sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Tasapainossa: Usko ja elämä

Kesän aikana luin Eero Junkkaalan kirjan Tasapainossa: usko ja elämä. Eero Junkkaala on teologian tohtori. Hän toimii raamattukouluttajana ja on laajasti tunnettu vaikuttaja kirkollisella kentällä.

Tasapainossa: usko ja elämä -teoksessa pohditaan uskoa ja elämää eri näkökulmista. Kirjan pyrkimyksenä on hahmottaa tietä terveeseen uskoon ja auttaa kristittyä karttamaan joitain turhia harha-askeleita. Kirjassa käsitellään myös Jumalan olemassaoloa ja sitä, miksi juuri kristinusko on oikea uskonto.

Kirja on jaettu viiteen osaan: Jumalan olemassaolo, Kristinusko ja muut uskonnot, Uskomme perustuksia, Kristittynä arjessa ja Hengellinen kasvu.   Kolme ensimmäistä kappaletta perustelevat miksi uskoa Jumalaan, Jeesuksen ja Pyhään Henkeen. Miten kristinusko eroaa muista uskonnoista ja miksi Raamattu on kristinuskon perusta.

Kaksi viimeistä kappaletta: Kristittynä arjessa ja Hengellinen kasvu ovat minulle tärkeimmät osiot. Ne antavat omaan uskonelämääni pohdittavaa.
Pitäisikö kaikkia rakastaa?  Voinko kristittynä rakastaa jokaista ihmistä? Mitä se rakkaus oikein on? Rakastavaisten rakkautta? Lähimmäisenrakkautta? Ymmärtäväistä rakkautta? Anteeksiannon rakkautta? Kenelle minä pystyn tai haluan sanoa: Minä rakastan sinua.

Kristillinen rakkaus ja läsnäolo ovat jo todistusta, mutta tarvitaan myös rohkeutta kutsua ihmisiä kirkkoon ja antaa heille Jumalan sanaa heidän omalla kielellään” (s. 77)

Kristinuskon kenttä on erilaisine suuntauksineen melkoinen sekahedelmäsoppa. Minut on kastettu evankelis-luterilaisen kirkon jäseneksi. Jossain vaiheessa mietin ortodoksista kirkkoa, mutta en sitten kuitenkaan ole virallisesti vaihtanut kirkkoa.  Katolisuuskin on jonkin verran kiinnostanut, mutta en ole koskaan harkinnut, että haluaisinko katolilaiseksi. Olen hiukan varuillani kristillisissä yhteisöissä ja herätysliikkeissä – ehkä vielä etsin omaa paikkaani tai se on monessa paikassa…

”Kristitty kohtaa myös asioita, joita toiset uskovat pitävät syntinä ja toiset eivät pidä. Ne voivat vaihdella eri aikakausina ja ne ovat erilaisia eri kulttuureissa. Niitä on tapana kutsua ns. ehdonvallan asioiksi tai adiaforakysymyksiksi. ” (s. 87) Mitä tarkoittaa ehdonvallan asiat eli adiafora ei kyllä kirkon sivun tekstistä selventynyt – liian monimutkaisesti kirjoitettu tällaiselle alkutaipaleen uskovalle.
Jumala on antanut ihmiselle järjen, ja siksi sitä saa käyttää…. Kristitty haluaa kulkea Jumalan tahdon tietä ja rukoilee johdatusta ratkaisuihin.  Jokaisessa elämänsä käänteessä hän ei toimi Jumalan tahtomalla tavalla. Hän tekee syntiä ja huonoja ratkaisuja. Raamatussa on kuitenkin lupauksia siitä, että Jumala johdattaa rukoillen kulkevaa” (s. 89)

Aina ei tietenkään ole helppo tietää, mikä vaihtoehto on paras. Silloin voi kokeilla toista neuvoa: kuuntele tunteitasi. On sanottu, että oikealla tiellä sisäinen rauha lisääntyy.” (s. 89)

Keskustele hyvien ystävien kanssa eri vaihtoehdoista…. Niistä voi olla jotain hyötyä, mutta lopulliseen ratkaisuun on kuitenkin kuunneltava oman sydämensä ääntä.” (s. 89)

…Jumalan sana voi vahvistaa ja tukea johdatusta ja olla joskus piste iin päälle varmistamassa oikeaksi ajateltua tietä.” (s.  92)

…Jeesus on minun Vapahtajani, joka antaa minun syntini anteeksi, se edellyttää henkilökohtaista suhdetta häneen.”  (s. 100)

Raamatusta tulee kirja, josta ammentaa hengellistä ravintoa.

Havahdun huomaamaan, että parhaatkin pyrkimykseni ja motiivini ovat synnin tahraamia. En löydä sydämestäni sellaista uskoa, jonka toivoisin siellä olevan. Näistä syistä tarvitsen alati Jeesusta syntieni anteeksiantajaksi.” (s. 101)

Me emme tee hyviä tekoja, jotta pelastuisimme, vaan koska olemme pelastetut. Niillä ei ansaita mitään, mutta ne ovat kiitosta siitä, mitä meidän puolestamme on tehty. ” (s. 102)

Jumala on varustanut jokaisen kristityn kullekin sopivalla määrällä armolahjoja. Armolahjatonta kristittyä ei ole. Eri asia on, että läheskään jokainen ei ole tietoinen lahjoistaan, eivätkä kaikki ole laittaneet niitä käyttöön.” (s. 106)

Suostuminen syntiseksi ja keskeneräiseksi avaa tien armon ymmärtämiseen. Oman sisäisen mahdottomuutensa oivaltaminen synnyttää kristityssä epätoivoa, mutta juuri siitä avautuvat uudet mahdollisuudet” (s. 110)

Epäilysten pimeä yö on monille Jumalan ihmisille tuttu. Se on eri asia kuin epäusko. Epäuskolla tarkoitamme uskon kieltämistä tai siitä luopumista. Epäilykset sen sijaan voivat olla joko älyllisiä pohdintoja tai sisäistä epävarmuutta itsestä tai Jumalan mahdollisuuksista, jopa Jumalan olemassaolosta.” (s. 114)

Jonkun tasapaino voi olla toisen epätasapaino. Joku saa rohkaisua kehotuksesta rukoilla ja tutkia Raamattua enemmän, toinen kokee sen ahdistavan vaatimuksena ja lisätaakkana. Joku haluaisin paljon tarkemmin määriteltyjä opillisia rajoja, toiselle tiukka dogmatiikka on kiristävä panta pään ympärillä. Meitä kuljetetaan erilaisia teitä.” (s. 120)

Eero Junkkaala: Tasapainossa: usko ja elämä, Perussanoma, 2016
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Kirjasta on hyvä arvostelu sivulla Kaija ja Reijo Telarannan kotisivut


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti