sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Ajatelmia 2

Sain tänä vuonna meiliä eteläpohjalaiselta kirjoittelijalta, joka kertoi julkaisseensa BoD kautta aforismeja. Päätinpä sitten pyytää kehotuksesta BoD:lta arvostelukappaleen mad freakin Ajatelmia 2 -teoksesta.
Hiukan jäi uteliaisuuteni kaivelemaan, että kukahan tuon mad freak-nimen takana onkaan…. Googlen ihmeellinen maailmakaan ei sitä paljastanut.
Ajatelmia 2 sisältää siis aforismeja, jotka on kirjoitettu mielenkiintoiseen muotoon – hakasulkeisiin.  Toinen huomioni kiinnittyi muutamaan toisten kirjailijoiden aforismilainauksiin – ei oikein tajunnut, miksi niitä tarvittiin…

Ensi rivejä lukiessa hihittelin hassuille sanasukkeluuksille. Pidemmälle lukiessa tuli enemmän mieleen puujalkavitsit, jotka ovat toisinaan virkistävääkin viihdettä.
Osa aforismeista ei vaan uponnut muhun – anteeksi rajoittuneisuuteni ja huumoritajuttomuuteni.
Jotkut aforismit olivat ehkä liiankin itseensä selvyyksiä, eivät jättäneet lisäajattelemista, jota kaipaan aforismeissa.

Poimin tähän kuitenkin muutaman aforismin, joka jollakin tavalla herätti mielenkiintoa – hihitystä, hymähdystä, ihmettelyä ja jotain siltä väliltä

Taide on ihmisen kuva.

Nuorena vitsi väännettävä, vanhempana tajuttava.

Kiire nimistä illuusiota pidetään yllä elämän kalenterin talutusnuorassa.

Ammattitrolli  on ammatiltaan vihamielinen somevaikuttaja.

Metsänlaidassa  näkyi paljon eläinten jälkiä, mutta itse eläimistä ei näkynyt jälkeäkään.

Kirjan laitan kiertoon – jos joku haluu tämän luettavaksi, niin laittaapi mulle viestiä, laitan postitse eteenpäin.

mad freak: Ajatelmia 2, BoD, 2016
mistä hankittu: saatu kustantajalta arvostelukappaleena

Naamioleikki

Eilen lainasin Lapuan kaupunginkirjastosta Herättäjä-Yhdistyksen vuonna 1990 julkaiseman sarjakuvan Naamioleikki. Sarjakuvan on tehnyt Rauno Lepistö, joka oletettavasti on tämä lapualainen taiteilija.  Käsikirjoituksen Naamioleikkiin on kirjoittanut alun perin Mauno Nivala, josta Lepistö on muokannut tekstit sarjakuvaklippeihin.

Fennica-haun mukaan tämä on jäänyt ainoaksi sarjakuvajulkaisuksi tähän mennessä, jonka Herättäjä-Yhdistys on julkaissut.

Mustavalkoinen sarjakuva ei ole suosikkisarjakuviani. Pidän enemmän värillisistä sarjakuvista.  Humoristinen Naamioleikki kertoo ”neljästä tsentelemannista ja yhdestä tasapäästä”, jotka tekevät marjareissun metsään.  Nuorten miesten piirteet ovat hyvin kuvailevat ja nimetkin ovat hauskat. Tarinan idea jää hiukan epäselväksi, vaikka siellä vilahtelee raamatullisiakin vertauskuvia. Ensi lukemalta en tajunnut, että mikä jutun juoni oli, mutta loppusivuja uudelleen lukemalla ja katselemalla sekin selvisi.

Ei tää ny mun huumoriin kovasti purrut – mä ny muutenki on aika yskoikoonen, mutta tulipahan tämäkin luettua.

Rauno Lepistö: Naamioleikki, Herättäjä-Yhdistys, 1990
Mauno Nivalan käsikirjoituksesta muokannut Rauno Lepistö
Kannen kuva: Rauno Lepistö
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

mutta yksi sinulta puuttuu : elämäkertaromaani Paavo Ruotsalaisesta

Paavo Ruotsalaisesta on kirjoittanut romaanin myös saksalainen Alfred Otto Schwede (1915-1987). Hänestä löysin tietoa Jouko Talosen kirjoittamasta  e-aineistoista: Alfred Otto Schwede lestadiolaisuuden kuvaajana. Talonen kirjoittaa:
Eniten Laestadiusta ja pohjoiskalotin herätysliikettä Euroopan saksankieliselle lukijakunnalle on tehnyt tunnetuksi toisen maailmansodan jälkeen Saksan demokraattisessa tasavallassa (DDR) asunut pastori-kirjailija Alfred Otto Schwede (1915–1987). Schweden Skandinavian maihin sekä arktiseen kirkko- ja kulttuurihistoriaan kohdistunut kuvailu oli monessa suhteessa kulttuuriteko, joka ei liene saanut osakseen sitä huomiota, jonka se epäilemättä olisi ansainnut”  (s. 290)

Talonen kirjoittaa myös:
A. O. Schwede opiskeli 1930-luvulla Leipzigin yliopistossa teologiaa ja ruotsia. Hän asui Ruotsissa 1938–1939.” (s 290) ” Hän hallitsi useita vieraita kieliä kuten ruotsia, norjaa, tanskaa, suomea, englantia, ranskaa ja espanjaa” (s. 290)

Schwede vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta persoonalta, kuten Talonen kuvaa hänen kiinnostustaan:
Schweden kirjallinen tuotanto suuntautui merkittävässä määrin Suomeen ja Skandinaviaan. Hän tunsi pohjoismaiden historiallisia juuria ja jopa arktista kirkkohistoriaa. Tässä suhteessa hän oli erikoisuus Itä-Saksassa. Kirjoillaan Schwede teki pohjoismaita tunnetuksi kotimaassaan ja ylipäänsä Keski-Euroopan saksankieliselle väestölle. Hän teki toisen maailmansodan jälkeen useita matkoja Ruotsiin ja Suomeen, mutta myös moniin sosialistisiin maihin kuten Bulgariaan, Romaniaan, Unkariin, Puolaan, Tsekkoslovakiaan, Neuvostoliittoon ja Kuubaan” (s. 291)

Schweden romaanin mutta yksi sinulta puuttuu: elämäkertaromaani Paavo Ruotsalaisesta on suomentanut Mauri Lehtonen. Kirjan on kustantanut Herättäjä-Yhdistys 1962.  Schwede on kirjoittanut romaanin vuonna 1959.  Enpä olisi ensimmäisenä osannut kuvitella, että Paavo Ruotsalaisesta on kirjoitettu saksankielelläkin.

Mutta yksi sinulta puuttuu -romaani oli helpompaa ja nopeampaa luettavaa kuin Aukusti Oravalan kirjoittama Erämaan profeetta. Mitään uuttahan Schwede ei Paavon tarinaan löydä, mutta minulle riittää vielä kerrattavaa, vaikka pääasiat ovatkin jo hyvässä muistissa.

Schweden kirjoittama romaani on myös melko lyhyt verrattuna Erämaan profeettaan. Seuraava Paavo Ruotsalainen -romaani, jonka aion lukea, on Eino Kinnusen Elämän avaimet (Kirjayhtymä, 1963). Samaan aikaan on tarkoitus lukea varsinainen elämäkertakin Ukko-Paavosta. Vanhemmasta päästä niitäkin lueskelin eli seuraavaksi luen Hannes Hyvärisen Muistoja Paavo Ruotsalaisesta (WSOY, 1924).

Alfred Otto Schwede: mutta yksi sinulta puuttuu: elämäkertaromaani Paavo Ruotsalaisesta, Herättäjä-Yhdistys, 1962
Suomentanut: Mauri Lehtonen
(saksl. alkuteos: Eines aber fehlt dir, 1959)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto


Ahjo ja alasin: tarinoita seppä Jaakko Högmanista

Seppä Högmanin tarinan lukeminen kiinnosti Paavo Ruotsalaisen elämäkertojen ja hänestä kirjoitettujen romaanien myötä.

Ahjo ja alasin: tarinoita seppä Jaakko Högmanista kirjoittaja on Esko Jaatinen. Hän kirjoittaa kirjan takakannessa:
… Jyväskylän Herättäjäjuhlien alla v. 1991 syntyi varsin lyhyessä ajassa Seppä-kirjan ensimmäinen versio, Seppä Jumalan armosta. Seppää sivuavien sukuhaarojen aktiivisuus ja harrastus antoi virikettä tarkistaa sukutarinoiden tausta. Niiden pohjalta syntyneitä fiktioita on karsittu ja pyritty tällä kertaa todenperäisempään tarinointiin. ”

En ole lukenut tuota ensimmäistä versiota, mutta mielenkiinnosta aion sen lainata - löytyy Eepos-kirjastoistammekin.

Jaatisen tyyli kirjoittaa elämäkertaa romaaninomaisesti hiukan häiritsee lukemistani ja on välillä vaikea pysyä kertomuksessa kärryillä.  Tarina alkaa helmikuusta 1702 Pudasjärvellä, jota muinoin myös Yliseksi Iiksi on mainittu.  Monia henkilöitä mainitaan ja minulle henkilöt ovat vieraita ja jään miettimään, että keitä he ovat Jaakko Högmanille?  On katsottava myös Suomen historiaa tuolta ajalta. 1700-1721 on ollut Suuri Pohjan sota.

Sivulta 38 alkaa Sällistä sepäksi – Huhtikuu 1765 Iin Karjalankylässä kertomus.  Jaakko on syntynyt 1750. Hän on siis tässä jo 15-vuotias.  Tarinan lomassa on paljon virsiä, rukouksia ja tuon ajan Raamatun kirjoitusta, mikä tekeekin kirjasta mielenkiintoisen luettavan.
Jaakko-pojan kilvoittelu uskon asioiden kanssa ja sepän töiden opettelu tulentakomisen loitsujen kanssa on monivaiheista.  Jaakon perhe-elämästä ja nimenmuutoksesta kerrotaan 1700-luvun loppupuolen tapahtuminen lomassa. Paljon historiallista tietoa, jonka omaksuminen vaatii toisten historiakirjojen lukemista.  Seppä Högman kuolee vuonna 1806.

Tästäkin kirjasta löytyy luonnollisesti Paavo Ruotsalaisen ja seppä Högmanin kohtaaminen.

Löysin netistä Toivo Hyyryläisen luennon Seppä Högmanin perintö, joka on pidetty Oulussa 2011. Tämä teksti selkiytti tässä Ahjo ja alasin-kirjassa olleita epäselvyyksiä.

Esko Jaatinen: Ahjo ja alasin: tarinoita seppä Jaakko Högmanista, Carelinan Retket, 2013
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto



Huvila

Lapuan kirjaston ja kansalaisopiston Kirjaklubin helmikuun kirjana oli Tuula-Liina Variksen Huvila. Ensi sivuilta lumouduin Variksen tekstistä ja kirjan aiheesta - pitkästä aikaa jotain muuta kuin sodan historiaa ja uskonnollista tekstiä....  Odotin innolla niitä kirjallisia lukupiirejä ja päivällisiä joista Raakel haaveilee mennessään naimisiin Akselin kanssa.  Vaan toisin menee tämä romaanin tarina ja hiukan petynkin, kun taas palataan sodan aikaisiin aiheisiin... vaan mihinkäpä ne Suomen historiasta katoavat.

Pääsen kuitenkin yli väärien odotuksieni ja tykästyn tähänkin tarinaan. En olekaan ajatellut, että taiteilijakin voisi oli noin vietävissä äärioikeiston suuntaan, mutta miksipä ei. Lapuan liike luonnollisesti kiinnosti tarinan lomassa - sekin historia on vain pintapuolisesti tiedossani, minähän en ole syntyperäinen lapualainen...

Välillä minua harmitti Raakelin suostuminen Akselin menemisiin, mutta toisaalta hänestä löytyi voimaa pitää oma päänsäkin.  Raakelin rakkaus kesti loppuun saakka, kunnes se murrettiin kirjeellä Saksasta...

Raakelin, Selman ja Raakelin tyttären yhteiselämää hirsihuvilassa kuvatttiin  jokaisen näkökulmasta.

Tuula-Liina Variksen muut teokset menevät ehdottomasti lukulistalleni. Hän on muutenkin yksi niistä  suomalaisista naiskirjailjoista Märta Tikkasen ja Tove Janssonin rinnalla, jotka kiinnostavat myös persoonana.

Tuula-Liina Varis: Huvila, WSOY, 2016
Mistä hankittu: lukupiirikirja Kortesjärven kirjasto


Huvilan ovat myös lukeneet:

Amman lukuhetki
Annelin kirjoissa
Inan ikkuna
Ja kaikkea muuta
Kirja vieköön
Kirjabrunssi
Kirjakirppu
Kirjakko ruispellossa
Luetut, lukemattomat
Lukuaikaa etsimässä
Lukuneuvoja
Mitä luimme kerran
Piippuhyllyllä
Suomi lukee - Lukutoukan kulttuuriblogi
Ullan luetut kirjat



Nenäpäivä

Kauhavan kirjaston helmikuun lukupiirikirjana oli Mikko Rimmisen Nenäpäivä.  Mulla oli ennakkoluuloja romaanin aiheen kiinnostavuudesta - tuskin olisin tähän kirjaan tarttunut, ellei se olisi ollut lukupiirikirjana tai on yksi Finlandia-voittajista. Sitkeästi yritin päästä kirjan tunnelmaan, mutta jotenkin vain aihe yhä enemmän tökki. Ehkä olin liian tosikko tälle humoristiselle kirjalle, jossa oli kuitenkin vivahdus surumielisyyttäkin, ihmisen yksinäisyyttä ja toisen ihmisen läheisyyden kaipuuta.  Koomisia tilanteita oli kirjassa, mutta minussa ne aiheuttivat enemmän myötähäpeän tunteita kuin hihittelyä.

Lukupiirikeskustelumme oli antoisaa ja mielenkiintoista. Keskustelimme erityisesti hauskoista sanoista, joita Rimminen oli keksinyt monille asioille ja pohdimme, että mitä ne oikein tarkoittivat. Ja jäimmekin pohtimaan, onko hänen muissakin teoksissaan tälläistä sanahassuttelua.

Ehkä minä tutustun jossain vaiheessa Mikko Rimmisen runoteoksiin.  Yhden teoksen perusteella ei ole tapana "hylätä" kirjailijan teoksia kokonaan :)

Nenäpäivästä on kirjoitettu monissa kirjablogeissa:

1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
Ajatuksia kirjamaasta
Inahdus
Jokken kirjanurkka
Järjellä ja tunteella
Kaiken voi lukea!
Kannesta kanteen
Kirjakaruselli
Kirjakompassi
Kirjamielellä
Kirjan jos toisenkin
Kirjanurkkaus
Kirjantila
Kirjasfääri
Kirjat kertovat
Kirjoihin kadonnut
Kirjojen kauneudesta
Koko lailla kirjallisesti
Kujerruksia
Lukuvuosi
Lumiomena
Maailmassa on monta
Mari A:n kirjablogi
Niin monta lukematonta
P.S. Rakastan kirjoja
Rakkaus on koira helvetistä
Yksi pieni lukupäiväkirja


Mikko Rimminen: Nenäpäivä, Teos, 2010
Kannen suunnittelu: Johannes Nieminen
Mistä hankittu: lukupiirikirja Kauhavan kaupunginkirjasto


sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kristillisen kirjan pyhä 19.2.2017

Instgramia selatessani @vanhavirsi mainitsi, että tänään on Kristillisen kirjan pyhä.  Hän kirjoitti tänä päivänä Luterilaisen lukemaa-kirjablogissaan muista kirjablogeista, jotka lukevat kristillisiä kirjoja ja kirjoittavat niistä blogeissaan. Kiitos, kun laitoit linkin minunkin blogiini. :)

Tänään olen ehtinyt lukemaan vasta kristillisiä lehtiä: Sana, Sanansaattaja, Hengellinen Kuukauslehti, Piplia, Christina, Näkyvä nainen ja Elämä sekä päivän tekstit Päivän Tunnussanasta, Sanan ajasta, Hetkisestä ja Raamatusta.

Aloin muistella milloin olen ensimmäisiä kristillisiä kirjoja lukenut…
Alle kouluikäisenä olin seurakunnan päiväkerhossa, jossa toki luettiin päivän satu/tarina jostakin kuvakirjasta – yksikään kirja ei ole jäänyt mieleen, mutta päiväkerhotädit istumassa tuolilla lukien tarinaa ja näyttäen kuvia kirjasta on mielikuva, josta saan vieläkin kiinni. Kirjastosta ja kirjastoautosta lainaamista kirjoista ei myöskään palaudu mieleen yhtäkään uskonnollista kirjaa…
Kummini antoivan minulle joululahjaksi lastenlehti Vinkin, jolla mielestäni 1970-1980-luvulla oli joku toinen nimi…. Muistan, miten olin jouluna hiukan pettynyt, kun taas tuli sama punainen lahjakortti kummeilta tekstillä ”Olemme tilanneet sinulle vuodeksi lehden” Sitä vaan odotti kaikkea lelua lahjaksi…. Mutta kyllä minä sitä lehteä luin pitkin vuotta ja näin aikuisena olen kiitollinen siitä lahjasta.

Kouluikäisenä sain joskus kummeilta uskonnollisia lasten- ja nuortenromaaneja lahjaksi, joita luin vaihtelevasti. Harmi, etten ole niitä malttanut säilyttää…  Kirjastolainoistakaan ei ole jäänyt mitään mieleen.

Rippikoulun jälkeen tai siinä hiukan alle parikymppisenä kiinnostuin hengellisestä kirjallisuudesta. En muista, mistä kiinnostus heräsi, ehkä Tuomasmessusta omassa kirkossa, ehkä Laila Hietamiehen ortodoksisuutta sivuavista romaaneista.  Lainasin elämäkertoja Nicky Cruzista ja David Wilkersonista, Tapani Sopasen ja Jaakko Sahimaan romaaneja, ortodoksista kirjallisuutta kuten Filokalian Sain myös Elävä uutinen: Uusi testamentti vapaasti kerrottuna 15-vuotissyntymäpäivälahjaksi kummeiltani huhtikuussa 1986.  Kaksi ystävääni antoivat minulle myöhemmin lahjaksi Jörg Zinkin teokset: Näillä kukilla kiitän sinua ja Rakkaus on valoa täynnä. Itse ostin vielä Zinkin Syntymäpäiväsi olkoon juhla. Samoin olen saanut lahjaksi Raija Maulan pikku kirjaset: Lämpöisin terveisin, Ystävyydellä ja Valopilkkuja. Vanhempani olivat ostaneet punakantiset Ikuisia kertomuksia-kirjasarjan, jonka luin noin parikymppisenä.

Lapsien synnyttyä 1995 ja 2000 ostin muutamia jouluaiheisia kuvakirjoja Jeesuksen syntymästä ja niitä heille joulun aikaa lueskelin. Ensimmäisessä kirjakauppatyöpaikassani Ilmajoella vieraili Maija Paavilainen ja luonnollisesti ostin yhden hänen ihastuttavista aforismikirjasistaan, joka oli nimeltään Ystävyyyttä.

Sitten jotain tapahtui elämässäni – unohdin uskonnolliset kirjat ja luin kaikkea muuta ja muutenkin elämässäni hengelliset asiat jäivät taka-alalle. Ehti kulua parisen kymmentä vuotta ennen kuin elämäni ongelmat suruineen ja murheineen alkoivat etsiä takaisin hengellistä yhteyttä… ja monen vaiheen jälkeen olen saanut luettua monenlaista kristillistä kirjaa ja lehteä. Viime vuonna aloitin ensimmäisen lukuhaasteen kristillisten kirjojen parissa, lukien Aukusti Oravalan kirjoittamat teokset. Vielä on yksi lukematta, joka täytyy kaukolainata, kun sitä ei ole lainattavissa tämän alueen Eepos-kirjastoista. Tänä vuonna lukuhaasteita on kaksi – Paavo Ruotsalainen ja Martti Luther. Ja näiden lisäksi tavoitteena on lukea lähes kaikki Herättäjä-Yhdistyksen julkaisema kirjallisuus. Olen aloittanut helpoimmasta päästä eli romaaneista.

Olen lukenut muutaman kirjan seuraavilta kristillisiltä kustantajilta:

Aikamedia
Karas-Sana
Kirjaneliö
Kirjapaja
Lasten Keskus
SLEY-kirjat


Tällä hetkellä keskeneräiset kristilliset kirjat lukupinossani ovat:

Erik H. Erikson: Nuori Luther, Weilin + Göös, 1966
Jakob Knudsen: Vuorimiehen poika: romaani Martti Lutherista, WSOY, 1967
Martti Luther: Valitut teokset I, WSOY, 1958
Alfred Otto Schwede: mutta yksi sinulta puuttuu: elämäkertaromaani Paavo Ruotsalaisesta, Herättäjä-Yhdistys, 1952
Esko Jaatinen: Ahjo ja alasin: Seppä Högmanin tarina, Carelinan Retket, 2013

Näiden kirjojen parissa aion Kristillisen kirjan pyhäni tänään viettää.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Todistaja

Linnea Alhon esikoisromaanissa kulkee rinnakkain hänen isoisänsä Keijo Alhon tekemä henkirikos, henkirikoksessa kuolleen Frans Helmer Valmusen tarina sekä Linnean oma alter ego, Anne Alho.
Romaanissa vuorotellaan Keijon, Helmerin ja Annan sanoin eri vuosikymmenillä.  Keijo-tarina on mielenkiintoisin, Helmerin tarina jää hiukan ohueksi, johtuen varmaankin siitä, että hän katselee itseään ja tapahtumiaan jo ruumiistaan irtaantuneena.  Annan elämän kipuilut ja sukutragedian selvitykset ovat realismia 1980-luvulta 2000-luvulle.

Romaanista tekee tositarinaan, kirjailijan oman suvun tarinaan liittyvä fiktiivisyys kiehtovan, vaikka en niin kovin innostukaan Annan oman elämän kuvailusta.  Minulle Keijo Alho oli tätä kirjaa aikaisemmin tuntematon henkilö.  Jälleen on yksi historiallinen tapahtuma tullut eläväksi romaanin avulla.

Oman suvun tragediasta kirjoittaminen on rohkea teko - ehkä minäkin jonain päivänä saan aikaiseksi tarinan itselleni (ja suvulle) isoisäni isästä, joka lähti lopullisesti Kanadaan 1920-luvun lopulla jättäen perheensä tänne. Myös kuvailu kuolleen poliisi ajatuksista tekee kuitenkin romaanista moniulotteisen. 

Jään miettimään, miten sukutarinat peilaantuvat omaan elämään.... mistä kumpuaa oma herkkyyteni, taiteellisuuden kaipuu....

Linnea Alho: Todistaja, WSOY, 2016
Mistä hankittu: ennakkokappale kirjakaupalle


Todistajasta ovat blogeissaan kirjoittaneet:




Vapauttava rakkaus

Francine Rivers on (s. 1947) on yhdysvaltalainen kristillisiä teemoja teoksissaan hyödyntävä romaanikirjailija. Ennen uskoontuloaan hän on julkaissut kevyempiä rakkausromaaneja, joista on suomennettu ns. kioskikirjallisuudessa Tunteiden piiloleikki (Heart in hinding) 1985 Julia, Uusi Onni-sarjassa sekä Pakanallinen lumous (Pagan heart) 1986 samassa romantiikkasarjassa.

Vapauttava rakkaus on hänen ensimmäinen suomeksi käännetty kristillinen romaani.  Romaanin ajankohta on Kalifornian kultakuume vuonna 1850. Päähenkilö on nainen nimeltään Angel, jonka traaginen elämä lapsiprostituoiduksi kerrotaan romaanin alussa.  Angelin elämään saapuu pelastajaksi Michael Hosea – Angelin vastustaa kaikin voimin Michaelin rakkautta, Angelin menneisyys on rikkonut liian paljon. Angelin ja Michaelin tarinan pohjana on Raamatun Hoosean kirja – tarina Hooseasta ja Gomerista.

Angelin luottamus Michaeliin kasvaa pienin sykäyksin – silti Angel pakenee useamman kerran Michaelin luota. Michaelin edesmenneen sisaren mies Paul ei tee Angelin elämästä yhtään helpompaa – hänelle Angel on portto.

Altmanin perheen naiset ja lapset tuovat Angelin elämään ystävyyttä – Miriam hyväksyy Angelin hänen menneisyydestä huolimatta.  Angel silti ajattelee, että Miriam olisi parempi ja täydellisempi vaimo Michaelille. Miriamin rakkauden sydän sykkii kuitenkin aivan toisaalle….
Tämän tarinan tekee tavallisesta historiallisesta rakkausromaanista erilaiseksi romaaniksi se, että Jumalan puhutellessa Michaelia ja myöhemmin Angeliakin, on nämä sanat kirjoitettu lihavoituna tekstinä romaanin tekstiin mukaan.

Monet koettelemukset ja vastoinkäymiset kohtaavat niin Angelia kuin Michaelia. Angelin usko herää pienin askelin, Michaelin uskoa koetellaan hyvin voimakkaasti.  Angelin on löydettävä oma kutstumuksensa ennenkuin hän voi päättää palaako hänen lopullisesti Michaelin luo. Angel löytää Jumalan ja kadonneen itsensä... hän voi vihdoinkin kertoa oikean nimensä....

Pidin Jumalan puhuttelevista sanoista romaanin tekstin lomassa. Ne olivat kuin rukousta, joka on puettu sanoiksi ihmisen ja Jumalan välillä. Muuten tarina tuntui hiukan liian pitkältä ja tuntui ikuisuudelta odottaa, miten tarina päättyy onnellisesti – toisenlaista loppua en edes ajatellut tulevankaan.

Romaanin jälkeen luin Raamatusta Hoosean kirjaa ja Kuka kukin Raamatussa-teoksesta keitä olivat Hoosea ja Gomer.

Romaanissa oli draamaa, rakkautta, jännitystäkin sekä punaisena lankana usko Jumalaan. Saattaisin lukea toisenkin romaanin Francine Riversiltä, mikäli niitä suomennetaan.

Francine Rivers: Vapauttava rakkaus, Perussanoma, 2016
suomentanut Anne Leu
(engl. alkuteos Redeeming Love, 1991)
Mistä hankittu: saatu kustantajalta


Lutherin uskonoppi - sirpaleita Lutherin kirjoista

Reformaation 500-vuotisjuhlavuoden innoittamana aloitin lukemaan Martti Lutherin kirjoittamia kirjoja sekä hänestä kirjoitettuja elämäkertoja ja romaanejakin.

Martti Luther on varmasti lähes jokaiselle suomalaiselle tuttu nimi. Onhan pääkirkkommekin evankelisluterilainen kirkko.  Lutherin syntymästä tulee marraskuussa kuluneeksi 534 vuotta ja kuolemasta 471 vuotta.  ”Reformaatioksi kutsutaan ilmiötä, joka käynnistyi Martti Lutherin julkaistua teesinsä anekaupan väärinkäytöksiä vastaan 31.10.1517. Reformaation juuret ovat Lutherin teesejä syvemmällä historiassa. 1500-luvun alun Euroopassa – erityisesti nykyisen Saksan alueella – elettiin äärimmäisen jännittyneessä tilanteessa. Jännitystä aiheuttivat muun muassa taloudellinen kehitys, talonpoikien kurjistunut asema, poliittiset valtakysymykset ja kirkon sisäiset uudistuspyrkimykset. Rahaa ja valtaa käsitelleiden teesien julkaiseminen oli kuin tulitikun sytyttämistä räjähdysherkässä tilassa.” (lähde: Reformaatio 2017)

Ensimmäinen Lutherin kirja, jonka olen saanut luetuksi loppuun, on Lutherin uskonoppi: sirpaleita Lutherin kirjoista. Pastori K.E. Salonen on toimittanut (tarkoittaneeko samaa asiaa sana poiminut tässä teoksessa?)
Esipuheessa oli jo mielenkiintoinen maininta, että tämä teos on ilmestynyt ensin japaninkielellä. Pastori Salonen on työskennellyt lähetystyössä Japanissa. Onko hän sitten kirjoittanut tämän japaniksikin?  Lutherin uskonoppi-kirja on julkaistu SLEY:n eli Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen julkaisemana 1927.  Täytyi ensin miettiä myös, että minkä vuoden Raamattu on tuolloin ollut käytössä suomalaisilla.  20-luvun lopussa on käsittääkseni ollut käytössä vuoden 1642 tehty korjattu laitos 1859, jota on nimitetty A.W. Ingmanin ”Koetusraamattu”.  Yritin etsiä tästä Raamatusta kuvaa netistä, mutta en löytänyt tai osannut etsiä oikeasta paikasta.  Seuraavaan Raamatun käännökseen onkin mennyt tosi pitkä aika, vuoden 1933/38 Raamattu on minullekin lapsuudesta tuttu.

Tässä Lutherin uskonoppi-kirjassa mainitaan kuitenkin mm. lähdeteoksina:

Lyhyt evankeliumi-postilla / toht. Martti Luther; suomentanut J. E. Ahlgren (Suomen luth. evank.-yhdistys, 1908)
Huonepostilla / Martti Luther; uudestaan suomentanut Niilo E. Vainio (Suomen luth. evank.-yhdistys, 1902)
Kirkkopostilla I ja II (Suomen luth. evank.-yhdistys, 1883 ja 1885)
Lohdutussanoja elämän taistelussa / koottu Tohtori Martti Lutherin kirjoista; suomentanut: K. Aug. Hildén (luth. evank.-yhdistys, 1906)
Kristuksen valtakunnasta eli toisen psalmin selitys / Martin Luther; latinan kielestä suom. Gust. Dahlberg (Suomen luth. evank.-yhdistys, 1902)

Kirja on jaettu kolmeen osaan: Oppi Jumalasta, Oppi Kristuksesta, Oppi Pyhästä Hengestä

Johdanto-osio on jaettu kolmeen kappaleeseen: Uskonto, Ilmoitus ja Teologia

Uskonto on ihmisen henkilökohtainen suhde Jumalaan.” (s. 11)

Vaikka ihminen on luotu Jumalan yhteyteen, ei hän kuitenkaan turmeluksen takia kykene tätä yhteyttä omin neuvoin aikaansaamaan; Jumalan täytyy itse ilmaista itsensä ihmiselle. Tätä Jumalan itsensäilmaisemista sanotaan yleiseksi ja erityiseksi ilmoitukseksi. Yleinen ilmoitus tapahtuu ihmisen omassatunnossa, luonnossa, kansojen ja yksityisten johdatuksessa” (s. 12)

”Oikea teologia eli jumaluusoppi tarkoittaa kristillistä oppia Jumalasta, ja on sen alkuna, keskuksena ja päätöksenä Jumalan horjumaton sana, joka on ilmoitettu Raamatussa” (s. 16)

Jotenkin viehätyn näistä ehkä hiukan vanhanaikaisistakin sanoista – ehkä olen tottunut tällaiseen kieleen yhä enemmän lukiessani vanhempaa kirjallisuutta.

I. Oppi Jumalasta-osio on jaettu seitsemään osaan: Raamattu, Jumala, Luominen, Synti, Jumalan armopäätös, Jumalan kaitselmus ja Ajan täyttyminen

"Raamattu on Jumalan kirja; se on alusta loppuun Jumalan sanaa."  "Pyhä Henki on näet innoittanut Raamatun kirjoittajat niin, että heidän kirjoituksensa ovat Jumalan kirjoituksia eikä ihmisten, vaikka ovatkin ihmisten kautta" (s. 21)

Tietomme Jumalasta perustuu Jumalan itsensäilmoittamiseen” (s. 36)

Jumala on sanansa kautta luonut sekä näkyvän että näkymättömän maailman” (s. 44)

Jumalan luomistyön tarkoituksena oli se, että ihmiskunta eläisi onnellisena Jumalan yhteydessä. Synnin tähden tämä alkuperäinen suunnitelma pirstoutui, mutta Jumalan rakkaus etsi toisen keinon, jonka kautta ihmiskunnalla on uusi tie Jumalan yhteyteen. Jumala teki päätöksen, että Hänen Poikansa oli tuleva ihmiseksi ja lunastava langenneen ihmiskunnan.” (s. 58)

II: Oppi Kristuksesta-osio on jaettu kuuteen osaan: Vapahtaja Jeesus Kristus, Jeesuksen Kristuksen työstä yleensä, Kristuksen profetaallinen virka, Kristuksen ylimäispapillinen virka, Kristuksen kuninkaallinen virka, Kristuksen alennustila ja ylennystila

Oppi Kristuksesta-osio on helpointa luettavaa, sillä Jeesuksen tunteminen Raamatun kertomuksien kautta on tutuinta osaa Raamatussa.  Onhan tämä kirjan teksti melko vanhahtavaa näin 2010-luvulle ja hiukan liian paatoksellistakin. Jos pappi saarnaisi jumalanpalveluksessa näillä sanoilla ja tavalla kuin tässä kirjassa, en taitaisi minäkään jaksaa kuunnella Jumalan sanaa sunnuntaisin. Parhaita saarnoja ovat nykyaikaan liitetyt asiat ja vertauskuvat, joihin liittyy myös menneet ajat ja Raamatun sana.

III. Oppi Pyhästä Hengestä-osio on jaettu kymmeneen osaan: Pyhä Henki, Pyhän Hengen työstä, Armonvälikappaleista yleensä, Jumalan sana armonvälikappaleena, Kaste armonvälikappaleena, Herran ehtoollinen armonvälikappaleena, Pyhän Hengen armovaikutukset yksilössä, Pyhän Hengen työ seurakunnassa, Pyhän Hengen kasvattama sisäinen uskon elämä, Kristillinen siveysoppi

Kolmas persona jumaluudessa on Pyhä Henki; Hän on sekä Isän että Pojan Henki” (s. 113)

Sittenkuin Herra Kristus oli lunastustyönsä päättänyt ja astunut voittajana taivaaseen, lähetti Hän määrätyn ajan kuluttua Pyhän Hengen, joka sovelluttaa Kristuksen hankkiman pelastuksen hengellisesti kuolleisiin ihmisiin. Pyhän Hengen erikoistehtävä on siis se, että Hän saattaa ihmisen lunastusarmon nautintoon ja elämänyhteyeen Jumalan kanssa” (s. 114)

… ovat Jumalan sana ja sakramentit ne välineet, joiden kautta Pyhä Henki vaikuttaa” (s. 121)

Raamattu, joka on Jumalan oma sana, sisältää historiana ja oppina Jumalan pelastussuunnitelman ihmiskuntaan nähden.” (s. 125)

Kaste ei ole paljas vesi, vaan sellainen vesi, joka on Jumalan käskyyn suljettu ja Jumalan sanan kanssa yhdistetty.”  (s. 139-140)

Herran ehtoollinen on Herramme Kristuksen asettama pyhä toimitus, jossa Hän siunatussa leivässä ja viinissä antaa meille ruumiinsa ja verensä. Ehtoollinen ei ole siis vain muistoateria, vaan todellinen armonväline ja samalla toimitus, jota seurakunnan Herran käskynä tulee viimeiseen päivään asti noudattaa.” (s. 150)

Kun Pyhä Henki on kasteen ja evankeliumin sanan kautta synnyttänyt ihmisessä uuden elämän: uuden mielen, pitää Hän jatkuvasti huolta siitä, että tämä elämä ei sammu.” (s. 179)

Kirjan lopussa Loppuhuipentuma-osiossa käsitellään lyhyesti sieluntilaa kuoleman jälkeen, Kristuksen tulemista, kuolleitten ylösnousemista, viimeistä tuomiota ja iankaikkisuutta.
Näin maallikkona ja uskonelämässään hapuilevana ja etsivänä jää paljon asioita pohdittavaksi. Miten Lutherin uskonoppi eroaa muista kristillisistä uskonopeista…. Ehkä ensi vuonna ehdin tutustumaan johonkin toiseen historialliseen kristittyyn vuosisatojen varrelta.

Lutherin uskonoppi: sirpaleita Lutherin kirjoista, SLEY, 1927
poiminut K.E. Salonen, pastori
mistä hankittu: lainatu Kauhavan kaupunginkirjasto


lauantai 4. helmikuuta 2017

Lasilinna

Kauhavan kirjaston tammikuun lukupiirikirjana oli Jeannette Wallsin elämäkerta Lasilinna. Ihan en taaskaan ehtinyt lukemaan kirjaa loppuun ajoissa.  Nyt olen tämänkin kirjan saanut päätökseen.  Ensivaikutelmani kirjasta oli, että en jaksa tällaista liian raakaa amerikkalaista realistista elämänkuvausta.  En tiedä miksi, muiden maiden kurjat olot tuntuvat vaikeammilta lukea – ehkä se samaistumisen tunne ei tule vastaan millään tavoin, niin kuin suomalaisissa vanhoissakin romaaneissa, joita olen tässä viime aikoina lukenut. Mutta lukupiirikeskustelujemme jälkeen osasin katsoa tätä Jeannetten tarinaa hiukan toisin silmin. Hänen boheemivanhempansa halusivat elää ilman yhteiskunnan rajoitteita, vielä senkin jälkeen, kun lapsilla olisi ollut mahdollisuus kustantaa heille kunnon koti.

Lukupiirissä heräsi keskustelu, että olivatko jotkin muistot hiukan väritettyjä, ehkä hiukan epäuskottaviakin. Itselleni tuli välillä tosi kurja olo lukiessani miten lapsilla ei ollut ruokaa eikä kunnon paikka missä asua. Ja miten Jeannettekin uskoi isäänsä, vaikka hän pettikin lupauksensa monesti ja vei rahat. Jotain pientä hyvää kuitenkin näissä vanhemmissakin oli – he opettivat jollakin kummalla tavalla lapsia selviytymään ja sivistivät heitä – olivathan vanhemmat tietyllä tapaa luovia ja älykkäitä. Perustarpeisiin tämä luovuus ja älykkyys ei valitettavasti riittänyt.
Mietin, miten painava salaisuus on Jeannettella ollut vuosikausia, kun on salannut menneisyytensä. Hänen ei ole kuitenkaan tarvinnut sitä salata mieheltään.

Jeannette Walls: Lasilinna, Bazar, 2014
Kansi: Satu Kontinen
suomentanut: Raija Rintamäki
(engl, alkteos: The Glass Castle, 2005)
Mistä hankittu: lainattu Isonkyrön kunnankirjasto

Lasilinnan ovat lukeneet myös:






Parhailla päivillä on siivet

Viivi Rajamäki on vuonna 1924 syntynyt Honkajoella. Hän on julkaissut kolme teosta, Parhailla päivillä on siivet on hänen esikoisteoksensa. Herättäjä-Yhdistys on tämän romaanin julkaissut vuonna 1977, neljäkymmentä vuotta sitten.  Romaani on myös julkaistu vuonna 1980 Kirjapiiri nimisen kustantajan toimesta. Olisikin mielenkiintoista, jostain löytää lakkautettujenkin kustantajien perustiedot.

Sinikan seesteinen perhe-elämä pysähtyy yhden puhelinsoiton jälkeen. Romaani kuvaa Sinikan kipuilua surun keskellä. Oman paikkansa etsimistä uuden elämäntilanteen edessä. Rohkeutta lähteä kotiseudulleen maalaiselämään monen kaupunkilaisvuoden jälkeen.

Tarinassa kuvataan lempeästi Sinikan tyttären ja hänen miehensä opiskelua ja alkavaa perhe-elämää ja sitä, miten isoäidit lähtevät rohkeasti suureen elämämuutokseen, joka koskettaa myös nuorta perhettä.

Tarina kuvaa realistisesti maalaiselämän arkea ja maalaismiljöön kuvailu koskettaa minunkin sisäistä lapsuuden maalaistyttöä. Romaanissa kulkee kristillinen elämä rukouksineen ja hengellisine seuroineen luontevasti.


Romaani on mukavaa luettavaa, kun ei kaipaa monimutkaista realismia - elämä sujuu vaikeuksista huolimatta päivästä toiseen ja elämä antaa sen, mikä on tarkoitettu annettavaksi, vaikka toisinaan epäily kaivaa mieltä.

Viivi Rajamäki: Parhailla päivillä on siivet, Herättäjä-Yhdistys, 1977
Kansi: Tapani Aartomaa
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


Parhailla päivillä on siivet-kirjasta on blogissaan kirjoittanut myös: