sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Hiljaisuuden kirja

Pääsiäisen aikaan luin Hiljaisuuden kirjan - hiljentymiseen kaiken elämän rauhattomuuden keskelle. Oman hiljaisuuden retriittihetkiä voisin tämän kirjan äärellä jatkaa Simpsiön saloilla jylhien kuusipuiden katveessa sammaleisen kallion äärellä tai Rytilammen rannalla laavutulen äärellä. Hiljaisuuden hetkiä voisin harjoittaa hautausmaan penkillä tai oman kirkon penkillä tiekirkkoaikoina. Minun hiljaisuuteeni kuuluu luonto ja kirkko. Oman kodin hiljaisuus aamuvarhaisella kynttilän lepattavaa liekkiä katsellen, rauhoittavaa instrumentaalimusiikka kuunnellen. Tulevien kesäöiden hiipuvasti saapuvaa hiljaisuutta odottaen terasilla istuen, rukoillen.

Anna-Maija Raittila (1928-2012) oli suomalaisen hiljaisuuden liikkeen ja retriittitoiminnan uranuurtaja. Hiljaisuuden Ystävät ry  järjestää retriittejä, Taize-yhteisöön on mahdollista osallistua ja Sinapisiemen ry,  jonka kantavina voimina ovat rukous, hiljaisuus, rajoja ylittävä vuorovaikutus ja yhteisöllisyys.

Hiljaisuuden kirjassa Anna-Maija Raittila kirjoittaa: "Hiljaisuus ei ole pakenemista."  Silti toisinaan huomaan itse pakenevani elämän ongelmia hiljaisuuteen, kun olen liian turta kaikelle arjen hulinalle. Osaan kuitenkin hiljentyä onnellisten ja seesteisten elämänhetkien lomassa - kiittäen kaikesta hyvästä elämässäni.

Minulle ei siis hiljaisuus tuota aina tuskaa, uskallan olla ilman elämän hälyääniä ja nykyajan somevirtaa - voin olla vilkaisematta jokaista kännykän piippaus- ja surrausviestiä välittömästi, jos olen sellaisessa paikassa tai tilanteessa.  Voin olla paikallani ilman, että on jollakin tavoin selattava kännykkää, luettava lehtä tai kirjaa odotellessa.  Annan vain ajatusteni virrata ja katseeni seurata ympärillä tapahtuvaa.  Nautin myös olla hiljaa, puhumatta kenenkään kanssa - toki vastaan lähellä oleville ihmisille, jos minulta jotain kysytään tai kommentti kohdistetaan minulle.

Anna-Maija Raittila kirjoittaa:
"Miten Jumala voi nähdä minut kauniina, kun olen aivan keskeneräinen? Enkä edes sillä tavalla keskeneräinen kuin pikkulapsi, joka ottaa ensi askeliaan ja opettelee puhumaan - vaan aikuinen, jonka kasvukivut eivät ota loppuakseen, jonka elämä on ristiriitaista juuri täysikasvuisuuden tähden" (s. 65)

Tämän keskeräisyyden äärellä kipuilen - välillä ymmärrän, että ei tarvitse olla täydellinen uskonasioissakaan, mutta välillä olen hyvinkin pettynyt itseeni ja en aina jaksa uskoa, että minulla on armo ja voima päästä tästä eteenpäin.

"Kuulosteleva hiljaisuus voi vähä vähältä muuttua perusasenteeksi. Alamme viihtyä matalalla, ja tällainen suojaton, huomaamaton oleskelu vetää meitä omalla painollaan yksityisyydestä yhteyteen. Se ei ole sulautumista massaan, vaan mielen herkistymistä kaikelle häviävänkin pienelle mitä ympärillä on"  (s. 97)

Miten elämäni elän kaikenlaisten ihmisten keskuudessa, ilman ennakkoluuloja. Miten elämäni elän, etten kadota itseäni muiden elämien miettimiseen.

"Retriitti ei ole tankkauspaikka, jonne tullaan vain siksi että "taas jaksaisin". Retriitti haluaa kertoa siitä millainen Jumala on: hän nostaa hiljaa syliin" (s. 109)

"Teenkö väärin itseäni kohtaan, kun päästän aikani ja voimani kulumaan lukemattomissa juoksevissa, yhteisissä tehtävissä? Ja toisinpäin: teenkö väärin yhteistä ponnistelua kohtaan, jos livahdan sen piiristä kuin lomalle, jollekin ikioman ilmaisutapani tai leponi saarekkeelle?" (s. 117)


Hiljaisuutta, hiljaisuuden retriittiä ja Jumalan läsnäoloa pohtivien kirjoitusten lomaan on Anna-Maija Raittilan valinnut puhuttelevia runokäännöksiään  ja omiakin runojaan. Hiljaisuuden kirja on yksi niistä kirjoista, jotka toivoisin saavani omaan kirjahyllyyni - en koristeeksi, vaan poimittavaksi lukuhetkiin, omille sivumerkinnöilleni. Toivoisinko tämän kirjan 45-vuotissyntymäpäivälahjaksi...

Anna-Maija Raittila: Hiljaisuuden kirja, Kirjapaja, 1994
Kirjan kansi: Liisa Heikkilä-Palo
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti