maanantai 26. maaliskuuta 2018

Kokoa minut käsivarrellesi

Helena Viertolan olen tavannut Pohjanmaan Lausujien tapahtumissa.  Kokoa minut käsivarsillesi on hänen esikoisrunoteoksensa.

Kirjan takakannessa sanotaan:

Helena Viertolan runot ovat lyhyitä, hengittäviä, kuin kuvia. Paljon on puettu rukouksen henkeen.  Runoissa on evankelinen lämmin henki. Ihminen elää armon varassa ja kulkee kohti taivasta. Ihminen on pieni, usein luonnon teemojen ja elämänvaiheitten läpi kuvattuna, ja Jumala suuri ja armollinen. Tekstit ovat nousseet elämän eri tapahtumista ja sen tähden monet ovat hyvin koskettavia. Kristillinen vastuun ja rakkauden näkökulma on hienolla tavalla esillä, toisissa runoissa aavistuksenomaisesti, toisissa kantavasti kiteytettynä. Elämän tuska ja kaukaisenkin lähimmäisen osa on puettu sanoiksi.

Sydämeni hiljaisuus

Siunaus

Kun joku toivottaa
sinulle lähtiessäsi
siunausta,
olet antanut hänelle
itsestäsi jotakin.
Aavistitko itsekään,
että näin tapahtui,
mutta yhteyden
kimmeltävä säde
läpäisi sydämenne.
Sinä ymmärsit,
hän ymmärsi
ja kumpikin
saitte lähellenne
kappaleen taivasta.
… Ja siunaus
Kumpusi hänen
huuliltaan.

Ollessamme vähäiset
voi tapahtua
suurina lähellämme.
Meissä on silloin
tilaa toistemme
rakkaudelle.

Elämän ikkunasta

Kevät

Jumala,
annoit uuden kevään.

Jokaisessa silmussa
toivon siemen,
jokaisessa kastepisarassa
heijastus
taivaisesta kirkkaudesta,
jokaisessa yöttömässä
yössä aavistus
ikuisesta valkeudesta.

Kun annat syksyn tulla

Runoja kuolemasta, ikävästä, surusta.

Ristin matkalaiset

Pääsiäisajan runoja Jeesuksen kärsimyksestä ylösnousemukseen.

Tule lähelle joulu

Joulurunoissa on joulun kristillisen sanoma.

Helena Viertola: Kokoa  minut käsivarrellesi, SLEY-kirjat, 1995
Kansi ja taitto: Eeva Aaltio-Lumivuori
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto



Paavo Ruotsalaisen muisto 1852-1952 : Ristinkukkien juhlajulkaisu

Matkani Paavo Ruotsalaisen jalanjäljissä on jatkunut parisen vuotta – ja tämä kirjallinen matkani ei ole vielä edes puolivälissä, moni hänestä kirjoitettu kirja odottaa lukemista.

Paavo Ruotsalaisen muisto 1852-1952 on Herättäjä-Yhdistyksen Ristinkukkien juhlajulkaisu vuodelta 1952.   Ristinkukkia on ollut Herättäjä-Yhdistyksen kevätlehti vuosina 1937-?

Tähän Ristinkukkien -juhlajulkaisuun on koottu tekstejä Paavo Ruotsalaisen muistoksi herännäisjohtajilta ja -papeilta Väinö Malmivaarasta Olavi Karekseen ja Aku Rätyyn.  Lehdessä on myös muutama runokin.

Tämä lehti on siis Paavon 100-vuotisjuhlajulkaisu – hänen kuolemastaan tuli siis 100 vuotta kuluneeksi vuonna 1952.
Vanhat kuvat Nilsiästä ja Aholansaaresta tuovat muistoja monien vuosikymmenien takaa.
Onkohan mahdettu tehdä muita juhlajulkaisuja? 1877 Ukko-Paavon syntymästä oli kulunut 100 vuotta, ja 200 vuotta vuonna 1977.  Kun siitä tulee kuluneeksi 300 vuotta vuonna 2077, mitähän mahtavat heränneet silloin miettiä – minä en sitä enää ole näkemässä…

Paavo Ruotsalaisen muisto 1852-1952 : Ristinkukkien juhlajulkaisu, Herättäjä-Yhdistys, 1952
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


tiistai 20. maaliskuuta 2018

Illan hiljaiset sanat

Leila Wallen runoteos Illan hiljaiset sillat sisältää Raamatun lauseen toisella sivulla ja toisella sivulla Raamatun lauseen innoittaman runon.

Minä nostan ja kannan ja pelastan.  Jes. 46:4

Olen riisuttu,
paikalle pysähtynyt.
- Hiljaisuus –
- vain kello –
Sinä välität sittenkin.
Anna seuraava askel, Herra.

***

Jumala, Sebaot, auta meidät
ennallemme;
anna meidän nähdä kasvojesi valo,
niin me pelastumme.  Ps. 80:8

Mikä on tämä aavistamaton syvyys,
tämä sydämen hiljaisuus,
joka janoaa sanoja saavuttamatta niitä,
kunnes Jumalan armo koskettaa:
auringon kirkkaus
syvä lepo.

Leila Walle: Illan hiljaiset sanat, Kirjapaja, 1997
Kuva: Marjukka Vainio
Graafinen asu: Liisa Heikkilä-Palo
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Keväästä ei hypätä syksyyn

Marjatta Viikilä on Jukka Viikilän äiti. Hän on kirjoittanut seitsemän runoteosta.  Keväästä ei hypätä syksyyn on Marjatta Viikilän viides runoteos.

1
Se tapahtuu hämyn kietoutuessa puihin

Minulle, kevään lapselle nämä runot ovat sielunrunoja. Vaikka pidän jokaisesta vuodenajasta, on kevään odotuksessa ja sen saapumisessa jotain uuden alkua, uutta toivoa, uutta uskoa.

2
Menneisyyden vinttikamarit

Runoilijan lapsuuden muistoja, muistoja ajalta jolloin minunkin vanhemmat olivat lapsia, nuoria.

3
Näkevät silmät

Tästä runosta tuli mielen sanojen tarkoitus ja tärkeys – rakkaus kieleen.

4
Nykyköyhyyttä

Miten ajankohtainen runo tämä on vielä lähes kymmenen vuotta myöhemminkin…

Jos rahat eivät riitä vaatteisiin,
jostain sentään löytyy vanhaa.
Ruokalaskua voi pienentää.
Mutta kun rahat eivät riitä musiikkiin,
kirjoihin ja taiteisiin,
on tultu vaaravyöhykkeelle.
Mutta kun rahat eivät riitä
aikaan ajatella.
Ihminen ei elä ainoastaan leivästä.

5
Millaisen maailman jätätte

Sanoja lapsille, aikuistuville, minun sukupolvelle….

6
Hyvästi, sanoin murheelle

Lohdutuksen runoja murheiselle, masentuneelle, vierellä kulkevalle.

7
Olen tarttunut sinuun, Jumala

Ei ole helppoa uskoa,
vielä vaikeampaa olla uskomatta.
On niin tuulista tänään.
Mihin tarttuisi horjuva ihminen.

8
Miten kaipasin vesien hämärään

Kaipuun, surun, ikävän runoja.

9
Päällekkäiset kuvat negatiivissa

Keväästä syksyyn, syksystä kevääseen – elämän kierto.

Marjatta Viikilä: Keväästä ei hypätä syksyyn, Aika Oy, 1999
Maalaus: Aki Viikilä
Kansi: Aki Viikilä ja Konstantin Neugodov
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

torstai 15. maaliskuuta 2018

Valon reuna: Runoja

Mari Velin on karkkilalainen runoilija opettaja. Valon reuna on hänen toinen runokirjansa. Ensimmäinen Hämärä kuin kuuntelisi ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 1996.

Ruusun halu

Luonnon metaforiaa, tunteiden tukahduksia, intohimon hiillosta.

Kuuset
laskevat tummat helmansa,
tuuli sekoittaa ne.
Tunteen paino,
naisen minuus
on veden, puolivarjon kieltä.

Unet jatkuvat

Unenomaista, nostalgistakin maaseutukuvausta.

Nostelee uutta juustoa
muottiin valumaan.
Radiosta veisuun ääni.
Mustina loistavat puut
talon ympärillä.
Pitkäksi aikaa
pysähtynyt kasvu.

Upoksiin

Veden virtavoimaa, tunteiden aallokossa.

Vesi suistuu 
kylmän usvan alle,
muistin polte.
Unet
sekoittuvat elettyyn elämään,
virtaus
käy rajuna kivien yli,
huuhtelee silmät, 
etääntyy.

Marian ainoa sana

Raamatullisia runoja naisesta, äidistä, uskosta.

Valon reuna

Näissä runoissa on luonnon symboliikkaa ja jotain raadollista ja karuakin.

Siellä on ilta

Pysähtyneisyyttä, hiljaisuutta, arkuutta ja haavoittuvuutta löydän näiden runojen tunnelmasta.

Mari Velin: Valon reuna: Runoja, Otava, 1998
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Niin kauan niin kaukana

Pirkko Vainion kuvittamat ja tekstittämät lastenkirjat ovat tuttuja kirjakaupasta ja kirjastosta. Pari vuotta sitten ilmestynyt Reino saa siivet (Lasten Keskus, 2016) on viimeisin.
Pirkko Vainio on julkaissut myös yhden runokirjan, Niin kauan niin kaukana.  Runokirja on kaunis turkoosinvärinen niin kansiltaan kuin sivuiltaan. Pirkko Vainio on kuvittanut runoja mustavalkokuvin, joista löytyy samaa herkkyyttä ja kaunista yksinkertaisuutta kuin Maija Paavilaisen ja Raija Maulan kuvissa.

Valitsin tähän pari minulle rakasta runoa:

Salakavala vapaus
unessa

kahlitsi
ikuiseen kulkemiseen.

Hellä
enkeli
herätti:
voit valita.

***
Pakenen tilanteesta,
pysyn todellisuudessa.

Ajattelen ja uin.

Vesi kannattaa
kuin elämä,
kun hengitän.

Pirkko Vainio: Niin kauan niin kaukana, LK-kirjat, 1999
Kuvitus: Pirkko Vainio
Ulkoasu: Pirkko Vainio
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Sininen sormus

Nappasin kirjaston runohyllystä Satu Marttilan (Koskimies) runokirjan Sininen sormus, joka on hänen kolmas julkaistu runoteos. Esikoisrunokirja on nimeltään Huvitus ja valkea kuulas (Kirjayhtymä, 1973) ja toinen runokirja on Teitä minä rakastan (Kirjayhtymä, 1977).  En osannut yhdistää Satu Marttilaa Satu Koskimieheen ennen kuin katsoin kirjailijatiedot – vaan tulipahan nyt tämäkin asia selvitettyä.
Enkä ole vielä muita Satu Marttilan/Koskimiehen kirjoittamia teoksia lukenut, ellei oteta huomioon hänen toimittamiaan teoksia.

Sininen sormus on ulkoasultaan melko vaatimaton, mikä toivottavasti ei sen vuoksi jää kirjastojen runohyllyjen pimentoon.  Useat runoteokset ovat toki hyvin ohuita, joten olen itse oppinut ottamaan nipun runoteoksia kirjaston hyllystä käteeni, joista olen selailemalla valinnut luettavaksi – toisinaan olen jopa luottanut intuitiooni ja rohkeuteeni lukea monenlaista runoutta.

Kiiltomadon lyhty

Luonnon mystiikkaa, hiljaisuutta ja sanojen yksinkertaista kuvausta elämästä, hetkistä.

Aalloissa

Aaltoilevaa, taiteellista ja abstraktistakin rakkauden kuvausta.

Ihmisten pidoissa

Näistä runoista tulee minulle mieleen ihmismielen moninaisuus, kaiken ulkokultaisen onnen äärellä ihmisen sisällä on jokin mikä kalvaa mieltä….

Viimeinen valssi

Tässä viimeisessä runossa on kalevalaista poljentoa ja rakkauden kuvausta.

Satu Marttila: Sininen sormus, Kirjayhtymä, 1979
Päällys: Kirmo Mikkola
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


maanantai 12. maaliskuuta 2018

Elekieltä: ilmeitä, eleitä, muistikuvia, kirjeitä

Laura Kielisien runoteos Elekieltä: ilmeitä, eleitä, muistikuvia, kirjeitä on runokokoelma aiemmin äänikirjoina julkaistuista runoista.
Olisi antoisaa kuulla Laura Kielisen runot cd-levyiltäkin, joille ne hän on itse lukenut. Hän kertoo runoteoksen Kiitokset -tekstissä, että äänirunokirjoissa on Reino Saranpään tekemä musiikki ja tausta.

Laura Kielinen on syntynyt Alajärvellä ja asunut 70-luvun loppupuolesta saakka Ilmajoella – minun kotipitäjässäni.  Jonkinlainen muistikuva minulla on hänestä Ilmajoen kirjastossa työskennellessäni 90-luvun alkupuolella.  Ja saattaa olla, että toinen hänen pojistaan on minun ikäiseni, olemme mielestäni olleet yhtä aikaa yläasteella, vaikka en nyt toki saa hänen kasvojaan mieleeni…

Pohjalaismaisemaa kuvaavat runot lämmittävät mieltäni, onhan tämä maisema ollut koko elämäni asuinmaisemaa.  Osa runoista kuvaa ilmajokista sielunmaisemaa, osa runoista kertoo Suomesta ja suomalaisuudesta.

Elämänmakuiset runot rakkaudesta, elämän iloista, suruista tulevat lähelle.  Eteläpohjalaisia murrerunojakin Laura Kielinen on kirjoittanut.

Laura Kielisen runoissa tulee kuuluviin myös erilaisten ihmisten ääni, kuten tässä runossa:

Uusi ystävä

Istuimme vierekkäin
hienossa tilaisuudessa.

Liikahdimme vähän.
Pyörätuolimme renkaista
kuului sama kitinä, muuten oli
aivan hiljaista.

Päät kääntyivät paheksuvina
meitä kohti.
Meidän päämme kääntyivät
toisiamme koti.

Katseemme kohtasivat.

Otit kädestäni kiinni,
sillä liikkuvalla kädelläsi.

Siitä hetkestä tiesimme
olevamme – ystäviä.

Laura Kielinen: Elekieltä: ilmeitä, eleitä, muistikuvia, kirjeitä, Valmiixi, 2016
Kannen kuva: Janne Kielinen
Ulkoasun suunnittelu: Päivi Peltoniemi
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Kohti valoa

Anna-Liisa Majaniemen runokirjan Kohti valoa -runoteoksen Lukijalle -osiossa hän kirjoittaa:

Olen pieni kirja, ole hyvä ja lue. Avaan eteesi mutkatonta, aidosti ilmaistua nähtyä, koettua, elämää. Luonnon kauneutta sen antamaa voimaa, kuisketta, virvoittavia keitaita. Toivon Sinun löytävän itsellesi sopivia, levon ja hiljentymisen keitaita, lisääntyvien arjen vaatimusten ja kiireen keskelle levoksi ja voimaksi. Myös kevyitä hetkiä lukemiseen.  Toivon tämän kirjasen antavan, edes hiukkasen, mielen keveyttä ja lisää hymyn häivettä huuleen.”

Runoteoksen ensimmäinen osa on nimeltään Hiljaisuuden ja voiman keidas luonto ympärillämme.  Toinen osa on nimeltään Yksin – ja lasteni kanssa.  Kolmas osa on nimeltään Kohti huomista Toivossa. Neljäs osa on nimeltään Lapsuuteni maisemissa.

Hiljaisuuden ja voima keidas luonto ympärillämme

Kauniita, pohtivia ja koskettavia runoja luonnosta, ihmisyydestä ja Jumalan huolenpidosta. Tästä osiossa myös muutama jouluruno.

Yksin – ja lasteni kanssa

Näistä runoista tulee mieleen, että runoilija on ilmeisesti ollut sairaanhoitajan/kätilön työssä.  Näistä runoista olisin minäkin saanut voimaan ensimmäistä kertaa äidiksi tullessani….
Osa runoista kuvaa lapsien kokemia henkisiä kipuja…

Myös Jumalan armo huokuu runoissa Raamatun Jobin varjossa ja Kolme sanaa.

Kohti huomista Toivossa

Rakkausrunoja, eläkkeelle siirtyvän naisen pohdintaa, lapsuuden muistoja ja luonnon kauneutta ja haavoittuvuutta. Tämä runo kosketti minua erityisesti:

Jaa – Rakkaus

Ei se ole
kahleita.
Se on –
etäisyyttä
läheisyyttä
silta sielujemme
välillä –
Syvä rakkaus.

Lapsuuteni maisemissa

Runoja runoilijan lapsuuden maisemista, ihmisistä, elämästä ja uskosta.

Anna-Liisa Majaniemeltä on ilmestynyt kaksi muutakin runokirjaa Valonsäteitä (2006) ja Pintaa hipaisten (2009).

Anna-Liisa Majaniemi: Kohti valoa, Omakustanne, 2003
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


Katariina Kotomäen runokirjat

Löysin kirjastostamme kaksi Katariina Kotomäen runokirjaa: Kirkon portailla pieni madonna ja Armon kosketus kaunokaisessa. Hän on kirjoittanut myös kaksi muuta runoteosta: Laulu voitti kiven hiljaisuuden (2003) ja Kun elämä koskettaa (2017).  Hänen runojaan löytyy myös antologioista. Katariina Kotomäki on julkaissut myös säveltämistään ja sanoittamistaan lauluistaan kirjan Itämeren helmet ja muita lauluja (2008). Hänen lauluistaan löytyy myös cd-levyjä.

Kirkon portailla pieni madonna

Katariina Kotomäen runojen lomassa on kauniita kuvia hänestä ja hänen perheestään vuosien varrelta.
Kotomäen runoissa on Pohjanmaan kuvausta, tunteiden herkkyyttä, yhteiskunnallisten asioiden sanomaa ja hengellistä hartautta.
Minua koskettivat eniten runot: Nyt tiedän, Tee minusta Jumalan tammi ja Olen oppinut puhumaan sinulle.

Armon kosketus kaunokaisessa

Tässäkin runokirjassa on valokuvia Katariina Kotomäestä ja hänen perheestään. Tästä runokirjasta löytyy muutama samakin runo kuin Kirkon portailla pieni madonna -runokirjasta. 

Runoteoksen alussa Kotomäki kirjoittaa päiväkirjamaisesti elämästään ja uskostaan.  Tämän runoteoksen runot sisältävät ”oodeja” Kotomäelle tärkeille runoilijoille kuten Pablo Nerudalle ja Eino Leinolle. Tunteikkaat runot lapsilleen, miehelleen ja elämän kipukohdille koskettavat.  Yhteiskunnallista sanomaa löytyy tämänkin teoksen runoista.  Hengellisyys huokuu Jumalaa ja voisiko sanoa Jumalan armoa kuvaavissa runoissa.

Katariina Kotomäki: Kirkon portaila pieni madonna, omakustanne, 4. muokattu painos, 2009
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Katariina Kotomäki: Armon kosketus kaunokaisessa, omakustanne, 2015
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Paratiisista karkotettu: opas Raamatun alkulukuihin

Etsin kirjastosta naisten kirjoittamia Raamatun lukuoppaita. Löysin Pirkko Valkaman kirjan Paratiisista karkotettu: opas Raamatun alkulukuihin.   Kirjassa hän käy läpi ensimmäistä Mooseksen kirjaa. Olen tänä vuonna aloittanut Hetkinen – raamatunlukuoppaan myötä Raamatun lukemisen alusta. Tällä hetkellä ollaan menossa Mooseksen neljännessä kirjassa.

Yhdellä lukemisella eivät merkitykset selviä. Pirkko Valkaman teksti on kuitenkin maallikolle selkeätä, ei liian teologista.  Harkitsen kirjan ostamista itselleni, jotta voisin siihen tehdä omia merkintöjä. 

Aion lukea myös hänen kaksi muuta kirjoittamaansa teosta:

Siunaus kaikille kansoille : 1. Moos. 12-50, Uusi Tie, 2008
Eksodus : avaimia Toiseen Mooseksen kirjaan, Uusi Tie, 2012


Pirkko Valkama: Paratiisista karkotettu: opas Raamatun alkulukuihin, Uusi Tie, 2004
Kansi: Terttu Hauhia
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto



Naistenkutsut

Maija Nymanin Naistenkutsut kuvaa naisten elämää kuvaavin otsikoin: Kasvokkain, Koko nai seksi, Paikkani ihmissuhdeverkostossa, Toimiva parisuhde ja Nimeltä kutsuttu nainen.

Pienissä kertomuksissa on hersyvää huumoria, sydämeen käypää herkkyyttä ja pysähdyttävää pohdintaa.

Saan teksteistä vertaistukea, mutta myös ymmärrystä erilaisista ja eri-ikäisistä naisista.
Maija Nymanin oman elämänsä tarinat tuovat kirjaan lämpöä ja rehellisyyttä – olen aina pitänyt hänen tavastaan kirjoittaa elämästä ja uskonasioista.

Maija Nyman: Naistenkutsut, Kirjapaja, 2003
Kannen suunnittelu: Liisa Holm
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Naiseksi joka olet

Kaija Maria Junkkarin kirja Naiseksi joka olet kertoo 35-47-vuotiaiden naisten elämäntarinoita, myös omansa.  Kuulun juuri ja juuri tähän ikäryhmään – täytänhän tänä vuonna 47 vuotta.
Kirjassa käydään läpi naisen elämänkaarta – elämän aamupäivästä iltapäivään, kuten Kaija Maria Junkkari otsikoi.

Nainen keski-iän kriisissä

Keski-iällä tarkoitetaan tavallisimmin niitä vuosia, jotka alkavat noin 35-40-vuotiaana ja päättyvät 65-vuoden iässä. Kehityspsykologian mukaan yksilön kehityksessä vuorottelevat siirtymäkaudet ja pysyvät kaudet. Pysyvät kaudet kestävät usein 6-7 vuotta; niitä edeltävä ja niiden jälkeen seuraava siirtymä kausi voi myös kestää useita vuosia. Täten myös keski-ikään ennättää liittyä useita muutosvaiheita; onhan kysymyksessä noin kolmenkymmenen vuoden pituinen jakso.” (s. 19)

 Jos ajatellaan, että keski-ikäni alkoi 35-vuotiaana ja siitä seuraava seitsemän vuoden kausi olisi päättynyt 42-vuotiaana ja nyt elän parhaillaan toista 7-vuotiskautta 49-vuotiaaksi saakka.  Elämäkaarikirjoittamisen kurssilla kävin näitä ikävuosia läpi, jonain päivänä rohkenen tekstejä käydä uudelleen läpi…. Vielä ei ole kulunut niin montaa vuotta tai ei ole tullut oikeata hetkeä…

Elämätön elämä nousee esiin

Varjo on elämätöntä elämää, aitoja ominaisuuksiamme, joiden tunnistaminen on erittäin tärkeää henkiselle hyvinvoinnillemme.  Varjon esiintulo horjuttaa kuitenkin aina tavalla tai toisella minäkuvaamme; emme olekaan sitä mitä luulimme olevamme.” (s. 35)

Minä olen melko hyvin osannut ottaa omaa aikaa itselleni ennen keski-ikääkin, ehkä nyt vielä enemmän rohkenen kulkea sitä omaa polkuani, vaikka toisten mielestä se ei ole oikein…

Yhteys sisäiseen tyttöön

Keski-iän kriisi on eräs piilotajunnan tarjoama mahdollisuus naiselle kohdata sisäinen pieni tyttö ja ottaa hänet syliin hellittäväksi. Korvaavat kokemukset ovat mahdollisia koko elämän ajan. Kun nainen lakkaa laiminlyömästä, pelkäämästä ja halveksimasta pikku tyttöään, hänestä tulee kokonainen nainen. Hänessä on tilaa niin heikkoudelle ja avuttomuudelle kuin voimalla ja uskallukselle ilman häpeää ja itsensä vähättelyä.”  (s. 63)

Saan olla kiitollinen, että enimmäkseen lapsuuteni ollut ollut rakastavaa ja hyväksyvää ilmapiiriä – vanhempani, isovanhempani, tätini, setäni, serkkuni ovat ottaneet minut avosylin vastaan, vaikka olen osannut olla toisinaan hyvinkin ”vaikea tapaus”. Olen kiitollinen niistä kaikista hetkistä sukulaisten luona ja heidän mukanaan lomaretkilläkin. Olen pahoillani, kun toisinaan olen ollut syrjivä ja omahyväinen heitä kohtaan. Myös asuinympäristöni on ollut omalla tavallaan ymmärtäväinen ja kasvattava – olen tuntenut itseni tervetulleeksi kylän taloihin. Kiitos heille kärsivällisyydestä, kun olen ”tuppautunut” ja ”juuttunut” kyläilemään.

Voisin sanoa, että sisäinen pikku tyttöni voi edelleen hyvin.  Kunpa vain olisin onnistunut antamaan omallekin tyttärelleni niin turvallisen asuinympäristön ja ymmärtäväisiä ihmisiä ympärille hänen lapsuudessaan….  Tämä kalvaa yhä mieltäni….  Toivon ja rukoilen, että tyttäreni löytää vielä sisäisen pikku tyttönsä, joka parantaa haavoja, joita en minä äitinäkään osannut aavistaa….

Hyvä ja paha äiti

Naiselle, joka rohkaistuu luottamaan itseensä niin lahjakkaana ja osaavana kuin epätäydellisenä ja erehtyvänä äitinä, äitiys muodostuu kirjailija Eila Jaatisen sanoin ”elämän ja toivoin kutsumukseksi”. Tällainen nainen arvostaa äitiyttä ja voi itse äiti omalla aidolla tavallaan.”  (s. 78)

Minun ja äitini suhde on tällä hetkellä seesteinen – keski-ikäisen tyttären ymmärrystä ikääntyvää äitiä kohtaan. Menneisyyden haavat ovat parantuneet…

Minun ja tyttäreni suhde on aina ollut hyvin avoin.  Omat tunteeni ovat toisinaan täynnä häpeää ja syyllisyydentunnetta menneisyyttä kohtaan, toisinaan uskoa parempaan huomiseen, Jumalan armoon äitiyden epäonnistumisissa ja kiitollisuutta Jeesuksen Kristuksen kirkkaudessa äitinä olemisesta, tyttären tukena ja hyväksymistä hänet kokonaisena ihmisenä.

Suhde mieheen

Minun ja isäni suhde on ollut läheisempi kuin minun ja äitini. Tällä hetkellä olen kuitenkin läheisempi äitini kanssa kuin isäni. Minun on jotenkin vaikea lähestyä ikääntyvää isääni…  koen riittämättömyyttä, kun en ehdi tapaamaan vanhempiani niin usein kuin tahtoisin…

Minun ja mieheni suhde on kulkenut monenlaiset polut kuoppineen, raskaine nousuineen ja jokin voima on pitänyt meidät lähes kolmekymmentä vuotta yhteisellä tiellä.

Minun ja aikuistuvan poikani suhde on opettanut suhtautumista toisenlaiseen mieheen kuin puheliaat isäni ja mieheni.  Pohdiskeleva ja tunteensa sisällä pitävä poikani on opettanut minut tulkitsemaan tunnetiloja toisella tavoin, opettanut minut antamaa tilaa olla toisenlainen, hyväksymään hänet kokonaisena ihmisenä. Opettanut etten aina voi verrata häntä isosiskoonsa…  Opettanut pysähtymään ja kuuntelemaan juuri siinä hetkessä, kun pojallani on sanottavaa…

Jumala naisen elämänkaarella

Kun ihminen uskaltaa rehellisesti kuunnella omia kokemuksiaan ja luopua sellaisesta, mikä ei ole enää totta hänelle, hän pääsee eteenpäin uskonnollisessa etsimisessään. Ennen pitkää hän huomaa käyneensä läpi ympyrän. Fowlerin sanoin, ihminen, joka on uskaltanut sallia vanhojen kuviensa hajota, löytääkin uudelleen tietynlaisen ”lapsellisen” heittäytymisen oman traditionsa totuuksiin. Niiden ei enää tarvitse olla täydellisiä. Nähdessään oman traditionsa suhteellisuuden hän alkaa myös uudella tavalla ymmärtää erilaisia uskonnollisia traditioita; ne eivät enää vaaranna hänen omaa tapaansa uskoa." (s. 110)

Kokonainen nainen

Kun nainen sallii itsensä kohdata kaikki tunteet ja tarpeet häpeämättä tai kieltämättä niitä, hän muuttuu ennen pitkää armahtavaksi itseään ja sitä kautta muita kohtaan. Hänen ei enää tarvitse olla täydellinen supernainen. Hävettävät puolet saavat tilaa tulla kuulluiksi ja löytävät paikkansa kokonaisessa minuudessa.” (s. 127)

Kaija Maria Junkkari: Naiseksi joka olet, Kirjapaja, 1992
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto