lauantai 18. marraskuuta 2017

Mistä löydän sielun levon ja rauhan? Ukko-Paavon kammarissa

Emeritus kirkkoherra Pentti Simojoki on kirjoittanut kirjasen Mistä löydän sielun levon ja rauhan? Ukko-Paavon kammarissa. En ehtinyt Herättäjäjuhlilta poikkeamaan tänä kesänä Aholansaaressa. Toivottavasti jonakin kesänä sielläkin pääsisin minäkin vierailemaan…

Paavo Ruotsalaisen syntymästä tuli heinäkuussa 240 vuotta ja tammikuussa kuolemasta 165 vuotta.  Olen lueskellut hänestä kirjoitettuja kirjoja ja muutama on keskeneräisenä lukupinossani – josko niistä jotakin vielä tänä vuonna saa luettua loppuun.

Simojoen tänä vuonna julkaistun kirjasen luin jo kesällä ensimmäisen kerran. Tämä käsilaukkuun tai reppuun sopiva kirja olisi yksi kirjoista, jonka haluaisin lukea Aholansaaren rauhallisuudessa.

Mistä löydän sielun ja levon rauhan sopii luettavaksi niin Paavo Ruotsalaisen ajatuksia tuntevalle kuin vasta häneen tutustuvalle – minä lukeudun vielä näihin jälkimmäisiin.

Pentti Simojoki on otsikoinut kirjasen kappaleet Paavo Ruotsalaisen sanoihin:

Koska tietos ja taitos ei anna sielun rauhaa, aseta Vapahtajan kaikkinäkeväisyys ymmärrykses silmäin eteen sisällisen ikävöitsemisen kanssa; äläkä lakkaa tästä kilvoituksesta, ennen kuin saat salaisen ja hiljaisen rauhan Vapahtajalta: nyt tohdin omistaa Kristuksen auttajakseni.”

Näiden sanojen myötä Simojoki selittää mitä Paavo Ruotsalainen on mahtanut tarkoittaa.

Koska tietos ja taitos ei anna sielun rauhaa

Tässä käydään läpi Paavon lapsuutta ja nuoruutta ja jo Ukko-Paavon tarinan tunteneille tuttua Wilcoxin Hunajanpisaroiden lukemista ja seppä Högmanin tapaamista.  Puhutaan siitä ahtaasta portista ja ehkä ne kuuluisimmat sanat: ”Yksi sinulta puuttuu, ja sen myötä kaikki
Ei riitä ”ulkoinen pyhyys” – rukoukset, Raamatun luku, kirkossa käynnit eivät hengelliset laulut, jos sielu on sisältä tyhjä.

Aseta Vapahtajan kaikkinäkeväisyys ymmärrykses silmäin eteen sisällisen ikävöitsemisen kanssa

Jos et taida rukoilla, niin ikävöitse. ”

Jos siinä [Jumalan sylissä] ollessa ei osaa oikein rukoilla, niin kuin kuvittelee Raamatun vaativan, ei löydä mielestään oikeita sanoja, saa vain ikävöidä niillä sanoilla, jotka sisältä itsestään nousevat tai sitten aivan sanoitta.”
(s. 35)

Jos ei osaa eikä jaksa ikävöidäkään, saa vain sairastaa Herralle” (s. 36)

Alkutaipaleen körtille nämä ikävöitsemiset ja sairastamiset ovat hiukan outoja tuntemuksia…. Ehkä minusta ei tulekaan koskaan täysin körttiä….

Äläkä lakkaa tästä kilvoituksesta, ennen kuin saat salaisen ja hiljaisen rauhan Vapahtajalta

Kristillisen elämänarvojen ja opetuksen toteuttamista omassa elämässä… Mitkä ovat minun kristilliset elämänarvot? Mitä kristillisiä opetuksia minä hyväksyn?

Koko elämäni taitanee olla kilvoittelua, kunnes kohtaan Vapahtajan – ja saan hiljaisen rauhan…  vai kohtaanko tämän salaisuuden sittenkin omassa arjessani?

Nyt tohdin omistaa Kristuksen auttajakseni

Omistaessaan Kristuksen auttajanaan ihminen on luopunut itselleen asettamistaan vaatimuksista. Hän pyytää kaikkea Kristukselta ja on kaikessa sen varassa, mitä hänen auttajansa, Kristus, antaa hänelle.” (s. 52)

Viimeisessä kappaleessa Pentti Simojoki kirjoittaa löydöstään Ukko-Paavon kammarissa – Kristuksen sisällisestä tunnosta.

Kirjasta on myös tehty rauhaisa esittelyvideo Ukko-Paavo kamarissa:


Pentti Simojoki: Mistä löydän sielun levon ja rauhan? Ukko-Paavon kammarissa, Herättäjä-Yhdistys, 2017
Kansikuva: Pentti Simojoki
Mistä hankittu: ostettu uutena Herättäjän Kirjakauppa, KIPA-kirjakauppa

Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille


Lainasin kirjastosta parisen vuotta sitten Thomas Wilcoxin: Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille, (Herättäjä, 4. p., 1961) ja vuosi sitten ostin tämän,  voisiko sanoa herännäisyyden klassikkoteoksen Herättäjän Kirjakaupasta. Herättäjä-Yhdistys on tämän vihkosen näköispainoksen viimeksi julkaissut vuonna 2008 (15. painos.) Teoksen on suomentanut Ilona Kares vuonna 1948. (engl, alkuteos: A Choice Drop of  Honey from the Rock Christ or a Word of Advice to all Saints and Sinners, 1787)

Tuija Laine on käsitellyt Thomas Wilcoxia ja Hunajanpisaroita väitöskirjassaan Ylösherätys suruttomille. Englantilaisperäinen hartauskirjallisuus Suomessa Ruotsin vallan aikana. Laine kertoo, että Wilcox on kirjoittanut A Choice Drop of Honey from the rock Christ hartauskirjan 1600-luvun loppupuolella.

Kirjasilta -nettisivustolla on julkaistu lista suomennetuista Hunajanpisaroista. Kirjan nimi on muuttunut vuosisatojen varrella:

Kallihit hunajan-pisarat kalliosta Christuxesta, elikä yxi lyhykäinen manauxen-sana kaikille pyhille ja syndisille (1779)

Thomas Wilcockin Kallihit Hunajan pisarat kalliosta Kristuksesta, eli lyhykäinen waroituksen-sana kaikille pyhille ja syntisille (1845)

Kalliit kalliosta Kristuksesta vuotaneet hunajan-pisarat eli lyhyt varoituksen sana kaikille pyhille ja syntisille (1893)

Tuomas Wilcocks'in kalliit hunajan pisarat kalliosta Kristuksesta, eli, Lyhykäinen varoitussana kaikille pyhille ja syntisille (1901)

Tuomas Wilcocks'in kalliit kalliosta Kristuksesta wuotaneet hunajan-pisarat, eli, Lyhyt waroituksen sana kaikille Pyhille ja Syntisille (1916)

Kristus-Kalliosta vuotaneet hunajan pisarat, eli, Lyhyt varoituksen sana kaikille pyhille ja syntisille (1938)

Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta, eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille
(1933/1948/1967)

Hunajanpisarat -kirjaa on julkaissut: Ev. lut. herätysseura, Herättäjä-Yhdistys, Suomalais-luterilaanen kustannusliike ja Suomen Lähetysseura.

Ev. lut. herätysseura ry:n julkaisema viimeisin Kallis hunajan pisara on vuodelta 2007. He ovat julkaisseet myös kovakantisen kirjasen 2011.  Nämä molemmat ovat tilattavissa heidän verkkokaupasta.

Herättäjä-Yhdistys ry:n julkaisema viimeisin Kallis hunajan pisara on vuodelta 2008 (15.painos) ja tämä kirjanen on tilattavissa Herättäjän Kirjakaupan verkkokaupasta.

Suomalais-luterilaanen kustannusliike toimi Hancockissa Amerikassa ja he julkaisivat Hunajanpisarat 1918.

Suomen Lähetysseura ry:n julkaisema viimeisin Kallis hunajan pisara on luultavasti vuodelta 1975.  Heidän julkaisemaa teosta ei todennäköisesti saa enää uutena, koska sitä ei löydy heidän verkkokaupastaan. Antikvariaateista sitä toki löytyy.

Mikä tekee sitten tästä yli 300 vuotta vanhasta hartauskirjasta yhä kiinnostavan? Onkohan mitään muuta näin suosittua hartauskirjaa, jota olisi painettu englanniksi ja käännetty muillekin kielille vielä 2010-luvullakin?

Mielenkiinnosta aion lukea myös Ev. lut herätysseuran ja Suomen Lähetysseuran julkaisemat Hunajanpisarat – onkohan ne suomennettu kuinka eri tavoin?

Herättäjä-Yhdistyksen Hunajapisarat on melko vanhahtavaa tekstiä, onhan se viimeksi suomennettu 1948. Olisiko aika tätäkin suomentaa uudestaan? Vai onko tämä ”pyhä klassikko”, jonka tekstiin ei parane puuttua? Lukevatko tätä vanhemmat vai nuoret vai kenties molemmat?

Mitä Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille  sitten sisältää:

Kirjanen alkaa Lukijalle -osiolla, jossa Thomas Wilcox kirjoittaa monen sadan vuoden takaa. Voisiko tässä kirjasessa olla suomentajankin terveiset 2010-luvun lukijalle?

Tässä muutama ote, joka minua kosketti:

Jos Herra haluaa siunata lukemisesi, olet seuraavassa tutkielmassa, rakas lukija, havaitseva ikään kuin hiljaisen äänen takanasi sanovan: ”Tämä on tie, vaella sitä niin, ettet poikkea oikealle etkä vasemmalle” (s. 8)

Lukija! Auttakoon hyvä Jumala sinua kokemaan seuraavaa neuvon sanaa, jotta Jumala voisi tehdä sen sinulle hunajalta maistuvaksi, suloiseksi sielullesi ja terveelliseksi luillesi, ja minun sieluni on iloitseva sinun kanssasi.” (s. 10)

Sinä olet tunnustava kristitty ja käytät kaikkia armonvälikappaleita” (s. 11)

Jos olet todella nähnyt Kristuksen, olet nähnyt hänessä pelkkää armoa, pelkkää vanhurskautta, niin täysin rajatonta, että se käy yli kaiken meidän syntikurjuutemme.” (s. 16)

Älä arvostele tehtäviäsi korkein sanoin, vaan nöyrin mielin ja aina Kristukseen katsoen.” (s. 47)

Älä väheksy armonvälikappaleita. Mietiskele ja rukoile paljon.” (s. 54)

Kun tahtoisit rukoilla, etkä voi, ja olet sen tähden masentunut, katso, kuinka Kristus rukoilee puolestasi käyttäen vaikutusvaltaansa Isään sinun hyväksesi.”  (s. 60-61)

Pastori Mika Tuovinen on kirjoittanut blogissaan Hunajanpisaroista.

Myös kirjablogiystäväni Vanha Virsi on lukenut Hunajanpisarat


Thomas Wilcox: Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille, Herättäjä-Yhdistys, 15p., 2008
suomentanut Ilona Kares
(alkuteos engl. A Choice Drop of  Honey from the Rock Christ or a Word of Advice to all Saints and Sinners, 1787)
Kansi: Tapani Aartomaa
Mistä hankittu: ostettu uutena Herättäjän Kirjakauppa, KIPA-kirjakauppa



Katariina

Marisha Rasi-Koskisen romaanin Valheet luin nelisen vuotta sitten kirjablogini alustan Lily-sivuston lukupiirikirjana. Ihastuin ja lumouduin täysin Rasi-Koskisen tekstiin.  Tänä vuonna ostin kirja-alesta hänen esikoisteoksen Katariina. Tässä romaanissakin on myös tuo lumoavan salaperäinen, hauras, koskettava kirjoitustyyli. Katariinan tarina kulkee sisaren, äidin ja isän myötä kohti totuutta.  Katariinan mystinen hahmo aukenee sivu sivulta –  sydän pakahtuen luen, miten Katariinan on käynyt, kuka Katariina oikein on…

Romaanin teksti on toisaalta tajunnanvirtaa ja toisaalta realismia. Näiden kahden sekoitus tarinasta tekeekin kiehtovan.  Miten Katariinan tarina päättynee, se jää hiukan hämärän peittoon – lukija saa päätellä miten tästä eteenpäin elämä jatkuu…

Marisha Rasi-Koskisen Vaaleanpunainen meri: novelleja (WSOY, 2014) ja Eksymisen ja unohtamisen kirja (WSOY, 2017) ovat ensi vuoden kirjaostolistallani ehdottomasti.

Katariinan ovat myös lukeneet:

Kujerruksia (juonikeskustelua)


Marisha Rasi-Koskinen: Katariina, Avain, 2011
Kannen suunnittelu: Satu Ketola
Mistä hankittu: ostettu alekirja Herättäjän Kirjakauppa, KIPA-kirjakauppa






Pyhän kosketus luonnossa: johdatus kristilliseen ekoteologiaan

Luin pääsiäisen aikaan Pauliina Kainulaisen kirjan Missä sielu lepää, ja sen myötä lainasin Kainulaisen toimittaman kirjan Pyhän kosketus luonnossa: johdatus kristilliseen ekoteologiaan.

Voitto Huotari kirjoittaa kirjan esipuheessa:

Ekoteologia voi olla myös lähtökohtien antamista kristillisten yhteisöjen opetuksen ja toiminnan uudenlaisille painotuksille. Koska kristityltä odotetaan osallistumista elämän ja monimuotoisuuden puolustamiseen, hän voi olla sen suhteen vahva vain, mikäli on selvittänyt itselleen vakaumuksensa sisällön ja perusteet.” (s. 12)

Pauliina Kainulainen kirjoittaa johdannossa:

”Pyhän kosketus luonnossa haluaa tuoda tällaisen keskustelun suomalaisten lukijoiden ulottuville, kutsuakseen ihmisiä liittymään keskustelijoiden piiriin. Tässä teoksessa esitellään uusimman teologisen ja filosofisen tutkimuksen antia” (s. 13)

Pyhän kosketus luonnossa jakautuu kolmeen päälukuun. Niistä ensimmäisessä perehdytään aate- ja teologian-historialliseen maaperään, josta nykyinen ekoteologia versoo. ” (s. 15)

Teoksen toisessa pääosassa painottuu hengen ja kokonaisvaltaisen hengellisyyden merkitys ekoteologiassa – kenties enemmän kuin on ollut tavanomaista ainakaan läntisessä teologiassa.” (s. 16)

Kolmannen pääosion tavoitteena on viedä keskustelua kohti konkretiaa eli ekoteologian käytännön sovelluksia” (s. 16)

I Ekoteologian maaperä

Ensimmäinen kirjoitus on Juhani Veikkolan ja se käsittelee kristillisen ekoteologian kehitystä.  Hän mainitsee Rachael Carsonin teoksen Äänetön kevät. Minulle kirja on tuntematon, joten joudun etsimään kirjasta tietoa googlesta. Wikipedian tynkä kertoo, että kirjan kertoo ympäristömyrkyistä – kirja on julkaistu 1962.  Kirja näyttää olevan lainattavissa useammassa Eepos-kirjastossa. Ehkä lainaan tämän kirjan joskus.

Veikkola käsittelee kirkkojen havahtumista ja reaktiota ekologiaan.  1960-luvulla ei ilmeisesti vielä kovin paljon asiasta keskusteltu. 1970-luvulla kirkkojen maailmanneuvosto otti kantaa (jos näin voin maallikkona ymmärtää sanan konsultaatio) ihmisen, luonnon ja Jumala-uskon problematiikkaan.  1980-luvulla aloitettiin ORLE-prosessi (oikeudenmukaisuus, rauha ja luomakunnan eheys).  Vuonna 1991 Suomen evankelis-luterilainen kirkko julkaisi kirjan Ekologinen elämäntapa – Kristillinen uskonhaaste ympäristövastuuseen (Kirjapaja, 1991). 

Maallikkona ja hyvin vähän ekologiaa syvällisemmin pohtineena on teksti täynnä käsitteitä ja asiakokonaisuuksia, jotka menevät ohi ymmärrykseni.

Feministinen vapautuksen teologia?

Eli siis feministinen teologia tulkitsee miesvaltaisen yhteiskunnan arvoihin sitoutunutta Raamattua uudelleen naisen näkökulmasta - tämä kuulosta mielenkiintoiselta.  Lisätietoa voisin lukea seuraavista kirjoista:
 Anni Tsokkinen: Etuoikeutettu sukupuoli? : käsitys auktoriteetista Elisabeth Schüssler Fiorenzan feministisessä teologiassa (Suomalainen teologinen kirjallisuusseura 2008)
Pauliina Kainulainen – Aulikki Mäkinen – Irja Askola: Näen Jumalan toisin : kristinuskon feministisiä tulkintoja (Kirjapaja, 2006)

Vapautuksen teologia pyrkii tulkitsemaan Raamattua köyhien ja valtaa vailla olevien näkökulmasta niin, että se johtaa yhteiskunnan vääristyneiden rakenteiden korjaamiseen.  Tämä onkin jo vaikeampi käsite, ehkä kirja Köyhien Raamattu (Kirjapaja 2010) tai Lasaruksesta leipäjonoihin : köyhyys kirkon kysymyksenä (Atena, 2002) auttaisi minua ymmärtämään enemmän.

Ilkka Sipiläisen kirjoituksessa käsitellään prosessiteologiaa. Tässä vaiheessa maallikkona menen ihan pyörälle päästä näistä kaikista teologia-termeistä…. 
Prosessiteologia on Yhdysvalloissa syntynyt filosofisen teologian suunta, joka on vaikuttanut paljon nykyaikaiseen ekoteologiaan” (s. 45)

Sipiläinen kirjoittaa, että prosessiteologia perustuu kahden alkujaan brittiläisen filosofin, Charles  Harshornen  ja Alfred  North  Whiteadin ajatteluun.  Risto Saarisen ja Riston Uron kirjoittama Jumalakuvakirja (Kirkon tutkimuskeskus 1991) saattaisi olla kiinnostava lukea.

Heikki Huttunen kirjoittaa ihmisen luontosuhteesta ortodoksisessa traditiossa.
Paljon vieraita sanoja kuten ousia, energiai, oikonomia, theoria, diabolos – niiden merkitystä on toki selitetty, mutta minulle nämä ovat ehkä liian vaikeita ymmärtää…
Idän kirkon isien ja äitien etiikka tulee ilmi kahdella tavalla suhteessa luomakuntaan: eukaristisella ja askeettisella. Se etsii ihmisen ainutlaatuista tehtävää Luojan asettamana viljelijänä ja varjelijana, joka ei kuitenkaan ole toisten luotujen yläpuolella, vaan yksi niistä. Eukaristia ja askeesi kutsuvat ihmisten ja eläinten solidaarisuuteen sekä hengen ja aineen harmoniaan.” (s. 87)

Jaakko Hyttinen käsittelee Maa psalmeissa -kirjoituksessaan ekologisen raamatuntutkimuksen taustaa ja trendejä. 
Hyttinen on suomentanut Norman Habelin johtaman tutkimusprojektin The Earth Bible Spirit kuusi ekologista oikeudenmukaisuus periaatetta:
Itseisarvon periaate, Toisiinsa yhteydessä olemisen periaate, Äänen periaate, Tarkoituksen periaate, Vastavuoroisen varjelemisen periaate, Vastarinnan periaate (s. 95)

Jaakko Hyttinen siis käsittelee aihetta Psalmien kautta.  Näille psalmeille (8, 29, 19, 33, 65, 89, 104, 136, 148) tulee uudenlaista merkitystä ja ehkä ne minulle aukenevatkin paremmin.

Jaakko Hyttinen valmistelee väitöskirjaa Vanhan testamentin alalta, tämä kirjoitus on historiallinen rekonstruktio Vanhan testamentin luomiskäsitysten kehityksestä.

Maria Suutala käsittelee ekoteologiaa aatehistorian valossa.

Termi aatehistoria täytynee itselleni selventää:
Aatehistoria tutkii menneisyyden ihmisten uskomuksia, toiveita ja pelkoja – sitä, millaiseksi he ovat mieltäneet yhteiskuntansa, luonnon ja ihmisluonnon. Aatehistorian tutkimuskenttään kuuluvat myös erilaiset ideologiat, käsitteet ja ”-ismit”, kuten liberalismi, sosialismi ja nationalismi. (lähde Oulun yliopisto)

Ekoteologian tehtävänä on paitsi katsoa menneisyyteen ja tiedostaa ajattelun historia, myös suuntautua tulevaisuuteen.”  (s. 113)

Länsimaisen luontosuhteen historia on pohjimmiltaan käsitteiden ”hyvä” ja ”paha” historiaa, jossa suhde luontoon ja eläimellisyyteen on edustanut suhdetta pahaan. Tässä perinteessä korostetaan ihmisen hyvyyttä: paha ei kuulu ihmisyyteen.” (s. 115)

Naista on kuitenkin pidetty eläimellisempänä kuin miestä ja 1600-luvulla jopa kaikista pahimpana eläimenä, kirjoittaa Maria Suutala. 

Aatehistorian jälkeen, Jeesuksen hallitsema uusi kausi, jolloin myös ihmisen suhde luontoon vapautuu ja eheytyy.

Tämän päivän kirkkoa haastavat amerikkalaisvaikuitteinen menestysteologia ja kulutusyhteiskunta. Toisaalta New Age-liike etsii uutta hengellisyyttä ja henkisyyttä kirkon ja kristinuskon ulkopuolelta” (s. 123)

II Henki, maan hengitys

Eero Ojanen kirjoitus Henki, luonto ja ylitajunta on mielenkiintoista pohdintaa, jota minäkin ymmärrän paremmin kuin tämän kirjan aikaisempia teologisempia kirjoituksia.

Ylitajunta ovat siis Ojasen mukaan hyvyys, totuus ja kauneus. Ylitajunta on yhtä aikaa ihmisen mielessä ja sen ulkopuolella oleva rakenne, siis se mikä yhdistää meidät ulkopuoliseen maailmaan.  (s. 136)

Heikki Kotala käsittelee Hiljainen vapautus -kirjoituksessaan Hiljaisuuden liikkeen ekologisia ulottuvuuksia. 

Hiljaisuuden liikkeen vaikutus voidaan tavoittaa ennen muuta uusien hengellisyyden ilmausten sisällöistä: lauluista, virsistä, rukouksista, hartauskirjoista, julistuksen painotuksista ja seurakuntatyön muodoista.” (s. 145)

Suomalainen hiljaisuuden liike elää läheisessä suhteessa luontoon. – Hiljaisuuden retriitit” (s. 161)

Pauliina Kainulainen käsittelee suomalaista ekofeminismiä Maan pyhyys ja metsämystiikka -kirjoituksessaan.

Mitä voisi olla suomalainen ekofeministinen teologia, kysyy Pauliina Kainulainen.

Suomalaisessa kulttuurissa on säilynyt piirteitä, jotka edelleen – kännyköiden aikaudellakin – ylläpitävät kiinteää luontoyhteyttä. Metsä on monille paikka, jossa levoton mieli rauhoittuu.  Metsään liittyy paitsi suuria taloudellisia arvoja myös merkittäviä henkisiä ja hengellisiä arvoja. Monelle metsä on ensisijainen hiljentymisen ja pyhän kokemisen paikka.”  (s. 175)

Suomalainen runoilijateologi Anna-Maija Raittila on luonut rikkaan kuvaston jumalametaforia, jotka nousevat syvästä rakkaudesta puihin, lintuihin, varpuihin ja kukkiin” (s. 179)

Teuvo Laitila kirjoittaa eläinteologiasta – kohti rakastamisen viisautta ihmisen ja eläimen suhteessa.

Eläintä ei kristillisessä ajattelussa ole yleensä pidetty Jumalan kuvana, vaikka se tavallisesti onkin tunnustettu osaksi Jumalan luomistyötä, luomakuntaa.” (s. 191)

Kirjoituksessa puhutaan ihmisen ja eläinten suhteesta, joka on valta-vihasuhde.  Ovatko kaikki eläimet meille ihmisille vain omaisuutta? Villit eläimetkin? Minua tämän hämmentää, vaikka ymmärrän, että erityisesti lemmikkieläimet saavat/joutuvat elämään ihmisten elämän mukaan - toisille eläimille se tarkoittaa välinpitämättömyyttä, toisille eläimille se on mahdollisimman hyvää ja virikkeellistä elämää.

Pauliina Kainulainen ja Yrjö Sepänmaa ovat kirjoittaneet teoksen Ihmisten eläinkirja:  muuttuva eläinkulttuuri (Gaudeamus, 2009)
Elisa Aalto ja Sami Keto ovat toimittaneet teoksen Eläimet yhteiskunnassa (Into, 2015)

III Konkreettisia askelia

Seppo Kjellberg kirjoittaa Toivonvihreästä kaupungista artikkelissaan Ympäristöteologian merkitys kaupunkiekologialle.

Kaupunkisuunnitteluun vaikuttavista ihmisistä monilla on uskonnollinen vakaumus. Uskonnollisen kokemuksen ja vakaumuksen kautta ihminen hahmottaa elämälleen merkityksen ja sitä kautta rohkeuden elää – siis toivon.” (s. 209)

Tavoittelemisen arvoinen kaupunki on keskeisesti vuorovaikutukseen perustuva, tilanteen mukaan rakenteitaan korjaava, luontoa rakastava, armosta elävä ihmisten ja muiden eliöiden symbioottinen, kaikkia osapuolia hyödyttävä yhteisö.” (s. 215)

Timo Heleniuksen artikkelissa puhutaan luterilaisen kirkon ympäristötyöstä.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ympäristötyö pyrkii luterilaisen näyn mukaisesti elämässä toteutuvaan rukoukseen. Ekologiseen työhön tarttuminen silloittaa uskon ja elämän yhteyttä ohjaamalla Luojaan ja luomakuntaan kohdistuvaan rakkauteen.” (s. 220)

Luomakunnan sunnuntai korostaa Jumalan sanallaan luoneen kaiken olevan ja ylläpitävän sitä. Sunnuntain toinen eettisesti velvoittava sanoma on, että ihmisellä on luomisesta johtuva kahtalainen tehtävä: viljellä ja varjella luomakuntaa sekä toimia tuhon voimia vastaan.” (s. 225)

Luomakunnan sunnuntaita vietetään jonakin touko-lokakuun sunnuntaina. (lähde: Evankeliumikirja ja Kirkkovuosi)

Ville Kiiveri kirjoittaa vihreästä patriarkasta ja ortodoksisesta ympäristötyöstä.  Hän käsittelee artikkelia RSE (Religion, Science and Enviroment) -symposiumeiden kautta.

Reijo E. Heinonen käsittelee komplementaarista uskonteologiaa eli miten uskojen erilaiset luontokäsitykset voisivat täydentää toisiaan.

Luontokäsitystä tarkastellaan juutalaisuuden, islamin, hindulaisuuden ja buddhalaisuuden luontosuhteen kautta.

Kiinnostus kristilliseen ekoteologiaan lisääntyi Pyhän kosketus luonnossa -teoksen myötä. Paljon jäi vielä asioita, joita en ymmärrä, ehkä minun tietotaidollani ei kaikki selvinnekään - teologia minusta koskaan tuskin tulee...

Luettavaksi lainaan myöhemmin myös:

Pauliina Kainulainen: Metsän teologia (Kirjapaja, 2013)
Topi Linjama - Pauliina Kainulainen: Kohtuus vaarassa: onnen aikoja rajallisella planeetalla? (Kirjokansi, 2015)


Pyhän kosketus luonnossa: johdatus kristilliseen ekoteologiaan kirjasta on blogissaan kirjoittanut myös Uskoa etsimässä

Pauliina Kainulainen (toim.): Pyhän kosketus luonnossa: johdatus kristilliseen ekoteologiaan, Kirjapaja, 2007
Kansi: Petri Kovács
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

maanantai 13. marraskuuta 2017

Hiljainen tieto


Luin kesällä Hannele Koivusen teoksen Madonna ja huora.  Yhdestä kiinnostavasta teoksesta usein herää kiinnostus lukea kirjailijan toisiakin teoksia.  Kesällä lainasin kirjastosta myös toisen Koivusen teoksen: Hiljainen tieto.  Hiljakseen olen kesällä luetuista kirjoista blogiin kirjoitellut –  johonkin se vapaa-aika on mennyt menojaan…

Kirjan takakannessa sanotaan:
Millainen on hiljaisuuden olemus?  Miten eri kulttuurit suhtautuvat hiljaisuuteen? 
Filosofian tohtori Hannele Koivunen valottaa hiljaisen tiedon merkitystä niin tieteen tutkimustulosten, taiteen kuin runoudenkin kautta. Näkökulmien rikkaus johdattaa lukijan tutkimaan oman sisäisen hiljaisuutensa maailmaa ja löytämään siinä piilevät alitajuiset, käyttämättömät voimavaransa.

Minua kiehtoo erityisesti hiljaisen tiedon merkitys runouden kautta.  Miten Hannele Koivunen tällaista runouden hiljaista tietoa teoksessaan käsittelee.

Alkutekstissä Koivunen kirjoittaa:
Hälyn keskellä elävät ihmiset haluavat kuulla puhetta hiljaisuudesta ja jakaa toistensa hiljaisuuden kokemuksia” (s. 10)

Minulle hiljaisuus on yksinäiset hetket kotona, kävelyt lähimetsässä, hiljentyminen kirkossa tai kävely joenrantaa pitkin.

HILJAISUUDEN SEMIOTIIKKAA
Hän {Kai Nieminen} toteaa, että näiden sanojen {hiljaisuus, äänettömyys, tyyneys, rauhallisuus, liikkumattomuus] sisällöt ovat melko läheisiä mutta että japanin sana shizukasa kuvaa kuitenkin enemmän sisäistä kokemusta kuin ulkomaailmaa” (s. 11)

Millaista onkaan sisäinen hiljaisuus? Miten saan sisäisen mieleni hiljentymään? Olisiko hiljainen rukous avain siihen, että minun mieleni rauhoittuisi?  Vai olisiko se runon lukeminen hiljaa mielessä, pysähtyen sen sanojen äärelle?

HILJAISUUDEN TUTKIMUKSEN PERINNE
 Tässä teoksessa kuvataan, miten hiljaisuutta on tutkittu uskonnon ja filosofian alueella, erityisesti idän uskonnoissa ja filosofiassa.
Myös kielentutkijat ovat tutkineet hiljaisuutta pitkien ja lyhyiden taukojen tutkimuksen kautta.  Runonlausunnassa tauottaminen on hyvin tärkeätä – runon ymmärtäminen, hiljainen hetki tuo runon sanoman mieliimme.

Psykolingvistisessä tutkimuksessa on voitu havaita, että kertojat painottavat tarinansa fokusta pidempien taukojen avulla. Tällöin tauko saa kuulijat odottamaan intensiivisesti, mitä seuraa.” (s. 23)

HILJAISUUDEN TASOT
Amerikkalainen filosofi Charles Sanders Peirce on jakanut hiljaisuuden ilmiöt seuraavasti:

Ensimmäinen taso firstness – aistiemme meille välittämä välitön havainto, todellisuuden pinta sellaisena kuin se meille näyttäytyy.
- Realiteettien, aistihavaintojen ja välittömien tunteiden kokonaisuus, jonka vastaanottamiseen ei liity pohdintaa, miettimistä tai teoreettista analysointia. Se on tässä ja nyt, ajaton nykyhetki.

Toinen taso secondness – välittömästä pintakokemuksesta tälle alueelle, jossa aistien kautta saadut havainnot liitetään mielen muistivarastoihin ja sitä kautta opittuihin malleihin ja kulttuuriseen perintöömme.
- Aistimerkitykset yhdistyvät vanhoihin merkityksiin. Menneisyyden kokemukset luovat laajemman tulkinnan.

Kolmas taso thirdness -  ajaton ja yleinen.
- Eri kulttuurien merkityksiä ja niiden vertailua. Henkisen toiminnan taso ja teoreettinen ja metafyysinen ulottuvuus

(s. 28-29)

Hannele Koivunen määrittelee nämä hiljaisuuden tasot seuraavasti: tyhjyys, hiljaisuus kielenä ja kaikkeus.

TYHJYYS

Hiljaisuus merkitsee ei-mitään, olematonta, merkkien ja merkitysten täydellistä puuttumista.
…. Kaiken loppua, minuuden raukeamista tyhjiin.

Tyhjyyden pelko – horror vacui: ihmisen toiminta ja tarve täyttää tyhjä tila merkeillä: teksteillä, kuvilla tai äänellä.

Hannele Koivunen käsittelee tyhjyyttä Kai Niemisen ja Bo Carpelanin runoissa sekä Graham Greenen Inhimillinen tekijä-romaanissa ja Amélie Nothombin Vaitelias naapuri-romaanissa.  En ole lukenut Kai Niemisen runoteoksia enkä Bo Carpelanilta kuin yhden romaanin. Graham Greene on myös lukemattomien kirjailijoiden listallani.

Mikä ero on sitten pyhiinvaeltajalla ja nomadilla?

Pyhiinvaeltajan liikkeelle paneva voima on jokin suuri kertomus, joka muodostaa hänen päämääränsä ja jonka varassa hän vaeltaa. Pyhiinvaeltajan mielessä on paikka, jonka hän haluaa merkitä itselleen.” (s. 42)

Nomadismi merkitsee vaeltelua ja asioiden virtaamista ilman kiinnittymistä asioiden tai paikkojen hallintaan. 
… nomadille kaikki on läsnäolevaa siinä määrin kuin läsnäolon yleensä on mahdollista.” (s. 42)

HILJAISUUS KIELENÄ

Ääniä ei ole olemassa ilman hiljaisuutta, vaan ne ovat olemassa ainoastaan hiljaisuuden taustaa vasten. Hiljaisuudesta muodostuvalle musiikille välttämättömät tauot ja rytmit.” (s. 46)

…ihmisten välisestä kommunikaatiosta vain kymmenisen prosenttia tiedosta välittyy sanojen avulla. Ilmaisutavan ja äänensävyn avulla välittyy noin kaksikymmentä prosenttia. Loput ihmisten välisestä viesteistä eli noin seitsemänkymmentä prosenttia perustuu sanattomaan ruumiin kieleen.” (s. 47)

Lassi Nummen runoteoksessa Portaikko pilvessä on kaunista hiljaisuutta kuvaava runo, jonka Hannele Koivunen mainitsee hiljaisuuden kielen esimerkkinä.  Myös Paavo Haavikon runo Lehdet lehtiä- runoteoksessa kuvaa sisäisen ja ulkoisen puheen suhdetta.

KAIKKEUS

Täyteyden tila, jossa kaikki on läsnä – mitään ei puutu. Hiljaisuuden tila merkitsee ajattomuutta, luopumista lineaarisesta ajasta.

Monissa uskonnoissa hiljaisuus symboloi täydellisyyttä ja ykseyttä: tilaa, jossa kaikki olevainen on läsnä, tilaa, jossa vastakohtaisuudet ja ristiriitaisuudet ovat lakanneet.” (s. 61)

Eri uskontojen luomismyyteissä aikaa ennen kuin mitään on, aikaa ennen luomista kuvataan usein hiljaisuutena ja pimeytenä.
Tämä tila on kaikkeuden tila, alkutila, josta kaikki on lähtöisin.” (s. 63)

Itämaisissa uskonnoissa on monenlaisia hiljaisuuksia, joita länsimaisen kristillisen uskonnon omaava on vaikeata ymmärtää, mutta jollakin tavoin ne kiehtovat mystisyydellään.

HILJAINEN TIETO JA OPPIMINEN

Hannele Koivunen on kirjoittanut tämän teoksen 1990-luvun lopulla. Unescon vuosituhannen koulutusta suunnitelleen toimikunnan raportti The Treasure Within on esittänyt neljä koulutuksen peruspilaria:

Tietämään oppiminen – fokusoidun ja koodatun tiedon opettelua ja hallintaa sekä tieteellisten menetelmien ymmärtämistä.

Koodattu tieto on hyvin määriteltyä ja ilmaistavissa sanoilla tai numeroilla. Se on siis myös digitalisoitavissa ja näin ollen siirrettävissä nykyteknologian, esim. internetin välityksellä mihin hyvänsä ympäri maapalloa.  (lähde: Innovaatioprosessissa hyödynnettävä tieto)

Tekemään oppiminen – erilaisten taitojen hallintaa, joissa kätevyys ja ruumiin tieto yhdistyvät pätevyydeksi.

Miten me nykyihmiset osaamme erilaisia kädentaitoja tai teknisiä arkipäivän taitoja? Siirtyvätkö nämä taidot sukupolvilta toisille?

Yhdessä elämiseen oppiminen – sosiaalisten taitojen ja vuorovaikutusten oppimista sekä väkivallan välttämistä ratkaisumallissa ihmisyhteisössä.

Miten some-aikakaudella osataan/halutaan olla fyysisesti vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa?

Olemaan oppiminen – ihmisten osa-alueiden tasapuolisia kehittämistä, huomioon ottaen esteettiset, taiteelliset, kulttuuriset ja sosiaaliset tekijät.

… ihmisen persoonallisuuden rikkauden ja monipuolisuuden tunnistamista ja tunnustamista.
… ihminen on myös luova uneksija ja tämän unelmoinnin hyväksyminen on olemaan oppimisen avain

(s. 96-98)

HILJAISUUS JA IDENTITEETTI

Ihmisen identiteettiä määräävät yhtäältä hänen oma sisäinen, hiljainen tietonsa ja toisaalta yhteisön asettamat ja edellyttämät identiteettimallit, jotka näyttäytyvät erilaisina kerrostumina.” (s. 105)

Hiljaisuuden tekniikat, rukous, meditaatio, transsi, ovat vuosituhansia toimineet hiljaisen tiedon saavuttamisen lähteinä.” (s. 109)

Helena Anhavan runo Naapurin tytöltäkö mallin kysyt kuvaa, sitä miten oman elämisensä malli haetaan itsestä eikä naapurin tytöltä.

NAISTEN HILJAINEN TIETO

Naiseuden symboliikkaan on kuulunut passiivisuus, kylmyys ja pimeys siinä, missä mieheys on merkinnyt aktiivisuutta, lämpöä ja valoa.” (s. 112)

Naiskirjailijat ovat murtaneet ja ovat murtamassa naisten vuosituhantista hiljaisuutta ja antamassa naisten tiedolle ja kokemuksille oman uuden äänen ja kielen.” (s. 117)

Sukupuolensa vuoksi naiset joutuvat tarkastelemaan itseään ja määrittelemään itsensä ja identiteettinsä miehisen maailman käsitteistön ja olemisen kautta.  Toisaalta he samanaikaisesti tukeutuvat omaan sisäiseen naisen tietoonsa ja kokemukseensa sekä siitä määrittyvään identiteettiin.” (s. 120)

HILJAISUUS LUOVUUDEN LÄHTEENÄ

Musiikkia kuunnellessamme syvä esteettinen elämys ei ole kuvattavissa sanoin.” (s. 123)

Hiljaisuuden kokemus on aina subjektiivinen, niin myös taiteen vastaanotto.
Kaikki taiteenlajit ja taitolajit, olipa kyse sitten saven muovailusta tai jousiammunnasta, antavat niitä harjoittavalle ihmiselle mahdollisuuden tulla omaksi itsekseen oman hiljaisen tietonsa avulla.” (s. 127)

KULTTUURINEN HILJAISUUS

Vieläkin ajattelen kulttuuri-sanan niin suppeasti, että unohdan se käsittelevän myös ihmisten elämää ja asumisaluetta. Meitä suomalaisia taidetaan yhä pitää melko hiljaisena kansana. Keskieurooppalaiset ovat jo hyvin temperamenttisia ja eläväisiä Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa.  Erilaiset yhteisöt kuten amishit tai vaikkapa saamelaiset luovat omalla kulttuurilla heille tyypillisen hiljaisuuden tiedon.

LUONNON HILJAISUUS

Suomalaisen luonnonläheisyyteen ja luontokokemukseen kuuluu vahvana hiljaisuuden kuunteleminen metsässä, niityillä, hiihtoladuilla tai rantasaunassa.” (s. 139)

Tämä on minulle hyvin tyypillistä hiljaisuutta.
Aleksis Kiven runot kuvaavat luonnon hiljaisuutta, kuten Hannele Koivunen mainitsee. Samoin Eino Leinon ja Aaro Hellaakosken runoissa.

HILJAISUUDEN ULOTTOVUUDEN KANSANRUNOUDESSA

Kansanrunoudessa esiintyvissä rukouksissa ja rukousloitsuissa hiljaisuudella on maaginen voima.” (s. 158)

HILJAISUUDEN TEKNIIKAT

Rukous, meditaatio – minulle tärkeitä hiljaisuuden tekniikoita.

Hiljaisuus vahvistaa kokemusta siitä, että Jumala on määrittelyjen tuolla puolen eikä häntä voida ymmärtää tai tavoittaa sanojen kautta.” (s. 171)
Näin ajattelevat kveekarit – on pidättäydyttävä puheesta, omista ajatuksista, kuvitelmista ja toiveista – ahdistavaa elämää… jota en osaa ymmärtää…

Hiljaisuuden rukouksella on erityisesti ortodoksisessa kirkossa pitkät perinteet. Ortodoksisessa perinteessä hiljaisuus on seisomista yhteisessä jumalanpalveluksessa Jumalan edessä - sydämen sisäistä rukousta.” (s. 174)

HILJAINEN VALTA

Poliittinen ja sotilaallinen uutispimento on ymmärrettävää taktikointia, mutta se pelottaa, jos se kohdistuu omaan kotimaahan tai suurvallan vallankäyttönä….
Hiljaiset mielenosoitukset ovat vaikuttavia, mutta vallankäyttäjien metodit hiljaisuutta hyväksi käyttäen murtavat ihmismieliä….

HILJAINEN JOHTAMINEN

Hiljaisen tiedon pääoma kertyy yrityksessä vähitellen yhteisessä työskentelyssä, ja se on mukana yrityksessä rakenteellisena pääomana.” (s. 188)

TILAN HILJAISUUS

”Tilan peruskokemus voi eri ihmisillä olla hyvin erilainen.  Kaamoksen pimeys on jollekulle pehmeä hiljainen syli, välttämätön vaihe vuodenaikojen kierrossa. Toisella taas kaamos näyttäytyy pelottavana tyhjyytenä: valon, äänien ja kaikkien ärsykkeiden puutteena. Lakeudella syntynyt ja kasvanut kokee loppumattomat, horisonttiin ulottuvat tasangot oman turvallisena tilanaan…” (s. 195)

Eteläpohjalaisena rakastan avaraa lakeutta, mutta myös metsien jykevyyttä ja jokien virtaavuutta.

Asumisessa on tärkeää turvata ihmiselle yksityisyyden ja hiljaisuuden mahdollisuus. Oman hiljaisuuden alueensa kautta ihminen vahvistuu, ja sisäisesti vahva ihminen pystyy olemaan yhteisön jäsen.” (s. 201)

HILJAINEN TIETO TIETOYHTEISKUNNASSA

Yhteiskunnan muuttuminen tietoyhteiskunnaksi merkitsee tiedon julkaisutapojen ja tiedon käsittelytapojen muutosta. ” (s. 213)

”Jos tietoyhteiskunnasta kehittyisi hiljaisen tiedon huomioon ottava merkityksen yhteiskunta meillä kaikilla voisi olla mahdollisuus löytää sisältämme pieni virtuaalilapsi ja herättää se henkiin luovana ja väkevänä” (s. 225)

Miten on kaksikymmentä vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen, olemmeko lähempänä hiljaista tietoutta?

Tämän kirjan myötä lainasin tänään kirjastosta hiljaisuutta käsitteleviä kirjoja sekä pari Hannele Koivusen teosta.  Minulle hiljaisuus on myös uppoutumista kirjojen maailmaan.

Hannele Koivunen: Hiljainen tieto, Otava, 1997
Mistä hankittu; lainattu Lapuan kaupunginkirjasto