tiistai 23. toukokuuta 2017

Ikävä

Petri Järveläinen, Torsti Lehtinen ja Arto Peltola ovat toimittaneet Herättäjä-Yhdistyksen julkaiseman teoksen Ikävä.

Saatteeksi -alkusanoissa kerrotaan:
Kirjan tarkoitus on ollut saada samoihin kansiin mahdollisimman väljä, rikas ja monivivahteinen kuva ikävän ilmiasuista” (s. 7)

16 kirjoittajaa on kirjoittanut oman tarinansa ja ajatuksensa ikävästä. Kirjoittajat ovat tohtoreita, pastoreita, opettajia, opiskelijoita, kirjailijoita, toimittajia sekä yksi pseudonyymi.
Tarinat ovat filosofista pohdiskelua, uskon ikävää, koti-ikävää, oman elämän ikävää – tekstit tuovat ikävä-sanalle uudenlaisen käsitteen perinteisen ihmisen ikävän sijaan.

Tässä lyhyitä poimintoja muutamista teksteistä:

Mä olen niitä, joita vaivaa ikävä. Toisaalla ollessani se näkyy koti-ikävänä, kotona kaukokaipuuna. Alituinen koti-ikävän ja kaukokaipuun rajamaastossa eläminen on leimallista myös uskonnolleni, agnostisesti sävyttyneelle körttiläiselle kristillisyydelle, levottomien sielujen hartaalle toiveelle, että Jumala olisi olemassa” (s. 13)
Jaakko Heinimäki

Useita ikäviä ei ihmiseen mahdu samanaikaisesti. On ikävöitävä yksitellen, tapaus tapaukselta, muuten murenee kokonaan” (s. 50)
Jalo Käpylä

Jumala. Hän on vanginnut ikävällä kaikki itseensä. Jumala ikävöi luotujaan.  Kuovin laulu toistaa hänen ikävöivää huutoaan: Ihminen missä olet? Kun alus saapuu suureen länteen, ikävä haihtuu. Päivännousussa kirkastuvat näkyjen kasvot. Nyt minä olen vanki. Silloin entinen vanki.” (s. 71)
Katri Taanila

Minun toinen ikäväni suuntautuu eteenpäin. Ja silti minusta tuntuu, että tämän ikävän suunta ei ole täsmälleen päinvastainen kuin tuon paluuni lapsuuden sielunmaisemaan. Minun kaikki ikäväni taitavat olla sukua toisilleen, eri kautta ne kaihoilevat samaan päämäärään.” (s. 103-104)
Matti Pajula

Ikävä, toim. Petri Järveläinen, Torsti Lehtinen ja Arto Peltola, Herättäjä-Yhdistys, 1994
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

1 kommentti:

  1. Ihana kirjan aihe ja kaunis kansi! :) Minäkin olen vähän sellainen ikävässä ja kaipuussa eläjä. Yksi lempirunoni on Mika Waltarin Sininen yö, jossa sanotaan: "Himmeän sinisessä yössä sateen solistessa kadun asfalttiin havahdun niin polttavaan ikävään että tahtoisin olla kuollut ja kaikki minussa huutaa miten olisi voinut olla..." Ihana melankolikon runo! :)

    VastaaPoista