tiistai 23. helmikuuta 2016

Kissavieras

Kirjan kaunis ulkoasu jo houkutteli tutkimaan kirjaa lähemmin. Tyttären Iris-kissan myötä on kissan elämä tullut tutummaksi reilun vuoden aikana - voisi sanoa, että koirien ystävästä on tullut kissojen ystävä, mutta omaa kissaa en ole vieläkään innokas hankkimaan.

Japanilaisuus on kiehtonut useamman vuoden - ensin kirjeystäväni kautta ja myöhemmin tyttären japan/koreapopin ja mangaharrastuksen myötä.

Kissavieras on pieni kirja (152 sivua), joka sisältää suurisydämisen tarinan. Chibi-kissa tulee yhtä lailla vaivihkaa lukijan sydämeen kuin tarinan kirjailijapariskunnan. Kissan tavat, asuinalueen ja puutarhan kuvaus tuovat rauhallisen tunteen kirjaa lukiessa - sydän pompahtaa draamatilanteissa ja kyynel vierähtää surussa.  Miten Chibi-kissalle kävi.... olihan se kuitenkin naapurin kissa...

Kissatarinan lomassa kirjailijakertoja kuvailee taiteilijaystäviään, taidenäyttelyitä ja pariskunnan omaa kirjoitustyötä. Vuokranantajan ja kirjailijapariskunnan ystäyydenkaltainen suhde kuvataan japanilaisitttain hiukan pidättyvästi, mutta se tekeekin tästä kirjasta kiehtovan. Pariskunnan uuden vuokra-asunnon etsintä on mielenkiintoista luettavaa japanilaisesta asumiskulttuurista.

Poimin tähän yhden kohdan tarinasta, joka kuvaa Chibi-kissaa:

"Vaikka Chibi suhtautui ihmisiin yleensä välinpitämättömästi, kissan koko ruumis ja mieli tuntuivat käyvän läpi täydellisen muodonmuutoksen sen saapuessa puutarhaamme. Chibi tunki kuononsa verannan jokaiseen nurkkaan, tuijotti meitä silmät sirrillään, työnsi käpälänsä milloin mihinkin rakoon, hypähti välillä ilmaan ja ravasi ympäriinsä. Vanhan pariskunnan poistuttua talosta ja puutarhan kivilyhtyjen sammuttua moinen meno jatkui puolilta öin aamuun saakka. Chibille puutarha taisi olla kuin metsä. "  (s. 65)

Takashi Hiraide: Kissavieras, S & S, 2016
Kansi ja ulkoasu: Satu Kontinen
suomentanut Raisa Porrasmaa
(japanil. alkuteos Neko  no Kyaku,2001)
Mistä hankittu: lainattu muualta

Kissavieraan mukana on kulkenut:

Kannesta kanteen
Kirjanurkkaus
Kirjapolkuni
Lukutoukan kulttuuriblogi
Oksan hyllyltä
Ullan luetut




torstai 18. helmikuuta 2016

Sukupuu

Lapuan kirjaston Kirjaklubin ensimmäinen kirja oli Kati Tervon Sukupuu. Oli mielenkiintoista lukea vuorotellen Günter Grassin Ravunkäytiä Tervon Sukupuun-romaanin kanssa. Molemmissa romaaneissa oli aiheena (natsi)saksalaisuus, vaikkakin Tervon romaanissa se ei ollut ainut aihe.

Sukupuu-romaanissa kuusi suvun naista kertoo omasta elämäntarinastaan palan.  Kirjan naistarina alkaa ja päättyy suvun nuorimman ja viimeisen verson, Heidi Hukkasen tarinoihin. Aluksi hämmensi tarinoiden otsakkeissa naisten syntymä- ja kuolemavuodet, varsinkin Heidin kohdalla vuosiluku on vielä tulevaisuudessa. En aina pysynyt selvillä että kuka oli kenenkin äiti tai isoäiti tai sisko tai täti ja meinasinkin laatia sukupuun kirjan luettua, mutta sehän oli kivasti kirjan lopussa. :)

Suvun naisten salaisuudet aukenevat jokaisen naisen kohdalla, Suvun miehistä kertovat naiset omasta näkökulmastaan. Vain yksi suvun nainen jää tässä tarinassa pimentoon ja hänkin mainitaan sukupuussa vain Äiti Hukkanen-nimellä. Hän on Heidi Hukkasen äiti, Heikki Hukkasen vaimo ja Johannes ja Adele Hukkasen miniä. Hänet mainitaan toki lopussa -  " ... sanoi pudonneensa taivaalta niin kuin Sputnik "

Naisten tarinoiden lomaan sijoittuvat vapaussota, maailmansota, talvisota ja tsunamin tragedia. Ne toivat naisten elämää surua ja traagisuutta miestensä ja rakkaitensa kautta sekä omien kokemuksien. Olisin lukenut enemmänkin suvun naisten tarinoista - paljon tapahtumista ja tunteista jäi lukijan omaan varaan, mikä toisaalta teki teoksesta kiehtovan erilaisen sukutarinan.


Kati Tervo: Sukupuu, WSOY, 2014
Etukannen kuva: Darin Stoyanov/Arcangel Images
Mistä hankittu: kirjaklubikirjaksi Lapuan kirjastoon Isonkyrön kirjaston kautta

Ravunkäyntiä

Yhteensattumien vuoksi tänään on kaksi lukupiiriä samaan aikaan - Kauhavan kirjaston lukupiiri ja Lapuan kirjaston uusi Kirjaklubi. Ravunkäyntiä oli Kauhavan lukupiirissä luettavana.

Ravunkäyntiä on ensimmäinen teos, jonka olen lukenut Günter Grassin tuotannosta (kuuluisa Peltirumpu on siten lukemattomien listallani).

Jälleen sain todeta vajavaisuutta historiantiedoissani - saksalainen Wilhelm Gustloff-risteilyalus ei sanonut nimenä minulle mitään, saati henkilökään.  Grassin romaani siten valaisi tätä Saksan historian kohtaan minullekin.

Historiallisen faktan mukana kulki Pokriefken suvun tarina menneisyydestä, W G-laivan uppoamisesta nykyhetken traagisen loppuun.  Tarina kerrottiin toimittajan, pojan ja isän näkökulmasta. Hänen näkemyksensä äidistään, omasta isättömyydestään sekä omasta pojastaan.  Toimittaja saa tehtäväkseen kirjoittaa Wilhelm Gustloff-aluksesta ja netistä tietoa etsiessään hän löytää oman poikansa perustaman nettisivun keskustelut toisen pojan kanssa Wilhelm Gustloffin kohtalosta - (natsi)saksalainen vastaan juutalainen.

Toimittaja-isä käy omaa suhdettaan läpi kuuluisaan W G-laivaan, joka on ollut hänelle asia, jota ei ole halunnut ajatella. Hänen äitinsä ihannoi Wilhelm Gustloffia ja Stalinia - Konrad-poika saa isoäidiltään perintönä näkemyksen asioista. Omaan isään Konradilla ei ole suhdetta, eikä pahemmin äitiinsäkään, vanhemmat ovat eronneet, eikä kumpikaan tunnu välittävän pojastaan.

Konrad ja David, kaksi yksinäistä poikaa, kumpikin omaan vakaumuksensa mukana viemiä ovat joistakin asioista samaa mieltä ja voi ajatella heidän välillään olevan jonkilaista ystävyyttä, kunnes tulee kohtalokas päivä, jolloin he päättävät tavata kasvokkain.  Davidin tausta tuo yllätyksen traagisen tapahtumien selvittelyssä.

Kirjan tarina järkyttää ja jättää jonkilaisen pelon...  ihmismieli on herkkä ottamaan vaikutteita asioista, joilla on vain tarkoitus vahingoittaa toista ihmistä....

Ehkäpä luen Danzig-trilogian kolme ensimmäistä teostakin: Peltirumpu, Kissa ja hiiri sekä Koiranvuosia. Ravunkäyntiä voidaan liittää neljänneksi itsenäiseksi osaksi tähän trilogiaan,

Ravunkäyntiä ovat blogeissaan matkanneet:

Elämää ja aspartaamia
lyhytaaltoradio
Nannan kirjakimara

Günter Grass: Ravunkäyntiä, Tammi, 2002
suomentanut Oili Suominen
(saksl. alkuteos Im Krebsgang, 2002)
Mistä hankittu: lainattu lukupiirikirjaksi Ylihärmän kirjaston kautta


keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

Tämä on Paulo Coelholta lukemani viides kirja. Aikaisemmin olen lukenut Alkemistin, Valon soturin käsikirjan, Bridan ja Accran kirjoitukset. Nämä neljä löytyätkin omasta kirjahyllystäni. Bridan tarina lumosi minut, samoin viehätyin Accran kertomuksista. Alkemisti ja Valon soturin käsikirja eivät ensimmäisellä lukukerralla antaneet minulle oikein mitään - ehkä luen ne vielä joskus uudelleen. Se miksi lainasin Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin, liittyi kirjastoharjoittelujaksooni, jolloin valitsin lukupiiriin kirjavaihtoehtoja. Tämä kirja oli yksi niistä, jota ei valittu uskonnollisesta romaanigenrestä. Päätin silloin lukea kaikki valitsemani kirjat - kolme kirjaa/genre. Huumorikirjat on kaikki luettuna. Eilen aloitin viimeistä uskonnollista romaania. Pari genreä, rakkaus ja historia ovat vielä lukematta - josko ne kesään mennessä on luettu :)

Pilarin ja lapsuudenystävän rakkaustarina - ei taidettu miehen nimeä sanoa tarinassa? Neitsyt Marian legenda - papin (?) ihmeparannukset.

Kauneinta kuvausta tarinassa oli käynnit kirkoissa, luostarissa ja luolissa, vaikka traaginen käänne lopussa sai miettimään, onko kirjalla minkälainen loppu....

Tätä kirjaa pitäisi saada lukea kesäillan hiljaisuudessa. Tällä hetkellä, hektinen, monen kirjan yhtäaikaa lukeminen vei tämän kirjan lumouksen.

Piedrajoen rannalla ovat "istuneet" ja mietteitään kirjanneet seuravaat kirjabloggarit:

1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
Kirjakepponen
Kirjaurakka
Kuutar lukee


Paulo Coelho: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin, WSOY, 1997
(ilm. myöhemmin nimellä Piedrajoen rannalla istuin ja itkin, Bazar, 2004)
suomentanut Jarna Piippo
(portugal. alkuteos Na margem do rio Piedra eu sentei e chorei, 1994)
Valitettavasti kirjaston kirjassa on piilossa kauniiden kirjan kansien tekijä, enkä sitä tietoa löytänyt netistä...
Mistä hankittu: lainattu Kortesjärven kirjastosta

lauantai 6. helmikuuta 2016

Ilon kukkia tunturimaassa

Vilho Vähäsarjan kirjoittamien eri-ikäisten ihmisten tarinoiden punaisena tai vaikkapa vihreänä lankana on jokin kukka.  Jokaiseen tekstiin liittyy kaunis kukkakuva - maitohormasta anopinkieleen.

Kirjan tekstien myötä pohtii itselle tärkeiden kukkien merkitystä. Oranssit kehäkukat tuovat mieleen äidin kukkatarhan kasvimaan päässä 70-luvun lapsuudestani. Päivänsinit muistuttavat leikkimökin ikkunan alla kukkalaatikosta kasvavista kauniin vaaleansinistä pikkukukista kotileikkien lomassa. Myöhemmin vanha leikkimökki onkin maalattu vaaleansiniseksi entisen punaisen sijaan.
Valkoiset ja punaiset joulutähdet tuovat mieleen jouluun ja erityisesti jouluyön messun Pietarinkirkossa Vatikaanissa televisiosta katseltuna.
Aikuisena kukkia olen saanut hyvin harvoin ja enkä niitä kovin usein itsekään osta. Ihailen enemmän luonnonkukkia ja kauniita kukkakortteja. Toki olen hyvilläni yllätyskukista.... :)

Ilon kukkia tunturimaassa on kaunis kirja - lahjaksi ystävälle tai iloksi itselle.

Vilho Vähäsarja: Ilon kukkia tunturimaassa, Kirjapaja, 1999
Kirjan kansi: Petri  Kovács
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Kotipolku: tieni heränneiden pariin

Kotipolkuni kuvaa körttiläisyyden polun löytäneiden henkilöiden taivalta heränneiden pariin. Kirjassa oli minulle aikaisemmista lukemistani herännäiskirjoista tuttuja nimiä kuten Olavi Kares, Erkki Kurki-Suonio, Juho Kytömäki, Aku Räty.  Kotipolkuni-teos on julkaistu 1956, joten tämä teos kuvaa 1800-luvun loppupuolta ja 1900-luvun alkuvuosikymmeniä.

Mustavalkokuvat henkilöistä ja seuroista toivat herännäisyyden historiaa lähemmäksi. Asuinpaikkakuntani Lapua on luonnollisesti hyvin vahvasti mukana kirjan henkilöiden kertomuksissa mainittuna.

Näin 2010-luvulla lukiessa hämmästelen heränneitä kohtaan suunnattua paheksuntaa, en ole körttiläisyyttä niin vahvasti ajattelut aikaisemmin - jos ei ole tässä ajassa helppoa olla kristitty sellaisessa kirkossa/liikkeessä/ryhmässä jossa tuntee itsensä tervetulleeksi ja hyväksytyksi muidenki silmissä, ei se ole todellakaan ollut helppoa entisaikoinakaan, ehkä omalla tavalla vielä vaikeampaa. Asuinhteisön "hyljeksintä" ja arvostelu on ollut ehkä elämää vaikeuttavakin...

En tiedä onko ajankohta ollut silloin se, että kirjaan on valittu/päätetty vain miesten kirjoittamia kertomuksia. Sana lukijalle-alkutekstissä mainitaankin: "Toivomme, että nämä nyt elävien miesten kertomukset heidän teistään voisivat olla hiljaisena kehoituksena ja kutsuna niille monille, jotka nyt etsivät - usein tietämättäänkin - hengellistä kotia."

Sylvi ja Kalervo Koskimiehen kirjasta Henkilökuvia : Fredrik ja Otto Cleve, Elsa Karjalainen, Hiltulanmäen Kalle, Ida Peltonen, Huivi-Stiina (Herättäjä-Yhdistys, 1986) löytyneen muutamasta herännäisnaisestakin kirjoitettua. Tämä kirja pitäneekin seuraavaksi lainata.

Kotipolku: tieni heränneiden pariin, Herättäjä-Yhdistys, 1956
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Maan ja taivaan välissä : Kyliin yöpykäämme : Sateet tulevat ajallaan

Herättäjä-Yhdistyksen kustantamien kirjojen lukemista olen jatkanut yhä - ja monta muutakin mielenkiintoista teosta odottaa lukuhetkeä. Reijo Ylimys on pappi, kirjailija ja terapeutti ja hän on tehnyt työtä moninaisissa elinympäristöissä  (Silta-lehden artikkeli)
Taisin hänen Pastillin mitalla- teoksen esittelyä kuunnellakin Lapuan Herättäjäjuhlilla 2014.

Maan ja taivaan välissä sisältää muutaman sivun pituisia hartaustekstejä ihmisyydestä, kärsimyksestä, elämästä ja uskosta, maailmasta ja Kristuksesta. Jokainen kirjan osakappale alkaa lyhyellä ajatuksella, johon liittyy Raamatun Sana.

Ylimyksen teksti on pohdiskelevaa - filosofinen ajattelu kulkee uskonnollisen tekstin lomassa. Kirjan tekstit on kirjoitettu riittävän yksinkertaisesti, mutta silti niiden sanomassa on pohdittavaa.

Mikä on ihminen

Ensimmäinen kappale pohtii millainen on ihmiskuva ja ihmiskäsitys.
"Ihmiskäsitys, on (ihmis)kuvaa laajempi ja toisenlainen. Ihmiskäsityksen ytimenä on ihmiskuva. Mutta se pukeutuu ihmisen itsestään, Jumalasta, maailmasta ja asemastaan maailmassa luovien arvojen ja uskomusten, ideologioiden ja katsomusten vaatteeseen. Ihmiskäsitys on näin ollen osa maailmankatsomusta"  (s. 14)

Kasteen löyly on suomalaiselle, saunan ystävälle voimaannuttava vertauskuva. Tällä tavoin Ylimys pohtii kasteen merkitystä.

Kevään kansa-tekstissä Ismo Alanko-fanin silmiin iskee sanat (kirjan muissakin teksteissä löytyy Alangon teksteihin viittauksia):
"Me sen tiedämme. Tiedämme, että kaikki tahtoo elää. Säkenöivässä voimassa, säkenöivästä voimasta. Etsimme tätä elämää ja voimaa"  (s. 27)

Kärsikää toisianne

Toisen kappaleen otsikko on moniselitteinen - nimikkotekstin luettua, saa otsikko hymyilemään humoristisuudellaan.

Äiti Maa, Maria ja kaikki äidit koskettaa syvälle sieluun äitiydestä, äitinä olemisesta ja oman äidin ymmärtämisestä ja hyväksymisestä. Teksti pysähdyttää ajattelemaan myös äidittömyyttä - oman äidin kaipuuta tai lapsettomuutta.

Elämä ja usko

"Ihmisinä ja kristittyinä me olemme heiveröisiä ja hentoja, hauraita ja joka hetki valmiita särkymään" (s. 56)

Särkynyt saviruukku-laulun Viktor Klimenkon laulamana on ollut yksi elämäni voimalauluista. Viime vuonna olin Ilmajoen kirkossa Jukka Leppilammen ja Jipun konsertissa ja sen myötä olen kuunnellut myös Jipun lauluja:


Jippu: Särkynyt saviruukku

Maailmassa-kappale on filosofisin osa tässä teoksessa. Teksteistä löytyy sitaatteja J. P. Sartrelta, K. Marxilta, Platonilta...

Kristus, armahtava Isä, kirjan viimeinen kappale kulkee Jeesuksen matkassa syntymästä pääsiäisen kiirastuleen.

Maan ja taivaan välissä on hartauskirja, jonka tekstit kutsuvat Sanan äärelle ja lujittavat uskon polulla kulkevaa - olivat askeleet sitten toisinaan vakaat tai horjuvat.

Reijo Ylimyksen muitakin teoksia aion myöhemmin lueskella.

Reijo Ylimys: Maan ja taivaan välissä:  kyliin yöpykäämme : sateet tulevat ajallaan, Herättäjä-Yhdistys, 2006
Kirjan kansi: Antti Ylimys
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto