se saapuu uudelleen


Ilkka Koiviston Tule joulu kultainen tuo mieleen omat edesmenneet labradorinnoutajamme... Vietämme jo kolmatta joulua ilman koiria, mutta toista joulua meitä ilostuttaa tyttäremme Iris-kissa :) 

Talvikukkia
Julkaisija: Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys SLEY
Kustantaja: SLEY-Media Oy
Kannen kuva: Mikko Pöyliö


SLEY:n Talvikukkia sisälsi mielenkiintoisen artikkelin Retoriikka on läsnä kaikessa (s. 5-7) Artikkeli on Jouko Siirilän kirjoittama.  Hän on haastatellut retoriikan kouluttaja, teologi Antti Mustakalliota. 
Etsin Fennicasta hänen kirjoittamansa teokset

Operaatio Joulun Lapsi jakaa evankeliumia ja iloa-artikkeli (s. 16-19) Moldovan ja Romania lapsista pysähdytti. Jospa minullakin olisi ensi vuonna mahdollisuus osallistua tähän keräykseen.

Kultalyhde
Kustantaja: Aikamedia
Kansikuva: shutterstock.com

Tässä lehdessä oli useampi minua koskettava juttu. Merja Larkkosen kirjoittama juttu Nina Åströmista, Heimo Enbuska kirjoitus Elsa Koposesta ja hänen kirjoittamasta jouluruno, josta tehtiin P.J. Hannikaisen säveltämä joululaulu Tuikkikaa, oi jouluntähtöset  ja myöhemmin laulun on säveltänyt myös Armas Maasalo. 

Tässä Juha Tapio esittämänä


Etsin myös Armas Maasalon sävellystä ja löysin sellaisen levyltä Muistojen joulu : tuttuja joululauluja puolen vuosisadan takaa (Ondine, 2007) ja se on lainattavissa mm. Seinäjoen kaupunginkirjastosta. 


Jouluaatto
Suomen vapaakirkon joulujulkaisu
Kustantaja: Päivä Osakeyhtiö
Etukannen pohjakuva: iStockphoto

Marjo Pulkkasen kirjoittama juttu muusikko Johanna Särkkälästä oli kiinnostavin ja etsinkin heti hänen levyttämää musiikkia ja löysin hänen Youtube-kanavansa. 

Koskettavin juttu oli Cai Talviosta sekä Kai Almgrenin ja Ari Korolaisen joulumuistot. 

Tulkoon Joulu 2016
Julkaisija: Suomen Lähetysseura
Ulkoasu: Timo Jokivartio, Ultimo Oy

Pirre Saarion kirjoittama juttu Espoon hiippakunnan piispasta Tapio Luomasta ja hänen tyttärestään Anni Luomasta jäi parhaiten mieleeni. Jussi Arolan kirjottama juttu kuvataitelija Raija Nokkalan järjestämistä Kauneimmista joululauluista hänen Pilvilinna-kodissaan sai minunkin mielimään tuollaisiin joululauluhetkiin. 




Joulusanoma
Julkaisija: Suomen Raamattuopiston Säätiö
Kustantaja: Perussanoma
Etukannen kuva: Maija Karma

En olisi tunnistanut kannen kuvaa Maija Karman tekemäksi. Olen mieltänyt hänen kuvansa hiukan toisenlaisiksi, Ehkä tämä on Karman tuntemattomampaa tyyliä. 

Petri Vähäsarjan juttu kirkkohistorian emeritusprofessori Jouko N. Martikaisesta "Tietäjät näkivät aikakausin käänteen"  (s. 7-11, 21) valottaa uudellatapaa Itämaan tietäjien kertomusta. 

Danielle Miettisien kirjoittama juttu evankelista Anne Pohtamo-Hietasesta oli myös mieluista luettavaa. 

Joulun Aika
Julkaisija: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys
Kustantaja: Kustannus Oy Uusi Tie
Kannen kuva: Philippe Gueisaz

Päivi Häkkisen juttu Tommy Hellstenistä oli mielenkiintoisin. Samoin inarilaisen Tervaniemen perheen tarina kosketti. 


Mistä hankittu joululehdet:
Talvikynttilät Herättäjän Kirjakaupasta ostettu
Joulun Sanan Kansan Raamattuseurasta tilattu
Muut joululehdet tilattu Ilon Polku-verkkokaupasta

Tänään vie nämä lehdet luettavaksi äidilleni. Hän toikin perjantaina minulle perinteisen Ilmajoen Joulun sekä uutena Kurikan joulun ja yhteistilauksena olevat Sana-lehdet. 

Jäin miettimään ortodoksisia joulun ajan lehtiä. Netistä löysin vuoden viimeisen numeron Aamun Koitto-lehdestä ja  Analogi-lehdestä.  Katolinen lehti Fides löytyy myös netistä. 







sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Naulan kantaan. Aku Rädyn sattuvia sanoja

Aku Räty on nimenä tullut tutuksi, kun olen näitä Herättäjä-Yhdistyksen julkaisemia kirjoja ja Hengellistä Kuukauslehteä lukenut.

Naulan kantaan. Aku Rädyn sattuvia sanoja oli hauska lukea. Useat sutkautukset ja pohdinnat saivat minutkin hymyilemään - tajusikokaan vastapuoli aina miten Räty toisinaan näpäyttikin voisiko sanoa ulkokultaisia uskovaisia.  Omalla tavalla Aku Räty lohdutti myös uskonsa äärellä kipuilevia.

Tässä muutama hauska poiminta, jotka sisältävät sen olennaisen - uskon Jumalaan

"Miten tulit tänne, kysyi Aku puumalaiselta mieheltä Iisalmen herättäjäjuhlilla.
Linja-autolla Mikkelistä, Erkki Talasniemi oli meitä johtamassa.
Vai johtamassa.
Hän oli vain - väliaikainen johtaja.
No, se on jo aivan eri asia."

"Tunnetko sinä tätä miestä, kysyi joku Akulta viitaten erääseen nuorukaiseen.
Tunnen toki! Oja-Roopertin pojanpoika. Nyt Jumala näkyy ruvenneen kaivamaan ojia pojan syädmeen."

Lukulistalleni menevät ehdottomasti Aku Rädyn kirjoittamat kirjat sekä Minna Kettusen kirjoittama elämäkerta Aku Räty: maan ja taivaan mies (Kirjapaja, 2003)

Naulan kantaan. Aku Rädyn sattuvia sanoja, Herättäjä-Yhdistys, 1973
Kansi: Tapani Aartomaa, Kalevi A.  Mäkinen (valok.)
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

En ole yksin

Mauno Nivala on nuoriso-ohjaaja, kasvatustyön sihteeri Lahden seurakuntayhtymässä. Hän on julkaissut vuonna 1983 Herättäjä-Yhdistyksen kustantaman nuorten romaanin En yksin,

Nelikymppisenä kun lukee 15-vuotiaan Nappi-pojan viinanhuuruisista viikonlopuista kirkonkylän baarissa tai kaverin kotona - palaa itsekin nuoruuteensa 1980-luvulle. 2000-luvun nuorelle tämä kirja saattaa tuntua vanhahkolta Shellin baareineen ja levyautomaatteineen, mutta samat kaljapussit ja väkiviinat liikkuvat yhä.... samanlaisia humalan aiheuttamia traagisiakin onnettomuuksia sattuu yhä....

Napin pohdinnat elämän tarkoituksesta, Jumalasta tuovat muistoja oman nuoruuteni kipuilusta - kuka minä olen, mikä on tämän minun elämäni tarkoitus.....

Rippikouluakin käyvät nuoret yhä - myös minun lapseni kävivät muutama vuosi sitten. Syvällisiä asioita oli poikanikin pohtinut rippileirillä... oma rippileirini jäi aika pinnalliseksi.... en minä uskaltanut ääneen asioita kertoa - halusin vain mahdollisimman pian pois koko leiriltä... joitakin muistoja silti mieleeni palaa leirikeskuksesta.... iltahetket, rippikoulutunnit...

Napin kaverin Pentin uskoontulo pohdituttaa eikä hän uskalla mennä asioista kysymään häneltä - vielä toiset kaverit ja viina vievät Napin mukanaan. Jokin johdatus Napin elämällä on hänen laskuhumalassa kävellessään kohti kotia - hautausmaalla mummon haudalla itkeminen ja rukoileminen Levolle lasken luojani.... kirkonkylän Osuuspankin mainos Aholansaaren herännänneitten nuorisokokouksesta ja Pentin kotimatka taksilla seurakuntanuorten illasta. Pentin kanssa Nappi saa juteltua hiukan uskon asioista ja hän päättää lähteä nuorten bussimatkalle Aholansaareen.

Vielä sielläkin Nappi kipuilee uskon asioiden äärellä ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi, yksinäiseksi. Pentilläkin on tyttöystävä.... ensimmäisiin seuroihin Nappi ei jää vaan pakenee pystyttämään teltan, iltaseuroihin hän jo uskaltautuu - pienin askelin Siionin virsien laulu avaa Napin sydäntä Jumalalle - kotimatkalle on helpompi lähteä...

"Ei hän vielä tiedä, mitä se Kristuksen varassa meneminen tarkoittaa. Mutta hän on ajatellut kulkea mukana ja ottaa siitä selvänä. Siinä ei menetä mitään. Nappi tajuaa, että viina ja muut kiusaukset ovat vastassa vielä monta kertaa ennen taivasta, mutta hän haluaisi ohittaa ne oikein"

Mauno Nivala: En yksin, Herättäjä-Yhdistys, 1983
Kansi: Heikki Maunula
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto



Puolipilvistä tai pilvistä

Ulla-Maija Lammi-Ketoja on kirjoittanut tämän nuorten romaani 15-vuotiaana.  Kirja on julkaistu vuonna 1976. Minä olen silloin ollut 5-vuotias.  Kirjan takakannessa on kerrottu, että hän on kotoisin Ylistaron Untamalasta Etelä-Pohjanmaalta. Nykyisinhän Ylistaro kuuluu Seinäjokeen.  Tunnistan kirjasta lakeuden maisemia. Vaikka itse olen ollut teini-ikäinen vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Jotenkin samaistun kirjan 14-vuotiaan Annun tarinaan.  Oma nuoruuteni ei ole ollut henkilökohtaisesti tälläistä kuin Annun, alkoholisti-isän varjossa elämistä. Muuten läheltä seuranneena tiedän millaista perhe-elämää se on saattanut olla. Vieläkin kirjan teema koskettaa monia lapsia ja nuoria....
Hengellisyys ja herännäisyys tuodaan kirjan tarinassa esille nuoren näkökulmasta - mietinkin, mikä minusta olisi tullut, jos olisin kulkenut seurakuntanuorten mukana tai lähelläni olisi ollut aikuisia, jotka olisivat kertoneet seuroista tai herättäjäjuhlista....
Onneksi aikuisenakin voi löytää vielä hengellisen kotinsa luterilaisen kirkon lisäksi.

Ulla-Maija Lammi: Puolipilvistä tai pilvistä, Herättäjä-Yhdistys, 1976
Kansi: Tapani Aartomaa
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjastosta



Seikkailu Jerusalemissa

Herättäjä-Yhdistyksen vuonna 1971 julkaisema nuortenkirja Seikkailu Jerusalemissa oli jännittävä kertomus Jerusalemista.  Jorma Pakkanen on kirjoittanut uskottavasti kuvaukset Jerusalemista, vaikkakin suomalaisten poikien seikkailut temppelin tunneleissa etsimässä liiton arkkia tuntuivatkin uskomattomilta. Minua silti viehätti kirjan tarinan uskonnollinen merkitys, johon oli sisällytetty seikkailukirjan teemoja.  Samalla kuvattiin 1970-luvun Jerusalemia - paljon ei ole tainnut tilanne siellä muuttua 45 vuoden aikana...

Kirjasta tulee mieleen Pertsa ja Kilu-kirjat, jotain samanlaista poikien seikkailumieltä tässä tarinassa on osattu kirjoittaa.

Jorma Pakkanen: Seikkailu Jerusalemissa, Herättäjä-Yhdistys, 1971; 2. p., 1985
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Kodin kaipaus

Tämän Aukusti Oravalan kirjan olen lukenut jo alkuvuodesta, mutta unohdin ennen kirjastoon palautusta kirjoittaa siitä kirjablogiin.  Lainasinpa kirjan uudestaan Ylihärmän kirjastosta. :) Ei löytynyt netistä eikä Herättäjä-Yhdistyksen kirjakokoelmasta Kodin kaipaus-teosta kuvallisella kannella, joten kuvana saa olla kirjaston kappale, josta sisäkannesta löytyy värillinen kuva. Onko kaikki kappaleet painettu sitten näin vai onko tuo kansipahvi liimattu kirjan sisälle, sitä en osaa varmaksi sanoa.

Kodin kaipaus sisältää myös uskonnollisia novelleja.  Teos on julkaistu vuonna 1933.  Yritän nyt kirjaa selaamalla virkistää muistiani, mitä kussakin tarinassa kerrottiin.

Mustalais-Lotta

Minusta tuntuu, että tämä novelli on julkaistu myös Tummaa kansaa-valikoimateoksessa.  Muistan hyvin tämän tarinan, missä Lotalta evättiin pyhälle ehtooliselle osallistuminen, kun kirkonkirjoista ei löytynyt merkintää, että hänet olisi kastettu.  Papit yrittivät, josko Lotta kastettaisiin uudestaan, mutta Lotta ei tahtonut - olihan hän jo kerran kasteen saanut.  Arkkipiispan vierailessa kylässä, annettiin Lotalle mahdollisuus tavata hänet ja kertoa asiansa.  Ja mikä onni ja autuus kun arkkipiispa myönsi Lotalle oikeuden ehtoolliselle ja hänet merkittiin seurakunnan kirjoihin kastettuna.

Kreeta

Kreeta on koskettava kertomus pappilan piiasta, joka vanhuuden päivillä kulki kaupaten hengellistä kirjallisuutta. Nyt en muista oliko hän Oravalan vai Malmivaaran palveluksessa Lapualla.

Vanhoista papereista

Oravalan kirjoittaa tässä ystävänsä muistelmista, jotka jäivät kesken, kuten hänen omansakin. Ensin muistelin, että hän kirjoittaisi Mauno Rosendalista tai Wilhelmi Malmivaarasta, mutta onko tämä sitten heistä jompi kumpi vai joku muu?

Kesäinen matka

Oravalan matka kohti Lapuaa ja Nurmoa täällä Etelä-Pohjanmaalla kulkee Ruoveden, Virtain ja Alavuden kautta. Kaunista kuvausta entisajasta herännäisyyden syntysijoilla.

Rovastin kyynel

Sisällisodan tai vapaussodan, kuten Oravala siitä kirjoittaa. Kirkkoon saapuu sodassa kaatuneen pojan äiti.  Äidin polvistuminen alttarille herkistää rovastin mielen.

Kuoleman keskellä

Tarina siitä miten pappi perheineen joutuu talvella veden varaan jään pettäessä - he pelastuvat Jumalaan turvaten, hevosen kylmä vesi vei mennessään....

Kun me muutimme

Papin jäähyväiset tutuille saloille heidän muuttaessa etelään.

Novellitarinoiden välissä on Aukusti Oravalan kauniita runoja, Kirjan lopussa on otsikko Vihdin virsi, jonka jälkeen on viisi laulua: Hiidenveden,Vihdinniemen, Raunioiden, Kirkon ja Matkamiehen.


Aukusti Oravala: Kodin kaipaus, WSOY, 1933
Mistä hankittu: lainattu Ylihärmän kirjasto



Paratiisin perilliset

Catherine Gaskinin Paratiisin perilliset on rakkausromaani, jonka luin siksi, että se oli yksi vaihtoehto valitsemistani rakkausromaaneista Kauhavan kirjaston lukupiiriin reilu vuosi sitten.  Tälläinen ulkomainen rakkausromaanigenre ei ole minun lempigenrejäni - Catherine Cooksonit, Barbara Cartlandit, Victoria Holtit, Danielle Steelit, Nora Robertsit eivät ole olleet minun lukulistallani vielä. Parikymppisenä luin toki Harlekiineja, Femina-sarjaa ja jotain muuta kioskiromantiikkaa. Kotimaisten kirjailijoiden rakkausromaaneja toki luin: Enni Mustosta, Anni Polvaa, Tuija Lehtistä, Elsa Anttilaa. Joskus olenkin miettinyt, että lukisin niitä uudelleen ja onhan vielä lukulistalla uusimmat Mustoset ja Lehtiset.  Eihän sitä koskaan tiedä etukäteen milloin romantikko sisälläni kaipaa tätä kirjallisuutta :)

Paratiisin perilliset sijoittuu Englantiin, Skotlantiin ja hiukan Hollywoodiin toisen maailmansodan aikaan ajanjaksolle elokuu 1940 - kesäkuu 1947. Pääosassa Julia, englantilaisen näyttelijän ja venäläissyntyisen pianistin tytär. Julian äiti menehtyy traagisen lentokone-onnettomuuden uhrina. Sotilaslentokoneen lentäjä haluaa tavata perheen ja Julia on ensimmäinen kenet hän kohtaa. Tästä alkaa heidän rakkaustarinansa - he eivät kerro totuutta Julian isälle, joka surun murtamana kasvattaa ruusutarhaa vaimonsa muistoksi.

Julian ja Jamesin rakkaustarina päättyy myös traagisesti. Julia päättää mennä Skotlantiin Jamesin kotiseudulla olevan linnaan, jossa anoppia asuu. Siellä hän synnyttää pojan,  Alasdairin.

Julian näyttelijänura tuo linnaan elokuvantekijöitä sekä miehen nimeltä  Rod McCallum. Julia rakastuu häneen, he lähtevät Hollywoodin, mutta palaavat myöhemmin Sinclairin linnaan Skotlantiin. Menneisyyden haamut ja haavat tulevat esiin, eikä Rodin huumeongelma helpota Julian elämää.

Romaanissa on myös sivujuonina Julian isän ja hänen uuden vaimonsa tarina sekä Julian kahden sisaren rakkaustarinat - Alex-sisaren toimittajamiehen katoaminen ja japanilaisten vangiksi joutuminen tuovat sodan raakuudet tarinaan ja siten tekevät tästä hiukan vakavankin romaanin.

Julian ja Alasdair-pojan kohtalo kirjan loppupuolella tuo oman jännityksensä, vaikka aavistaakin, että tällä romaanilla on kuitenkin melko onnellinen loppu.

Catherine Gaskin: Paratiisin perilliset, Otava, 1989
suom Satu Leveelahti
(engl. alkuteos: The Charmed Circle, 1988)
Kannen piirros: Mikael Paajanen
Mistä hankittu: lainattu Ylihärmän kirjasto

lauantai 17. joulukuuta 2016

Häivähdys punaista: Hella Wuolijoki ja hänen sisarensa Salme Pekkala vallankumouksen palveluksessa

Hella Wuolijoki oli nimenä tuttu ja osasin hänet jonkin verran Suomen historiaan sijoittaa. Tiesin hänet myös Niskavuori-teosten kirjoittajaksi.

Erkki Tuomioja on kirjoittanut mielenkiintoisesti Hella Wuolijoen elämästä sekä hänen vanhempiensa ja erityisesti sisarensa Salme Pekkalan elämästä. Sitä en tiennyt. että Hella oli virolainen syntyperältään.  Oman vivahteensa kirjaan antaa se, että Hella Wuolijoki oli hänen isoäitinsä.

Hella Wuolijoen poliittisen vakaumuksen lisäksi kirjassa kuvatttiin hänen yritys- ja kulttuurielämäänsä.  Kirjaa lukiessani tuli miettineeksi  että oliko mikään niin "punavalkoista" puhtaasti...

Hella Wuolijoen Niskavuori-kirjoja en ole lukenut, mutta elokuvia olen jonkin verran katsonut. Wuolijoen kirjoittamat kirjat lisään lukulistalleni ja muita hänestä kirjoitettuja kirjoja saatan myöhemmin lukea.

Salme-sisaren elämä Britanniassa oli aivan uutta tietoa minulle. Tälläistä Britanian historiasta en olekaan aikaisemmin lukenut - toisaalta historian tietämyksessäni on melkoisia aukkoja yhä.

Häivähdys punaista sai Tieto-Finlandian 2006, joten yksi palkituista kirjoista on nyt luettuna.

Erkki Tuomioja: Häivähdys punaista: Hella Wuolijoki ja hänen sisarensa Salme Pekkala vallankumouksen palveluksessa, Tammi, 2006
Päällys: Markko Taina
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Kirjasta ovat blogeissaan kirjoittaneet:

Illuusioita
Turun Tilda



torstai 8. joulukuuta 2016

Hyvää Joulua, Annika

Eila Maria Väätäisen hellyttävä joulun tarina Annikasta ja hillityt Kaarina Järven kuvat tuovat tämän lastenkirjan äärellä hyvän joulumielen.  Arkisten joulupuuhien lomassa tuodaan joulun sanoma esille. Annikalle sattuu kommeluksia, jotka hymyilyttävät aikuistakin lukijaa. Neekeri-sanan käyttö kalsahtaa korvaani  puhuttaessa tiernapojista. Kirja on julkaistu 1986....  olen ollut silloin 15-vuotias, mutta en muista neekeri-sanaa käytettävän myönteisessä mielessä (ellei ota huomioon Peppi Pitkätossua tai Agatha Christien dekkaria). Minulle neekeri-sana on aina ollut haukkumasana - nykyään sanottaisiin että rasistinen.  Jos lukisin tarinan ääneen, niin vaihtaisin neekeri-sanan kohdalle tummaihoinen. Vaikka tässä tiernapoika-kohtauksessa onkin Mari-tyttönen maalannut kasvonsa tummiksi,  Toisaalta miksi ei tässä tarinassa käytetty sanaa murjaani...
Hyvää Joulua, Annika tarina loppuu viimeiseen jouluanajan tapahtumaan eli loppiaiseen, Kolmen Itämaan tietäjän saapumiseen Jeesus-lapsen luo.

Eila Maria Väätäinen: Hyvää Joulua, Annika, Herättäjä-Yhdistys, 1986
kuvitus Kaarina Järvi
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Suolainen ruusu

Liisa Majapuro on kirjoittanut mielenkiintoisen ja mukaansatempaavan kirjan omasta lausuntaurastaan. Runonlausujasydäntäni lämmitti lukea hänen kipuilujaan lausumisen parissa, mutta myös tunsin suurta kunnioitusta ja ihailua, miten hän on hallinnut suuria runoesityksiä opettelemalla kaikki runot ulkoa!

Suolainen ruusu-teos käy läpi Liisa Majapuron elämän varrella koettuja kohtaamisia runoilijoitten parissa.  Runot ja runolyhennelmät elävöittävät tekstiä.

Liisa Majapuro teki myös esityksiä televisioon. Harmi ettei niitä ole näkyvissä esim, Elävässä arkistossa.

Hän antoi äänensä myös lasten saduille, kuten Nalle Puh. Ehkä näitä äänitteitä voisi vielä kuunnella vai ovatkohan vain c-kasetteina.

Tämä kirja antaa uskoa ja voimaa kehittyä itsekin runonlausujana - jonain päivänä minäkin rohkenen ottaa lausuntaohjelmaani enemmän runoja kuin 1-3 kappaletta. Minusta tuskin tulee koskaan lausuntataitelijaa, mutta harrastelijana minulla mahdollisuus kehittyä hyvän ohjaajan avulla - löytäen itselleni omanalaisen tyylin.

Liisa Majapuro: Suolainen ruusu, WSOY, 1996
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Paavo Ruotsalainen

Aukusti Oravala on kirjoittainut Paavo Ruotsalaisesta sekä elämäkerran että Erämaan profeetta-nimisen romaanin. Olen lukenut ensin tuon romaanin, joka oli huomattavasti laajemmin kirjoitettu kuin tämä elämäkerta.   Erämaan profeetta julkaistiinkin kolme vuotta jälkeen Paavo Ruotsalainen-elämäkerran, vuonna 1916.

Oravala kirjoittaa Lukijalle-esipuheessaan:

"Vaikka Paavo Ruotsalainen on jokaiselle suomalaiselle, jolle saattaa asettaa joitakin vaatimuksia oman kansansa tuntemisen nähden, ainakin nimeltään tuttu, on hänestä tuskin olemassa muuta elämäkerrallista esitystä kuin pastori Ernesti Kyanderin 1882 julkaisema kirjanen Paavo Ruotsalainen eli Herännäisyys Pohjois-Savossa. On senvuoksi enemmän kuin ajan vaatima, on laiminlyönnin korjaamista ja merkillisen miehen muiston velvoittamaa liittää hänen nimensä ja elämäkertansa Suomen kristikansan merkkimiesten nimien ja elämäkertojen joukkoon. Ja tätä sitä enemmän, kun tuskin ainoatakaan sivistyshistoriallista teosta viime vuosisadan vaiheista on kirjoitettu, missä ei herännäisyys ja Paavo Ruotsalainen olisi mukana."

Ernesti Kyanderin kirjanen julkaistiin 30 vuotta jälkeen Paavo Ruotsalaisen kuoleman, Oravalan teos 61 vuotta jälkeen Ukko-Paavon poismenon.

Sen jälkeen on julkaistu useita Paavo Ruotsalaista käsitteleviä teoksia - elämäkerrallisia ja romaanejakin.  Ensi vuonna tulee kuluneeksi 240 vuotta Paavo Ruotsalaisen syntymästä. Tammikuussa aion aloittaa lukuprojektin, jossa luen nuo muidenkin kirjoittamat teokset. Aukusti Oravalan teosten lukeminen on loppusuoralla - vielä yksi on lukematta ja sen jälkeen luen hänestä kirjoitetun elämäkerran Riitta Karvonen: Aukusti Oravala, pappi ja kirjailija (Herättäjä-Yhdistys, 2016)

Vaan millainen oli Oravalan Ukko-Paavosta kirjoittama elämäkerta. Teos on luonnollisesti tuon ajan tapaan kirjoitettu ja minulle jo tutulla tyylilläkin - olenhan lukenut Oravalan kirjoittamat muutkin elämäkerrat herännäisjohtajista. Jotakin viehättävää ja erityisesti historiallista tunnetta nämä vanhat elämäkerrat ovat minussa herättäneet.

Ensimmäinen luku  1777-1820

Paavo Ruotsalainen syntyi 9.7.1777 Lapinlahden seurakunnan Tölvänniemen talossa Onkiveden kylässä. Lapinlahden seurakunta kuului silloin Iisalmen emäseurakuntaan.  Piti kartasta vielä tarkistaa Lapinlahden sijainti tarkalleen ja mitä ovatkaan ne naapuripitäjät (Iisalmi, Kuopio, Rautavaara, Siilinjärvi ja Sonkajärvi). Lapinlahdella kulkee myös Paavon Polku-niminen vaellusreitti. Sinne olisi joskus mukava lähteä vaeltamaan - 95 km on aika pitkä matka, joten lähtisin sille matkalle jonkun ryhmän mukana.
Paavon äiti Anna Helena Svan on ollut ruotsinkielentaitoinen - sen ajan mittapuun mukaan on Paavo saanut sivistystä äidin perintönä.  Paavo oli seitsemästä sisaruksesta vanhin.
Oravala kirjoittaa:
"Paavon vielä pienenä poikasena ollessa teetätti äiti hänelle herraskaiset vaatteet ja kaikesta päättäen aikoi kasvattaa hänestä sukunsa jatkajan. Lapsen lahjat ja aikaisin esiintyvä älykkyys kannustivatkin äidin mielikuvitusta ja ruokkivat hänen unelmiansa" (s. 11)

Paavon setä, joka asui samassa talossa ei pitänyt näistä herraskaisista eleistä vaan kitki sitä Paavosta hellyydellä ja ivalla. Eräänä päivänä setä antoi Paavolle vuoden 1776 painosta olevan raamatun. Paavo luki raamattunsa kolme kertaa ja siitä tuli hyvin tärkeä kirja hänen elämässään jo pienenä poikana - olihanhan oppinut lukemaan 6-vuotiaana. Oravala kirjoittaa että tuohon aikaan raamattu oli hyvin kallis kirja ostaa.

Paavon ollessa 10-vuotias muuttivat he Sutelansaaren taloon Sutelan kylään ja myöhemmin Huhta-ahon taloon Varpasen pohjoisrannalle.

Paavon rippikouluopettajana oli Iisalmen kirkkoherra Johan Lagus ja Paavo oli hänen parhaita oppilaitaan. Opetus oli kuitenkin siihen aikaan sellaista, joka ei nuorissa saanut syntymään hengellisen elämän paloa. Paavokin turvasi raamattuun etsiessään vastauksia sielunsa suuriin kysymyksiin.

"Sillä välin kun Paavo taisteli nuoruutensa taisteluita, alkoi Sutelan saapua sanomia ihmeellisistä asioista, joita oli tapahtunut Savojärven kylässä, pari peninkulmaa Paavon kotipaikalta. Asikkalan ja Heikkilän talon väki oli eräänä heinäkuun päivänä 1796 ollut heinänteossa Telpäs-nimisellä niityllä. Näkymätön voima oli täällä painanut heinäväen maahan; toiset puhuneet oudoilla kielillä oudoista asioista.  Ja ennen pitkää levisivät herätykset, jotka näin olivat alkaneet, kautta koko Savojärven kylän. Oli syntynyt uusi, kummallinen elämä kylässä.  Ihmiset itkivät ja iloitsivat, puhuivat parannuksen asiasta, kun milloin toisensa tiellä tapasivat, kokoontuivat toistensa luo veisaamaan, lukemaan ja jumalansanaa harjoittamaan." (s. 14)

Paavo oli 19-vuotias, kun nämä Savojärven herätykset alkoivat.  Paavo kävi näiden heränneiden parissa, mutta heidän johtajiensa Juhana Martikaisen ja myöhemmin Juhana Lustigin puheet eivät hänelle herätystä tuoneet.

"Paavon syvempi kokemus, tarkempi oman itsensä tunto ja omaan itseensä vaativampi mieli, oli joka hänet eroitti Martikaisesta ja Lustigista ja savojärveläisistä heränneistä. Heissä oli samaa henkeä, samoja kokemuksia, mutta Paavolla oli syvempi sisällinen elämä, särkyneempi sydän ja Jumalan tuomioiden alla nöyrtyneempi mieli." (s. 17)

1799 lähti Paavo kulkien talosta taloon Jaakko Högmanin, seppämestarin Iistä jalanjäljillä - Paavo oli sattumalta kuullut tästä heränneestä ja valistuneesta miehestä.
Pitkän ja vaikean matkan jälkeen Paavo saapui sepän pajalle.

"Paavo oli tottunut jo jos jotakin kestämään, pilkkaa ja pahoja puheita, kovia ja ankaroita sanoja kotona ja kylässä. Mutta kuinka oikaan, muuttui sävy sepän sanoissa, sydän lämpeni ja heltyi ja aukesi ja pian istuivat he jo ystävinä, samasta hengestä ja mielestä osallisina." (s. 19)

Seppä Högman sanoi Paavolle "Yksi sinulta puutu ja sen yhden kanssa kaiki - Kristuksen sisällinen tunto"  (s. 19)

Paavon puheet heränneitten keskuudessa eivät ottaneet tuulta, vaan hän joutui taistelemaan Lustigin puheita vastaan pitkään. Paavo kävi vielä kertaalleen seppä Högmaninkin luona.

1800 Paavo oli vihitty Riitta Ollikaisen kanssa. He asuivat Vuorisen järven rannalla. Elämä oli karua ja ankaraa - halla vei monesti sadon.  Paavon oli lähdettävä kerjäämään jyviä lainaksi rikkaalta naapurilta Jonsan Sutiselta.  Paavo myi Vuorisen 1815 ja sai sitten apeltansa Koskiniemen talon,  joka sijaitsi Varpasjärvestä Jokijärveen juoksevan joen rannalla.  Elämä ei sielläkään ollu helpompaa. Paavo täytyi suorittaa toisille perillisille osa talosta ja seuraava vuosi oli ankara katovuosi. Talontyöt jäivät, kun Paavo kulki pitkillä seuramatkoilla puhumassa.

Heillä oli kuusi lasta. Kesällä 1817 he yrittivät matkata Puolaan. Paavo myi talonsa langolleen. He eivät päässeet Viipuria pidemmälle.  Maaherra ei antanut passia Paavolle. Heidän oli palattava takaisin. He asettuivat asumaan Pienen Soukan torppaan Syvärijärven Aholansaaren maalle. Paavosta tuli siten nilsiäläinen.

Paavon taipaleet jatkuivat ulkopuolelle oman pitäjän - herätyksiä tapahtui joka puolella.

Toinen luku 1820-1834

"Paavon vaikutus ja valta ulottui jo Pohjois-Savosta Pohjois-Karjalaan saakka. Tuli joka kerran oli syttynyt, levisi nopeasti seurakunnasta toiseen kylästä, talosta, torpasta toiseen kylään, taloon ja torppaan." (s. 41)

Vastatuulen ja taistelujen ajat tulivat vastaan. Liperissä oli Henrik Renqvistin johtama herätys.  Renqvistiläisyys oli siis Itä-Suomen rukoilevaisuutta.

1820 Iisalmen rovasti P. J. Collan teki ilmoituksen Kuopion maaherralle hartausseuroista.
"Silloin säikähtivät heränneet. He olivat tottuneet seuramenoihinsa ja ne olivat tulleet jo heille välttämättömiksi. He olivat saaneet rakennusta ja elämää ja niiden avulla ajaneet asiaansa ja levittäneet liikettänsä." (s. 49)

Seuranpitojen kielto annettiin 1823 ja uusittiin 1828. Kielloista ja uhkauksista huolimatta herätys levisi ja herännnäisyys vahvistui. Seuramenoja pidettiin salaa.

Yksi synkimmistä hetkistä Paavo elämässä oli, kun hänen poikansa Juhana murhattiin

Paavon vaimo Riitta kuoli 1831. Paavo meni naimisiin samana vuonna palvelijattarensa Anna Loviisa Savolaisen kanssa.

Kolmas luku 1834-1843

Paavon seuramatkat laajenivat Pohjanmaalle. Näillä matkoilla hän tapasi Jonas Laguksen ja Niilo Kustaa Malmbergin.
"Oli ollut vain ajan kysymys, milloin nämä kaksi liikettä, savolainen ja pohjalainen, sekä niiden johtomiehet yhtyisivät."  (s. 86)

Vieläkään ei herännäisyys ja sen johtajat saaneet olla rauhassa. Kalajoen käräjät tuomitsivat muutamia talonpoikia sakkoihin seurojen pitämisestä kotoinaan.  Myös Paavo Ruotsalainen tuomittiin maksamaan sakkoja, mutta Vaasan hovioikeus vapautti hänet sakoista.

Kotipaikkakunnallani, täällä Lapualla Paavo Ruotsalainen on käynyt ensimmäisen kerran 1839 (s. 97).

Neljäs luku 1843-1852

"Epäilemättä vaikutti Paavon persoonallisuus paljon siihen, että heränneet papit likenivät kansaa, astuivat alas siltä korkealta korokkeelltaan, johon virka, herruus ja hierarkinen henki oli kirkonmiehet koroittanut" (s. 111)

Fredrik Gabriel Hedberg irtaantui heränneistä perustaen evankelisen herätysliikkeen, jonka nykyään tunnetaan nimellä SLEY - Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys.

Paavo Ruotsalainen kuoli 27.1.1852. Hänet on haudattu Nilsiän hautausmaalle.

Viides luku 

"Kaikesta päätellen on Paavo ollut verraton puhuja. Hänen sanansa painuivat lähtemättömästi kuulijan mieleen." (s, 149)

"Kun muistamme, millainen Paavon asema oli herännäisliikkeessä vuosikymmenien kuluessa, on hyvin ymmärrettävissä hänen puheittensa ja esitystapansa esikuvallinen vaikutus ajan heränneiden pappien saarnaan ja seurapuheisiin." (s, 150)



Aukusti Oravala: Paavo Ruotsalainen, Gummerus, 2.p., 1918
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto



Sanansa mittainen

Sanansa mitttainen romaani kuvaa ikääntyneen kirkkoherran työtä ja ajatuksia elämän laitapuolen ihmisten parissa pikkukaupungissa.

Pappi kipuilee ihmisten välinpitämättömyyden  ja avuntarpeen poluilla.  Hän kulkee pitkin kaupungin katuja ja laitamia koiransa kanssa kohdaten alkoholisoituneita miehiä - osa tutuksi tulleita. Välillä hän vie heitä "hotelliinsa"  jossa miehet saavat pesun, puhtaita vaatteita, ruokaa ja yösijan sisar-hennon avulla - ilmeisesti hän on diakoniasisar. Sisar-hento nimitys vähäsen hymyilyttää, sillä tämä nainen on toisinaan hyvin ronskikin pitäessään järjestystä miehille.

Jorma Kauko oli pappi, joka kirjan takatekstin mukaan työskenteli muutamia vuosia vankilassakin. Kirjan tekstistä näkyy papin ammatti ja tuntemus päihderiippuvaisten ihmisten elämästä.

Miesten kohtalot kuvataan raadollisesti ja moni kirjan henkilöistä kulkee matkansa päähän traagisin päätöksin.  Romaanin pappi ei tunne armoa eikä sääliä miesten sukulaisten kohtaamisissa - perhetragediat paljastuvat karuin sanoin tarinan edetessä.

Pappi ja hänen poliisi- ja koulumiesystävänsä viettävät aikaa papin piilopirtillä - kalastaen, saunoen, pohtien elämän kulkua hiljaa istuen takkatulen äärellä.  Kolmen miehen parissa on myös ollut toisinaan herkkä entinen opettaja Arvid, joka on kulkeutunut yhä syvämmälle alkoholin syövereihin. Häntä kuvataan siististi pukeutuvaksi, oman kodin omistavaksi ja musikaaliseksi. Arvid ei jaksa, vaan päättää elämänsä eräänä talvisena iltana...  Arvidia ei pelasta musiikki eikä viulunsoitto ihmisten keskuudessa.

Jorma Kauko kuvaa romaanin papin työtä toisenlaisella tavalla, mitä olen aikaisemmin lukenut pappishenkilöistä romaanihenkilöinä tai elämäkerroissa - ehkä hän kuvaa kuitenkin inhimillisemmin, ilman hymistelyjä ja sitä luuloa, että papin pitäisi aina olla rauhallinen, vaikka vastassa olisi minkälainen raaka, välinpitämätön ihminen.  Saako pappi näyttää tunteensa - kielteisetkin?  Tuskin entisajan papitkaan ovat olleet kovin lempeämielisiä.  Romaanin pappikin kieltäytyy antamasta viimeistä ehtoollista isälle, joka teki väärin poikaansa kohtaan ja hylkäsi hänet. Pojan isä pitää viimeiseen asti oman päänsä,  vielä kuolinvuoteellakaan - isä haluaa vain kunniallisesti lähteä....  katumatta mitään, ilman anteeksipyyntöjä....

Romaanin papin hengellistä elämää ei kuvata paljon, mikä aluksi ihmetytti, mutta tarinan aihe ei olekaan papin elämä, vaan se mitä näille laitapuolen ihmisille tapahtuu. Jokin tarinan loppupuolen joulunajan kuvauksissa kosketti -  joulun jälleen lähestyessä.  "Hotellin" asukkaiden yksinkertaiset ja omalla tavalla hartaat joulunvietot toivat pienen toivon näiden ihmisten elämään - vielä on toisia ihmisiä jotka jaksavat välittää.

Jorma Kauko: Sanansa mittainen, Herättäjä-Yhdistys, 1976
Kansi ja suojus: Tapani Aartomaa
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto






keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Kauimpana kuolemasta

Marraskuun alun lukupiirikirjana Kauhavan kirjastossa oli Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta. En ehtinyt lukemaan sitä ajoissa ja samalle illalle sattui myös Pohjanmaan Lausujien kokous.

Minulle jostain syystä Afrikkaan liittyvät realistiset romaanit ovat vaikeita lukea - en saa niiden tunnelmasta kiinni.  Tämänkin tarinan aikana oli välillä ahdistunut, välillä turhautunut. En tiedä miksi en pääse romaaneissa afrikkalaiseen maailmaan kiinni. Onko niiden ihmissuhteet ja elämäntapa jotain sellaista mikä ei minua kiinnosta. Kuitenkin olen lukenut Afrikan luonnosta ja eläimistä kirjoja - haenko vain jotain liian myönteistä tunnelmaa näistä tarinoista.

Paulin ja Estherin tarinat olivat traagisia omalla tavallaan.  Estherin ystävän Bessyn kohtalo oli järkyttävä, mutta silti se ei koskettanut minua  niinkuin olisin kuvitellut.  Paulin ja Johannan parisuhdeongelmat tuntuivat puisevalta.

Ympäristön kuvaukset olivat varmastikin todellista elämää kuvaaviakin, mutta joko en juuri nyt ollut vastaanottainen tälläisen jotenkin "likaisen" kurjuuden kuvaukseen tai sitten en vain osannut tulkita kirjaa siten, että se olisi minulle antanut jotain lukuelämyksenä.

Silti etsin yhä afrikkalaisuudesta kertovia romaanejakin - olivat ne sitten afrikkalaisten tai joidenkin muidenkin kirjoittamia.  Ehkä sydämeni vielä avautuu tälle maanosalle enemmänkin kuin luonnon ja eläinten kautta.

Kauimpana kuolemasta-romaanista ovat blogeissaan kirjoittaneet:

Amman lukuhetki
Hiirenkorvia ja muita merkintöjä
Järjellä ja tunteella
Kirjanurkkaus
Lumiomena
Mari A:n kirjablogi
Oota, mä luen tän eka
Rakkaudesta kirjoihin
Villasukka kirjahyllyssä

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta, Avain (pokkari), 2011
Kansi: Jarkko Virtanen
Mistä hankittu: Jalasjärven kirjastosta lukupiirikirjaksi Kauhavan kirjastoon

perjantai 25. marraskuuta 2016

Runo vieköön

Kesällä naapurin flikka antoi Facebook-ryhmä Roskalava Lapuassa nuorten runokirjan, jonka minä sitten kipaisin hakemassa omaan runokirjahyllyyni :)

Runo vieköön-runokokoelman on toimittanut Kari Levola.

Kirjan jälkisanoissa Kari Levola kirjoittaa:

"Meiltä puuttuu nuorille kirjoitettu runo. On mukavankin paljon lastenlyriikkaa ja ns. aikuislyriikka on elänyt vahvana läpi vuosien. Mutta nuortenlyriikka on puuttunut lähes kokonaan. Kun puhutaan "nuortenkirjoista" puhutaan proosasta"

Nämä jälkisanat Levola on kirjoittanut vuonna 2009, mikä on nuortenlyriikan tilanne nyt vuonna 2016, seitsemän vuotta myöhemmin.
Pikaisella haulla löysin:

Kirsi Kuronen; Likkojen lipas, Karisto 2011
Tuula Korolainen - Riitta Tulusto - Virpi Talvitie: Pää auki! : säkeitä nuorille, LK-kirjat, 2010
Aira Savisaari - Lotta Kauppi: Joku siipi pitäis olla, WSOY, 2009

Kari Levola otti yhteyttä nuorille proosaa kirjoittaneisiin  kirjailijoihin, jotka ovat kokeilleet myös laululyriikkaa tai runoja lapsille sekä nuoriin ja nuorekkaisiin runoilijoihin. Kuusitoista kirjailijaa sai runonsa valmiiksi tähän Runo vieköön-teokseen. He ovat  Jyrki Heikkinen, Niina Hakalahti, Hannu Hirvonen, Vilja-Tuulia Huotarinen, Hannele Huovi, Ville Hytönen, Markku Kaskela, Riina Katajavuori, Tomi Kontio, Tittamari Marttinen, Harri István Mäki, Mari Mörö, Sari Peltoniemi, Ilpo Tiihonen, Esko-Pekka Tiitinen ja Johanna Venho.

Toivo

Haluan kasvattaa pieniä metsiä,
niin pieniä, että ne voi nähdä vain suurennuslasilla
että nurin käännetty juomalasi on niiden kasvihuone.

Ja kun on pieni ja repaleinen olo,
voi ottaa kämmenelle kokonaisen metsän
ja nähdä miten rautahämähäkin kokoiset linnut lentelevät
puusta puuhun
miten miniaurinko loistaa kirkkaana kuin laservalo

ja että aina on toivoa, kaksimillisten mäntyjen juuret vahvoja.

- Niina Hakalahti.

Pienistä asioista toivo herää... pienistä kauneuden sirpaleista epätoivon alttarilla...


Unessa olet vapaa

Unessa olet vapaa tekemään
ihan mitä tahansa.
Voit lentää kuin lintu
ja soittaa mitä tahansa instrumenttia
vaivattomasti,
  kuin synnynnäinen virtuoosi

Ja mitä sinä teet?

Astut alastomana
luokan eteen.

- Hannu Hirvonen -

Olla oma itsensä, hyväksyä omat taitonsa ja virheensä - elämänpituinen matka....

Purje

Saaren siniharmaa purje
irtoaa kuvastaan, enkeli laskeutuu
metsän hampaisiin, kuuntelee
pisaroiden reikiä veden pinnasta
kajastavaa valoa
      sateen takana soi
ennustajan ääni

- Hannele Huovi -

Kaunista kuvailua, jota siivittää mystiikka

Yllä olevat kolme runoa puhuttelevat minua juuri nyt. Muiden runojen myötä palasin omaan nuoruuteeni - kipuihin, kasvuihin, rakastumisiin.  Runo vieköön on runoutta nuorista aikuisten näkökulmasta, mutta silti lähellä niitä tunteita, mitä luulen tämänkin päivän nuoren käyvän läpi - kahden nuoren äitinä jotain siitäkin maailmasta tiedän.

Runo vieköön-teoksesta on blogissaan kirjoittanut:

Periaatteessa kirjoista
Tarinoiden taikaa
Äikkä 3


Runo vieköön, Tammi, 2009
toim. Kari Levola
Kannen ja ulkoasun suunnittelu: Aino Ahtiainen
Mistä hankittu: saatu lahjaksi







tiistai 1. marraskuuta 2016

Ilo puhua : ajatuksia puheilmaisusta

Jälleen syksyn myötä ovat alkaneet kansalaisopiston kurssit - näin myös Lapuan Lausujien runoryhmä. Ilmoittauduin myös keväälle Äänekäytön kurssille. Näistä kursseista innostuneena lainasin kirjastosta pinon puheen ja äänenkäytön kirjoja.

Ilo puhua on pikku kirjanen - Tietolipas-sarjan osa 78.  Kirjan on kirjoittanut Ritva Ahonen-Mäkelä.

Alkusannoissa Ahonen-Mäkelä kirjoittaa:

"Omistan ja osoitan kirjani niille, joiden ammattina on tai joiden ammattiin liittyy puheilmaisu: ko. opiskelijoista opettajiin, esiintyvistä taiteilijoista yleisöön"

 Opetustilanteen lähtökohdat

1 Opettaja ja oppilas

"Oppilaiden mielestä esiintymispelko, ramppikuume, kangistaa heidät. Yleisä koetaan monisilmäisenä, monikorvaisena hirviönä, kuunteleva ihminen vastustajana. Kukaan ei kuitenkaan sano, että puuttuisi halua puhua ihmisille. On tarve puhua ja tulla kuulluksi ja vaikuttaa. Kyky vain puuttuu, niin uskotaan."  (s. 11)

2 Luovasti esittävä ihminen

"Tälläinen luonnollinen, elävä esitystilanne ei suinkaan synny itsestäään, vaan sen takana on vuosien työ. Luovasti esittävän ihmisen - olkoon hän lausuja, näyttelijä, opettaja, pappi, poliitikko, kuka tahansa - täytyy osata kehittää itsessään tiettyjä ominaisuuksia. Onnistumisen edellytys ovat herkkyys, mielikuvitus ,tarkkailun ja keskittymisen taito." (s. 12-13)

3 Arvostelusta opetustilanteessa

"Arvostelu-sanan kantana on "arvo". Arvostelulla ei suinkaan tarkoiteta ainoastaan arvon puuttumisen osoittamista, vaan ennen kaikkea arvojen löytämistä ja tunnustamista ja punnintaa. Arvostelu ei siis yksinomaan voi olla virheiden ja puutteiden esiintuomista, vaan molempien - arvottoman ja arvokkaat - tasapuolista tarkastelua." (s. 23)

4 Aitoudesta

"Jokainen esittäjä tahtoo valloittaa yleisönsä, vähintään tavoittaa sen." (s. 30)

"... mutta täysipainoinen ei esitys koskaan ole ilman että sitä kannattavat nämä molemmat: aitous ja ammattitaito"  (s. 30)

Tehostus eli tehokeinojen käyttö puheilmaisussa

1 Puheopin käsitteestä

Kirja on kirjoitettu 1980-luvun alussa, jolloin puheoppi käsitteenä ei ole ollut vielä kovin kauan käytössä. Nyt 2010-luvulla  mm. Tampereen yliopistosta voi opiskella Puheoppia.

"Emme voi erottaa kuin ajatuskokeena puheteknikkoa, puhetaituria, retorikkoa ja ilmaisuntaitajaa toisistaan. Puheopin kolmijako on siis käyttökelpoinen työhypoteesi ja suo mahdollisuuden  eri tavoin ja eri suuntiin keskittyneiden opettajien työskentelylle. Myös näin on mahdollista oppilaiden keskittyminen taipumuksiaan vastaaville aloille." (s. 38)

2 Tietoiset tehokeinot

Tauko - tauon tehokas käyttö kysyy varmuutta; se on tietoiista keinoista itsenäisin.
Esitauko - tunnevoimaiset esitykset
Jälkitauko - tunnevireen jatkaminen

Oratorinen - puhetaitoon liittyvä
Emfaattinen - tunnevoittoinen tehoste, mahtipohtisuus
Prosidinen paussi - antiikin runomitan tahtilepo
Jaksottelu eli fraseeraus

"Taitavaa taukojen käyttöä edellyttää ns. dramaattisesti äkkikäänteinen esitys, asiapitoinen selostus tai erityisesti moderni runo, jossa voidaan yhdistää asioita erottamalla niitä toisistaan." (s. 41)

"Taukojen hallittu käyttö  johtaa esityksen selvyyteen ja kirkkauteen" (s. 42)

Painotus

Tärkeät kohdat sanotaan ääntä voimistamalla - yksistään käytettynä ikävää ja yksitoikkoista
Vähennä voimaa, tauota, tempoa kiihdyttäen tai hidastaen ,säveltason mataloittaminen tai korottaminen.

Hyvä esitys on niukasti painotettua. Iskevä painotus on rauhallista.

"Pane paino sille ja sille sanalle" on huono neuvo. Parempi, joskin ohjaajan taitoa kysyvämpi on jälleen kiertotie: mikä on tärkeää, mikä pääasia? Silloin oppilas itse on mukana keinojen löytämisessä, ja tulos on luontevampi, järkevämpi, kauniimpi"  (s. 45)

Tempo

"Tempo eli vauhditus on tietoisista tehokeinoista kenties vaikein oppia." (s. 45)

Nopeasta temposta on erotettava hätiköinti.

"Monet ihmiset kiirehtivät, vain hermostoneisuuttaan; he saattavat myös pelätä ikävysttävänsä kuulijoitaan, ja siksi esitys on kilpajuoksua ajan kanssa." (s. 45)

"Voimme pyytää ohjattavamme viipymään jossakin sanassa tai puhunnoksessa; voimme selittää, että jokin sana on "suuri" taikka "avara" ; voimme kysyä, miksi suotta kiiruhdetaan voimme kysyä, eikö ole mitään syytä vilkastua."  (s. 47)

3 Tunnetehotus

Sointivärit

"Kasvot paljastavat ilmein ja ruumis elein sielunelämän liikahduksia. Äänessä näitä ilmaisevat sointivärit, joiden osaava käyttö on ilmaisullisista tehokeinoista vaikuttavin" (s. 49-50)

Runosopista tuttu äännemaalailu on sukua puheopin sointiväreille.

Pyri pois akustisesta kuvittelusta, oman äänen kuulostelusta. Ääniharjoituksista ei kuuntelua voi syrjäyttää, mutta esityshetkellä se ei auta eikä sitä saa sallia.

On osattava kuvitella tunteita, joita ei ehkä koskaan ole tuntenut, jotta niiden ilmaisu sointiväriä myöten olisi uskottava.

"Koko sielunelämäämme kuvastava ääni-ilmaisumme ei siis ole pelkkä ääni, vaan se on kietoutuneena pantomimiikkaan (elenäytelmä, äänetön näytelmäesitys), gestiikkaan (elehtiminen ja ilmeet) , mimiikkaan (esiintyminen, joka perustuu eleisiin ja ilmeisiin) - tätä kytkeytyneisyyttå on pyrittävä käyttämään hyväksi." (s. 54)

Sävelkulku

"Sävelkulun (meloksen) tarkoituksenmukainen hallinta on erittäin arka asia, mutta samoin kuin sointivärien tietoisessa käytössä voidaan tässäkin kehittyä."  (s. 54)

Liu'untaharjoitukset, aste asteelta sävelkulun mataloittaminen ja nostaminen ilman painotusta.

"Oman suotuisan puhekorkeuden löytäminen on monelle suuri yllätys; äänen lepokorkeuden löytämisestä käsin voi äänen liikkuma-alaa harjoittaa selkeämmin." (s. 55)

Vältä kaavamaista sävelkulkua.

"Murteemme tarjoavat mitä moninaisempia sävelkulun ja intonaation vaihteluita" (s. 55)

4 Hengitys - rytmi - eutonia

Hengitys

"Hengitys on ilmaisullisen ihmisen ravintoa, jonka oikeasta hyväkskäytöstä syntyy vapautunut, mahdollisuuksista rikas ääni" (s. 60)

Rytmi

"Meille esittäjille ikään kuin itsestään luontuvat tietyn kirjailijan käyttämät jaksottelut ja rytmikuviot: voimme puhua hänen tekstejään kuin omaa äidinkieltämme. Jokin toinen taas vaivoin aukeaa, jos aukeaa ollenkaan. Tämä johtunee siitä, että esittäjän oma jäljittelemätön, persoonallinen rytmi ei ole sama kuin kirjailijan." (s. 61)

Eutonia

"Eutonia ei ole näennäistä luovuutta tai rentoutta; se ei ole ruumiin ja sielun yhteyden tajuattomuutta; se ei ole ajatuksen tai puheen holtittimuutta; se ei ole suorituksesta suurin piirtein tai vaistonvaraisesti  selviämistä; se ei ole ilmaisun muodottomuutta."  (s. 62)

Sirkustaiteilija, viulunsoittaja, kreikkalaisen miestanssijat - englantilainen sana dignity kuvastanee sisäistä ja ulkoista ryhtiä.

"Se (eutonia) tarkoittaa fyysisten ja henkisten voimien saumatonta yhteistyötä, eri jännitystilojen höyhenkeveää vuorottelua, luovaa rytmiä määrätavoitteeseen pääsemseksi." (s. 64)

Ilo puhua

1 Ilon pilaajat

"Jokaisessa ryhmässä voi havaita myös yksilöitä, jotka eivät halua huomata toisten edistymistä ja näin omalla passiivisella tavallaan jarruttavat sitä"  (s. 66)

"Ilon pilaajan tuntee myös siitä, että hänelle kaikki on koko ajan "vaikeata". Hänen on vaikea käsittää, löytää yhteyksiä, motivaatiota, vaikea ilmaista, vaikea löytää kontakteja. Tai sitten ilon pilaaja on selvillä tai ainakin luulee tietävänsä kaikesta syvemmin, paremmin ja tarkemmin kuin muut."  (s. 67)

Käytöksen syynä useinmiten esiintymisen pelko, ramppikuume. Sitä ei voi kokonaan voittaa, mutta sitä voi säädellä.

2 Mistä ilo?

Ammattitaito

Iloinen kuri

By heart

Puhua - olla ihminen


Ritva Ahonen-Mäkelä: Ilo puhua: ajatuksia puheilmaisusta, SKS, 1985
Kansi: Osmo Omenamäki
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto








lauantai 29. lokakuuta 2016

Kohtalon tango

Kolmisen vuotta sitten sain kirjakauppatyöni kautta ennakkokappaleen Arturo Pérez-Reverten Kohtalon tango-romaanista. Kirja kirjalta ennakkokappalepinoni vähenee - ehkä ensi vuonna pääsen siihen pisteeseen, että pinossa on vain vuoden 2017 kirjoja....  Lukutahtiani helpottanee se, että olen ollut välillä poissa kirjakauppatyöstä, joten vuosilta 2014-2015 ei ole monia ennakkokappaleita. Kuluvan vuoden ennakkokappaleita onkin sitten odottamassa nykyisessä työpaikassani ja saattaa sieltä henkilökunnan hyllystä löytyä vanhempiakin teoksia, joita en ole vielä lukenut :)


Arturo Pérez-Reverte oli minulle jälleen uusi kirjailija - niitähän riittää loppuelämäksi, kun esikoiskirjailijoilta ilmestyy joka vuosi mielenkiintoisia teoksia ja moni vanhempi kirjailijakin on vielä tutustumatta :)

Hänen aikaisemmista kirjoistaan on tehty elokuvia. En ole varma olenko nähnyt Yhdeksäs portti-elokuvan ja voi olla Alatriste-elokuvakin on katsomatta.  Ehkä ehdin jossain välissä lukea Pérez-Reverten aikaisempia teoksia.

Kohtalon tango kuljettaa Max Costan tarinaa menneisyydessä ja nykyisyydessä. Menneisyydessä Max Costa oli salonkitanssija ja herrasmiesvaras 1920-luvulla Buenos Airesissa. Hän kohtaa Mecha Inzunza de Troyen, säveltäjän vaimo.  Kohtalokas tango kietoo heidän elämänsä hetkelliseen monivivahteiseen suhteeseen.

Ihastuin tangon tanssijoiden kuvaukseen, argentiinalaisen salonkielämän kiihkeään elämän sykkeeseen, jossa sykähdyksittäin kumpusi petokset, uhka ja väkivalta. Romaani on raastava rakkaustarina petoksen ja väkivallan syövereissä - kuitenkin sitä sävyttää pieni ripaus kauneutta.

Nykyajassa Max sattumalta tapaa monen vuosikymmenen jälkeen Mechan Italiassa. Mecha on saapunut sinne poikansa Jorgen shakkiotteluun.  Menneisyys palaa Maxin elämään, vaikka se ei tavallaan ole ihan kokonaan koskaan poistunut hänen elämästä. Eläähän hän nytkin isäntänsä omaisuuden avulla kaksoiselämää.

Menneisyyden ja nykyisyyden tarinat loppuvat kappaleiden keskenkin ja se koukuttaa lukemaan eteenpäin - haluaa tietää mitä tapahtui menneisyydessä ja miten tarinan käy juuri nyt.

Romaanista jää haikean rakkauden tunne, vaikka raa'at ja jännittävät kohtaukset sai sykkeen nousemaan toisella tapaa.

Arturo Pérez-Reverte: Kohtalon tango, Like, 2013
Kansi: Tommi Tukiainen
Suomentanut Sari Selander
(alk. esp.  El tango de la Guardia Vieja, 2012)
Mistä hankittu: ennakkokappale kirjakaupalle


Kohtalon tangosta ovat blogeissaan kirjoittaneet:

Oksan hyllyltä
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

torstai 27. lokakuuta 2016

Lempi

Lapuan kirjaston marraskuun kirjaklubikirjana on Minna Rytisalon Lempi. Kirja on yksi lainatuimpia romaaneja kirjastoissa tällä hetkellä, joten palautan oman lainakappaleeni ennen lukupiiriämme ja ostan kirjakaupasta oman kappaleen.

Minna Rytisalo on tämän vuoden esikoiskirjailijoita. Lempi on puhuttanut kirjablogimaailmassakin hyvin paljon - en olisi vielä romaania lukenut, ellei se olisi tullut lukupiirikirjaksi. Ajattelin pitää taukoa moniminä-romaaneista, kun on Linnea Alhonkin Todistaja vielä kesken. Lempi olisi sopinut hyvin vaikka ensi kesän lukuhetkiin, mutta lukupiiri/haasteet toisinaan vaikuttavat milloin minkäkin kirjan luen.

Kirjan kannen on suunnitellut Jenni Noponen. Kannen mustavalkoiset kuvaavat kirjan tunnelmaa monin tavoin - hiukset, kädet, kasvot ja synkkä puu, joka kätkee salaisuuden....

Tarina alkaa parin sivun Prologilla - kuka onkaan tuo nainen, joka saapuu ja mikä loppuu....

Tarinaan sisälle houkuttelevat kolme lyhyttä Ellin kirjettä Viljamille - mitä tapahtuikaan Lempille...

Ensimmäisessä osassa Viljami kertoo oman elämänsä, tunteensa ja muistonsa Lempistä. Ikävää ja surua on vaimosta, mutta myös sota on jättänyt arpensa. Vaikea on palata kotiin...

Toisessa osassa Elli kertoo miten asiat ovat menneet Pursuojalla Viljamin ollessa sodassa - miten ne hänen mielestään olisivat saanet alunperin mennä. Ellin sanat, mietteet ja teot saavat uuden sävyn Lempin tarinalle....

Viimeisessä osassa Sisko, Lempi kaksoisisar muistelee Lempiä ja omaa elämäänsä saksalaissotilaiden aikaan - Lempiä hän ei pääse tapamaan, Sisko lähtee Saksaan. Elämän traagisuus riepottelee molempia sisaruksia -  totuus paljastuu kuitenkin järkyttävällä tavalla.....

Sana sanalta. Sivu sivulta. Tunne tunteelta. Kirjan tarina vei mukanaan ja jäi sydämeni sopukoihin muiden koskettavien ja mieleenjäävien tarinoiden viereen.

Minna Rytisalo: Lempi, Gummerus, 2016
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Mistä hankittu: lukupiirikirja Lapuan kaupunginkirjasto, kaukolaina Alavuden kaupunginkirjasto

Lempi-tarinasta ovat blogeissan kirjoittaneet:

1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
Amman lukuhetki
Kannesta kanteen
Eniten minua kiinnostaa tie
Hemulin kirjahylly
Kaikki päivät tulevat
Kirjoista ja muista kertomuksista
Kirjapolkuni
Kirjojen keskellä
Kujerruksia
Kulttuuri kukoistaa
Lillin kirjataivas
Luettua elämää
Lukuisa
Lumiomena
Mari A:n kirjablogi
Pieni kirjasto
P. S. Rakastan kirjoja
Rakkaudesta kirjoihin
Sinisen linnan kirjasto
Tekstiluola
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Villasukka kirjahyllyssä

tiistai 25. lokakuuta 2016

Sisar vesi, veli tuli

Aila Meriluodon dekkarijännäri oli myös hvyin ailamaisesti kirjoitettu. Jännitystä toki oli tarinan lomassa, mutta enemmän sellaista komediallista. Kuka oli syyllinen ja murhasiko kuka kenetkin oli välillä minullakin hukassa - ja sehän hyvän dekkarin/jännärin yksi tarkoitus onkin.

Italianmatka kuvailu oli elävää ja suomalaisen turistimatkaryhmän henkilökuvaukset hauskojakin. Silti tarinassa oli syvällisiä ja hiukan haikeitakin sävyjä.

Hanne ja Hemppu menivät välillä sekaisin, että kumpikos nyt oli kumpi.  Muut kirjan tarinan henkilöt kulkivat mukana sujuvasti. Luin romaanin loppuun, mutta ei tämä Meriluodon parhaimpiin lukemiinin romaaneihin lukeudu.

Aila Meriluoto: Sisar vesi, veli tuli, WSOY, 1979
Päällys: Pekka Loiri
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto



Vaellus

Vaellus on Herättäjä-Yhdistyksen romaanikirjoituskilpailun voittanut romaani vuodelta 1987. Kirjasammon kautta etsin kesällä Herättäjä-Yhdistyksen julkaisemia romaaneja ja olenkin niitä muutaman ehtinyt lukea tämän Vaellus-romaanin lisäksi.

Jorma Pakkanen on  pappi ja kirjailija. Hän on toiminut mm. matkapappina Herättäjä-Yhdistyksessä vuosina 1962-1964.  Hän on julkaissut muitakin historiallisia romaaneja uskonnollisuudesta - aion nekin myöhemmin lukea.

Vaellus-romaani kertoo Mooseksen ajasta ja erityisesti siitä ajasta, kun Israelin kansa vaelsi erämaassa - oli matkalla Luvattuun maahan. Kertojana on Joosua, joka on Mooseksen kuolemasta johtuvana suruaikana vetäytynyt telttaan. Hän kertaa erämaavaelluksen vaiheita Hoobabin kanssa.

Raamatun teksti Mooseksen kirjoista on tuttu minullekin. Ihailin kirjailijan tuntemusta Raamatusta ja hienoa tulkintaa romaaniksi näistä Israelin kansan tapahtumista - nyt, kun tiedän, että kirjailija on pappi, ymmärrän vielä paremmin hänen taitonsa käsitellä aihetta.

Luin kesällä aikaisemmin Joseph Hellerin Herra tietää, joka kertoo kuningas Daavidin elämästä. Kirjoitustyyli on hiukan erilainen Hellerillä, mutta samat raa'at taistelut eri kansojen välillä kulkevat niin tässä Hellerin Herra tietää-romaanissa kuin Pakkasen Vaellus-romaanissa -  se on ollut sen ajan historiallista tapahtumakuvausta.

Vaellus-romaanissa kuitenkin uskonnollinen ja hengellinen sävy on voimakkaampi ja voisiko sanoa osittain lempeämpikin - pidin enemmän tästä Pakkasen romaanista kuin Hellerin.

Olen 1990-luvun tilannut Valitut Paloilta teoksen nimeltään Kuka kukin on Raamatussa. Tästä kirjasta varmistin vielä, keitä olivat Joosua ja Hoobab.
Joosuasta sanotaan:
"Joosua, Nunin poika oli muinaisille israelilaisille esikuva Herran lain tottelevaisesta noudattamisesta. Siirakin kirjassa Joosuan ylistettiin olleen "Mooseksen seuraaja profeetanvirassa ja "suuri Herran valittujen vapauttamisessa"

Hoobab on ilmeisesti keksitty henkilö, koska sitä en tuosta Kuka kukin on Raamatuss-kirjasta löydä.

Vaellus-romaani syventää Raamatun kertomuksen ymmärtämistä ja antaa tapahtumapaikoille ja henkilöille vielä enemmän elävyyttä.

Jorma Pakkanen: Vaellus, Herättäjä-Yhdistys, 1987
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupungikirjasto

maanantai 24. lokakuuta 2016

Wilhelmi Malmivaara: elämä ja elämäntyö

Olen lukenut Aukusti Oravalan kirjoittamat elämäkerrat Juho Malkamäestä ja Mauno Rosendalista. Wilhelmi Malmivaara on kolmas henkilö, jonka elämä ja elämäntyö liittyy samaan ajanjaksoon herännäisyydessä. Näistä kolmesta Oravala on kirjoittanut ensimmäiseksi Mauno Rosendalista, sen jälkeen Wilhelmi Malmivaarasta 1920-luvulla. Juho Malkamäestä kertova elämäkerta on ilmestynyt 1939.  Vielä on jäljellä Paavo Ruotsalaisesta kertova elämäkerta, joka on julkaistu 1918. Jätin sen viimeiseksi, koska luin ensimmäisenä Oravalan romaanin Elämän profeetta- se kertoo myös Paavo Ruotsalaisesta.


1. Lapsena ja nuorena

Wilhelmi Malmivaaran (1854-1922) lapsuudenmaisemat ovat täällä Lapualla. Luonnollisesti on viehättävää lukea kuvausta 1850-luvun Lapuasta.  Aukusti Oravala taitaa maisemakuvauksen erinomaisesti.
Wilhelmi Malmivaaran isä oli Niilo Kustaa Malmberg (Wilhelmi muutti sukunimensä Malmivaaraksi 1900). Hänestä on kirjoittanut elämäkerran Olavi Kares: Palava kynttilä: Niilo Kustaa Malmbergin elämä (WSOY, 1936).
Samoja henkilöitä kuvataan tässäkin teoksessa kuin aikaisemmin lukemissani: Arvi Logren, Rautakorven Tiina, Maria Kellokangas, Suutarin Kaisa jne.  Kirjasta löytyy myös valokuvia heistä - vakavahenkisine kasvoineen.
Wilhelmin isä kuoli hänen olleessaan 4-vuotias. Hänen äidistään Heleena Malmbergista Oravala kirjoittaa:
"Heleena Malmbergilla tuntui jo aikaisin olleen lähimpänä päämääränään saada poikansa koulutielle ja etäisempänä nähdä hänet kerran pappina, vieläpä heränneenä pappina ja isän työn jatkajana" (s. 22)

Wilhelmille hankittiin ruotsinkielinen leikkikaveri ja hänet lähetettiin Orisbergin ruotsalaiseen kansakouluun.  Wilhelmi asui kouluaikanaan Ylihärmässä neiti Maria Fredrika Bäckin hoivissa, myöhemmin Wilhelmin äiti muutti myös Ylihärmään Marika-palvelijan kanssa. Oravala kirjoittaa: "Neiti Bäck, joka oli ollut Niilo Kustaa Malmbergin hyvä ystävä ja joka oli valinnut kerran sanat tämän kuulun saarnamiehen hautaristiin, oli varakas nainen, auttavainen ja palvelevainen. Usein Heleena Malmberg sai kokea hänen apuaan ja anteliaisuuttaan" (s. 23)

Orisbergin kansakoulun jälkeen Wilhelmi lähti Vaasaan kouluun. Äiti seurasi poikaansa kaupunkiin.
Oravala kirjoittaa:
"Nähtävästi oli sittenkin koulutyö Malmivaarasta sangen vastahakoista, koskapa hän viipyi koulussa kokonaista kymmenen vuotta istuen kaksi vuotta lukion ensimmäisellä luokalla ja, sittenkun koulujärjestys muutettiin 1872, vielä yhden vuoden vastaavalla lyseoluokalla, jotne hän tulee olleeksi kolme vuotta samalla luokalla. Lahjoja häneltä ei suinkaan puuttunut. Hän luki yleensä muuta, mitä milloinkin käteensä sai." (s. 30)
Malmivaara kirjoitti mm. ruotsinkielisiä runoja, joita on julkaistuna tässä teoksessa.
Ylioppilastutkinnon hän suoritti Helsingissä 1874. Wilhelmi Malmivaara vieroksui aluksi pappisuraa - hän ei pitänyt pappien kevyestä tavasta hoitaa pyhää virkaansa. Mutta äitinsä katse, toiveet ja rukoukset saivat hänen mielensä myönteiseksi papinuran valinnalle.
Sven Toppari toimitti Wilhelmin rovasti F.N. Nottelinin saarna-apulaiseksi Kauhavalle. Sven Toppari oli hänen isällinen huolehtijansa ja avunantaja.
Wilhelmi Malmivaara meni naimisiin Karin Rajanderin kanssa keväällä 1875 ja syksyllä he matkustivat Helsinkiin, jossa Wilhelmi aloitti pappistutkintonsa.

2. Pappina Savossa

Ensimmäiset pappivuotensa Malmivaara vietti Nilsiässä - pappisaika siellä ei ollut helppoa.vaikka oltiin herännäisyyden syntysijoilla, Paavo Ruotsalaisen mailla  Aholansaarella eli vielä Ruotsalaisen leski Anna Loviisa.
Oravala kirjoittaa:
"Mutta Nilsiä oli enää vain muistojen maa. Jo Paavo Ruotsalaisen elinpäivinä oli hengellinen kuolema tehnyt tuhojaan täällä herätyksien synnyinsijoilla, missä enää jokunen yksilö eli sitä salattua elämää, josta ukko Paavo oli kerran puhunut." (s. 58)
Syksyllä 1878 valittiin Malmivaara Kiuruveden pitäjänapulaisen virkaan. Kiuruvedellä Malmivaara koki herätyksen voiman - hänen äitinsä oli viettänyt vuoden poikansa perheen luona ja sai nähdä poikansa kokonaan Herran käsissä.  Tämä kertomus on minullekin jo tuttu useimmista kirjoista:
"Hän (Malmivaara) oli pitänyt kevätrippikoulua pappilan tuvassa. Nuorten ksken oli alkanut ilmetä huomattavaa herätysliikettä. Rippikoulun päätyttyä oli hän aikonut lähteä rouvineen saattamaan äitiä Nivalaan saakka, äidin oma kun oli ollut aikomus käydä kotona Lapualla. Lopetettuaan rippikoulun eräänä päivänä saikin hän kokea jotakin aavistamatonta. Kun hän koulutuvasta tultuuaan astui eteisen edessä oelvalla rappusilla ajatuksiinsa vaipuneena, alkoi tuvasta kuulua itkua ja samassa hän näki muutamien nuorukaisten juoksevan päärakennukseen päin. " Nyt ne tulevat kysymään parannuksen neuvoa asiassa enkä minä itsekään tiedä mitään koko asiasta", tuli silloin hänen mieleensä, ja hän lähti kiireesti huoneeseensa ja lukitsi oven. "Toiset itkivät oven takana, minä Herran jalkoihin polvistuneena huoneessani, ja minn on aina täytynyt pitää tätä hetkeä sinä, jolloin Herran armo särki sydämeni pohjan"  (s. 78)

Suruakin Malmivaaran perhe koki Kiuruveden aikana.  Neljä lasta menehtyivät sairauteen: Karin Heleena 1880, Yrjö Veikko 1884, Sven Berthel 1888 ja Aimo Gustaf 1892

3. Pappina Pohjanmaalla

Toukokuussa 1892 Malmivaara valittiin Paavola kirkkoherran virkaan. Minun täytyi katsoa wikipediasta, että missä Keski- tai Pohjois-Pohjanmaalla Paavolan pitäjä sijaitsee - minulle kun tämä pitäjä ei ole tuttu.  Nykyäänhän se kuuluukin Siikajoen kuntaan.  Paavolan kirkko muistuttaa synnyinpitäjäni Ilmajoen kirkkoa - onhan kummatkin kirkot suunnitellut Matti Honka.
Monien vaiheitten jälkeen Malmivaara keväällä 1900 valittiin Lapuan kirkkoherraksi. Suru kohtasi Malmivaaran perheen jo seuraavana vuonna Aili-tytär kuoli lavantautiin ja sama tauti vei Malmivaaran vaimonkin kuukautta myöhemmin. Vielä heinäkuussa menehtyi 17-vuotias Saima-tytär lavantautiin.
Tänä samaisena kesänä vietettiin herättäjäjuhlia Lapualla - Malmivaara pyysi ensin kirkkoherra P. Korhosta saarnaamaan juhlasaarnaan. mutta eipä hänen tehtäväänsä kukaan voinut täyttää.  Kirjailija Juhani Aho oli myös vieraillut Lapualla - vähämpä minäkin Ahon taustoista tiesin, että hän oli papin poika ja hänen äitinsä oli heränneitä.
Wilhelmi Malmivaara meni naimisiin Hilma Hautalan kanssa 1902.

4. Saarnamiehenä ja sielunhoitajana

Wilhelmi Malmivaaran puhujanlahjat olivat osaksi perittyä luonnonlahjakkuutta, osaksi opittua.
Aukusti Oravala kirjoittaa:
"Malmivaarallahan oli erinomainen ääni, ainutlaatuinen. joka tuntui lähteävän jostakin syvyyksistä, kaikui tummana ja täyteläisenä, värähti sielussa, kosketti kuulijaa oudosti ja pysähdyttävästi." (s. 149)

"Malmivaara oli niitä pappismiehiä, joilla oli usein monia ja vaikeita asioita selvitettävänä. Kotielämän salaiset surut, sen monella tapaa kietoutuneet vaikeudet, monet kysymykset ja asiat, jotka kaipasivat arvovaltaista ratkaisua, joutuivat hänen käsiteltävikseen. Herännyt kansa on aina tottunut kääntymään luottamuksella johtomiestensä puoleen, ja tämä luottamus tarjosi hänelle tehtäviä, joiden suoritus kysyi suurta taitoa ja hienotunteisuutta, vakavaa harkintaa ja Jumalan tahdon tarkkaamista. Malmivaara joutui oman asemansa takia heränneen kansan keskellä olemaan sekä tuomarina että pappina, ratkaisemaan asioita, jotka olivat hänen ratkaistavakseen alistetut, samalla pitämään huolta siitä, että Jumalan työ ja keskinäinen rauha ja rakkaus pysyisivät loukkaantumattomina heränneiden ystävien sieluissa." (s. 173)

5. Heränneiden johtajana

"Monet niistä papeista, jotka toimivat herännäisseuduilla, eivät ottaneet ymmärtääkseen Malmivaaran erikoisasemaa heränneen kansan keskellä. Tällaisten pappien kesken keskusteltiin varsin vakavasti siitä, oliko oikein, että pappi kulki vieraissa seurakunnissa ilman asianomaisen papiston lupaa. Olipa vielä niitäkin, jotka olisivat hartaasti suoneet, että koko liike oisi loppunut. Ja yleensä oli vallalla se käsitys, että herännäisyys oli aikansa elänyt, muotoihinsa kangistunut ja henkitoreissaan oleva liike, jolla ei ollut enää elämisen oikeutta eikä mahdolisuutta." (s. 191)

"Papit kyllä tiesivät, ettei hän (Malmivaara) kuljettanut mukanaan vieraita oppeja eikä särkenyt heränneiden suhdetta heidän pappeihinsa yhtä vähän kuin hän yritti vieroittaa heitä yhteisestä jumalanpalveluksesta" (s. 194)

Malmivaaran oli tehtävä muutakin kuin kulkea seuramatkoilla heränneiden keskuudesta, niinpä syntyi heränneiden lehti: Hengellinen Kuukauslehti, joka alkoi ilmestyä vuoden 1888 alussa.

Samana vuonna alettiin pitää ns. veljeskokouksia Keski-Pohjanmaan pappien kesken, joilla oli tai joiden isillä oli ollut lähempi suhde herätysliikkeeseen.  Toinen samanlainen kokous pidettiin Kiruveden pappilassa, Malmivaaran kotona maaliskuussa 1889.

Malmivaara ja Mauno Rosendal perustivat kirjojen kustantamista varten osakeyhtiön - kustannusosakeyhtiö Herättäjä.

Heinäkuun 6. 1892 pidettin ensimmäiset herättäjäjuhlat Ylivieskassa .

Malmivaara ryhtyi uusimaan hengellistä laulukirjaa - vanha Siionin virret ja Halullisten sielujen Hengelliset laulut uudistettiin 1893 Siionin virsiksi.

Malmivaara huolehti myös herännneen kansan nuorisosta.  Ystävänsä Mauno Rosendalin kanssa syntyi ajatus kansanopistosta 1890-puolivälissä.  Karhunmäen kristillinen kansanopisto aloitti toiminsa syksyllä 1914 Lapuan ja Ylistaron rajalla.

6. Kirjallisen työntekijänä

Malmivaara kirjoitti paljon Hengelliseen Kuukauslehteen - olihan hän yksi lehden perustajistakin. Ennen lehden syntyä 1887 hän julkaisi pienen kirjasen Mistä tunnetaan Jumalan lapsi?

1901  julkaistiin Kaita tie Joonaan kirjan valossa - Nämä Joonaan kirjan selitykset oli julkaistu aikaisemmin Hengellisessä Kuukauslehdessä.

1914 ilmestyi Puolivuosisataa heränneiden keskuudessa.

Malmivaara oli myös runoilija. Hänen runojaan julkaistiin Hengellisessä Kuukauslehdessä. Jos hänellä olisi ollut enemmän aikaa runojen kirjoittamiselle, olisi ehkä hänen virsiäänkin vielä enemmän.  Hän myös suomensi Lauri Stenbäckin runoja.

Siionin virsien uudistustyö oli Malmivaarankin aikana arkaluontoista - virsien sanat ja sävelet olivat vuosikymmenien saatossa olleet heränneelle kansalle tuttuja ja syvälle sieluun meneviä. Niiden muutos tuntui väärältä - niinhän se tuntuu tänäkin päivänä, kun jälleen Siionin virsiä ollaan uudistamassa.  Mutta ajat ja kieli muuttuvat ja uusia virsiä syntyy.

7. Valtiollisessa työssä

1897 Malmivaara oli valittu Kuopion hiippakuntaan papiston edustajana ja ensimmäinen pappissäädyn  täysistunto oli tammikuussa.

Väkijuomakysymys oli vuoden 1897 valtiopäivillä.  Malmivaara oli kieltolain kannalla, joka oli kuitenkin tuohon aikaan vielä mahdoton säätää. Ainut keino oli pirtutehtaiden etsiminen ja tuhoaminen.

Kansanvalistuksen ystävänä Malmivaara kannatti valtionavun myöntämistä kansakoulujen jatkokursseja varten ja kansakoulun kehittämiseen.

Malmivaaran kahdenkymmenen vuoden valtiollinen työ koski Venäjän vallan alaista aikaa, sisällisotaa ja oppivelvollisuuden aloittamista.

8. Kirkolliskokouksissa

1898 hänet valittiin kirkolliskouksen edustajaksi ja hän jatkoi edustajana vuodesta toiseen, lukuunottamatta vuotta 1903 - mikähän lie syynää siihen, ettei hän ollut silloin edustajan?

Malmivaara kannatti että yksin toimiva pappi saisi ehtoollisen seurakunnan hurskaalta vanhimmalta. Hän myös kannatti neljännen vaalipapin kutsumisen helpottumista. Mutta hän vastusti naisten valitsemista kirkkovaltuuston jäseniksi - tosin kymmenen vuotta myöhemmin Malmivaara oli anomassa vaalikelpoisuutta naisille kirkollisiin luottamustoimiin.

Virsikirjan uudistustarve oli luonnolisesti Malmivaaralla tärkeä - olihan hän uudistanut Siionin virsiäkin.

9. Ihmisenä ja kristittynä

"Malmivaaran persoonallisuus esiintyi monivivahteisena. Sen runkona oli toiselta puolen voima, toiselta herkkyys ja tunteellisuus. Hänen voimansa oli enemmän hengellistä kuin henkistä, enemmän syvän uskonnollisen elämän luomaa kuin perittyä tai kehitettyä persoonallisuuden henkistä pääomaa."  (s. 346)

"Malmivaaralla oli kehittynyt esteettinen aisti. Tämä puoli tuli esille sekä hänen julistuksessaan että hänen kirjallisessa työssään.  Hän ymmärsi taidetta ja nautti siitä."  (s. 347)

"Malmivaaran luonteeseen kuului myö leikillisyys, huumori. Heränneiden parissa tapaa yleensä leikkisiä, huumorintajuisia ihmisiä. Sellaisia olivat myöskin Rosendal ja Malkamäki, varsinkin jälkimäinen. (s. 354)

Tammikuun 12.  1922 Wilhelmi Malmivaara menehtyi sairauden murtmana diakonissalaitoksella. Wilhelmi Malmivaaran ruumis kuljettiin Lapualle - sankat joukut herännyttä kansaa oli Lapuan asemalla vastassa.  Wilhelmi Malmivaara on haudattu Lapuan hautausmaalle.


Aukusti Oravala: Wilhelmi Malmivaara: elämä ja elämäntyö, Herättäjä ja WSOY, 1929
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupungin kirjasto