sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Kolme syytä elää

Helmikuun kirjaklubin lukupiirikirjana Lapualla oli Tiina Lifländerin Kolme syytä elää. Tykästyin kirjailijan kauniiseen, kuvailevaan kieleen, vaikka muutoin kirjan tarina ei tällä kertaa sykähdyttänyt mieltäni.  Silti lukupiirikeskustelumme oli antoisa ja vivahteikas – kolme syytäkin elää löytyivät monella tavoin.

Helmin ja Kertun tarinat olivat kiinnostavampaa luettavaa kuin Tomin tarina. Aluksi ihmettelin, että miksi hänen tarinansa piti olla mukana.  Romaanin loppu – Helmin ja Tomin automatka Tomin Volvolla oli symbolinen. Olihan Helmille hänen oma Volvonsa ollut jotain sellaista, mikä oli hänen omaansa ja minkä hän hallitsi – missä hän saattoi antaa tunteidensakin tulla pintaan…

Koskettavimpana kuvauksina jäi mieleeni Laurin kuolema ja Helmin ikävä – sellaistako se olisi, kun puoliso olisi poissa ennen minua… 

Parisuhteen kipeitä asioita - pettämistä, lapsettomuutta käsiteltiin tukahdutetuin tuntein – miten Helmi jaksoi sellaisen taakan kantaa yksin…

Kertun tarinan kipeät kohdat –  Ruotsiin muutto, avioliitto ja lapset perheineen kaukana toisessa maassa.

Helmin ja Kertun kohtaaminen ja samaan asuntoon muuttaminen Laurin kuoleman jälkeen kuvattiin herkästi, mutta myös ripauksella huumoria.

Tiina Lifländer: Kolme syytä elää, Atena, 2016
Kirjan kansi: Anna Makkonen
Mistä hankittu: lukupiirikirja Ylihärmän kirjasto

Kolme syytä elää ovat myös lukeneet:














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti