tiistai 16. elokuuta 2016

Yö ajelehtii länteen

Viikko sitten aloitimme syyskauden Kyösti Wilkuna-seuran kirjallisuuspiirissä Marian Tallissa Lapualla.  Jäsenetuna saimme Tarja Kristolan uutuusrunokirjan Yö ajelehtii länteen.  Tiistai-iltamyöhällä lueskelin runoja ennen nukkumaanmenoa.  Näistä runoista löysin monta runoa, jotka olisi ihana lausua erilaisissa tilaisuuksissa.

Kirjan kansikuvassa on utuinen kuva jäkäläkalliosta männynjuurineen - yksi luonnonkuvista, joka minullekin on rakas Simpsiön kallioita ja lapsuuden Luomastenkallioita kuljeskelleelle. Kannen on suunnittelut Kari Kaisla Neirol-kustannuksesta, joka onkin julkaissut tämän runoteoksen.

Toisen lukukerran jälkeen - ääneen lausuttuna, tälläisin miettein runoista:


Yö ajelehtii jälleen

Illan ja yön tunteina ajatukset kulkevat ajelehtien. Syksy on kaunista kuolemankin aikaa - herkkyyttä, kaipuuta, muistoja.

Runonkirjoittamisen luovaa tuskaa ja iloa - saan kirjoittaa ajatukseni paperille.

Laitoin kädet vastakkain
ja tekoni sykkivät kämmenten välissä.

Niin epätäydellinen olen
kuinka epätäydellisesti tunnen Jumalan

Ylläoleva runo kuvaa minunkin kipuilua uskossani ja luottamuksessani Jumalaan.

Kesäisin yö valvoo

Tämän osion runot vievät mukanaan vielä enemmän kun ne ääneen lausun. Miten runojen tuntemukset puista, luonnosta, vuodenajoista, elämästä, kirjoittamisesta tulevatkin niin lähelle omaa sydäntäni.

Miten vihreää
sanon kädestä männynoksalle päivää
ja sade tulee siihen, koskettaa minua
                                     vanha muisto.

Ja tällä vihreällä
äsken tuntemattomalla on nimi taas, vanha
                                      ja minä muistan sen.


Mullassa elämänjälki

Hienoja runoja sukujuurista esi-isistä ja -äideistä. Omaa sukua tutkineena ja historiasta kiinnostuneena nämä runot puhuttelivat lempeästi - kuin viestit olisivat olleet omilta esi-isiltäni ja äideiltäni.

Tutkin sukua ,
kartoitan oksistoa.

Esi-isistäni tunnen puut parhaiten,
yhteiset juuret ulottuvat maan pohjaan.

He jotka elivät vuosisatoja sitten
pääsivät jossakin ohitseni
matkalaukuissaan jalostunutta aikaa,
katsovat minua tulevasta
vanhoin näkevin silmin
ja minussa heijastuu heidän vanhuutensa.
Heitä ilman tuntisinko itseäni.

Oma historia liian nuorta,
vihreää kevättä, pelkkää muotia.

Näkyy läpi monta vuotta

Elämäntäyteisiä rakkausrunoja sekä ihmisen elämäntyöstä kertovia runoja. Sydäntäni lähelle tuli seuraava rakkaudesta ja välittämisestä kertova runo:

Sanon päivää eiliselle,
kun tavattiin taas.

Olen yhdessä sydämeni kanssa
ja sinun sydämesi kanssa,
monta vihreää kesää
tien varressa molemmin puolin.

Harmaantunut sydän

Ensimmäiset runot saavat minut kyyneliin - parin viimeisen vuoden aikana olemme saatelleet kolme isäni veljeä taivasmatkalle, viimeksi kesän kynnyksellä kummisetäni....

Oma sukuni on vahvasti pohjalaista, mutta olen ystävieni sekä kirjallisuuden kautta saanut kokea mitä on lähteä omalta kotiseudulta sotaa pakoon....

Tarja Kristola: Yö ajelehtii länteen, Neirol-kustannus, 2016
Kansi: Kari Kaisla
Mistä hankittu: saatu lahjaksi (jäsenetu Kyösti Wilkuna-seura)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti