Välskärin kertomuksia

Lukuhaasteita on mukava ottaa vastaan. Ne motivoivat lukemaan sellaisia kirjoja, joihin ei ehkä muuten tulisi tartuttua. Lukupiiritkin ovat samanlaisia motivaattoreita.  Alkuvuodesta kirjablogistit suunnittelivat klassikkohaastetta,  johon luettaisiin klassikkokirja, jota ei ole aikaisemmin lukenut. Luin siihen aikaan opiskeluitteni kautta enimmäkseen maailman klassikkoja ja samaan aikaan kipuilin Kalle Päätalo-lukuhaasteen kanssa.  Lukuaikaa oli puolisen vuotta, joten päätin jättää valitsemani Välskärin kertomuksia kesälukemiseksi.  Kalle Päätalo-lukuprojektin luovutin, kun aloin lukemaan myös Joel Lehtosen Putkinotkoa Kirjallisuusseminaaria varten.  Kevät tuntui menevän vanhemman kirjallisuuden parissa, että harkitsin jo klassikkohaasteesta luopumista - miten jaksaisin vielä kesän melkein samantyylisen kirjallisuuden parissa.  Lukuvaihtelua toi kuitenkin musiikilliset elämäkerrat ja bänditarinat, joita lainasin pinon kirjastosta.
Kirjabloggaajien Klassikkohaaste 1 emännöi Reader, why did I marry him? - sieltä löytyy haasteeseen osallistuneiden blogien linkit. 

Eräänä kesäkuun aamuna parin rinkelin ja kupillisen teen voimalla avasin ensimmäisen osan Topeliuksen Välskärin kertomuksia.  Siitä se sitten alkoi Topeliuksen alkupuheella suomalaisille lukijoille 19.10.1895 - lähes 120 vuotta sitten:
"Neljäkymmentä vuotta on vanha välskäri maita mantereita vaeltanut ja moniin kansoihin tutustunut."
Tämän valitsemani Välskärin kertomuksia-painoksen on suomentanut Juhani Aho 1896-98. Minun kirjastosta lainaamani teokset ovat yhdestoista painos vuodelta 1974.  Juhani Ahoa aikaisemmin Välskärin kertomuksia on suomentanut Robert Melin  (1878-1879 3 osaa) ja Kaarlo Kramsu (1882 4. osa).
Zacharias Topelius on kirjoittanut alkuteoksen ruotsiksi  . 

Tässä vaiheessa huomasin, että olin lainannut 6-osaisesta Välskärin kertomuksia-painoksesta vain kolme osaa, joiden luulin olevan 3-osainen painos.  Näin sitä vanha/uusiutuva kirjastoalan ammattilainen menee ihan metsään näiden painosten kanssa.  Joten, ei auttanut kuin mennä lainamaan kolme kirjaa lisää Välskäriä kirjastosta - ne kolme viimeistä olivatkin varaston puolella.

Varsinainen tarina alkaa esipuheella, jossa kerrotaan välskäristä ja hänen elämänsä vaiheista.  Tämän lukemani painoksen ensimmäisessä osassa ovat Kuninkaan sormus - Miekka ja aura - Tuli ja vesi.  Väliotsikoiden kanssa teoksen nimi vaihtelee Välskärin kertomukset  - Välskärin kertomus.
Toki Topelius ja Välskärin kertomuksia ovat niminä tuttuja, mutta nyt vasta tiedän mitä tuo välskäri tarkoittaa.

Kertomuksien aikakauttakaan en ole sen kummemmin miettinyt ja olisin varmasti väärin arvannut, ilman teosta lukematta.   Ensimmäinen kertonus Kuninkaan sormus alkaa Breitenfeldin taistelulla 7.9.1631. Ruotsin kuninkaana on Kustaa II Aadolf  (1594-1632) -  Välskärin kertomuksien myötä heräsi kiinnostus lukea lisää naapurimaamme kuninkaallisista.  Kustaa II Aadolfista onkin kirjoittanut Mirkka Lappalalainen: Pohjolan Leijona: Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632 (Siltala, 2014).  Breitenfeldin taistelussa kohtaamme ensimmäisen kerran Välskärin kertomuksien päähenkilöiden esi-isät tai oikeastaan voisi sanoa esisukulaisia. 20-vuotias Kustaa (Bertel) Perttilä  ja Lassi Larsson taistelevat kuninkaan rinnalla.  Sotaisan tarinan lomassa kulkee rakkaustarinoita. Ensimmäisen tarinan naispäähenkilö on Regina von Emmeritz.  Tämän neidon viha-rakkausuhde Kustaa II Aadolfia kohtaan vie hänet väkisin Suomeen. Topelius on kirjoittanut näytelmänkin Regina von Emmeritzistä (1852) , jonka Eino Leino on suomentanut 1899.  Oskar Merikanto sävelsi näytelmän myös oopperaksi (1924). Katolilaiset ja protestantit olivat uskonsodassa - tässäkin tarinassa tapaamme viekkaita jesuiittapappeja.  Kuninkaan sormus, jossa on kolme R-kirjainta, tarkoittaen latinan kielisiä sanoja: Rex Regi Rebellis (kuningas kuninkaan kapinoitsija) tuo onnea ja onnettomuutta sormuksen kantajalle. Kustaa II Aadolf kaatuu Lützenissa  6.6.1632.

Toinen kertomus Miekka ja aura vie meidät Pohjanmaalle - pohjalaisena häpeillen tunnustan, etten tiennyt Välskärin kertomuksien kertovan niinkin paljon synnyinmaakunnastani. Nämä kertomuksien tarinat helpottavat lukuintoni pysymistä - pelkkä sotatantereiden kuvaus olisi ollut minulle liian puuduttavaa luettavaa.  Perttilän sukutila sijaitsee Isossakyrössä.   Aaron Perttilä, suvun mahti-isäntä Nuijasodan käynyt elää tyttärensä Meri Perttilän kanssa - tyttären, jota hän ei ole vuosiin tyttärekseen kutsunut.  Samassa kylässä elää vanha Larsson, nuoremman Larssonin, joka on taistellut Kustaa Perttilän rinnalla isä.  Isostakyröstä matkataan Vaasaan, jonne Regina von Emmeritz ja hänen palvelijansa, imettäjän vanhan Dorthen viedään, Korsholman linnaan.

Kolmas kertomus Tuli ja vesi vie tarinan jälleen Bertelin ja Larsson luo sotatantereille, jossa he ovat joutuneet vangeiksi.  Monien jännittävien vaiheiden jälkeen he onnistuvat pakenemaan mukanaan Regina von Emmeritzin kamarineito Kätchen.  Tarina poikkeaa myös Korsholman linnassa kertoen neiti Reginan vaiheista.  Kuninkaan sormuksen salaisuuden verho alkaa avautumaan..
Kustaa Bertel palaa Perttilään. Aaron Perttilä hylkää ja kiroaa aateliksi korotetun Kustaa Bertel Bertelsköldin.  Regina von Emmeritz on paennut Korsholman linnasta - Bertel lähtee etsimään tätä tummaa kaunotarta, jota hän salaisesti rakastaa.  Tarina vie Kajaanin linnaan, jossa tapaamme jälleen viekkaan jesuiittapapinkin. Tuli ja vesi-kertomus päättyy Isoonkyröön Perttilän taloon, jossa Bertelin ja Reginan sekä Lassi Larssonin ja Kätchenin kohtalot sinetöidään - kuninkaan sormuksella ja talonpojan kirveellä.

Toinen osa
Neljäs kertomus Kapinassa omaa onneaan vastaan alkaa rakkauskertomuksella eräänä toukokuisena päivänä vuonna 1656.  Tästä alkaa seuraavan sukupolven tarina, Bertelin ja Reginan pojan, kreivi Bernhardin.  Kustaa Bertelsköld oli rakentanut Mainiemen linnan.  Joidenkin mukaan Topelius on pitänyt tämän linnan esikuvana Järppilän kartanoa.  Mainiemin linnan vaiheita seurataan neljännen kertomuksen aikana.  Palaamme jälleen taistelutantereille,  Kristiina-kuningatteren  (1626-1689) vallan jälkeen kuninkaana on Kaarle X Kustaa (1622-1660) .Kuningatar Kristiina mainitaan vain sivulauseissa Välskärin kertomuksissa (liekö syy siihen, että hän oli nainen, joka ei taistellut sotatantereilla ja oli vasta 6-vuotias tullessaa kuningattareksi ja siten oli holhoojahallituksen alaisena). Hänestäkin löytyy mm. Peter Englundin kirjoittama elämäkerta Kuningatar Kristiina (WSOY, 2007).  Kaarle X Kustaasta hän on myös kirjoittanut kirjan nimeltä Voittamaton : erään miehen tie Ruotsin suurvalta-aikana (WSOY, 2001).  Kreivi Kustaa Bertelsköld  taisteli rinnallaan 17-vuotias poikansa Bernhard Bertelsköld.  Sodan keskeltä mennään toiseen rakkaustarinaan - kreivi Bernhardin ja ruhtinatar Lodoiskan. Nämä pienetkin rakkaustarinat virkistävät lukemistani.

Viides kertomus Noita-akka alkaa Kaarle-kuninkaan metsästyksellä.  Tästä tarinasta on Topelius kirjottanut libretonkin samannimisen oopperaan 1852.  Välkskärin kertomuksissa ollaan menty 13 vuotta eteenpäin,  leskikuningatar Hedvig Eleonooran luovuttaessaan vallan nuorelle kuninkaalle Kaarle XI:lle (1655-1697).  Kaarle XI ja kreivi Bernhard Bertelsköld kohtaavat kuninkaan metsästysretkellä.  Tähän tarinaan nivoutuu myös Bernhardin ja Kreetan kohtaaminen - ensimmäinen rakkaus.  Ja sen myötä palaamme ajassa muutaman kuukauden taaksepäin Mainiemen linnan tapahtumiin - Musta Jaanan kohtaloon.

Kuudes kertomus Mainiemen linna kertoo Bertelsköldin perheestä.Tarinassa mennään kolmisenkymmentä vuotta eteenpäin.  Kreivi Bernhardin lisäksi kerrotaan hänen veljestän kreivi Torstenista.  Kreivi Bernhardilla on poika nimeltään Kustaa Aadolf (samat sukujen nimet siirtyvät pojille) ja tytär nimeltään Ebba. Kreivin ollessa poissa kreivitär on hovimestarin armoilla ja tämä saa kreivittären järjestämään suuria juhlia, joita olisi juuri nyt vältettävä. Hovimestarin motivaatiot tekohoinsa paljastuvat karulla tavalla.  Juhani Ahon suomennos on luonnollisesti vanhahtavaa tekstiä, mikä toki sopii Välskärin kertomusten tyyliin.  Joitakin sanoja tutkiskelin tarkemmin (historiatietämykseni on melko heikko joiltakin osin) kuten sanaa reduktsioni, jonka nykymuoto on reduktio.
Kuudennen kertomuksen aika sijoittuu myös vuosille 1695-1697, jolloin oli suuri nälänhätä, suuret kuolonvuodet (Mirkka Lappalainen on kirjoittanut kirjan Jumalan vihan ruoska, Siltala, 2015). Myös tämä traaginen, historian vaihe tarinassa kuvataan.  Sen myötä kulkeudumme Pohjanmaalle  Larssonin perheen pariin, jonne kreivi Bernard Bertelsköldkin kulkeutuu.

Kolmas osa
Seitsemäs kertomus on nimeltään Siniset. Eletään vuotta 1700, jolloin kuninkaana on Kaarle XII (1682-1718). Hänestäkin löytyy elämäkerta Bengt Liljgrenin kirjoittamana Kaarle XII : soturikuninkaan elämä (Suomen Klassikkokustannus, 2003).  Paljon luettavia kirjoja kertyneen Välskärin kertomuksien myötä.  Kustaa Aadolf Bertelsköld on kirjeenvaihdossa sisarensa Ebba Bertelsköldin kanssa. Ebba on prinsessa Ulriika Eleonooran kamarineiti.  Kirjeiden välityksellä Kustaa Aadolf lähettää terveiset Eeva Falkenbergille. Ebba-sisar pitää myös muistikirjaa Kustaa-veljensä taisteluista. Tällä muistikirjalla on oma merkityksensä Eeva Falkenbergillekin.  Kustaa Aadolf tapaa Aurora Königsmarkin, joka yrittää hänen avullaan päästä tapamaan kuningasta. Pultavan taistelu päättää seitsemännen kertomuksen.

Kahdeksas kertomus on nimeltään Pakolainen.  On vuosi 1710 Turussa.  Kustaa Aadolf Bertelsköld on päässyt pakenemaan ja on saapunut pitkän matkan kautta Suomeen.  Hän lähtee sotimaan parinkymmenen arvalla valitun ylioppilaan kera.  On isovihan, Suuren Pohjan sodan aika.  Tämä historiaika on jo tutumpi, viime vuonna näkemäni Isoviha-dokumentin kautta.  Kahdeksas kertomus onkin sotaisin ja raskain luettava.

Yhdeksäs kertomus Erään nimen varjo kuvaa minkälainen mies on tullut Kustaa Aadolf Bertelsköldin veljestä kreivi Torstenista.  Edellisen kertomuksen siniset eli karoliinit jatkavat kertomustaan.  Kustaan ja Torstenin sisar Ebba on naimisissa kreivi Liewenin kanssa.  Myös Eeva Falkenberg on mennyt naimisiin ja hän on nyt Rhenfeltin leski. Ebbasta piti tuleman vaimo Eerikki Falkenbergille, Eevan veljelle, mutta Pultavan taistelu vei Eerikin... Kreivi Torsten on himoinnut aina Eevaa, veljensä ohella.  Monenlaista draamaa on vielä näissä ihmissuhteissa tulossa...
Ruotsista matkaamme jälleen Pohjanmaalle ja sieltä Kajaanin linnaan.  Kuka muukalainen matkaa kreivi Kustaa Aadolf Bertelsköldin luo... ja mitä tapahtuneekaan Kajaanin linnalle.  Kenellä kuninkaan sormus onkaan ollut ja kuka sen nyt ottaakaan...

Tästä alkoikin mun varsinainen Välskärin kertomuksia-lukumaraton. Kolmessa päivässä (heinäkuun loppu oli haasteen julkaisuaika) oli tarkoitus ehtiä lukemaan sama määrä, minkä olin rauhalliseen tahtiin lukenut lähes kahdessa kuukaudessa.  Kaikkea se kirjahulluus saa tekemään - onneksi tämä klassikkotarina piti minut otteessaan, historiallisten kuvausten voimalla synnyinmaakunnastanikin (silloin ei ollut erikseen Etelä-Pohjanmaata) ja ripauksella sen ajan romantiikkaa. Tiukille lukeminen otti, sillä noin kahdeksan aikaan illalla, heinäkuun viimeisenä päivänä luin viimeisen osan.  Olisin toki voinut klassikkohaasteen siirtää puolella vuodella eteenpäin, mutta en halunnut niin kauaksi pitkittää tätä mielenkiintoista klassikkoteosta.

Neljäs osa
Kymmenenes kertomus  oli nimeltään Erämaiden kevät. Ollaan vuoden 1721 syksypuolella ja Uudenkaupungin rauha päättää isovihan 30.8.1721.  Jälleen on kolme pakolaista matkalla ja yksi niistä on Maria Larsson. Tapaamme myös Elias Pietarinpojan. Kuka hän onkaan ja miten hänen kohtalonsa liittynee Maria Larssoniin. Uudestakaupungista matkataan Raumaan ja Turkuun. Jälleen tulee tarinassa minulle outo historiallinen nimitys "kivekäs".  Sellainen on tarinan Elias Pietarinpoika.  Larssonin perheestä on jakautunut kaksi haaraa. Toinen sukuhaara on rikkaita Vaasan kauppiaita, toinen sukuhaara on lähes tulkoon hävinnyt, Tuomas Larssonin kadotessaan.  Larssonin vaimo on kuollut, kahdeksan poikaa ovat sodassa kaatuneet, kaksi tytärtä ovat pakoretkellä Ruotsissa ja jääneet sinne asumaan.  Ainoastaan nuorin kolmesta tyttärestä, Maria Larsson on lähtenyt Suomeen etsimään kadonnutta isäänsä.
Presidentti, kreivi Torsten Bertelsköld jatkaa juonittelujaan Ruotsissa.  Kuningas Kaarle II on kuollut sodassa tai salamurhattu (sitä ei ole tainnut historiakaan täysin selvittää) 30.11.1718. Hänen sisarensa kuningatar Ulriika Eleonoora (1688-1741)  on ollut vuoden verran kuningattarena, luopuessaan vallasta puolisolleen Fredrik I (1676-1751).

Yhdestoista kertomus, Porvariskuningas kertoo Lauri Larssonista. Eletään vuotta 1738, valtiopäivämiesvaalin aikaa.  Larsson valitaan Vaasan kaupungin valtiopäivämieheksi.  Tapaamme myös Larssoni nuorimman tyttären, Ester Larssonin.  Miten käy kreivin ja porvaristytön kohtalot yhteen...  ja kuka onkaan kreivi Bertelsköldin palvelija Istvan...
Seuraamme myös kreivi Torsten Bertelsköldin loppuvaiheita - miten käy hänen, toteutuuko kuninkaan sormuksen kirous.

Viides osa
Kahdestoista kertomus, Vaasan prinsessa jatkaa Esterin ja Kaarle Viktorin elämänvaiheiden kuvauksia. Tapaamme jälleen uuden henkilön Eerikki Pietarinpojan, joka muuttaa nimensä Eerikki Ljungiksi.  Ennenkuin Eerikki lähtee Lauri Larssonin syntymäpäiville Suomeen - samaa sukuahan hän toki on. Kerrotaan Carl von Linnéstä, jonka apulaisena Eerikki on Ruotsissa ollut ja siellä tavannut Linnén sisarentyttären Eerikan. Miten käy tämän nuoren parin tulevaisuuden....  Eerikin vaiheikas matka kulkee kuninkaan hovin kautta.  Kuninkaana on nyt Aadolf Fredrik (1710-1771).

Kolmastoista kertomus Vapaa-ajattelija kertoo Eerikin ja Eerikan tarinan, mutta myös Kaarle Viktor Bertelsköldin nuorimman pojan Paulin koettelemuksista.   Tarinassa sivutaan kullantekemistä ja Aurora-seuraa.

Kuudes osa
Neljästoista kertomus Iltamyrskyjä kertoo Bertelsköldin perheestää vuonna 1771.  Kaarle Viktorin lapset ensimmäisestä avioliitosta, Bernhard ja Louise menevät Falkbyyn isänsä syntymäpäiviä juhlimaan.  Kreivi Kaarle Viktor asustelee onnellisesi kreivitär Esterinsä ja heidän tyttärensä Veran kanssa.  Heidän poikansa Paul on tulossa myös Turusta Falkbyyn.  Bernhardin katkeruus ja loukkaavat sanat äitipuoltaan kohtaan saavat kreivitär Esterin tekemään vaikea päätöksen elämässään - silläkin uhalla, että aiheuttaa rakkaimmilleen surua.  Paul Bertelsköld ei usko sitä, mitä hänen äidistään kerrotaan, hän ei aio luovuttaa, selvittääkseensä äidinsä kohtalon.  Bernhard Bertelsköld kulkee katkeran tien kuninkaan hovin liepeillä.  Kustaa III  (1746-1792) on nyt kuninkaana. Toivo Nygård on kirjoitanut kirjan Kustaa III: vallanomaava mutta alamaisilleen armollinen kuningas (SKS,2005).  Hatut ja myssyt taistelevat vallasta. 

Viidestoista eli viimeinen kertomus on nimeltään Aamun valkeneminen.  Saamme tietää miten kävi tohtori Martin, joka kultaa valmisti sekä Lauri Larssonin, joka kullanhimon valtaan joutui. Paul ja Bernhard Bertelsköldin veljesviha leimahtaa tuleen - saataneenko sitä sammutettua.  Miten käy markiisitar Egmontin - minkä hinnan hän maksaa rakkaudestaan..
.. 
Välskärin kertomukset ovat alkaaneet vuodesta 1631 ja päättyvät vuoteen 1772. 141 vuotta on kuljettu tarinoiden mukana - useampi Ruotsin kuningas ja muutama kuningatar on ollut vallassa. Perttilän sukuhaarojen sukupolvia on elänyt viisi - kantaisänä Aaron Perttilä; toinen verisukulaisena, toinen ottopoikana.
Niin onnellinen loppu on tällä tarinalla, kuin vain olla saattaa.  2471 sivua on pitänyt minut otteensa ja olen vaikuttunut tästä klassikkoteoksesta.  Seuraavaksi onkin mietittävä minkä painoksen haluan omaan kirjahyllyyni.

Zacharias Topelius: Välskärin kertomuksia 1-6, WSOY, 1974 11p.
suomentanut Juhani Aho 1896-98
(ruots. alkuteos  Fältskärns berättelser 1853-67)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Kolibri

Yöpöytäpinossani on lojunut parisen vuotta muutama vuonna 2013 ilmestynyt kirja ennakkokappaleina - viimeiset kirjakauppatyöni kautta saamani. Naistenviikon innoittamana poimin pinosta Kati Hiekkapellon esikoisdekkarin Kolibri. Päähenkilönä on unkarilainen Anna Fekete, joka on paennut lapsena Jugoslavian hajoamissotaa Suomeen.  Hän aloittaa rikostutkijana pohjoissuomalaisessa kaupungissa.  Hän saa työparikseen Eskon, jolla on maahanmuuttajista hyvin rasistiset mielipiteet.  Anna ja Esko eivät tietenkään tule toimeen, mutta jossain vaiheessa alkaa Eskonkin mielipide Annasta muuttumaan ja Annakin saa itsevarmuutensa kerätyksi Eskon kanssa puhuessa.  Lähimpään työyhteisöön kuuluu myös Sari, jonka elämä tuntuu olevan aika mukavalla mallilla  ja Rauno, jonka parisuhde on kriisissä.  Nämä neljä poliisia saavat tutkittavakseen murhia lenkkipoluilla.  Murhapaikat kuvataan hyvin elävästi - voin kuvitella itse kulkevani noilla metsäisillä lenkkipoluilla meren läheisyydessä.  Tämän tarinan jälkeen ei ihan heti tee mieli lähteä Simpsiön metsään lenkkeilemään yksin...

Murhaajan henkilöllisyyttä arvailen samaan tahtiin kuin tarinan poliisitkin.  Tarina pitää otteessaan loppuun saakka ja odotan sivu sivulta murhaajan motiivin paljastumista. Kirjan nimi kolibrikin alkaa saamaan mielenkiintoisen merkityksen - katselin netistä Huitzilopochtlista tietoa sekä kuvia kolibritatuoinneista.
 
Lenkkipolkumurhien lisäksi on tutkittavana kurdityttö Dijah. Virallisesti päädytään toteamaan, ettei hänen henkensä ole vaarassa, mutta Anna ei ole samaa mieltä.  Hän seuraa Dijahia perhettä ominpäin - oman jaksamisensa äärirajoilla, lenkkipolkumurhatutkinnan lomassa.
Tarinassa on muutamia tekstejä Dijahin kirjoittamana - aluksi luulin niitä Annan menneisyyden muisteluiksi. Näiden tekstien kautta selviää Dijahin kohtalo.
Annan veli Ákos asuu samassa kaupungissa. Anna ei ole tavannut häntä pitkään aikaan - veljen elämä ei ole mennyt niin hyvin uudessa kotimaassa kuin sisarensa. Annakin on kahden maan kansalainen - hän lomailee välillä äitinsä luona Unkarissa.  Annan menneisyyttä valaistaan hiukan tarinan lomassa - lenkkipolkumurhien uhrit tuovat muistot mieleen.
Pienen sivujuonteen tarinaan tuo uhkaavat tekstiviestit, joita Anna ja Sari saavat - tämä mysteeri ratkeaa ja syyllinen löytyykin hyvin läheltä.

Dekkarissa kuvattiin sopivasti poliisien yksityiselämää - ehkä seuraavassa Anna Fekete-tarinassa avautuu enemmän Annan menneisyys.
Luin kirjailija Kati Hiekkapellosta netistä, että hän on itsekin asunut Serbian unkarilaisalueilla ja taitaa unkarin kielen.  Vaikka en itse ymmärtänyt, mitä dekkarissa olevat kaikki unkarinkieliset sanat tarkoittivat, ne kuitenkin kuvasivat loistavasti Anna Feketeä.

Anna Fekete-dekkarit pääsevät ehdottomasti minun kirjahyllyyni Vera Valan Arianna-dekkareiden viereen :)  Tekisi mieli heti ostaa Kolibri ja Suojattomat kovakantisina, mutta ensi kuussa alkaa jälleen opiskelut, joten kirjanostorahani ovat aika vähäiset.

Kati Hiekkapelto: Kolibri, Otava, 2013
Mistä hankittu: ennakkokappale kirjakaupalle 2013

Huone

Viisivuotias poika, nimeltä Jack ja hänen äitinsä asuvat vankeina yhdessä huoneessa. Kuvittelin kirjan tarinan tavalliseksi vankilatarinaksi - en ollut lukenut kirja-arvosteluita tästä, enkä takakannen tekstistäkään aavistanut millaisen tarinan tämä kirja sisälsi.  Olen siirtänyt tämän teoksen lukemista juuri sen takia, että en ole ollut kiinnostunut vankilatarinoista. Mutta äiti ja poika eivät olekaan missään rikollisten vankilassa vaan ihan jossain muualla - traaginen tarina vie sydäntäsärkevästi eteenpäin. Miten äidin ja pojan käy?

Kirjan tarina kuvataan enimmäkseen Jack-pojan näkökulmasta. Hän kuvailee millainen se huone on missä hän on asunut äitinsä kanssa - jokainen esine ja huonekalu kuvataan kirjoittamalla isolla alkukirjaimella, se tekee näistä esineistä konkreettisemman ja kuvaa sitä, että heillä ei ole kuin vain nämä esineet.  Jack ei ole koskaan muuta nähnytkään, muutakuin televisiossa ja niitäkin hän luulee joksikin televisioplaneetan esineiksi.

Äidin ja pojan päivien tekemiset yhdessä huoneessa saa miettimään, kestäisikö itse päivästä ja vuodesta toiseen sellaista elämää - pysyisikö oma mieli riittävästi kasassa ja riittäisikö mielikuvitus keksimään mitä erilaisempia askarteluita ja leikkejä? Joitakin tavaroita äiti on pyytänyt sunnuntaituomisina, muutamat niistä ovat kirjoja. Alice Ihmemaassa tarinaan viitataan kirjan tekstissäkin ja Kerkko Kaivuri-kirjaa kuvaa, miten Jackin on yhä uudelleen ja uudelleen haluaa äidin lukevan samaa tarinaa.

Kirjan tarinassa kuvataan Jackin näkökulmasta se pahuus, mitä Jackin äidille tapahtuu useana yönä.  Rivien välistä voi lukea mihin Jackin äiti on joutunut ja miten Jack on saanut alkunsa...

Jackin pakeneminen ja äidin pelastaminen ei lopeta kirjan tarinaa, vaan siitä alkaa uusi tarina, miten he selviävät ulkopuolella huoneen.  Miten Jack alkaa pikku hiljaa ymmärtää, että on muutakin todellista elämää kuin huone. Tarinassa kuvataan Jackin kohtaamisia arkipäivän tilanteissa - erilaiset esineet ja äänet, jopa vesisade on outoa ja pelottavaa hänelle.

Kaikessa traagisuudessaan tarinan on hyvin koskettava selviytymistarina - äidin ja pojan elämästä,vankeudesta vapauteen.  Äidin perheen suhtautumisesta löytyneeseen tyttäreen ja lapsenlapseen, joka muistuttaa mitä tyttärelle on tapahtunut. 

Emma Donoghuelta on ilmestynyt muitakin kirjoja, mutta suomennettua ei ole kuin tämä yksi.


Emma Donoghue: Huone, Tammi, 2012
suomennos Sari Karhulahti
(engl. alkuteos Room, 20109
Mistä hankittu: ennakkokappale kirjakaupalle 2012

Kirjasta on blogissaan kirjoittaneet:
Mari A:n kirjablogi
Lumiomena
Ilselä
Sinisen linnan kirjasto
Lukutoukan kulttuuriblogi
Kirjainten virrassa
Upotus
Täydellisyys on ihmisen luomaa
Albatrossia haavoitin

Hiekkaan kadonneet jäljet

Kirjakauppatöiden ajalta on yöpöytäpinossa muutama kustantajien ennakkokappale. Joskus kirjan nimi muuttuu vielä ennakkokappaleen jälkeen, kuten tämän teoksen kohdalla on käynyt.  Molemmat kirjan nimet ovat teosta hyvin kuvaavat, mutta ehkä Hiekkaan kadonneet jäljet on vielä kauniimpi ja houkuttelevampi nimi.  Kirjan kansi on upea ja teoksen tarinaa erinomaisesti kuvaava.

Valitsin tämän kirjan yöpöytäpinostani naistenviikon kunniaksi - luen naiskirjailijoiden kirjoja tämän viikon.  Tällä kertaa kirjan päähenkilöt eivät ole naisia, vaan tarinan naishenkilöt ovat sivuosassa. 

Hiekkaan kadonneet jäljet alkaa siitä, mihin tarina on loppumaisillaan.  Koko tarinan ajan odotan jännityksellä milloin Seppo on tulen armoilla ja miksi.  Tämäntapainen alku saa toki jatkamaan lukemista, mutta toisaalta se hiukan häiritsee lukemista ja tuntuu ehkä turhalta.

Seppo on musiikintutkija, joka lentää Mongoliaan tutkimaan muinaista hevosenpääviulua, morin huuria.  Samaan aikaan siellä on walesilainen eläinlääkäri Rhys etsimässä kaviokuumeen aiheuttajaa mongolialaisten hevosten perimästä.  He asuvat samassa jurttakylässä.  Omien tutkimusten lomassa kumpikin käy läpi omaa elämäänsä ja parisuhteitaan.

Kirjan tarinassa kuvataan mielenkiintoisesti Mongoliaa, jurttakylän ihmisiä ja heidän tapojaan sekä sikäläistä luontoa.  Tekstissä on myös paljon tietoa hevosenpäänviulusta ja sillä soitettavasta musiikista sekä mongolianhevosista.  Katsoin Johanna Viitasen nettisivua ja huomasin, että hänhän on kirjoittanut hevoskirjoja ja on mm. valokuvannut ihastuttavat Hekla-islanninhevoskirjat, joista minullakin on yksi kirjahyllyssäni.  Erinomaista taustatyötä Johanna Viitanen on tehnyt kuvatessaan Mongoliaa.  Etsin youtubes morin huurista, sillä halusin kuulla miltä hevosenpääviulu ääni kuulostaa. Tässä yksin video kauniista musiikista:

Jännittävään tarinaan liittyy lääketeollisuuden kiemuroita, jotka vievät niin Sepon perheineen kuin Rhysin elämään liittyvät henkilöt Brittein saarilla mukanaan.  Kaiken jännittyksen keskellä Sepon ja Rhysin tunteet toisiaan kohtaan lähenevät.
Mongolianhevosten kaviokuumetutkimukset ja kaikki se tieteellinen sanasto hiukan vaikeuttaa lukemista, mutta ei kuitenkaan haittaa lukuintoani. James Herriot ja James Bond-sutkautukset sekä Star Wars-vertaukset hymyilyttävät ja ovat oiva lisämauste tekstissä ja henkilöiden repliikeissä.

Tarinan kertovat sekä Seppo että Rhys - tällä tavoin tarinan tulee kuvattua kahden ihmisen näkökulmasta.  

Johanna Viitaselta on ilmestymässä uusikin romaani - mielenkiinnolla odotan, mitä Terra Nova-työnimellä kulkeva teos sisältää.

Johanna Viitanen: Hiekkaan kadonneet jäljet, Minerva, 2013
kannen kuva: Pixmac
kansi, graafinen ulkoasu ja taitto: Taittopalvelu Yliveto Oy
Mistä hankittu: saatu ennakkokappale kirjakaupalle 2013

Teoksesta ovat kirjoittaneet blogissaan:
Kirjakuu
Maijan ilmestykset

Tuomitut

Tämän kesän odotetuin dekkari oli jälleen nautinnollisen kihelmöivän jännittävä lukukokemus.  Ihailen Vera Valan kirjoitustyyliä ja on ilo lukea sujuvaa tekstiä.  Heti ensi riveiltä neljäs Arianna-tarina tempaisi mukaansa.

Jesuiittapappien murhat vievät Torinoon Ariannan Ares-veljen, padre Francescon. Samaan aikaan Arianna on Torinossa tutkimassa sukulaisen tyttären katoamista erääseen lahkoon.  Molempien tutkimukset kietoutuvat toisiinsa.  Tarinoita katsotaan välilllä Ariannan ja välillä Areksen näkökulmasta sekä kuolemaantuomttujen pappien.  Aikaisempien Arianna-tarinoiden tapaan valotetaan hiukan Ariannan menneisyyttä, johon kuuluu el Lobo.  Myös Ares-veli liittyy Ariannan menneisyyteen.

Vieläkin jää hämärän peittoon millainen el Lobo on  - en osaa miestä täysin ajatella ilkeäksi terroristiksi. Ariannan ja Bartolomeon suhde on monivivahteinen - Ariannan tunteet ja muistot menneisyydestä ovat herkästi pinnassa.  Murhien ja jännityksen lomassa Vera Vala kuvaa kiehtovasti heidän suhdettaan sekä Ariannan suhdetta el Loboon.

Jokin kumma viehtymys minulla on näihin mystisiin jännitystarinoihin, joihin liittyy papit, uskonto, mystiikka ja erilaiset lahkot. Pelottavaa olisi itse joutua jonkun lahkon manipuloimaksi. Jesuiittapapit ovat tänä kesänä muutenkin olleet mielenkiinnon kohteenani, Anthony de Mellon teosten myötä.  Ja vilahtaa niitä jopa Välskärin kertomuksissa - klassikossa, jota luen lukuhaasteessa "klasikko, jota en ole vielä lukenut".

Murhaajan henkilöllisyys pysyy minulla piilossa kirjan loppuun saakka - muutamaa henkilöä epäilen.  Sivu sivulta etenin jännityksellä tarinaa, odottaen, että kuka se henkilö on, joka on syyllinen ja miksi.  Hyvin pysyin henkilöhahmojen kytköksistä toisiinsa selvillä.

Jälleen Vera Vala vei tarinan upeasti loppuun, paljastaen pienen palan Ariannan menneisyyttä - ensi kesänä saamme todennäköisesti jälleen nauttia Arianna-dekkarista.  Vera Valan Instagram-kuvasta olin lukevinani, että viides Arianna-tarina on tekeillä. Ihanaa!

Vera Vala: Tuomitut, Gummerus, 2015
Mistä hankittu: ostettu INFO-kirjakauppa, Kauhava

Kirjasta ovat myös blogissaan kirjoittaneet:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja.
Lumiomena
Assyriologin lifestyle-blogi
Kirjakaapin avain
Kirjoja Niinan tapaan
Kasoittan kirjoja

Rakkauden tiellä ja Ilma jota hengität

Rakkauden tiellä-kirjassa on 30 mietiskelylukua. Kirjan voisi käydä läpi kuukaudessa - luku kerrallaan mietiskellen.  Toisaalta ensimmäisessä mietiskelyluvussa Maailman herättämät tunteet ja sielun omat tunteet vastakkain neuvotaan tarkkailemaan itseään päivän tai viikon mittaan.  Kirjan punaisena lankana on riippuvuudet ja niistä eroon pääseminen. 
Mitä riippuvuus on?
"Ripustautumisen tunnetila, joka johtuu uskomuksesta, ettei ole mahdollista olla onnellinen ilman jotakin erityista asiaa tai ihmistä"  (s. 33)

En ole varma haluaisinko olla täysin riippumaton mistään tai kenestäkään. Vaikeata olisi olla onnellinen, jos en voisi lukea kirjoja tai kuunnella niitä.  Ehkä kyse on kuitenkin siitä, etten anna kirjojen maailman ja lukuhetkien vallata täysin elämääni - joskus kirja vie niin mennessään, että muut asiat jäävät tekemättä tai siirtyvät seuraavalle päivälle. Joskus kirjan haluaa lukea alusta loppuun lähes yhdeltä istumalta.  Hyvin vaikeata on jatkaa elämää, kun menettää läheisen ihmisen ja onnettomaksi menetys saa mielen.  Silti elämä jatkuu ja senkin jälkeen voi olla onnellinen - kaipauksen keskelläkin.

Ilma jota hengität: tie mietiskelyyn ja rukoukseen on aikaisemmin ilmestynyt nimellä Sadhana: tie Jumalan luo. Kirjassa on 47 harjoitusta ja kirja on jaettu kolme osaan: Tietoisuus, Mielikuvitus ja Hartaus. Tietoisuus-osion jälkeen on kerrottu tietoisena olemisen hyödyistä:
"Kun ensi kertaa aloitat edelleä esitettyjen kaltaista kontemplaatiota, sinua todennäköisesti epäilyttää. Ne eivät tunnu sen enempää meditaatiolta kuin rukoukseltakaan sanojen perinteisessä merkityksessä."
Vaikka olenkin tykästynyt ja kiinnostunut de Mellon teoksista ja ajatuksista, vierastan liian syvälle meditaation menemistä - niinkuin vierastan kaikkea "fanaattista" hengellisyyttä.  Painostaminen tietyn asian kannattajaksi saa minut ahdistuneeksi - olen mielestäni kristitty, joka kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon mutta olen kiinnostunut myös muista kristillisistä uskontoryhmistä. Laila Hirvisaaren ja Hellevi Salmisen  teosten sekä muutaman ortodoksiystäväni kautta ortodoksisuus on lähellä sydäntäni, erityisesti pääsiäisen aikaan.  Katolilaisuus on myös tullut tutuksi monien fiktiivisten kirjojen kautta ja minun jouluperinteisiin kuuluu myös seurata televisiosta jouluyön messu Pietarinkirkosta Roomasta.  Helluntailaisuus on tullut tutuksi ystävien sekä hengellisten musiikkitapahtumien kautta, vaikka muuten en ole heidän kanssaan samaa mieltä esimerkiksi aikuiskasteesta tai avioliittolaista.  Vapaakirkko on myös tullut hiukan tutuksi tuttavien kautta sekä musiikin myötä.  Minulle uskonto on monen uskontoryhmän sekoitus - jotkut voivat ajatella, että poimin parhaat palat sieltä täältä, ehkä se sitten on niin, minun henkinen elämäni.

Anthony de Mello: Rakkauden tiellä, Via Sacra-sarja,  Kirjapaja, 2007
suomentanut Mikko Peura
(engl. alkuteos  Call to Love Meditations, 1991)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Anthony de Mello: Ilma jota hengität: tie mietiskelyyn ja rukoukseen, Kirjapaja, 2014
ilmestynyt aikaisemmin nimellä: Sadhana: tie Jumalan luo, Katolinen tiedotuskeskus, 1998
suomentanut Leena Kangas
(engl. alkuteos Sadhana - A Way to God, 1987)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Lähteillä ja Viisauden välähdyksiä

Isonkyrön seurakunnan kesälukupiirin innoittama luin kesäkuussa Anthony de Mellon Havahtuminen, jota voi sanoa hengellisen kirjallisuuden klassikoksi.  Tykästyin de Mellon ajatuksiin enemmänkin ja olen lukenut hänen muitakin teoksiaan.  Parissa seuraavassa blogipostauksessa käsittelen mietteitäni näistä kirjoista.  Tämä kesä onkin ollut hengellispainoitteinen niin kirjallisuuden kuin kesätapahtumienkin osalta.

Lähteillä: hengellisten harjoitusten kirja yhdistelee Ignatius Loyolan Hengellisten harjoitusten ja itäisten uskontojen meditaatiotraditioiden aineksia.  Mikko Peura on suomentanut teoksen. Hän sanoo esipuheessaan: "Tämän teoksen suomentaminen on pohjannut yksinomaan käytännön tarpeeseen. Viime vuosien aikana hengellisen ohjauksien ja henkilökohtaisesti ohjattujen retriittien kysyntä ja tarjonta ovat lisääntyneet. Toivottavasti tämä kirja voi palvella sekä ohjaussuhteissa että retriittien (tausta)lukemistona."

Lähiseudulla olisi Pyhäinpäivän retriitti "Leonardo da Vincin pyhät kuvat" loka-marraskuun vaihteessa. Ehkä minulla olisi siihen taloudellisestikin mahdollisuus osallistua - sen näkee syksymmällä.

Anthony de Mellon sano kirjan esipuheessa: "Tämän kirjan tarkoituksena on johtaa mielestä tajuntaan, ajatuksesta fantasiaan ja tunteeseen - ja tunteen, fantasian ja tajunnan kautta toivoakseni hiljaisuuteen. Käytä sitä portainan parvekkeelle. Sinne päästyäsi jätä portaat, tai muuten et näe taivasta. Hijaisuuteen päästyäsi tästä kirjasta tulee vihollinen. Hankkiudu eroon siitä."

Minä tuskin kovin äkkiä kirjasta hankkiudun eroon, kun sen itselleni ostan.  Kirjaston lainakirjan aion kyllä palauttaa pian - en aio uusia lainausta.  Kirjan ajatuksiin pystyn sitten vasta paneutumaan kunnolla, kun minulla on oma kirja.  Poimin kirjasta yhden kohdan sivuilta 55-57:

Sydän

Kuvittelen meneväni illalla kirkkoon

palvoakseni pyhää sakramenttia.

Kynttilät alttarilla ovat ainoa valonlähde.

Katseeni lepää ehtoollisleivässä, joka valkoisena

erottuu selvästi

pimeyttä vasten.

Ehtoollisleipä on kuin magneetti,

sillä se vetää katsettani ja olemustani

itseään kohti kuin keskukseen.

Kiinnitän huomioni enimmäkseen ulkokuoreen,

mutta täällä suuntaan katseeni asioiden ytimeen,

minun olemassaoloni ja maailman keskukseen.

Katsellessani edelleen ehtoollisleipää

hiljaisuus laskeutuu yllleni.

Kaikki ajatteleminen tyyntyy ja vaimenee.

Niin kuin se hiljaisuus, jonka ehtoollisleipä vuodattaa

ruumiiseeni

ja josta se leviää kaikkialle kirkkoon,

niin kaikki sisälläni

ja ympärilläni

on tyyntä.

Katsellessani

ehtoollisleipä alkaa säteillä valoa,

joka pääsee sisääni,

ja olen kiitollinen, sillä tiedän

säteiden virtaavan mieleeni

ja alitajuntaani

ja puhdistavan minut kaikesta mikä minussa on

itsekeskeistä

ja kieroutunutta ja ahnetta ja pelokasta.

Kun kirkon pimeys on rikkumaton,

pimeys pakenee sydämestäni,

ja kaikki minussa muuttuu läpikuultavaksi.

Säteet kantavat mukanaan nyt pyhää voimaa,

joka imeytyy ruumiiseeni ja vahvistaa henkeäni

kohtaamaan elämän haasteet.

Tämän voiman myötä tuli leviää minussa

puhdistaakseen sydämeni

vihasta, katkeruudesta, kaunasta

ja antaakseen minulle voiman rakastaa.

Paljastan innokkaana sydämeni

tälle elämää antavalle auringolle,

joka loistaa keskellä

pimeää ja hiljaista kirkkoa. 

Viisauden välähdyksiä-teokseen on kerätty yhden minuutin viisauksia, kuten alkuteoksen nimikin kertoo (One Minute Wisdom). Tästä kirjasta saa voimaa aamuun, päivään, iltaan, yöhön tai mihin muuhun ajankohtaan tai asiaan.  Näitä lyhyitä hajatelmien merkityksiä olisi mukava pienen ryhmän kanssa pohtia.  Tässä yksi sivulta  44:

Riippuvuus

Opettaja sanoi oppilaalle, joka turvautui liikaa kirjoihin: "Muuan mies tuli torille ostoslista mukanaan ja kadotti sen. Ilokseen hän kuitenkin löysi listan ja säilytti sen, kunnes oli tehnyt ostoksensa. Sitten hän heitti listan menemään hyödyttömänä paperinpalana"

Vaikka olenkin kirjahöperö, niin en mielestäni turvaudu niihin liikaa - muutakin elämää on :)  Kirjoja en koe hyödyttömiksi paperinpaloiksi - moniin kirjoihin palaa uudelleen.  Myönnän, että moni kirja hyllyssäni on vain säilytyksessä, koska pidin kirjoista tai pidän kirjailijasta - ja siltä varalta, että jonain päivänä juuri sitä teosta johonkin tarvitsen tai haluan sen sittenkin lukea uudelleen. 

Mutta mitä tällä vertauskuvalla sitten tarkoitetaan?  Iloitsemmeko tavaroista, kaipaamme niitä, kadotamme ja uudelleen löytäessä iloitsemme, kunnes jälleen kerraan ne unohdamme tai heitämme pois?  Kehottaako tämä ajatus elämään elämän enemmän ihmisläheisemmin tai luonto/maailmaläheisemmin? Välttäen turhaa materialismia?  Minä olen monessa asiassa hyvinkin materialistinen, mutta silti kaipaan läheisyyttä ja olen kiitollinen luonnon ihmeistä ja pyrin niitä kunnioittamaan ja elämään niin luonnonmukaisesti kuin mahdollista. Ilman materiaa on tässä yhteiskunnassa mahdotonta elää ja en ehkä sellaisessa yhteisössä haluaisikaan elää. 

Anthony de Mello: Lähteillä: hengellisten harjoitusten kirja, Kirjapaja, 2006

suomentanut Mikko Peura

(engl. alkuteos: Wellsprings: a book of spiritual excercises, 1984)

Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Anthony de Mello: Viisauden välähdyksiä, Kirjapaja, 2009

suomentanut Vuokko ja Paavo Rissanen

(engl. alkuteos: One Minute Wisdom, 1985)

Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta

Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice –blogista

 

Kirjasto kuuluu kaikille. Kirjastoauto mahdollistaa kirjastopalvelut sivukylille ja voi olla vaihtoehto sivukirjastoille. Ilmajoen kirjastoauto oli minulle lapsuudessa tärkein kirjasto. Olen ollut onnellisessa asemassa, kun kirjastoauton pysäkki on ollut aina lähellä kotiani. Nykyääkin pysäkki on lapsuudenkotini pihassa. Tämä kirjastoauto on Ilmajoen kunnankirjaston kolmas. Ensimmäinen vihreä-valkoinen kirjastoauto oli Sisu. Muistan vieläkin, miten takahyllystä etsin Tammen kultaisia pikkukirjasia.  Toinen kirjastoauto oli muistaakseni vihreäsävyinen Scania. Tätä kirjastoautoa olen minäkin ajanut 90-luvun alussa.  Minulle kirjastoautot ovat myös ammattiasia (tällä hetkellä minulta vielä puuttuu tuo kuljettajien ammattipätevyys).  Useimmat kirjastoautoista ovat monipalveluautoja, jollaisina ne palvelevat vielä paremmin ja monipuolisemmin kuntalaisia. 

Ilmajoen kunnankirjaston pääkirjasto on yhä yksi lempikirjastoistani. Vanhempani asuvat edelleen Ilmajoella, joten käyn synnyinpitäjässäni useamman kerran kuukaudessa. Samalla reissulla tulee melko usein käytyä pääkirjastossakin. Tämä kirjasto ja kirjastorakennus on ollut alku ja juuri kirjastoammattilaisuudelleni. TET-harjoittelijana yläasteikäisenä kirjastossa tiesin, että tämä on minun työalani. Kirjasto-opiskelujen lomassa tein launtai- ja kesälomatöitä samassa kirjastossa. Valmistuessani kirjastolinjalta merkonomiksi 1990, sain viransijaisuuden myös tästä samasta paikasta.  Monen vuoden jälkeen olen palannut "juurilleni", kirjakauppa-alalta kirjastoalan opiskeluihin - noin parin vuoden päästä valmistunen tradenomiksi.  Kirjastot ovat hyvin tärkeä osa opiskelijan elämää - oppikirjat, opinnäytetyön lähdemateriaalit, e-aineistot ja tiedonhakuopastus. Kaikkea materiaalia ei voi, eikä tarvitse ostaa omaksi. 

Kotipaikkakuntani, Lapuan kaupunginkirjaston pääkirjasto on tullut kymmenen vuoden aikana hyvin tutuksi ja rakkaaksi paikaksi viettää aikaa. Kuva on otettu ylätasanteelta, jossa sijaitsee kotiseutukokoelma ja vieraskieliset kirjat sekä kaksi tutkijanhuonetta.  Kirjasto sijaitsee Vanhan Paukun Kulttuurikeskuksessa. On hienoa, että vanhasta patruunatehtaan alueesta on tehty upea, monipuolinen kulttuurikeidas. Tällä tavoin kirjasto on lähellä kaupunkilaisia - sinne ei tarvitse lähteä pelkästään kirjastopalvelujen takia, vaan on mahdollista yhdistää monenlaista toimintaa kirjastokäynnin yhteyteen. Myös kirjasto voi olla kulttuurikeskuksen muiden toimijoiden kanssa yhteistyössä ja olla osana tapahtumia ja jokapäivisiä toimintoja. 

Kauhava tuli tutuksi työskennellessäni INFO-kirjakaupassa monen vuoden ajan.  Kauhavan kaupunginkirjaston pääkirjastoon tutustuin ensimmäisen kerran kirjakauppatyön kautta, myöhemmin kirjastosta myös tuli lukupiirin kohtaamispaikka.  Kirjasto on erinomainen paikka keskustella kirjoista - samalla saa helposti lainattua kirjallisuutta, elokuvia, musiikkia tai vaikkapa vanhempia lehtiä, vaikkapa juuri siitä kirjallisuudesta/kirjailijoista, joista oli ollut puhetta.  Elokuun alusta minut tapaa tässä samassa kirjastossa työharjoittelun merkeissä - odotan jo innolla elokuuta :)

Etsin, kaipaan, kyselen: tiellä aikuiseen uskoon

"Tämä kirja on tarkoitettu keskellä aikuisen uskon kielen etsintää", näin kuvaa Ylva Eggehorn kirjan alkusanoissa. Valitsin tämän kirjan nimen mukaan.  Odotin kirjalta jonkinlaista selkeyttä omiin uskon pohdintoihini. Ensimmäisen kerran kirjan lukiessani kesäkuuusa, jäi tunne, että kirjan teksti oli minulle liian vaikeata. Se ei tavoittanut minun etsintääni, kaipaustani ja kyselyäni.

Tänään olen kirjaa uudestaan selannut blogikirjoitusta varten - palauttaakseni mieleeni, miksi kirja jätti minut kylmäksi. Ehkä elämäntilanne kesäkuussa oli sellainen, etten kokenut saavani tästä kirjasta, sitä mitä kuvittelin hakevani.  Ennen tätä kirjaa oli lukenut Anthony de Melon teoksia, joiden sanoma oli koskenut syvälle sydämeeni.

Nyt kirjan tekstistä hyppäävät silmilleni sanat:
"Minä olen pelokas ihminen. Pelkään virheiden tekemistä, pelkään etteivät muut rakastaisi minua, pelkään joutua ristiriitoihin toisten kanssa. Jumalaa en kuitenkaan pelkää. Pelkää muiden ihmisten tuomioita. Hehän eivät tiedä mitä epäonnistuminen on minulle maksanut. Heillä ei ole aavistustakaan siitä, miten monta yritystä olla antamatta periksi on edeltänyt romahdusta, rintamakarkuruutta, hutilointia tai vilppiä."  (s. 10)

Sitähän minä pelkään - ristiriitoja ihmisten kanssa. Kavahdan hyökkääviä ihmisiä ja yritän heiltä suojautua.  Toisinaan en huomaa olevani tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa - isku sivaltaa vasten kasvojani ja minun on vaikea koota itseni sellaisten kohtaamisten jälkeen. Minun on vaikea antaa tilanteen mennä - usein se jää pyörimään päähäni useaksi tunniksi, ehkä päiviksikin. Sellaisten tapaamisten jälkeen, olen pitkään ylivarovainen outojen ihmisten kohtaamisissa.  Menee aikansa, että jälleen uskallan luottaa ihmisiin - uskallan elää täysipainoisesti.

"Rakkaus on vaarallista. Meillä on monia puolustuskeinoja suojata itseämme sitä vastaan. Läheisyys voi tuntua pahalta, se voidaan kokea uhkaavana. Vain tiettyinä harvinaislaatuisina hetkinä rakkaus murtautuu meidän suojamuuriemme läpi ja luo aidon, voimallisen  kohtaamisen"  (s. 56)

Mitä on rakkaus? Rakkauden filosofiaa pohdittiin viime syksynä Lapuan Filosofiapäivillä. On monenlaista rakkautta, mutta voiko kaikkia rakastaa? Tarvitseeko kaikkia rakastaa? Mitä jos minua ei kukaan rakasta? Kestäisinkö sen, ettei kukaan ihminen minua rakastaisi? Jos mieheni lakkaisi minua rakastamasta, olisi siitä selviäminen vaikeata, mutta ei mahdotonta. Jos lapseni lakkaisivat rakastamasta minua, sen hyväksyminen tuntuisi mahdottomalta - olisiko minulla, mitään halua enää silloin elää... Jos vanhempani lakkaisivat rakastamasta minua, olisi sekin sydäntä särkevää, mutta uskoisin siitä selviäväni.  Onko siis lasteni rakkaus minulle ihmisrakkauksista tärkein? Riittäisikö minulle pelkkä Jumalan rakkaus?  Jaksaisinko elää pelkästään sen varassa?  Toivon, ettei minun tarvitsisi sellaista kuitenkaan kokea elämässä... en ollenkaan varma, että jaksaisin pelkän Jumalan rakkauden varassa.

Ylva Eggehorn puhuu meditaatiosta, retriiteistä.  Meditaatio olen kokeillut, mutta en ole sitä osannut sisällyttää jokaipäiväiseen elämääni.  Retriitissä haluaisin joskus käydä, mutta elämäntilanteeni estää minua osallistumasta mihinkään pidempään, ehkä päiväretriitti ja yöksi kotiin olisi minun tapani.

Törmään jälleen Ristin Johanneksen teksteihin. Lisään hänen teoksensa luettavien listalleni.  Ehkä tutustun myöhemmin Ylva Eggehornin muihinkin teoksiin.

Ylva Eggehorn: Etsin, kaipaan, kyselen: tiellä aikuiseen uskoon, Kirjapaja, 2003
suomentanut Kai Takkula
(aikaisempi painos ilmestynyt nimellä: Saako usko kasvaa?, 1986)
(ruotsl. alkuteos Språk för en vuxen tro, 2001)
Mistä hankittu: lainattu Ilmajoen kunnankirjasto

Kotoa näkyy valo

Kotoa näkyy valo-teoksessa on lyhyitä hengellisiä tekstejä ja puhuttelevia valokuvia. Teksteissä käsitellään arjen asioita, joihin on sopivasti sisällytetty Raamatun tekstiä.  Minunkin on helppo lukea ja samaistua Eeva Eerolan ajatuksiin - hän ei tässä kirjassa liian vaikeaselitteisesti puhu Jumalan sanaa. Liika Raamatun siteraaminen vieraannuttaa minut tekstin ääreltä. Luen Raamattua, kun kaipaan raamatullista tekstiä. Hartauskirjallisuudessa kaipaan elämänläheistä tekstiä.  Siihen nämä lyhyet teksti ovat vastanneet.

Kirjasta löytyy, jonkun lukijan unohtama lappu - tai sitten hän on sen tarkoituksella, siihen jättänyt. Käsinkirjoitettu Herran siunaus.  Jätän lapun seuraavaa lukijaa ilahduttamaan ja lohduttamaan.

Eeva Eerola on alavieskalainen kirjailija, joka on kirjoittanut monia hengellisiä teoksia, myös romaaneja.  Taidanpa muitakin hänen kirjoja lueskella.

Eeva Eerola: Kotoa näkyy valo, Kirjapaja, 1998
Mistä hankittu. lainattu Ilmajoen kunnankirjasto

Runojen matkassa

Pari viikkoa sitten lainasin pinon runokirjoja Kauhavan kaupunginkirjastosta. Etsin niistä sopivia runoja poikani rippimuistokirjaan.  Montaa pojalle sopivaa runoa en näistä valitsemistani kirjoista löytänyt - omaan elämään sopivia kylläkin. Yhden löytämistäni runoista lausuin torstai-illalla Lapuan Seuran järjestämässä runoillassa Ränkimäen museolla.

Anna-Mari Kaskisen runot ovat lempirunojani. Ihmettelenkin, etten ole yhtäkään hänen runoteosta ostanut itselleni. Teinkin Pinterestiin Kaskisen kirjoista taulun.
 Sydämeni täydeltä-runoteoksen on kuvittanut Minna L. Immonen. Hän onkin eniten ollut kuvittajana Kaskisen teoksissa.  Nämä runokirjat ovat jo kansikuvaltaan kauniita taideteoksia. Kirjasta valitsemani runon sisällytän rakkaimpiin runoihin, joita haluan lausua.

Anna virrata.

Ana mennä.

Nouse siiville.

Kauas lennä.

Anna auringon

syliin tulla,

tuulen koskettaa

hipaisulla.

Anna vihreyden

ottaa valta,

sinut uudistaa

kaikkialta. 

Toinen Kaskisen runokirja on ihastuttavaa runokokoelmaa-sarjaa.  Kirjoihin on poimitettu tiettyyn aiheeseen sopivia runoja Kaskisen aikaisemmista teoksista.  Näissä teoksissa ei ole kuvitusta, mutta niiden kannet ovat yhtä ihastuttavia. Nämä kirjat ovat myös pienempikokoisia kuin tavanomaiset Kaskisen kirjat - kirjan kokokin tekee oikeutta teoksen kauneudelle.  Ruohonkorren keveyttä: Sanoja puutarhan vehreydestä- runokirjaa lukee (ja lausuukin runoja) puutarhassa ja terasilla. Äitini puutarhassa kukkivan pionikuvan siivittämänä valitsin alla olevan kauniin runon.

Pionin lehtien alle

salaisuus kätkettiin,

monien kerrosten sisään,

kukinnon syvyyksiin.

Vuosien painon se kestää,

lumen ja roudan maan.

Jokainen kesä sen sydän

puhkeaa kukkimaan.

Pionin lehdillä vielä

tuoksu on tallella.

Tummien vuosien jälkeen

kylvemme valossa. 

Hanna Ekolan Aurinkovoimaa on kirjan nimenmukainen runonvoimakirja.  Kirjassa on yhtä voimaannuttavat valokuvatkin. Ilmeisesti kuvat ovat jostain kuvapankista, koska kirjassa ei mainita valokuvaajaa. Tästä kirjasta valitsin runon torstaiseen runoiltaan Ränkimäen museolla. 

MISTÄ sain voimani?

En siitä,

että joku toppuutteli:

mitä sinä nyt tuosta,

vaan siitä,

kun toinen katsoi,

ymmärsi,

antoi luvan olla

juuri niin surullinen

kuin olin.

Ei tarjonnut

omaa mittaansa,

vaan käsitti,

minulla on oma mittani,

suruni suuruinen,

kyyneleitteni kokoinen.

Mari Mörön runot Paratiisi-teoksessa ovat lyhyitä, mutta puhuttelevia. Petri Volasen upeat valokuvat tekevät tästä runoteoksesta lumoavan. 

Aika välittää sen, mikä pysyy.

Ihminen välittää siitä, mitä toivoo:

mihin tahto pyrkii.

 Lahden Runomaraton ry on vuonna 1982 perustettu Lahdessa toimiva yhdistys, jonka tehtävänä on edistää suomalaista runoutta ja sanataidetta. Yhdistys on toimintansa aikana ollut monin tavoin vahvasti mukana suomalaisen kulttuurin kentässä. Lahden Runomaraton ry toimii yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriön, Lahden kaupungin sekä suomalaisten kulttuuriorganisaatioiden kanssa. Yhdistys on tarjonnut runokilpailuillaan ja runokirjoillaan tuhansille kirjoittajille mahdollisuuden kehittää omia kykyjään ja saada tunnustusta. (lähde www.runomaraton.com). 

Sattumalta silmiini osui Kauhavan kirjaston runohyllystä runomaratonin antologia vuodelta 1989.  Matkalla huomiseen-runokirjan runot ovat syntyneet ikään kuin puheenvuorona annettuun aiheeseen. Näin esipuheessa kertoo Liisa Salo. Runokirjassa on runoilijoita ympäri Suomen mutta myös Ruotsista, Virosta, Ranskasta, Petroskoista.  Nimistä päätellen kaikki ovat suomalaisia tai omaavat suomalaisia sukujuuria.

Täytyi mennä kauas

nähdäkseen lähelle.

Ihmetelläkseen sitä

että osaa ihmetellä.

Ollakseen onnellinen siitä

että osaa olla onnellinen

nähdessään mantelipuun kukassa,

puun kypsyttämässä oranssia hedelmää,

taivaan putoavan mereen.

Nähdäkseen lapsen hymyn

Suomen kevätloskaisella kadulla

harmaana päivänä.

Pidellä lapsen kättä,

mantelipuun nuppua,

löytää lapsen sanojensa oranssi ilo,

silmien meri

turkoosinsinen, lyijyntumma

tutkimaton

-Tuovi Paananen-

Maailma on teonsana-runoantologia sisältää klassikkorunoilijoiden ja nykyrunoilijoiden runoja. Runoja on ryhmitelty erilaisten otsikoiden alle kuten: Niin kauan kokosin kuvaa itsestä, Minun mieleni on kummallinen, Anna lasikenkiesi särkyä.  Runokirja on pehmeäkantinen, kannessa on kuva Veikko Hukka: Elämän portaat, 1988.  Tästä antologiasta saan muutaman vinkin tutustua lähemmin muutamaa runoilijaan, kuten Mirkka Rekolaan, Lasse Heikkilään, Helena Anhavaan.  He ovat nimeltään minulle entuudestaan tuttuja, mutta en ole vielä heidän runoteoksiin tutustunut.  

Kesä paistaa,

horsmikko aaltoilee.

Hetki,

älä hievahda.

-Helena Anhava-

Muista runolla: nykyrunoutta vähän joka juhlaan sisältää viime vuosikymmenen runoutta. Tässäkin antologiassa on ryhmitelty runoja päivänsankarille, uuteen kotiin, vanhemmille ja isovanhemmille jne.  Tästäkin teoksesta löysin uusia runoilijoita, joihin tutustua tarkemmin, kuten: Liisa Laukkarinen, Tomi Kontio, Timo Pusa.

Leuto kostea metsä.

Saatoin ystävän sen halki

ja nähtiin yhdessä auringonlasku.

Kun kuu nousee hän pysähtyy

muistaa yhteisen kokemuksen, muistaa

hämyiset männyt, näyt.

Sellainen ystävä on.

Hän ymmärtää helposti oikein

eikä etäänny vaikka kulkee

kauaskin.

-Liisa Laukkarinen-

Runoja lukemaan on mielenkiintoinen runouden oppikirja.  Kirjan lopussa on runoihin liittyviä tehtäviä, joita olisi mukava tehdä - ehkä tänä kesänä ehdin näitäkin kokeilla kesäopintojen lomassa.

Anne-Mari Kaskinen: Sydämen täydeltä, Kirjapaja, 2010

kuvitus Minna L. Immonen

Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Anne-Mari Kaskinen: Ruohokorren keveyttä: sanoja puutarhan vehreydestä, Kirjapaja, 2012

Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Hanna Ekola: Aurinkovoimaa, Aurinkokustannus, 2013

Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Mari Mörö: Paratiisi, Minerva, 2011

valokuvat: Petri Volanen

Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Matkalla huomiseen: Runomaraton antologia, Lahden Runomaraton ry, 1989

toimittanut: Liisa Salo ja Jouko Tallimäki 

Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Maailma on teonsana: suomalaisia runoja, WSOY, 2000

toimittaneet: Anne Helttunen ja Annamari Saure

Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Muista runolla: nykyrunoutta vähän joka juhlaan, Tammi, 2009

toimittaneet: Irina Björkman ja Heini Kantala

Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Karl Grünn ja Ismo Loivamaa: Runoja lukemaan!, Weilin+Göös, 1995

Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Armo kannattaa : Puheita herättäjäjuhlilla

Kauhavan kirjaston lukupiirikirjana oli tammikuussa 2014 Heli Karhumäen kirjoittama elämäkerta Jaakko Eleniuksesta.  Tämä kirja teki minuun vaikutuksen tästä Härmän vikurista - körttiläisyyden ja evankelis-luterilaisen kirkon helmassa. Silloin jo merkitsin blogikirjoitukseeni, että aion lukea Jaakko Eleniuksen herättäjäjuhlapuheet. Ilmajoen kirjaston Hartauskirjallisuusluokkaa (24) katsellessani, osui silmiini tämä kirja.  Vuosi sitten oli herättäjäjuhlat täällä Lapualla. Kävin ensimmäistä kertaa näillä juhlilla.  Minuun juhlat tekivät vaikutuksen ja voin tuntea körttiläisyydessä jotakin uskonnollista läheisyyttä. Varmasti menen toistekin herättäjäjuhlille, ensi vuonna ne ovat Vantaalla, jonne täältä on aika pitkä matka.

Kirja on julkaistu pari vuotta Jaakko Eleniuksen kuoleman jälkeen. Ensimmäiset herättäjäuhlat on pidetty 1893 Ylistaron Malkamäellä täällä Etelä-Pohjanmaalla 122 vuotta sitten.  Kirjassa ensimmäinen Eleniuksen puhe on myös Ylistaron herättäjäjuhlilta vuodelta 1968.  Ylistarossa on pidetty näitä juhlia muinakin vuosina (1898 Untamalassa, 1921, 1939). Vuodesta 1960 herättjäjuhlille on valittu tunnuslause. Vuoden 1968 tunnuslause oli Herra käy teidän edellänne.
Tässä puheessa Elenius pohtii herättäjuhlien aattoseuroissa esitettyjä kysymyksiä Miksi tulit? Mitä täältä haet?  Minä hain hengellisten laulujen voimaa viime kesänä Lapuan Herättäjuhlilta.  Oli koskettavaa veisata Siionin virsiä Kiviristin nurmikentällä muun juhlakansan mukana penkeissä istuen.  Puheista en muista kovin paljoa - ehkä puheet olisikin hyvä olla kirjoitettuna, että niihin voisin myöhemmin palata.

Toinen puhe on Mikkelin herättäjäjuhlilta vuodelta 1975. Juhlien tunnuslauseena oli  Herra, kuule minun ääneni.
"Aina on hyvä tietää, kuka lopulta on, mistä tulee, mitä uskoo ja mitä ajattelee."
Minun on aika vaikea puhua tuntemattomien (ja osittain tuttujenkin) kanssa uskonasioista. Kavahdan paatoksellisuutta ja  hiljenen jos toinen osapuoli ei usko Jumalaan.  En jaksa ruveta väittelemään kumpienkaan kanssa, jokainen saa uskoa omalla tavallaan. Jos minulta kysytään uskonko Jumalaan ja Jeesukseen, vastaan, että uskon.  Jos minulta kysytään, että onko Jeesus tullut sydämeesi tms. Tunnen itseni ahdistetuksi, minusta se tuntuu toisinaan tekopyhältä kysyä tuntemattomilta tuollaista.  Minulla on Jumala ja Jeesus sydämessäni - omalla tavallani. Minut on kastettu evankelis-luterilaisessa kirkossa ja se kaste riittää minulle.  Myös evankelis-luterilainen on se kirkko yhä, johon halua kuulua.  Muiden kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen tilaisuuksissa haluan käydä - jos minun annetaan olla tälläisenä vajavaisenakin uskon asioiden ihmettelijänä ja pohtijana. Näin minä ajattelen juuri nyt.

Kolmas puhe on Ylivieskan herättäjäjuhlilta vuodelta 1979. Juhlien tunnuslauseena oli Katso, uudeksi minä teen kaikki.
"Ihmisen tulisi seisoa Jumalan edessä alastomana, mitään omistamattomana, ilman "omia peitteitä", ilman minkäänlaista pyhyyden ja autuudenkin janoakin, täysin tyhjänä ja mahdottomana" (s. 36)

Neljäs puhe on  Ylihärmän herättäjäjuhlilta vuodelta 1982. Juhlien tunnuslauseena oli Ylhäältä anna voima.  Tämä puhe käsittelee historiaa.  90 vuotta sitten oli perustettu Herättäjä-kustannusliike, sisälähetysyhdisty oli perustettu 70 vuotta sitten sekä Niilo Kustaa Malmbergistä.

Viides puhe on Oulun herättäjäjuhlilta vuodelta 1983. Juhlien tunnuslauseena oli Ristin luona ankkurissa. Elenius kuvaa Oulun juhlia:
"Täällä oli meihin ihmisiin päin käännyksissä lämmin puoli Jumalan sanasta" "Täällä ei syytelty eikä pantu seinää vasten" (s. 51)
Minulle Jumalan sana on lohduttavaa, anteeksiantavaa, mutta silti herättelee pohtimaan omaa elämääni, omia valintojani ja koko maailmaa.

Kuudes puhe on Lapuan herättäjäjuhlilta vuodelta 1984. Juhlien tunnuslauseena oli Herra on minun väkevyyteni ja ylistyslauluni.  Tämän puheen Heli Karhumäki sisällytti myös Eleniuksen elämäkertaa.  Herättäjäjuhlien aikaa sattui vakava bussionnettomuus Lapulla, jossa menehtyi nuoria.  Tämä tapahtuma kuvastuu myös Eleniuksen puheesta.

Seitsemäs puhe on Nilsiän herättäjäjuhlilta vuodelta 1985. Juhlien tunnuslauseena oli Vastaa minulle, Herra.
"Olemme taipuvaisia määrittelemään uskovan kristityn tuntomerkkejä ja piirtämään selviä rajaviivoja elävien ja kuolleiden kirkon jäsenten välille. Tämä raja on olemassa - jossakin  se kulkee, sen tiedämme ja se on tuotava julki. Mutta missä nämä rajat kulkevat, ketkä ovat eläviä ja ketkä kuolleita kristittyjä, sen tietää yksin Jumala. Me emme sitä tiedä" (s. 70)
Emme voi väheksyä, emmekä arvostella toisen ihmisen uskoa Jumalaan ja Jeesukseen.  Viimeisellä portilla sen tiedämme, mihin ja miten olemme uskoneet.  Maan päällä yritämme parhaamme mukaan elää toisia ihmisiä kunnioittaen.

Kahdeksas puhe on Suomussalmen herättäjäjuhlilta vuodelta 1987. Juhlien tunnuslauseena oli Armos halki aikain riittää.
"Hengelliseen elämään, oikeaan kristillisyyteen kuuluvat aina nämä molemmat, maailma ja Jumala, lähimmäinen ja Kristus, yhteiskunta ja kirkko, ruumiin lunastus yhtä hyvin kuin sielun pelastuskin" (s. 83)
Näiden asioiden yhteensovittaminen ja arjessa eläminen ovat välillä vaikeatakin. Monesti ahdistuneena, surullisena tai huolten painama huutaa avuksi Jumalaa. Harvemmin muistan kiittää Jumalaan elämästäni, arjen tapahtumista tai läheisistä ihmisistä. Miksi on helpompi pyytää apua kuin kiittää?

Yhdeksäs puhe on Mäntsälän herättäjäjuhlilta vuodelta 1988. Juhlien tunnuslauseena oli Tulkaa, sillä kaikki on valmiina. Tässä puheessa Elenius puhuu Siionin virsien historiasta ja rukouksesta.
Minun on helppo rukoilla kirkossa tai muissa hengellisissä tilaisuuksissa tai yksin ollessani. Vierastan rukoilemista tuntemattomien ihmisten kanssa, enkä ole vielä kokenut tarvetta mennä rukoiltavaksi hengellisissä tilaisuuksissa. Jokin niissä minua pelottaakin - epäilenkö esirukoilijoitten taitoja vai mikä siinä ahdistaa....  en halua tulla uskon avulla manipuloiduksi.  Ehkä minä jonain päivän pääsen näistä ennakkoluuloistani ja koen tarvitsevani sellaistakin rukousta.

Kymmenes puhe on Kuopion herättäjuhlilta vuodelta 1989. Juhlien tunnuslauseena oli Terve risti - ainoa toivo.
"Miksi sana kirkko herättää monessa kansamme jäsenessä ajatuksen kontrollista, valvonnasta, rajoituksista, sitomisesta, taakoista? Miksi kastetut suomalaiset eivät tohdi pitää itseään kristittyinä? Karkotammeko ahdasmielisyydellämme ja tekopyhyydellämme ihmisiä pois Kristuksen luota vai vedämmekö heitä armon ja evankeliumin sanomalla Kristuksen luo?" (s. 103)
Olen tavannut parina viime vuotena Naisten aamun, runopiirin ja elämänkaarikirjoittamisen kautta ymmärtäviä, lempeitä ja aitoja kristittyjä.  Heidän kanssaan olen uskaltanu jollakin tavoin hengellisistä asioista puhua - kirjallisuuden, runouden ja musiikin kautta.

Yhdestoista puhe on Turun herättäjäjuhlilta vuodelta 1990. Juhlien tunnuslauseena oli Anna uusi rohkeus.
"Meitä eivät ole täällä vastassa hyvät neuvot, eivät hienot elämänohjeet, eivät onnistuneiden ihmisten voitonhuudot, eivät käskyt eivätkä nerokkaat ja syvälliset hengelliset totuudet. Meitä on täällä vastassa, meitä tervehtii yksinkertainen, lapsenomainen rukouksen sana, anomus, pyyntö, pelkojen keskeltä nouseva hätähuuto" (s. 106)
Minulle se hiljainen rukous, ääneen lausuttu runo, koskettava laulu tai lausee hengellisestä kirjasta.

Kahdestoista puhe on Jyväskylän herätäjäjuhlilta vuodelta 1991. Juhlien tunnuslauseena oli Rauhan juhlaa soittakaa. Tässä puheessa Elenius käsittelee rauhan käsitystä. Ataraksia on henkistä tasapainoa, sielunrauhaa, mielentyyneyttä.   Apathes on tunteettomuutta, jonka myötä ihminen saisi rauhan.  Yksinäisyys ,vetäytyminen ja erämaa oli tämän rauhan saamisen ehto. Autarkeia on itseriittävyys, joka on henkisen tasapainon ja rauhan edellytys. Ei pidä välittää siiitä, mitä ympärillä tapahtuu. Kaksi viime mainittua tuntuvat minusta rajoittuvalta elämältä ja liian yksinäiseltä,

Kolmastoista puhe on Nivalan herättäjäjuhlilta vuodelta 1992. Juhlien tunnuslauseena oli Katso ihmistä. Tässä puheessa Elenius palaa jälleen herännäisyyden historiaan. Minuakin alkoi kiinnostamaan tarkemmin herännäisyyden historia. Voisin lukea vaikka Arjen halulla -Herättäjäyhdistys 100 vuotta.

Neljästoista puhe on Joensuun herättäjäjuhlilta vuodelta 1995. Juhlien tunnuslauseena oli Soikoon ilovirtemme. Tässä puheessa Elenius puhuu maailman muutoksista. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin voi todeta, että paljon on maailmassa muuttunut - niin hyvä kuin pahaakin. Kaiken tarkoitusta ei ole aina ymmärtäny ja monia asioita on kokenut vääryytenä ja niitä vastaan on kapinoinut ja huutanut: miksi?

Viidestoista puhe on Kälviän herättäjäjuhlilta vuodelta 1996. Juhlien tunnuslauseena oli Tulkaa ristin juurelle. Risti on toiselle ihmisille tuki ja turva, toiselle se on jotain mikä kauhistuttaa, ehkä jopa ahdistuttaa.  Miksi risti on näin ristiriitainen? Johtuuko se uskonpuhdistuksista? Kirkoista, jotka ovat pelotelleet ristillä vuosisatojen ajan? Minulle risti merkitsee Jeesusta armahtajana, minulle se on symboli uskostani.

Kuudestoista puhe on Kouvolan herättäjäjuhlilta vuodelta 1997. Juhlien tunnuslauseena oli Soi virteni kiitosta Herran.
"Kiitosmieli tuo lahjanaan tajun elämän yhteisöllisestä perusluonteesta. Kiitollisen ihmisen on helppo tunnustaa: En minä itse ja yksin, ei minun älyni, voimani ja yritteläisyyteni, vaan toisen olkapäät, joille olen saanut nousta, toisten väsymättömät kädet ja rukoukset, toisten uhraukset minun puolestani. Ne kaikki ovat antaneet ratkaisevat rakennuspuut elämälleni. " (s. 146)
Ilman muita ihmisiä en olisi selvinnyt tähän saakka elämässäni. Toki joiltakin ihmisten kohtaamisilta olisin halunnut välttyä, mutta nekin kohtaamiset ovat tehneet minusta sellaisen kuin olen nyt. Olen kiitollinen, että elämässäni on ollut monia ihmisiä, jotka ovat kantaneet minut läpi vaikeuksien - tukien, rukoillen.

Seitsemästoista puhe on Kajaanin herättäjäjuhlilta vuodelta 1998. Juhlien tunnuslauseena oli Herra on turvani ja linnani.
"Anders Nohrborgin opetus: Koettelemukset, risti, kärsimys eivät välttämättä ole tappioita. Niissä on päinvastoin tarjolla uudet mahdollisuudet, kuten muutoksissa aina. Muutos kouraisee syvältä ihmisen turvallisuudentunnetta, järkyttää, mutta samalla se pysäyttää, panee tarkistamaa suuntaa, asettelemaan arvoja uuteen järjestykseen. riisuu ja puhdistaa pois vanhaa ja kestämätöntä ja auttaa aloittamaan tyhjältä pöydältä." (s. 155-156)
Tätä en aina ymmärrä ja käsitä - miksi viattomien ihmisten, erityisesti lasten on tästä kärsittävä - kuoltavakin? Eikö meitä ihmisiä saa muulla tavoin pysähtymään?

Kahdeksastoista puhe on Leppävirran herättäjäjuhlilta vuodelta 1999. Juhlien tunnuslauseena oli Voimaa armon virrasta.
Elenius puhuu käskystä Älä tapa. Hän puhuu myös henkisestä tappamisesta - koulukiusaamisesta, työpaikkakiusaamisesta, kotikiusaamisesta.

Yhdeksästoista puhe on Nurmon herättäjäjuhlilta vuodelta 2000. Juhlien tunnuslauseena oli Sinulla on tulevaisuuden toivo.
"...Jumala rakastaa sinua suurimmalla mahdollisella rakkaudella kaikkina tulevinakin päivinä. Mikään ei sinua tästä rakkaudesta erota. Sen varassa voit rohkeasti elää ja kuolla."
Kun kukaan muu ei sinua rakasta... kun lähimmäisetkin lakkaavat rakastamasta... kun ei ole enää ketään läheistä... kun olet aina ollut yksin....

Kahdeskymmenes puhe on Järvenpään herättäjäjuhlilta vuodelta 2001. Juhlien tunnuslauseean oli Soi kunniaksi Luojan.
"Elämän varjokohdat, pimeät hetket ja paikat, ovatkin lopulta niitä kohtia, joissa ihminen kohtaa Luojansa ja tuntee hänestä lähtevän turvallisuuden." (s. 173)
Toivon tuntevani Jumalan turvallisuuden myös hyvinäkin hetkinä.

Kahdeskymmenesensimmäinen puhe on Sievin herättäjäjuhlilta vuodelta 2002. Juhlien tunnuslauseena oli Minä annan teille levon.
"Tämä on lepoa, lepoa Jumalassa. Sille ymmärtää antaa arvoa sellainen, joka äärimmilleen väsynyt omissa turhissa töissään" (s. 185)
Toivon osaavani levätä ja arvostaa elämääniJumalan huomassa myös silloin kun en ole äärimmäisen väsynyt elämääni.

Kahdeskymmenestoinen puhe on Suonenjoen herättäjäjuhlilta vuodelta 2003. Juhlien tunnuslauseena oli Hiljenny Herran edessä.
"Ja kun meillä äskettäin lainsäätäjä, eduskunta, etsi parisuhdelain säätämisellä keinoja kohdella oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisella tavalla kaikkia parisuhteessa eläviä, kirkosta ei silloin ollut lainsäätäjän eikä kyseisen vähemmistön tukijaksi" (s. 190)
Mitähän Jaakko Elenius sanoisi vuoden 2015 tilanteesta, jos hän vielä eläisi?

Viimeinen puhe on Lahden herättäjäjuhlilta vuodelta 2007. Juhlien tunnuslauseena oli Armo kannattaa.
"Ihminen ei selviydy yksin"

Jaakko Elenius: Armo kannattaa: puheita herättäjäjuhlilla, Herättäjä-Yhdistys ja Kirjapaja, 2012
Mistä hankittu: lainattu Ilmajoen kunnankirjastosta

PMMP - Koko show

Rusketusraidat-video on jäänyt mieleen - ja sitä muistan monesti tv:stä katsoneeni. Nettiyhteys kotona oli hyvin uusi asia ja nopeus oli aivan liian hidas katsoa videoita jostain youtubesta. Tyttäreni on kuunnellut ja digannut PMMP:tä (taitaapa hänellä olla Veden varaan cd:kin) teini-ikäisenä - hänen myötä olen kuunnellut myöhemminkin bändin biisejä.  Pariterapiaa on ollut yksi suosikkibiiseistäni sekä koskettava Lautturi.

Vain elämää ja Tähdet tähdet toivat lisäkiinnostusta Paulaa ja Miraa kohtaan - ihailin kummankin esiintymisiä ja heittäytymistä erilaisiin genreihin.  PMMP keikkoja olen katsonut tv:stä - yhdellekään livekeikalle en päässyt. Se nyt ei ole outo asia mun kohdalla, kun muutenkin olen ollut artistien/bändien keikoilla viime vuosina tosi vähän.  Ei ole ollut rahaa lippuihin eikä mahdollisuutta omaa pitäjää kauemmas lähteä. 

Mesenaatin kautta halusin tukea PMMP-dokumenttia, joten sijoitin siihen ja sain myös pakettihintaan komian kirjastokassin.  :)  Tuota dokumenttia en ole vieläkään katsonut - josko sen tässä kesän aikana ehtisi katsomaan.

Koko show kirja on upea valokuvateos keikoilta. Olisin ehkä halunnut enemmän tekstiäkin (ehkä bändihistoriikki joskus julkaistaan) mutta tähän teokseen lyhyet kommentit ja muistelut sopivat erinomaisesti.  Aku-Axel Muukka on saanut valokuvissa esiin hyvin sen, millainen oli PMMP.  Kirjaa katsellessa nauttii ja aistii PMMP:n keikkafiiliksiä vaikka itse ei olisikaan koskaan heidän keikoillaan livenä ollut.

Aku-Axel Muukka: PMMP, Docendo, 2014
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjastosta

Adele: tähden tarina

Rolling in the Deep oli mun kesälauluni vuonna 2011.  Adelen ääni ja laulun tempo lumosi mut, vaikka laulun tarina ei sovikaan mun elämääni. Aina ei tarvitse laulun tarinan koskettaa henkilökohtaisesti - ääni ja rytmi riittävät. Toinen Adelen upea laulu, josta erityisesti pidän on Skyfall. Tänä vuonna saattaa ilmestyä hänen kolmas levynsäkin.

Adelen tarina ei ollut entuudestaan tuttu minulle. En edes tiennyt mistä hän on kotoisin.  Adelen tarina alkaa lapsuudesta. Kirjassa on paljon kauniita kuvia.  Adele on käynyt Brit Schoolin, jossa opiskellaan viihteen, taiteen ja viestinnän aloja. Adele kirjoitti 18-vuotiaana ensimmäisen laulunsa Hometown Gloryn.  Viimeisenä opiskeluvuotenaan hän kirjoitti lauluja lisää. Adelen tuttu teki hänelle MySpace-sivut ja lähetti laulut internetlehti Platformille. Sitä kautta löydettiin Adele musiikkimaailmaan.

Adelella oli ongelmia äänensä kanssa ja hänen äänihuulista löytyi polyyppi. Se jouduttiin leikkamaan marraskuussa 2011. Leikkauksen jälkeen Adelen täytyi olla puhumatta kaksi kuukautta, mikä oli aika haastavaa puheliaalle laulajattarelle.  Avuksi hän otti kännykkäsovelluksen, joka puhui hänen puolestaan.  Leikkaus onnistui täydellisesti. Adele palasi estradille Grammy-gaalassa 2013.

Adelen laulut kertovat hänen henkilökohtaisesta elämästään.  Rakkaustarinoista, jotka päättyivät pettymykseen. Hän tapasi nykyisen miehensä 2011. Mielenkiinnolla odotan miten tämä rakkaustarina ja äidiksi kasvaminen näkyvät hänen tulevissa lauluissaan.

Sarah-Louise James: Adele: tähden tarina, Schildts & Söderströms, 2012
suomentanut Jussi Korhonen
(engl. alkuteos Adele. A Celebration of an Icon and Her Music, 2012)
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjastosta

Apulanta: Maalin alta ja Kaikki yhdestä pahasta

Mun Apulanta-fanitus alkoi Ikaalisten kylpylän keikalta vuonna 2009. Oltiin mieheni kanssa kylpyläviikonloppua viettämässä.  Oli vähältä, ettemme lähteneet nukkumaan ravintolasta, kun keikan odottaminen alkoi väsyttämään :) Onneksi olimme sitkeitä ja odotus palkittiin mahtavalla keikalla! Valitettavasti emme ole toista kertaa päässeet Apulannan keikalle - joko on ollut muuta menoa tai ei ole ollut rahaa lippuihin eikä illanviettoon.

Apulantaa on tullut seurattua myöhemmin internetin ja television maailman kautta.  Pari cd:tä olen ostanut: Kuutio ja Hiekka. Haaveenahan olisi kerätä niin monta cd:tä, kun on vielä mahdollista, mutta kirjat ovat vieneet aina voiton.  Spotifyn Premiumin kautta on kiva kuunnella musaa, mutta kaipaan cd:n kansipapereita ja kaikkea sitä kirjoitettua mitä niistä löytyy - tärkeimpänä biisien sanoittajat, säveltäjät jne.

Vuonna 2009 ostin Maalin alta kirja jostain huutonetistä. Oli tarkoitus ostaa Kaikki yhdestä pahasta, mutta viime aikoina kirjarahat on menneet oppikirjoihin ja lahjakirjoihin - enimmäkseen olen lainannut kirjoja kirjastoista.

Maalin alta on kuvaus Apulannan historiasta sekä heidän fiiliksistä vuonna 1998.  Kirjassa on kappaleita joissa Toni, Sipe ja Tuukka kertovat fiiliksiään Apulannasta ja ajatuksia suomalaisesta musamaailmasta. Näiden kappaleiden välissä kerrotaan Apulannan alkuhistoriaa, johon kuuluu Mandy ja Levy-yhtiö.  Myös Heinola saa oman lukunsa kirjassa.  Tässä kirjassa on luku nimeltä Masennus. Luin sen nyt uudemman kerran ja tässä tuli vähän niinkuin Iltalehti-otsikointi mieleen. Otsikkoon viittaava asia mainittiin lähes viimeisessä lauseessa: "Toni, Sipe ja Tuukka kuitenkin masentuivat, sillä Dingon myynnistä jäätiin noin kaksisataakertaisesti" (s. 66) Kuusi vuotta sitten, kun tämän kirjan luin, kirjan tarina tuntui antavan paljonkin tietoa ja fiiliksiä Apiksen pojista.  Mutta kun olet lukenut Kaikki yhdestä pahasta, tämä kirja on vasta pintaraapaisu.  Jos on lukenut ensin Kaikki yhdestä pahasta, niin Maalin alta tuntuu turhalta lukea - se kirja kannattaa lukea ensin.

Kaikki yhdestä pahasta luin tänä kesänä. Pidin kirjan tyylistä, jossa henkilöiden sanomat jutut ovat kuin repliikkejä tekstissä.  Olen aina ihaillut Tonin sanataituruutta - onko tuo mies tosissaan noiden juttujensa kanssa vai kokeileeko hän mitä jengi tuumaa...  Ehkä viehätyksen ja ymmärryksen syy löytyy läheltäni. Miehelläni on tapana kokeilla sanojensa vaikutusta - tajuaako toinen mitä tarkoitan (monesti muilta saattaa mennä ohi ja minä ajattelen mielessäni, että luojan kiitos ei tajunnut!) tai mikä on toisen ihmisen reaktio hvyinkin radikaaliin mielipiteesen, joka ei välttämättä ole mieheni mielipide.  Tällä mentaliteetilla saa toisinaan v-mäisen maineen... mutta toisaalta on joskus hyvä yrittää herätellä pikkusieluisia ja omaan napaan tuijottavia tyyppejä.

Kirjassa on paljon tekstejä ja kuvia, joiden lukemiseen (ymmärtämiseen) kuluu tovi - kaikkea en varmasti ymmärräkkään tälläisenä perusfanina. Ikä ei voi olla syy, sillä Wirtanenhan ei mua kovin montaa vuotta nuorempi ole :)

Kaikki yhdestä pahasta kuvaa syvällisesti Apulantaan liittyvien ihmisten tuntoja. Kirjaa lukiessa saa nauraa ja kyynelehtiäkin - musiikin tekeminen ja julkisuus on todellakin paljon  muuta kuin kiitosta ja gloriaa.  Tykkäsin lukea, miten biisit ovat syntyneet ja miten jokainen levy on saatu kasaan.  Musiikkiin liittyvät termit ja slangisanat menevät ei-musiikkiharrastajalta hiukan yli, mutta se ei haittaa lukemista.

Mulle kesällä 2009 Kuutio-levy oli hyvin tärkeä - biisien sanat antoivat voimaa elämäntilanteeseeni. Myöhemmin on tullut Pihtiote, Aggressio ja Sun kohdalla.

"Kaikki sun pelkosi
talloo sun päällesi
hautaa sun toivon synkkiin uumeniin"

(Kaikki sun pelkosi)

" Raukat rajani ratkenneet
taas lukittu paikalleen
mutta minkä toimesta?"

(Elämänviiva)

 Pasi Kostiainen: Apulanta: Maalin alta, WSOY, 1999
Mistä hankittu: ostettu huutonetistä 2009

Ari Väntänen: Apulanta: Kaikki yhdestä pahasta, Like, 2014
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


Kaikki yhdestä pahasta-kirjasta ovat mm. blogissaan kirjoittaneet:

Notko, se lukeva peikko
Ihminen välissä
Also Sprach Jussi 
Villasukka kirjahyllyssä
Nannan kirjakimara