maanantai 13. kesäkuuta 2016

Peter-Peter - erään rakkauden asiapaperit


Toisinaan tulee lukuilo tutustua yhden kirjailijan tuotantoon heti yhden kirjan luettuaan hänestä (elämäkerta) tai kirjailijan kirjoittaman runoteoksen/romaanin jälkeen. Aila Meriluoto on minulle yksi sellaisista kirjailijoista. Kiinnostuin jo muutama vuosi sitten hänestä nähtyäni televisiosta dokumentin. Hänen persoonansa on yhtä kiehtova kuin Märta Tikkasen ja edesmenneitten Tove Janssonin ja Astrid Lindgrenin.

Tarvitsin kuitenkin inspiraation lukemiseen kirjaston lukupiirin kautta, jossa luimme Panu Rajalan Lasinkirkas, hullunrohkea: Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta.  Siitä syttyi lukuilon kipinä - lainasin kirjastoista yhdellä kertaa lähes kaikki Aila Meriluodon runokirjat.  Ja noin kuukautta myöhemmin lainasin romaaneja ja Ailan itse kirjoittamat elämäkerrat.

Runokirjoista olen jo tehnyt blogipostaukset viikonloppuna ja nyt on vuorossa ensimmäinen lukemani romaani: Peter-Peter

Peter-Peter on Aila Meriluodon ensimmäinen aikuisten romaani, joka on julkaistu vuonna 1971 - minun syntymävuotenani.

Päähenkilöinä on Sanna, joka toimii kirjastonhoitajana ja Peter, joka on lääkäri-runoilija. Tapahtumapaikka on Ruotsi ja osittain Suomikin.

Sanna on leski ja kahden lapsen äiti. Peterillä on vaimo ja lapsia. Kumpikaan heistä ei ole ruotsalainen syntyperältään, ovat siis maahanmuuttajia.

Romaani on kirjoitettu kiehtovasti - Sannan kirjeillä Peterille ja Sannan päiväkirjamerkinnöillä ja romaaniluonnoksilla.

Romaanissa on vahvasti Aila Meriluodon omaelämäkerrallisia vivahteita - tiesin millainen on Peter-Peter-tarina, koska olin lukenut Ailan elämäkertaa, mutta en osannut odottaa kirjoitustyyliä tälläiseksi. Se oli mukava yllätys aloittaessani lukemaan romaania.

Tapasivatko Sanna ja Peter oikeasti ja millaista heidän kirjeenvaihtonsa oli, selviää teille, kun luette tämän romaanin. Aila Meriluodon tuntevat ja tietävät, että teksti on hyvin rohkeata, mutta silti pilke silmäkulmassa kirjoitettua.  Vaikka en kirjan teemasta oikein viehäty, on romaanin tyyli se,  mikä saa jatkamaan lukemista ja ihailemaan Ailan tunteikasta sanankäyttöä.


Kirjaan perustuva elokuva on tehty 1972 - en ole tätä elokuvaa, koskaan nähnyt, vaikka se on esitetty viimeksi televisiossa 2011.


Peter-Peterin ovat lukeneneet seuraavat kirjabloggarit:

Einesbaari
Jokken kirjanurkka
Kirjava kammari
Sivutiellä
Vauhkon kirjat ja kirjaimet

Aila Meriluoto: Peter-Peter: erään rakkauden asiapaperit, WSOY, 1971 (3.p, 1972)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti