perjantai 29. joulukuuta 2017

Kristilliset joululehdet

Minun jouluperinteisiin kuuluu kristillisten joululehtien lukeminen. Tänä vuonna aloitin jo jouluviikon alussa lehtien lukemisen.  Esittelen tässä vuoden 2017 joululehdet ja niistä poimin minua eniten koskettaneet artikkelit.
Hyvä Sanoma 12/2017

Hyvä Sanoma on kristillinen aikakauslehti, joka ilmestyy kerran kuukaudessa.  Lehteä julkaisee Hyvä Sanoma ry, joka on helluntaiseurakuntien kotimaanjärjestö.  Lehden kustantaa Aikamedia, joka on keskisuuri kristillinen mediatalo, jolla on yli sadan vuoden kokemus kristillisten lehtien, kirjallisuuden ja musiikin kustantamisesta.  Aikamedian omistaa Hyvä Sanoma ry.

Lapsuuden joulut eivät unohdu : kantelisti Ida Elina nauttii joulurauhasta s. 14-17
Sotaorvot jättivät Suomeen tunnetaakan: Eeva Riutamaa tutki evakkolasten kokemuksia s. 38-41

Jouluaatto

Jouluaatto on Suomen Vapaakirkon joulujulkaisu.  Lehden kustantaa Päivä Osakeyhtiö, joka on  vuonna 1962 Hämeenlinnaan perustettu kristillinen kustantamo.  Kustantamon omistavat Suomen Vapaakirkko ja sen yhteisöt.

Vishal Mangalwadi, tietäjä idästä, ja Kirja, joka muutti maailmasi s. 18-20
Yli 180 000 asiakkaan matkatoimistomies s.  21-25

Joulusanoma

Joulusanoma -lehden julkaisee Suomen Raamattuopiston Säätiö, joka on  Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen sitoutuva itsenäinen kristillinen järjestö, jonka tarkoitus on julistaa evankeliumia, opettaa Raamattua, tarjota ihmisille hengellinen koti ja tukea lähetystyötä.

Ida ja Lauri Bois: Suhde on suurin kiitosaihe s. 24-27
Siiri Rantanen muistaa ensimmäiset suksensa s. 34-37

Joulun Aika

Joulun Aika -lehteä julkaisee  Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, joka vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterialisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena on toteuttaa Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä lähellä ja kaukana.  Joulun Aika -lehden kustantaja on Kustannus Uusi Tie Oy, joka on Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen yhteydessä toimiva kustannusosakeyhtiö, joka julkaisee kristillisiä lehtiä, kirjoja ja äänitteitä.

Pyhä laulu soi taivaassa ja maan päällä s.  20-22
Mikael Agricola - Raamatun käännöstyömme uranuurtaja s. 28-29

Joulun Sana

Joulun Sana -lehden kustantaa Karas-Sana Oy, joka on Kansan Raamattuseuran kustannusyhtiö. Kansan Raamattuseuran Säätiö (KRS) on luterilaisen kirkon piirissä toimiva valtakunnallinen evankelioimisjärjestö.

Ilona ja valona maailmassa  s. 24-25
Joulukuusi ateljeessa s. 26-27

Joulun Valo

Joulun Valo on Evankelinen Lähetysyhdistys ELY ry:n joululehti.  Evankelinen lähetysyhdistys - ELY ry:n juuret ulottuvat Suomen ev.lut. kirkon kirkolliskokouksen 1986 tekemään päätökseen avata pappisvirka myös naisille.

Suomi ei olisi Suomi ilman Lutheria s. 10-12
Joulun enkelit s. 13-15
Evankelisuuden juurilla s. 18-20

Kultalyhde

Kultalyhde -lehden kustantaa Aikamedia, joka on keskisuuri kristillinen mediatalo, jolla on yli sadan vuoden kokemus kristillisten lehtien, kirjallisuuden ja musiikin kustantamisesta.  Aikamedian omistaa Hyvä Sanoma ry.

Talven valot ja varjot s. 34-37
Joulumerkit viestin välittäjinä s. 38-39
Nina joulutunnelmissa s. 46-47

Talvikukkia

Talvikukkia -lehteä julkaisee Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys SLEY.   Lehden kustantaa Sley-Media Oy.  Kristillisten kirjojen kustantaminen ja levittäminen oli eräs merkittävimmistä syistä Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) perustamiselle vuonna 1873. Yhtiömuotoista toiminta on ollut vuodesta 1977. Yhtiö oli nimeltään SLEY-Kirjat Oy vuoteen 2005 asti, jolloin nimeksi muutettiin Kustannus Oy Arkki. Sleyn kustannustoiminta järjestettiin uusiksi vuoden 2009 aikana. Sleyn hallitus päätti laaja-alaiseksi muodostuneessa kirjatuotannossa keskittää voimavaroja vain yhdistyksen kannalta keskeisiin niteisiin. Tästä käynnistyneiden neuvottelujen seurauksena Kustannus Oy Arkki myytiin yhtiön kolmelle työntekijälle. Sleyn lehti- ja muuta kustannustoimintaa varten Arkin korvaajaksi perustettiin Sley-Media Oy 30.6.2009. Yhtiö on kokonaan Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry:n omistuksessa.

Joulukirja. Martti Lutherin ajatuksia joulun sanomasta s. 14-15
Tämä meille luvattiin - tämä meille annettiin s. 16-18


Talvikynttilät

Talvikynttilät -lehteä julkaisee Herättäjä-Yhdistys,  jonka  tarkoitus on sääntöjensä mukaan toimia ”hengellisen elämän hoitamiseksi rohkaisten ihmisiä elämään kristittyinä”. Järjestö toimii Raamatun, Suomen evankelis-luterilaisen tunnustuksen ja kirkkojärjestyksen mukaan herännäisyyden hengessä.

Himmelin suurlähettiläs s. 20-23
Mieluisin joululaulu s. 27-29

Tulkoon Joulu

Tulkoon Joulu on Suomen Lähetysseuran joululehti.  Suomen Lähetysseura  pitäytyy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustukseen, kirkkojärjestykseen ja kirkon tekemiin linjauksiin.

He lähtevät laulamaan s. 6-11
"Runoni ovat syntyneet luottamuksesta" s. 14-17
Paljon muutakin kuin satusetä s. 46-48


torstai 21. joulukuuta 2017

Sinisilmät

Joulukuun lukupiirikirjamme oli Markku Keisalan Sinisilmät. Lapuan kirjastossa kokoontuu kaksi lukupiiriä.  Kirjaklubi on avoin kaikille, mutta jotenkin vain eri-ikäiset naiset ovat löytäneet tämän lukupiirin. Ehkä syy on se, että toinen lukupiiri on nimeltään Äijien lukupiiri.  Vuoden viimeiseen lukupiiriin oli tarkoitus kokoontua ensimmäistä kertaa yhdessä, mutta äijät sitten unohtivat että, on yhteinen kirja, vaikka ehdotus tulikin heiltä :D No, ihan hyvän kirjan ehdottivat ja saimmehan me tästäkin hyvän keskustelun aikaan ilman äijäpiiriläisiäkin :)

Markku Keisala on kirjoittanut kaksi dekkaria, joista ensimmäinen on nimeltään Aika ei anna anteeksi (Mediapinta, 2007).  Tämänkin kirjan tarina vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Sinisilmät -rikosromaanin tarina kulkee osaksi Lapualla.  Vetten kuljettamana lapualaisena miljöökuvaus patruunatehtaineen ja historiakuvauksineen on uskottava.

Tarinan historiallinen kuvaus tuo hiukan uuttakin tietoa ja katsantokantaa sodan aikaan – saksalaisiin sekä suomalaisten ja saksalaisten jälkeläisiin.

Murhan syyllinen oli aika hyvin ennakoitavissa, mutta ihan jokaista käännettä ei osannut ennustaa.
Dekkariksi kirja oli mukavan helppolukuinen ja silti riittävän jännittävä, että kiinnostus lukea eteenpäin pysyi.

Rikoksen lomassa oli hiukan romantiikkaa ja huumoriakin.

Sinislmät -rikosromaanin ovat myös lukeneet

Ja kaikkea muuta
Kirsin kirjanurkka
Lukutoukan kulttuuriblogi
P.S. Rakastan kirjoja


Markku Keisala: Sinisilmät, Reuna Kustannus, 2015
Mistä hankittu: lainattu Kauhajoen kaupunginkirjasto

Metsämieli - luonnollinen menetelmä mielentaitoihin

Metsä ja puut ovat minulle olleet jo lapsuudessa tärkeitä.  Lapsuudenkodin pihan koivut, lehtikuuset, hopeapajut ja isoisäni istuttama mänty tontin nurkassa ovat minun voimapuitani. Osa puista on jouduttu vanhuuttaan kaatamaan, mutta muistot näistä puista kulkevat sydämessäni.

Maaseudulla lapsuuteni ja nuoruuteni viettäneenä leikit ja kävelyt lähimetsissä ovat olleet lakeuden peltojen äärellä kasvaneelle satumetsien mielikuvista, teini-ikäisen mystistä metsän taikuutta ja voimavaraa, joskus jopa sydänsurujen lohdutusta.

Lapsuudenkuviani 1970-luvulta


Metsämieli – luonnollinen menetelmä mielentaitoihin kirja on juuri minulle tehty voimavarakirja. Kirjan metsämieliharjoituksia en vielä ole ehtinyt kovin montaa tehdä. Tänä syksynä olen ehtinyt metsään niin harvoin….

Kirjasta on julkaistu nyt myös oiva pokkariversio, joka on helpompi ottaa reppuunkin mukaan metsässä samoillessaan. Tässä pokkariversiossa on yhteisniteenä siis kaksi ilmestynyttä Metsämieli-kirjaa.

Sirpa Arvonen kirjoittaa Lukijalle-osiossa:

Metsämieli-menetelmä perustuu käyttäytymistieteistä, sosiaalipsykologiasta ja kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta hyödynnettyyn tietoon sekä pitkään kokemukseeni valmennustyöstä” (s. 9)

Kirjassa on ihania pieniä siemenharjoituksia, joilla pääse hyvin alkuun.  Aina ei tarvitse lähteä metsään, vaan voi saada metsämielivoimaa luontokuvakirjoista tai miettimällä millainen on minun luonnon mielenmaisemani.

Siemenharjoituksista voi edetä sitten taimiharjoituksiin, kuten Tunteiden tuuletuskävelyyn tai vaikka risujumppaan.

Kirjasta löytyy myös puuharjoituksia, kuten muutostuumailuja ja haastemäkiä.

Metsämieli-harjoitukset on kätevästi numeroitu eri värein siemen-, taimi- ja puuharjoitusten mukaan kirjan etuliepeessä. Kellertävät ovat siemenharjoituksia, vihreät taimiharjoituksia ja ruskeat puuharjoituksia.

Metsämieli-menetelmä perustuu luonnossa itsestään syntyvien hyvinvointivaikutusten sekä käyttäytymistieteisiin pohjautuvien hyvinvointiharjoitusten yhdistämiseen.” (s. 35)

Metsämielen askeleet:

1. Altistu luonnolle
2. Herkisty aistimuksille ja havainnoi metsää
3. Ole läsnä metsähetkessä
4. Tunne kokonaisvaltainen rauhoittuminen ja rentoutuminen
5. Anna metsän selkeyttää ajatuksiasi ja tunteitasi
6. Hyödynnä metsäisiä ajatuksiasi. Suunnittele, arvioi ja suuntaa eteenpäin
7. Lataudu ja energisoidu

(s. 39)

Aion ehdottomasti ostaa myös tuon toisen kirjan Metsämieli – kehon ja mielen kuntosali, Metsäkustannus, 2015 sekä yhteisniteenä tehdyn pokkariversion, joka on helpompi ottaa mukaan metsäretkille.

Metsämieli-menetelmän nettisivuilta löytyy mm. tietoa Metsämieli-kursseista ja Metsämieli-ohjaajista.

Sirpa Arvonen: Metsämieli - luonnollinen menetelmä mielentaitoihin, Metsäkustannus, 2014
Ulkoasu ja taitto:  Laura Noponen
Mistä hankittu: ostettu Herättäjän Kirjakauppa, KIPA-kirjakauppa

Elämän rikkautta, armon lämpöä

Eeva Eerolan hartauskirjoja olen lukenut aikaisemminkin.  Elämän rikkautta ja armon lämpöä ostin itselleni tänä vuonna.  Ulla Vehviläisen  kukkamaalaukset tekevät kirjasta kauniin herkän.

Kirjan ensisivulla on onnitteluteksti Sinulle juhlapäivänä. Kirja sopii siis merkkipäivälahjaksi, mutta se voi olla myös lahja itselle – juhlapäivä voi olla milloin vaan, kun elämässä tapahtuu jotain suurenmoista. Se voi olla myös lahja ystävälle tai muulle läheiselle – kiitokseksi, kun olet olemassa ja välität, ja minä välitän sinusta.

Tekstit ovat kuitenkin enemmän suunnattu jo elämää eläneelle – keski-iän kynnyksellä oleville ja varttuneen iän saavuttaneille.

Armon lämpöön, luottamuksen varaan -hartausteksteissä on juuri sitä Jumalan rakkautta ja armoa, jota minäkin kaipaan ja ikävöitsen elämääni.

Valo matkallamme -hartausteksteistä nousee valo elämän varjoista. Uskon ravinto ravitsee minunkin elämän nälkäni.  Kiitollisuutta tunnen Jumalan hyvyydestä.

Meitä kannetaan – hartaustekstit kuvaavat miten Jumala suojelee ja kantaa meitä läpi elämän.

Vielä on monta Eeva Eerolan kirjaa lukematta:

Herra on minun paimeneni, Kirjapaja, 1999
Hän pyyhkii silmistään kyyneleet: sanoja surussa, Kirjapaja, 2005
Hänessä me elämme, Herättäjä-Yhdistys, 1990
Ihmisessä sanoma: runoja, Herättäjä-Yhdistys, 1988
Jumalan tulet, Herättäjä-Yhdistys, 1996
Katsokaan taivaan lintuja, Kirjapaja, 2004
Kivestä kasvaa kukka: romaani, Kirjaneliö, 1994
Niin kuin päiväsi, niin olkoon voimasi, Kirjapaja, 2006
Olet lähellämme, Herättäjä-Yhdistys, 1994
Pilvet pihan yllä: romaani, Kirjaneliö 1993
Rentukkajoki: romaani, Kirjaneliö 1995
Sillä sinun on valtakunta, Kirjapaja, 2002
Sinun armosi on avara kuin taivas, Kirjapaja 2001
Turvallisella mielellä: selkokielinen hartauskirja, 2013
Vahva turva: postilla, Kirjapaja 2009


Eeva Eerola: Elämän rikkautta, armon lämpöä, Herättäjä-Yhdisty ja Kirjapaja, 2015
kuvitus: Ulla Vehviläinen
Kannen kuva: Ulla Vehviläinen
Mistä hankittu: ostettu Herättäjän Kirjakauppa, KIPA-kirjakauppa

Oletteko te koskaan tulleet ajatelleeksi? Juha Ikolan ajatuksia armosta ja elämästä

Lapualainen pappi Juha Ikola täytti huhtikuussa 70 vuotta.  Juha Ikolan ystävät julkaisivat hänestä kirjan, joka oli ilo lukea, vaikka Ikolan pappi ei olekaan minulle niin tuttu pappi kuin monelle muulle lapualaiselle.  Kirjan on toimittanut niin ikään lapualainen Teppo Ylitalo, tutkija ja kotiseutuaktiivi.

Ostin kirjan jo keväällä ja sen yhtenä viikonloppuna lueskelin lähes yhdeltä istumalta – nykyisin harvemmin maltan/ehdin lukea samaa kirjaa loppuun saakka, johtuen keskeneräisten lukupinojeni, on vain niin monta upeaa kirjaa, jotka tahtoisin lukea….

Valokuvia kirjassa on vuosikymmenien varrelta – Juha Ikolan lapsuudesta, nuoruudesta ja luonnollisesti papin työstä. Noita kuvia sitten katselin silläkin silmällä, josko tuo lapualaassyntyynen mieheni olisi ollut jossakin riparikuvassa, vaan ei nyt osunut kohdalle. Eräs kaunis yksityiskohta kirjassa on sivujen numerointi, johon on oivallisesti otettu kuvaksi virsitaulu.



Kirjan nimi ”Oletteko te koskaan tulleet ajatelleeksi?” on tullut Juha Ikolan siitä, että hän on usein aloittanut saarnan tai puheen jollakin kysymyksellä. Kirjan tekstit on koottu hänen saarnoistaan ja puheistaan, joista näkyy tämän eteläpohjalaisen ja lapualaisen yhteisön ajankuva ja historia.

Herättäjän Kirjakaupassa kohta parisen vuotta työskennelleenä olen saanut tutustua lähemmin lapualaisiin ihmisiin ja yksi heistä on Juha Ikola.  Hänen lempeä ja humoristinenkin tapa kohdata ihmisiä on jäänyt minunkin mieleeni.

Tämän kirjan tekstien äärelle palaan uudelleen ja valokuvatkin näyttävät lapualaista historiaa papin näkökulmasta.

Kirjassa on 9 lukua: Juuret, Kapina ja vastavallankumous, Nuorisopappi, Jengi, Aikuistumisia, Lapuan tuomiorovasti, ”Herra, älä anna minun tottua”, Kaikkien kirkko ja Eilen, tänään ja iankaikkisesti.  Jokaisen luvun alussa Juha Ikola kertoo elämästään.

Kerron muutamalla sanalla, mitä minulle jäi mieleen kustakin luvusta:

1. Juuret

Lapuan Herättäjäjuhlat 2014 – minun ensimmäiset herättäjäjuhlat, enpä silloin osannut aavistaa, että jo parin vuoden päästä olisin töissä Vantaan Herättäjäjuhlilla… nyt jo innolla odotan Tampereen Herättäjäjuhlia.

Lapsuuden joulut, pyhäinpäivän merkitys ja ihmisen elämänkaari kaikkine synteineen.

2. Kapina ja vastavallankumous

Itsenäisyyspäivä ja sota-aika. Juuri nyt Suomen täyttäessä 100 vuotta käy mielessä ne historian sotaisat arvet, minkä kautta kotimaani on itsenäiseksi tullut.

Oma elämän valinnat, lasten kasvatus – miten olen itse elämässäni onnistunut tähän mennessä, viittäkymmentä lähestyvänä aikuisena ja kahden aikuistuvan lapsen äitinä?

3. Nuorisopappi

Ihana katsella 70-luvun kuvia ja lukea saarnatekstiä oman lapsuuteni vuosikymmeniltä.  Tässä osiossa on hauskoja saarnoja, kuten ”Onko teillä aina ollut riittävästi barbeja?”  Miten onnellisuuteen lapsena riittääkin monesti niin vähän, nuorena jo alkaa vaatimaan enemmän ja aikuisena toisinaan masentuu, kun onnellisuutta ei vain tahdo löytyä…. Kunnes jonain päivänä ymmärtää elämän onnellisuuden löytyvän niistä pienistä murusista.

4. Jengi

Hellyttävää lukea miten Juha Ikola tapasi vaimonsa Annikan ja miten se papin elämä sujui Lapualla.

Lapsenusko – millainen se minulla oli… vieläkö löydän sen sisältäni…

Lapuan Herättäjäjuhlien aattoseurojen saarna – pohojalaanen marajaminen eli itkeminen.  Minen marise ja kuitenkin mua itkettää… älä aina maraja, sitäki on tullu kuultua ja itteki on syyllistyny sellaasta toiselle sanomahan….

Tässä osiossa on hauskoja tapahtumia Juha Ikolan perhe-elämästä, kuten lipputangon siirtäminen ja se kun Juhan vaimo hinasi autolla ruohonleikkurin korjaamolle ja Juha istui ruohonleikkurin kyydissä….

5. Aikuistumisia

Millainen uskonto on ollut ja millainen se on juuri tänään? Millainen on evankelis-luterilainen kirkko 2010-luvun loppupuolella, lähestyessämme 2020-lukua? Millainen olla kristitty tässä maailmassa?

6. Lapuan tuomiorovasti

Tiistenjoen kyläkirkko – esiinnyin parisen vuotta sitten Lapuan lausujien kanssa tässä kirkossa, se oli ensivierailuni tähän kauniiseen puukirkkoon.

Ihannemaailma – millainen se olisi, voisiko sellaisen löytää tai tehdä vai muuttuvatko ihanteemme vuosien varrella?

7. ”Herra, älä anna minun tottua”

Perinteiset kesän Peltoseurat ovat minulla vieläkin kokematta, ehkä ensi kesänä rohkenen ne etsiä peltojen keskeltä, murehtimatta miten sinne pääsen – autolla vaiko pyörällä…

Niin me pohojalaaset osatahan tinttaalla eli kiukutella vaikka mistä – olimma sitte lapsia tai aikuisia.
Onko teillä mitään liikaa? Tavaranpaljoutta, turhien asioiden kantamista ja syyllisyyden taakkoja.

8. Kaikkien kirkko

Seinäjoen Herättäjäjuhlat – näillä juhlilla en minä vielä käynyt, enkä tuolloin 2009 ollut millään tavalla kiinnostunut körttiläisyydestä, päinvastoin.  Miten vääränlaiset ennakkoluulot minulla olikaan vakavamielisistä heränneistä… he (minäkin?) ovat paljon muutakin, lempeyttä, huumoria, lähimmäisen välittämistä, avarakatseisuutta ja elävää uskoa.

Uskon perustus – yhteys Jumalaan, yksin armosta.

9. Eilen, tänään ja iankaikkisesti

Elämän erityisimmät hetket…. Onnellisimmat ja ne raskaimmat…  monia niistä on vielä tulossa, näin toivon ja näin pelkään…


Teppo Ylitalo (toim.): Oletteko te koskaan tulleet ajatelleeksi? Juha Ikolan ajatuksia armosta ja elämästä, Juha Ikolan Ystävät, 2017
Ulkoasu ja taitto: Päivi Kultalahti
Mistä hankittu: ostettu Herättäjän Kirjakauppa, KIPA-kirjakauppa

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Katseleminen : mietiskelyä Ignatius de Loyolan Hengellisten harjoitusten äärellä

Parisen vuotta sitten luin Anthony de Mellon teoksia ja yksi niistä löytyy omastakin kirjahyllystäni, joka on nimeltään Katseleminen: mietiskelyä Ignatius de Loyolan Hengellisten harjoitusten äärellä.  Tämän kirjan äärelle palaan aina silloin tällöin, kun kaipaan rauhallista hiljaisuuden hetkeä kirjallisuuden parissa.

Jostain syystä tästä kirjasta en olekaan vielä kirjoittanut kirjablogissani. Huomasin myös että, minulla on lukematta vielä Kuuletko linnun laulun? Tyhmyyden filosofiaa/Yhden minuutin filosofiaa ja Uudistuminen.

Katseleminen -teoksen on suomentanut Jaakko Heinimäki.  Suomentajan esipuheessa hän kirjoittaa:

Kirja on ensimmäinen aiemmin julkaisemattomia tekstejä sisältävä teos de Mellolta yli viiteentoista vuoteen. Sen lähtökohtana on kristillisen kirjallisuuden klassikkoon, Iganitius de Loyolan 1491-1556) Hengellisiin harjoituksiin perustuva ignatiaaninen retriitti. Katseleminen perustuu de Mellon opetuspuheisiin retriittiohjaajien koulutuksessa

Johdannon on kirjoittanut kirjan toimittajat Gerald O´Collins, Daniel Kendall ja Jeffrey Labelle. He ovat jesuiittapappeja (SJ – Society of Jesus).

Anthony de Mellon luennot ovat vuodelta 1975. Hän kuoli vain 55-vuotiaana vuonna 1987 – kolmekymmentä vuotta sitten.

Poimin tähän minulle tärkeitä kohtia tällä hetkellä: 

Ensimmäinen luku – Alkuperuste ja pohja

De Mello selittää Jumalan ainutlaatuisuuden merkitystä.   Hän mainitsee tekstissään Thomas Mertonin teoksen, jonka Heinimäki on suomentanut nimellä Katseleva rukous. Teosta Contemplative Prayer ei ilmeisesti ole suomennettu.  Löysin muita mielenkiintoisia Thomas Mertonin teoksia ja päiväkirjoista tehdyn kirjan.

Thomas Merton – Patrick Hart – Jonathan Montaldo: Hiljainen elämä: Thomas Mertonin päiväkirjat, Basam Books 2005
Thomas Merton: Tie sisäiseen todellisuuteen, Kirjaneliö, 1992
Thomas Merton: Ajatuksia yksinäisyydessä: hengellisestä elämästä ja ihmisen yksinäisyydestä Jumalan edessä, Kirjaneliö, 1989
Thomas Merton: Hetkien kirja, Basam Books, 2014
Jim Forest: Aitoon elämään: matkalla Thomas Mertonin kanssa, Kirjaneliö 1995

Kappaleen lopussa on Raamatun tekstejä alkuperusteeseen ja pohjaan, joiden myötä alkaa retriitin ensimmäinen harjoitus.

Toinen luku – Syntisyytemme

Maailman kaikki tuska johtuu synnistä ja itsekkyydestä. Ja jollemme käy käsiksi syntiin ja itsekkyyteen, käsittelemme pelkkiä oireita.” (s. 43)

Kolmas luku – Katumus

Ensimmäisen viikon hedelmät: synnin sureminen, kyynelten lahja, voimakas Jumalan kaipuu, oman syntisyyden kokeminen yhdessä Jumalan rakastavan hyvyyden kanssa, täydellinen avaramielisyys

Omantunnon tutkiskelu

… tarkoitus on saada selville, mikä tarvitsee korjaamista” (s. 64)

Ensimmäisen viikon menetelmä ja vaarat
- Psalmit
- Benediktiininen tapa rukoilla, lecto divina

Vaarat
- Valesyyllisyys
- Kieltäytyminen antamasta itselle anteeksi
- Halu antaa itselleen puhtaat paperit
- Valheellinen arvottomuuden tunne
- Jumalan kokeminen vaatimukseksi eikä lahjaksi
- Halu tukkia Jumalan suu

Neljäs luku – Kristuksen valtakunta

Mielemme ja sydämemme kääntäminen kokonaan Kristuksen puoleen merkitsee ristin ottamista, hänen seuraamistaan, merkityksen tunnistamista kivussa.” (s. 77)

- Lahja olla olematta kuuro Jeesuksen kutsulle
- Ymmärryksen lahja
- Armo seurata Kristusta koko elämälläsi

Erilaiset rakkaudet

Lihallinen rakkaus on rakkautta, joka yllyttää meitä välttämään ruumiillista ja henkistä työtä, kaikkea mikä uuvuttaa ja väsyttää – mukavuudenhaluisuus.

Aistinen rakkaus on sisäisten ja ulkoisten aistien hemmottelua – pakoa ruumiillisesta tuskasta, yksinäisyydestä ja tyhjyydestä.

Maallinen rakkaus kaiken näyttävän, kunnian, maineen ja tunnustusten rakastamista sekä nöyryytysten välttämistä.

Kun me astumme mielikuvituksen avulla Kristuksen elämään, sydämissämme tapahtuu jotakin ja yhtäkkiä huomaamme maistavamme hengellistä lohdutusta.”  (s. 93)

Viides luku – Sisäinen vapaus: Kolme ihmisryhmää

Ensimmäinen ryhmä: kiintymyksestä luopujat, löytääksensä Jumalan ja tietääksensä pelastuvansa, mutta eivät ryhdy toimenpiteisiin ennen kuoleman hetkeä

Toinen ryhmä: Sydämen painopiste Jumalassa

Kolmas ryhmä: Itsensä vapauttajat

Rauhalliseksi tuleminen, rauhan löytäminen – päätökset sydämen vaistolla.

Kuudes luku – Valinnat. Päätösten tekemisestä

Kolme nöyryyden tapaa
- Kuolemansynnin välttäjät
- Syntiä harkitsemattomat
- Alkuperustan ja pohjan omaksuneet

Kolme aikaa
- Jumala panee tahdon niin liikkeelle ja vetää sitä puoleensa, hurskas sielu seuraa
- Lohdutusten ja lohduttomuuden kokeminen
- Syntymisen tarkoitus: Jumalan ylistäminen ja sielun pelastuminen

Seitsemäs luku – Henkien erotteleminen

Hengellinen sielunliike vs. emotionaalinen tunne

Opimme erottelemisen syvällä sydämen syvyyksissä, hiljaisuudessa, viipymällä pitkään Raamatun äärellä ja rukouksessa, sekä kärsimyksessä.”  (s. 128)

Niiden {omat tunteet ja henkien erotteleminen) kahden pitäisi kulkea yhdessä hyvään hengelliseen suuntaan” (s. 137)

Lohdutuksen lajit

Aistinen lohdutus, joka viittaa aistiseen todellisuuteen
Hengellinen lohdutus, jota ei suoranaisesti tunnetta aisteilla tai ruumiillisesti

Kahdeksas luku – Kolmas ja neljäs viikko

Todellinen hengellisyys ottaa huomioon ihmisen koko persoonan. Koko persoona on hengellinen, jopa kohdatessamme empiirisen (kokemusperäisen) minämme tarpeita” (s. 171)

Yhdeksäs luku – Katselu rakkauden saavuttamiseksi

Rakkaus – enemmän tekoja kuin sanoja

Rakkauden tasot
- Mene ja palvele Jumalaa kaikissa asioissa
- Jumalan rakastaminen ja palveleminen kaikissa teoissa


de Mellon Katseleminen teoksesta on kirjoittanut blogissaan:

Onnen tongintaa

Anthony de Mello: Katseleminen:  mietiskelyä Ignatius de Loyolan Hengellisten harjoitusten äärellä , Johnny Kniga, 2010
suomentanut Jaakko Heinimäki
(alkuteos engl. Seek God Everywhere - Reflections On The Spritual Exercises of St. Ignatius, 2010)
Kannen kuva: Valentin Casarsa
Mistä hankittu: ennakkokappale kirjakaupalle


lauantai 18. marraskuuta 2017

Mistä löydän sielun levon ja rauhan? Ukko-Paavon kammarissa

Emeritus kirkkoherra Pentti Simojoki on kirjoittanut kirjasen Mistä löydän sielun levon ja rauhan? Ukko-Paavon kammarissa. En ehtinyt Herättäjäjuhlilta poikkeamaan tänä kesänä Aholansaaressa. Toivottavasti jonakin kesänä sielläkin pääsisin minäkin vierailemaan…

Paavo Ruotsalaisen syntymästä tuli heinäkuussa 240 vuotta ja tammikuussa kuolemasta 165 vuotta.  Olen lueskellut hänestä kirjoitettuja kirjoja ja muutama on keskeneräisenä lukupinossani – josko niistä jotakin vielä tänä vuonna saa luettua loppuun.

Simojoen tänä vuonna julkaistun kirjasen luin jo kesällä ensimmäisen kerran. Tämä käsilaukkuun tai reppuun sopiva kirja olisi yksi kirjoista, jonka haluaisin lukea Aholansaaren rauhallisuudessa.

Mistä löydän sielun ja levon rauhan sopii luettavaksi niin Paavo Ruotsalaisen ajatuksia tuntevalle kuin vasta häneen tutustuvalle – minä lukeudun vielä näihin jälkimmäisiin.

Pentti Simojoki on otsikoinut kirjasen kappaleet Paavo Ruotsalaisen sanoihin:

Koska tietos ja taitos ei anna sielun rauhaa, aseta Vapahtajan kaikkinäkeväisyys ymmärrykses silmäin eteen sisällisen ikävöitsemisen kanssa; äläkä lakkaa tästä kilvoituksesta, ennen kuin saat salaisen ja hiljaisen rauhan Vapahtajalta: nyt tohdin omistaa Kristuksen auttajakseni.”

Näiden sanojen myötä Simojoki selittää mitä Paavo Ruotsalainen on mahtanut tarkoittaa.

Koska tietos ja taitos ei anna sielun rauhaa

Tässä käydään läpi Paavon lapsuutta ja nuoruutta ja jo Ukko-Paavon tarinan tunteneille tuttua Wilcoxin Hunajanpisaroiden lukemista ja seppä Högmanin tapaamista.  Puhutaan siitä ahtaasta portista ja ehkä ne kuuluisimmat sanat: ”Yksi sinulta puuttuu, ja sen myötä kaikki
Ei riitä ”ulkoinen pyhyys” – rukoukset, Raamatun luku, kirkossa käynnit eivät hengelliset laulut, jos sielu on sisältä tyhjä.

Aseta Vapahtajan kaikkinäkeväisyys ymmärrykses silmäin eteen sisällisen ikävöitsemisen kanssa

Jos et taida rukoilla, niin ikävöitse. ”

Jos siinä [Jumalan sylissä] ollessa ei osaa oikein rukoilla, niin kuin kuvittelee Raamatun vaativan, ei löydä mielestään oikeita sanoja, saa vain ikävöidä niillä sanoilla, jotka sisältä itsestään nousevat tai sitten aivan sanoitta.”
(s. 35)

Jos ei osaa eikä jaksa ikävöidäkään, saa vain sairastaa Herralle” (s. 36)

Alkutaipaleen körtille nämä ikävöitsemiset ja sairastamiset ovat hiukan outoja tuntemuksia…. Ehkä minusta ei tulekaan koskaan täysin körttiä….

Äläkä lakkaa tästä kilvoituksesta, ennen kuin saat salaisen ja hiljaisen rauhan Vapahtajalta

Kristillisen elämänarvojen ja opetuksen toteuttamista omassa elämässä… Mitkä ovat minun kristilliset elämänarvot? Mitä kristillisiä opetuksia minä hyväksyn?

Koko elämäni taitanee olla kilvoittelua, kunnes kohtaan Vapahtajan – ja saan hiljaisen rauhan…  vai kohtaanko tämän salaisuuden sittenkin omassa arjessani?

Nyt tohdin omistaa Kristuksen auttajakseni

Omistaessaan Kristuksen auttajanaan ihminen on luopunut itselleen asettamistaan vaatimuksista. Hän pyytää kaikkea Kristukselta ja on kaikessa sen varassa, mitä hänen auttajansa, Kristus, antaa hänelle.” (s. 52)

Viimeisessä kappaleessa Pentti Simojoki kirjoittaa löydöstään Ukko-Paavon kammarissa – Kristuksen sisällisestä tunnosta.

Kirjasta on myös tehty rauhaisa esittelyvideo Ukko-Paavo kamarissa:


Pentti Simojoki: Mistä löydän sielun levon ja rauhan? Ukko-Paavon kammarissa, Herättäjä-Yhdistys, 2017
Kansikuva: Pentti Simojoki
Mistä hankittu: ostettu uutena Herättäjän Kirjakauppa, KIPA-kirjakauppa

Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille


Lainasin kirjastosta parisen vuotta sitten Thomas Wilcoxin: Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille, (Herättäjä, 4. p., 1961) ja vuosi sitten ostin tämän,  voisiko sanoa herännäisyyden klassikkoteoksen Herättäjän Kirjakaupasta. Herättäjä-Yhdistys on tämän vihkosen näköispainoksen viimeksi julkaissut vuonna 2008 (15. painos.) Teoksen on suomentanut Ilona Kares vuonna 1948. (engl, alkuteos: A Choice Drop of  Honey from the Rock Christ or a Word of Advice to all Saints and Sinners, 1787)

Tuija Laine on käsitellyt Thomas Wilcoxia ja Hunajanpisaroita väitöskirjassaan Ylösherätys suruttomille. Englantilaisperäinen hartauskirjallisuus Suomessa Ruotsin vallan aikana. Laine kertoo, että Wilcox on kirjoittanut A Choice Drop of Honey from the rock Christ hartauskirjan 1600-luvun loppupuolella.

Kirjasilta -nettisivustolla on julkaistu lista suomennetuista Hunajanpisaroista. Kirjan nimi on muuttunut vuosisatojen varrella:

Kallihit hunajan-pisarat kalliosta Christuxesta, elikä yxi lyhykäinen manauxen-sana kaikille pyhille ja syndisille (1779)

Thomas Wilcockin Kallihit Hunajan pisarat kalliosta Kristuksesta, eli lyhykäinen waroituksen-sana kaikille pyhille ja syntisille (1845)

Kalliit kalliosta Kristuksesta vuotaneet hunajan-pisarat eli lyhyt varoituksen sana kaikille pyhille ja syntisille (1893)

Tuomas Wilcocks'in kalliit hunajan pisarat kalliosta Kristuksesta, eli, Lyhykäinen varoitussana kaikille pyhille ja syntisille (1901)

Tuomas Wilcocks'in kalliit kalliosta Kristuksesta wuotaneet hunajan-pisarat, eli, Lyhyt waroituksen sana kaikille Pyhille ja Syntisille (1916)

Kristus-Kalliosta vuotaneet hunajan pisarat, eli, Lyhyt varoituksen sana kaikille pyhille ja syntisille (1938)

Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta, eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille
(1933/1948/1967)

Hunajanpisarat -kirjaa on julkaissut: Ev. lut. herätysseura, Herättäjä-Yhdistys, Suomalais-luterilaanen kustannusliike ja Suomen Lähetysseura.

Ev. lut. herätysseura ry:n julkaisema viimeisin Kallis hunajan pisara on vuodelta 2007. He ovat julkaisseet myös kovakantisen kirjasen 2011.  Nämä molemmat ovat tilattavissa heidän verkkokaupasta.

Herättäjä-Yhdistys ry:n julkaisema viimeisin Kallis hunajan pisara on vuodelta 2008 (15.painos) ja tämä kirjanen on tilattavissa Herättäjän Kirjakaupan verkkokaupasta.

Suomalais-luterilaanen kustannusliike toimi Hancockissa Amerikassa ja he julkaisivat Hunajanpisarat 1918.

Suomen Lähetysseura ry:n julkaisema viimeisin Kallis hunajan pisara on luultavasti vuodelta 1975.  Heidän julkaisemaa teosta ei todennäköisesti saa enää uutena, koska sitä ei löydy heidän verkkokaupastaan. Antikvariaateista sitä toki löytyy.

Mikä tekee sitten tästä yli 300 vuotta vanhasta hartauskirjasta yhä kiinnostavan? Onkohan mitään muuta näin suosittua hartauskirjaa, jota olisi painettu englanniksi ja käännetty muillekin kielille vielä 2010-luvullakin?

Mielenkiinnosta aion lukea myös Ev. lut herätysseuran ja Suomen Lähetysseuran julkaisemat Hunajanpisarat – onkohan ne suomennettu kuinka eri tavoin?

Herättäjä-Yhdistyksen Hunajapisarat on melko vanhahtavaa tekstiä, onhan se viimeksi suomennettu 1948. Olisiko aika tätäkin suomentaa uudestaan? Vai onko tämä ”pyhä klassikko”, jonka tekstiin ei parane puuttua? Lukevatko tätä vanhemmat vai nuoret vai kenties molemmat?

Mitä Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille  sitten sisältää:

Kirjanen alkaa Lukijalle -osiolla, jossa Thomas Wilcox kirjoittaa monen sadan vuoden takaa. Voisiko tässä kirjasessa olla suomentajankin terveiset 2010-luvun lukijalle?

Tässä muutama ote, joka minua kosketti:

Jos Herra haluaa siunata lukemisesi, olet seuraavassa tutkielmassa, rakas lukija, havaitseva ikään kuin hiljaisen äänen takanasi sanovan: ”Tämä on tie, vaella sitä niin, ettet poikkea oikealle etkä vasemmalle” (s. 8)

Lukija! Auttakoon hyvä Jumala sinua kokemaan seuraavaa neuvon sanaa, jotta Jumala voisi tehdä sen sinulle hunajalta maistuvaksi, suloiseksi sielullesi ja terveelliseksi luillesi, ja minun sieluni on iloitseva sinun kanssasi.” (s. 10)

Sinä olet tunnustava kristitty ja käytät kaikkia armonvälikappaleita” (s. 11)

Jos olet todella nähnyt Kristuksen, olet nähnyt hänessä pelkkää armoa, pelkkää vanhurskautta, niin täysin rajatonta, että se käy yli kaiken meidän syntikurjuutemme.” (s. 16)

Älä arvostele tehtäviäsi korkein sanoin, vaan nöyrin mielin ja aina Kristukseen katsoen.” (s. 47)

Älä väheksy armonvälikappaleita. Mietiskele ja rukoile paljon.” (s. 54)

Kun tahtoisit rukoilla, etkä voi, ja olet sen tähden masentunut, katso, kuinka Kristus rukoilee puolestasi käyttäen vaikutusvaltaansa Isään sinun hyväksesi.”  (s. 60-61)

Pastori Mika Tuovinen on kirjoittanut blogissaan Hunajanpisaroista.

Myös kirjablogiystäväni Vanha Virsi on lukenut Hunajanpisarat


Thomas Wilcox: Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille, Herättäjä-Yhdistys, 15p., 2008
suomentanut Ilona Kares
(alkuteos engl. A Choice Drop of  Honey from the Rock Christ or a Word of Advice to all Saints and Sinners, 1787)
Kansi: Tapani Aartomaa
Mistä hankittu: ostettu uutena Herättäjän Kirjakauppa, KIPA-kirjakauppa



Katariina

Marisha Rasi-Koskisen romaanin Valheet luin nelisen vuotta sitten kirjablogini alustan Lily-sivuston lukupiirikirjana. Ihastuin ja lumouduin täysin Rasi-Koskisen tekstiin.  Tänä vuonna ostin kirja-alesta hänen esikoisteoksen Katariina. Tässä romaanissakin on myös tuo lumoavan salaperäinen, hauras, koskettava kirjoitustyyli. Katariinan tarina kulkee sisaren, äidin ja isän myötä kohti totuutta.  Katariinan mystinen hahmo aukenee sivu sivulta –  sydän pakahtuen luen, miten Katariinan on käynyt, kuka Katariina oikein on…

Romaanin teksti on toisaalta tajunnanvirtaa ja toisaalta realismia. Näiden kahden sekoitus tarinasta tekeekin kiehtovan.  Miten Katariinan tarina päättynee, se jää hiukan hämärän peittoon – lukija saa päätellä miten tästä eteenpäin elämä jatkuu…

Marisha Rasi-Koskisen Vaaleanpunainen meri: novelleja (WSOY, 2014) ja Eksymisen ja unohtamisen kirja (WSOY, 2017) ovat ensi vuoden kirjaostolistallani ehdottomasti.

Katariinan ovat myös lukeneet:

Kujerruksia (juonikeskustelua)


Marisha Rasi-Koskinen: Katariina, Avain, 2011
Kannen suunnittelu: Satu Ketola
Mistä hankittu: ostettu alekirja Herättäjän Kirjakauppa, KIPA-kirjakauppa






Pyhän kosketus luonnossa: johdatus kristilliseen ekoteologiaan

Luin pääsiäisen aikaan Pauliina Kainulaisen kirjan Missä sielu lepää, ja sen myötä lainasin Kainulaisen toimittaman kirjan Pyhän kosketus luonnossa: johdatus kristilliseen ekoteologiaan.

Voitto Huotari kirjoittaa kirjan esipuheessa:

Ekoteologia voi olla myös lähtökohtien antamista kristillisten yhteisöjen opetuksen ja toiminnan uudenlaisille painotuksille. Koska kristityltä odotetaan osallistumista elämän ja monimuotoisuuden puolustamiseen, hän voi olla sen suhteen vahva vain, mikäli on selvittänyt itselleen vakaumuksensa sisällön ja perusteet.” (s. 12)

Pauliina Kainulainen kirjoittaa johdannossa:

”Pyhän kosketus luonnossa haluaa tuoda tällaisen keskustelun suomalaisten lukijoiden ulottuville, kutsuakseen ihmisiä liittymään keskustelijoiden piiriin. Tässä teoksessa esitellään uusimman teologisen ja filosofisen tutkimuksen antia” (s. 13)

Pyhän kosketus luonnossa jakautuu kolmeen päälukuun. Niistä ensimmäisessä perehdytään aate- ja teologian-historialliseen maaperään, josta nykyinen ekoteologia versoo. ” (s. 15)

Teoksen toisessa pääosassa painottuu hengen ja kokonaisvaltaisen hengellisyyden merkitys ekoteologiassa – kenties enemmän kuin on ollut tavanomaista ainakaan läntisessä teologiassa.” (s. 16)

Kolmannen pääosion tavoitteena on viedä keskustelua kohti konkretiaa eli ekoteologian käytännön sovelluksia” (s. 16)

I Ekoteologian maaperä

Ensimmäinen kirjoitus on Juhani Veikkolan ja se käsittelee kristillisen ekoteologian kehitystä.  Hän mainitsee Rachael Carsonin teoksen Äänetön kevät. Minulle kirja on tuntematon, joten joudun etsimään kirjasta tietoa googlesta. Wikipedian tynkä kertoo, että kirjan kertoo ympäristömyrkyistä – kirja on julkaistu 1962.  Kirja näyttää olevan lainattavissa useammassa Eepos-kirjastossa. Ehkä lainaan tämän kirjan joskus.

Veikkola käsittelee kirkkojen havahtumista ja reaktiota ekologiaan.  1960-luvulla ei ilmeisesti vielä kovin paljon asiasta keskusteltu. 1970-luvulla kirkkojen maailmanneuvosto otti kantaa (jos näin voin maallikkona ymmärtää sanan konsultaatio) ihmisen, luonnon ja Jumala-uskon problematiikkaan.  1980-luvulla aloitettiin ORLE-prosessi (oikeudenmukaisuus, rauha ja luomakunnan eheys).  Vuonna 1991 Suomen evankelis-luterilainen kirkko julkaisi kirjan Ekologinen elämäntapa – Kristillinen uskonhaaste ympäristövastuuseen (Kirjapaja, 1991). 

Maallikkona ja hyvin vähän ekologiaa syvällisemmin pohtineena on teksti täynnä käsitteitä ja asiakokonaisuuksia, jotka menevät ohi ymmärrykseni.

Feministinen vapautuksen teologia?

Eli siis feministinen teologia tulkitsee miesvaltaisen yhteiskunnan arvoihin sitoutunutta Raamattua uudelleen naisen näkökulmasta - tämä kuulosta mielenkiintoiselta.  Lisätietoa voisin lukea seuraavista kirjoista:
 Anni Tsokkinen: Etuoikeutettu sukupuoli? : käsitys auktoriteetista Elisabeth Schüssler Fiorenzan feministisessä teologiassa (Suomalainen teologinen kirjallisuusseura 2008)
Pauliina Kainulainen – Aulikki Mäkinen – Irja Askola: Näen Jumalan toisin : kristinuskon feministisiä tulkintoja (Kirjapaja, 2006)

Vapautuksen teologia pyrkii tulkitsemaan Raamattua köyhien ja valtaa vailla olevien näkökulmasta niin, että se johtaa yhteiskunnan vääristyneiden rakenteiden korjaamiseen.  Tämä onkin jo vaikeampi käsite, ehkä kirja Köyhien Raamattu (Kirjapaja 2010) tai Lasaruksesta leipäjonoihin : köyhyys kirkon kysymyksenä (Atena, 2002) auttaisi minua ymmärtämään enemmän.

Ilkka Sipiläisen kirjoituksessa käsitellään prosessiteologiaa. Tässä vaiheessa maallikkona menen ihan pyörälle päästä näistä kaikista teologia-termeistä…. 
Prosessiteologia on Yhdysvalloissa syntynyt filosofisen teologian suunta, joka on vaikuttanut paljon nykyaikaiseen ekoteologiaan” (s. 45)

Sipiläinen kirjoittaa, että prosessiteologia perustuu kahden alkujaan brittiläisen filosofin, Charles  Harshornen  ja Alfred  North  Whiteadin ajatteluun.  Risto Saarisen ja Riston Uron kirjoittama Jumalakuvakirja (Kirkon tutkimuskeskus 1991) saattaisi olla kiinnostava lukea.

Heikki Huttunen kirjoittaa ihmisen luontosuhteesta ortodoksisessa traditiossa.
Paljon vieraita sanoja kuten ousia, energiai, oikonomia, theoria, diabolos – niiden merkitystä on toki selitetty, mutta minulle nämä ovat ehkä liian vaikeita ymmärtää…
Idän kirkon isien ja äitien etiikka tulee ilmi kahdella tavalla suhteessa luomakuntaan: eukaristisella ja askeettisella. Se etsii ihmisen ainutlaatuista tehtävää Luojan asettamana viljelijänä ja varjelijana, joka ei kuitenkaan ole toisten luotujen yläpuolella, vaan yksi niistä. Eukaristia ja askeesi kutsuvat ihmisten ja eläinten solidaarisuuteen sekä hengen ja aineen harmoniaan.” (s. 87)

Jaakko Hyttinen käsittelee Maa psalmeissa -kirjoituksessaan ekologisen raamatuntutkimuksen taustaa ja trendejä. 
Hyttinen on suomentanut Norman Habelin johtaman tutkimusprojektin The Earth Bible Spirit kuusi ekologista oikeudenmukaisuus periaatetta:
Itseisarvon periaate, Toisiinsa yhteydessä olemisen periaate, Äänen periaate, Tarkoituksen periaate, Vastavuoroisen varjelemisen periaate, Vastarinnan periaate (s. 95)

Jaakko Hyttinen siis käsittelee aihetta Psalmien kautta.  Näille psalmeille (8, 29, 19, 33, 65, 89, 104, 136, 148) tulee uudenlaista merkitystä ja ehkä ne minulle aukenevatkin paremmin.

Jaakko Hyttinen valmistelee väitöskirjaa Vanhan testamentin alalta, tämä kirjoitus on historiallinen rekonstruktio Vanhan testamentin luomiskäsitysten kehityksestä.

Maria Suutala käsittelee ekoteologiaa aatehistorian valossa.

Termi aatehistoria täytynee itselleni selventää:
Aatehistoria tutkii menneisyyden ihmisten uskomuksia, toiveita ja pelkoja – sitä, millaiseksi he ovat mieltäneet yhteiskuntansa, luonnon ja ihmisluonnon. Aatehistorian tutkimuskenttään kuuluvat myös erilaiset ideologiat, käsitteet ja ”-ismit”, kuten liberalismi, sosialismi ja nationalismi. (lähde Oulun yliopisto)

Ekoteologian tehtävänä on paitsi katsoa menneisyyteen ja tiedostaa ajattelun historia, myös suuntautua tulevaisuuteen.”  (s. 113)

Länsimaisen luontosuhteen historia on pohjimmiltaan käsitteiden ”hyvä” ja ”paha” historiaa, jossa suhde luontoon ja eläimellisyyteen on edustanut suhdetta pahaan. Tässä perinteessä korostetaan ihmisen hyvyyttä: paha ei kuulu ihmisyyteen.” (s. 115)

Naista on kuitenkin pidetty eläimellisempänä kuin miestä ja 1600-luvulla jopa kaikista pahimpana eläimenä, kirjoittaa Maria Suutala. 

Aatehistorian jälkeen, Jeesuksen hallitsema uusi kausi, jolloin myös ihmisen suhde luontoon vapautuu ja eheytyy.

Tämän päivän kirkkoa haastavat amerikkalaisvaikuitteinen menestysteologia ja kulutusyhteiskunta. Toisaalta New Age-liike etsii uutta hengellisyyttä ja henkisyyttä kirkon ja kristinuskon ulkopuolelta” (s. 123)

II Henki, maan hengitys

Eero Ojanen kirjoitus Henki, luonto ja ylitajunta on mielenkiintoista pohdintaa, jota minäkin ymmärrän paremmin kuin tämän kirjan aikaisempia teologisempia kirjoituksia.

Ylitajunta ovat siis Ojasen mukaan hyvyys, totuus ja kauneus. Ylitajunta on yhtä aikaa ihmisen mielessä ja sen ulkopuolella oleva rakenne, siis se mikä yhdistää meidät ulkopuoliseen maailmaan.  (s. 136)

Heikki Kotala käsittelee Hiljainen vapautus -kirjoituksessaan Hiljaisuuden liikkeen ekologisia ulottuvuuksia. 

Hiljaisuuden liikkeen vaikutus voidaan tavoittaa ennen muuta uusien hengellisyyden ilmausten sisällöistä: lauluista, virsistä, rukouksista, hartauskirjoista, julistuksen painotuksista ja seurakuntatyön muodoista.” (s. 145)

Suomalainen hiljaisuuden liike elää läheisessä suhteessa luontoon. – Hiljaisuuden retriitit” (s. 161)

Pauliina Kainulainen käsittelee suomalaista ekofeminismiä Maan pyhyys ja metsämystiikka -kirjoituksessaan.

Mitä voisi olla suomalainen ekofeministinen teologia, kysyy Pauliina Kainulainen.

Suomalaisessa kulttuurissa on säilynyt piirteitä, jotka edelleen – kännyköiden aikaudellakin – ylläpitävät kiinteää luontoyhteyttä. Metsä on monille paikka, jossa levoton mieli rauhoittuu.  Metsään liittyy paitsi suuria taloudellisia arvoja myös merkittäviä henkisiä ja hengellisiä arvoja. Monelle metsä on ensisijainen hiljentymisen ja pyhän kokemisen paikka.”  (s. 175)

Suomalainen runoilijateologi Anna-Maija Raittila on luonut rikkaan kuvaston jumalametaforia, jotka nousevat syvästä rakkaudesta puihin, lintuihin, varpuihin ja kukkiin” (s. 179)

Teuvo Laitila kirjoittaa eläinteologiasta – kohti rakastamisen viisautta ihmisen ja eläimen suhteessa.

Eläintä ei kristillisessä ajattelussa ole yleensä pidetty Jumalan kuvana, vaikka se tavallisesti onkin tunnustettu osaksi Jumalan luomistyötä, luomakuntaa.” (s. 191)

Kirjoituksessa puhutaan ihmisen ja eläinten suhteesta, joka on valta-vihasuhde.  Ovatko kaikki eläimet meille ihmisille vain omaisuutta? Villit eläimetkin? Minua tämän hämmentää, vaikka ymmärrän, että erityisesti lemmikkieläimet saavat/joutuvat elämään ihmisten elämän mukaan - toisille eläimille se tarkoittaa välinpitämättömyyttä, toisille eläimille se on mahdollisimman hyvää ja virikkeellistä elämää.

Pauliina Kainulainen ja Yrjö Sepänmaa ovat kirjoittaneet teoksen Ihmisten eläinkirja:  muuttuva eläinkulttuuri (Gaudeamus, 2009)
Elisa Aalto ja Sami Keto ovat toimittaneet teoksen Eläimet yhteiskunnassa (Into, 2015)

III Konkreettisia askelia

Seppo Kjellberg kirjoittaa Toivonvihreästä kaupungista artikkelissaan Ympäristöteologian merkitys kaupunkiekologialle.

Kaupunkisuunnitteluun vaikuttavista ihmisistä monilla on uskonnollinen vakaumus. Uskonnollisen kokemuksen ja vakaumuksen kautta ihminen hahmottaa elämälleen merkityksen ja sitä kautta rohkeuden elää – siis toivon.” (s. 209)

Tavoittelemisen arvoinen kaupunki on keskeisesti vuorovaikutukseen perustuva, tilanteen mukaan rakenteitaan korjaava, luontoa rakastava, armosta elävä ihmisten ja muiden eliöiden symbioottinen, kaikkia osapuolia hyödyttävä yhteisö.” (s. 215)

Timo Heleniuksen artikkelissa puhutaan luterilaisen kirkon ympäristötyöstä.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ympäristötyö pyrkii luterilaisen näyn mukaisesti elämässä toteutuvaan rukoukseen. Ekologiseen työhön tarttuminen silloittaa uskon ja elämän yhteyttä ohjaamalla Luojaan ja luomakuntaan kohdistuvaan rakkauteen.” (s. 220)

Luomakunnan sunnuntai korostaa Jumalan sanallaan luoneen kaiken olevan ja ylläpitävän sitä. Sunnuntain toinen eettisesti velvoittava sanoma on, että ihmisellä on luomisesta johtuva kahtalainen tehtävä: viljellä ja varjella luomakuntaa sekä toimia tuhon voimia vastaan.” (s. 225)

Luomakunnan sunnuntaita vietetään jonakin touko-lokakuun sunnuntaina. (lähde: Evankeliumikirja ja Kirkkovuosi)

Ville Kiiveri kirjoittaa vihreästä patriarkasta ja ortodoksisesta ympäristötyöstä.  Hän käsittelee artikkelia RSE (Religion, Science and Enviroment) -symposiumeiden kautta.

Reijo E. Heinonen käsittelee komplementaarista uskonteologiaa eli miten uskojen erilaiset luontokäsitykset voisivat täydentää toisiaan.

Luontokäsitystä tarkastellaan juutalaisuuden, islamin, hindulaisuuden ja buddhalaisuuden luontosuhteen kautta.

Kiinnostus kristilliseen ekoteologiaan lisääntyi Pyhän kosketus luonnossa -teoksen myötä. Paljon jäi vielä asioita, joita en ymmärrä, ehkä minun tietotaidollani ei kaikki selvinnekään - teologia minusta koskaan tuskin tulee...

Luettavaksi lainaan myöhemmin myös:

Pauliina Kainulainen: Metsän teologia (Kirjapaja, 2013)
Topi Linjama - Pauliina Kainulainen: Kohtuus vaarassa: onnen aikoja rajallisella planeetalla? (Kirjokansi, 2015)


Pyhän kosketus luonnossa: johdatus kristilliseen ekoteologiaan kirjasta on blogissaan kirjoittanut myös Uskoa etsimässä

Pauliina Kainulainen (toim.): Pyhän kosketus luonnossa: johdatus kristilliseen ekoteologiaan, Kirjapaja, 2007
Kansi: Petri Kovács
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

maanantai 13. marraskuuta 2017

Hiljainen tieto


Luin kesällä Hannele Koivusen teoksen Madonna ja huora.  Yhdestä kiinnostavasta teoksesta usein herää kiinnostus lukea kirjailijan toisiakin teoksia.  Kesällä lainasin kirjastosta myös toisen Koivusen teoksen: Hiljainen tieto.  Hiljakseen olen kesällä luetuista kirjoista blogiin kirjoitellut –  johonkin se vapaa-aika on mennyt menojaan…

Kirjan takakannessa sanotaan:
Millainen on hiljaisuuden olemus?  Miten eri kulttuurit suhtautuvat hiljaisuuteen? 
Filosofian tohtori Hannele Koivunen valottaa hiljaisen tiedon merkitystä niin tieteen tutkimustulosten, taiteen kuin runoudenkin kautta. Näkökulmien rikkaus johdattaa lukijan tutkimaan oman sisäisen hiljaisuutensa maailmaa ja löytämään siinä piilevät alitajuiset, käyttämättömät voimavaransa.

Minua kiehtoo erityisesti hiljaisen tiedon merkitys runouden kautta.  Miten Hannele Koivunen tällaista runouden hiljaista tietoa teoksessaan käsittelee.

Alkutekstissä Koivunen kirjoittaa:
Hälyn keskellä elävät ihmiset haluavat kuulla puhetta hiljaisuudesta ja jakaa toistensa hiljaisuuden kokemuksia” (s. 10)

Minulle hiljaisuus on yksinäiset hetket kotona, kävelyt lähimetsässä, hiljentyminen kirkossa tai kävely joenrantaa pitkin.

HILJAISUUDEN SEMIOTIIKKAA
Hän {Kai Nieminen} toteaa, että näiden sanojen {hiljaisuus, äänettömyys, tyyneys, rauhallisuus, liikkumattomuus] sisällöt ovat melko läheisiä mutta että japanin sana shizukasa kuvaa kuitenkin enemmän sisäistä kokemusta kuin ulkomaailmaa” (s. 11)

Millaista onkaan sisäinen hiljaisuus? Miten saan sisäisen mieleni hiljentymään? Olisiko hiljainen rukous avain siihen, että minun mieleni rauhoittuisi?  Vai olisiko se runon lukeminen hiljaa mielessä, pysähtyen sen sanojen äärelle?

HILJAISUUDEN TUTKIMUKSEN PERINNE
 Tässä teoksessa kuvataan, miten hiljaisuutta on tutkittu uskonnon ja filosofian alueella, erityisesti idän uskonnoissa ja filosofiassa.
Myös kielentutkijat ovat tutkineet hiljaisuutta pitkien ja lyhyiden taukojen tutkimuksen kautta.  Runonlausunnassa tauottaminen on hyvin tärkeätä – runon ymmärtäminen, hiljainen hetki tuo runon sanoman mieliimme.

Psykolingvistisessä tutkimuksessa on voitu havaita, että kertojat painottavat tarinansa fokusta pidempien taukojen avulla. Tällöin tauko saa kuulijat odottamaan intensiivisesti, mitä seuraa.” (s. 23)

HILJAISUUDEN TASOT
Amerikkalainen filosofi Charles Sanders Peirce on jakanut hiljaisuuden ilmiöt seuraavasti:

Ensimmäinen taso firstness – aistiemme meille välittämä välitön havainto, todellisuuden pinta sellaisena kuin se meille näyttäytyy.
- Realiteettien, aistihavaintojen ja välittömien tunteiden kokonaisuus, jonka vastaanottamiseen ei liity pohdintaa, miettimistä tai teoreettista analysointia. Se on tässä ja nyt, ajaton nykyhetki.

Toinen taso secondness – välittömästä pintakokemuksesta tälle alueelle, jossa aistien kautta saadut havainnot liitetään mielen muistivarastoihin ja sitä kautta opittuihin malleihin ja kulttuuriseen perintöömme.
- Aistimerkitykset yhdistyvät vanhoihin merkityksiin. Menneisyyden kokemukset luovat laajemman tulkinnan.

Kolmas taso thirdness -  ajaton ja yleinen.
- Eri kulttuurien merkityksiä ja niiden vertailua. Henkisen toiminnan taso ja teoreettinen ja metafyysinen ulottuvuus

(s. 28-29)

Hannele Koivunen määrittelee nämä hiljaisuuden tasot seuraavasti: tyhjyys, hiljaisuus kielenä ja kaikkeus.

TYHJYYS

Hiljaisuus merkitsee ei-mitään, olematonta, merkkien ja merkitysten täydellistä puuttumista.
…. Kaiken loppua, minuuden raukeamista tyhjiin.

Tyhjyyden pelko – horror vacui: ihmisen toiminta ja tarve täyttää tyhjä tila merkeillä: teksteillä, kuvilla tai äänellä.

Hannele Koivunen käsittelee tyhjyyttä Kai Niemisen ja Bo Carpelanin runoissa sekä Graham Greenen Inhimillinen tekijä-romaanissa ja Amélie Nothombin Vaitelias naapuri-romaanissa.  En ole lukenut Kai Niemisen runoteoksia enkä Bo Carpelanilta kuin yhden romaanin. Graham Greene on myös lukemattomien kirjailijoiden listallani.

Mikä ero on sitten pyhiinvaeltajalla ja nomadilla?

Pyhiinvaeltajan liikkeelle paneva voima on jokin suuri kertomus, joka muodostaa hänen päämääränsä ja jonka varassa hän vaeltaa. Pyhiinvaeltajan mielessä on paikka, jonka hän haluaa merkitä itselleen.” (s. 42)

Nomadismi merkitsee vaeltelua ja asioiden virtaamista ilman kiinnittymistä asioiden tai paikkojen hallintaan. 
… nomadille kaikki on läsnäolevaa siinä määrin kuin läsnäolon yleensä on mahdollista.” (s. 42)

HILJAISUUS KIELENÄ

Ääniä ei ole olemassa ilman hiljaisuutta, vaan ne ovat olemassa ainoastaan hiljaisuuden taustaa vasten. Hiljaisuudesta muodostuvalle musiikille välttämättömät tauot ja rytmit.” (s. 46)

…ihmisten välisestä kommunikaatiosta vain kymmenisen prosenttia tiedosta välittyy sanojen avulla. Ilmaisutavan ja äänensävyn avulla välittyy noin kaksikymmentä prosenttia. Loput ihmisten välisestä viesteistä eli noin seitsemänkymmentä prosenttia perustuu sanattomaan ruumiin kieleen.” (s. 47)

Lassi Nummen runoteoksessa Portaikko pilvessä on kaunista hiljaisuutta kuvaava runo, jonka Hannele Koivunen mainitsee hiljaisuuden kielen esimerkkinä.  Myös Paavo Haavikon runo Lehdet lehtiä- runoteoksessa kuvaa sisäisen ja ulkoisen puheen suhdetta.

KAIKKEUS

Täyteyden tila, jossa kaikki on läsnä – mitään ei puutu. Hiljaisuuden tila merkitsee ajattomuutta, luopumista lineaarisesta ajasta.

Monissa uskonnoissa hiljaisuus symboloi täydellisyyttä ja ykseyttä: tilaa, jossa kaikki olevainen on läsnä, tilaa, jossa vastakohtaisuudet ja ristiriitaisuudet ovat lakanneet.” (s. 61)

Eri uskontojen luomismyyteissä aikaa ennen kuin mitään on, aikaa ennen luomista kuvataan usein hiljaisuutena ja pimeytenä.
Tämä tila on kaikkeuden tila, alkutila, josta kaikki on lähtöisin.” (s. 63)

Itämaisissa uskonnoissa on monenlaisia hiljaisuuksia, joita länsimaisen kristillisen uskonnon omaava on vaikeata ymmärtää, mutta jollakin tavoin ne kiehtovat mystisyydellään.

HILJAINEN TIETO JA OPPIMINEN

Hannele Koivunen on kirjoittanut tämän teoksen 1990-luvun lopulla. Unescon vuosituhannen koulutusta suunnitelleen toimikunnan raportti The Treasure Within on esittänyt neljä koulutuksen peruspilaria:

Tietämään oppiminen – fokusoidun ja koodatun tiedon opettelua ja hallintaa sekä tieteellisten menetelmien ymmärtämistä.

Koodattu tieto on hyvin määriteltyä ja ilmaistavissa sanoilla tai numeroilla. Se on siis myös digitalisoitavissa ja näin ollen siirrettävissä nykyteknologian, esim. internetin välityksellä mihin hyvänsä ympäri maapalloa.  (lähde: Innovaatioprosessissa hyödynnettävä tieto)

Tekemään oppiminen – erilaisten taitojen hallintaa, joissa kätevyys ja ruumiin tieto yhdistyvät pätevyydeksi.

Miten me nykyihmiset osaamme erilaisia kädentaitoja tai teknisiä arkipäivän taitoja? Siirtyvätkö nämä taidot sukupolvilta toisille?

Yhdessä elämiseen oppiminen – sosiaalisten taitojen ja vuorovaikutusten oppimista sekä väkivallan välttämistä ratkaisumallissa ihmisyhteisössä.

Miten some-aikakaudella osataan/halutaan olla fyysisesti vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa?

Olemaan oppiminen – ihmisten osa-alueiden tasapuolisia kehittämistä, huomioon ottaen esteettiset, taiteelliset, kulttuuriset ja sosiaaliset tekijät.

… ihmisen persoonallisuuden rikkauden ja monipuolisuuden tunnistamista ja tunnustamista.
… ihminen on myös luova uneksija ja tämän unelmoinnin hyväksyminen on olemaan oppimisen avain

(s. 96-98)

HILJAISUUS JA IDENTITEETTI

Ihmisen identiteettiä määräävät yhtäältä hänen oma sisäinen, hiljainen tietonsa ja toisaalta yhteisön asettamat ja edellyttämät identiteettimallit, jotka näyttäytyvät erilaisina kerrostumina.” (s. 105)

Hiljaisuuden tekniikat, rukous, meditaatio, transsi, ovat vuosituhansia toimineet hiljaisen tiedon saavuttamisen lähteinä.” (s. 109)

Helena Anhavan runo Naapurin tytöltäkö mallin kysyt kuvaa, sitä miten oman elämisensä malli haetaan itsestä eikä naapurin tytöltä.

NAISTEN HILJAINEN TIETO

Naiseuden symboliikkaan on kuulunut passiivisuus, kylmyys ja pimeys siinä, missä mieheys on merkinnyt aktiivisuutta, lämpöä ja valoa.” (s. 112)

Naiskirjailijat ovat murtaneet ja ovat murtamassa naisten vuosituhantista hiljaisuutta ja antamassa naisten tiedolle ja kokemuksille oman uuden äänen ja kielen.” (s. 117)

Sukupuolensa vuoksi naiset joutuvat tarkastelemaan itseään ja määrittelemään itsensä ja identiteettinsä miehisen maailman käsitteistön ja olemisen kautta.  Toisaalta he samanaikaisesti tukeutuvat omaan sisäiseen naisen tietoonsa ja kokemukseensa sekä siitä määrittyvään identiteettiin.” (s. 120)

HILJAISUUS LUOVUUDEN LÄHTEENÄ

Musiikkia kuunnellessamme syvä esteettinen elämys ei ole kuvattavissa sanoin.” (s. 123)

Hiljaisuuden kokemus on aina subjektiivinen, niin myös taiteen vastaanotto.
Kaikki taiteenlajit ja taitolajit, olipa kyse sitten saven muovailusta tai jousiammunnasta, antavat niitä harjoittavalle ihmiselle mahdollisuuden tulla omaksi itsekseen oman hiljaisen tietonsa avulla.” (s. 127)

KULTTUURINEN HILJAISUUS

Vieläkin ajattelen kulttuuri-sanan niin suppeasti, että unohdan se käsittelevän myös ihmisten elämää ja asumisaluetta. Meitä suomalaisia taidetaan yhä pitää melko hiljaisena kansana. Keskieurooppalaiset ovat jo hyvin temperamenttisia ja eläväisiä Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa.  Erilaiset yhteisöt kuten amishit tai vaikkapa saamelaiset luovat omalla kulttuurilla heille tyypillisen hiljaisuuden tiedon.

LUONNON HILJAISUUS

Suomalaisen luonnonläheisyyteen ja luontokokemukseen kuuluu vahvana hiljaisuuden kuunteleminen metsässä, niityillä, hiihtoladuilla tai rantasaunassa.” (s. 139)

Tämä on minulle hyvin tyypillistä hiljaisuutta.
Aleksis Kiven runot kuvaavat luonnon hiljaisuutta, kuten Hannele Koivunen mainitsee. Samoin Eino Leinon ja Aaro Hellaakosken runoissa.

HILJAISUUDEN ULOTTOVUUDEN KANSANRUNOUDESSA

Kansanrunoudessa esiintyvissä rukouksissa ja rukousloitsuissa hiljaisuudella on maaginen voima.” (s. 158)

HILJAISUUDEN TEKNIIKAT

Rukous, meditaatio – minulle tärkeitä hiljaisuuden tekniikoita.

Hiljaisuus vahvistaa kokemusta siitä, että Jumala on määrittelyjen tuolla puolen eikä häntä voida ymmärtää tai tavoittaa sanojen kautta.” (s. 171)
Näin ajattelevat kveekarit – on pidättäydyttävä puheesta, omista ajatuksista, kuvitelmista ja toiveista – ahdistavaa elämää… jota en osaa ymmärtää…

Hiljaisuuden rukouksella on erityisesti ortodoksisessa kirkossa pitkät perinteet. Ortodoksisessa perinteessä hiljaisuus on seisomista yhteisessä jumalanpalveluksessa Jumalan edessä - sydämen sisäistä rukousta.” (s. 174)

HILJAINEN VALTA

Poliittinen ja sotilaallinen uutispimento on ymmärrettävää taktikointia, mutta se pelottaa, jos se kohdistuu omaan kotimaahan tai suurvallan vallankäyttönä….
Hiljaiset mielenosoitukset ovat vaikuttavia, mutta vallankäyttäjien metodit hiljaisuutta hyväksi käyttäen murtavat ihmismieliä….

HILJAINEN JOHTAMINEN

Hiljaisen tiedon pääoma kertyy yrityksessä vähitellen yhteisessä työskentelyssä, ja se on mukana yrityksessä rakenteellisena pääomana.” (s. 188)

TILAN HILJAISUUS

”Tilan peruskokemus voi eri ihmisillä olla hyvin erilainen.  Kaamoksen pimeys on jollekulle pehmeä hiljainen syli, välttämätön vaihe vuodenaikojen kierrossa. Toisella taas kaamos näyttäytyy pelottavana tyhjyytenä: valon, äänien ja kaikkien ärsykkeiden puutteena. Lakeudella syntynyt ja kasvanut kokee loppumattomat, horisonttiin ulottuvat tasangot oman turvallisena tilanaan…” (s. 195)

Eteläpohjalaisena rakastan avaraa lakeutta, mutta myös metsien jykevyyttä ja jokien virtaavuutta.

Asumisessa on tärkeää turvata ihmiselle yksityisyyden ja hiljaisuuden mahdollisuus. Oman hiljaisuuden alueensa kautta ihminen vahvistuu, ja sisäisesti vahva ihminen pystyy olemaan yhteisön jäsen.” (s. 201)

HILJAINEN TIETO TIETOYHTEISKUNNASSA

Yhteiskunnan muuttuminen tietoyhteiskunnaksi merkitsee tiedon julkaisutapojen ja tiedon käsittelytapojen muutosta. ” (s. 213)

”Jos tietoyhteiskunnasta kehittyisi hiljaisen tiedon huomioon ottava merkityksen yhteiskunta meillä kaikilla voisi olla mahdollisuus löytää sisältämme pieni virtuaalilapsi ja herättää se henkiin luovana ja väkevänä” (s. 225)

Miten on kaksikymmentä vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen, olemmeko lähempänä hiljaista tietoutta?

Tämän kirjan myötä lainasin tänään kirjastosta hiljaisuutta käsitteleviä kirjoja sekä pari Hannele Koivusen teosta.  Minulle hiljaisuus on myös uppoutumista kirjojen maailmaan.

Hannele Koivunen: Hiljainen tieto, Otava, 1997
Mistä hankittu; lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Lähellä hiljaisuutta

Herättäjä-Yhdistyksen julkaisemien teosten lukeminen etenee pienin askelin eteenpäin. Terttu Takalan runoteos Lähellä hiljaisuutta on ilmeisesti nuoren sairaan naisen kipuilevaa runoutta. Viimeisen runon jälkeen jään miettimään selvisikö hän sairaudesta....

Herättäjä-Yhdistyksen Herätttäjäjuhlien Juhlaoppaassa 1986 oli tämä kirjan esittely, jossa sanottiin "nuoren syöpään sairastuneen naisen runoutta..."

Näiden runojen äärellä pysähdyn elämän kipupisteiden lähelle, elämän äärelle sairaudesta huolimatta. Kirjan takakansitekstissä sanotaankin: "Nämä ovat runoja, eivät sairaudesta vaan elämästä sairaana, elämästä."

Runoystävän sielua sykähdyttää runo:

Miten lyhyt on elämä,
pitkät muistojen nauhat.

Suljen silmät
ja olen jossain....

kauan sitten
talvi-iltana kirjastossa
ystävän kanssa,
             keltaisten valojen alla,
             ulkona musta maailma.
Kädessä kirjallinen runoja
kuuntelemme Tšaikovskia.


****

Olen hiljaa ja sanaton näiden runojen äärellä:

Aina elämästä löytyy
         iloisia asioita
kun on tulevaisuus.

Mutta etsipä niitä silloin,
kun sitä ei ole.
Kun aika alkaa olla lopussa,
kun siipesi katkenneet


         iloitse ja naura.


Mistä imet silloin
voiman elämään?


Terttu Takala: Lähellä hiljaisuutta, Herättäjä-Yhdistys, 1985
Kansi: Alina Cieśla
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Liian ihmeellinen maailma: Asperger-ihmiset kertovat

Instagramissa näin kuvan tästä Heli Rintalan kirjasta Liian ihmeellinen maailma: Asperger-ihmiset kertovat.  Omaa poikaani (16v.) tutkitaan nepsyllä (neuropsykiatrian poliklinikka) mahdollisesta Aspergeristä.  Tietoa ja tavallaan vertaistukeakin hain tästä kirjasta, vaikka diagnoosi oman pojan kohdalla ei ole vielä selvä.

Kirjassa kertovat eri-ikäiset Asperger-ihmiset omasta elämästään ja siitä millaista on elää ns. neuronormaaleiden maailmassa. Myös Asperger-lasten vanhemmat kertovat millaista on kasvattaa erityislaatuista lasta ja tukea aikuista lastaan.

Asperger-kertomusten ohella Heli Rintala on kirjoittanut fakta-tietoja Aspergeristä.  Asperger oireyhtymä on jäämässä pois diagnoosina ensi vuonna ja sen sijaan puhutaan autisminkirjon häiriön eri tasoista (lähde: Autismikirjon diagnosointi muuttuu).

Löydän näiden kertomusten henkilöiden kuvauksista moniakin piirteitä, joita omassa pojassanikin on. Näiden kertomusten myötä, yritän ymmärtää paremmin hänen erityisiä tapojaan ja ajattelua. Lohduttavaa on tuntea ikäviäkin tunteita oman lapsen erityispiirteistä, virheistäni voi oppia vahvemmaksi äidiksi – poikani tueksi kohti aikuisuutta.

Kirjan lopussa on yhdistysten ja järjestöjen nettisivutiedot, lähdekirjallisuusluettelo ja vielä erikseen kaunokirjallisuuden ja elämäkertojen kirjallisuuslista Aspergeristä.  Yhden listan kirjoista (Kyllikki Kerola: Lauri, poikani Lauri, Kirjapaja, 1987) olenkin lukenut parikymppisenä, kun kiinnostuin erityislasten elämästä kertovista kirjoista (silloin en ollut vielä itse äitikään) Laitan tähän lähinnä itselleni muistiin nuo kirjat:
Autio, Maria: Varjopuutarha, Karisto, 2014
Barnett, Kristine: Ihmeellinen mieli. Poikani tarina, Otava, 2013
Grandin, Temple: Minun tarinani. Ulos autismista, Jyväskylän yliopisto, 1992
Haddon, Mark: Yöllisen koiran merkillinen tapaus, Otava, 2003
Isaacson, Rupert: Hevospoika. Isän ja pojan yhteinen matka, Tammi, 2011
Iversen, Portia: Outo poika, WSOY, 2008
Johansson, Iiris: Toinen maailma, jonka tunnen, Otava, 2008
Jägerfeld, Jenny: Oli kerran äiti, joka katosi, Karisto, 2010
Kajaste, Marleena: Revitty elämä. Erityislapsen matka aikuisuuteen, Muruja-kustannus, 2012
Kerola, Kyllikki: Jukka ja Lauri. Suljetun maailman pojat, PS-kustannus, 2010
Lampela, Anja: Lankarullatyttö. Autistilapsen tarina, Myllylahti, 2014
Laukkarinen, Liisa & Rüfenacht, Marius: Yhden asian mies. Asperger-lapsen kasvu aikuiseksi, Tammi, 1998
Lexhed, Jenny: Kun rakkaus ei riitä. Äidin kamppailu lapsensa puolesta, Tammi, 2009
Miller, Jean Kearns – Räsänen, Idastiina – Pukki, Heta – Andrews, David: Naisia joltain muulta planeetalta. Kertomuksia elämästämme autismin universumissa. Antologia, 2012
Pihlajamäki, Tiina: Rant.ta.li, Atena, 2006
Poranen, Eeva: Miro ja Meri, Eeva Poranen, 2007
Prince-Hughes, Dawn: Gorillan kosketus. Matkani läpi autismin, Basam Books, 2006
Seppo, Saila: Elämää Asperger-lapsen kanssa, Greenbutton, 2014
Tilli, Paula: Toisin. Minun Asperger-elämäni, Finn Lectura, 2013

Heli Rintala: Liian ihmeellinen maailma: Asperger-ihmiset kertovat, Myllylahti, 2016
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

tiistai 17. lokakuuta 2017

Elämän värit: runoja elämästä

Tämänkin runoteoksen poimin sattumalta kirjaston runohyllystä. Erja Paanasen Elämän värit on omakustanne Books on Domain -painatuksena. Avoimin mielin lueskelen näitä omakustanteita, joista toisinaan tulee vastaa runohelmiä.

Runokirjassa on kauniita kuvia, mutta runojen fontti on minun lukuelämykselle liian koukeroista. Pidän enemmän selkeistä fonteista, jotka eivät vie huomiota runon sanomalta.

Paajasen luontorunot ovat herkkiä ja lempeitä.  Kävelyretket luonnossa koiran kanssa saavat minut ikävöimään edesmenneitä koiriamme.... niitä syksyisiä metsäretkiä...

Satumetsän runoutta löytyy Metsän peikko -runosta.

Luontorunojen jälkeen Paajanen runoilee ihmisyydestä, rakkaudesta, surusta ja ikävästä. Osassa runoissa on lempeää haikeutta, mutta kaikenkaikkiiaan Paajasen runot ovat hyvin elämänmyönteisiä - näitäkin lempeitä runoja tarvitsen elämääni, kun on seesteinen ja rauhallinen hetki.

Hän julkaissut myös toisen runoteoksen Elonhelmiä (BoD, 2015). Saatanpa tämänkin jossain vaiheessa kaukolainata omaan kirjastoon.

Erja Paajanen: Elämän värit: runoja elämästä, BoD, 2013
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


Hengellisiä runoja

Kauhavan kirjastosta lainasin jokin aika sitten läjän hengellisiä runokirjoja. Nämä Urpo Hyrskyn Hengellisiä runoja -vihkoset ovat jo jonkin aikaa olleet odottamassa runolukuhetkeä. Tänään, lokakuisena sunnuntaina on aika syventyä näihin raamatullisiin melko pitkiinkiin runoihin.

Hengellisiä runoja ja Hengellisiä runoja: valoa arkeen -runovihkoset ovat Raamatun kertomuksiin pohjautuvia runoja kuten Opetuslapset myrskyssä, Laupias samarialainen, Tuhlaajapoika, Daavid ja Goljat - tuttuja Raamatun kohtia..

Hengellisiä runoja -vihkosessa on enemmän uskovaisen henkilön pohdintaa kun taas Hengellisiä runoja: valoa arkeen sisältää Raamatun kertomuksia. Kummassakin runoteoksessa on aika vanhahtava runotyyli, mutta se sopii näihin runoihin ja tekevät niistä "Sanan läheiset".  Toki näissä runoissa kuvastuu se paatoksellisuus myöskin, mitä välillä kavahdan.

Runot ovat niin pitkiä, mutta poimin yhden säkeen minua koskettavista runoista:

"Hän puhuu, minä kuuntelen vaieten.
Ovat sanasi totta, vastaan vavahtaen.
Herra purkaa elämäni filminauhaa.
Se on kuin meri aaltoineeen allani pauhaa."

Ote runosta: Vieras sydämen ovella



Urpo Hyrsky: Hengellisiä runoja, omakustanne, 1978
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Urpo Hyrsky: Hengellisiä runoja: valoa arkeen, omakustanne, 1980
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto




Säteen aavistus

Jaana Honkasen Säteen aavistus -runoteos löytyi kirjaston runohyllystä sattumalta. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt Kuiskiva puu -runoteos (omakustannus, 2008). Saatanpa tuonkin runokirjan kaukolainata myöhemmin.  Omakustanne on myös Säteen aavistus -teoskin, jossa on tanka- ja haikurunoja.

Jaana Honkanen kirjoittaa:

"Runoissani pilkahtaa valo, sillä tarvitsemme sitä elämäämme. Emme jaksa vaeltaa hämärässä tai pimeydessä. Valo on elämää. Joskus elämä pisaroi valonsäteinä ja joskus se viipyy puun oksalla aavistuksena..... Elämämme vaikeudet eivät jätä meitä pimeyteen, vaan silloinkin voimme nähdä valon, aluksi vain aavistaen sen."

Honkasen tanka- ja haikurunot luovat mielenrauhaa luonnon äärellä. Jokaisen runon kohdalla haluan pysähtyä, maistella sanoja ja niiden merkitystä rivien välissä.

Erityisesti tänään minua koskettavat nämä runot:

Ilta pimenee
Taivaan tähdet syttyvät
Avautuu portti
Kynttilälyhdyn kajo
valaisee askeleita



*****


Heittäydyn virtaan
elämää pulppuavaan
Sen pyörteet vievät
Kuohuvan kosken jälkeen
tyyntynyt tumma vesi


*****


Tahdon seisoa 
vakaana ja vahvana
peruskalliolla
Sydämeni särkyneet
palaset uppottavat


****

Sade rummuttaa
salaisuutensa julki
kun katson lasin
lävitse pisaroiden
vanaa niin kuin rukousta


Jaana Honkanen: Säteen aavistus, Jaana Honkanen, 2014
Kansi: Kristjan Gabral
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Franciscus - uuden ajan paavi

Kristina Kappelinin kirja paavi Franciscuksesta on eräänlainen elämäkerrallinen matkakertomus argentiinalaisen Jorge Bergoglion kasvuvuosista arkkipiispaksi Argentiinassa ja sieltä kohti paaviutta.  Mielenkiintoisen sävyn  kirjaan antaa se, miten toimittaja Kappelin kohtaa paavin ruotsinargentiinalaisen Carlosin kautta.

Kristina Kappelin on ruotsalainen toimittaja ja kirjailija. Hän on erikoistunut Vatikaaniin ja katoliseen kirkkoon, mutta seuraa laajasti myös italialaista yhteiskuntaa ja elämää. Kappelin asuu Roomassa.

En ole aikaisemmin lukenut paaveista kirjoja, enkä oikeastaan katolisuudestakaan, vaikka sekin uskontona kiinnostaa.  Tämän kirjan valitsin, kun se oli yksi Kirjapajan Herättäjuhlatarjouskirjoista.
Kirja oli mukava lukea - joskus elämäkerrat ovat melko uuvuttavaa luettavaa.  Liian paljon pikkutietoja. Tämä ei ollut sellainen kirja.

Argentiina on minulle melko vieras maa, vaikka minulla on ollut kirjekaveri sieltäkin maasta ja olemme vieläkin Facebook-kavereita.  Kirja kuvaa argentiinalaista uskon elämää, joka on hyvin erilaista mihin pohjoismaalaisena luterilaisena on tottunut. 

En myöskään tiennyt (tai ollut pannut merkille), että Jorge Mario Bergoglio on ensimmäinen Latinalaisen Amerikan paavi ja toisekseen, että hän on myös jesuiitta.  Jesuiitoista olen vain lukenut romaaneissa, joissa ne on usein kuvattu ilkeämielisiksi. 

Franciscuksen tarinan ohessa kerrotaan myös Carlos Lunan tarina ja se miten hän ja Jorge Bergoglio kohtasivat nuoruudessa ja nyt myöhemmin Roomassa.

Paavin monimutkainen (poliittinen) valinta hämmästyttää ja kiitos monien elokuvien, on käsitykseni siitä hyvin mystinen - kieroilua, keinottelua, taktikointia. 

Paavi Franciscuksen kanta pedofiliaan, ympäristökysymyksiin, erilaisiin konflikteihin tulevat esille, mutta ei yksi paavi voi (halua) kaikkea muuttaa....  aika näyttää mihin katolinen kirkko menee Paavi Franciscuksen ajan jälkeen. 

Kirja saa ajattelemaan maailman vaikeita asioita - ja tuntemaan itsensä niin pieneksi... ja onneksi saan olla  tavallinen hapuileva uskovainen, jonka ei tarvitse antaa virallisia lausuntoja.... 

Kristina Kappelin: Franciscus - uuden ajan paavi, Kirjapaja, 2017
Kansi: Marjaana Virta
Suomennos: Mirja Hovila
(ruots. alkuteos Påven som kom ner på jorden, 2016)
Mistä hankittu: lainattu Kuortaneen kunnankirjasto