lauantai 16. huhtikuuta 2016

Pienestä pappilasta

Kirjallinen matkani Aukusti Oravalan kynän jäljissä jatkuu. Yhdeksän novellia kulkevat Kirkosta Pappilaan, Hautausmaan kautta Vanhan rovastin ja Vanhan suntion tarinoihin. Matka jatkuu Sairasmatkalle ja siitä Lasten messun kautta Muistojen saarelle ja viimeisenä novellina on Lääkäri ja pappi.

Annan Aukustin kynän jäljen näyttää lyhyin tekstinäyttein, miten hänen tarinointityylinsä rauhoittaa mieleni entisaikojen maisemiin ja mielikuviin. 

Kirkko

"Harjulla, vesien välissä, kapenevan niemen kärjessä, minne tuulet työntävät laineitaan lounaasta ja etelästä, seisoo kirkko korkeimmalla kohdalla. Siinä on hiekkaranta vieressä kahden puolen, toisaalla jyrkempi, toisaalla matalampi, toisaalla kirkkaampi ja aurinkoisempi, toisaalla tummempi ja varjoisampi. Idän alla, aavaa ulappaa vasten, paksujen petäjien vieressä, on vanha valkama, entisten, pitkien kirkkoveneiden lepuupaikka.  Pitkät aluspuut makaavat vielä paikallaan lahoovina jäännöksinä entisiltä päiviltä, ja pieni polku, ajan ruohoittama ja nyt jo melkein näkymätön, kiertelee kivien ja petäjän juurien välitse ylös niemelle, kohti yksinäistä, odottavaa temppeliä." ( s. 9 )

Pappila

"Pappilani on järven rannalla, jonka ääriä kiertää tuttujen talojen vyö. Kauempana näkyvät korkeat vaarat, joiden yli auer laskeutuu illan tullen. Syksyisin seisovat ne synkkinä, talvisin valkoisenhohtavina lumisine rinteineen, kesäisin kirkkaina, kun päivä nousee niiden takaa ja myöhäinen aurinko kultaa niiden vihreitä, lehtoisia laitoja." ( s. 31)

Hautausmaa

"Täällä on niin hiljaista ja äänetöntä, täällä keskellä kuolon maata, niin kaukaista ja kuulumatonta kuin jossain etäällä erämaan yksinäisyydessä. Tuonne jonnekin portin taakse, harmaan ja sammaloituneen ja korkean kiviaidan toiselle puolen jäi elämä, mutta täällä on kuolema.  Mikä siellä oli suurta ja ihanaa ja etsittävää ja mistä ihmisten lapsen siellä keskenään kiistelivät, se on täällä tuhkaa ja turhuutta ja äänettömän olemattomuuden salaista huokausta yli suuren, rikkaan, mutta raskaan elämän."  ( s. 47)

Vanha rovasti

"Istun puiston perillä, leveän käytävän päässä, missä minulla on yksinäinen paikka lukeakseni ja miettiäkseni. Illan hieno hämy laskeutu yli aavan lakeuden, yli suuren kylän ja vanhan pappilan, jonka pitkä ikkunarivi ikävöi päivän kirkkautta. Minulla on täällä syvimmät aatokseni ja rikkaimmat hetkeni. Täällä on tyyntä ja rauhallista, niin rauhallista, etten kuule muuta mitään kuin oman sieluni hiljaisen haastelun omista asioistaan, niistä ainaisista, joista ei tunnu loppua tulevan." ( s. 63)

Vanha suntio

"Kaitaisen salmen toisella puolen, vastapäätä kirkkoa ja erillään kylästä, joka reunustaa paisteista rantaa ja kohoaa kohti metsäistä taustaa, on vanhan suntion maja, pieni, punaiseksi maalattu, valkoisine ikkunapielieneen. Se näkyy tänne pappilaan. Sen pieni ikkuna kimaltelee kesäisin iltapäivän hillittyä hehkua ja talvisin tuikkaa yksinäinen, rauhallinen tuli tutulta suunnaltaan. Minä näen sen sen illoin tähän omaan ikkunaani. Sen tuike on tervehdystä vanhalta ystävältä, yhtä lempeää valoltaan kuin on sydämeltään sen sytyttäjä.  Me tunnemme niin hyvin toisemme. Hän on jo vanha mies, minä olen häntä paljon nuorempi, mutta me olemme melkein kuin veljekset." (s. 79 )

Sairasmatka

"On taasen pitkä taival edessäni, kokonaisen päivän matka. Läksin aikaisin aamulla kotoani ja palaan kai iltasella takaisin väsyneenä ja viluisena. Nyt on sairautta seurakunnassa ja kuolemaa. Minkä kesä vielä säästi heikoista ja huonoista ja kivuloisista, sen näkyy syksy korjaavana. Joka päivä soivat kellot kuolon sanomaa ja joka päivä kulkee tästä mustia arkkuja ohitseni."  (s. 95 )

Lasten messu

"Minulla on tänään ollut vuoden ihanin päivä, oikea juhlapäivä, puhdas ja ylevä, kaunis ja rikas. En ole pitkiin aikoihin tuntenut sielussai samanlaista lämpöä, samanlaista tyydytystä ja samanlaista henkistä nautintoa kuin tänään, jolloin taasen laskin seurakuntani nuoret ensimmäisen kerran Herran ehtoolliselle."  (s. 117 )

Muistojen saari

"Missä olen milloinkaan viettänyt ihanampia päiviä kuin täällä, täällä saarella, Syvärin suurimmalla, ja tämän salmen rannalla, jonka toisella puolen kohoaa korkea Rahasmäki, ja tämän vanhan, painunen majan varjossa, joka uneksii entisiä aikojaan ja pirttinsä pitkiä iltoja. joita kerran valaisi Jumalan ystäväin rauha ja toivo? "  (s. 133 )

Lääkäri ja pappi

"Tulin tänne tänään aamuyöstä saatuani sanan ystäväni kuolemasta. Valvotun yön uni puistattaa ruumistani oudosti ja minusta tuntuu siltä kuin huojuisi maa allani niinkuin huojui äsken pitkän rautatievaunun permanot vuorokausmääriä. Nyt on yö vielä. Jostain tummien, synkkien talojen takaa kajastaa aamun ensimmäinen kaje heikosti ja himmeästi. Täällä surutalossa palavat sähköt tuttuina, ystävällisinä, kirkkaina."  (s. 153 )


Aukusti Oravala: Pienestä pappilasta, Gummerus, 1920
Mistä hankittu: lainatu Ylihärmän kirjastosta




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti