perjantai 1. tammikuuta 2016

Taivaan ja maan väliltä

Teosta on kuvattu tragikoomiseksi, syvän traagiseksi ja hillitöntä huumoria sisältäväksi. Minun huumorintajuni ei tähän tarinaan löytänyt tietänsä kovin usein. Enemmänkin tarina tuntui ahdistavaltakin ja likaisen traagiselta.  Halusin kuitenkin lukea romaanin loppuun saakka tietääkseni miten päähenkilöiden kävi.

Cristiano on 13-vuotias poika, joka elää alkoholisti-isänsä kanssa. Isä pakottaa hänet tekemään asioita, jotka kauhistuttavat - miten pojan rakkaus isäänsä kohtaan ja isänsä hyväksyntä saa hänet tekemään pahoja tekoja. Kohtaamiset muiden nuorten kesken, tuovat Cristianossa esiin niin kovuutta kuin sisäistä herkkyyttäkin. Cristiano tekee kaikkensa pelastaakseen isänsä, vaikka ei loppujen lopuksi tiedäkään mikä on totuus. Miten Cristianon tarinan lopussa käy.... selviääkö hänen isänsä vai menettääkö hän myös isänsä niinkuin on menettänyt äitinsä....

Rino on Cristianon isä - alkoholisti, väkivaltainen ihmisraunio, joka yrittää huolehtia pojastaan rankalla rakkaudella, jos sellaista voi rakkaudeksi sanoa. Rinon ystävät Quattro Formaggi ja Danilo Aprea ovat elämän ruhjomia alkoholisteja. Rino on huolehtinut Quattrosta orpokodista saakka, mutta yksi ilta muuttaa kaiken. Quattron pakkomielteet kuvottavat ja olen vähältä jättää ne kohdat lukematta. Danilon perhetragedia on vienyt hänet syvyyksiin.  Hän saa Rinon ja Quattron suostuteltua pankkiautomaattiryöstöön.  Mikään ei mene suunnitellusti - yksi yö muuttaa kaiken.

Sivuhenkilönä on sosiaalityöntekijä Beppe Trecca, joka käy tapaamassa Rinoa ja Cristianoa. Hänelle he järjestävät hyvä-isä-poikasuhde-näytöksen pelaamalla lautapeliä. Beppen oma yksityiselämä on ajautumassa vaaralliseen suhteeseen, jonka hän joutuu katkaisemaan lupauksellaan.  Beppe huolehtii Cristianosta samalla kamppailen lupauksensa kanssa - löytyykö kirjan tarinasta onnellinenkin loppu?

Romaanin milljöö- ja henkilökuvaukset ovat rujoja, jotka saavat minut voimaan henkisesti pahoin - miksi ihmeessä jatkan tälläisen kirjan lukemista?  Ymmärränkö asioita nyt enemmän? Vai voiko kirjan lukeminen toisinaan ollakin tuskallisten tunteiden käsittelyä? Jaksaisinko aina lukea siloiteltuja, omaan moraaliini sopivia tarinoita?

Romaanin tyyli kertoa vain pieni pätkä kustakin tapahtumasta koukuttaa ja saa jatkamaan lukemista.

Romaanista on tehty italialainen elokuva Come Dio comada (2008). Voi olla, etten pystyisi tätä elokuvaa katsomaan.

Niccolò Ammanitilta on suomennettu kaksi muutakin romaania Minä en pelkää (Otava, 2004) ja Juhla alkakoon (Otava, 2011).  Minä en pelkää-romaanin saattaisin lukea, mutta Juhla alkakoon vaikutti liian satiiriselta tarinalta, eikä aihekaan kiehtonut.

Taivaan ja maan väliltä-romaanista ovat blogeissaan kirjoittaneet:

Illuusioita
Luetut, lukemattomat
Mari A:n kirjablogi
Tuomon kuva ja sana

Niccolò Ammaniti: Taivaan ja maan väliltä, Otava, 2008
Otavan kirjasto
suomentanut: Leena Taavitsainen-Petäjä
(ital. alkuteos: Come Dio comada, 2006)
Kannen kuvat: Anders Timrén
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti