keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Lahtarit

Anneli Kannon Lahtarit -romaanin luin alkukeväästä. Tarinan tausta, Kannon ilmajokinen isoisä kuului suojeluskuntalaisiin. Syntymäpitäjääni liittyvät tarinat ovat aina kiinnostaneet. Lahtarit -romaani kuvaa sisällissotaa valkoisten näkökulmasta, sankariviitta on tässä tarinassa riisuttu pois. Laila Hietamiehen kirjoittama Vienan punainen kuu on jäänyt mieleeni järkyttävänä tarinana sisällissodan julmuuksista. Tuon romaanin lukemisesta on kulunut yli kaksikymmentä vuotta. Kannon ja Hietamiehen romaanien välissä en ole montaa romaania lukenut, jossa aiheena on ollut sisällisota.

Tänä vuonna, kun sodasta on kulunut 100 vuotta, on julkaistu useita romaaneja ja tietokirjoja sisällissodasta tai vapaussodasta – sillä nimellähän tuo sota meille 70-luvun lapsille opetettiin.  Kansalaissodasta ovat puhuneet isovanhempieni ikäiset – jokainen sana kuvannee tätä kipeätä kansoja erottavaa sotaa. Miten minä olisin toiminut 100 vuotta sitten? Olisiko perheeni ollut punaisia vai valkoisia? En tiedä oman sukuni historiasta niin paljon, että ovatko he olleet kummalla puolella.

Tänä vuonna on ollut erilaisia näytelmiä, musiikkiesityksiä ja taidenäyttelyitä sisällissodan tapahtumista – haavoista, kipeistä muistoista ja anteeksiannosta.

Kannon Lahtarit -romaanissa on useita henkilöitä, joiden tarinoita seurataan pala palalta, jopa suomenhevonenkin on saanut oman tarinansa.  Ilmajokea kuvaavat kohdat ovat todenmukaisia – jylhät pohjalaistalot ovat yhä samojen sukujen omistuksessa.  Lahtarit -romaani ei kerro vain miesten tarinaa, vaan äänensä saavat kuuluville myös naiset.  Kanto kuvaa elävästi miten naiset toimivat muonittajina, arkuttajina ja olipa naisia taistelemassakin.

Lahtarit -romaani on raskasta luettavaa ja tapahtumien syyt ja seuraukset jäävät mieleni syövereihin pitkäksi aikaa. Ne palautuvat mieleeni kirjoittaessani tätä blogikirjoitusta. Tarkoitukseni oli lukea muutama muukin sisällissotaa käsittelevä romaani, mutta jotenkin Lahtarit -romaani vei kaiken voimani. Tässä kävi samoin kuin aikoinaan luin keskitysleiristä kertovia elämäkertoja – muutaman kirjan jälkeen en voinut vuosiin ottaa luettavaksi sellaisia kirjoja. Ehkä nämä sotiin liittyvät asiat ovat minun herkälle puolelleni niin syvästi vaikuttavia, että on pidettävä taukoja riittävästi, ennen kuin voi lukea aiheesta lisää.

Anneli Kanto: Lahtarit, Gummerus, 2017
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Mistä hankittu: ostettu Herättäjän Kirjakaupasta

Lahtarit -romaanin ovat lukeneet:

Annelin kirjoissa
Evarian kirjahylly
Hyllytontun höpinöitä
Kirja hyllyssä
Kirja vieköön!
Kirjakko ruispellossa
Kirsin Book Club
Luettua elämää
Luetut, lukemattomat
Lumiomena
MRS Karlsson lukee
Opus eka
Sanoissa ja sivuilla
Sanojen keskellä
Tekstiluola
Tuijata. Kultttuuripohdintoja
Tuntematon lukija










2 kommenttia:

  1. Minullakin tämä kirja odottaa hyllyssä lukemista ja kiinnostaa kyllä! Eikä vähiten tuon pohjalaisen näkökulman takia. Itse en pysy yhtään toisten vauhdissa, kun esim. viime talvena "kaikki" kirjabloggaajat lukivat näitä sisällissotakirjoja - itse olen lukenut vasta yhden. Mutta ehtiihän sitä.... Enkä välttämättä monta sotakirjaa jaksaisi lukeakaan. Tämä on kuitenkin niitä kiinnostavimpia. Myös tuo monen eri henkilön näkökulma on yksi kiinnostava pointti tässä kirjassa.

    VastaaPoista
  2. Minä pidin murteista ja eri henkilöiden puheenvuoroista. Minulle viime vuoden paras kotimainen. Oma sisällissotakiintiöni on kyllä tullut täyteen, en halua lukea Finlandia-voittaja Aallon Kapinaa tehtilla, enkä mitään muutakaan.

    VastaaPoista