maanantai 16. tammikuuta 2017

Huutolaispoika

Tuure Vapaavuori (1905-1977) oli suomalainen lähetysjohtaja ja kirjailija. Hänet vihittiin papiksi 1929. Hän julkaisi tämän lukemani Huutolaispoika romaanin Herättäjä-Yhdistyksen kustantamana vuonna 1972.
Vapaavuoren romaanin huutolaispojan tarina sivua hänen tuntemansa henkilön elämää. Voidaan siis sanoa, että romaani on osittain tositarina.

Korvenmökin paitaressu

Korpelan talon läheisyydessä on pieni mökki, jossa asuu iäkäs mummo. Hänen tyttärensä oli tullut – lasta synnyttämään.  Poika syntyi heinäkuisena päivä ja äiti halusi pojalle nimeksi Antti.  Vaan ei riittänyt pienen pojan elämä äidille… veri veti maailmalle.
Mummonsa kanssa Antti-poika sai mökissä hetken elellä, kunnes tuli päivä, jolloin mummon voimat loppuivat – matka kohti vaivaistaloa alkoi.

”Huuvokas”

Antti-pojan kohtaloksi koitui huutolaisena eläminen.  Pariskunta, joka Antin huusi halvimmalla hinnalla – sehän oli huutolaisuudessa tapa, että kuka halvimmalla kustannuksilla ottaa huutolaisen, sen vähemmän tarvitsi kunnan kuluja maksaa.
Asumisolosuhteet olivat sen aikaiset, jotka tuntuvat hyvin ankeilta nykyaikaan – olkipatjoineen, joiden hygieniasta ei ollut tietoakaan lapsen yökastellessa nukkumaolkensa.  Naapurin Eino-pojasta tuli Antille ystävä. Pojat nälkäänsä päättivät ottaa yhden karitsan…. Siitä ei hyvää seurannut.
Seuraavaksi Antti joutui Kilvosenmäelle.  Huutolaislapsena et ollut talon lasten kanssa samanarvoinen – ruokaa sait vähemmän ja samaan pöytää et päässyt talon väen kanssa istumaan. Karjapaimeneksi Antti-poika laitettiin viisivuotiaana.  Mutta kiertokouluun hänkin sai osallistua. Kilvosen isännältä hän sai hiukan ymmärrystä ja ruokakin parani. Vuodet kuluivat ja elämä Kilvosenmäellä oli kutakuinkin siedettävää.

Pako

Elämä jatkui Kilvosenmäellä eteenpäin. Antti-poika oli 12-vuotias, kun hän haki hevoselle leivänkannikan ja sitä omaan nälkäänsä hiukan maistoi. Juuri silloin sattui talon emäntä paikalle ja alkoi syyttää Anttia ja kurittamaan. Antin luonto leimahti ja hänen kädessä olevat hevosen suitset sivalsivat emännän kasvoja.  Antin ei auttanut, kun lähteä pakenemaan talosta.  Antti kohtaa sisarensa Elnan – samassa talossa vain ei ole tilaa yhdelle pojalle. Antti jatkaa matkaansa, kunnes tapaa Piekkolan isännän ja emännän. Tästä alkaa Antin elämän yksi seesteisimmistä ajoista. Piekkolan talossa saa niin ruumiin kuin hengen ravintoakin.

Nuori veri

Omaksi ottopojakseen olisivat Piekkolan isäntä ja emäntä Antti-pojan ottaneet, mutta nuoren miehen veri veti maailmalle, uittohommiin.  Matkalla tukkilaisten töihin pääsee Antti vielä kerran käymään mummonsa mökillä – siellä missä hän syntyi. Uusi kotikin löytyi Ritaniemestä – kolmen pojan talosta.  Piekkolan rauhallisuutta ei tässä talossa ollut, poikien iltaelämä oli tuonut surua talon isännälle ja emännälle. Ritaniemen naapurinkin kanssa oli riitaa, kunnes yhtenä iltana tulipalon naapurin talossa muutti kaiken…
Rantavesiltä ulapoille
Antti-pojan elämään tuli armeijan aika, joka toi monenlaista vastoinkäymistä elämään, mutta myös rakkauden.  Yhteistä elämää Anja-vaimon kanssa eleltiin. Antti sai töitä sahalta, myöhemmin paperitehtaalta. Työtovereitten viinankäyttö työpaikalla ja uskovaisten herjaaminen ja kiusaaminen toivat omat ongelmansa.

Myrsky ja tuli tuhoaa, tienviitta pysyy

Sota-aika, evakkomatkat tulevat Antin ja Anjankin elämään.  Elämän ja uskon kilvoittelut.  Kotikylään paluu ja Ritaniemen Pauli-pojan paluu.  Koittaa Antille, Anjalle ja lapsille Akulle ja Leenalle vielä yhteinen elämä sodan jälkeen omassa kodissa.

Huutolaispoika on historiallinen romaani Suomen ajasta, jolloin moni lapsi joutui kulkemaan useammankin talon kautta – monenko huutolaislapsen elämä sitten päättyi parhain päin, moneenko kävi kohtalon kova käsi…
Usko, elämänlankana kulkee läpi tarinan – turva Jumalaan kantaa.

Tuure Vapaavuori: Huutolaispoika, Herättäjä-Yhdistys, 1972
Päällys: Tapani Aartomaa
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti