maanantai 24. lokakuuta 2016

Wilhelmi Malmivaara: elämä ja elämäntyö

Olen lukenut Aukusti Oravalan kirjoittamat elämäkerrat Juho Malkamäestä ja Mauno Rosendalista. Wilhelmi Malmivaara on kolmas henkilö, jonka elämä ja elämäntyö liittyy samaan ajanjaksoon herännäisyydessä. Näistä kolmesta Oravala on kirjoittanut ensimmäiseksi Mauno Rosendalista, sen jälkeen Wilhelmi Malmivaarasta 1920-luvulla. Juho Malkamäestä kertova elämäkerta on ilmestynyt 1939.  Vielä on jäljellä Paavo Ruotsalaisesta kertova elämäkerta, joka on julkaistu 1918. Jätin sen viimeiseksi, koska luin ensimmäisenä Oravalan romaanin Elämän profeetta- se kertoo myös Paavo Ruotsalaisesta.


1. Lapsena ja nuorena

Wilhelmi Malmivaaran (1854-1922) lapsuudenmaisemat ovat täällä Lapualla. Luonnollisesti on viehättävää lukea kuvausta 1850-luvun Lapuasta.  Aukusti Oravala taitaa maisemakuvauksen erinomaisesti.
Wilhelmi Malmivaaran isä oli Niilo Kustaa Malmberg (Wilhelmi muutti sukunimensä Malmivaaraksi 1900). Hänestä on kirjoittanut elämäkerran Olavi Kares: Palava kynttilä: Niilo Kustaa Malmbergin elämä (WSOY, 1936).
Samoja henkilöitä kuvataan tässäkin teoksessa kuin aikaisemmin lukemissani: Arvi Logren, Rautakorven Tiina, Maria Kellokangas, Suutarin Kaisa jne.  Kirjasta löytyy myös valokuvia heistä - vakavahenkisine kasvoineen.
Wilhelmin isä kuoli hänen olleessaan 4-vuotias. Hänen äidistään Heleena Malmbergista Oravala kirjoittaa:
"Heleena Malmbergilla tuntui jo aikaisin olleen lähimpänä päämääränään saada poikansa koulutielle ja etäisempänä nähdä hänet kerran pappina, vieläpä heränneenä pappina ja isän työn jatkajana" (s. 22)

Wilhelmille hankittiin ruotsinkielinen leikkikaveri ja hänet lähetettiin Orisbergin ruotsalaiseen kansakouluun.  Wilhelmi asui kouluaikanaan Ylihärmässä neiti Maria Fredrika Bäckin hoivissa, myöhemmin Wilhelmin äiti muutti myös Ylihärmään Marika-palvelijan kanssa. Oravala kirjoittaa: "Neiti Bäck, joka oli ollut Niilo Kustaa Malmbergin hyvä ystävä ja joka oli valinnut kerran sanat tämän kuulun saarnamiehen hautaristiin, oli varakas nainen, auttavainen ja palvelevainen. Usein Heleena Malmberg sai kokea hänen apuaan ja anteliaisuuttaan" (s. 23)

Orisbergin kansakoulun jälkeen Wilhelmi lähti Vaasaan kouluun. Äiti seurasi poikaansa kaupunkiin.
Oravala kirjoittaa:
"Nähtävästi oli sittenkin koulutyö Malmivaarasta sangen vastahakoista, koskapa hän viipyi koulussa kokonaista kymmenen vuotta istuen kaksi vuotta lukion ensimmäisellä luokalla ja, sittenkun koulujärjestys muutettiin 1872, vielä yhden vuoden vastaavalla lyseoluokalla, jotne hän tulee olleeksi kolme vuotta samalla luokalla. Lahjoja häneltä ei suinkaan puuttunut. Hän luki yleensä muuta, mitä milloinkin käteensä sai." (s. 30)
Malmivaara kirjoitti mm. ruotsinkielisiä runoja, joita on julkaistuna tässä teoksessa.
Ylioppilastutkinnon hän suoritti Helsingissä 1874. Wilhelmi Malmivaara vieroksui aluksi pappisuraa - hän ei pitänyt pappien kevyestä tavasta hoitaa pyhää virkaansa. Mutta äitinsä katse, toiveet ja rukoukset saivat hänen mielensä myönteiseksi papinuran valinnalle.
Sven Toppari toimitti Wilhelmin rovasti F.N. Nottelinin saarna-apulaiseksi Kauhavalle. Sven Toppari oli hänen isällinen huolehtijansa ja avunantaja.
Wilhelmi Malmivaara meni naimisiin Karin Rajanderin kanssa keväällä 1875 ja syksyllä he matkustivat Helsinkiin, jossa Wilhelmi aloitti pappistutkintonsa.

2. Pappina Savossa

Ensimmäiset pappivuotensa Malmivaara vietti Nilsiässä - pappisaika siellä ei ollut helppoa.vaikka oltiin herännäisyyden syntysijoilla, Paavo Ruotsalaisen mailla  Aholansaarella eli vielä Ruotsalaisen leski Anna Loviisa.
Oravala kirjoittaa:
"Mutta Nilsiä oli enää vain muistojen maa. Jo Paavo Ruotsalaisen elinpäivinä oli hengellinen kuolema tehnyt tuhojaan täällä herätyksien synnyinsijoilla, missä enää jokunen yksilö eli sitä salattua elämää, josta ukko Paavo oli kerran puhunut." (s. 58)
Syksyllä 1878 valittiin Malmivaara Kiuruveden pitäjänapulaisen virkaan. Kiuruvedellä Malmivaara koki herätyksen voiman - hänen äitinsä oli viettänyt vuoden poikansa perheen luona ja sai nähdä poikansa kokonaan Herran käsissä.  Tämä kertomus on minullekin jo tuttu useimmista kirjoista:
"Hän (Malmivaara) oli pitänyt kevätrippikoulua pappilan tuvassa. Nuorten ksken oli alkanut ilmetä huomattavaa herätysliikettä. Rippikoulun päätyttyä oli hän aikonut lähteä rouvineen saattamaan äitiä Nivalaan saakka, äidin oma kun oli ollut aikomus käydä kotona Lapualla. Lopetettuaan rippikoulun eräänä päivänä saikin hän kokea jotakin aavistamatonta. Kun hän koulutuvasta tultuuaan astui eteisen edessä oelvalla rappusilla ajatuksiinsa vaipuneena, alkoi tuvasta kuulua itkua ja samassa hän näki muutamien nuorukaisten juoksevan päärakennukseen päin. " Nyt ne tulevat kysymään parannuksen neuvoa asiassa enkä minä itsekään tiedä mitään koko asiasta", tuli silloin hänen mieleensä, ja hän lähti kiireesti huoneeseensa ja lukitsi oven. "Toiset itkivät oven takana, minä Herran jalkoihin polvistuneena huoneessani, ja minn on aina täytynyt pitää tätä hetkeä sinä, jolloin Herran armo särki sydämeni pohjan"  (s. 78)

Suruakin Malmivaaran perhe koki Kiuruveden aikana.  Neljä lasta menehtyivät sairauteen: Karin Heleena 1880, Yrjö Veikko 1884, Sven Berthel 1888 ja Aimo Gustaf 1892

3. Pappina Pohjanmaalla

Toukokuussa 1892 Malmivaara valittiin Paavola kirkkoherran virkaan. Minun täytyi katsoa wikipediasta, että missä Keski- tai Pohjois-Pohjanmaalla Paavolan pitäjä sijaitsee - minulle kun tämä pitäjä ei ole tuttu.  Nykyäänhän se kuuluukin Siikajoen kuntaan.  Paavolan kirkko muistuttaa synnyinpitäjäni Ilmajoen kirkkoa - onhan kummatkin kirkot suunnitellut Matti Honka.
Monien vaiheitten jälkeen Malmivaara keväällä 1900 valittiin Lapuan kirkkoherraksi. Suru kohtasi Malmivaaran perheen jo seuraavana vuonna Aili-tytär kuoli lavantautiin ja sama tauti vei Malmivaaran vaimonkin kuukautta myöhemmin. Vielä heinäkuussa menehtyi 17-vuotias Saima-tytär lavantautiin.
Tänä samaisena kesänä vietettiin herättäjäjuhlia Lapualla - Malmivaara pyysi ensin kirkkoherra P. Korhosta saarnaamaan juhlasaarnaan. mutta eipä hänen tehtäväänsä kukaan voinut täyttää.  Kirjailija Juhani Aho oli myös vieraillut Lapualla - vähämpä minäkin Ahon taustoista tiesin, että hän oli papin poika ja hänen äitinsä oli heränneitä.
Wilhelmi Malmivaara meni naimisiin Hilma Hautalan kanssa 1902.

4. Saarnamiehenä ja sielunhoitajana

Wilhelmi Malmivaaran puhujanlahjat olivat osaksi perittyä luonnonlahjakkuutta, osaksi opittua.
Aukusti Oravala kirjoittaa:
"Malmivaarallahan oli erinomainen ääni, ainutlaatuinen. joka tuntui lähteävän jostakin syvyyksistä, kaikui tummana ja täyteläisenä, värähti sielussa, kosketti kuulijaa oudosti ja pysähdyttävästi." (s. 149)

"Malmivaara oli niitä pappismiehiä, joilla oli usein monia ja vaikeita asioita selvitettävänä. Kotielämän salaiset surut, sen monella tapaa kietoutuneet vaikeudet, monet kysymykset ja asiat, jotka kaipasivat arvovaltaista ratkaisua, joutuivat hänen käsiteltävikseen. Herännyt kansa on aina tottunut kääntymään luottamuksella johtomiestensä puoleen, ja tämä luottamus tarjosi hänelle tehtäviä, joiden suoritus kysyi suurta taitoa ja hienotunteisuutta, vakavaa harkintaa ja Jumalan tahdon tarkkaamista. Malmivaara joutui oman asemansa takia heränneen kansan keskellä olemaan sekä tuomarina että pappina, ratkaisemaan asioita, jotka olivat hänen ratkaistavakseen alistetut, samalla pitämään huolta siitä, että Jumalan työ ja keskinäinen rauha ja rakkaus pysyisivät loukkaantumattomina heränneiden ystävien sieluissa." (s. 173)

5. Heränneiden johtajana

"Monet niistä papeista, jotka toimivat herännäisseuduilla, eivät ottaneet ymmärtääkseen Malmivaaran erikoisasemaa heränneen kansan keskellä. Tällaisten pappien kesken keskusteltiin varsin vakavasti siitä, oliko oikein, että pappi kulki vieraissa seurakunnissa ilman asianomaisen papiston lupaa. Olipa vielä niitäkin, jotka olisivat hartaasti suoneet, että koko liike oisi loppunut. Ja yleensä oli vallalla se käsitys, että herännäisyys oli aikansa elänyt, muotoihinsa kangistunut ja henkitoreissaan oleva liike, jolla ei ollut enää elämisen oikeutta eikä mahdolisuutta." (s. 191)

"Papit kyllä tiesivät, ettei hän (Malmivaara) kuljettanut mukanaan vieraita oppeja eikä särkenyt heränneiden suhdetta heidän pappeihinsa yhtä vähän kuin hän yritti vieroittaa heitä yhteisestä jumalanpalveluksesta" (s. 194)

Malmivaaran oli tehtävä muutakin kuin kulkea seuramatkoilla heränneiden keskuudesta, niinpä syntyi heränneiden lehti: Hengellinen Kuukauslehti, joka alkoi ilmestyä vuoden 1888 alussa.

Samana vuonna alettiin pitää ns. veljeskokouksia Keski-Pohjanmaan pappien kesken, joilla oli tai joiden isillä oli ollut lähempi suhde herätysliikkeeseen.  Toinen samanlainen kokous pidettiin Kiruveden pappilassa, Malmivaaran kotona maaliskuussa 1889.

Malmivaara ja Mauno Rosendal perustivat kirjojen kustantamista varten osakeyhtiön - kustannusosakeyhtiö Herättäjä.

Heinäkuun 6. 1892 pidettin ensimmäiset herättäjäjuhlat Ylivieskassa .

Malmivaara ryhtyi uusimaan hengellistä laulukirjaa - vanha Siionin virret ja Halullisten sielujen Hengelliset laulut uudistettiin 1893 Siionin virsiksi.

Malmivaara huolehti myös herännneen kansan nuorisosta.  Ystävänsä Mauno Rosendalin kanssa syntyi ajatus kansanopistosta 1890-puolivälissä.  Karhunmäen kristillinen kansanopisto aloitti toiminsa syksyllä 1914 Lapuan ja Ylistaron rajalla.

6. Kirjallisen työntekijänä

Malmivaara kirjoitti paljon Hengelliseen Kuukauslehteen - olihan hän yksi lehden perustajistakin. Ennen lehden syntyä 1887 hän julkaisi pienen kirjasen Mistä tunnetaan Jumalan lapsi?

1901  julkaistiin Kaita tie Joonaan kirjan valossa - Nämä Joonaan kirjan selitykset oli julkaistu aikaisemmin Hengellisessä Kuukauslehdessä.

1914 ilmestyi Puolivuosisataa heränneiden keskuudessa.

Malmivaara oli myös runoilija. Hänen runojaan julkaistiin Hengellisessä Kuukauslehdessä. Jos hänellä olisi ollut enemmän aikaa runojen kirjoittamiselle, olisi ehkä hänen virsiäänkin vielä enemmän.  Hän myös suomensi Lauri Stenbäckin runoja.

Siionin virsien uudistustyö oli Malmivaarankin aikana arkaluontoista - virsien sanat ja sävelet olivat vuosikymmenien saatossa olleet heränneelle kansalle tuttuja ja syvälle sieluun meneviä. Niiden muutos tuntui väärältä - niinhän se tuntuu tänäkin päivänä, kun jälleen Siionin virsiä ollaan uudistamassa.  Mutta ajat ja kieli muuttuvat ja uusia virsiä syntyy.

7. Valtiollisessa työssä

1897 Malmivaara oli valittu Kuopion hiippakuntaan papiston edustajana ja ensimmäinen pappissäädyn  täysistunto oli tammikuussa.

Väkijuomakysymys oli vuoden 1897 valtiopäivillä.  Malmivaara oli kieltolain kannalla, joka oli kuitenkin tuohon aikaan vielä mahdoton säätää. Ainut keino oli pirtutehtaiden etsiminen ja tuhoaminen.

Kansanvalistuksen ystävänä Malmivaara kannatti valtionavun myöntämistä kansakoulujen jatkokursseja varten ja kansakoulun kehittämiseen.

Malmivaaran kahdenkymmenen vuoden valtiollinen työ koski Venäjän vallan alaista aikaa, sisällisotaa ja oppivelvollisuuden aloittamista.

8. Kirkolliskokouksissa

1898 hänet valittiin kirkolliskouksen edustajaksi ja hän jatkoi edustajana vuodesta toiseen, lukuunottamatta vuotta 1903 - mikähän lie syynää siihen, ettei hän ollut silloin edustajan?

Malmivaara kannatti että yksin toimiva pappi saisi ehtoollisen seurakunnan hurskaalta vanhimmalta. Hän myös kannatti neljännen vaalipapin kutsumisen helpottumista. Mutta hän vastusti naisten valitsemista kirkkovaltuuston jäseniksi - tosin kymmenen vuotta myöhemmin Malmivaara oli anomassa vaalikelpoisuutta naisille kirkollisiin luottamustoimiin.

Virsikirjan uudistustarve oli luonnolisesti Malmivaaralla tärkeä - olihan hän uudistanut Siionin virsiäkin.

9. Ihmisenä ja kristittynä

"Malmivaaran persoonallisuus esiintyi monivivahteisena. Sen runkona oli toiselta puolen voima, toiselta herkkyys ja tunteellisuus. Hänen voimansa oli enemmän hengellistä kuin henkistä, enemmän syvän uskonnollisen elämän luomaa kuin perittyä tai kehitettyä persoonallisuuden henkistä pääomaa."  (s. 346)

"Malmivaaralla oli kehittynyt esteettinen aisti. Tämä puoli tuli esille sekä hänen julistuksessaan että hänen kirjallisessa työssään.  Hän ymmärsi taidetta ja nautti siitä."  (s. 347)

"Malmivaaran luonteeseen kuului myö leikillisyys, huumori. Heränneiden parissa tapaa yleensä leikkisiä, huumorintajuisia ihmisiä. Sellaisia olivat myöskin Rosendal ja Malkamäki, varsinkin jälkimäinen. (s. 354)

Tammikuun 12.  1922 Wilhelmi Malmivaara menehtyi sairauden murtmana diakonissalaitoksella. Wilhelmi Malmivaaran ruumis kuljettiin Lapualle - sankat joukut herännyttä kansaa oli Lapuan asemalla vastassa.  Wilhelmi Malmivaara on haudattu Lapuan hautausmaalle.


Aukusti Oravala: Wilhelmi Malmivaara: elämä ja elämäntyö, Herättäjä ja WSOY, 1929
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupungin kirjasto






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti