Kaikkea kirjasta

Lukuhaasteita on mukava ottaa vastaan. Ne motivoivat lukemaan sellaisia kirjoja, joihin ei ehkä muuten tulisi tartuttua. Lukupiiritkin ovat samanlaisia motivaattoreita.  Alkuvuodesta kirjablogistit suunnittelivat klassikkohaastetta,  johon luettaisiin klassikkokirja, jota ei ole aikaisemmin lukenut. Luin siihen aikaan opiskeluitteni kautta enimmäkseen maailman klassikkoja ja samaan aikaan kipuilin Kalle Päätalo-lukuhaasteen kanssa.  Lukuaikaa oli puolisen vuotta, joten päätin jättää valitsemani Välskärin kertomuksia kesälukemiseksi.  Kalle Päätalo-lukuprojektin luovutin, kun aloin lukemaan myös Joel Lehtosen Putkinotkoa Kirjallisuusseminaaria varten.  Kevät tuntui menevän vanhemman kirjallisuuden parissa, että harkitsin jo klassikkohaasteesta luopumista - miten jaksaisin vielä kesän melkein samantyylisen kirjallisuuden parissa.  Lukuvaihtelua toi kuitenkin musiikilliset elämäkerrat ja bänditarinat, joita lainasin pinon kirjastosta. Kirjabloggaajien Klassikkohaaste 1 emännöi Read

Yöpöytäpinossani on lojunut parisen vuotta muutama vuonna 2013 ilmestynyt kirja ennakkokappaleina - viimeiset kirjakauppatyöni kautta saamani. Naistenviikon innoittamana poimin pinosta Kati Hiekkapellon esikoisdekkarin Kolibri. Päähenkilönä on unkarilainen Anna Fekete, joka on paennut lapsena Jugoslavian hajoamissotaa Suomeen.  Hän aloittaa rikostutkijana pohjoissuomalaisessa kaupungissa.  Hän saa työparikseen Eskon, jolla on maahanmuuttajista hyvin rasistiset mielipiteet.  Anna ja Esko eivät tietenkään tule toimeen, mutta jossain vaiheessa alkaa Eskonkin mielipide Annasta muuttumaan ja Annakin saa itsevarmuutensa kerätyksi Eskon kanssa puhuessa.  Lähimpään työyhteisöön kuuluu myös Sari, jonka elämä tuntuu olevan aika mukavalla mallilla  ja Rauno, jonka parisuhde on kriisissä.  Nämä neljä poliisia saavat tutkittavakseen murhia lenkkipoluilla.  Murhapaikat kuvataan hyvin elävästi - voin kuvitella itse kulkevani noilla metsäisillä lenkkipoluilla meren läheisyydessä.  Tämän tarinan jälk

Viisivuotias poika, nimeltä Jack ja hänen äitinsä asuvat vankeina yhdessä huoneessa. Kuvittelin kirjan tarinan tavalliseksi vankilatarinaksi - en ollut lukenut kirja-arvosteluita tästä, enkä takakannen tekstistäkään aavistanut millaisen tarinan tämä kirja sisälsi.  Olen siirtänyt tämän teoksen lukemista juuri sen takia, että en ole ollut kiinnostunut vankilatarinoista. Mutta äiti ja poika eivät olekaan missään rikollisten vankilassa vaan ihan jossain muualla - traaginen tarina vie sydäntäsärkevästi eteenpäin. Miten äidin ja pojan käy? Kirjan tarina kuvataan enimmäkseen Jack-pojan näkökulmasta. Hän kuvailee millainen se huone on missä hän on asunut äitinsä kanssa - jokainen esine ja huonekalu kuvataan kirjoittamalla isolla alkukirjaimella, se tekee näistä esineistä konkreettisemman ja kuvaa sitä, että heillä ei ole kuin vain nämä esineet.  Jack ei ole koskaan muuta nähnytkään, muutakuin televisiossa ja niitäkin hän luulee joksikin televisioplaneetan esineiksi. Äidin ja pojan päivi

Kirjakauppatöiden ajalta on yöpöytäpinossa muutama kustantajien ennakkokappale. Joskus kirjan nimi muuttuu vielä ennakkokappaleen jälkeen, kuten tämän teoksen kohdalla on käynyt.  Molemmat kirjan nimet ovat teosta hyvin kuvaavat, mutta ehkä Hiekkaan kadonneet jäljet on vielä kauniimpi ja houkuttelevampi nimi.  Kirjan kansi on upea ja teoksen tarinaa erinomaisesti kuvaava. Valitsin tämän kirjan yöpöytäpinostani naistenviikon kunniaksi - luen naiskirjailijoiden kirjoja tämän viikon.  Tällä kertaa kirjan päähenkilöt eivät ole naisia, vaan tarinan naishenkilöt ovat sivuosassa.  Hiekkaan kadonneet jäljet alkaa siitä, mihin tarina on loppumaisillaan.  Koko tarinan ajan odotan jännityksellä milloin Seppo on tulen armoilla ja miksi.  Tämäntapainen alku saa toki jatkamaan lukemista, mutta toisaalta se hiukan häiritsee lukemista ja tuntuu ehkä turhalta. Seppo on musiikintutkija, joka lentää Mongoliaan tutkimaan muinaista hevosenpääviulua, morin huuria.  Samaan aikaan siellä on walesilai

Tämän kesän odotetuin dekkari oli jälleen nautinnollisen kihelmöivän jännittävä lukukokemus.  Ihailen Vera Valan kirjoitustyyliä ja on ilo lukea sujuvaa tekstiä.  Heti ensi riveiltä neljäs Arianna-tarina tempaisi mukaansa. Jesuiittapappien murhat vievät Torinoon Ariannan Ares-veljen, padre Francescon. Samaan aikaan Arianna on Torinossa tutkimassa sukulaisen tyttären katoamista erääseen lahkoon.  Molempien tutkimukset kietoutuvat toisiinsa.  Tarinoita katsotaan välilllä Ariannan ja välillä Areksen näkökulmasta sekä kuolemaantuomttujen pappien.  Aikaisempien Arianna-tarinoiden tapaan valotetaan hiukan Ariannan menneisyyttä, johon kuuluu el Lobo.  Myös Ares-veli liittyy Ariannan menneisyyteen. Vieläkin jää hämärän peittoon millainen el Lobo on  - en osaa miestä täysin ajatella ilkeäksi terroristiksi. Ariannan ja Bartolomeon suhde on monivivahteinen - Ariannan tunteet ja muistot menneisyydestä ovat herkästi pinnassa.  Murhien ja jännityksen lomassa Vera Vala kuvaa kiehtovasti heidän

Rakkauden tiellä -kirjassa on 30 mietiskelylukua. Kirjan voisi käydä läpi kuukaudessa - luku kerrallaan mietiskellen.  Toisaalta ensimmäisessä mietiskelyluvussa Maailman herättämät tunteet ja sielun omat tunteet vastakkain neuvotaan tarkkailemaan itseään päivän tai viikon mittaan.  Kirjan punaisena lankana on riippuvuudet ja niistä eroon pääseminen.  Mitä riippuvuus on? " Ripustautumisen tunnetila, joka johtuu uskomuksesta, ettei ole mahdollista olla onnellinen ilman jotakin erityista asiaa tai ihmistä "  (s. 33) En ole varma haluaisinko olla täysin riippumaton mistään tai kenestäkään. Vaikeata olisi olla onnellinen, jos en voisi lukea kirjoja tai kuunnella niitä.  Ehkä kyse on kuitenkin siitä, etten anna kirjojen maailman ja lukuhetkien vallata täysin elämääni - joskus kirja vie niin mennessään, että muut asiat jäävät tekemättä tai siirtyvät seuraavalle päivälle. Joskus kirjan haluaa lukea alusta loppuun lähes yhdeltä istumalta.  Hyvin vaikeata on jatkaa elämää, kun

Isonkyrön seurakunnan kesälukupiirin innoittama luin kesäkuussa Anthony de Mellon Havahtuminen , jota voi sanoa hengellisen kirjallisuuden klassikoksi.  Tykästyin de Mellon ajatuksiin enemmänkin ja olen lukenut hänen muitakin teoksiaan.  Parissa seuraavassa blogipostauksessa käsittelen mietteitäni näistä kirjoista.  Tämä kesä onkin ollut hengellispainoitteinen niin kirjallisuuden kuin kesätapahtumienkin osalta. Lähteillä: hengellisten harjoitusten kirja yhdistelee Ignatius Loyolan Hengellisten harjoitusten ja itäisten uskontojen meditaatiotraditioiden aineksia.  Mikko Peura on suomentanut teoksen. Hän sanoo esipuheessaan: "Tämän teoksen suomentaminen on pohjannut yksinomaan käytännön tarpeeseen. Viime vuosien aikana hengellisen ohjauksien ja henkilökohtaisesti ohjattujen retriittien kysyntä ja tarjonta ovat lisääntyneet. Toivottavasti tämä kirja voi palvella sekä ohjaussuhteissa että retriittien (tausta)lukemistona." Lähiseudulla olisi Pyhäinpäivän retriitti "Leon

Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice –blogista   Kirjasto kuuluu kaikille. Kirjastoauto mahdollistaa kirjastopalvelut sivukylille ja voi olla vaihtoehto sivukirjastoille. Ilmajoen kirjastoauto oli minulle lapsuudessa tärkein kirjasto. Olen ollut onnellisessa asemassa, kun kirjastoauton pysäkki on ollut aina lähellä kotiani. Nykyääkin pysäkki on lapsuudenkotini pihassa. Tämä kirjastoauto on Ilmajoen kunnankirjaston kolmas. Ensimmäinen vihreä-valkoinen kirjastoauto oli Sisu . Muistan vieläkin, miten takahyllystä etsin Tammen kultaisia pikkukirjasia.  Toinen kirjastoauto oli muistaakseni vihreäsävyinen Scania . Tätä kirjastoautoa olen minäkin ajanu

" Tämä kirja on tarkoitettu keskellä aikuisen uskon kielen etsintää ", näin kuvaa Ylva Eggehorn kirjan alkusanoissa. Valitsin tämän kirjan nimen mukaan.  Odotin kirjalta jonkinlaista selkeyttä omiin uskon pohdintoihini. Ensimmäisen kerran kirjan lukiessani kesäkuuusa, jäi tunne, että kirjan teksti oli minulle liian vaikeata. Se ei tavoittanut minun etsintääni, kaipaustani ja kyselyäni. Tänään olen kirjaa uudestaan selannut blogikirjoitusta varten - palauttaakseni mieleeni, miksi kirja jätti minut kylmäksi. Ehkä elämäntilanne kesäkuussa oli sellainen, etten kokenut saavani tästä kirjasta, sitä mitä kuvittelin hakevani.  Ennen tätä kirjaa oli lukenut Anthony de Melon teoksia, joiden sanoma oli koskenut syvälle sydämeeni. Nyt kirjan tekstistä hyppäävät silmilleni sanat: " Minä olen pelokas ihminen. Pelkään virheiden tekemistä, pelkään etteivät muut rakastaisi minua, pelkään joutua ristiriitoihin toisten kanssa. Jumalaa en kuitenkaan pelkää. Pelkää muiden ihmisten tu

Kotoa näkyy valo-teoksessa on lyhyitä hengellisiä tekstejä ja puhuttelevia valokuvia. Teksteissä käsitellään arjen asioita, joihin on sopivasti sisällytetty Raamatun tekstiä.  Minunkin on helppo lukea ja samaistua Eeva Eerolan ajatuksiin - hän ei tässä kirjassa liian vaikeaselitteisesti puhu Jumalan sanaa. Liika Raamatun siteraaminen vieraannuttaa minut tekstin ääreltä. Luen Raamattua, kun kaipaan raamatullista tekstiä. Hartauskirjallisuudessa kaipaan elämänläheistä tekstiä.  Siihen nämä lyhyet teksti ovat vastanneet. Kirjasta löytyy, jonkun lukijan unohtama lappu - tai sitten hän on sen tarkoituksella, siihen jättänyt. Käsinkirjoitettu Herran siunaus.  Jätän lapun seuraavaa lukijaa ilahduttamaan ja lohduttamaan. Eeva Eerola on alavieskalainen kirjailija, joka on kirjoittanut monia hengellisiä teoksia, myös romaaneja.  Taidanpa muitakin hänen kirjoja lueskella. Eeva Eerola: Kotoa näkyy valo, Kirjapaja, 1998 Mistä hankittu. lainattu Ilmajoen kunnankirjasto

Pari viikkoa sitten lainasin pinon runokirjoja Kauhavan kaupunginkirjastosta. Etsin niistä sopivia runoja poikani rippimuistokirjaan.  Montaa pojalle sopivaa runoa en näistä valitsemistani kirjoista löytänyt - omaan elämään sopivia kylläkin. Yhden löytämistäni runoista lausuin torstai-illalla Lapuan Seuran järjestämässä runoillassa Ränkimäen museolla. Anna-Mari Kaskisen runot ovat lempirunojani. Ihmettelenkin, etten ole yhtäkään hänen runoteosta ostanut itselleni. Teinkin Pinterestiin Kaskisen kirjoista taulun.  Sydämeni täydeltä -runoteoksen on kuvittanut Minna L. Immonen. Hän onkin eniten ollut kuvittajana Kaskisen teoksissa.  Nämä runokirjat ovat jo kansikuvaltaan kauniita taideteoksia. Kirjasta valitsemani runon sisällytän rakkaimpiin runoihin, joita haluan lausua. Anna virrata. Ana mennä. Nouse siiville. Kauas lennä. Anna auringon syliin tulla, tuulen koskettaa hipaisulla. Anna vihreyden ottaa valta, sinut uudistaa kaikkialta.  Toinen Kaskise

Kauhavan kirjaston lukupiirikirjana oli tammikuussa 2014 Heli Karhumäen kirjoittama elämäkerta Jaakko Eleniuksesta.  Tämä kirja teki minuun vaikutuksen tästä Härmän vikurista - körttiläisyyden ja evankelis-luterilaisen kirkon helmassa. Silloin jo merkitsin blogikirjoitukseeni, että aion lukea Jaakko Eleniuksen herättäjäjuhlapuheet. Ilmajoen kirjaston Hartauskirjallisuusluokkaa (24) katsellessani, osui silmiini tämä kirja.  Vuosi sitten oli herättäjäjuhlat täällä Lapualla. Kävin ensimmäistä kertaa näillä juhlilla.  Minuun juhlat tekivät vaikutuksen ja voin tuntea körttiläisyydessä jotakin uskonnollista läheisyyttä. Varmasti menen toistekin herättäjäjuhlille, ensi vuonna ne ovat Vantaalla, jonne täältä on aika pitkä matka. Kirja on julkaistu pari vuotta Jaakko Eleniuksen kuoleman jälkeen. Ensimmäiset herättäjäuhlat on pidetty 1893 Ylistaron Malkamäellä täällä Etelä-Pohjanmaalla 122 vuotta sitten.  Kirjassa ensimmäinen Eleniuksen puhe on myös Ylistaron herättäjäjuhlilta vuodelta 196

Rusketusraidat-video on jäänyt mieleen - ja sitä muistan monesti tv:stä katsoneeni. Nettiyhteys kotona oli hyvin uusi asia ja nopeus oli aivan liian hidas katsoa videoita jostain youtubesta. Tyttäreni on kuunnellut ja digannut PMMP:tä (taitaapa hänellä olla Veden varaan cd:kin) teini-ikäisenä - hänen myötä olen kuunnellut myöhemminkin bändin biisejä.  Pariterapiaa on ollut yksi suosikkibiiseistäni sekä koskettava Lautturi. Vain elämää ja Tähdet tähdet toivat lisäkiinnostusta Paulaa ja Miraa kohtaan - ihailin kummankin esiintymisiä ja heittäytymistä erilaisiin genreihin.  PMMP keikkoja olen katsonut tv:stä - yhdellekään livekeikalle en päässyt. Se nyt ei ole outo asia mun kohdalla, kun muutenkin olen ollut artistien/bändien keikoilla viime vuosina tosi vähän.  Ei ole ollut rahaa lippuihin eikä mahdollisuutta omaa pitäjää kauemmas lähteä.  Mesenaatin kautta halusin tukea PMMP-dokumenttia, joten sijoitin siihen ja sain myös pakettihintaan komian kirjastokassin.  :)  Tuota dokumentti

Rolling in the Deep oli mun kesälauluni vuonna 2011.  Adelen ääni ja laulun tempo lumosi mut, vaikka laulun tarina ei sovikaan mun elämääni. Aina ei tarvitse laulun tarinan koskettaa henkilökohtaisesti - ääni ja rytmi riittävät. Toinen Adelen upea laulu, josta erityisesti pidän on Skyfall. Tänä vuonna saattaa ilmestyä hänen kolmas levynsäkin. Adelen tarina ei ollut entuudestaan tuttu minulle. En edes tiennyt mistä hän on kotoisin.  Adelen tarina alkaa lapsuudesta. Kirjassa on paljon kauniita kuvia.  Adele on käynyt Brit Schoolin, jossa opiskellaan viihteen, taiteen ja viestinnän aloja. Adele kirjoitti 18-vuotiaana ensimmäisen laulunsa Hometown Gloryn.  Viimeisenä opiskeluvuotenaan hän kirjoitti lauluja lisää. Adelen tuttu teki hänelle MySpace-sivut ja lähetti laulut internetlehti Platformille. Sitä kautta löydettiin Adele musiikkimaailmaan. Adelella oli ongelmia äänensä kanssa ja hänen äänihuulista löytyi polyyppi. Se jouduttiin leikkamaan marraskuussa 2011. Leikkauksen jälkeen

Mun Apulanta-fanitus alkoi Ikaalisten kylpylän keikalta vuonna 2009. Oltiin mieheni kanssa kylpyläviikonloppua viettämässä.  Oli vähältä, ettemme lähteneet nukkumaan ravintolasta, kun keikan odottaminen alkoi väsyttämään :) Onneksi olimme sitkeitä ja odotus palkittiin mahtavalla keikalla! Valitettavasti emme ole toista kertaa päässeet Apulannan keikalle - joko on ollut muuta menoa tai ei ole ollut rahaa lippuihin eikä illanviettoon. Apulantaa on tullut seurattua myöhemmin internetin ja television maailman kautta.  Pari cd:tä olen ostanut: Kuutio ja Hiekka. Haaveenahan olisi kerätä niin monta cd:tä, kun on vielä mahdollista, mutta kirjat ovat vieneet aina voiton.  Spotifyn Premiumin kautta on kiva kuunnella musaa, mutta kaipaan cd:n kansipapereita ja kaikkea sitä kirjoitettua mitä niistä löytyy - tärkeimpänä biisien sanoittajat, säveltäjät jne. Vuonna 2009 ostin Maalin alta kirja jostain huutonetistä. Oli tarkoitus ostaa Kaikki yhdestä pahasta, mutta viime aikoina kirjarahat on m