Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2015.

Yhden Yön tarina

Kuva
”Pieni ihminen suuressa maailmassa/laulaa lauluaan tukkihumalassa/Hän etsii suuressa vankilassa tietään totuuteen/Hän seisoo joukossa miljoonien/Hän pelkää kuolemaa ja miettii, miten/ihminen nostaisi vapauden patsaan jaloilleen…”     Matchbox-rockabilly ja suomi-iskelmät vaihtuivat 12-vuotiaana Yö-yhtyeen biiseihin. Isä osti mulle Yön Varietee-kasetin Esson huoltamolta (enää ei tarvinnut ostaa Matchbox pikkuautoja).   Enpä tainnut kutosluokkalaisena ymmärtää kovin paljon laulujen sanoista, mutta sehän ei estänyt laulamasta ja kuuntelemasta. Ihastuin samaan aikaan vuotta vanhempaan poikaan – sitä on/off ihastusta kesti seuraavat viisi vuotta…   raastavaa ja repivää teinirakkautta.  Vuosien varrella Yö-faniuteni on hiipunut ja tykkään yhä eniten alkuaikojen biiseistä. Toki uusimmissakin on koskettavia suosikkejani, kuten Ihmisen poika. Olli Lindholmin Yhden Yön tarina oli syvällinen kirja yhden miehen matkasta ja bändistä nimeltä Yö.   Mieleen jäi kuvaukset keikoista Pohj

Siskoni on Madonna

Kuva
Madonnan veli Christopher on kirjoittanut kaunistelemattoman kirjan popin kuningattaresta ja omasta elämästään siskona rinnalla. Fiilistelen teiniajan idolini musaa kuunnellen Spotifysta. Like A Virgin, Papa Don’t Preach, Material Girl, Crazy For You olivat lempibiisejäni, joita koulun discoissa (täälläpäin niitä sanottiin ilsuiksi; iltamat sanasta nuoremman sukupolven suussa kääntynyt) soitettiin, radiosta kuunneltiin ja musavideoita taidettiin jossain Hittimittarissa tms. näyttää televisiossakin.   Minulla on jopa Madonna kasetti albumista True Blue jossain vanhempieni luona tallella. Olin Madonna-fani, jolla oli Suosikista ja saksalaisesta Bravo-lehdestä leikattuja kuvia, lehtijuttuja sekä tietenkin julisteita seinällä. Äitini teki mulle mustan napatopin johon valkoisella kangasvärillä kirjoitin HEALTHY :) Madonnasta on muitakin kirjoja käännetty suomeksi: Christopher Andersen: Madonna (WSOY, 1992); Mick St. Michael: Madonna – omin sanoin (WSOY, 2001) ja Lucy O’Brien: Ma

Dalai Lama Avosydämin

Kuva
Kuuntelen Spotify:sta tiibettiläisten munkkien messulaulantaa ( Tibetan Monk Chants: Buddist Chants, Incantations, Meditation Music of the Dalai Lama). Lumoava ja syvälle sisimpään tuntuva musiikki on erinomainen taustalla, kun kirjoitan ajatuksiani lukemastani Dalai Laman puheisiin perustuvasta kirjasta Avosydämin .  Dalai Lama on yksi kiehtovista maailman henkilöistä, joita jollakin tavalla ihailen ja kunnioitan. Vasta nyt luen ensimmäisen teoksen, joka käsittelee Dalai Lamaa ja hänen ajatuksiaan. Tiibettiläisyys on ollut lähellä sydäntäni, vaikka olen siihen hyvin pintapuolisesti tutustunut katsomalla dokumentteja ja Seitsemän vuotta Tiibetissä-elokuvan. Viidestä tiibetiläisestä menetelmästä olen lukenut Voi Hyvin-lehdistä, mutta sekin on jäänyt siihen. Ehkä minä etsin yhä sitä sisäistä rauhaa tai en ole vielä valmis sitä vastaanottamaan. Kirjan johdannossa kerrottiin Dalai Laman puhetilaisuudesta New Yorkin Keskuspuistossa 15.8.1999.  Tilaisuuteen osallistui yli 200 000 ihmi

16 tarinaa toivosta

Kuva
Joskus on tapana poimia kirjaston hyllystä kirjoja aakkosten alkupäästä - tämä kirja löytyi romaanihyllyn alusta huhtikuussa. Kirjan olen lukenut toukokuun alussa jo, mutta nyt vasta on intoa kevään opiskelutehtävien jälkeen kirjoittaa tänne blogiin enemmänkin. Naiskirjalijaryhmä on kirjoittanut novelleja , runoja ja esseen mitä on toivo ja toivottomuus.  Osa kirjailijoista oli ennestään mulle vain nimeltä tuttu, osalta olen lukenut muutaman teoksen ja muutama nimi ei sanonut mitään ennen tätä kirjaa. Kirjan tarinoista minulle jäi alakuloinen toivon tunne, mutta toisaalta jonkilainen voimantunnekin - kaikesta selviää ja menee eteenpäin elämässä, tavalla tai toisella. Kirjan alkusanoissa sanotaan: "Toivossa on hyvä elää. Niin kauan kuin on elämää on toivoa. Toivomuslista. Onnea toivottaa. Toivotonta. Usko, toivo ja rakkaus. Toiviotie. Ainoa toivoni. Toivomisen varaa. Vihreä toivon väri." Johtuneeko omasta elämäntilanteesta, kun koen toivo-sanan nyt niin ahdistavana. I

Lapsuuden ja nuoruuden klasikkokirjat - Koko kaupungin Vinski ja Kani ei osaa itkeä

Kuva
Koko kaupungin Vinskin olen muistaakseni lukenut noin 10-vuotiaana. Lainasin sen joko ala-asteen pienestä koulukirjastosta tai kirjastoautosta 1980-luvun alussa.  Kansi oli silloin tämä vuonna 1954 julkaistu: Televisiosta Koko kaupungin Vinski-televisoelokuva tuli uusintana samoihin aikoihin luultavasti (elokuva on tehty 1969). Viime vuonna se oli jälleen katsottavissa YleAreenassa - harmi, kun en sitä silloin katsonut uudelleen.  VHS-videona sen saisi vielä lainattua mm. Jalasjärven kunnankirjastosta, mutta eipä ole enää videolaitetta. Muutama pätkä vielä toki löytyy Elävästä Arkistosta Maija Karman mustavalkopiirrokset ovat kauniit ja nostalgiset. Näkymättömyyspulverin muistin hyvin, mutta en sitä mitä Vinskin piti tehdä tullakseen näkymättömäksi. Jotakin tässä Vinskin tarinassa on peppipitkätossumaistakin - hupsutellaan juoruilevien ja "hienojen" rouvien kustannuksella.  Herra Haljuliinin tarina on hellyttävä, vaikka muistan miten itsekin pelkäsin joitakin oman