sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Järki ja tunteet

Tuijata -blogin emännöimään Kirjabloggaajien Klassikkohaasteen toiseen osaan valitsin ulkomaista kirjallisuutta.  Jane Austenin tuotanto on ollut lukemattomien listalla pitkän aikaa. Ja monestihan näiden lukulistalla olevien kirjailijoiden lukemiseen tarvitsee jonkilaisen motivoivan syyn. Viime kesänä urakoin Topeliuksen Välskärin kertomuksia. Silloin päätin, että seuraava klassikko, jota en ole vielä lukenut on huomattavasti lyhyempi ja saatavilla yhtenä niteenä. :)

Aloitin Jane Austenin tuotannon lukemisen hänen ensimmäisestä romaanista Järki ja tunteet  (Sense and Sensibility 1811), jonka Aune Brotherus on suomentanut 1952.  Kirjastosta lainaamani kappale on elokuvakannella. Yleensä elokuvakansi ei minua häiritse, mutta pidän enemmän näistä muista kansista tämän teoksen kohdalla:

 Järki ja tunteet 

Odotukseni Jane Austenin romaaniin olivat korkealla, onhan hän hyvin pidetty ja kehuttu kirjailija kirjabloggareiden keskuudessakin. Ehkä Järki ja tunteet ei ole se parhain Austenin teos - ainakaan minun kohdalla. Dashwoodin tyttärien tarina ei lumonnut minua ja voin myöntää, että vasta tänä aamuna lukiessani viimeiset parisenkymmentä sivua sain vasta tunnelmasta kiinni. Toki tässäkin oli havaitttavissa minun lukumakuuni (tai tämän hetkiseen lukufiilikseeni) liian pitkää pohdintaa/dialogia yhdestä aiheesta. 

Romaanin henkilöiden määrä ja sukulaisuusuhteet eivät pysyneet hallinnassani - olisi pitäny katsoa jostain jonkinlainen sukukartta avuksi :) Mielessäni pyörivät E. M. Forsterin teokset, jotka luin parisen vuotta sitten. Pidin hänen tyylistään enemmän kuin Austenin - ainakin tämän Järki ja tunteet-romaanin kohdalla.  Voi olla, että tarina puhuttelee minua enemmän elokuvana - olenhan tämän ajan englantilaiseen elämään jollakin tavalla aina ollut viehättynyt, vaikka en toki kaikkea sen ajan elämäntapoja hyväksy. 

Järki ja tunteet-teoksen ovat monet kirjabloggarit lukeneet, tästä löytyvät linkit heidän upeisiin postauksiin:


Jane Austen: Järki ja tunteet, WSOY,  5. p. 1996
suomentanut Aune Brotherus, 1952
(alkuteos engl. Sense and Sensibility, 1811)
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


torstai 28. tammikuuta 2016

Valitut teokset : Reigin pappi

Tämän vuoden toinen Kauhavan kirjaston lukupiirikirja on Aino Kallaksen Reigin pappi. Sain romaanin luettavaksi Aino Kallaksen Valitut teokset-kokoelmassa. Sudenmorsianta luin jonkin verran viime vuonna Kirjallisuusseminaariopintoihini liittyen, mutta silloin en jaksanut lukea teosta loppuun.  Nyt voisin lukea kaikki muutkin Kallakset teokset tästä Valitusta teoksesta - mikäli aikani riittää monen muun kirja/opiskeluprojektini lisäksi.

Reigin pappi-kertomus ei ole pitkä, vain parisen sataa sivua, mutta teksti on nykyaikaan verrattuna hyvin vanhahtavaa. Onhan teos julkaistu jo vuonna 1926. Ehkä kokemusta on tullut Joel Lehtosen, L Onervan ja Aukusti Oravalan teoksia lukiessa ymmärtää tälläistä kirjoitustyyliä. Se ei tunnu enää niin puuduttavalta kuin vuosi sitten.

Reigin pappi, papin vaimo ja pappi Jonas Kempe ovat kolmiodraamatarinan päähenkilöt. Romaanin juoni oli helppo arvata ja se ei tämän tarinan erikoisuus ollutkaan. Kirjan kieli ja lausemuodot ovat mielenkiintoisia ja hienon lisän tuo kursiivilla kirjoitetut "vierasperäiset" sanat kuten aspect, collega, Rector, Continuatio.  Kaikkien sanojen merkitystä en ihan ymmärtänyt, vaatisi tarkempaa sanoihin tutustumista.

Tarina sijoituu 1600-luvulle Reigin kylään Kõrgessaaren kuntaan Hiidenmaan saaren pohjoisosaan Virossa.  Pappi Paavali Lempelius karkoitetaan vaimoineen tuohon kylään Suomesta miehentaposta epäiltynä ja syytettynä. Samaan kylään karkoitetaan myöhemmin myös pappi Jonas Kempe ja tästä alkaa kolmiodraama, joka päättyy traagisesti.

Romaanista jäi myös mieleen hylkeenpyyntikuvaukset sekä järkyttävät joutsenten ampumiset.  Hylkeenpyynnin jotenkin ymmärsin sen ajan ruuaksi mutta joutsenten syöminen tuntuu täältä nykyajasta katsottuna julmalta - ehkä niitä kuitenkin oli silloin enemmän kuin nyt.

Myös papin astrologia/horoskooppitulkinnat jäivät mietityttämään - miten hän nämä hyväksyi kun noitavainot olivat hänestä myös hyväksyttäviä ja hän vastusti pakanauskontoa.

Tästäkin kirjasta saamme varmasti tänä iltana mielenkiintoista keskusteltavaa lukupiirisämme.

Aino Kallas: Valitut teokset: Reigin pappi, Otava, 1926
Mistä hankittu: lukupiirikirja Ylihärmän kirjaston kautta

Reigin papista ovat blogeissaan kirjoittaneet:

Sheferijm
Suomalaisena Virossa
Tuumailua

torstai 21. tammikuuta 2016

Kohti

Juha Itkosen Kohti-romaani oli Kauhavan kirjaston lukupiirissä tammikuun kirjana. En ehtinyt kirjaa lukemaan lukupiiritapaamiseen mennessä, enkä lähtenyt kovalla pakkasella ajelemaan Kauhavaa kohti tuona iltana. Romaanin lukemisinto on ollut vaihtelevaa. Harkitsin kirjan kesken jättämistäkin, kun Ansaksen miesten "rakkaus"elämien kuvaukset puuduttivat. Pidin eniten Julian ajatuksista sekä Thaimaan lasten maalaushetkien kuvailusta.

Isä ja poika Ansaksen matka Thaimaaseen tapaamaan kauan kadoksissa ollutta tytärtään ja sisarta on tavallaan romaanin tarinan sivuseikka. Näitä kohtaamisia kirjassa kuvataan vähemmän.  Pääosassa on Ansaksen miesten elämänpohdinnat - mennyt ja tuleva. Herkkyyttäkin miesten tarinoista löytyy, surullisia, traagisiakin menetyksiä. Kuitenkin mieleen jäi päällimäisenä seksielämän kuvaukset - mies ajattelee alapäällään. En hätkähtänyt kuvailusta, mutta hiukan asian käsittely alkoi puuduttamaan.

Miesten työelämää - sijoitusbisnestä ja ministerin poliittista työtä kuvataan kait melko totuudenmukaisesti. En ole näihin maailmoihin tutustunut - kiinnostukseni sijoittamiseen ja politiikkaan on vähäistä.

Julian elämän kipuilut ja syy Suomesta poislähtemiseen oli osittain arvattavissa, vaikka se kerrotaan vasta kirjan lopussa.

Kirja loppuu arvoituksellisesti - lukija saa jäädä pohtimaan sanojen merkitystä.

Katselin Juha Itkosen teoksia, joista myöhemmin voisin lukea ainakin Myöhempien aikojen pyhä, Seitsemäntoista ja novellikokoelman Huolimattomia unelmia.

Kohti-romaanista ovat mm. blogeissaan kirjoittaneet:

Kirjakompassi
Marielkan lukupäiväkirja
Nannan kirjakimara
Paljon melua kirjoista

Juha Itkonen: Kohti, Otava, 2007
Mistä hankittu: lukupiirikirja Alahärmän kirjaston kautta

tiistai 12. tammikuuta 2016

Aamun aforisti - Rauno Rikkonen

Tänään on Kyösti Wilkuna- seuran kirjallisuuspiiri, jossa kirjailijavieraanamme on Rauno Rikkonen. Lainasin eilen Lapuan kaupunginkirjastosta aforistin (vai onko aforistikko oikeampi sana? ) kaksi teosta (kolmas teos oli vain kotiseutukokoelmassa, joten täytynee käydä lukemassa se kirjastossa myöhemmin).

Luin nämä kaksi aforismiteosta aamulla, ennen töihin lähtoäni.  Yhdellä lukemisella eivät aforismit aukea, vaan niitä on hyvä lueskella useamman kerran.  Aforismeja on myös parempi lukea muutama kerrallaan - pohdiskellen niiden merkitystä itselle.

En ole itse aforismeja kokeillut kirjoittaa, runoja kylläkin. Odotan mielenkiinnolla, mitä vinkkejä saamme aforismien kirjoittamiseen. Pidän jotenkin aforismien kirjoittamista vaikeampana kuin runojen.

Rauno Rikkosen aforismit ovat aika miehisiä verrattuna Maija Paavialaisen ja Raija Maulan kuvitettuihin mietelauseisiin, joita olen tottunut lukemaan. Enpäs ole varma, olenko varsinaisia aforistikkojen teoksia lukenutkaan.

Määrämittaisia : aforismeja

Kirjan kansi on aika mielenkiintoinen, mutta en tiedä miten paljon se houkuttelee ostamaan aforismiteoksen.

Aforismit on jaettu viiden isomman otsikon alle: Väliaikaista kaikki, Ei aina se ruusuja tuo, Aatosta jaloa, Kenpä tietäisi sen? ja Muuttuuko ihminen.

Jokaisen otsikon jälkeen on  Raimo Latvalan hyvin humoristinen piirroskuva, jossa on yksi Rikkosen aforismi. Osa aforismeista on aika humoristisiakin,vaikka ei ihan meikäläisen huumorintajuun täysin uppoavia - ehkä liian ironisia minulle.

Tässä muutama minua puhutteleva aforismi:

Elämän tie on suora.
Ihminen tekee mutkat.

***

Elämän torit täynnä torikammoisia.

***

Jokaisessa elämässä
peukalonjälkensä, ikävää jos
enemmän muiden jättämiä.

***

Etsit onnea ympäriltäsi, vaikka se on
sisäinen asia.

***

Kauneimmin rakkaus puhuu silmillä,
ja kuuntelee sydämellä.

***

Ihmistä etsimässä: aforismeja

Tämän kirjan kansi on puhuttelevampi kuin Määrämittaisia. Ja voisin sanoa, että tämä on myös myyvämpi kirjan kansi.

Rauno Rikkonen aloittaa uusimman aforismiteoksena tekstillä: Tämän kirjan lukijalle mietittäväksi
Hän haastaa pohtimaan hyvän ja pahan taistelua, ihmisen empaattisuutta ja itsekkyyttä, ajan kirjallisuustrendejä, mediaa ja ihmisarvoa.

Tässä aforismiteoksessa on jo useampi väliotsikko. Kuljetaan  Matka kehdosta hautaan ja päädytään lopuksi Pahuuden anatomiaan. Pidän tästä aforismikokoelmsta enemmän kuin Määrämittaisia-teoksesta. Ihmistä etsimässä-aforismien pariin aion palata uudelleen - lueskellen niitä muutaman kerrallaan, pohdiskelle.

Poimin kuitenkin tähän muutaman mieleenpainuneen:

Elämä on lyhyt. Jotkut tekevät siitä
pitkäveteisen.

***

Tämä todellisuus, yhdistettynä unelmilla
ja pienellä huumorilla kevennettynä,
antaa ihmisenkokoisen elämän.

***

Vaatimattoman ajatuksen kirkastaa sen
omaperäisyys.

***

Elämää kirjoittelen lisääntyvästi
marginaaleihin ja jätän isot rivivälit.

***

Rauno Rikkonen: Määrämittaisia: aforismeja, Kesuura, 2010
Kuvitus: Raimo Latvala
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Rauno Rikkonen: Ihmistä etsimässä: aforismeja, Kesuura, 2015
Kansi: Seija Perälä
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto



lauantai 9. tammikuuta 2016

Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Satavuotiaan Allanin tarina on luettu loppuun. Kirja alkoi mukavasti, mutta loppua kohti väsyin takaumatarinoihin. Ehkä syynä oli se, että olen lukenut Roope Lipastin Virtasen historia-kirjan, jossa myös on kirjoitettu historiaa uudelleen Virtasen ollessa monessa tärkeässä asiassa mukana. Ei vaan nyt uponnut meikäläisen huumoriin enää.

Viimeiset parikymmentä sivua oikeastaan luin silmäillen läpi. Olisin lukenut mielelläni vain nykyajan seikkailuista, mutta pitihän sitä tietää, mitä Allan on elämässään tehnyt.

En tiedä jaksaisinko katsoa kirjasta tehtyä elokuvaakaan. Ei ainakaan nyt heti tee mieli lähteä etsiskelemään mistä elokuvan näkisi.

Jonas Jonassonin toinen kirja Lukutaidoton joka osasi laskea ei myöskään houkuttele aiheellaan lukemaan - katsotaan, josko mieleni myöhemmin muuttuu.

Satavuotiaasta Allanissta ovat blogeissaan postanneet:

Ajatuksia kirjamaasta
Amman lukuhetki
Booking it some more
Kingiä, kahvia ja empatiaa
Kirjan pauloissa
Kirsin kirjanurkka
Kolmas linja
Lukemisen ilo


Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi, WSOY, 2009
suomentanut: Raija Rintamäki
(ruotsl. alkuteos: Hundåringen som klev ut genom fönstret och försvann)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto


Arjen halleluja : Herättäjä-Yhdistys 100 vuotta 1912-2012

Herättäjä-Yhdistys on luonnollisesti tuttu Lapualla asuvalle. Herättäjän toimisto ja kirjakauppa ovat kaupungin keskustassa komeassa vanhassa pohjalaistalossa Lapuanjoen vierellä, kirkon kupeessa.  Sysäys tutustua tarkemmin Herättäjä-Yhdistykseen tuli, kun sain Herättäjän kirjakaupasta pätkätyön. Parin työpäivän jälkeen on tuntunut mukavalta olla kirjakauppatyössä kotipaikkakunnallakin.  Kirjastoalan opiskelut jatkuvat loman jälkeen parin viikon päästä.  Työn lomassa opiskelu tuo omat haasteensa, mutta verkko-opinnot sen mahdollistavat hyvin.

Tämä kirja ei ole historiakirja Herättäjä-Yhdistyksestä, vaan tämä on Herättäjä-Yhdistyksen 100-vuotisjuhlakirja sekä Herättäjä-Yhdistyksen vuosikirja 2011.  Vuosikirja ei käsittääkseni ihan joka vuosi ilmesty.

Kirjassa on mielenkiintoisia artikkeleita herännäisyydestä ja Herättäjä-Yhdistyksestä - historiaa ja nykyaikaa.  Artikkeleiden kirjoittajina on mm.  Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtaja, toiminnanjohtaja, aluesihteereitä, entinen puheenjohtaja, toimittajia, kirkkohallituksen teologisten asioiden sihteeri, vanhan testamentin eksegetiikan professori, Oulun hiippakunnan hiippakuntadekaani ja Suomenniemen kirkkoherra ja lääninrovasti.

Tulevaisuuteen pieneltä paikalta ja kantavalla äänellä

Jaakko Kaartinen-Koutaniemi on kirjoittanut artikkelissaan:

 "Ollaan pienellä paikalla, ihmiset ja Herättäjä. Siitä käsin ei luonnu asiaksi toisten oikaiseminen tai omien näkemysten huutelu kauemmas kuin mihn seurapuhe kantaa; eteiseen ehkä" (s. 17)

"Tavoitteena ei ole, että kukaan tulisi uskoon juuri herännäisyyden kautta tai pelastuisi juuri herännäisyyden kautta. Herännäisyys on lähinnä siksi, koska muuta ei voi" (s. 19)

En ole seuroissa vielä käynyt, muuta kuin Herättäjäjuhlilla Lapualla pari vuotta sitten. Kynnys osallistua seuroihin oli hyvin korkea, ennenkuin kävin Herättäjäjuhlilla. Ajattelin herännäisyyden olevan liian vakavahenkistä ja paatoksellista minulle.  Ehkä se muutama vuosi sitten olisi ollutkin siinä elämäntilanteessani. Nyt kaipaan, jotain tälläistä hengelliseen elämääni - onko se sitten herännäisseurat vai joku muu hengellinen yhteisö oman evankelisluterilaisen kirkon lisäksi, sen saan selville, kun rohkenen osallistua erilaisiin hengellisiin tilaisuuksiin.

Körttiläinen halleluja

Jaakko Löytty kirjoittaa Siionin virsien Halleluja-sanoista - niitä ei kovin montaa löydy.

"Kiittäminen, varsinkaan "halleluujaminen", ei äkkiseltään tunnu kovin körttiläiseltä tapakulttuurilta. Olemme pidättyväisiä tunteen ilmauksissamme ja usein liian varovaisia ylisanojen pelossa. Siionin virsistä toki löytyy kiitosaiheita, mutta ne eivät hypi silmille kirjaa selatessa" (s. 25)

Se tunnelma mitä koin Herättäjäjuhlilla oli koskettava - harras virrenveisuu kuului kauniina kesäpäivänä Kiviristin kentällä.

Jumalanmies Fredrik Axberg ja kansanherätys Suomessa

Jaakko Ripartti käsittelee kansanherätyksen historiaa artikkelissaan. Omaa yleisivistystä on jälleen vahvistettava lukemalla lisää kansanherätyksestä. Myös käsitteet pietismi ja puhdasoppisuus vaativat tarkempaa tutustumista - sanat oli tuki kuullut, mutta mitä ne oikeastaan tarkoittavat, se on jäänyt unholaan.

Järjestäytymättömyyttä, järjestäytymistä ja toimintaa: merkintöjä 100-vuotiaan Sisälähetysseura Herättäjän perustamisvaiheista ja juonteita tulevaisuuteen

Jukka Hautala tekee katsauksen Herättäjä-Yhdistyksen historiaan. Tässä artikkelissa, kuten aikaisemmissakin on viitattu Hanna Salomäen tutkimukseen Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen (Kirkon tutkimuskeskus, 2010). Tuo tutkimus olisi mielenkiintoista lukea. Se saa mm lainattua Seinäjoen kaupunginkirjastosta.

"Herännäisyyden ja Herättäjä-Yhdistyksen tulevaisuuden tehtäviä voi edelleenkin pohtia aktiivisen ja passiivisen vanhurskauden näkökulmasta. Passiivisen vanhurskauden näkökulmasta olennaista on turvata alue, jossa ihmisen ja Kristuksen kohtaamiselle ei laiteta mitään ehtoja tai esteitä." (s. 54)

"Nykyään laaja yhteinen "aktiivisen vanhurskauden" työnäky voisi olla se, että kristitty lähetetään huolehtimaan yhteisen maailmamme nelisäikeisestä kestävästä kehityksestä. Kestävä kehitys on ratkottava ekoogisten, kulttuuristen, sosiaalisten ja taloudellisten vaatimusten jännitekentässä" (s. 55)

Mitäs se vanhurskaus oikein tarkoittaakaan... "Vanhurskaus on Raamatun mukaan Jumalan ominaisuus ja tarkoittaa täten ihmisen kohdalla ulkopuolelta, Jumalalta, tulevaa hurskautta eli oikeamielisyyttä" (wikipedia). Tämän kirjan voisi lukea vanhurskaudesta: David Pawson: Vanhurskas Jumala ja vanhurskauden evankeliumi (KKJMK, 2011).

Oulun seudun herännäisyys ja Hengellinen Kuukauslehti 1800-luvun lopussa

Niilo Pesonen kirjoittaa Hengellisen Kuukauslehden perustamisesta ja miten sitä alettiin painamaan ensin Oulun seudulla.  Sitä on jotenki mieltänyt, että kaikki on aloitettu ja tehty täällä Lapualla, mutta tätä kirjaa lukemalla faktat tulevat esille.

Muuttuva Suomi - muuttuva herännäisyys: Hengellinen Kuukauslehti 1950- ja 1990-luvuilla : jyrkästi kirkollinen ja kansantajuinen

Antti Vanhanen käsittelee artikkelissaan Hengellistä Kuukauslehteä kahdella eri vuosikymmenellä.

"Lehti on aikansa lapsi ja tekijöidensä näköinen Hengellinen Kuukauslehti on heränneitten lehti, mutta kantaa tekijöidensä arvomaailmaa aikansa hengessä." (s. 93)

"Herännäisyys eli körttiläisyys on elämisen, ajattelemisen, uskon ja hartauden harjoittamisen tapa. Sen pohjavireenä ovat inhimillisyys ja rehellisyys. Jumala on suuri ja ihminen pieni. Herännäisyys puolustaa arkaa ja ikävöivää uskoa. Armo kuuluu kaikille.

Herännäisyyden arvopohjaa voi kuvata sanoilla

toivo, rakkaus, armollisuus."
 (Herännäisyyden ja Herättäjä-Yhdistyksen arvot, perustehtävä ja tulevaisuuskuva vuoteen 2020)

Kirkon puolustaja vai eliittiliike

Kaisa Rönkä pohtii artikkelissaan herätysliikkeen kuvausta - onko se kirkon puolustaja vai eliittiliike.
Eliittiliikkestä on puhuttu Mikael Pentikäisen kolumnissa Helsingin Sanomissa 13.7.2010. Kolumnista on blogikirjoitus

Herättäjä-Yhdistyksen merkitys

Inka-Amanda Leppänen (s. 1993)  kuvaa Herättäjä-Yhdistyksen merkitystä omien kokemustensa ja tuntojensa kautta, nuoren polven körtin näkökulmasta.  Tätä artikkelia oli mielenkiintoista lukea - näkökulma on herännäisyyden keskellä kasvaneen.

Valmistumattomien uskonto

Eeva-Kaisa Rossi kertoo myös omasta lapsuudestaan herännäisyyden parissa sekä hengellisyydestä kotiseudullaan Kiihtelysvaarassa 1980- ja 1990-luvuilla.


Näiden kahden naisen tekstejä lukiessa, pohdin millainen oma elämäni olisi ollut , jos olisin kasvanut kulkemaan seuroissa ja leireillä tällä tavoin.  Oman seurakunnan tyttökerho- ja kesäleirimuistot eivät tuo mieleen mitään mielekästä - ei toki paljon ikäviäkään muistoja.

Seitsemän körttiläisyyttä

Juhani Huttunen listaa seitsemän erilaista körttiläisyysmuotoaan: lapsuuden,teologinen eliitti, kulttuurieliitti, kosminen, eskatologinen, kadonnut ja jumalattoman.

Teologinen eliitti: "Kirkollisuudesta tuli herännäisyyden mitta, mutta mikä vielä tärkeämpää, herännäisyydestä tuli ainakin hetkellisesti kirkollisuuden mitta" (s. 122)

"Kirkollistuminen on perinteisesti tarkoittanut kielenkäytössämme korostettua pappisvaltaa ja samalla liberalisoitumista, maallistumista ja etääntymistä evankeliumista, mutta silti olemme ruvenneet kirkoksi, ja varsin vähällä vastustuksella. " (Kirkollistumisen kissa/Suomen Baptistikirkko)

Onko 2010-luvulla vielä pappisvaltaa Suomessa? Ehkä joissakin uskonnollisissa liikkeissä? Henkilökohtaisesti olen kohdannut oman evankelisluterilaisen kirkkoni pappeja myönteisesti, en ole kokenut heidän taholtaan minkäälaista ylemmyyttä.

Kulttuurieliitti - herännäisyys, kulttuuripiireissä hyväksytty hengellinen suuntaus 1900-luvulla.

Kosminen körttiläisyys - tässä käsitellään jo meikäläisen ymmärryksen ylittävää körttiläisyyttä. Piti etsiä, että mitä on uskonnollinen kosmisuus.  No, tapanani on etsiä tietoa mieltä askarruttavista asioista - joskus vaaditaan useampi artikkeli tai kirja luettavaksi tai lisää ikää, että jokin asia ymmärtyy paremmin. Ja joskus ei vaan mene omaan käsitykseen, sekin sallittakoon itsellemme.

"Uskonnolliset symbolit sitovat ihmisen toiminnan osaksi jotain kosmista järjestystä, esimerkiksi Jumalan tahtoa. Toiminta, jota ihmiset harjoittavat ymmärtäen sen liittyvän kosmiseen todellisuuteen, ilmaistaan uskonnollisten symbolien avulla. Näin ihmisten toiminnan kautta maailmaan välittyy myös merkkejä kosmisesta järjestyksestä. Näin ihmisten uskonnollisesta itseymmärryksestä ja toiminnasta tulee toisiaan vahvistava kehä, jossa uskonnolliset symbolit toimivat välittymisen kielenä." (Yleinen teologia/Uskontotiede/Helsingin Yliopisto)

Eskatologinen körttiläisyys. Ei tämäkään käsite ole tuttu, Eskatologia on siis  uskontoihin liittyvä oppi maailman viimeisistä tapahtumista. Viimeisillä tapahtumilla tarkoitetaan yleensä nykyisen maailman päättymistä ja uuden maailman syntymistä (wikipedia). Voisihan sitä lukea Simo Lampelan kirjan Lopun ajat ja Uusi Testamentti: johdatus eskatologiaan (Kirjapaja, 1997)

Kadonnut körttiläisyys - tässä kohtaa pohditaan mm. seksuaalisuuskysymystä. Henkilökohtaisesti minä ajattelen siten, että mikä minä olen muiden yksityiselämää arvostelemaan. Jokainen ihminen on arvokas ja ansaitsee mahdollisuuden elämään  toisia ihmisiä kunnioittaen ja arvostaen. Miten tälläinen elämä kaikkialla maailmassa onnistuu on ikuisuuskysymys ja iäinen pohdinnan aihe, joka vaatii myös tekoja sanojen lisäksi.

Jumalattoman körttiläisyys
"Minun ei tarvitse niellä minkäänlaista pajunköyttä, ei kuunnella epäuskottavia satuja siitä, miten tuo tai tämä on syntiä."  (s. 132)

Jumalalle minä viime kädessä vastaan teoistani, näin uskon.

Herännäisyys, kirkko ja ekumenia

Tomi Karttusen esitelmä Hämeenlinnassa Herättäjän päivässä 20.11.2011.  Esitelmä alkaa herännäisyyden historian pohdinnalla.

"Ekumenia tarkoittaa eri kristillisten kirkkojen ja tunnustuskuntien yhteistyötä ja pyrkimyksiä läheisempään yhteyteen" (wikipedia)

"Herännäisyys kansaliikkeenä, joka ilmentää osaltaan suomalaisia tuntoja ja joka määrittelee päämääränsä olevan "tukea ja rohkaista ihmisiä elämään kristittyinä" voi edelleen antaa panoksensa etenkin ekumenian, kristittyjen yhteispyrkimysten käytännölliseen edistämiseen unohtamatta yhteisen kristillisen uskon ja rukouksen pohjavirettä kaiken lähtökohtana." (s. 142)

Uhka vai mahdollisuus? Teknologiakriittistä pohdiskelua

Matti Wirilanderin esitelmä Valkealan opiston teologikokouksessa 10.1.2011 pohtii nopeasti kehittyvän teknologian merkitystä ihmisille (uskon)elämässä ja kirkon toiminnassa.

Anna toivon kantaa

Martti Nissisen pitämä raamattutunti Oulun herättäjäjuhlilla 9.7.2011.

"Toivoa ei olisi, ellei sitä tarvittaisi. Toivon tausta on tumma, koska tulevaisuus on joka hetki epävarma ja että omat voimat ovat rajalliset. Toivo on oikeastaan läpeensä realistinen asenne, joka näkee koettelemukset, uhat ja puutteellisuudet, tietää sodat ja väkivallan, työttömyyden ja nälän, tulvat ja tornadot, synnin ja synnillisyyden, mutta samalla etsii kulkutietä niiden välistä, kulkee valoa kohti. Toivo etsii perusteita olemassaololleen, eikä tätä etsintää ohjaa todennäköisyyslaskenta vaan valon vetovoima" (s. 157)

Kirjan viimeisinä teksteinä ovat:

Toivon kantajat kansamme vaikeina vuosina

Simo Juntusen juhlapuhe Oulun herättäjäjuhlilla 9.7.2011


Kainin ja Abelin perintö

Jukka Hautalan saarna Oulun Herättäjäjuhlilla 10.7.2011


Kirjan tekstit herättivät monenlaisia ajatuksia ja pohdintoja - moni asia jäi vielä lisätietoa vaille. Muutama lisäluettava kirjakin löytyi artikkeleistä ja niiden lähdeluetteloista.

Arjen halleluja: Herättäjä-Yhdistys 100 vuotta 1912-2012, Herättäjä-Yhdistys, 2012
Herättäjä-Yhdistyksen 100-vuotisjuhlakirja. Herättäjä-Yhdistyksen vuosikirja 2011.
toimittanut Urpo Karjalainen
Kannet: Eeva-Kaisa Rossi
Taitto ja ulkoasu: Liisa Niska
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto





keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Toivoa toisillemme jaamme

Jaakko Löytyn tekstit ja laulun sanat tuovat toivoa ja voimaa elämääni. Aarne ja Taneli Laasosen valokuvat tekevät tästä kirjasta koskettavan luonnon ihmeiden kuvauksillaan. 

Viime sunnuntain jumalanpalveluksessa kotikirkossani lauloi nuori tyttö Löytyn laulun Käy, Herra meitä siunaamaan. Tähän Siionin virteen päättyi myös tämä hartauskirja. Luin tämän kirjan sunnuntaiaamulla ennen kirkonmenoja. Tämä laulu herkistää, joka kerta, kun sen kuulen tai sitä itse laulan. Laulun sanat tuovat toivoa epätoivon hetkellä, kiitollisuutta elämän onnenhetkissä ja toivoa siitä mitä on sitten kun ei täällä enää olla...

"Viimeisen laulun vielä laulan, 
ennen kuin matkaa jatketaan....

Vieläkin toivon, vaikka täällä
toivoa ei näy ollenkaan....

käy, Herra meitä siunaamaan"
-Jaakko Löytty-

Jaakko Löytty: Toivoa toisillemme jaamme, Minerva, 2008
Valokuvat: Aarne ja Taneli Laasonen
Ulkoasu: Kalevi Nurmela
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto




Tummaa kansaa : valikoima lastuja heränneistä

Aukusti Oravalan Elämän virsi-romaanin jälkeen luin hänen novelllejaan. Tässä kirjassa oli myös muutama novelli Vanhan tapulin takaa-teoksesta, jonka luin ensimmäisenä. Tummaa kansaa-kirjassa on kauniin yksinkertaisia kuvia körttikansasta (kuten kirjan kansikuvasta näette). Veikko Vionoja on tehnyt kirjan kuvituksen. Olenkin hänen taidetta katsellut kirjastosta lainaamastani kirjasta Veikko Vionoja: Grafiikkaa 1977-1991 (Eurographica, 1991). Ehkä tässä kirjassa oli myös näitä herännäisyydestä tehtyjä.  Blogissani olin tuumannut, että kirja olisi hieno ostaa omaksikin.  Sen saisi nyt vaikka täältä, Vionojan signeerauksella... pitääpä tuumata mitä tammikuun palkalla ostaa kirjabudjetista (uutta vaiko vanhaa kirjallisuutta vai kenties molempia).

Tumma kansaa-novellikokoelman valinnat ovat tehneet Olavi Kares, Lauri Pohjanpää ja T.L. Vuorenrinne.  Tämän kirjan alaotsikko on kylläkin valikoima lastuja. Sinisen linnan kirjasto-blogissa on selvitetty lastu-sanan merkitystä Juhani Ahon Valikoima lastuja-blogipostauksessa. Minullekin tuli nyt selvennystä tähän kirjallisuusmuotoon.

Olavi Kares kirjoittaa Lukijalle-esipuheessa:
"Oravalan valitut lastut opastavat lukijan niille lähteille,  joista tämän herännäiskirjailijan teosten väkevimmät elämäntunnot kumpuavat.  Monet niistä ovat kuin herkkiä silmänräpäyskuvia  siitä, mikä on kirjailijan sydäntä lähinnä. Ikävän aavistus on näiden sielunnäköalojen yllä. Se aivan kuin verhoaa hiljaisia seuratupia, joissa kilvoitteleva kansa veisaa pyhää virttänsä. Se luo oman salaperäisen hämynsä heränneen sananpalvelijan muistoihin. Se saa historialliset  kuvatkin näkymään kuin knagastuksena,  minkä muodot ja värit ovat syntyneet yhtä paljon katselijan sisimmässä kuin ulkonaisess, näkyvässä todellisuudessa. "

Kokoelmaan valitut lastut ovat ilmestyneet viitenä eri kokoelmana vuosina 1917-1933. Aion lukea myös muutkin kokoelman kokonaisuudessaan. Ensimmäinen Päivän lapsia (1917) täytynee ostaa itselle, sillä kirjastoista sitä ei näyttänyt saavan kotilainalle. Antikvariaateista sitä löytyy.

Olen tykästynyt näihin vanhoihin körttitarinoihin, toivottavasti löydän uudempaakin romaania/novellia herännäisyydestä. Olisi mielenkiintoista verrata millaista se on ollut 1900-luvun puolivälin jälkeen ja millaista se on nyt 2000-luvulla.      

Aukusti Oravala: Tummaa kansaa, WSOY, 1955
kuvitus Veikko Vionoja
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Isä, poika ja pojantytär : kolmen sukupolven saarnat


Jaakko Löytty on tuttu muusikkona ja hänen laulujaan olen kuunnellut useasti. En kuitenkaan ole hänen keikoillaan vielä ollut, enkä tiennyt, että hän on maallikkosaarnaaja Herättäjä-Yhdistyksessä sekä Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Hämeen aluesihteeri. Hänen isänsä ja tyttärensä ovat tuntemattomampia minulle, mutta Jaakko Löytyn vaimon Kaija Pispan tiedän,

Tässä teoksessa käsitellään saarnaa historiasta nykyhetkeen. Saarnatekstejä ja niihin valmistautumista pohtii nyt toisella tavalla - ehkä niitä kuuntelee myös eri lailla.

Mielenkiintoista oli lukea isän, pojan ja pojantyttären ajatuksia toisistansa. He kaikki ovat tehneet lähetystyötä Afrikassa - Jaakko oli siellä vanhempiensa mukana, samoin Karoliina on ollut sekä vanhempiensa mukana, että aikuisena oman perheensä kanssa.

Kirjassa on heidän kolmen saarnatekstejä vuosien varrelta - heillä, kuten kaikilla muillakin papeilla/maallikkosaarnaajilla on oma tyylinsä ja tapansa kirjoittaa saarnateksti ja valmistua siihen. Varmasti heidän puhetapansakin ovat erilaiset, vaikka ovat läheistä sukua toisilleen. Ehkä jonain päivänä minulla on mahdollisuus kuulla heidän saarnojaan.

Kirjan lopussa on kirjaluettolo, josta löysin muutaman mielenkiintoisen teoksen:
Eero Huovinen: Pappi? (WSOY, 2001)
Veikko Pöyhönen: Mihin menet Suomen kirkko? (Kirjapaja, 2002)
Saarnan käsikirja, toim.  Jari Jolkkonen - Simo Peura - Osmo Vatanen (Kirjapaja, 2001)
Minna Kettunen: Aku Räty : maan ja taivaan matkamies (Kirjapaja, 2003)
Heikki Kotila: Liturgian lähteillä : johdatus jumalanpalveluksen ja liturgian historiaan (Kirjapaja, 2004)
Suomen kirkon historia 1-4 (WSOY)
Martin Nicol: Saarnan taito : dramaturginen homiletiikka (Kirjapaja, 2006)
Tottelin taivaallista näkyä: Urho Muroman muistokirja (WS, 1967)
Yrjö Sariola: Jumalanpalveluksen käsikirja (Kirjapaja, 2001)


Karoliina, Jaakko ja Seppo Löytty: Isä, poika ja pojantytär: kolmen sukupolven saarnat, Herättäjä-Yhdistys ja Kirjapaja, 2011
Kansi: Petri Kovács 
Kannen kuva: Sami Helenius
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


lauantai 2. tammikuuta 2016

Elämän virsi



Aukusti Oravalan Elämän virsi-romaani kertoo herännäisjohtaja-kirjailija Wilhelmi Malmivaarasta (1854-1922). Hän oli mm. kirkkoherrana Lapualla 1900-1922 sekä valtiopäivämies ja kirkolliskokousedustaja.  
Aukusti Oravala kirjoitti myös  pari vuotta aikaisemmin elämäkertateoksen Wilhelmi Malmivaarasta; Wilhelmi Malmivaara elämä ja elämäntyö (WSOY, 1929).  Mielenkiintoista on lukea faktapohjainen teoskin. Löysin myös tiedon, että Wilhelmi Malmivaara on itse kirjoittanut muistelmat: Puolivuosisataa heränneiden keskuudessa (Herättäjä, 1914). Teosta ei taida kirjastoista saada kotilainaksi, mutta antikvariaateista sitä saisi kohtuuhintaan. Ehkä sellaisen vielä itselleni tilaan. 

Lapuan herännäisyyden historia sekä maisemakuvaus 1800-1900-luvuilta oli luonnollisesti kiehtovaa luettavaa.  Paikkakunnalla asuvana osasin kuvitella kylät, kirkon, Virranniemen pappilan, hautausmaan, Karhunmäen ja Simpsiön (tai Simsiön, kuten Oravalan sen kirjoitti romaanissaan). Uudenvuodenpäivän aamuna kirkkoon kävellessäni ajattelin entisajan kirkkoon kulkeneita ja entisajan pappeja. Pappi Laura Lahdensuonkin mainitsi saarnassa kirkossa olevat vanhat virsitaulut ja entisaikojen kirkkomuistot - hätkähdyttävä yhteensattuma.

Elämän virsi-romaanissa kuljetaan Wilhemi ja Karin Malmivaaran mukana myös Savossa sekä Pohjois-Pohjanmaalla - Malmivaara oli myös näissä maakunnissa pappina.

 Minulle körtit ja herännäisyys on tullut tutummaksi vasta Lapualle muutettuani. Parin vuoden takaiset Herättäjäjuhlat Lapualla, joihin pääsin osallistumaan toivat tätä liikettä lähemmäksi. Vaikka toisinaan pidän riemullisesta ja räväkästäkin uskonelämästä, silti osa minusta kiinnittyy vakavamieliseen evankelisluterialaiseen uskoon.  En toki toivo, että ihan tälläiset romaanissa kuvat paatokselliset tavat palaavat ainoaksi vaihtoehdoksi. Olen miettinyt, että millainen on omien sukujuurieni uskonnollinen tausta.  Omat sukujuureni ovat vahvasti Ilmajoella ja Kurikassa - ehkä siellä on enemmän ollut evankelisuutta kuin herännäisyyttä. 

Elämän virsi-romaanissa on monia mielenkiintoisia sen ajan henkilöitä Juho Malkamäestä Mauno Rosendaliin.  Heistä Aukusti Oravala on kirjoittanut myös elämäkertateoksia.

Tänä aamuna kävelin Lapuan hautausmaalla katsellen entisajan pappien, rovastien ja piispojen hautakivia. Otin kuvan Wilhelmi Malmivaaran haudasta. Haudalle on joku jättänyt joulunaikaan Malmivaaran teoksen: Herra vie perille.


Aukusti Oravala: Elämän virsi, Herättäjä-yhdistys, 1931
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

perjantai 1. tammikuuta 2016

Taivaan ja maan väliltä

Teosta on kuvattu tragikoomiseksi, syvän traagiseksi ja hillitöntä huumoria sisältäväksi. Minun huumorintajuni ei tähän tarinaan löytänyt tietänsä kovin usein. Enemmänkin tarina tuntui ahdistavaltakin ja likaisen traagiselta.  Halusin kuitenkin lukea romaanin loppuun saakka tietääkseni miten päähenkilöiden kävi.

Cristiano on 13-vuotias poika, joka elää alkoholisti-isänsä kanssa. Isä pakottaa hänet tekemään asioita, jotka kauhistuttavat - miten pojan rakkaus isäänsä kohtaan ja isänsä hyväksyntä saa hänet tekemään pahoja tekoja. Kohtaamiset muiden nuorten kesken, tuovat Cristianossa esiin niin kovuutta kuin sisäistä herkkyyttäkin. Cristiano tekee kaikkensa pelastaakseen isänsä, vaikka ei loppujen lopuksi tiedäkään mikä on totuus. Miten Cristianon tarinan lopussa käy.... selviääkö hänen isänsä vai menettääkö hän myös isänsä niinkuin on menettänyt äitinsä....

Rino on Cristianon isä - alkoholisti, väkivaltainen ihmisraunio, joka yrittää huolehtia pojastaan rankalla rakkaudella, jos sellaista voi rakkaudeksi sanoa. Rinon ystävät Quattro Formaggi ja Danilo Aprea ovat elämän ruhjomia alkoholisteja. Rino on huolehtinut Quattrosta orpokodista saakka, mutta yksi ilta muuttaa kaiken. Quattron pakkomielteet kuvottavat ja olen vähältä jättää ne kohdat lukematta. Danilon perhetragedia on vienyt hänet syvyyksiin.  Hän saa Rinon ja Quattron suostuteltua pankkiautomaattiryöstöön.  Mikään ei mene suunnitellusti - yksi yö muuttaa kaiken.

Sivuhenkilönä on sosiaalityöntekijä Beppe Trecca, joka käy tapaamassa Rinoa ja Cristianoa. Hänelle he järjestävät hyvä-isä-poikasuhde-näytöksen pelaamalla lautapeliä. Beppen oma yksityiselämä on ajautumassa vaaralliseen suhteeseen, jonka hän joutuu katkaisemaan lupauksellaan.  Beppe huolehtii Cristianosta samalla kamppailen lupauksensa kanssa - löytyykö kirjan tarinasta onnellinenkin loppu?

Romaanin milljöö- ja henkilökuvaukset ovat rujoja, jotka saavat minut voimaan henkisesti pahoin - miksi ihmeessä jatkan tälläisen kirjan lukemista?  Ymmärränkö asioita nyt enemmän? Vai voiko kirjan lukeminen toisinaan ollakin tuskallisten tunteiden käsittelyä? Jaksaisinko aina lukea siloiteltuja, omaan moraaliini sopivia tarinoita?

Romaanin tyyli kertoa vain pieni pätkä kustakin tapahtumasta koukuttaa ja saa jatkamaan lukemista.

Romaanista on tehty italialainen elokuva Come Dio comada (2008). Voi olla, etten pystyisi tätä elokuvaa katsomaan.

Niccolò Ammanitilta on suomennettu kaksi muutakin romaania Minä en pelkää (Otava, 2004) ja Juhla alkakoon (Otava, 2011).  Minä en pelkää-romaanin saattaisin lukea, mutta Juhla alkakoon vaikutti liian satiiriselta tarinalta, eikä aihekaan kiehtonut.

Taivaan ja maan väliltä-romaanista ovat blogeissaan kirjoittaneet:

Illuusioita
Luetut, lukemattomat
Mari A:n kirjablogi
Tuomon kuva ja sana

Niccolò Ammaniti: Taivaan ja maan väliltä, Otava, 2008
Otavan kirjasto
suomentanut: Leena Taavitsainen-Petäjä
(ital. alkuteos: Come Dio comada, 2006)
Kannen kuvat: Anders Timrén
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto