torstai 8. joulukuuta 2016

Sanansa mittainen

Sanansa mitttainen romaani kuvaa ikääntyneen kirkkoherran työtä ja ajatuksia elämän laitapuolen ihmisten parissa pikkukaupungissa.

Pappi kipuilee ihmisten välinpitämättömyyden  ja avuntarpeen poluilla.  Hän kulkee pitkin kaupungin katuja ja laitamia koiransa kanssa kohdaten alkoholisoituneita miehiä - osa tutuksi tulleita. Välillä hän vie heitä "hotelliinsa"  jossa miehet saavat pesun, puhtaita vaatteita, ruokaa ja yösijan sisar-hennon avulla - ilmeisesti hän on diakoniasisar. Sisar-hento nimitys vähäsen hymyilyttää, sillä tämä nainen on toisinaan hyvin ronskikin pitäessään järjestystä miehille.

Jorma Kauko oli pappi, joka kirjan takatekstin mukaan työskenteli muutamia vuosia vankilassakin. Kirjan tekstistä näkyy papin ammatti ja tuntemus päihderiippuvaisten ihmisten elämästä.

Miesten kohtalot kuvataan raadollisesti ja moni kirjan henkilöistä kulkee matkansa päähän traagisin päätöksin.  Romaanin pappi ei tunne armoa eikä sääliä miesten sukulaisten kohtaamisissa - perhetragediat paljastuvat karuin sanoin tarinan edetessä.

Pappi ja hänen poliisi- ja koulumiesystävänsä viettävät aikaa papin piilopirtillä - kalastaen, saunoen, pohtien elämän kulkua hiljaa istuen takkatulen äärellä.  Kolmen miehen parissa on myös ollut toisinaan herkkä entinen opettaja Arvid, joka on kulkeutunut yhä syvämmälle alkoholin syövereihin. Häntä kuvataan siististi pukeutuvaksi, oman kodin omistavaksi ja musikaaliseksi. Arvid ei jaksa, vaan päättää elämänsä eräänä talvisena iltana...  Arvidia ei pelasta musiikki eikä viulunsoitto ihmisten keskuudessa.

Jorma Kauko kuvaa romaanin papin työtä toisenlaisella tavalla, mitä olen aikaisemmin lukenut pappishenkilöistä romaanihenkilöinä tai elämäkerroissa - ehkä hän kuvaa kuitenkin inhimillisemmin, ilman hymistelyjä ja sitä luuloa, että papin pitäisi aina olla rauhallinen, vaikka vastassa olisi minkälainen raaka, välinpitämätön ihminen.  Saako pappi näyttää tunteensa - kielteisetkin?  Tuskin entisajan papitkaan ovat olleet kovin lempeämielisiä.  Romaanin pappikin kieltäytyy antamasta viimeistä ehtoollista isälle, joka teki väärin poikaansa kohtaan ja hylkäsi hänet. Pojan isä pitää viimeiseen asti oman päänsä,  vielä kuolinvuoteellakaan - isä haluaa vain kunniallisesti lähteä....  katumatta mitään, ilman anteeksipyyntöjä....

Romaanin papin hengellistä elämää ei kuvata paljon, mikä aluksi ihmetytti, mutta tarinan aihe ei olekaan papin elämä, vaan se mitä näille laitapuolen ihmisille tapahtuu. Jokin tarinan loppupuolen joulunajan kuvauksissa kosketti -  joulun jälleen lähestyessä.  "Hotellin" asukkaiden yksinkertaiset ja omalla tavalla hartaat joulunvietot toivat pienen toivon näiden ihmisten elämään - vielä on toisia ihmisiä jotka jaksavat välittää.

Jorma Kauko: Sanansa mittainen, Herättäjä-Yhdistys, 1976
Kansi ja suojus: Tapani Aartomaa
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti