Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2016.

Kissavieras

Kuva
Kirjan kaunis ulkoasu jo houkutteli tutkimaan kirjaa lähemmin. Tyttären Iris-kissan myötä on kissan elämä tullut tutummaksi reilun vuoden aikana - voisi sanoa, että koirien ystävästä on tullut kissojen ystävä, mutta omaa kissaa en ole vieläkään innokas hankkimaan. Japanilaisuus on kiehtonut useamman vuoden - ensin kirjeystäväni kautta ja myöhemmin tyttären japan/koreapopin ja mangaharrastuksen myötä. Kissavieras on pieni kirja (152 sivua), joka sisältää suurisydämisen tarinan. Chibi-kissa tulee yhtä lailla vaivihkaa lukijan sydämeen kuin tarinan kirjailijapariskunnan. Kissan tavat, asuinalueen ja puutarhan kuvaus tuovat rauhallisen tunteen kirjaa lukiessa - sydän pompahtaa draamatilanteissa ja kyynel vierähtää surussa.  Miten Chibi-kissalle kävi.... olihan se kuitenkin naapurin kissa... Kissatarinan lomassa kirjailijakertoja kuvailee taiteilijaystäviään, taidenäyttelyitä ja pariskunnan omaa kirjoitustyötä. Vuokranantajan ja kirjailijapariskunnan ystäyydenkaltainen suhde kuvata

Sukupuu

Kuva
Lapuan kirjaston Kirjaklubin ensimmäinen kirja oli Kati Tervon Sukupuu. Oli mielenkiintoista lukea vuorotellen Günter Grassin Ravunkäytiä Tervon Sukupuun-romaanin kanssa. Molemmissa romaaneissa oli aiheena (natsi)saksalaisuus, vaikkakin Tervon romaanissa se ei ollut ainut aihe. Sukupuu-romaanissa kuusi suvun naista kertoo omasta elämäntarinastaan palan.  Kirjan naistarina alkaa ja päättyy suvun nuorimman ja viimeisen verson, Heidi Hukkasen tarinoihin. Aluksi hämmensi tarinoiden otsakkeissa naisten syntymä- ja kuolemavuodet, varsinkin Heidin kohdalla vuosiluku on vielä tulevaisuudessa. En aina pysynyt selvillä että kuka oli kenenkin äiti tai isoäiti tai sisko tai täti ja meinasinkin laatia sukupuun kirjan luettua, mutta sehän oli kivasti kirjan lopussa. :) Suvun naisten salaisuudet aukenevat jokaisen naisen kohdalla, Suvun miehistä kertovat naiset omasta näkökulmastaan. Vain yksi suvun nainen jää tässä tarinassa pimentoon ja hänkin mainitaan sukupuussa vain Äiti Hukkanen-nimellä.

Ravunkäyntiä

Kuva
Yhteensattumien vuoksi tänään on kaksi lukupiiriä samaan aikaan - Kauhavan kirjaston lukupiiri ja Lapuan kirjaston uusi Kirjaklubi. Ravunkäyntiä oli Kauhavan lukupiirissä luettavana. Ravunkäyntiä on ensimmäinen teos, jonka olen lukenut Günter Grassin tuotannosta (kuuluisa Peltirumpu on siten lukemattomien listallani). Jälleen sain todeta vajavaisuutta historiantiedoissani - saksalainen Wilhelm Gustloff-risteilyalus ei sanonut nimenä minulle mitään, saati henkilökään.  Grassin romaani siten valaisi tätä Saksan historian kohtaan minullekin. Historiallisen faktan mukana kulki Pokriefken suvun tarina menneisyydestä, W G-laivan uppoamisesta nykyhetken traagisen loppuun.  Tarina kerrottiin toimittajan, pojan ja isän näkökulmasta. Hänen näkemyksensä äidistään, omasta isättömyydestään sekä omasta pojastaan.  Toimittaja saa tehtäväkseen kirjoittaa Wilhelm Gustloff-aluksesta ja netistä tietoa etsiessään hän löytää oman poikansa perustaman nettisivun keskustelut toisen pojan kanssa Wilhe

Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

Kuva
Tämä on Paulo Coelholta lukemani viides kirja. Aikaisemmin olen lukenut Alkemistin, Valon soturin käsikirjan, Bridan ja Accran kirjoitukset . Nämä neljä löytyätkin omasta kirjahyllystäni. Bridan tarina lumosi minut, samoin viehätyin Accran kertomuksista. Alkemisti ja Valon soturin käsikirja eivät ensimmäisellä lukukerralla antaneet minulle oikein mitään - ehkä luen ne vielä joskus uudelleen. Se miksi lainasin Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin, liittyi kirjastoharjoittelujaksooni, jolloin valitsin lukupiiriin kirjavaihtoehtoja. Tämä kirja oli yksi niistä, jota ei valittu uskonnollisesta romaanigenrestä. Päätin silloin lukea kaikki valitsemani kirjat - kolme kirjaa/genre. Huumorikirjat on kaikki luettuna. Eilen aloitin viimeistä uskonnollista romaania. Pari genreä, rakkaus ja historia ovat vielä lukematta - josko ne kesään mennessä on luettu :) Pilarin ja lapsuudenystävän rakkaustarina - ei taidettu miehen nimeä sanoa tarinassa? Neitsyt Marian legenda - papin (?) ihmeparannukset.

Ilon kukkia tunturimaassa

Kuva
Vilho Vähäsarjan kirjoittamien eri-ikäisten ihmisten tarinoiden punaisena tai vaikkapa vihreänä lankana on jokin kukka.  Jokaiseen tekstiin liittyy kaunis kukkakuva - maitohormasta anopinkieleen. Kirjan tekstien myötä pohtii itselle tärkeiden kukkien merkitystä. Oranssit kehäkukat tuovat mieleen äidin kukkatarhan kasvimaan päässä 70-luvun lapsuudestani. Päivänsinit muistuttavat leikkimökin ikkunan alla kukkalaatikosta kasvavista kauniin vaaleansinistä pikkukukista kotileikkien lomassa. Myöhemmin vanha leikkimökki onkin maalattu vaaleansiniseksi entisen punaisen sijaan. Valkoiset ja punaiset joulutähdet tuovat mieleen jouluun ja erityisesti jouluyön messun Pietarinkirkossa Vatikaanissa televisiosta katseltuna. Aikuisena kukkia olen saanut hyvin harvoin ja enkä niitä kovin usein itsekään osta. Ihailen enemmän luonnonkukkia ja kauniita kukkakortteja. Toki olen hyvilläni yllätyskukista.... :) Ilon kukkia tunturimaassa on kaunis kirja - lahjaksi ystävälle tai iloksi itselle. Vilho

Kotipolku: tieni heränneiden pariin

Kuva
Kotipolkuni kuvaa körttiläisyyden polun löytäneiden henkilöiden taivalta heränneiden pariin. Kirjassa oli minulle aikaisemmista lukemistani herännäiskirjoista tuttuja nimiä kuten Olavi Kares, Erkki Kurki-Suonio, Juho Kytömäki, Aku Räty.  Kotipolkuni-teos on julkaistu 1956, joten tämä teos kuvaa 1800-luvun loppupuolta ja 1900-luvun alkuvuosikymmeniä. Mustavalkokuvat henkilöistä ja seuroista toivat herännäisyyden historiaa lähemmäksi. Asuinpaikkakuntani Lapua on luonnollisesti hyvin vahvasti mukana kirjan henkilöiden kertomuksissa mainittuna. Näin 2010-luvulla lukiessa hämmästelen heränneitä kohtaan suunnattua paheksuntaa, en ole körttiläisyyttä niin vahvasti ajattelut aikaisemmin - jos ei ole tässä ajassa helppoa olla kristitty sellaisessa kirkossa/liikkeessä/ryhmässä jossa tuntee itsensä tervetulleeksi ja hyväksytyksi muidenki silmissä, ei se ole todellakaan ollut helppoa entisaikoinakaan, ehkä omalla tavalla vielä vaikeampaa. Asuinhteisön "hyljeksintä" ja arvostelu on

Maan ja taivaan välissä : Kyliin yöpykäämme : Sateet tulevat ajallaan

Kuva
Herättäjä-Yhdistyksen kustantamien kirjojen lukemista olen jatkanut yhä - ja monta muutakin mielenkiintoista teosta odottaa lukuhetkeä. Reijo Ylimys on pappi, kirjailija ja terapeutti ja hän on tehnyt työtä moninaisissa elinympäristöissä  ( Silta-lehden artikkeli ) Taisin hänen Pastillin mitalla- teoksen esittelyä kuunnellakin Lapuan Herättäjäjuhlilla 2014. Maan ja taivaan välissä sisältää muutaman sivun pituisia hartaustekstejä ihmisyydestä, kärsimyksestä, elämästä ja uskosta, maailmasta ja Kristuksesta. Jokainen kirjan osakappale alkaa lyhyellä ajatuksella, johon liittyy Raamatun Sana. Ylimyksen teksti on pohdiskelevaa - filosofinen ajattelu kulkee uskonnollisen tekstin lomassa. Kirjan tekstit on kirjoitettu riittävän yksinkertaisesti, mutta silti niiden sanomassa on pohdittavaa. Mikä on ihminen Ensimmäinen kappale pohtii millainen on ihmiskuva ja ihmiskäsitys. " Ihmiskäsitys, on (ihmis)kuvaa laajempi ja toisenlainen. Ihmiskäsityksen ytimenä on ihmiskuva. Mutta se pu