Ruokapyramidihuijaus - Mitä meille syötetään ja miksi?

Ruokapyramidi tuo mieleen 1980-luvun kouluajat ja omien lapsieni neuvola-ajat 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Vasta nyt tämän Ruokapyramidihuijaus-kirjan luettuani kurkkasin miltä tuo uusi suomalainen ruokapyramidi nyt sitten näyttää. Minun ruokailutottumuksiin tuolla pyramidilla ei ole oikeastaan minkäänlaista vaikutusta. Olen lukenut vuosien varrella erilaisia ruokavaliokirjoja, ruokaohjekirjoja, ruokalehtiä, terveyslehtiä ja olen innokas ruoka- ja terveysohjelmien katsoja.

Ruokapyramidihuijaus-kirja oli kirjoitettu riittävän selkeästi ja kiinnostavasti. Harvemmin tietokirjaa haluaa lukea sivu sivulta yhä enemmän eteenpäin . Tämän kirjan kanssa kävi niin, luin sen kahdessa päivässä.

Kirjan ensimmäinen osa on otsikoitu Suuri ruokapyramidihuijaus. Poimin tekstistä ajatuksia, jotka puhuttelevat omaa elämääni.

”Jokainen tuntee elimistössään erilaisin signaalein, jos jokin on pielessä. Noita signaaleja pitäisi oppia kuuntelemaan” (s. 98)
”Jokainen osaa silti varmasti tunnistaa, mitä ruokaa syömällä pöhöttyy ja voi huonosti vaikka kukaan viranomainen ei sitä tunnustaisikaan” (s. 162)

Vielä kun niistä signaaleista ottaisi opiksi, eikä yhä uudestaan syöpöttelisi/napostelisi liikaa sellaista mistä loppujen lopuksi tulee huono olo.

”...terveellisyyteen vaikuttavat ruokavalion lisäksi monet muut seikat, esimerkiksi mielenterveys, persoonallisuuden piirteet ja ympäristö” (s. 106)
”Huomiota ei kiinnitetä siihen, miltä ruokailijasta tuntuu, kenen kanssa ruoka nautitaan tai kuka sen on tehnyt” (s. 123)
”Makuaisti määrittelee syömiskokemusta, eikä makuaistiaan voi olla käyttämättä ruokaillessaan.

….Itse koettujen makujen historia ja muistoja synnyttäneet tuntemukset ovat oleellinen osa sitä, mitä ihminen ajattelee ruoasta ja millaisena hän sen kokee.” (s. 123-124)

Tunteet ovat vahvasti mukana jo ruokakaupassa. Erimielisyydet mitä ostetaan ja mitä tänään syödään – ei ole jaksanut etukäteen kotona miettiä. Kaikki eivät pidä samasta ruoasta perheen parissakaan – turhauttaa tehdä useampaa ruokaa tai ärsyttää katsella perheenjäsentä, joka marttyyrimaisesti suostuu syömään jotain sellaista mistä ei niin paljon pidä. Liian usein sortuu tv:n tai läppärin ääressä syömiseeen, antaen liian paljon tilaa muulle informaatiolle kuin sille miltä se ruoka maistuu ja mitä se rauhallinen ruokahetki antaisi.

”...ajatellaan, että ihmiset syövät aina saman verran ruokaa riippumatta ruoan ravintosisällöstä. Oletuksena, että kylläisyyden tunteella ei joko ole merkitystä tai sitten on taisteltava nälkää vastaan. Käytännön elämän kannalta ohjeen yksipuolisuus on ilmeistä” (s. 107)

Muutaman ruokavalion/dieetiin läpikäyneenä olen aina törmännyt siihen, että ruoka pitäisi olla vain polttoainetta jota tankataan. Miten yhdistää ilo ja innostus ruokaostoksilla, ruoanlaitossa ja miten osata useimmin nauttia ruokahetkistä - silmäniloa kattauksella, ruoan esillepanolla, paikalla missä ruoka nautitaan.

”Onko mikä tahansa maitotuote kuluttajien mielessä parempi kuin ei mitään? Tekeekö maidon välttämättömyyden korostaminen sokerisista, maustetuista jogurteista terveellisiä välipaloja, koskea ne sisältävät maitoa?” (s. 117)

Ennen söin valmiiksi maustettuja jogurtteja. Nykyään ostan maustamattomia jogurtteja ja maitorahkaa joihin lisää marjoja ja hedelmiä.

”...vähärasvaisen ruokavalion piti edesauttaa normaalipainossa pysymisessä. Joko suosituksissa on vikaa, tai ihmiset eivät noudata niitä. Tai sitten ylipaino ja muut terveysongelmat eivät ole ratkaistavissa pelkän ravitsemusmatematiikan avulla.” (s. 120)

Vähärasvaisia tuotteita olen tietoisesti välttänyt – olen pitänyt niitä jotenkin keinotekoisina. Rasvaton maito ja piimä ovat kuitenkin olleet tuotteita mitä olen käyttänyt vuosia säännöllisesti.

”Ota huomioon, miten syömäsi ruoka vaikuttaa vireystasoosi sekä kylläisyyden ja tyytyväisyyden tunteisiin. Valmista ruoka itse ja käytä puolivalmisteita vain harvoin. Ole luova ja kokeile uusia makuja. Syö rauhassa. Suosi kausiruokaa.” (s. 128)

Yksinkertaista mutta niin kummallisen vaikeata pysyä tässä tavassa – miksi kaikki muu elämä menee ruoka-asioiden edelle?

”...millaiseen ruokaan on tottunut, kuinka paljon on liikkunut ja nukkunut. Elimistö myös käsittelee ruoka-aineita eri tavoin. Ruoan laskennallinen ravintosisältö ei ole siis ainut merkittävä seikka” (s. 163)
”... ei syömisen ensisijainen tarkoitus ole laihtua, vaan pitää elossa ja toimintakykyisenä” (s. 175)

Toinen osaa käsittelee erilaisia Ruokamyyttejä.

Vähärasvainen on terveellistä
Rasvaton maito ja piimä ovat ainoat tuotteet, joita olen juonut useamman vuoden. Muut rasvattomat/vähärasvaiset tuotteet olen mieltänyt jotenkin keinotekoisiksi. Ja olen myös miettinyt sitä, että söisinkö niitä vielä enemmän kuin ns. normaalituotteita.

Maito on terveysjuoma
Vuosien varrella olen harkinnut maidon juomisen lopettamista. Olen edelleen sitä mieltä, että se ei ole tarpeellista. Mutta kylmä maito on toisinaan mielettömän hyvää vaikka juuri leivotun leivän tai pullan kera. Kokeilin tuota Valion Plus-maitoa palautusjuomana hetken aikaa ja se tuntui sopivan minulle – en kuitenkaan jatkanut sen käyttöä pidempään. Palautusjuomana haluaisin juoda jotakin hyvin luonnollista, en pidä minkäänlaisten jauheiden juomisesta (lukuunottamatta kaakaota).

Leipä miehen tiellä pitää
Voisinko elää syömättä leipää? Toisinaan tulee vaikka mistä leivästä liian pöhöttynyt olo ja tulee mieleen, etten syö enää ikinä leipää. Mutta miten hyvältä se tuore, melko lämminkin leipä kaupasta ostettuna maistuu. Ostamme melko usein paikallisen leipomon leipää mutta tunnustan sortuneeni yhden kauppaketjun ”juuri leivottuihin” irtoleipiin vaikka tiedän, että leivät tulevat vain paistouuniin kauppaan. Joskus olen jotakin teeleipää ja joululimppuja leiponut itse – ehkä sitä taitoa voisi jatkaa nyt enemmänkin.

Kaloreita laskemalla laihtuu

Tähän en ole uskonut koskaan sataprosenttisesti. Minä olen liian laiska ja saamaton laskemaan joka ikisen kalorin mitä suuhuni pistän ja mitä kulutan. Haaveeni on pysyä hyvinvoivana syömällä mahdollisimman luonnonmukaista ruokaa - hyvin vähän puolivalmisteita ja juuri ei lainkaan valmisruokia. Haluan liikkua ja tehdä koti- ja puutarhatöitä joista kroppanikin ”sanoo” minulle että lihakset on olleet käytössä ja silti sen jälkeen on hyvä olo istahtaa kirjan ääreen tai läppärin ääreen tai katsoa vaikka televisiota tai ottaa pienet unoset. Niin yksinkertaista kirjoittaa mutta niin vaikeata aina toteuttaa – on liian helppoa palata/pysyä vanhoissa tavoissa ja antaa periksi.

Lihavuus johtuu laiskuudesta
Minun kohdallani tämä ylipaino johtuu juuri siitä enimmäkseen, mutta myös siitä miten elämän murheet ja haasteet vaikuttavat. Onko se sitten laiskuutta, kun on toisinaan niin surullinen ja ahdistunut, että ei jaksa tai niin älyttömän vihainen ja pettynyt, että ei välitä?

Kulutuskäyttäytymistä ohjaileviin merkkeihin voi aina luottaa
Minä en kannata/seuraa mitään ruokatuotteisiin liittyvää merkkiä. Tiedän, että on olemassa sydänmerkki, luomumerkkejä ja kotimaisuusmerkkejä. Yleensä ostan vihanneksia ja kasviksia, jotka on Suomessa kasvatettu, mutta välillä ostan jotakin ulkomaistakin. Hedelmissä valitsen edullisimman tai jonkun tietyn omenalajin, josta perheen lapset pitävät eniten. Joskus ostan luomutuotteita, mutta ruokabudjetin ollessa tiukempi, valitsen edullisemman vaihtoehdon. Porkkanoissa olen katsonut, että ne on tuotettu joko omalla paikkakunnallani tai naapuripaikkakunnalla. Tuorelihaa valitessa ratkaisee useinmiten hinta ja mitä on ei-maustettuna saatavilla. Olisihan se hienoa, kun olisi aikaa ja mahdollisuutta miettiä ja vaikuttaa omalla ostamisella mitä sieltä lähimarketista ostaa. Hyvin harvoin, on siihen mahdollisuutta. Yritin katsella netistä tietoa kasviksista, miettien ostanko luomua vai lähialueen kasvitarhoilla tuotettua vai kasvattaisinko kenties jotakin tänä kesänä itse omassa puutarhassa. Tunnustan, että en päässyt luomutomaatteja pidemmälle, kun totesin että liian monimutkaista ja työlästä ja turhaa. Lähimarkettien valikoima on liian suppea ja vaikka naapurikaupungissa olisikin parempia erikoiskauppoja, on sinne ajaminen omalla autolla sittenkin turhauttavaa. Täällä sentään pääsee polkupyörälläkin lähikauppaan.

Suomessa ruoka on laadukasta ja kauppa rehtiä
Laadukasta ja edullista? Perinteistä ja luonnonpuhdasta?

”Suomalainen maatalous elää tukien, fossiilisten polttoaineiden ja tuontilannoitteiden sekä – rehun varassa” (s. 298)

”Pellot ovat viljelykulttuurin ja korjuukoneineen myös teollistumisen – eivät luonnon, puhtauden tai alkuperäisyyden – merkki” (s.299

Voiko eri maiden maataloutta verrata tasavertaisesti? Miten muiden maiden maanviljelijät pärjäävät? Ei kai meistä kukaan toivo elävänsä maassa, jossa ei ole yhtäkään maanviljelijää, joka tuottaa kauppohin ruokatuotteita? Ja miksi maanviljelijöiden pitäisi luopua tekniikasta, jos sitä kerran meillä muillakin on apuna?

Voiko siis ruoan mainonnassa käyttää enää luonnonmukaisuutta?

”Suomalaiset kasvihuonekurkut ja -tomaatit kasvatetaan kivivillassa” (s.303)

”Suomalaisen kasvihuonetomaatin ympäristövaikutukset ovat suuremmat, kuin Espanjasta Suomeen kuljetetun tomaatin” (s. 303)

Ehkä tässä olisi ratkaisu vai katoavatko meiltä rahkasammalsuot ja miten maisemat muuttuvat? http://www.vtt.fi/news/2014/19032014_foamoss.jsp

Kolmannessa osassa pohditaan Miten tästä eteenpäin?

Kasvattaa itse kasviksia, vihanneksia – omassa puutarhassan on jo kaksi omenapuuta ja muutama marjapensas. Saisi osan vuodesta oman maan satoa.

Ruokapiiriä kokeilin, mutta valikoima oli hiukan suppea ja piiri sijaitsi toisella paikkakunnalla.

”...että vain kokeilee tehdä asioita eri tavalla kuin aikaisemmin, on muutos – ehkä vain hetkellinen, mutta sen voi myös johtaa johonkin uuteen ja pysyvään.” (s. 336)

Torimyynti – täällä on keskiviikkoisin torimyyjiä. Kesällä ja syksyllä on enemmän valikoimaa.

Kasvisten, juuresten, vihannesten ja hedelmien satokaudet löytyvät esimerkiksi täältä.

Eettisyyden pohtiminen ruokavaliossa.

Kirjan lähdeviitteet sisältävät monta mielenkiintoista kirjaa lisäluettavaksi. Tein niistä itselleni Pinterest-listan.

Susanna Kovanen ja Harri Lapinoja: Ruokapyramidihuijaus- Mitä meille syötetään ja miksi?, Atena, 2014

Mistä hankittu: Blogatin kautta kustantajalta saatu arvostelukappaleeksi

Kirjan ja ruusun päivänä ostoksilla, messuilla ja kirjoittamista

Eilen aamulla suuntasimme auton nokan kohti naapurikaupunkia, Seinäjokea. Kirjan ja ruusun päivän kirjakaupaksi valitsin tänä vuonna Seinäjoen INFO-kirjakaupan.  Oli mukava käydä tapaamassa ex-työkavereitakin. 

Minulla oli mukana Pinterest-listani Tammikuun uutuuskirjoista, jotka haluaisin itselleni ostaa tai saada lahjaksi. Kirjan ostosbudjetti oli tällä kertaa 33€.  Se rajasi hiukan valintaani, sillä kaikki listalla olevat kirjat eivät olleet  ns. kampanjakirjoja tarjoushinnoin - varsinkin normaalihintainen tietokirja on toisinaan 40€:n hintaluokkaa tai enemmänkin.  Osa teoksista oli sen verran erikoisempia, että ne eivät kuulu suurimpaankaan näytevarastokappaleryhmään.  Ihan jokainen kustantaja ei tässä järjestelemässä olekaan mukana.  Ilmeisesti tätä järjestelmää ollaankin jollakin tavoin uudistamassa. Minulla oli valittana yksi elämäkerta, kaksi mietelausekirjaa ja yksi romaani.  Valitsin Laura Lähteenmäen Ikkunat yöhön.  Tänä vuonna Kirjan ja ruusun "kylkiäiskirjaa" jaetaan kolmena päivänä. Kahtena aikaisempana vuotena sen on saanut vain yhtenä päivänä.  Olisi mielenkiintoista saada tilastoa minkä verran kirjaaa jaettiin kivijalkakirjakauppojen kautta ja minkä verran verkkokirjakauppojen kautta. Kumman kanavan kautta sitä jaettiin enemmän vai onko ero hyvin vähäinen, toivottavasti. 

Kotiin kiiruhdimme aamupäiväksi sillä halusin osallistua E-kirjamessuille livenä, mukavasti läppärini äärellä. Oli myös kiva osallistua twiiteillä messukeskusteluun ja lukea muiden twiittejä.  Aiheet olivat mielenkiintoisia, onhan e-kirja vielä minulle uusi juttu.  Readberry.fi:n väki sai minut rekisteröitymään sivustoonsa ja odotan innolla minkäläinen kirjallisuuden spotify-palvelu on tulossa noin 10€/kk.  Paulo Coelho-fanille tuunattu tabletti kuulosti mahtavalta - odotan mielenkiinnolla tätä Bazar kustannuksen ja Bluebiitin yhteistyötä.  Mikäli oikein ymmärsin, tuunataan tablettiin valmiiksi lukuoikeus Coelhon kirjoihin ja lisänä on videokuvaakin ja tabletti on koristeltu Coelhon kirjojen kuvitustyylillä. 
Odotin, että E-kirjamessujen streamit olisivat olleet visuaalisesti houkuttelevimpia.  En jaksanut koko ajan tuijottaa haastattelukuvaa, vaan kirjoittelin sitten omia juttuja samalla kun kuuntelin haastatteluja.  Joka tapauksessa e-kirja-peikko pienenee yhä pienemmäksi minunkin kohdalla vaikka en vielä ole edes yhtään ilmaistakaan e-kirjaa lukenut.  Minulta puuttuu vielä sellainen väline, joka tuntuu mukavalta käyttää lukulaitteena - ehkä tuo Coelho-tabletti olisi sellainen.... :) Läppärini on liian suuri ja kännykkän näyttö aivan liian pieni. 

E-kirjamessujen loputtua kurvailin kirjaston pihaan, jossa minulla oli treffit Hilkka-Maijan ja Pirjon kanssa.  He ovat Elämänkaarikirjoitus-kurssikavereitani.  Kävimme Patruunagallerian Lapuan Taidekoulun näyttelyssä.  Löysin sieltä kummityttönikin kauniita taideteoksia.  Galleriasta matkasimme sitten Maija-kurssikaverimme kotiin, jossa pidimme viimeisen Elämänkaarikirjoitus-kurssitapaamisen.  Syksystä kevääseen olemme käyneet omaa elämäämme ja sukuhistoriaamme läpi, aloittaen isovanhemmistamme.  Matka on ollut tunteikas - olen käynyt läpi iloisia asioita elämäni varrelta ja hyvinkin raskaitakin hetkiä.  Kirjoittaminen on ollut terapeuttista vaikkakin toisinaan hyvin voimiakin vievää.  Tässä kurssissa on ollut helpotus, että ei ole tarvinnut keskittyä oikeinkirjoitukseen eikä kieliopppiin, tärkeintä on ollut sisältö.  Ryhmästämme tuli hyvin läheinen.  On ollut mielenkiintoista kuunnella tarinoita eri vuosikymmeniltä.  Tästä onkin hyvä jatkaa ensi syksynä jollekin luovan kirjoittamisen kurssille.   Nyt raakatekstiä valmiina, jota voi alkaa työstämään miettien oikeinkirjoitusta ja sitä kielioppiakin.

Eräänä perjantaina

Pitkäperjantaiaamun hiljaisuudessa selasin Hans-Ruedi Weberin taidekirjaa Eräänä perjantaina: mietteitä ristin äärellä.

Perinteisestä evankelis-luterilaisesta näkemyksestä poikkeavat taideteokset olivat vaikuttavimpia.  Kirjan tekstit eivät niinkään puhutelleet minua.  Kirjan lopussa Hans-Ruedi Weber kertoi kirjassa olevien taideteosten symboleista länsimaisessä kultuurissa sekä ristin merkityksestä Latinalaisessa Amerikassa, Aasiassa ja Afrikassa.

Toisena pitkäperjantaiaamun kirjan luin Matti Sihvosen Pieni kirja kärsimyksestä.   Kirjassa yksitoista pientä pohdintaa kärsimyksestä.

I Kysymys
Kirja on julkaistu 1996.   28.9.1994 Estonia upposi.   Tätä tragediaa Matti Sihvonen pohtii ensimmäisessä luvussa, esittää kysymyksiä Miten se oli mahdollista? Kenen syytä? Miksi Jumala salli tuollaisen onnettomuuden?

II Paha
Miksi Jumala sallii pahan?

III Kenen syy?
Miksi Jumala koettelee kärsimyksillä?

IV Kun Jumala on vaiti
Eikö Jumala olekaan oikeudenmukainen?

V Tuska
Sellainen, joka tietää, millaista on olla ahdistuksen ja kivun kourissa ei tarjoa valmiita reseptejä.Hän istuu vierellä ja on hiljaa. Puhuu, vasta kun toinen sitä kaipaa. (s. 40)

VI Kuolema
Kuolema koskettaa.  Kuolema repii rikki.

VII Kärsivä Jumala
Kärsivä ihminen tuntee läheistä yhteyttä sellaisen Jumalan kanssa, joka itse astuu yhtä alas kuin missä ihminen on. Hän kulkee ihmisen rinnalla ja ottaa harteilleen myös hänen taakkansa. ( s. 56)

VIII Koulu
Jokainen kärsijä on yksilöllisesti omalla luokallaan.

IX  Avautuminen
Tuskassaan ihminen vertaa omaan elämääänsä toisten ihmisten elämään.

X Risti
Läheskään aina ei ole helppoa tunnistaa kärsimyksen ja koetuksen takana olevaa rakastavaa Jumalaa.

XI Toivo
Onko ihmisen mahdollista löytää tyydyttävä selitys elämänsä ahdistukseen ja maailman kärsimykseen?

Hans-Ruedi Weber: Eräänä perjantaina: Mietteitä ristin äärellä, Kirjaneliö, 1981
suomentanut:  Marja Liljeqvist
(engl. alkuteos:  On a Friday Noon, 1979)

Matti Sihvonen: Pieni kirja kärsimyksestä, Kirjapaja, 1996

Mistä kirjat hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjastosta

Granta 1

Pikkutarkkaa leivän leipomista, kummallista herkkuttelua,  nälkää, ruuanhamstrausta,  ruokalistoja, kalaruokia, zombeja, juhlaruokia, afrikkalaisia, anokreksiaa, sitruunoita, runoutta, säilykkeitä, ruokaostoksia, juutalasia, kananmunia, viinaa ja ruokaa vartalolta.  Jokaisen kirjan tarinaan ja runoon liittyy ruoka. Suomen Granta on uuden kirjallisuuden areena, jossa julkaistaan muiden maiden Granta-julkaisujen tekstejä sekä luonnollisesti suomalaisiakin.  Ymmärsin, että suomenkielisiä tekstejä julkaistaneen myös muiden maiden Granta-julkaisuissa.  Minulle Granta tuli tutuksi vasta suomennettuna.  Osasin odottaa moniselitteisiä tekstejä  ja osa tässä kirjassa olevista ei avautunut minulle oikeastaan mitenkään.  Kaiken muun luin paitsi runot.  Silmäilin ne läpi, mutta tälläinen runoteksti ei puhutellut minua mitenkään.

Antti Tuuri: Leipä
Tuurimaisen tarkkaa selvitystä leipätaikinasta ja leivän leipomisesta.

Kazuo Ishiguro: Herkkusuu
En päässyt selville tämän elokuvatekstin ruuasta, joten googletin The Gourmet-elokuvan infon.  En ole näytelmiä lukenutkaan mielestäni aikaisemmin.  Tämä teksti oli yksi vaikeimmista ja meni useampi repliikki ennenkuin sain edes jonkilaisen käsityksen missä päähenkilöt ovat.

Riikka Ala-Harja: Nälkä
Nälkä, romaani, kuolema, suru, ikävä.

Philip Teir:  Mansikka 1979
Kaikki ruoka oli säästettävä, mitään ei saanut heittää pois, ei edes senkään takia, että ruoka oli jo pilaantunut -  nälkä ja puute.

Georges Perec: Suuntaa-antava luettelo....
Meinasin jättää lukematta mutta jokin kumma uteliaisuus sai jatkamaan ruoka ruualta, juoma juomalta.

Leena Parkkinen: Turska
Runoilijan ranskalaiset ruokakokemukset.

Roberto Bolano: Everstin poika
Zombeja.

Rosa Liksom: Isän 50-vuotisjuhlat
Juhlaruokia suunnatoman suuria määriä ja niiden valmistamista - jokainen juhlien järjestäjä samaistuu tähän tilanteeseen, oli sitten kyseessä yksi tai useampi kakku, voileipäkakku, karjalanpiirakka tai hedelmäsalaatti made by yourself.

Juha Itkonen: Torstai
Rakkauden nälkä.

Karin Johannisson: Tapaus Ellen West
Anoreksia.

Miki Liukkonen: Marokon jälkeen
Tuo mieleen verkostomarkkinoinnin ja pyramidihuijauksen - sitruunan avulla.

Taiye Selasi: Afrikkalaistyttöjen seksielämä
Tässä tarinassa ruoka on symbolinen kuvaus niille asioille mitä afrikkalaistytöille tapahtuu.  Myös ruokahetket kuvaamaat tarinan henkilöiden suhteita ja arvostusta.

Merja Virolainen: Runoja
Nämä runot silmäilin.  Minua nämä runot eivät koskettaneet millään tavalla.

Olga Tokarczuk: Säilykkeitä elämän varalle
Äidin ja aikamiespojan yhteiselämää ja äidin kummallisia säilykkeitä.   Tarina miten äiti väsyy ja miten hänen poikansa sitten selviää.

Meri Kuusisto: Amerikkalainen
Tämän romaanin saattaisin lukea kokonaankin. 

Nicol Krauss: Kivet ja artisokat
Hienostoruuat, syrjintä.

Miina Supinen: Luovan myrskyn ruokalista
Mitä kirjailija on syönyt luovana hetkenään - mielenkiintoista. 

Doris Lessing: Kanat ja kananmunat
Kanankasvatusta.

Anu Silfverberg: Ylimääräiset kilot
Ihmislihavertaukset saavat voiman pahoin.

Mo Yan: Viinamaa
Ehkä minulle liian monimutkaista ja jotenkin "ruoka" kuvotti ajatuksena.

Pirjo Hassinen: Äyriäisbuffet
Surua, ikävää, kylmyyden äärirajat, ruokanautintoja.


Granta 2 käsittelee outoutta, joten odotettavissa on ilmeisesti vieläkin monisävyisempää tekstiä kuin tässä ensimmäisessä osassa.  Kyllä kait minä tuon Granta 2 ostan myös itselleni, nämä ovat niitä teoksia jotka "muka"  tarvitsee olla omassa kirjahyllyssä.  Eräänlaista outouttahan tuokin on, ostaa kirjoja itselleen, jotka haluaa olevan omassa kirjahyllyssä vaikka ne eivät omia huippusuosikkeja ole olleetkaan (tai eihän sitä kaikista vielä tiedä, kun en ole jokaista omistamaani kirjaa lukenut).

Granta 1  Ruoka, Otava, 2013
Mistä hankittu:  ostettu Kauhavan INFO-kirjakaupasta

Vaasan Kirjamessut 12-13.4.2014

En voinutkaan osallistua viikonloppuna sekä Tampereen että Vaasan kirjamessuille.  Valitsin sunnuntain messukaupungiksi luonnollisesti pohjalaisena Vaasan - haluanhan että tälläkin alueella pysyy kirja-alan messut.  Messukaverina oli mieheni ja vanhempani, ajoimme siis ensin Lapualta Ilmajoelle ja sieltä matkasimme yhdellä autolla kohti Vaasaa.  Ruumiinravintoa nautimme Vaasan ABC:n noutopöydästä ennen messuja.  Ajoimme autolla Prisman parkkiin, josta pääsi mukavasti messubussin kyytiin, mikä vei ihan messuhallin ovelle.  Vaasan kirjamessut olivat Pohjanmaan Suurmessujen yhteydessä Botnia-hallissa Mustasaaren kunnassa ihan Vaasan lähistöllä.
Nämä olivat vasta toiset kirjamessut, joille osallistuin.  Viime lokakuussahan oli Seinäjoella ensimmäiset kirjamessut, jotka taisivat jäädä viimeisiksi...
Seinäjoen kirjamessuihin verrattuna Vaasan messuilla oli huomattavasti enemmän messukävijöitä.   Kirjamessualue ei nyt kovin isommalta näyttänyt.  Messusosastot/pöydät oli melko nopeasti kierretty.  Pidin erityisesti Savukeitaan, Inton ja Haamukustannuksen osastoista.  Ruotsinkieliset Empati, Scriptum ja Svenska litteratursällskapet i Finland kiinnostivat myös.
Julia-lavalla ehdin kuuntelemaan Miina Supisen haastattelun loppuosan.  Muun messualueen kiertäminen vei aikaa ja mieheni ei välttämättä ollut niin kiinnostunut kirjailijahaastatteluista kuitenkaan.
Kiertelin antikvaaripöydätkin etsien tyttärelleni Vampyyripäiväkirjat 2. osaa tai jotain itselleni "tuon-minä-haluan-kirjaa" mutta ei löytynyt tällä kertaa.
Savukeitaan messuosastolta nappasin kaksi kirjaa parilla kympillä. Mietin kyllä, että ostanko Haamukustannukselta toisen kirjan mutta ihastuin kuitenkin japanilaisiin ja irlantilaisiin taruihin enemmän kuin Kummajaisten kylään tai Aaveiden Pohjanmaahan. 

Parinkympin ostosraha hiukan latisti fiilistä - tunne oli sama kuin olisi ollut koiranäyttelyissä ilman omaa koiraa.  Eipä sitä jaksa kehän laidalla koiria niin innokkaasti seurata kun ei pääse itse oman koiran kanssa kehään.   Eipä sitä siis jaksanut ihastella kirjapöytien antia kovin pitkään ettei alkanut harmittamaan kun ei voi ostaa tuota kirjaa ja tuota kirjaa...

Tartu tarinaan-kirjallisuusseminaari Seinäjoella 9.4.2014

Kiitos Vaasan kesäyliopisto kirjallisuusseminaarin järjestämisestä täällä Etelä-Pohjanmaalla! Kiitos, että ohjelma oli sellainen, johon sai osallistua kirjasto- ja opetustoimen henkilöstön lisäksi kaikki muutkin kirjallisuudesta kiinnostuneet.   Tartu tarinaan-kirjallisuusseminaari pidettiin upeassa Seinäjoen Apila Kirjaston Jaaksi-salissa.
Tuttujakin "kirjastotätejä"  oli sekä kirjastoalan työvuosiltani että tietenkin lempikirjastojeni (asuinpaikkakunta, naapuripitäjät ja syntymäkunta) henkilökuntaa.
Aamuteen  ja herkullisen pasteijan jälkeen aloitimme kuuntelemaan Heli Eborun esitystä KuMuKi-kirjavinkkauksesta.  Heli Eboru työskentelee pedagogisena informaatikkona Vantaan kaupunginkirjastossa.

 

"Pedagoginen informaatikko on henkilö, jolla on useimmiten kirjastonhoitajan pätevyys. Hänellä

voi myös olla pedagogisia tai kasvatustieteellisiä opintoja. Pedagogisen informaatikon tehtävänä on

yleensä kehittää ja koordinoida lasten- ja nuortenkirjastopalveluja ja toimia näiden palvelujen tiiminvetäjänä.

Hän vastaa kirjaston ja koulun välisestä yhteistyöstä. Tehtäviin voi kuulua lisäksi asiakaspalvelua,

kokoelmien kehittämistä, yhteydenpitoa muihin sidosryhmiin, tapahtumien suunnittelua

ja järjestämistä, kirjavinkkausta, satutuokioita ja muuta toimintaa. Hän voi myös pitää tiedonhaun

oppitunteja ja tukea opettajia tiedonhallinnan opetuksessa."  (lainaus: Sohvia ja sisältöä - Hämenlinnan koulukirjastohanke/Saine Reetta)

 

 KuMuKi-vinkkaus eli kuvan, musiikin ja kirjojen vinkkaus yhdistää eri aineistolajeja. Vinkattavana voi olla esimerkiksi kirjoja, niihin perustuvia elokuvia ja elokuvaan liittyvää musiikkia, mutta kytkökset voivat olla paljon epämääräisempiäkin.

 (määritelmä: Lastenkirjastokurssi/ Oamk:n ja Oulun yliopiston yhteisen lasten- ja nuorten kirjastotyön kurssin opiskelijawiki).
Tälläistä kirjavinkkausta kirjastolaiset/kirjavinkkarit tekevät erityisesti yläkoululaislle.  Tarkoituksena on innostaa lukemaan ja lainaamaan itselle sopivaa ja kiinnostavaa lainausmateriaalia.  Sen ei tarvitse olla aina perinteinen romaani vaan se voi olla sarjakuva tai tietokirja tai elokuva tai musiikkiäänite.  Spotify on toki  monen nuoren suosikkikuuntelukanava ilmaispalveluna äänimainoksista huolimatta.  Mutta sielläkään ei kaikkea maailmassa ilmestynyttä musiikkia ole kuitenkaan tarjolla.  Elokuvia netin kautta nuoret saattavat katsoa, mikäli perheessä on jokin maksullinen elokuvasaitti (Netflix, Filmnet, ElisaViihde) mutta ei niissäkään kaikkia vanhempia elokuvia löydy.  Toki KuMuKI voisi innostaa meitä aikuisiakin lainaamaan cd-levyjä ja dvd-elokuvia enemmänkin kirjastosta - kunhan vain jokainen pitäisi hyvää huolta lainatuista.  Tässä voisi olla vaikka teemaviikot tänne kirjablogiinikin:  kirjaston elokuvatarjonta  ja kirjaston musiikkitarjonta, keksien niihin vielä jotkut hienot teemaotsikot.
Minä kyllä mielelläni kuuntelisin ja katselisin lisää KuMuKi-kirjavinkkausta.  Minua erityisesti viehätti tapa miten vinkattavasta kirjasta ei välttämättä tuotu erityisesti esiin kirjan kantta vaan kirjan aihetta, tunnelmaa kuvattiin musiikilla ja muilla kuvilla.  Vaikka minulle jääkin parhaiten mieleen kirjan kannet niin silti tämä vinkkaustapa saa minut esimerkiksi lukemaan Mikael Niemen Aivot pellolle, Salla Simukan kirjat Jäljellä ja Toisaalla ja jopa sarjakuva Hiroshiman poika/Nakazawa alkoi kiinnostamaan - minä kun en ole montaa sarjakuvaa elämäni aikana lukenut jos ei lasketa Rasmus Nalleja ja Aku Ankkoja.
Heli Eboru oli hyvin innostava esitelmöijä ja mukava oli vaihtaa hänen kanssaan muutama sananen lounastauollakin nauttiessamme maittavaa keittoa kirjaston kahvilassa.

Ennen lounasta  kuuntelimme kirjailija Seita Vuorelan esityksen Maisemasta tarinaksi.  Hän kertoi Karikko-romaaninsa kautta maiseman merkityksestä hänen teoksissaan ja hänen tavassa kirjoittaa. Tunsin näin aloittelevana kirjoittelijana olevani oikealla suunnalla, kun itse enimmäkseen haen ideoita, aihetta ja perspektiiviä maiseman kautta.  Minulle ovat tärkeitä lapsuuden metsät, pellot ja jokirannat.  Näitä muistojen maisemia yhdistän nykyisyyden lähimaisemiin.  Sama maisema voi kuvata erilaisia tunteita eri elämäntilanteissa.  Jokin kirjallinen maisema voi olla turvapaikka kuten Seita Vuorela kertoi tyttärensä ottaneen ulkomaille Harry Pottereita mukaan ja koti-ikävän kohdatessa palannut Tylypahkan maailmaan. Itselleni tuli heti mieleen Veljeni Leijonamieli ja Viherlaakson Anna.  Maisemaa voi käsitellä kirjallisuudessa myyttisesti.  Omien unien maisemat olisi hyvä kirjoittaa unipäiväkirjaan ylös.  Minua Seita Vuorelan esitys innoitti jatkamaan kirjoittamista - kirjoittaahan voi tarinoita vaikka ei niitä koskaan yrittäisi julkaistakaan.  Hänen teoksensa ovat minulla vielä lukematta, mutta kyllä ne ehdottomasti menevät lukulistalleni.
Ja oli ihana yllätys minulle, että hän ja Marisha Rasi-Koskinen ovat sisaruksia :)

Lounaan jälkeen FM Marika Helovuo kertoi miten löytää tuhansien kirjojen joukosta asiakkaalle sellaista lainattavaa mitä hän kysyy tai häntä saattaisi kiinnostaa.  Marika Helovuo on informaatikko, kaunokirjallisuuskouluttaja ja lukuneuvoja.  Hänellä on kirjablogi nimeltään Lukuneuvoja
Ensiksi tutustuimme Marikan valitsemaan kymmeneen klassikkoon jotka hänen mielestään ovat nyt tänä keväänä 2014 yhä ajankohtaisia.   Klassikojen parhaat:  Trimalkion pidoista Huojuvaan taloon oli kirjalistan otsikko.  Marika aloitti Petronius Arbiterin Trimalkion pidoilla ja tässä hän käytti tuota KuMuKi-kirjavinkkaustyyliä eli kuuntelimme erään tällä hetkellä hyvin suositun suomalaisen miesartistin musiikkivideon.  En paljasta artistia (ehkä teistä joku saattaa sen arvatakin :) ), jos pääsette kuuntelemaan Marikan esitystä, niin hän saattaa käyttää tätä samaa musiikkia.  Täytyy myöntää, että yllätyin minäkin ja mietin hetken että miten nämä liittyvät toisiinsa, mutta hyvin Marika kytköksen perusteli :)  En ole Trimalkion pidot-teosta lukenut mutta tuon kyseisen miesartistin musiikkia kuuntelen kiitettävästi, joten ehkä minunkin olisi aika tarttua Petronius Arbiterin kirjoittamaan teokseen.
Seuraava teos oli Moliéren Saituri. Tätä kirjaa Marika alusti Pokka pitää Hyacinthin trailerilla :) Olen ajatellut, että Saituri olisi liian vaikea luettava, mutta ehkä minun kannattaa kokeilla miten  Moliére onnistuu minut hurmaamaan tapakomediallaan.
Mary Shelleyn Frankenstein ei kaivannut elokuvahahmon kuvaa enempää alustusta, mutta Marikan innostava puhe sai minut koukuttumaan tähänkin teokseen.  Olen joskus pätkän sitä vuonna 1931 tehtyä elokuvaa katsonut.  Joku osallistuja kehotti lukemaan myös Juha K.  Tapion Frankensteinin muistikirjan.
Emily Brontén Humiseva harju on kuulemma ollut nuorten Twilightin Bella-fanien suosikkikirja, koska tämä teos oli myös Bellan lempikirja.  Minulla on yhä kaikki Brontén sisarusten kirjat lukematta...  joko tänä kesänä malttaisin.
Victor Hugon Kurjat kirja on kiinnostanut viimeisimmän elokuvatrailerin myötä.  Haluan ensin lukea kirjan ja vasta sitten katsoa elokuvan.   Kurjuus ja köyhyys valitettavasti on yhä nykypäivääkin ympäri maailman.
F.M. Dostojevskin Rikos ja rangaistus on ollut minun monenlaisilla lukulistoillani jo jonkin aikaa.  Marika suositteli lukemaan Olli Kuukasjärjven suomennosta vuodelta 2008.
Franz Kafkan Oikeusjuttu on myös lukulistallani, vaikka se saattaa olla minulle melko haastava luettava.
Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirjaa olen pitänyt keskitysleirikuvauksena, mutta Marika sai minut uskomaan että kirjassa on niin paljon muuta vaikka Anne ei lopuksi selviydykään.
William Golding Kärpästen herrasta antoi esimerkkivinkkauksen jo Heli Eboru.  Vieläkin hiukan epäröi lukea tätä kirjaa, vaikka Marikakin sai hiukan lisättyä lukukärpäsen pistosta.
Maria Jotunin Huojuva talo on kirja, jonka joskus luen.   Tähän kirjaan en ole vain uskaltanut tarttua, pelkään eläytyväni liian syvälle.  Marikan kirjan yhteydessä esittämä video kosketti kyyneliin saakka minuakin.
Kaikkien näiden kirjojen aiheet ovat tavalla tai toisella yhä ajankohtaisia ja samoja asioita tapahtuu nykymaailmassa ja samanlaisia henkilöitä tulee vastaan tänäkin päivänä. 
Osa näistä kirjoista on  myös kirjakauppamyynnissäkin vielä tai välillä, joten tätä esittelytyyliä voisi yhtä hyvin käyttää kirjakaupanmyyjätkin.

Kahvitauon jälkeen Marika Helovuo kertoin viime vuoden uutuuskirjoista otsikolla Kaunon helmet 2013: Historian hämärästä karuun tulevaisuuteen.
Tältä listalta olin lukenut vain yhden kirjan, Milja Kauniston Synnintekijä.  Marika suosittelisi tätä kirjaa ronskin ja vauhdikkaan historiallisen viihderomaaniin ystävälle. Olen hänen kanssaan samaa mieltä.  Tämä sopii historiallisen romaanin ystävillekin, joita kiinnostaa esim.  Kaari Utrion teokset eikä kaihda hyvin eroottista, rivohkoakin tekstiä.  Minä tykkään  Milja Kauniston romaanista ja odotan innolla kolmatta osaa.
Sanna Tahvanaisen Kuningatar täytyneen mahdollisimman pian lukea, olenhan Englannin kuningattarista ja erityisesti Viktoriasta lukenut viime aikoina.  Myös kirjan erilainen katsantokanta elämäkertohin verrattuna kiehtoo.
Graham Mooren Kuolema Sherlock-seurassa herätti kaikenlaisen Sherlock-fanina kiinnostuksen.
Ferninand von Schirachin Collinin tapaus kiinnostaa lukea ihan sen takia, että kirjassa on vain 150 sivua. Minua kiehtoo miten tiiviisti ja ehkä vaikeatajuisestikin kirja on kirjoitettu. 
Mikko Porvalin Rautasormus ja muita rakkaustarinoita-teoksen pariin Marika johdatti meidät lukemalla miehensä suvun sotakirjeitä, jotka oli painettu kirjaksi.  Olen katsonut tätä kirjaa kirjakaupassa työskennelessäni mutta nyt vasta Marikan innostuksen myötä kirjan tarinat alkoivat kiinnostaa.
Davide Enian Maan päällä ei ihan saanut minua vakuuttuneeksi vaikka Marika näytti melko tunnelmallisen videon nyrkkeilystä.  Nyrkkeily, paini ja härkätaistelut ovat lajeja, joista lukeminen ei innosta.  Ihan pieni itu saattoi jäädä itämään kun Marika kertoi, miten kirjan nuori päähenkilö kamppailee jatkaako isiensä jalanjälkiä. Teoksessa  käydään rinnakkain myös pojan isän ja isoisän tarinaa.
Elif Shafakin Kunnia-teoksen luen, sillä pidin hänen Rakkauden aikakirja-romaanista. Tätä kirjaa Marika suosittelisikin lukuromaanina nuoresta tytöstä vanhaan mummuun.
Eija Hetekivi Olssonin Tämä ei ole se maa-teoksen lukunäyte hätkähdytti.  Teksti sai minun niskakarvani nousemaan pystyyn -  siitä huolimatta haluan tietää miten tarinan Miira-tyttö selviää.
Lisa O´Donnelin Mehiläisten kuolema kuulosti oudon jännältä, psykologiset tarinat ovat alkaneet minua jälleen kiehtoa. Myös McEwanin Sementtipuutarhaa suositeltiin luettavaksi vanhempana kirjana.
Maria Semplen Missä olet Bernadette on tuolla kirjakaupan kautta saaduista ennakkokappalepinossa.  Olen sitä vain siirtänyt muiden kirjojen alta pinon alimmaiseksi.  Mutta nyt Marikan briiffaus kirjasta sai minut innostumaan - tässä on siis yksi  ensi kesän puutarhan/terassin lukukirjani.
Fredrick Backmanin Mies joka rakasti järjestystä kuulosti niin hassunkurisen hellyttävältä, että tämäkin menee lukulistalle.
Johanna Sinisalon Auringon ydin on lukulistalla, olenhan lukenut hänen aikaisempiakin teoksia - jokin niissä kiehtoo vaikka ovatkin välillä hyvin utiopistisiakin minulle. Enhän oikeastaan lue mitään fantasiaa tai scifia enkä spefiä.  Tätä Sinisalon romaania Marika suosittelisi vetävän yhteiskunnallisen romaanin ystävälle.
Ihailin suuresti Marika Helovuon esiintymistä. Se oli selkeätä, innostavaa, tunteikasta ja hauskaa. Toivottavasti pääsen vielä joskus toistekin kuuntelemaan hänen esitystään.

Seminaaripäivä oli todella antoisa - pääni on täynnä innostavia ajatuksia ja ideoita kirjasto/kirjakauppatyöhön, kirjavinkkaamiseen ja kirjoittamiseen.

Ujouteni esti ottamasta yhtäkään valokuvaa seminaariesiintyjistä - ehkä olisin uskaltanut sitten jos joku muukin.... :)



 

Vanhan kirjan päivä kirjablogeissa

Miettiessäni mitä lukisin vanhan kirjan päivän kunniaksi, tuli mieleen lapsuuden lastenkirjat, kirjat joita aloitin lukemaan 9-10-vuotiaana kuvakirjojen ja Rasmus Nalle-sarjakuvien jälkeen. Ensimmäisenä muistuivat mielen hassunhauskat vompelit. Muistin kyllä ensiksi nimen vompatiksi ja muistelin, että kirjan tarinat olivat Australiasta. Tein ”salapoliisi”haun lapsuudenpaikkakuntani kirjaston kokoelmaan hakien lastenkirjoja vuosilta 1970-1982 ja sieltähän sitten tuli vastaan Elisabeth Beresfordin Vompelit. Kävin lainaamassa kolme Vompelit-kirjaa Ilmajoen kunnankirjastosta. Yksi löytyi lastenosaston hyllystä ja kaksi muuta varastosta.

Vompelit ovat ihastuttavia otuksia, jotka asuvat maan alla Wimbledonin puistossa. Heidän tehtävänsä on pitää puisto siistinä. Joka päivä vompelit lähtevät kerämään ihmisten jättämiä tavaroita ja roskia. Kaikki ei suju aina kommelluksitta. Toisinaan vompeli liitelee sateenvarjossa roikkuen tuulen viemänä – vompelit kun ovat tassunsa johonkin iskeneet, he eivät malta päästää irti.

Pidän vompelikirjojen mustavalkoisista piiroskuvista. Vompelit ovat olleet Englannissa vähän niinkuin muumit meillä. En muista tuliko Vompelit-tv-sarjaa Suomen televisiossa 1980-luvulla, kun olin alakouluikäinen. 

Mikä on vanha kirja?

Itselleni vanhoja kirjoja ovat vähintään 1980-luvulla ilmestyneet kirjat, joita ei enää saa ostettua uutena/uusintapainoksina. Vanhasta kirjasta saattaa tulla ”uusvanha”, kun jostakin kirjasta otetaankin monen vuoden jälkeen uusintapainos. Kirjafriikin sydäntä lämmittää, kun jokin vanha kirja herätetään näin ”eloon” uudelleen. Toki monia kirjoja saa antikvariaateista, kirpputoreilta, huutoneteistä ja toisinaan kirjastojen poistomyynneistä – kuten esimerkiksi Elisabeth Beresfordin Vompelit-kirjaa löytyy antikvariaateista.

Luenko paljon vanhoja kirjoja?
Kyllä luen – kirjastot ja antikvariaatit ovat pullollaan kiehtovia kirjoja, osan haluan ostaa omaankin kirjahyllyyni. Kirjastosta eivät ehdi luettavat (minua kiinnostavat/kiehtovat) vanhat kirjat loppua elinaikani - paljon on luettavaa 1800- ja 1900-luvun kirjallisuudessa.

Elisabeth Beresford:

kuvitus: Barry Leith

Vompelit, WSOY, 1976

suomentaneet: Kaarina Helakisa ja Kirsi-Marja Aaltonen

alkuperäinen teos engl.  The Wombles, 1968

Vaeltavat vompelit, WSOY, 1976

suomentanut: Kirsi-Marja Aaltonen

alkuperäinen teos engl.  The Wandering Wombles, 1970

Vompelit työn touhussa, WSOY, 1980

suomentanut: Kirsi-Marja Aaltonen

alkuperäinen teos engl. The Wombles at Work, 1973

Mistä kirjat hankittu: lainattu Ilmajoen kunnankirjastosta

Puiden tarinoita: Puuseppä

Luin Puiden tarinoita: Puuseppä parisen viikkoa sitten.  Mieleeni tuli lapsuudenkodissani olevat isoisäni puuhöylät.  En ehtinyt tavata äitini isää, sillä hän kuoli keuhkosyöpään kolme vuotta ennen syntymääni. Äitini on kertonut, miten taitava puuseppä hänen isänsä oli.  Oma isäni on tehnyt myös puusta puutarhakalusteita, erilaisia pöytiä ja pikku hyllyjä.  Lapsuudenystäväni kodista muistan kellarin, jossa hänen isällään oli höyläpenkki sekä erilaisia puutyökaluja.
Tästä tarinasta tuli mielikuvia Grimmin saduista, joista itselleni ei ole jäänyt mitään pelkotraumoja.
Kuitenkin Puiden tarinaa lukiessani, koin surua puusepän lasten puolesta - toisaalta isän menettäminen suljetun oven taakse vuosiksi voisi symbolisoida isän menetystä (kuolema, katoaminen, vanhempien ero).  Satujen avulla voi (aikuisenakin) käsitellä kipeitä asioita.
Puiden tarinan keisari toi mieleeni myös H.C.  Andersenin sadun Keisarin uudet vaatteet, vaikka tämä keisari ei ollut niin turhamainen.
Lukisin tätä tarinaa lapsilleni, jos he olisivat nyt vielä satujen kuunteluiässä.  He ehkä eivät pitäisi kuvituksesta, mutta olisi hienoa antaa lapsilleni elämyksiä myös pelkistetyimmistä kuvista kuin esimerkiksi Mauri Kunnas.  Tarinaa he olisivat varmasti kuunnelleet - ovat pitäneet aina hiukan jännittävistä ja surullistakin tarinoista.  Ja mielestäni olen osannut eläytyä tarinan lukemiseen. Ehkä jonain päivänä luen tämän Puiden tarinoita-tarinan lähimetsässä, Simpsiön vuoren juurella isojen mäntyjen ympäröimänä.
Kirjan ulkoasu on kaunis ja minusta vihreä nauha "kirjanmerkkinä" on kaunis, pieni yksityiskohta, kuten ovat kirjan kuvatkin, pelkistetyn ja kauniin yksityiskohtaisia.
Kirjan sisäkansien vihreät puunlehdet ovat myös ihastuttava yksityiskohta - kirjan voisi antaa lahjaksi vaikka minkäikäiselle henkilölle tahansa.
Kappaleiden "kalelavatyyliset" anfangit ovat koreat puukoristeiset.   Tarinasta tulee mielleyhtymä myös Kalevalan Sampoon.
Puiden "herääminen"  kuvaus toi tarinaan taikamaista kauneutta, ihmeitä jotka katosivat.

Iiro Küttner: Puiden tarinoita: Puuseppä, Books North, 2014
kuvittanut: Ville Teräväinen
Mistä hankittu: arvostelukappale kustantajalta

Puiden tarinoista löytyy ihastuttavia blogitekstejä ja kuvia mm. seuraavista blogeista:
Lumiomena, Yöpöydän kirjat, Kirjakko ruispellossa

Ja aurinko nousee

Luin ensimmäisen Hemingwayn teoksen lukupiirin innoittamana.  Romaanin alku tuntui pitkäveteiseltä ja sekavalta.  Paljon henkilöitä, repliikkejä ja juopottelua.

Päähenkilöiden matka Espanjaan sai minut kiinnostumaan enemmän tarinasta.  Ihastelin härkätaistelijoiden komeita asuja mutta minua kuvotti lukea härkien julmaa tappamista.

Minulle kirjan teksti ei antanut oikein mitään tuntemuksia - sitä tunnetta kuitenkin haen romaania lukiessani.  Sain kirjan kuitenkin luettua loppuun saakka melko helposti.

Bretin rakkausjutut eri miesten kanssa eivät minua koskettaneet - aihe tuntui liian tylsältä tai minä olen liian yksinkertainen sielu tulkitsemaan tälläistä tekstiä. 

Kirjan lopusta jäi mieleen Jaken uimareissut. Tekstissä käytettiin sanaa uimapuku, mietin että oliko silloin miestenkin uimavaatteet uimapukumallinen eikä pelkät uimahousut.

Hemingwaytä aion silti lukea toisenkin kirjan, kenties Vanhus ja meri-klassikon.

Ernest Hemingway: Ja aurinko nousee, Tammi, 1954

suom. Jouku Linturi

(alkuteos engl. The Sun Also Rises, 1926)

Mistä hankittu: Kauhavan kaupunginkirjaston lukupiirikirja Jalasjärven kunnankirjastosta