maanantai 5. kesäkuuta 2017

Nuori Luther: psykoanalyyttinen ja historiallinen tutkimus

Luin Martti Lutherista ensimmäisenä elämäkerran, joka oli enemmän tutkimus, kuten alaotsikkokin kertoo. Tätä kirjaa ei kannata lukea, jos ei ole lukenut aikaisempia elämäkertoja Martti Lutherista. Ehkä tämän lukeminen oli minulle liian vaikeata, paljon ammattitermejä, joista en tiennyt. Erik H. Eriksonkaan ei ollut minulle tuttu tätä kirjaa lukiessani. Eilen luin yhtä kirjaa, jossa hänen nimensä tuli vastaan.

Nuori Luther -teoksen kanssa olen rinnan lukenut Jakob Knudsenin Vuorimiehen poika. Se hiukan helpotti lukemista.

Pitäisi ymmärtää millaista elämä oli Lutherin lapsuuden ja nuoruuden Saksassa, millainen oli katolinen kirkko silloin. Näistä asioista en tiedä riittävästi. Mielikuva tästä kirjasta jäi, että Martti Luther oli ahdistunut pieni poika, joka nuoruudessakin etsi Jumalaansa. Ehkä me tänäkin päivänä vielä etsimme Jumalaa omalla tavallamme ahdistuksissammekin.

Erikson on kirjoittanut teoksen 1950-luvun lopussa - kaikki tutkimukset viittaavat siten tuohon aikaan tai aikaa ennen sitä.

Erik H. Erikson: Nuori Luther: psykoanalyyttinen ja historiallinen tutkimus, Weilin+Göös, 1966
suom.  Kai Kaila
(engl, alkuteos: Young Man Luther, 1958)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

1 kommentti:

  1. En ollut tiennytkään, että tämä kirja perustuu ihan tutkimukseen. Jotenkin olin jostain saanut käsityksen / kuvitellut, että tässä kirjassa on jotain kirjoittajan omia tulkintoja Lutherista. Mutta en ole kyllä itse edes lukenut tätä, joten paha mennä sanomaan mitään!

    VastaaPoista