Kirjan ja ruusun päivä-ostoksilla ja kirjastoalan opiskelua

Kävin torstaiaamulla Herättäjän kirjakaupassa (KIPA) Kirjan ja ruusun päivän ostoksilla.  Ostosbudjettini oli 20€.  Kiertelin ympäri kirjakauppaa katsellen ja selaillen romaaneja, runokirjoja ja tietokirjoja.  Join kirjakaupan tarjoaman teekupposen ja mutustelin  korvapuustin - siinä samalla mietiskelin, että minkä kirjan nyt sitten ostaisin.  Uutuusromaanit ja monet tietokirjat olivat toki parinkympin budjetin ulkopuolella, joten katselin tarkemmin runo- ja mietekirjoja.  Anna-Mari Kaskisen ja Marleena Ansion kirjat olivat valitsemani kirjan rinnalla vaihtoehtoja.  Valitsin kuitenkin Irja Askolan hengellisen kirjan (kirjastoluokan mukaan se kuuluisi hartauskirjallisuuteen) Pyhän kanssa piilosilla (Kirjapaja, 2014). Pidän Irja Askolan runoista, jotka hän on tehnyt yhdessä Anja Porion kanssa.

Miksi minä sitten käy kirjakauppaostoksilla Kirjan ja ruusun päivänä?

Haluan kerätä kaikki Kirjan ja ruusun päivänä julkaistut teokset. Tämähän oli neljäs tälläinen kirja. Tarkoitus on nuo kirjat jonain päivänä myös lukeakin :)  Kirjojahan siis tulee ostettua, vaikka niitä ei pitkään aikaan ehtisi vielä lukeakaan.
Haluan tukea kirjakauppoja, kirjailijoita ja kustantajia ostamalla kirjoja.
Toivon, että tämä kampanja jatkuu vielä pitkään vuodesta toiseen - se riippuu meistä jokaisesta. kirjanostajasta.
Ihanne olisi käydä kerran kuukaudessa kirjakaupassa kirjaostoksilla, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista - opiskelukirjojakaan en ole pystynyt ostamaan itselleni, vaikka olisin halunnut.

Samana päivänä kävin myös Kauhavan kaupunginkirjastossa tekemässä työharjoittelusopimuksen. Elokuun alussa aloitan ensimmäisen kirjastoalan työharjoitteluni näiden opintojen myötä (olenhan toki aikoinaan ollut TET-harjoittelussa kirjastossa ja merkonomiopiskelujen aikana saimme taisteltua kirjastolinjalle hurjat pari viikkoa työharjoittelua 80-luvun lopussa :) ).  On mukava päästä pitkästä aikaa käytännön töihin, johan tässä ollaan kohta oltu "kotosalla" puolitoista vuotta.

Tottahan minä lainasin "muutaman" kirjan opintoihin liittyen ja muutaman muunkin - lukea olen ehtinyt tässä viime viikkoina, mutta tänne blogiin, en ole ehtinyt montaa kirjablogausta tehdä koulutehtävien lomassa.  Vielä muutama viikko virallisesti koulua ja sitten on kesäloma. Jonkin verran teen opintoja kesä-heinäkuussakin, mutta aion pitää opiskelulomaa ladaten aurinkoenergiaa syksyä varten.

Kevään opintohin ja kirjasivistykseen sopivia kirjoja

Aakkosten alkupäästä valittuja aikuisten romaaneja, nuorten romaaneja, lasten romaaneja ja pari hengenravintokirjaa

Mari Aulanko: Kultaisella keskitiellä - valitse valitseminen

Elämäsi kolme tärkeintä hetkeä? Syntymä - Tämä hetki - Kuolema. Syntymästä kaikki alkaa - ihmiselämä, äitiys, koiranomistajuus... Syntymän ja tämän hetken väliin mahtuu toisinaan vuosia toisinaan vain pieni hetki - kunnes kohtaamme kuoleman.

"Miten tähän on tultu, tämäkö on sitä minun Hyvää Elämääni? Mikä minä nyt olen kaiken sen jälkeen, mitä olen elämässäni käynyt läpi lapsuudesta tähän päivään, kaikkinensa? Mikä on tämän hetken polttavin kysymykseni?" (s.11-12)

Viime viikkoina olen jälleen pohtinut omaa elämääni. Olenko oikealle alalle opiskelemassa? Onko minusta kirjastoalalle - selviänkö siitä kaikesta informaatiosta ja tietotaidosta, jota kirjastoammattilaiset tarvitsevat? Riittääkö minun intohimoni kirjallisuutta kohtaan? Sen varmasti tiedän, etten voisi elää onnellista hyvää elämää, ellen saisi lukea kirjallisuutta, kirjoittaa kirjallisuudesta ja keskustella kirjallisuudesta.  Kaiken opiskeluun liittyvän kaunokirjallisuuden lukemisen jälkeen oli virkistävää lukea Mari Aulangon Kultaisella keskitiellä- valitse valitseminen-teosta. Tämä kirja sai minut motivoitua purkamaan kirjablogisumaanikin. Jostakinhan se on aina aloitettava, pidemmänkin tauon jälkeen.

Mari Aulanko kirjoittaa: "Ihmisellä on kolme kyselykautta. Kaksi niistä on lapsuudessamme opetellessamme puhumaan jä ymmärtämään. Sen jälkeen emme kymmeniin vuosiin kysele paljon mitään. Mutta eräänä päivänä, viimeistään neljänkympin korvilla, kysymys oman elämän tarkoituksesta nousee pintaan eikä se hevin jätä rauhaan tulevinakaan vuosina"  (s.12)

Tätä elämänvaihetta minä juuri nyt elän - nelikymppisenä. Väililä innostun pohtimaan elämääni ja unelmoimaan ja suunnittelemaan, toisina päivinä vaivun epätoivoon - eikö minusta ole mihinkään? Enkö ole sittenkään saavuttanut elämässäni mitään? Onko elämäni valunut hukkaan?

Mari Aulanko siteeraa kappaleiden alussa ihastuttavaa Pikku Prinssiä (tunnustan että kirja on yhä lukemattomana omassa hyllyssäni....) ja Kirsi Kunnasta.

Kirottuja kiireeseen

"Meistähän kukaan ei harrasta asioiden siirtämistä, lykkäämistä,jättämistä hoidettavaksi sitten illemmalla, huomenna, ensi viikolla, ensi vuonna, sitten joskus, ehkä aika hoitaa..." (s. 25)

Miten inspiroivaa ja helpottavaa on, kun aloittaa tekemään asioita ajoissa ja rauhassa kuin se että edellisiltana deadlinen näyttäessä kalenterissa punaista tuskailet, itket ja ahdistut kirjoittaessasi esseetä.  Tämä on minun tilanteeni tällä hetkellä, mutta silti olen mieluummin lukenut jotakin muuta kuin opiskeluihin liittyvää, katsonut tv-sarjoja (kiitos HBO Nordicin ilmaisjaksojen) ja sitten olenkin huomannut että ajankäyttöni ja kalenterisuunnitelmani ovat ihan pielessä! Olen masentunut ja kiukuspäissäni uhannut heittää kaiken romukoppaan! Mutta jokin kumma voima minut on näistä kuopista nostanut ja jokaisen kipuilun jälkeen olen selvinnyt hiukan eteenpäin - ehkä jonain päivänä niitä siirretyjä asioita on yhä vähemmän...

Kuka olen ja mitä mahdan haluta?

"Ihmiskäsitys on tieteellinen näkökulma ihmiseen, ja se perustuu kerättyyn ja tutkittuun tietoon ihmisen perusolemuksesta; alkuperästä, päämääristä, suhteesta itseensä, muihin ihmisiin, ympäristöön, yhteiskuntaan ja kehitysmahdollisuuksiin sekä siihen miten siihen voidaan vaikuttaa." (s.42)

Fysikaalinen:  elintoiminnot sisältäen myös ajattelun ovat mekaanisia. fysikaalisia tapahtumia.
-ihmisen elintoiminnot ovat hyvin kiehtovia, vaikka on selvää, että osaamme tehdä tiettyjä fysikaalisia tapahtumia. Emme silti ole robotteja, jotka tekevät samat asiat samalla tavalla.
 Tuli tässä kirjoittaessani mieleen, että voisin lukea jonkun kirjan ajattelemisesta. YSAn verkkosanaston avulla selvitin, että parempi hakusana on "ajattelu" kuin "ajatteleminen"  Omasta lähikirjastosta löytyy jopa 188 teosta ko. aiheesta.  Ensimmäisenä tuli vastaan Jari Ranne: Sytytä innovatiivinen ajattelu! (Yrityskirjat, 2015) ja toisena Markku Lappalainen: Miksi aivot sanovat ei: opi uusi tapa ajatella (Minerva, 2015). Molemmat kirjat kuulostivat kuvauksen mukaan kiinnostavilta. On muuten hyvä, että kirjastonkin hausta pääsee lyhyeen kuvaukseen teoksesta.

Biologinen: ratkaisevaa elämällemme on geenien sisältämä perimä.
-geenit ovat jollakin tavalla pelottavakin asia. Mihin tulevaisuus menee ja kuinka paljon opimme muuntelemaan geenejä? Haluasinko tietää tarkemmin omasta geeniperimästäni - ehkä olisin sen verran utelias ja haluaisin ymmärtää itseäni tältäkin kannalta enemmän.  Voisinpa lukea esim. Antti Latvala: Käyttäymisgenetiikka: geeneistä yhteiskuntaan (Gaudeamus ,2014)

Psykologinen: ihminen on ajattelunsa avulla itsensä tiedostava ja toimintaansa ohjaava olento. Myös piilossa olevat sielulliset tekijät vaikuttavat käyttäymiseen.
Psykologiaa on kiehtovaa - monista romaaneista, elokuvista, rikos/draamasarjoista sitä haenkin. Katsoin pääsiäisenä Ruutu+ :n kautta suomalaisen dekkarisarjan Virta. Yhden rikospoliisin vaimon nimi oli Kirsi. En muista kovin montaa elokuva/tv-sarjan naishenkilöä, joka olisi ollut kaimani. Tuntui oudolta eläytyä ja kuulla oman nimensä ja traagisen kohtalonsa. Miehelleni tästä kerroin ja hän vähän huvittuneena totesi, että älä eläänny niin kovaa :)

Sosiologinen: ihmistä ei voida tarkastella ympäröivästä yhteiskunnasta erillisenä olentona
Eurooppalainen, suomalainen, pohjalainen, maalaiskylän tyttö ja pikkukaupungin akka. Eurooppaa en ole Kanarian saaria ja Tukholmaa pitemmälle nähnyt, Suomea olen kiertänyt etelästä pohjoiseen, idästä länteen. Maalaiskunnasta olen muuttanu maalaiskaupunkiin - koko ikäni olen elänyt pohjalaisessa yhteiskunnassa.

Hengentieteellinen: ihmisessä on luova henkinen ydin
Uskonnot, mystiikka, luonnonihmeet - näistä asioista löydän oman luovan henkisen ytimen.

Filosofinen eli ontologinen: pyrkii löytämään vastauksen kysymykseen "Mitä ihminen perimmiltään on". Suhde materiaan ja henkeen.
Filosofia on monimutkaista, mutta jokin minua vetää filosofien puoleen ja yritän ymmärtää edes hiukkasen ihmisyyttä.

Onko tarkoitus, että kaikella on tarkoitus?

"On mahdotonta pysyä kultaisella keskitiellä tai edes löytää sitä, ellei ole itse tietoinen oman elämänsä tarkoituksesta" (s. 70)

Ehkä minun olisi nyt hyvä todella lukea Viktor Franklin kirjat uudestaan - olenhan häneen ja hänen teoksiinsa ja logoterapiaan törmännyt tässä viimeisen vuoden aikana useamman kerran.  Mari Aulanko kirjoittaa kirjassaan: "Frankl lopettaa viimeisimmän kirjansan sanoen, että logoterapian tarkoitus on auttaa ihmisiä löytämään oman elämänsä tarkoitus. Toisessa yhteydessä hän on sanonut, että myös hänen henkilökohtaisen elämänsä tarkoitus on auttaa muit löytämään oman elämänsä tarkoitus. Se on hänen vastauksensa Elämälle." (s. 76)

7 avainta kultaiselle keskitielle

1. Liian vähän - liian paljon
Tämän kultaisen keskitien avaimen pitäminen omassa taskussani on erittäin vaikeata - on helpompaa mennä jompaan kumpaan ääripäähän.

2. "Ei" vai "Kyllä"?
Osaan mielestä sanoa asioille ei tai kyllä, mutta monesti pyörrän päätökseni tai siitä tuleekin ehkä...

3. Kaksi tai useampi toisiinsa kytköksissä oleva asia
Opiskelu ja perhe-elämä ovat ne kaksi kytköksissä olevaa asiaa - keskitiellä kulkeminen on haasteellista. Nostan hattua opiskelukavereilleni, joilla on vielä näiden kahden lisäksi työelämä mukana.

4. Yksi tavoite, monta vaikuttajaa
Tavoitteeni ovat selvillä, mutta tavoitteisiin vaikuttavat asiat vaihtelevat ja siten hidastavat tavoitteitani - toisinaan jopa torpedoivat ne.  Luovuttanut en silti olen vaikka olenkin palannut lähtöpisteeseen monet kerrat.

5.Voimien taistelukenttä, puun ja kuoren välissä
Tämä tunne on liiankin tuttu - toisina päivinä tästä tilasta selviän ja toisina päivinä mietin, että miksi minun tämä taistelu jälleen käytävä.

6.Aivojen toiminta porttina kultaiselle keskitielle
En ole todellakaan "kaikkeen epäilevästi suhtautuva pilkkuiivari" mutta en myöskään "huoleton kaiken hyväksyvä hurlumhei" - ehkä tässä olen jopa löytänyt sen kultaisen keskitien.

7.Antiikin ihmiskuva kultaisen keskitien kuvana
Hyvyys, kauneus ja totuus.  Näiden arvojen mukaan pyrin kulkemaan sitä kultaista keskitietä - välillä mutkitellen ja tien reunoillekin pysähtyen.

Myönteisestä ajattelusta väistämättömään hyväksymiseen

"Mikähän meidät saa kuvittelemaan, että elämässä kaiken pitäisi olla aina hyvin. Olisko se edes mahdollista? Tai jos omat asiat ovatkin hyvin jollain hetkellä, niin huomaamme ympärillämme ihmisiä, joilla on vielä paremmin" (s. 123)
Kun minulla on asiat hyvin ja tunnen olevani onnellinen, saattaa jollakin läheisistäni olla asiat huonosti. Minulle tulee silloin paha olla ja toivon, että läheisenikin saisi asiansa kuntoon ja selviäisi pahasta olostaan.  Kun minulla on asiat pielessä ja paha olla, olen onnellinen, että läheiseni voivat hyvin ja heidän asiansa on kunnossa. Mutta silti, en jaksa iloita oman murheeni keskellä täysin heidän onnestaan - minusta tulee poissaoleva vaikka olen fyysisesti läsnä. Joinain harvoina hetkinä olemme kaikki hyvillä mielen ja asiat ovat kunnossa. Elämä hymyilee ja tuntuu hyvältä, vaan joku pieni pelko sisällä odottaa, mitä seuraavaksi romahtaa ja kuka.... Ehkä sitä alitajuntaisesti hakeutuu ikäviin asioihin, että osaa arvostaa ja tuntea ne hyvät asiat. Jonkilainen pelko liian seesteisestä elämästä pistää kapinoimaan...  olenko siten riiippuvainen niistä ikävistäkin tunteista? Jos niitä ei omalla kohdalla olisi, pelkäisn menettäväni empaattisuuden muita ihmisiä kohtaan.


Elämän äärellisyys - kuolenko minäkin?

"Elämä ja kuolema, ne kuuluvat joka tapauksessa yhteen. Se, missä nyt on elämää, kuolee varmasti, jonain päivänä. On keskitien kulkemista ja tosiasioiden tunnustamista pitää luonnollisena osana elämää. Jo syntymässä on mukana kuolevaisuus ja elämän päättyminen, ja kuolemassa tiivistyy koko eletty elämä." (s. 156)
En muista, että olisin koskaan varsinaisesti pelännyt omaa kuolemaani. Olen hyväksynyt, että jonain päivänä kuolen, enkä sitä toivottavasti etukäteen saa tietää. Enemminkin minulla on sairauspelko kuin kuolemanpelko.  Pelkään toisinaan sairastuvani niin vakavasti, etten siitä parannu... ehkä siinä tilanteessa kokisin hyvin todennäköisesti kuolemanpelkoa.  Sen vuoksi ehkä olisi helpompi kuolla nopeasti ja äkillisesti - toisaalta murehdin, miten läheiset siitä selviäisivät... Miten itse selviäisin, jos joku läheisistäni kuolisi äkillisesti.... Olen menettänyt yhden koiristamme äkilliseen sairaukseen.... siitä selviäminen oli hyvin vaikeata ja jotakin minussa muuttui lopullisesti... 
Kuolemaa ajattelen silloin, kun kuulen jonkun tutun ihmisen kuolleen tai jonkun minun elämään muuten vaikuttaneen henkilön (näyttelijät, muusikot, kirjailijat jne.) tai kun uutisissa kerrotaan onnettomuuksista, murhista, sodista. Pääsiäisen aika tuo myös Jeesuksen ristinkuoleman kautta kuoleman ajatuksiin.  Uskon kuoleman jälkeiseen elämään - haluan uskoa taivaaseen ja toivon tapaavani kaikki elämäni tärkeät ihmiset ja eläiment jonain päivänä jossakin paikassa missä ei ole kipua eikä vihaa.

Valitse valitseminen - kiinny kohtuuteen

"Kun olen löytänyt elämisen tarkoituksen, joka todella tuntuu omalta ja oikealta, olen ihminen omallla paikallani, lujasti ja itsestään selvästi. Silloin pystyn tekemään valintani runsauden keskellä ja monissa ristipaineissa niin, että tieni kulkee kohti tarkoituksen toteutumista." (s. 179)
Olen ostanut 5.10.1999 Mari Aulangon kirjan Johdan itseäni: aikaa on energiaa riittää (Gummerus, 1999). Olen olut silloin 28-vuotias, 3-vuotiaan tyttären äiti, avovaimo. Olen ollut osa-aikatyössä kirjakaupassa. Tähän kirjaan olen liimannut Suomen Syöpäpotilaat ry:n tarran jossa on Maija Paavilaisen piirtämä perhonen ja sanat "Minulla on tämä päivä". Olen tässä kirjassa alleviivannut eri väreillä tekstejä, osaa ympyröinytkin.  Tämä kirja on ollut silloin minulle se voimavara, jolla olen hiukan alle kolmekymppisenä, toisesta lapsesta haaveilevana miettinyt elettyä elämääni ja sitä mihin olen menossa ja kuka minä olen.
Nelikymppisenä löysin tämän Kultaisella keskitiellä - valitse valitseminen -teoksen. Tämä kirja on ollut tämän vuoden voimavarakirjani ja aion tämän kirjan ostaa Kirjan ja ruusun päivänä, sopivasti syntymäpäivälahjakseni. Toivottavasti saan kirjan tilattua lähikirjakauppaani, sillä sitä tuskin löytyy ihan suoraan kirjakaupan hyllystä enää.
Minulla on myös Mari Aulangon Rohkeasti puhumaan: luonteva esiintyminen pokkariversiona (WSOY, 1979). Tämä kirja on ollut tsempparina vuosien varrella, kun olen joutunut/saanut esiintyä työn tai harrastuksen puolesta. Nyt olen sitä tarvinnut opiskeluun liittyvien esiintymisten apuna.

Mari Aulanko: Kultaisella keskitiellä - valitse valitseminen, Kirjapaja, 2009
Mistä hankittu: lainattu Ilmajoen kunnankirjasto

Kirjasta on myös blogannut:
Valopolku