lauantai 16. huhtikuuta 2016

Pienestä pappilasta

Kirjallinen matkani Aukusti Oravalan kynän jäljissä jatkuu. Yhdeksän novellia kulkevat Kirkosta Pappilaan, Hautausmaan kautta Vanhan rovastin ja Vanhan suntion tarinoihin. Matka jatkuu Sairasmatkalle ja siitä Lasten messun kautta Muistojen saarelle ja viimeisenä novellina on Lääkäri ja pappi.

Annan Aukustin kynän jäljen näyttää lyhyin tekstinäyttein, miten hänen tarinointityylinsä rauhoittaa mieleni entisaikojen maisemiin ja mielikuviin. 

Kirkko

"Harjulla, vesien välissä, kapenevan niemen kärjessä, minne tuulet työntävät laineitaan lounaasta ja etelästä, seisoo kirkko korkeimmalla kohdalla. Siinä on hiekkaranta vieressä kahden puolen, toisaalla jyrkempi, toisaalla matalampi, toisaalla kirkkaampi ja aurinkoisempi, toisaalla tummempi ja varjoisampi. Idän alla, aavaa ulappaa vasten, paksujen petäjien vieressä, on vanha valkama, entisten, pitkien kirkkoveneiden lepuupaikka.  Pitkät aluspuut makaavat vielä paikallaan lahoovina jäännöksinä entisiltä päiviltä, ja pieni polku, ajan ruohoittama ja nyt jo melkein näkymätön, kiertelee kivien ja petäjän juurien välitse ylös niemelle, kohti yksinäistä, odottavaa temppeliä." ( s. 9 )

Pappila

"Pappilani on järven rannalla, jonka ääriä kiertää tuttujen talojen vyö. Kauempana näkyvät korkeat vaarat, joiden yli auer laskeutuu illan tullen. Syksyisin seisovat ne synkkinä, talvisin valkoisenhohtavina lumisine rinteineen, kesäisin kirkkaina, kun päivä nousee niiden takaa ja myöhäinen aurinko kultaa niiden vihreitä, lehtoisia laitoja." ( s. 31)

Hautausmaa

"Täällä on niin hiljaista ja äänetöntä, täällä keskellä kuolon maata, niin kaukaista ja kuulumatonta kuin jossain etäällä erämaan yksinäisyydessä. Tuonne jonnekin portin taakse, harmaan ja sammaloituneen ja korkean kiviaidan toiselle puolen jäi elämä, mutta täällä on kuolema.  Mikä siellä oli suurta ja ihanaa ja etsittävää ja mistä ihmisten lapsen siellä keskenään kiistelivät, se on täällä tuhkaa ja turhuutta ja äänettömän olemattomuuden salaista huokausta yli suuren, rikkaan, mutta raskaan elämän."  ( s. 47)

Vanha rovasti

"Istun puiston perillä, leveän käytävän päässä, missä minulla on yksinäinen paikka lukeakseni ja miettiäkseni. Illan hieno hämy laskeutu yli aavan lakeuden, yli suuren kylän ja vanhan pappilan, jonka pitkä ikkunarivi ikävöi päivän kirkkautta. Minulla on täällä syvimmät aatokseni ja rikkaimmat hetkeni. Täällä on tyyntä ja rauhallista, niin rauhallista, etten kuule muuta mitään kuin oman sieluni hiljaisen haastelun omista asioistaan, niistä ainaisista, joista ei tunnu loppua tulevan." ( s. 63)

Vanha suntio

"Kaitaisen salmen toisella puolen, vastapäätä kirkkoa ja erillään kylästä, joka reunustaa paisteista rantaa ja kohoaa kohti metsäistä taustaa, on vanhan suntion maja, pieni, punaiseksi maalattu, valkoisine ikkunapielieneen. Se näkyy tänne pappilaan. Sen pieni ikkuna kimaltelee kesäisin iltapäivän hillittyä hehkua ja talvisin tuikkaa yksinäinen, rauhallinen tuli tutulta suunnaltaan. Minä näen sen sen illoin tähän omaan ikkunaani. Sen tuike on tervehdystä vanhalta ystävältä, yhtä lempeää valoltaan kuin on sydämeltään sen sytyttäjä.  Me tunnemme niin hyvin toisemme. Hän on jo vanha mies, minä olen häntä paljon nuorempi, mutta me olemme melkein kuin veljekset." (s. 79 )

Sairasmatka

"On taasen pitkä taival edessäni, kokonaisen päivän matka. Läksin aikaisin aamulla kotoani ja palaan kai iltasella takaisin väsyneenä ja viluisena. Nyt on sairautta seurakunnassa ja kuolemaa. Minkä kesä vielä säästi heikoista ja huonoista ja kivuloisista, sen näkyy syksy korjaavana. Joka päivä soivat kellot kuolon sanomaa ja joka päivä kulkee tästä mustia arkkuja ohitseni."  (s. 95 )

Lasten messu

"Minulla on tänään ollut vuoden ihanin päivä, oikea juhlapäivä, puhdas ja ylevä, kaunis ja rikas. En ole pitkiin aikoihin tuntenut sielussai samanlaista lämpöä, samanlaista tyydytystä ja samanlaista henkistä nautintoa kuin tänään, jolloin taasen laskin seurakuntani nuoret ensimmäisen kerran Herran ehtoolliselle."  (s. 117 )

Muistojen saari

"Missä olen milloinkaan viettänyt ihanampia päiviä kuin täällä, täällä saarella, Syvärin suurimmalla, ja tämän salmen rannalla, jonka toisella puolen kohoaa korkea Rahasmäki, ja tämän vanhan, painunen majan varjossa, joka uneksii entisiä aikojaan ja pirttinsä pitkiä iltoja. joita kerran valaisi Jumalan ystäväin rauha ja toivo? "  (s. 133 )

Lääkäri ja pappi

"Tulin tänne tänään aamuyöstä saatuani sanan ystäväni kuolemasta. Valvotun yön uni puistattaa ruumistani oudosti ja minusta tuntuu siltä kuin huojuisi maa allani niinkuin huojui äsken pitkän rautatievaunun permanot vuorokausmääriä. Nyt on yö vielä. Jostain tummien, synkkien talojen takaa kajastaa aamun ensimmäinen kaje heikosti ja himmeästi. Täällä surutalossa palavat sähköt tuttuina, ystävällisinä, kirkkaina."  (s. 153 )


Aukusti Oravala: Pienestä pappilasta, Gummerus, 1920
Mistä hankittu: lainatu Ylihärmän kirjastosta




perjantai 8. huhtikuuta 2016

Uskosta taiteeseen

Uskosta taiteeseen-teos laajensi huomattavasti käsitystäni uskonnollisesta taiteesta. Ymmärtääkseen erilaisten teosten merkitystä on tunnettava myös niiden aikakautta ja taidesuuntia. Tässä teoksessa on kuvattu nämä asiat hyvin esimerkein ja kirjassa on upeita taidekuvia.

Kirjan ensimmäisessä luvussa pohditaan taidetta, teosta, tekijää ja kokijaa.  Ensin pohditaan taiteen käsitettä antiikin ajoilta nykyaikaan. Sen jälkeen käsitellään lyhyesti teosta ja sen genrejä - visuaalisen taiteen genrejä.  Luvussa pohditaan myös missä taideteos syntyy ja mitkä ovat tekijän, teoksen ja vastaanottajan väliset suhteet.  Ohjattu katse-kappaleessa pohditaan miten taideteos kohdataan. Taide ja etiikka-kappale valottaa taiteen ja etiikan suhdetta Immanuel Kantista taiteilijan moraaliin ja sensuuriin.

Uskonnollisten taidekuvien lisäksi oli kuva Marcel Duchampin Suihkulähde-teoksesta vuodelta 1912. Minulle tämä ready-made-teos oli ennestään tuntematon. Ymmärrän toki tämänkaltaisen taiteenlajin, mutta ei tämä ko. taideteos minulle tuo kummoisia taide-elämyksiä.  En lähtisi naapurikaupunkiin varta vasten tämän kaltaisen taiteen näyttelyyn, mutta paikallisessa taidemuseossa voisin käydä katsomassa.

Olisi mielenkiintoista oppia havaitsemaan taidetta eri lakien mukaan - läheisyyden, sulkeutuneen muodon, samalaisuuden, jatkuvuuden, täydellisen muodon. Se vaatisi erilaista tapaa mennä taidenäyttelyyn kuin mihin olen nyt tottunut. Ehkä olisi hyvä olla mukava ystävä, jonka kanssa keskustella teoksesta kuin kirjasta lukupiireissä.

Toivakan kirkon maalaukset olivat myös tuntematon seinämaalaus minulle.  Koululaisretkellä muistan käyneeni Tampereen tuomiokirkossa, jossa ovat  Hugo Simbergin maalaukset.

Kauko Räsäsen Särkynyt enkeli-pronssipatsas on sykähdyttävä ja onneksi patsas on "pelastettu" Lauritsalan kirkkopuistoon.

Toinen luku käsittelee teologisia näkökulmia taiteeseen. Kirkkohistoriallinen taide on tunnetuinta uskonnollista taidetta.  Pyhimysten, marttyyrien, Jeesuksen ja Jumalanäiti Marian kuvaukset ovat vuosisatojen ajan olleet sitä taidetta mitä on oppinut liittämään kirkkoihin, ikoneihin, postikortteihin, julisteisiin ja uskonnollisiin kirjoihin,

Janine Rewellin Sanan alku-alttariteos on perinteisistä alttaritauluista poikkeava.  Martinristin seurakuntakeskukseen sisäkuvan mukaan se mielestäni sopii hyvin.

Edward Munchin Madonna-teoksessa on jotain herkkää ja pysäyttävää, joka on erilaista kuin uskonnolliset ikonimaalaukset Jumalanäiti Mariasta.  Pidän kummistakin teoksista. vaikka en osaakaan vielä tulkita Munchin teosta.

Marc Chagallin Abraham ja kolme enkeliä -taideteoksen värimaailma, enkelien siivet, yksityiskohdat teoksen reunoilla kiehtovat ja pidän tästä taulusta ikonomaisuudenkin takia.

Henri Matissen Pyhä Dominicus on kaunis, hengellisyyden yksinkertainen taideteos. Chapelle de Rosaire de Vence kappelin sisäkuvassa teos sijaitsee alttarin oikealla puolella ja vastapäätä on sinisävyinen lasimaalaus.

Hans Holbein nuoremman Kristuksen ruumis haudassa on shokeeraava taideteos ja sen katseleminen saa minut tuntemaan ahdistuneeksi - Jeesun on kuvattu laatikkomaiseen hautaan jossa ei ympärillä ole tilaa, hyvin erilainen kuva joihin olen tuttunut avoinaisine hautakammiokuvauksineen.

Kolmas luku on lyhyt katsaus taidehistoriaan.  Varhaisesta kristillisestä taiteesta ja arkkitehtuurista romaaniseen tyyliin, bysantin taiteeseen, gotiikkaan, renesanssiin, barokkiin, rokokoohon, uusklassismiin, romantiikkaan, realismiin ja modernin taiteen murrokseen ja abstraktiin taiteeseen. Myös modernia funktionalismia ja sen vastaliikkeitä arkkitehtuurissa käsitellään lyhyesti sekä miten jumaluutta on haluttu ilmaista arkkitehtuurissa.

Notre Damen katedraali on varmasti yksi tunnetuimmista ja taisin viime vuonna katsoa hienon ja mielenkiintoisen dokumentin tästä goottilaisen arkkitehtuurin monumentista.

Peter Paul Rubensin Jeesuksen ympärileikkaus on jo sellaista taidetta millaista olen tottunut näkemään ja ajattelemaan uskonnollisenakin taiteena.

Myös Giovanni Battista Tiepolon Pyhän Agathan marttyyrikuolema kuvastaa tyyliltään tuttua uskonnollista kuvausta.

Arnold Böcklin Kuoleman saari tuli tutuksi kansalaisopisten taidehistorian luennoilla viime syksynä.

Samoin Jean-Francois Milletin Iltakellot käsiteltiin taidehistorian luennolla.

Claude Monetin taidetyyli on entuudestaan tuttua. Rouenin katedraalin iltapäivän auringossa -teoksen ymmärtää paremmin kun katselee myös kaikki taidesarjan teokset.

Vincent Van Gogh on varmasti kaikkien tuntema taiteilija ja hänen taidetyylinsä tunnistaa melko hyvin.  Jokin näissä Van Goghin teoksissa kiehtoo ja houkuttelee, ehkä se on nuo vääristyneet muodot ja värimaailma kuten tässä Auversin kirkko-maalauksessakin.

Täytyy myöntää etten tunnistanut kirjan kansikuvan teoksen taiteilijaa - Pablo Picasson nimi toki on tiedossani, Kirjan kansikuvassa on siis Picasson maalaus Ristiinnaulitseminen.

Neljännessä luvussa pohditaan miten taide kohtaa ihmisen.

"Esteettinen kokemus on keskeistä koko taiteen tutkimusta ajatellen. Eräät teoriat jopa pohjaavat koko taidemäärityksensä esteettiselle kokemukselle väittäen, että taideteos on luokiteltavissa taiteeksi vain silloin, jos se onnistuu aiheuttamaan esteettisen kokemuksen vastaanottajalleen." (s. 173)

Luvussa pohditaan myös luterilaista taidekeskustelua.
"Taiteen tarkoitus on ollut tuottaa elämyksiä tai auttaa esimerkiksi keskittymään rukoukseen"  
"Kirkkotiloihin on syntynyt uudenlaisia taideteoksia ja innovaatioita."
"Luterilaisessa kontekstissä ovat yleistyneet ikonokuviltaan näyttävät maalaukset ja painokuvat, jotka useinkaan eivät ole ikoneja."
"Kirkkotaide ja pyhä taide käsitteinä ovat länsimaiseen taiteen ydintä. Protestantit käyttävät termiä kirkkotaide, mutta katoliset ja ortodoksit puhuvat pyhästä taiteesta."
(lainaukset sivuilta 182-183)

Viidennessä luvussa pohditaan taidetta ja uskonnonpeadagogiikkaa. Taidekasvatuksesta taiteeseen kasvamiseen, symbolididaktiikkaan, kirkkopedagogiikkaan sekä taide- ja uskonnonopetukseen.

Taiteen "maallikko"ystävälle tämä uskonnollisen taiteen tietoteos on perusteoksena erinomainen ja se houkuttelee tutustumaan uskonnolliseen taiteeseen yhä enemmän ja taiteen havainnointiin ja ymmärtämiseen yleisestikin.


Liisa Väisänen ja Juha Luodeslampi: Uskosta taiteeseen, Lasten Keskus, 2010
Kansikuva: Pablo Picasso: Ristiinnaulitseminen Kannen sunnittelu: Kimmo Arho
Mistä hankittu: alekirja verkkokauppa Ilon Polku

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Hiljaisuuden kirja

Pääsiäisen aikaan luin Hiljaisuuden kirjan - hiljentymiseen kaiken elämän rauhattomuuden keskelle. Oman hiljaisuuden retriittihetkiä voisin tämän kirjan äärellä jatkaa Simpsiön saloilla jylhien kuusipuiden katveessa sammaleisen kallion äärellä tai Rytilammen rannalla laavutulen äärellä. Hiljaisuuden hetkiä voisin harjoittaa hautausmaan penkillä tai oman kirkon penkillä tiekirkkoaikoina. Minun hiljaisuuteeni kuuluu luonto ja kirkko. Oman kodin hiljaisuus aamuvarhaisella kynttilän lepattavaa liekkiä katsellen, rauhoittavaa instrumentaalimusiikka kuunnellen. Tulevien kesäöiden hiipuvasti saapuvaa hiljaisuutta odottaen terasilla istuen, rukoillen.

Anna-Maija Raittila (1928-2012) oli suomalaisen hiljaisuuden liikkeen ja retriittitoiminnan uranuurtaja. Hiljaisuuden Ystävät ry  järjestää retriittejä, Taize-yhteisöön on mahdollista osallistua ja Sinapisiemen ry,  jonka kantavina voimina ovat rukous, hiljaisuus, rajoja ylittävä vuorovaikutus ja yhteisöllisyys.

Hiljaisuuden kirjassa Anna-Maija Raittila kirjoittaa: "Hiljaisuus ei ole pakenemista."  Silti toisinaan huomaan itse pakenevani elämän ongelmia hiljaisuuteen, kun olen liian turta kaikelle arjen hulinalle. Osaan kuitenkin hiljentyä onnellisten ja seesteisten elämänhetkien lomassa - kiittäen kaikesta hyvästä elämässäni.

Minulle ei siis hiljaisuus tuota aina tuskaa, uskallan olla ilman elämän hälyääniä ja nykyajan somevirtaa - voin olla vilkaisematta jokaista kännykän piippaus- ja surrausviestiä välittömästi, jos olen sellaisessa paikassa tai tilanteessa.  Voin olla paikallani ilman, että on jollakin tavoin selattava kännykkää, luettava lehtä tai kirjaa odotellessa.  Annan vain ajatusteni virrata ja katseeni seurata ympärillä tapahtuvaa.  Nautin myös olla hiljaa, puhumatta kenenkään kanssa - toki vastaan lähellä oleville ihmisille, jos minulta jotain kysytään tai kommentti kohdistetaan minulle.

Anna-Maija Raittila kirjoittaa:
"Miten Jumala voi nähdä minut kauniina, kun olen aivan keskeneräinen? Enkä edes sillä tavalla keskeneräinen kuin pikkulapsi, joka ottaa ensi askeliaan ja opettelee puhumaan - vaan aikuinen, jonka kasvukivut eivät ota loppuakseen, jonka elämä on ristiriitaista juuri täysikasvuisuuden tähden" (s. 65)

Tämän keskeräisyyden äärellä kipuilen - välillä ymmärrän, että ei tarvitse olla täydellinen uskonasioissakaan, mutta välillä olen hyvinkin pettynyt itseeni ja en aina jaksa uskoa, että minulla on armo ja voima päästä tästä eteenpäin.

"Kuulosteleva hiljaisuus voi vähä vähältä muuttua perusasenteeksi. Alamme viihtyä matalalla, ja tällainen suojaton, huomaamaton oleskelu vetää meitä omalla painollaan yksityisyydestä yhteyteen. Se ei ole sulautumista massaan, vaan mielen herkistymistä kaikelle häviävänkin pienelle mitä ympärillä on"  (s. 97)

Miten elämäni elän kaikenlaisten ihmisten keskuudessa, ilman ennakkoluuloja. Miten elämäni elän, etten kadota itseäni muiden elämien miettimiseen.

"Retriitti ei ole tankkauspaikka, jonne tullaan vain siksi että "taas jaksaisin". Retriitti haluaa kertoa siitä millainen Jumala on: hän nostaa hiljaa syliin" (s. 109)

"Teenkö väärin itseäni kohtaan, kun päästän aikani ja voimani kulumaan lukemattomissa juoksevissa, yhteisissä tehtävissä? Ja toisinpäin: teenkö väärin yhteistä ponnistelua kohtaan, jos livahdan sen piiristä kuin lomalle, jollekin ikioman ilmaisutapani tai leponi saarekkeelle?" (s. 117)


Hiljaisuutta, hiljaisuuden retriittiä ja Jumalan läsnäoloa pohtivien kirjoitusten lomaan on Anna-Maija Raittilan valinnut puhuttelevia runokäännöksiään  ja omiakin runojaan. Hiljaisuuden kirja on yksi niistä kirjoista, jotka toivoisin saavani omaan kirjahyllyyni - en koristeeksi, vaan poimittavaksi lukuhetkiin, omille sivumerkinnöilleni. Toivoisinko tämän kirjan 45-vuotissyntymäpäivälahjaksi...

Anna-Maija Raittila: Hiljaisuuden kirja, Kirjapaja, 1994
Kirjan kansi: Liisa Heikkilä-Palo
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto



Petollisella jäällä


Karen Kingsburyn romaani oli yksi kolmesta vaihtoehdosta uskonnolliseksi romaaniksi viime syksyn Kauhavan kirjaston lukupiiriin tekemääni kirjalistaan. Kaksi muuta olivat Viimeinen opetuslapsi ja Istuin Piedrajoella ja itkin. Olen tätä kirjaa lukenut useamman kuukauden - monen kirjan yhtäaikaa lukemisen ihanuus ja kirous.

Karen Kingsbury on kirjoittanut Petollisella jäällä yhdessä Gary Smalleyn kanssa.  Nyt vasta huomasin Kingsburyn romaaneja katsoessa, että tämä onkin jatkokertomuksen  toinen osa. Ensimmäinen osa olisi ollut Uskollinen sydän (Aikamedia 2011), kolmas on Valheiden verkossa (Aikamedia, 2013), neljäs Ei pakotietä (Aikamedia, 2014), viides Perhesalaisuus (Aikamedia, 2015) . Ihmettelinkin lukemani kirjan aika avoimeksi jättävää loppua.  En tiedä jaksanko lukea ensimmäistä osaa, mutta nyt alkoi kiinnostamaan miten Baxterin perheen tarinat jatkuvat. Kingsburyn nettisivuilta selviää myös että Baxtereista on olemassa useampi sarja - ehkä Aikamedia julkaisee kaikista suomennokset.

Baxterin perhesuhteitten ja lasten parisuhteitten kuvausta viihteellis-uskonnollisen romaanin kautta vai sanoisinko amerikantyyliin.  Alkusivuilla tämä ehkä hiukan siirappinenkin tyyli korostui ja uskonnonkuvaus amerikkalaisittain kiinnitti "vakavahenkisenä" luterilaisena huomioni.  Mutta tarinaan kytkeytyvä WTC-iskut  toivat tähän romaaniin kaipaamaani vakavuutta.  Petollisella jäällä oli ensimmäinen lukemani romaani, joka käsitteli tätä aihetta.

Koskettavaa oli lukea Ashley Baxterin työn kuvausta muistisairaiden vanhusten hoitokodista - en toki tiedä, miten paljon nämä kuvaukset olivat faktatietoihin perustuvia.

Tottakai tässä romaanissa on niitä menneisyyden kiehtovia salaisuuksia, joiden selvittäminen saa jatkamaan lukemista.

Muuten parisuhdeongelmat ja uskonkipuilut olivat niin amerikkalaista - voisin kuitenkin lueskella kesällä terassillamme näitä muita sarjan osia.

Karen Kingsbury & Gary Smalley: Petollisella jäällä, Aikamedia, 2012
suomentanut Sami Siltala
(engl. alkuteos Remember, 2003)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Karen Kingsburyn kirjasta Uskollinen sydän on myös kirjoitettu  kirjablogissa:

LukeVille - Seinäjoen ammattikorkeakoulun kirjastoalan kirjallisuusblogi

Pimeyden sydän


Kirjallisuuden jatkokurssin opintojakso on nyt suoritettuna modernismista ja postmodernismista. Valitettavasti kurssin aikana ehdin lukea vain yhden aikakauden kirjan, Joseph Conradin Pimeyden sydän.

Merimies Marlow kertoo Afrikan tarinansa sisämerilaivurina.  Siipirataslaiva toi mieleen lapsuudessa näkemäni Huckleberry Finnin seikkailut. Joen rantojen kuvaus toi mieleen monet dokumentit ja elokuvat sellaisessa maisemassa. Kirjan tarinan tunnelma oli tunkkaisen kostea ja iljettäväkin.

Merimies Marlow on kuljettamassa kauppasaattuetta tapaamaan norsunluuvälittäjä Kurzia. Matkan varrella uhkaavat alkuasukkaat ja vesiväylän ahtaudet ja mataluus heidän laivalleen.

He löytävät norsunluunvälittäjä Kurzin, joka on sairaudesta ja norsunluusta mennyt sekaisin. Hänen rujoa, vainoharhaista olemustaan kuvataan tarkkaan, samoin kauppa-asemaa sekä norsujen syöksyhammasröykkiöitä.

Tarinan lopussa Kurz menehtyy ja jättää joitakin papereita Marlowille.  Siinä siis tarina lyhykäisyydessään.

Miksi tämä teos on sitten puolalais-englantilaisen kirjailijan Joseph Conradin (1857-1924) kuuluisimpia teoksia ja yksi modernismi klassikoista.

Pekka Vartiainen kirjoittaa Länsimaisen kirjallisuuden historia-teoksessaan (BTJ, 2009)
"Englantilainen aikakauslehti Blackwood Magazine alkoi vuonna 1899 julkaista sarjamuotoista kertomusta erään merimiehen matkasta Kongojokea pitkin Afrikan sydänmaille." (s. 618)
Tämän jatkokertomuksen kirjoittaja oli Joseph Conrad.  Pari vuotta myöhemmin Pimeyden sydän julkaistiin yhtenäisenä romaanina ja sitä pidettiin psykologisena mestariteoksena, joskin lukijan kannalta vaikeasti hahmotettavana.

Pekka Vartiainen kirjoittaa: "... hän (Conrad) vastasi halunneensa antaa antaa lukijalle mahdollisuuden löytää teoksesta oma todellisuutensa. Conradin mukaan taideteos syntyy vasta siinä vaiheessa, kun lukija alkaa tehdä siitä omia tulkintojaan. " (s. 618)
"Eeppisen selkeyden ja elämää jäljittelevän kerronnan tilalle kirjailija nostaa unen, alitajunnan ja symblien monitasoisuuden" (s. 618)

Pekka Vartiainen tulkitsee Pimeyden sydämen seuraavasti:
"Teoksesta muodostuu sekä seikkailuromaanille ja erityisesti meriromaanille ominainen kuvaus vieraasta maanosasta ja sen asukkaiden erikoisista tavoista että myös poliittisesti kantaaottava ja psykologista romaania lähestyvä teos." (s. 620)

En ole mielestäni lukenut seikkailu- tai meriromaaneita (Jack Londonit ja Jules Vernet ovat yhä lukemattomien listalla). Tämä genre ei ole kiinnostanut elokuvissakaan minua erityisemmin. Ehkä siksi en tästä Pimeyden sydän-teoksen miljööstä innostunut. En kokenut miljöökuvausta mielenkiintoiseksi - tämän teoksen tarkoitushan ei ollut kiehtova miljöökuvaus.

Vartiainen jatkaa:
"Conradin kertoja kuvaukset brittiläisten maahantunkeutujien teosta vieraalla maaperällä ovat poliittista retoriikkaa naturalismin hengessä. Kertojan kokemusten heijastumista kerrontatekniikkaan ilmentää puolestaan symbolistinen kieli ja lukijan paikattavaksi jätetyt selittämättömyydet ja oudot viittaukset"  (s. 620)

Minua toki kiinnostaa siirtomaavalta-aika Afrikassa ja norsuunluukauppa, mutta tämän teoksen tyyli ei ole se minkä kautta minä saisin tästä aiheesta irti riittävästi - en kait sitten ole tämän kaltaisen modernismikirjallisuuden ystävä.

Pekka Vartiainen kirjoittaa myös:
"Conradin romaanissa valloittajien politiikkaa kohtaan esitetty kritiikki on yritys siirtää teoksen painopistettä esteettisestä irrallisuudesta kohti yhteiskunnallisuutta. Lopulta kuitenkin sen voima on kertojapäähenkilön monologissa jota mut kuuntelevat passiivisina ja itse asiassa sangen epätietoisina sen alkuperästä. Romaanin sisältämä kertomus suodattuu päähenkilön arvoituksellisen mielen kautta, jota ympäristön hämäryys ja pimeys vain voimistavat"  (s. 621)

Ajatuksia joita teos herätti minussa:

Ihmisarvon kyseenalaistaminen - miksi on kuviteltu (ja kuvitellaan toisinaan edelleenkin), että etninen tausta olisi peruste millainen ihminen olet, että jokin ihmisrotu olisi muita parempi? Miten ja kuka on tälläisiä tutkimuksia ensimmäisenä tehnyt? Löytöretkeilijät, siirtomaavaltahallitsijat? Miten olisi käynyt Euroopan, jos Afrikasta, Amerikasta tai Aasiasta olisi lähdetty etsimään uutta maata Eurooppaan? Miksi eurooppalaiset lähtivät ensimmäisinä? Tunnenpa historiantietämykseni jälleen niin vajavaiseksi....

Norsunluukauppa saa minut voimaan pahoin ja tunnen syyllisyyttä jopa niistä muutamasta norsunluukorusta, jotka isäni on ostanut 70-luvun lopulla ollessaan Saudi-Arabiassa töissä...

Politiikan ja vallan monimutkaisuus - miten tehdä maailmasta sellainen, että jokainen voisi elää ihmisarvoista elämää?

Haluaisin lukea Joseph Conradin toisenkin teoksen - ymmärtäisinkö sitten hänen tyyliään kirjoittaa paremmin?

Joseph Conrad: Pimeyden sydän, Otava, 1981 (toinen delfiinipainos)
(Delfiinikirjat)
Suomentanut: Kristiina Kivivuori
(engl, alkuteos Heart of Darkness, 1902)
Kirjan päällys: Kosti Antikainen
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Pimeyden sydämen lukemisen vaikeudesta ja  sen ymmärtämisestä ovat kirjoittaneet myös kirjablogistit:

Kaiken voi lukea!
Kirjamuistikirja Erjan lukupäiväkirja
Kirjaurakka
Lukuisat kissanpäivät
Morren maailma
Systomykoosi