tiistai 29. toukokuuta 2018

Kevätlukumaraton 26.5.2018 Koontipostaus

Muutaman vuoden tauon jälkeen päätin, että nyt kesäloman alun kunniaksi olisi kiva kokeilla lukumaratonia.  Ja voisinhan minä sen sitten samalla emännöidäkin.  Valitsin päivän, joka sopi omiin lomaviikonloppuihin eli lauantai 26.5.2018.  Lukumaratonin sai aloittaa omaan tahtiin viikonlopun aikana. Itse aloitin klo 0.00 lauantaina, mutta en ihan jaksanut 24 tuntia valvoa. Mun lukumaraton päättyi lauantaina klo 20.30. Kerron koontilistan lopuksi, miten meni mun lukeminen.

Kevätlukumaratonille osallistuivat:

@kirjahullu (Instagram)

Kiitos kaikille osallistujille, jos jonku nimi jäi pois, niin laita viestiä :) 



Miten sitten meni emännän oma lukumaraton….

Otin parin kolmen tunnin "yöunoset” 22-24.  Mies oli nukahtanut juuri, kun minä hiiviskelin tavaroineni ulos terassille. 17-vuotias poika näytti vielä olevan omalla tietokoneellaan varmasti aamuun asti.  Minähän siis olin päättänyt aloittaa lukumaratonin keskiyöllä ja paras paikka siihen oli rauhallinen terassimme - naapurustokin oli hiljennyt.  Toki ei täällä muulloinkaan paljon meteliä ole….

Olin varustautunut pukemalla lämpimästi – pipo, kaulahuivin ja villapaita sekä peitto jaloille. Termarikuppiin vihreätä teetä ja yöpalaksi proteiinipatukka. Muutama kynttilä tunnelmaksi ja antoivat vähäsen lukuvaloakin.




Lukumaratonin aloitin Vanhan Japanin taruja -teoksella. Aluksi ajattelin, että toivottavasti eivät ole liian jännittäviä täällä yksin hiljaisuudessa luettavaksi – siilien yms. rapistellessa pensaikossa. Mutta tarinat osoittautuivat yllättävän hauskoiksi. Ihan jokaisen tarinan merkitystä tai opetusta en oivaltanut.  Oli mielenkiintoista huomata, jotkut sadut ovatkin lähtöisin näistä japanilaisista taruista. Kiitollinen kurki -taru toi heti mieleeni sadun Tittelintuure – ehkä tuo satu on saanut vaikutteita Kiitollinen kurki -tarusta.  Luonnollisesti näissä taruissa oli lohikäärmeitä ja prinsessoja, jotka olivat kaikkea muuta kuin ihmishahmoja. 



Kolmen tunnin jälkeen silmät alkoivat mennä niin kiinni, että nukuin reilu puoli tuntia.  Vanhan Japanin taruja kirjan luettuani valitsin toiseksi kirjaksi Maahisen kosto ja muita irlantilaistaruja. Maahiset ja neidot olivat pääosassa näissä irlantilaistaruissa.  Hauskoja tarinoita olivat nämäkin.  Näistäkin tuli lapsuuden sadut mieleen, kuinka kosijat veivät prinsessalle lahjoja ja mikään ei kelvannut, kunnes joku keksi mikä se lahja on. Tässä tarinassa siis  se mikä sai prinsessan nauramaan.
Ei tahtonut vieläkään jaksaa olla hereillä, joten tämän kirjan jälkeen nukuin toisen reilu puoli tuntia, kunnes heräsin valkenevaan aamuun -  yöllä oli hiukan hämärää vielä. Hain sisältä aamupalan.



Kolmas kirjani oli Kummajaisten kylän kuuma kesä. Luin ensimmäisen kummajaisten tarinani vasta. Tykkäsin lempeän humoristisestä tyylistä – ripauksella tykkäyksiä, kommelluksia ja jännittäviä tilanteita.  Kyllä nuo muutkin kummajaisten tarinat täytynee pikapuoliin lukea!  Kirjan nuoret henkilöt olivat nykynuoria, jossa oli ripaus silti sitä oman aikani nuoruuttakin. Sellaista lempeyttä, jossa ei tarvitse olla karua ihmiselämää…. Toki niitä kirjojakin tarvitaan, mutta on sydäntälämmittävää lukea välillä lempeällä mielellä kirjoitettua tarinaa, kun ei tarvi koko murehtia nuorten eloa ja oloa.

Seuraava lukupaikkani oli tarkoitus olla Simpsiöllä sijaitsevalla louhoksella.  Luontopolulle ajelin kotoa polkupyörällä. Ensimmäisellä levähdyspenkillä luin ”välipalaksi” aamun Sanan, joka on minulle tullut reilu vuosi sitten tavaksi. Metsän hiljaisuudessa – hyttysten ympäröimänä (unohdin hyttyskarkotteen) oli hyvä hiljentyä Jumalan Sanan ääreen – eivätkä ne hyttysetkään niin paljon häirinneet…



Puolisen tuntia patikoin louhokselle.  Välillä pysähdyin juomaan, olihan jo melko lämmin päivä aamustakin. Yhden banaanin söin välipalaksi louhokselle päästyäni. Varovasti etsin kiviltä istumapaikan ja varmistelin ettei yksikään kyy ole samalla kiveyksellä lämmöstä nauttimassa.  Neljäntenä kirjana aloitin Raili Alahautalan Saloisten pappi -romaanin, joka kertoo 1500-luvun puolivälin ajasta, kun Saksasta protestanttiset tuulet ovat saapuneet Suomeen. Miten Herra Niilo, Saloisten pappi selvinnee katolismielisten kanssa, kun hän saarnaa myös suomen kielellä.  Reilun tunnin verran kivellä istuskelin ja lueskelin. Kirjan tarina ja luonnon rauha sopivat hyvin yhteen. Yksi pariskunta kävi louhoksen reunalla lenkillään - mitä mahtoivat miettiä erikoisessa paikassa istuvasta lukijasta….

Mieheltä tuli whatsapviesti, että ruoka-aika alkais pian olla…   Patikoin louhokselta takaisin hiihtomajan pihaan, missä pyöräni oli ja siitä sitten kotiin.  Koko Simpsiön reissu kesti pari kolme tuntia.

Ruuan jälkeen jatkoin Saloisten pappi -romaanin lukemista. Välillä pidin välipala- ja juomataukoja. Muutamat päiväunoset tuli myös otettua.  Tarkempia kellonaikoja en tällä lukumaratonilla jaksanut laittaa ylös.  Välipalaksi luin kaksi lasten kuvakirjaa, kun alkoi näyttämään siltä, että Saloisten pappi tulee olemaan viimeinen kirjani lukumaratonissa.



Mörön unisukat oli hieno tarina siitä, miten möröt eivät olekaan niin pelottavia. Ne ovatkin oikeastaan aika yksinäisiä. Ja pimeän onkin tarkoitus suojella meitä uniemme aikana.  Ihastelin myös Nina Haikion pastellimaisia vihreän, oranssin, mustan ja valkoisen sävyisiä kuvia.



Maailman ihanin iltahetki oli niin hellyttävän kuvainen ja pieni tarina täynnä vanhemman ja lapsen rakkautta. Isot, värikkäät kuvat miellyttivät minun silmiäni. 

Jonkin aikaa jaksoin jatkaa Saloisten pappi-romaania viä omassa puutarhassa aurinkotuolilla loikoillein. Simpsiön retken jälkeen en jaksanut muualle lähteä enää lukemaan, vaikka niin ensin suunnittelin.

Puoli yhdeksältä sanoin miehelleni, että mä en nyt jaksa lukea enää yhtään enempää – mä haluan nukkumaan.  Muutamasta tunnista jäi täysi 24 tunnin lukumaraton suorittamatta, mutta sehän ei ollutkaan tämän maratonin pääasia. Oli mukava kokeilla pitkästä aikaa, miten jaksaa lukumaratoonailla – ja todeta, ettei tää taida enää olla mun voimavaroille sopiva juttu… 

Sillä seuraavana sunnuntaiaamuna aluksi näytti, että ei tässä aamusta mitään (niin kuin ei yleensäkään, kun valvon pidempään). Söin aamupalan ja lähdin jumalanpalvelukseen kirkkoon.  Tunnin päästä mulle tuli niin kamala olo, että oli pakko käydä kirkon vessassa.  Luulin että pahoinvointi meni ohitse, joten palasin kirkon penkkiin. En siinä kuitenkaan kovin kauan voinut olla, vaan mun oli lähdettävä kotiin.  Juuri ja juuri jaksoin ajaa parin kilometrin matkan kotiin.  Mies ihmetteli, että mikäs ny, kun juoksin suoraan vessaan oksentamaan.  Sillä tavalla meni sitten sunnuntaipäivä oksentaen, nukkuen ja potien mieletöntä päänsärkyä, johon ei tahtonu enää särkylääke auttaa…

Illalla sain hiukan jotain syötyä ja juotua. Olo alkoi parantumaan, mutta puolen yön aikaan tuli toinen pääkipukohtaus -  mun päässä pyöri kaiken maailman laulunpätkiä ja muita ihmejuttuja ja tuntui että mun pää halkee!  Mä yritin meditoida, jonkinlaista tyyntä vedenpintaa, kunnes nukahdin. Voi, luoja, miten mä siinä yön tunteina ajatttelin jo, että mä en tästä selviä ikinä…. Auta hyvä Jumala!  Pitihän sitä päivällä varmistaa netin ihmemaailmasta, että mikäs aivoverenvuodon oireet olikaan….

Maanantaiaamuna oli yhä melko voimaton olo. Kävelin rauhallisen kävelylenkin aamulla ja muutenkin otin eilisen päivän vielä rauhallisesti – peläten, että pääkipu uusiutuu. Ja pidin visusti jonkinlaisen lakin päässäni, sillä niin auringonpaiste kuin tuulenvirekin ei ole mun pääparalle hyväksi. 

Monen asian yhteensattuma ja summa oli migreeni, joksi sen analysoin enimmäkseen.  Valvomista, auringonpaistetta, liian vähän sitten nesteytystä ja mitä ny viittäkymmentä lähestyvällä naisella saattaa olla….

Mutta tänään on jo huomattavasti parempi olo ja aion tästä lähteä tunnin reippaalle kävelylenkille (ja muistan laittaa kevytpipon päähän).

Saloisten pappi-romaanista teen erillisen blogikirjoituksen, kun saan sen luettua loppuun.

Summa summarum: luin siis neljä kirjaa, joista kaksi lasten kuvakirjaa sekä yhden romaanin melkein loppuun. Sivuja luin yhteensä: 154+139+133+34+21+276 (kesken) = 757 sivua

Vanhan Japanin taruja, Kamelikustannus, Savukeidas, 2013
Suomennos: Elina Harjula ja Maari Vimpeli
Kuvitus: Mika Vaaranmaa
Graafinen suunnittelu: Ville Hytönen ja Mika Vaaranmaa
Mistä hankittu: ostettu Vaasan kirjamessuilta Savukeitaan myyntipöydältä 

Maahisen kosto ja muita irlantilaistaruja, Kamelikustannus, Savukeidas, 2013
Suomennos: Venla Jokinen
Kuvittanut: MikaVaaranmaa
Mistä hankittu: ostettu Vaasan kirjamessuilta Savukeitaan myyntipöydältä 

Mervi Heikkilä ja Jussi Matilainen: Kummajaisten kylän kuuma kesä, Haamu Kustannus, 2015
Kuvitus: Miranda Koskinen
Mistä hankittu: arvostelukappale kustantajalta

Nina Haiko: Mörön unisukat, Lasten Keskus, 2007
Kuvitus: Nina Haiko
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Claire Freeman: Maailman ihanin iltahetki, Kustannus Mäkelä, 2010
Kuvitus: Daniel Howarth)
(alkuteos engl. My Special Bedtime Bear, 2010)
Suomentanut: Terhi Leskinen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

perjantai 25. toukokuuta 2018

minä pienellä kirjaimella

Mikko Kivekäs (1911-2004) oli rovasti. Hän toimi mm. Helsingin Diakonissalaitoksen sairaalasielunhoitajana. minä pienellä kirjaimella on hänen ainut julkaistu runoteos.

Runot ovat miehen elämästä – miehen minuudesta. Mikko Kivekäs on ollut 68-vuotias, kun runot on julkaistu. Runojen sävyissä näkyy elämänkokemus ja hänen työnsä.

Runot on jaoteltu viiden otsakkeen alle: Sijoittuminen, Kurottautuminen, Ruoskiminen, Antautuminen ja Vapautuminen.

Sijoittuminen

Runot pohtivat miehisyyttä, mikä on miehen paikka elämässä. Runoista huokuu rujoutta, ehkä jonkinlaista väsymystä ja epävarmuuttakin.

Kurottautuminen

Tämä on minun mereni:
rannat – kaukana jossain,
niitä ei näy.
Jos tässä meressä on saaria,
niiden rannoille nousen;
jos karikoita, ne kierrän
tai
tahtomattani ajaudun niille,
kolhiudun
   niiden salakavaluuteen.

Ruoskiminen

Näiden runojen otsikkokin jo kertoo raadollisuudesta, itsensä kivun rajoille viemistä mielensä syövereissä.  Millaista kipua pienen pojan elämässä, miten asioita käsitellä vanhenevana miehenä.

Antautuminen

Ystäväni pyysi saada poimia
                                 kukkia sielustani,
                                      sisimpäni nurmikoilta,
                                     sydämeni
                                                lehdoista ja rantamilta.

Avasin hänelle sieluni portit.
Hän palasi, ja miten hämmästyinkään
hänen ojentaessaan kimpun
           tuoksuvia kukkia kasvojani kohti:
- Mitä kukkia nämä ovat,
tunnetko niiden tuoksun?
Katsoin häneen vaisusti hymyillen:
- En tiedä
en ole tiennyt
       Kukkia kasvavan siellä.
- Et ole tiennyt?
ja tällaisia ikävän kukkia
                     minä sieltä löysin.
           eivätkä ne tässä ole kaikki.

Vapautuminen

Viimeisistä runoista löytyy jo iloa ja kiitollisuutta -  elämän värejä.

Mikko Kivekäs: minä pienellä kirjaimella, Herättäjä-Yhdistys, 1979
Kansi: Tapani Aartomaa
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Iloinen itku

Liisa Mäntymaan esikoisrunoteos Iloinen itku on Herättäjä-Yhdistyksen julkaisema.  Runot ovat hengellisiä runoja äitiydestä.

Runoteoksen ensilehdellä sanotaan:

Kirjoitettu lämmöllä Matille ja yhteisille lapsillemme Anna Matleenalle, Maija Eveliinalla ja Jussi Tuomakselle sekä kaikille heille, jotka ovat taivaan Isän Kukkarossa – Äiti

Runot alkavat Raamatun lauseotsakkeilla – poimin muutaman minua koskettaneen runon.

Katso, lapset ovat Herran lahja PS 127:3

Palaan omiin äitiyden tunnelmiin, kun omat lapseni olivat pieniä….

En ole hyvä äiti alkuunkaan.
Häpeän itseäni.

Mutta Sinä, Herrani,
Sinä annat anteeksi, annat luvan
yrittää uudestaan.

Et ottanut minulta pois
äitiyden suloisuutta,
kerta kerran jälkeen kelpuutit minut
lapsellesi äidiksi.

Kiitän Sinua.

Niin Jeesus sano: ”Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta.”  Matteus 19:14

Pienten lasten äidin tuntoja kuvaavat runot jatkuvat.

Yön suloisessa sylissä
nukkuvat lapset
suut supussa,
pienet silmät sirrillään.

Enkelit nykivät suita hymyyn,
pikku silmiä
siivillään liikuttavat.

Sasinpa minäkin
enkeliuskon ja enkeliunen.

Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen. 1 PIET. 5:7

Uupuneen äidin runoja.

Jokailtainen huutoni:
- Jumala,
anna vielä
uusi päivä!

Ja hiljainen kuiskaukseni:
- Tapahtukoon Sinun tahtosi’ 
eikä minun.

Jeesus vastasi hänelle: ”Minä sanon sinulle, ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.” Matteus 18:21-22

Uupuneen äidin tuntoja lisää – äitiydestä, parisuhteesta.

Lämmin kosketus
niskassani.
Hiljainen anteeksipyyntösi
sydämessäni.

Vain sana
ja kaikki tämä olisi rikki.

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme, mutta suurin niistä on rakkaus. 1 KOR. 13:13

Pienten lasten vanhemmuutta, parisuhdetta.

Sinä pahalla tuulella
    pahasta tuulestani,
Minä pahalla tuulella
    pahasta tuulestasi.

Kumpaakin on kohdeltu
väärin,
eikä kumpikaan ole kohdellut
toista väärin.

Liisa Mäntymaa: Iloinen itku, Herättäjä-Yhdistys, 1982
Kansi: Heikki Maunula
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

torstai 24. toukokuuta 2018

Kerron sinulle raamattutarinan

Tässä kirjassa Raamattu kohtaa meidän elämämme. Olemme kuulleet monia raamatunkertomuksia monia kertoja, jopa satoja. Silti ne eivät kulu. Samat tai samankaltaiset asiat, jotka tapahtuivat suuressa kirjassa, tapahtuvat edelleen.” (s. 7)

Kirjoittajat kertovat tarinoita Raamatun kertomuksiin liittyen - osa tarinoista on keksittyjä, osa kirjoittajien omiin kokemuksiin liittyviä. Luin tämänkin kirjan jo kevättalvella loppuun. Kirjan löysin viime kesänä, kun sitä myimme Nilsiän Herättäjäjuhlilla kirjakaupan kojulla.

Kirjan tarinoita on jaoteltu seuraaviin teemoihin: perhesuhteet, arvojärjestys, vaikeudet, johdatus, pyhä huolettomuus, muukalaisuus, ihmeet, naisena, miehenä ja lähimmäisyys. Jokaisen tarinan alussa on Raamatun kohta, johon ko. tarina perustuu.

Nämä raamattutarinat voisivat olla yhteisen raamatunlukuhetken lisänä. Luettaisiin Raamatun kohta, joka kertomuksessa mainitaan, sen jälkeen kirjoittajan tarina. Keskusteltaisiin mitä ajatuksia kirjoittajan kertomus herätti, mitä kyseinen Raamatun kohta itselle merkitsee.

Minua koskettivat erityisesti hiljaiset hetket kirkoissa ja metsässä. Näistä kertomuksista saan voimaa omaan elämääni. Myös pohdinnat Raamatun henkilöiden elämästä ja tapahtumista saivat uusia näkökulmia tietyistä Raamatun kohdista.

Kerron sinulle raamattutarinan, toim. Minna Tuominen, Kirjapaja, 2017
Kansi: Katri Kaunonen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Arjen hiljainen hetki: Opas hengellisiin harjoituksiin

Arjen hiljainen hetki on opas päivittäiseen hiljentymiseen harjoitusten avulla. Kirjan sisältämät rukousaiheet ja mietiskelyohjeet auttavat rauhoittumaan kiireisen arjen keskellä. Oppaan avulla voi elää syvällisesti arjessa ja kirkkovuoden paastonajoissa.

Kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa esitellään hiljaisuuden tilaan, aikaan ja paikkaan liittyviä kysymyksiä. Kirjan toisen osan muodostaa erityinen hiljentymisohjelma viikko- ja päiväteemoineen.

Näin alkaa tämän kirjan johdanto. Lainasin ensimmäisen kerran tämän pikkukirjasen talvella. Kirjastolainapinojani järjestellessäni tänä aamuna, jäi tämä kirja käteeni. Olen sitä talven aikana selaillut ja lukenut kirjan alkuluvut.  Niissä kerrottiin miten valmistautua hiljentymiseen, miten mietiskelyhetken saa järjestettyä arjessa ja millaisia mietiskelytapoja on.

Kesälomallani olisi aikaa tähän perehtyä ja ehkä saada tästä tapa. Vielä on lomaakin reilusti pari viikkoa jäljellä. Katsotaan miten tämän kanssa käy – innostus alussa on huima, mutta tavaksi jättäminen onkin sitten vaikeampaa…

Hiljentyminen on tilan antamista itsessä olevalle hengelliselle kaipuulle.” (s. 10)

Rukous tekee tietoiseksi Jumalan läsnäolosta.” (s. 10)

Se (hiljentyminen) tapahtuu keskellä elämää, sen risaisuudessa ja vaikeuksissa, rasituksissa ja pettymyksissä sekä ilossa ja kiitollisuudessa.” (s. 11)

Minulle hiljentymisen aika on varhainen aamu tai näin kesällä iltamyöhään – valoisampana aikana jaksan valvoa pidempää ja lyhyemmät yöunetkin riittävät kuin talven pimeimpään aikaan.  Hiljentymispaikka voisi olla aamulla metsä ja illalla oman kodin terassi. Talviaikaan onkin mietittävä mistä löydän rauhallisen paikan kodistamme.

Ennen hiljaista hetkeä on hyvä rentoutua. Valita itselle sopiva hiljentymistapa (teksti, kuva, ääni tai kävely). Jos hiljentymishetki on illalla voi palata mielessään kuluneeseen päivään. Mikä on ollut koskettavinta juuri siinä päivässä. Voi viivähtää päivän tapahtumissa, päivän rukouksissa. Hetken voi päättää iltarukoukseen.

Meditaatioharjoitusten tarkoituksena on keskittyminen, olennaisen löytäminen ja siitä iloitseminen. Kristillisessä perinteessä kehotetaan tarttumaan hetkeen ja olemaan läsnä siinä, mitä kulloinkin on tekemässä. On opittava elämään menneen ja tulevan välissä. Myös usko voi syventyä vain silloin, kun oppii olemaan, pysähtymään ja olemaan hiljaa.” (s. 38)

Ensimmäinen hiljentymisviikko on teemalla ”rauhoitun”, toinen viikko ”kuuntelen vastausta”, kolmas viikko ”ikävöin pelastusta”. Joulun aikaan on pieni paasto eli adventtipaasto ja pääsiäisenä suuri paasto.

Meinasin hankkia tämän kirjan itselleni, mutta eipäs löytynytkään tällä hetkellä nettiantikvariaateista. Onneksi voi jatkaa kirjastolainaa, ellei kirjaa varata.

Marjaana Kanerva ja Pertti Repo: Arjen hiljainen hetki: Opas hengellisiin harjoituksiin, Kirjapaja, 2001
Kirjan ulkoasu:  Petri Kovács
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

tiistai 22. toukokuuta 2018

Salongissa : Tarinoita elämän kellarista aarteiden ullakolle

Maija Nymanin kirjat ovat minun lempikirjojani – toivon ne joskus saavani omaankin kirjahyllyyni, jolloin niihin voi palata uudestaan ja voin tehdä myös niihin omia merkintöjäni.

Salongissa: Tarinoita elämän kellarista aarteiden ullakolle on ihastuttava matka Maija Nymanin salonkiin. Hän kertoo, miten on kalusteet ja tavarat hankkinut ja valinnut tähän huoneeseensa.  Heti ensi sivuilla haaveilin omasta salongista! Ehkä minunkin elämässäni tulee joskus sellainen vaihe, että siinä talossa missä asun, voin suunnitella oman salongin. Ja siellä saisin tavata eri-ikäisiä naisia kirjallisuuden, runouden ja hengellisten hetkien äärellä.

Googlen maailmaa selatessani, löysin TV7:n Maijan Salonki-ohjelmat kymmenen vuoden takaa. Aion nuo ohjelmat lähiaikoina katsoa – pääsee samalla kurkistamaan vielä paremmin Maijan salonkiin!

Maija Salongin esineet puhuttelevat Maijaa ja hänen salongissaan vierailevia naisia monilla tavoin. Jään miettimään omien komeroiden kätköissä olevia tavaroita, valokuvia, piirustuksia yms.  Olisiko aikaa tänä kesänä käydä niitä pikkuhiljaa läpi – etsien tavaroille omia paikkoja, ehkä jostakin luopuen…

Toisaalta erityisesti valokuvat tuovat monenlaisia muistoja ja tunteita pintaan… en ole ihan varma haluanko niitä juuri nyt käydä läpi….

Koskettavin Maijan tarinoista oli sekretäärin eli kirjoituslipaston tarina. Miten paljon vanhoihin esineisiin saattaakaan liittyä muistoja!

Sellainen ihminen on viisas, joka näkee oman elämänsä suuremmissa kehyksissä. Hän suostuu rajalliseen ihmisyyteen, ja löytää juuri siitä sisällön. Silloin sydän ei katkeroidu.” (s. 25)

Kaunis tarina oli myös mielialapatsaista – pupusta ja nukkuvasta karhusta. Miten pienistä esineistä saa suuria tunteita – ihastelen pupun ja karhun kuvia.

Piikkilankasydän parisuhteen symbolina yhdessä tarinassa – niin kuvainnollista kuin minun elämästäni, minun parisuhteestani….

Voi kunpa minäkin olisin osannut säilyttää kaikki vanhat virsikirjat, mitä äitini suvusta meille jäi…. Ehkä yksi saattaisi tuolta minun tavaroistani löytyä, mihin yksi kesä keräsin lapsuudenkodistani kaikenlaista paperia….

Kahdesta vanhasta naulasta tuli mieleen lapsuudenkotini lähellä olevat rautatien naulat, joita sinne jäi, kun ratakiskoja vaihdettiin 70/80-luvulla – nyt sellaiset olisivat ihanaa rosoista ”antiikkia”.

Maija Nyman kirjoittaa lopuksi:

Sinun elämäsi on tarina, ja se on erilainen kuin muiden. Sinä olet oman tarinasi päähenkilö, muut ovat sivuosien näyttelijöitä, tärkeitä omassa osassaan. Ilman heitä ei tarinasi olisi täynnä onnea ja yllätyksiä, jännitystä ja seikkailua, rakkautta ja pettymyksiä. Se ei maistuisi elämältä. Ihminen on ihmiselle tarinan aihe.” (s. 149)

Maija Nyman: Salongissa: tarinoita elämän kellarista aarteiden ullakolle, Kustannus Arkki, 2007
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Onneksi en ole enää nuori

Riikka Juvonen pohtii naisen ikääntymistä avarakatseisesti ja lämpimästi kotona ja matkoilla. Miten monella tavoin me voimmekaan vanheta? Vanhenemisen kokemukset ovat yhteisiä eri maissa, mutta suhtautuminen ikään ei. Jos rakastaa elämää, voi rakastaa myös vanhenemista. (ote kirjan takakansitekstistä).

Miksi vanheneminen kuulostaa niin ”ikälopulta” sanalta? Wikipedian selittää sanan seuraavasti:

Vanheneminen tarkoittaa ikääntymisen myötä tapahtuvia, lopulta kuolemaan johtavia muutoksia elimistössä. Ihmisellä ruumiin rappeutuminen alkaa jo noin kolmenkymmenen vuoden iässä. Erityisesti vanheneminen ilmenee sellaisten solujen toiminnassa, jotka vähenevät iän myötä. Elimistön vanheneminen rappeutuneeseen tilaan on ainutlaatuinen ilmiö ihmisillä, sillä luonnonvaraisissa eläinpopulaatioissa elinkelpoisuudeltaan heikentyneet yksilöt karsiutuvat luonnonvalinnan myötä pois, kun taas erityisesti kehittyneiden maiden asukkaiden elämään tällaiset seikat eivät vaikuta lähes ollenkaan. Vanhenemista tutkiva tieteenhaara on nimeltään gerontologia.”

Studio55-ohjelmassa on sanottu:

Ihminen alkaa rapistua jo kolmenkympin jälkeen. Geriatri Roope Leppänen kehottaa kuitenkin elämään muun kuin solubiologisen faktan valossa ja hidastamaan vanhenemista omilla elintavoilla. Roope Leppänen kertoo, että ikääntymisprosessiin ja kalkin kerääntymiseen viittaavia verisuonimuutoksia nähdään jo lapsilla.
– Ei voida asettaa mitään ikärajaa, jolloin ihminen olisi vanha. Ikääntyminen on kumulatiivinen prosessi. Keskushermoston kannalta vanhenemisen huippukohta saavutetaan kuitenkin jo 30 ikävuoden hujakoilla. Sen jälkeen alkaa rapistuminen, Leppänen sanoo.
– Ikä on kaikesta huolimatta enemmän mielentila. Jos elämäänsä elää edellä mainitun solubiologisen faktan valossa, niin aika synkkää elämää siitä tulee.

4 syytä nauttia vanhenemisesta (Kauneus & Terveys-lehdestä, Paula Heikkilä)

1. Vanheneminen tuo arvokkuutta
Vanhenemisen ei pitäisi ahdistaa ja lannistaa vaan tuoda onnea. Moni meistä on tavannut naisia, jotka ovat vanhentuneet arvokkaasti. Ryhti on säilynyt hyvänä, nauru on herkässä ja silmistä näkyy arvokkuus ja onni, ei pelko ikääntymisestä. He ovat sinut vanhenemisen kanssa.

2. Ikä kerryttää elämänkokemusta
Kiitollisuus eletystä elämästä auttaa sopeutumaan vanhenemiseen. Kiitollisuuden tunne lisää muutenkin tasapainoa elämään. Kiitollisuus auttaa käsittelemään elämän haasteita.

3. Vanheneminen opettaa pysähtymään
On tärkeää oppia hyväksymään itsessään iän tuomat muutokset ja vanheneminen. Ikääntyminen ei ole välttämättä helppoa. Se, ettei ole enää virkeä ja nuori, vaatii totuttelua ja asian työstämistä. Kannattaa pohtia, mitkä asiat ovat elämässä hyvin. Mistä voit olla aidosti iloinen? Kiitollinen mieli vahvistaa mielenrauhaasi. Tyytyväisyytesi lisääntyy. Sen myötä ihmissuhteesi saavat uudenlaisia sävyjä. Ehkä keskityt kohtaamisiin yhä paremmin.

4. Ikääntyminen tekee syvällisemmäksi
Sinulla voi nyt olla ikääntymisen myötä enemmän aikaa itsellesi. Pidä siis itsestäsi huolta, etsi uusia harrastuksia ja huolehdi ihmissuhteistasi. Huolla itseäsi kehon, mielen ja sielun tasolla. Se tarkoittaa hyvää ruokaa, liikuntaa, lepoa ja hemmottelua vaikkapa tuoksujen ja kauniiden vaatteiden avulla. Iän myötä arvosi ovat voineet muuttua: Huomaat olevasi onnellinen pienistäkin asioista. Siitä, mitä kaikkea sinulla jo on, mitä olet saavuttanut ja mitkä asiat ovat hyvin juuri nyt. Keskityt kenties enemmän niihin asioihin, joilla on sinulle syvällisempi merkitys.

Kirkko ja kaupunki-lehdessä 13.2.2013 Riikka Juvonen ja Leif Fredriksson kertovat vanhenemisesta.

Riikka Juvosen kirja Onneksi en ole enää nuori on muistomatkoja naiseuteen. Jokainen luku alkaa Juvosen koskettavilla ja mystisillä ajatuksilla, jotka hän on poiminut muistilehtiöstään.  Ne ovat kuin runoja minulle värien sävymaailmasta.  Hän kuvaa elämäänsä Israelissa, Kyproksella ja Madridissa Espanjassa oman naiseutensa, parisuhteensa ja työnsä kautta sekä eri maiden naisten kautta. Hänen kuvailunsa erityisesti Israelista vahvistavat tunnettani, että Israelista on tullut myös maa, jonne haluan matkustaa jonain päivänä.  Nautin lukea ihmisten matkakertomuksia – maisemien ja elämän kuvailua on Riikka Juvosenkin kertomuksissa, ja naisen elämää, aikaa jota itse parhaillaan pikkuhiljaa elän.

Riikka Juvonen on syntynyt 50-luvulla, joten hänen nuoruutensa on ollut 60-lukulaisen nuoruutta.  Mietin, millaisia naisia meistä 70-luvulla syntyneistä, nuoruutensa 80-luvulla eläneistä on tullut? Osa meistä lähenee viittäkymmentä, osa täyttänee neljäkymmentä. Meidän lapsuus ja nuoruus on ollut sallivampaa, mutta ei ehkä niin sallivaa kuin omien lapsieni, jotka ovat syntyneet 90-luvulla ja toinen 2000.  Pitäisikin etsiä kirjastosta naiseudesta kirjoitettuja kirjoja, jossa olisikin minun ikäluokkaani….

Tiettyyn ikään asti ihminen täyttyy. Sitten tulee aika ryhtyä perkaamaan päältä rojua. Vanhetessaan voi taas löytää itsestään alkuperäisen minuuden, jota toiset eivät ole muovanneet. Sen, joka syntyi paratiisin mullasta ja jossa Jumalan kasvonpiirteet erottuvat.” (s. 87)

Suosittelen tämän kirjan lukemista, kun lähestyt viittäkymmentä tai haluat ymmärtää mitä vanhenevat naiset kokevat ja ajattelevat.

Riikka Juvonen: Onneksi en ole enää nuori, Kirjapaja, 2012
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto