lauantai 29. lokakuuta 2016

Kohtalon tango

Kolmisen vuotta sitten sain kirjakauppatyöni kautta ennakkokappaleen Arturo Pérez-Reverten Kohtalon tango-romaanista. Kirja kirjalta ennakkokappalepinoni vähenee - ehkä ensi vuonna pääsen siihen pisteeseen, että pinossa on vain vuoden 2017 kirjoja....  Lukutahtiani helpottanee se, että olen ollut välillä poissa kirjakauppatyöstä, joten vuosilta 2014-2015 ei ole monia ennakkokappaleita. Kuluvan vuoden ennakkokappaleita onkin sitten odottamassa nykyisessä työpaikassani ja saattaa sieltä henkilökunnan hyllystä löytyä vanhempiakin teoksia, joita en ole vielä lukenut :)


Arturo Pérez-Reverte oli minulle jälleen uusi kirjailija - niitähän riittää loppuelämäksi, kun esikoiskirjailijoilta ilmestyy joka vuosi mielenkiintoisia teoksia ja moni vanhempi kirjailijakin on vielä tutustumatta :)

Hänen aikaisemmista kirjoistaan on tehty elokuvia. En ole varma olenko nähnyt Yhdeksäs portti-elokuvan ja voi olla Alatriste-elokuvakin on katsomatta.  Ehkä ehdin jossain välissä lukea Pérez-Reverten aikaisempia teoksia.

Kohtalon tango kuljettaa Max Costan tarinaa menneisyydessä ja nykyisyydessä. Menneisyydessä Max Costa oli salonkitanssija ja herrasmiesvaras 1920-luvulla Buenos Airesissa. Hän kohtaa Mecha Inzunza de Troyen, säveltäjän vaimo.  Kohtalokas tango kietoo heidän elämänsä hetkelliseen monivivahteiseen suhteeseen.

Ihastuin tangon tanssijoiden kuvaukseen, argentiinalaisen salonkielämän kiihkeään elämän sykkeeseen, jossa sykähdyksittäin kumpusi petokset, uhka ja väkivalta. Romaani on raastava rakkaustarina petoksen ja väkivallan syövereissä - kuitenkin sitä sävyttää pieni ripaus kauneutta.

Nykyajassa Max sattumalta tapaa monen vuosikymmenen jälkeen Mechan Italiassa. Mecha on saapunut sinne poikansa Jorgen shakkiotteluun.  Menneisyys palaa Maxin elämään, vaikka se ei tavallaan ole ihan kokonaan koskaan poistunut hänen elämästä. Eläähän hän nytkin isäntänsä omaisuuden avulla kaksoiselämää.

Menneisyyden ja nykyisyyden tarinat loppuvat kappaleiden keskenkin ja se koukuttaa lukemaan eteenpäin - haluaa tietää mitä tapahtui menneisyydessä ja miten tarinan käy juuri nyt.

Romaanista jää haikean rakkauden tunne, vaikka raa'at ja jännittävät kohtaukset sai sykkeen nousemaan toisella tapaa.

Arturo Pérez-Reverte: Kohtalon tango, Like, 2013
Kansi: Tommi Tukiainen
Suomentanut Sari Selander
(alk. esp.  El tango de la Guardia Vieja, 2012)
Mistä hankittu: ennakkokappale kirjakaupalle


Kohtalon tangosta ovat blogeissaan kirjoittaneet:

Oksan hyllyltä
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

torstai 27. lokakuuta 2016

Lempi

Lapuan kirjaston marraskuun kirjaklubikirjana on Minna Rytisalon Lempi. Kirja on yksi lainatuimpia romaaneja kirjastoissa tällä hetkellä, joten palautan oman lainakappaleeni ennen lukupiiriämme ja ostan kirjakaupasta oman kappaleen.

Minna Rytisalo on tämän vuoden esikoiskirjailijoita. Lempi on puhuttanut kirjablogimaailmassakin hyvin paljon - en olisi vielä romaania lukenut, ellei se olisi tullut lukupiirikirjaksi. Ajattelin pitää taukoa moniminä-romaaneista, kun on Linnea Alhonkin Todistaja vielä kesken. Lempi olisi sopinut hyvin vaikka ensi kesän lukuhetkiin, mutta lukupiiri/haasteet toisinaan vaikuttavat milloin minkäkin kirjan luen.

Kirjan kannen on suunnitellut Jenni Noponen. Kannen mustavalkoiset kuvaavat kirjan tunnelmaa monin tavoin - hiukset, kädet, kasvot ja synkkä puu, joka kätkee salaisuuden....

Tarina alkaa parin sivun Prologilla - kuka onkaan tuo nainen, joka saapuu ja mikä loppuu....

Tarinaan sisälle houkuttelevat kolme lyhyttä Ellin kirjettä Viljamille - mitä tapahtuikaan Lempille...

Ensimmäisessä osassa Viljami kertoo oman elämänsä, tunteensa ja muistonsa Lempistä. Ikävää ja surua on vaimosta, mutta myös sota on jättänyt arpensa. Vaikea on palata kotiin...

Toisessa osassa Elli kertoo miten asiat ovat menneet Pursuojalla Viljamin ollessa sodassa - miten ne hänen mielestään olisivat saanet alunperin mennä. Ellin sanat, mietteet ja teot saavat uuden sävyn Lempin tarinalle....

Viimeisessä osassa Sisko, Lempi kaksoisisar muistelee Lempiä ja omaa elämäänsä saksalaissotilaiden aikaan - Lempiä hän ei pääse tapamaan, Sisko lähtee Saksaan. Elämän traagisuus riepottelee molempia sisaruksia -  totuus paljastuu kuitenkin järkyttävällä tavalla.....

Sana sanalta. Sivu sivulta. Tunne tunteelta. Kirjan tarina vei mukanaan ja jäi sydämeni sopukoihin muiden koskettavien ja mieleenjäävien tarinoiden viereen.

Minna Rytisalo: Lempi, Gummerus, 2016
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Mistä hankittu: lukupiirikirja Lapuan kaupunginkirjasto, kaukolaina Alavuden kaupunginkirjasto

Lempi-tarinasta ovat blogeissan kirjoittaneet:

1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
Amman lukuhetki
Kannesta kanteen
Eniten minua kiinnostaa tie
Hemulin kirjahylly
Kaikki päivät tulevat
Kirjoista ja muista kertomuksista
Kirjapolkuni
Kirjojen keskellä
Kujerruksia
Kulttuuri kukoistaa
Lillin kirjataivas
Luettua elämää
Lukuisa
Lumiomena
Mari A:n kirjablogi
Pieni kirjasto
P. S. Rakastan kirjoja
Rakkaudesta kirjoihin
Sinisen linnan kirjasto
Tekstiluola
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Villasukka kirjahyllyssä

tiistai 25. lokakuuta 2016

Sisar vesi, veli tuli

Aila Meriluodon dekkarijännäri oli myös hvyin ailamaisesti kirjoitettu. Jännitystä toki oli tarinan lomassa, mutta enemmän sellaista komediallista. Kuka oli syyllinen ja murhasiko kuka kenetkin oli välillä minullakin hukassa - ja sehän hyvän dekkarin/jännärin yksi tarkoitus onkin.

Italianmatka kuvailu oli elävää ja suomalaisen turistimatkaryhmän henkilökuvaukset hauskojakin. Silti tarinassa oli syvällisiä ja hiukan haikeitakin sävyjä.

Hanne ja Hemppu menivät välillä sekaisin, että kumpikos nyt oli kumpi.  Muut kirjan tarinan henkilöt kulkivat mukana sujuvasti. Luin romaanin loppuun, mutta ei tämä Meriluodon parhaimpiin lukemiinin romaaneihin lukeudu.

Aila Meriluoto: Sisar vesi, veli tuli, WSOY, 1979
Päällys: Pekka Loiri
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto



Vaellus

Vaellus on Herättäjä-Yhdistyksen romaanikirjoituskilpailun voittanut romaani vuodelta 1987. Kirjasammon kautta etsin kesällä Herättäjä-Yhdistyksen julkaisemia romaaneja ja olenkin niitä muutaman ehtinyt lukea tämän Vaellus-romaanin lisäksi.

Jorma Pakkanen on  pappi ja kirjailija. Hän on toiminut mm. matkapappina Herättäjä-Yhdistyksessä vuosina 1962-1964.  Hän on julkaissut muitakin historiallisia romaaneja uskonnollisuudesta - aion nekin myöhemmin lukea.

Vaellus-romaani kertoo Mooseksen ajasta ja erityisesti siitä ajasta, kun Israelin kansa vaelsi erämaassa - oli matkalla Luvattuun maahan. Kertojana on Joosua, joka on Mooseksen kuolemasta johtuvana suruaikana vetäytynyt telttaan. Hän kertaa erämaavaelluksen vaiheita Hoobabin kanssa.

Raamatun teksti Mooseksen kirjoista on tuttu minullekin. Ihailin kirjailijan tuntemusta Raamatusta ja hienoa tulkintaa romaaniksi näistä Israelin kansan tapahtumista - nyt, kun tiedän, että kirjailija on pappi, ymmärrän vielä paremmin hänen taitonsa käsitellä aihetta.

Luin kesällä aikaisemmin Joseph Hellerin Herra tietää, joka kertoo kuningas Daavidin elämästä. Kirjoitustyyli on hiukan erilainen Hellerillä, mutta samat raa'at taistelut eri kansojen välillä kulkevat niin tässä Hellerin Herra tietää-romaanissa kuin Pakkasen Vaellus-romaanissa -  se on ollut sen ajan historiallista tapahtumakuvausta.

Vaellus-romaanissa kuitenkin uskonnollinen ja hengellinen sävy on voimakkaampi ja voisiko sanoa osittain lempeämpikin - pidin enemmän tästä Pakkasen romaanista kuin Hellerin.

Olen 1990-luvun tilannut Valitut Paloilta teoksen nimeltään Kuka kukin on Raamatussa. Tästä kirjasta varmistin vielä, keitä olivat Joosua ja Hoobab.
Joosuasta sanotaan:
"Joosua, Nunin poika oli muinaisille israelilaisille esikuva Herran lain tottelevaisesta noudattamisesta. Siirakin kirjassa Joosuan ylistettiin olleen "Mooseksen seuraaja profeetanvirassa ja "suuri Herran valittujen vapauttamisessa"

Hoobab on ilmeisesti keksitty henkilö, koska sitä en tuosta Kuka kukin on Raamatuss-kirjasta löydä.

Vaellus-romaani syventää Raamatun kertomuksen ymmärtämistä ja antaa tapahtumapaikoille ja henkilöille vielä enemmän elävyyttä.

Jorma Pakkanen: Vaellus, Herättäjä-Yhdistys, 1987
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupungikirjasto

maanantai 24. lokakuuta 2016

Wilhelmi Malmivaara: elämä ja elämäntyö

Olen lukenut Aukusti Oravalan kirjoittamat elämäkerrat Juho Malkamäestä ja Mauno Rosendalista. Wilhelmi Malmivaara on kolmas henkilö, jonka elämä ja elämäntyö liittyy samaan ajanjaksoon herännäisyydessä. Näistä kolmesta Oravala on kirjoittanut ensimmäiseksi Mauno Rosendalista, sen jälkeen Wilhelmi Malmivaarasta 1920-luvulla. Juho Malkamäestä kertova elämäkerta on ilmestynyt 1939.  Vielä on jäljellä Paavo Ruotsalaisesta kertova elämäkerta, joka on julkaistu 1918. Jätin sen viimeiseksi, koska luin ensimmäisenä Oravalan romaanin Elämän profeetta- se kertoo myös Paavo Ruotsalaisesta.


1. Lapsena ja nuorena

Wilhelmi Malmivaaran (1854-1922) lapsuudenmaisemat ovat täällä Lapualla. Luonnollisesti on viehättävää lukea kuvausta 1850-luvun Lapuasta.  Aukusti Oravala taitaa maisemakuvauksen erinomaisesti.
Wilhelmi Malmivaaran isä oli Niilo Kustaa Malmberg (Wilhelmi muutti sukunimensä Malmivaaraksi 1900). Hänestä on kirjoittanut elämäkerran Olavi Kares: Palava kynttilä: Niilo Kustaa Malmbergin elämä (WSOY, 1936).
Samoja henkilöitä kuvataan tässäkin teoksessa kuin aikaisemmin lukemissani: Arvi Logren, Rautakorven Tiina, Maria Kellokangas, Suutarin Kaisa jne.  Kirjasta löytyy myös valokuvia heistä - vakavahenkisine kasvoineen.
Wilhelmin isä kuoli hänen olleessaan 4-vuotias. Hänen äidistään Heleena Malmbergista Oravala kirjoittaa:
"Heleena Malmbergilla tuntui jo aikaisin olleen lähimpänä päämääränään saada poikansa koulutielle ja etäisempänä nähdä hänet kerran pappina, vieläpä heränneenä pappina ja isän työn jatkajana" (s. 22)

Wilhelmille hankittiin ruotsinkielinen leikkikaveri ja hänet lähetettiin Orisbergin ruotsalaiseen kansakouluun.  Wilhelmi asui kouluaikanaan Ylihärmässä neiti Maria Fredrika Bäckin hoivissa, myöhemmin Wilhelmin äiti muutti myös Ylihärmään Marika-palvelijan kanssa. Oravala kirjoittaa: "Neiti Bäck, joka oli ollut Niilo Kustaa Malmbergin hyvä ystävä ja joka oli valinnut kerran sanat tämän kuulun saarnamiehen hautaristiin, oli varakas nainen, auttavainen ja palvelevainen. Usein Heleena Malmberg sai kokea hänen apuaan ja anteliaisuuttaan" (s. 23)

Orisbergin kansakoulun jälkeen Wilhelmi lähti Vaasaan kouluun. Äiti seurasi poikaansa kaupunkiin.
Oravala kirjoittaa:
"Nähtävästi oli sittenkin koulutyö Malmivaarasta sangen vastahakoista, koskapa hän viipyi koulussa kokonaista kymmenen vuotta istuen kaksi vuotta lukion ensimmäisellä luokalla ja, sittenkun koulujärjestys muutettiin 1872, vielä yhden vuoden vastaavalla lyseoluokalla, jotne hän tulee olleeksi kolme vuotta samalla luokalla. Lahjoja häneltä ei suinkaan puuttunut. Hän luki yleensä muuta, mitä milloinkin käteensä sai." (s. 30)
Malmivaara kirjoitti mm. ruotsinkielisiä runoja, joita on julkaistuna tässä teoksessa.
Ylioppilastutkinnon hän suoritti Helsingissä 1874. Wilhelmi Malmivaara vieroksui aluksi pappisuraa - hän ei pitänyt pappien kevyestä tavasta hoitaa pyhää virkaansa. Mutta äitinsä katse, toiveet ja rukoukset saivat hänen mielensä myönteiseksi papinuran valinnalle.
Sven Toppari toimitti Wilhelmin rovasti F.N. Nottelinin saarna-apulaiseksi Kauhavalle. Sven Toppari oli hänen isällinen huolehtijansa ja avunantaja.
Wilhelmi Malmivaara meni naimisiin Karin Rajanderin kanssa keväällä 1875 ja syksyllä he matkustivat Helsinkiin, jossa Wilhelmi aloitti pappistutkintonsa.

2. Pappina Savossa

Ensimmäiset pappivuotensa Malmivaara vietti Nilsiässä - pappisaika siellä ei ollut helppoa.vaikka oltiin herännäisyyden syntysijoilla, Paavo Ruotsalaisen mailla  Aholansaarella eli vielä Ruotsalaisen leski Anna Loviisa.
Oravala kirjoittaa:
"Mutta Nilsiä oli enää vain muistojen maa. Jo Paavo Ruotsalaisen elinpäivinä oli hengellinen kuolema tehnyt tuhojaan täällä herätyksien synnyinsijoilla, missä enää jokunen yksilö eli sitä salattua elämää, josta ukko Paavo oli kerran puhunut." (s. 58)
Syksyllä 1878 valittiin Malmivaara Kiuruveden pitäjänapulaisen virkaan. Kiuruvedellä Malmivaara koki herätyksen voiman - hänen äitinsä oli viettänyt vuoden poikansa perheen luona ja sai nähdä poikansa kokonaan Herran käsissä.  Tämä kertomus on minullekin jo tuttu useimmista kirjoista:
"Hän (Malmivaara) oli pitänyt kevätrippikoulua pappilan tuvassa. Nuorten ksken oli alkanut ilmetä huomattavaa herätysliikettä. Rippikoulun päätyttyä oli hän aikonut lähteä rouvineen saattamaan äitiä Nivalaan saakka, äidin oma kun oli ollut aikomus käydä kotona Lapualla. Lopetettuaan rippikoulun eräänä päivänä saikin hän kokea jotakin aavistamatonta. Kun hän koulutuvasta tultuuaan astui eteisen edessä oelvalla rappusilla ajatuksiinsa vaipuneena, alkoi tuvasta kuulua itkua ja samassa hän näki muutamien nuorukaisten juoksevan päärakennukseen päin. " Nyt ne tulevat kysymään parannuksen neuvoa asiassa enkä minä itsekään tiedä mitään koko asiasta", tuli silloin hänen mieleensä, ja hän lähti kiireesti huoneeseensa ja lukitsi oven. "Toiset itkivät oven takana, minä Herran jalkoihin polvistuneena huoneessani, ja minn on aina täytynyt pitää tätä hetkeä sinä, jolloin Herran armo särki sydämeni pohjan"  (s. 78)

Suruakin Malmivaaran perhe koki Kiuruveden aikana.  Neljä lasta menehtyivät sairauteen: Karin Heleena 1880, Yrjö Veikko 1884, Sven Berthel 1888 ja Aimo Gustaf 1892

3. Pappina Pohjanmaalla

Toukokuussa 1892 Malmivaara valittiin Paavola kirkkoherran virkaan. Minun täytyi katsoa wikipediasta, että missä Keski- tai Pohjois-Pohjanmaalla Paavolan pitäjä sijaitsee - minulle kun tämä pitäjä ei ole tuttu.  Nykyäänhän se kuuluukin Siikajoen kuntaan.  Paavolan kirkko muistuttaa synnyinpitäjäni Ilmajoen kirkkoa - onhan kummatkin kirkot suunnitellut Matti Honka.
Monien vaiheitten jälkeen Malmivaara keväällä 1900 valittiin Lapuan kirkkoherraksi. Suru kohtasi Malmivaaran perheen jo seuraavana vuonna Aili-tytär kuoli lavantautiin ja sama tauti vei Malmivaaran vaimonkin kuukautta myöhemmin. Vielä heinäkuussa menehtyi 17-vuotias Saima-tytär lavantautiin.
Tänä samaisena kesänä vietettiin herättäjäjuhlia Lapualla - Malmivaara pyysi ensin kirkkoherra P. Korhosta saarnaamaan juhlasaarnaan. mutta eipä hänen tehtäväänsä kukaan voinut täyttää.  Kirjailija Juhani Aho oli myös vieraillut Lapualla - vähämpä minäkin Ahon taustoista tiesin, että hän oli papin poika ja hänen äitinsä oli heränneitä.
Wilhelmi Malmivaara meni naimisiin Hilma Hautalan kanssa 1902.

4. Saarnamiehenä ja sielunhoitajana

Wilhelmi Malmivaaran puhujanlahjat olivat osaksi perittyä luonnonlahjakkuutta, osaksi opittua.
Aukusti Oravala kirjoittaa:
"Malmivaarallahan oli erinomainen ääni, ainutlaatuinen. joka tuntui lähteävän jostakin syvyyksistä, kaikui tummana ja täyteläisenä, värähti sielussa, kosketti kuulijaa oudosti ja pysähdyttävästi." (s. 149)

"Malmivaara oli niitä pappismiehiä, joilla oli usein monia ja vaikeita asioita selvitettävänä. Kotielämän salaiset surut, sen monella tapaa kietoutuneet vaikeudet, monet kysymykset ja asiat, jotka kaipasivat arvovaltaista ratkaisua, joutuivat hänen käsiteltävikseen. Herännyt kansa on aina tottunut kääntymään luottamuksella johtomiestensä puoleen, ja tämä luottamus tarjosi hänelle tehtäviä, joiden suoritus kysyi suurta taitoa ja hienotunteisuutta, vakavaa harkintaa ja Jumalan tahdon tarkkaamista. Malmivaara joutui oman asemansa takia heränneen kansan keskellä olemaan sekä tuomarina että pappina, ratkaisemaan asioita, jotka olivat hänen ratkaistavakseen alistetut, samalla pitämään huolta siitä, että Jumalan työ ja keskinäinen rauha ja rakkaus pysyisivät loukkaantumattomina heränneiden ystävien sieluissa." (s. 173)

5. Heränneiden johtajana

"Monet niistä papeista, jotka toimivat herännäisseuduilla, eivät ottaneet ymmärtääkseen Malmivaaran erikoisasemaa heränneen kansan keskellä. Tällaisten pappien kesken keskusteltiin varsin vakavasti siitä, oliko oikein, että pappi kulki vieraissa seurakunnissa ilman asianomaisen papiston lupaa. Olipa vielä niitäkin, jotka olisivat hartaasti suoneet, että koko liike oisi loppunut. Ja yleensä oli vallalla se käsitys, että herännäisyys oli aikansa elänyt, muotoihinsa kangistunut ja henkitoreissaan oleva liike, jolla ei ollut enää elämisen oikeutta eikä mahdolisuutta." (s. 191)

"Papit kyllä tiesivät, ettei hän (Malmivaara) kuljettanut mukanaan vieraita oppeja eikä särkenyt heränneiden suhdetta heidän pappeihinsa yhtä vähän kuin hän yritti vieroittaa heitä yhteisestä jumalanpalveluksesta" (s. 194)

Malmivaaran oli tehtävä muutakin kuin kulkea seuramatkoilla heränneiden keskuudesta, niinpä syntyi heränneiden lehti: Hengellinen Kuukauslehti, joka alkoi ilmestyä vuoden 1888 alussa.

Samana vuonna alettiin pitää ns. veljeskokouksia Keski-Pohjanmaan pappien kesken, joilla oli tai joiden isillä oli ollut lähempi suhde herätysliikkeeseen.  Toinen samanlainen kokous pidettiin Kiruveden pappilassa, Malmivaaran kotona maaliskuussa 1889.

Malmivaara ja Mauno Rosendal perustivat kirjojen kustantamista varten osakeyhtiön - kustannusosakeyhtiö Herättäjä.

Heinäkuun 6. 1892 pidettin ensimmäiset herättäjäjuhlat Ylivieskassa .

Malmivaara ryhtyi uusimaan hengellistä laulukirjaa - vanha Siionin virret ja Halullisten sielujen Hengelliset laulut uudistettiin 1893 Siionin virsiksi.

Malmivaara huolehti myös herännneen kansan nuorisosta.  Ystävänsä Mauno Rosendalin kanssa syntyi ajatus kansanopistosta 1890-puolivälissä.  Karhunmäen kristillinen kansanopisto aloitti toiminsa syksyllä 1914 Lapuan ja Ylistaron rajalla.

6. Kirjallisen työntekijänä

Malmivaara kirjoitti paljon Hengelliseen Kuukauslehteen - olihan hän yksi lehden perustajistakin. Ennen lehden syntyä 1887 hän julkaisi pienen kirjasen Mistä tunnetaan Jumalan lapsi?

1901  julkaistiin Kaita tie Joonaan kirjan valossa - Nämä Joonaan kirjan selitykset oli julkaistu aikaisemmin Hengellisessä Kuukauslehdessä.

1914 ilmestyi Puolivuosisataa heränneiden keskuudessa.

Malmivaara oli myös runoilija. Hänen runojaan julkaistiin Hengellisessä Kuukauslehdessä. Jos hänellä olisi ollut enemmän aikaa runojen kirjoittamiselle, olisi ehkä hänen virsiäänkin vielä enemmän.  Hän myös suomensi Lauri Stenbäckin runoja.

Siionin virsien uudistustyö oli Malmivaarankin aikana arkaluontoista - virsien sanat ja sävelet olivat vuosikymmenien saatossa olleet heränneelle kansalle tuttuja ja syvälle sieluun meneviä. Niiden muutos tuntui väärältä - niinhän se tuntuu tänäkin päivänä, kun jälleen Siionin virsiä ollaan uudistamassa.  Mutta ajat ja kieli muuttuvat ja uusia virsiä syntyy.

7. Valtiollisessa työssä

1897 Malmivaara oli valittu Kuopion hiippakuntaan papiston edustajana ja ensimmäinen pappissäädyn  täysistunto oli tammikuussa.

Väkijuomakysymys oli vuoden 1897 valtiopäivillä.  Malmivaara oli kieltolain kannalla, joka oli kuitenkin tuohon aikaan vielä mahdoton säätää. Ainut keino oli pirtutehtaiden etsiminen ja tuhoaminen.

Kansanvalistuksen ystävänä Malmivaara kannatti valtionavun myöntämistä kansakoulujen jatkokursseja varten ja kansakoulun kehittämiseen.

Malmivaaran kahdenkymmenen vuoden valtiollinen työ koski Venäjän vallan alaista aikaa, sisällisotaa ja oppivelvollisuuden aloittamista.

8. Kirkolliskokouksissa

1898 hänet valittiin kirkolliskouksen edustajaksi ja hän jatkoi edustajana vuodesta toiseen, lukuunottamatta vuotta 1903 - mikähän lie syynää siihen, ettei hän ollut silloin edustajan?

Malmivaara kannatti että yksin toimiva pappi saisi ehtoollisen seurakunnan hurskaalta vanhimmalta. Hän myös kannatti neljännen vaalipapin kutsumisen helpottumista. Mutta hän vastusti naisten valitsemista kirkkovaltuuston jäseniksi - tosin kymmenen vuotta myöhemmin Malmivaara oli anomassa vaalikelpoisuutta naisille kirkollisiin luottamustoimiin.

Virsikirjan uudistustarve oli luonnolisesti Malmivaaralla tärkeä - olihan hän uudistanut Siionin virsiäkin.

9. Ihmisenä ja kristittynä

"Malmivaaran persoonallisuus esiintyi monivivahteisena. Sen runkona oli toiselta puolen voima, toiselta herkkyys ja tunteellisuus. Hänen voimansa oli enemmän hengellistä kuin henkistä, enemmän syvän uskonnollisen elämän luomaa kuin perittyä tai kehitettyä persoonallisuuden henkistä pääomaa."  (s. 346)

"Malmivaaralla oli kehittynyt esteettinen aisti. Tämä puoli tuli esille sekä hänen julistuksessaan että hänen kirjallisessa työssään.  Hän ymmärsi taidetta ja nautti siitä."  (s. 347)

"Malmivaaran luonteeseen kuului myö leikillisyys, huumori. Heränneiden parissa tapaa yleensä leikkisiä, huumorintajuisia ihmisiä. Sellaisia olivat myöskin Rosendal ja Malkamäki, varsinkin jälkimäinen. (s. 354)

Tammikuun 12.  1922 Wilhelmi Malmivaara menehtyi sairauden murtmana diakonissalaitoksella. Wilhelmi Malmivaaran ruumis kuljettiin Lapualle - sankat joukut herännyttä kansaa oli Lapuan asemalla vastassa.  Wilhelmi Malmivaara on haudattu Lapuan hautausmaalle.


Aukusti Oravala: Wilhelmi Malmivaara: elämä ja elämäntyö, Herättäjä ja WSOY, 1929
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupungin kirjasto






torstai 13. lokakuuta 2016

Korkea aika

Lapuan kirjaston Kirjaklubin lokakuun kirja on Laura Lähteenmäen Korkea aika. En ole ehtinyt vielä lukemaan pari vuotta sitten ostamaani Ikkunat yöhön-romaaniakaan.

Tarina alkaa prologilla - Olavi on lähtenyt, Heljän näkökulmasta kuvataan Olavin lähtöä - Annan puolesta ajattelin Heljän ajattelevan Olavia, vaan mitä tarina toikaan mukanaan...

I Vieraanvara

Tarina alkaa vuodesta 2015 - Saanan näkökulmasta.  Miten tässä kappaleessa olevat henkilöt nivoutuvat koko tarinaan, selviää pikku hiljaa, kirjan viimeiseen lukuun saakka.

II Käki

Mennään ajassa taaksepäin vuoteen 1948 -Annan tarinaan.  Anna on Saanan isänäiti.  Annan perhe on evakkoja.  Annan ja Heljä-emännän ystävyys näyttäytyy lempeänä - Annan mies Olavi ei vain aina ymmärrä, miksi Anna menee ja auttaa Heljää yhä enemmän.  Olavi ei tahdo auttaa Pihlajan talossa, vaikka Kalle-isäntä on vakavasti haavoittunut sodasta ja he ovat saanet asumispaikan Pihlajan mailta. Anna odottaa toista lasta eikä uskalla iloita uudesta elämästä kuin karjalaiset ovat ruukanneet. Anna haluaa tässäkin asiassa auttaa Heljää ja yrittää suostutella Olavin veljeä Kalevia avuksi...
Evakkoperheen ja talon pariskunnan välisiä suhteita Laura Lähteenmäki kuvaa uskottavasti - en tiedä millaista se on ollut, olisi hyvä lukea historiallisiakin teoksia tästä aiheesta.
Ensi tunnelma tästä oli, että karjalaisena Anna on ystävällinen, kiitollinen ja auttavainen, mutta tarinan jatkuessa Heljän näkökulmaan, huomaan ajattelevan toisinkin....

III Marian osa

Heljän tarinaa kerrotaan vuodesta 1955.  Annalla on Lauri-pojan lisäksi Riitta-tytär ja Heljällä Gloria. Anna on opettajana molemmille tytöille. Riitta ja Gloria ovat ystäviä, mutta Annan ja Heljän välillä on säröjä....

IV Sininen kana

Tarina jatkuu vuodesta 1958 Laurin näkökulmasta.  Vanhempien parisuhteen säröt, Riitan sairastuminen tuovat synkän ja surullisen vivahteen Laurin tarinalle.  Laurin suhde isäänsä säröilee myös rajusti - aavistaako Lauri jotain tapahtumista....


V Ylpeä väreistään

Harpataan kymmenisen vuotta eteenpäin, vuoten 1970 - Olavin tarinaan.  Olavi on päättänyt lähteä Australiaan ja aikoo jättää talon Annalle - Anna ei ole pitkiin aikoihin asunut enää Olavin kanssa, vaan asuu koululla. Olavi ostaa taloon Salora-tv:n hyvitelläkseen Annaa - kipeät asiat vaan eivät tavaralahjoilla parane...

VI Sisällä sataa

Vuonna 1978 kerrotaan Lean tarina - Laurin vaimon.  Laurin yltiiöpäinen suhtautuminen sairauksiin kumpuaa Riitta-siskon kuolemasta.  Anna huolehtii ja hoivaa omalla tavallaan Leaa ja pojantytärtään Saanaa.

VII Ihannetyttö

Saanan näkökulmasta kerrotaan vuodesta 1993. Saana opiskelee taideopintoja - samoin Ari...  Riitta-tädin vaiettu elämä ja prinsessa Margareetta saavat Saanan maalaamaan pakonomaisesti yhtä samaa tauluaan - tauluun kohdistuu monenlaista tunnetta, tuhoon asti.

VIII Isoisä

Lauri jatkaa tarinaansa vuodesta 2000. Hän on päättänyt myydä Kaunismäen, samoin Gloria on myymässä Pihlajaa saman kiinteistövälittäjän toimesta. Lauri menee vielä viimeisen kerran Pihlajaan - Lauri tietää totuuden, mutta ilmeisesti Gloria ei.... Saana-tytär synnyttää ensimmäisen lapsensa, punatukkaisen tytön....

IX Die Hochzeit

Romaani päättyy vuoteen 2015 - Annan näkökulmasta.  Saanan tytär Emma käy isoisoäidin luona - isoäiti Leahan on kuollut ennen Emman syntymää. Emman vanhemmat eroavat - Anna tietää syyn, mutta onko Emmalle kerrottu vai jatkuuko totuuden salailu yhä sukupolvesta toiseen....  Löytääkö Emma tulevaisuudessa isoisoisänsä Olavin Saksasta.... lähteekö hän sittenkin Saksaan vaihto-oppilaaksi... tarinan jatkumisen voi kukin itse kuvitella.


Annan ja Heljän ystävyys muuttuu kateudeksi ja katkeruudeksi. Riitta ja Gloria ovat erilaisia luonteiltaan - olisiko heidän ystävyytensä kestänyt aikuisenakin vai olisivatko he vieraantuneet toisistaan? Entä olisiko totuus paljastunut, jos Riitta ei olisi kuollut ja olisiko Olavi lähtenyt? Miten paljon salattuja sukulaisuusuhteita maailmassa onkaan... mitähän kaikkea dna:t paljastavaisitkaan biologisesta perimästä....  Miten Emman käy, jos hän ehtisi löytää isoisoisänsä Olavin ja kuulisi häneltä totuuden... vai kertooko sukutarinan hänelle Saana-äiti tai  Lauri-isoisä - en usko, että Anna-isoisoäiti ainakaan.

Romaanin tunnelma on minulle melko haikea ja toisinaan painostavakin - tämä tarina ei vie sydäntäni, mutta jää ajatuksiini. Olen aika paljon lukenut viime aikona näitä eri henkilöiden eri aikakaudesta kertovia moniminä-tarinoita, ehkä jo vähän väsynkin tähän kirjoitustapaan. Pitäisi lukea välillä toisenlaista, että jaksaisi uudestaan viehättyä tästä kirjoitustyylistä.

Odotan silti jälleen mielenkiinnolla illan kirjaklubitapaamistamme, missä nuoret aikuiset, keski-ikäiset ja tämän ajankin eläneet sukupolvet kohtaavat ajatuksineen ja kokemuksineen.

Laura Lähteenmäki: Korkea aika, WSOY, 2016
Graafinen suunnittelu: Anna Makkonen
Mistä hankittu: Lapuan kaupunginkirjasto kaukolaina Kihniön kunnankirjasto


Korkea aika-romaanista ovat blogeissaan kirjoittaneet:

Hiirenkorvia ja muita merkintöjä
Kirja hyllyssä
Kirjakaapin kummitus
Kirjasähkökäyrä
Kulttuuri kukoistaa
Suomi lukee - Lukutoukan kulttuuriblogi
Lumiomena
P.S. Rakastan kirjoja
Sinisen linnan kirjasto
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Ullan luetut kirjat