Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2014.

Elisa Kirjan äänikirjakokeilu

Blogatin kautta sain helmikuussa ilmaiseksi äänikirjan kuunneltavaksi Elisa Kirjasta . Olen lainannut kirjastosta äänikirjoja aikaisemmin ja kuunnellut niitä autossa työmatkallani. Halusin kokeilla, miten toimii itselle ladattu äänikirja.  Minulla olisi ollut tyttäreni iPod, mutta päätin kuunnella kuitenkin läppärin kautta.  Äänikirjaksi valitsin Robert Galbraithin Käen kutsu . Olen kuunnellut äänikirjaa vain muutaman kerran viimeisen kuukauden aikana.  Minulla on kuitenkin tällä hetkellä ruhtinaallisesti aikaa lukea kirjoja perinteisesti, joten ne ovat vieneet voiton äänikirjasta. Käen kutsu on yhä kesken, menen vasta kappaleessa 10 (kappaleita on  47). Elisa Kirjan äänikirjan hyvät puolet: Voin kuunnella ladattua äänikirjaa milloin vain, missä vain ja valitsemallani laitteella: iPod, kännykkä tai läppäri. Ei tarvitse uusia lainaa tai muistaa palauttaa lainattua äänikirjaa. Elisa Kirjan äänikirjan huonot puolet: En voi kuunnella tällä hetkellä autolla ajaessa, koska aut

Minna Canthia, tasa-arvoa ja naisvoimaa

Kuva
Viime viikolla, Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä lainasin kirjastosta aiheeseen sopivia kirjoja. Niitä olen tässä viikon verran lueskellut. Ensimmäinen teos löytyi kirjastoluokasta 71.3 (Tilataide. Ympäristötaide). Kristiina Korpelan ja Anna-Maria Heikkisen toimittama kaunis kirja: Muistikuvia Minna Canthin pihalta ja puutarhasta (Minerva, 2007) oli kiehtova päiväkirjamainen dokumentti Kanttilasta. Enemmänkin olisin katsellut kuvia Kanttilan puutarhasta. Toki kauniit kuvat puutarhan kasveista tietoiskuineen olivat mielenkiintoista katseltavaa ja luettavaa. Ehkä ensi kesänä minunkin puutarhassa kasvaa särkynyt sydän tai kehäkukka, kuten muistan niitä olleen äitini puutarhassa ollessani alakouluikäinen. Yritin netistä katsella mikä osa Kanttilasta säilytettiin ja miten kävi puutarhan kasvien. Täytynee joku kesä tehdä kulttuurimatka Kuopioon Kortttelimuseoon. Tasa-arvosta olikin vaikeampi löytää 2000-luvun kirjallisuutta, ainakaan sitä ei kotipaikkakuntani ki

Näin se päättyy

Kuva
Lempeä rakkausromaani päättyy haikein mielin. Tarinaa lukiessani sisälläni oli seesteinen olo. Tämän romaanin lukeminen oli erilainen lukukokemus, en kokenut lukiessani suuria tunteita – iloa, naurua, vihaa tai surua. Opin että, ei aina tarvitse kokea sydäntä pakahduttavia elämyksiä lukuromaanin äärellä. Riittää, kun kirjan lukemisesta tulee hyvälle mielelle – vielä senkin jälkeen, kun tarina on päättynyt. Amerikan(irlantilainen) Bruno matkustaa Irlantiin etsimään sukujuuriaan. Hänen ja sukulaisensa Addien ensitapaaminen on hellyttävää hömppää. Brunoa kiinnostaa sukutarinat, Addie kammoksuu niitä kuten isänsä Hugh. Bruno ei anna periksi, kipeät, salatut Addien isään Hughiin liittyvät asiat selviävät. Addie rakastaa uimista ja uima-altaita – hänen unelmansa on suunnitella erilaisia uima-altaita. Addiellä on löytökoira nimeltään Lola. Lola rakastaa rannalla juoksemista. Addie vie Lolan joka päivä rannalle kävelylle, heittää sille palloa. Addielle ranta ja meri ova

Maurice

Kuva
E. M. Forster on kirjoittanut tämän romaanin vuosina 1913-14. Kirja on julkaistu Englannissa vasta 1971, E. M. Forsterin kuoleman jälkeen. Kirjassa on myös vuonna 1960 kirjoitettu loppulause Maurice-romaanin kirjoittamisesta ja siitä miksi kirjaa ei voinut silloin 1914 julkaista eikä vielä 1960-luvullakaan. Kirjan tarina kertoo nuoresta miehestä nimeltään Maurice. Hän tapaa yliopistossa Cliven, joka rakastuu Mauriceen. Maurice aluksi kieltää tunteensa. Hänen ja Cliven suhdetta kuvataan hyvin hienostuneesti ja 1910-luvun tapojen mukaisesti. Kirjan tarinassa ei tirkistellä heidän rakkauttaan vaan sitä kuvataan kauniiksi ja silti ahdistavaksi, rakkaudeksi, joka ei ole sallittua, rakkaudeksi, joka on pahasta sielulle. Clive ”parantuu” tästä sairaudesta, menee naimisiin naisen kanssa. Maurice murtuu ja kamppailee itsensä kanssa. Hänkin haluaa ”parantua” tästä ns. sairaudesta mutta tavatessaan riistavartija Alecin, hän tietää ketä rakastaa. Kirjan tarinassa kuvata

Vilpittömästi sinun

Kuva
Vilpittömästi tykästyin tähän tarinaan, joka tuntui utopistisen pelottavaltakin. Entäs jos oikeasti elämää voi tarkkailla... entä jos oikeasti jotkut asiat ovat tekaistuja eikä niissä sanota sinun olevan missään piilokamerassa... Kirjaa lukiessani tuli mieleen tv-sarja Person of Interest, jonka suomenkielinen nimi on Kohde. Englanti, kaksi suomalaisnaista, politiikkaa ja murhia. Kumpikin suomalaisista naisista on paennut jollakin tavalla menneisyyttään Suomessa. Tämän tarinan lukeminen sai minut kokemaan samanlaista jännitystä kuin olisin katsonut elokuvaa. En muista, että olisin muita kirjoja lukiessa ajatellut, että ”varo, se paha mies saattaa tulla ja jäät kiinni!”. Teki mieli melkein huutaa ääneen, että ”älä mene sinne yksin, se on liian vaarallista!”. Lia Pajala, toinen suomalaisista naisista on lehden graafikko. Jotakin samankaltaisuutta on  Lian hahmossa ja Liza Marklundin luomassa iltapäivälehden rikostoimittaja Annika Bengzonissa. Marklundin kirjoja