sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Naamioleikki

Eilen lainasin Lapuan kaupunginkirjastosta Herättäjä-Yhdistyksen vuonna 1990 julkaiseman sarjakuvan Naamioleikki. Sarjakuvan on tehnyt Rauno Lepistö, joka oletettavasti on tämä lapualainen taiteilija.  Käsikirjoituksen Naamioleikkiin on kirjoittanut alun perin Mauno Nivala, josta Lepistö on muokannut tekstit sarjakuvaklippeihin.

Fennica-haun mukaan tämä on jäänyt ainoaksi sarjakuvajulkaisuksi tähän mennessä, jonka Herättäjä-Yhdistys on julkaissut.

Mustavalkoinen sarjakuva ei ole suosikkisarjakuviani. Pidän enemmän värillisistä sarjakuvista.  Humoristinen Naamioleikki kertoo ”neljästä tsentelemannista ja yhdestä tasapäästä”, jotka tekevät marjareissun metsään.  Nuorten miesten piirteet ovat hyvin kuvailevat ja nimetkin ovat hauskat. Tarinan idea jää hiukan epäselväksi, vaikka siellä vilahtelee raamatullisiakin vertauskuvia. Ensi lukemalta en tajunnut, että mikä jutun juoni oli, mutta loppusivuja uudelleen lukemalla ja katselemalla sekin selvisi.

Ei tää ny mun huumoriin kovasti purrut – mä ny muutenki on aika yskoikoonen, mutta tulipahan tämäkin luettua.

Rauno Lepistö: Naamioleikki, Herättäjä-Yhdistys, 1990
Mauno Nivalan käsikirjoituksesta muokannut Rauno Lepistö
Kannen kuva: Rauno Lepistö
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti